Tiedän etten ole ainoa ongelmani -eli miehen- kanssa, mutta ei se paljoa helpota. Seurustelua on jokunen vuosi takana ja pari vuotta olemme asuneet yhdessä. Miehellä on rankka ja aikaavievä työ. Pitkiä päiviä, joiden jälkeen hän ei jaksa muuta kuin maata sohvalla nukkuen tai tv:tä katsoen. Ikävää, mutta ymmärrettävää. Mutta kun sama väsymys seuraa viikonloppuihinkin, sunnuntai hänellä menee muutenkin töiden parissa, mutta myös lauantai menee tv:tä katsoen ja päiväunien kanssa. Lisäksi se että hänkin voisi tehdä jotain yhteisen kodin kunnon ylläpitämiseksi on täysin vieras käsite. Astiat sentään laittaa tiskipöydälle ja matot vie joskus ulos kunhan anelen ensin vaikka kuinka kauan. Muuten teen ihan kaiken. Ja se on yllättävän raivostuttavaa kun kämppä ei pysy siistinä kuin pienen hetken kun toinen ei ajattele yhtään. Yhteinen harrastuksemme on kaupassa käynti, ruokaa hakemassa ja tv:n katselukin on kuulemma "suhteen hoito aikaa". Jos jotain haluan tehdä, se on tehtävä ilman häntä (kavereiden kanssa tai yksin). Olen itse vielä opiskelija, ja nyt kesäksi menenkin kauaksi kotoa töihin. Kummallista asiassa on että koko kesä tuntuu hermolomalta, ei tarvi aina luutu kädessä kulkea, saa pitää huolta vain omista sotkuista.
Sitä tulee ihan kateelliseksi kun pihalla näkee pariskuntia lenkillä tms. sellaista ei meillä tapahdu. Ikävintä on että hommaan ei ole tulossa muutosta tylevaisuudessakaan , työ vie miehen kaiken energian (perheyritys, työpaikan vaihto ei siis tule kysymykseen), tulevaisuudessa jopa enemmän kuin nyt (liekö enää mahdollista). Itse kuitenkin haluaisin lapsia ja omakotitalon :) mutta koen että valmistuttuani tuleva työni tulee olemaan siinä määrin vaativa, etten sen lisäksi pyörittää kaikkea yksin ja hoitaa siinä samassa myös tuota isoa lasta.
Asiosta on toki juteltu, mutta ongelmaan ei ole mielestäni ratkaisua. Eroa en osaa kuitenkaan ajatella sillä syyllä että toinen on niin tunnollinen, että antaa kaiken aikansa työlle. Hän on kuitenkin aivan mahtava tyyppi "vapaa-ajallaan" ja tekee minut todella onnelliseksi, mutta näitä hetkiä on enenevissä määrin yhä vähemmän..
Sitä tulee ihan kateelliseksi kun pihalla näkee pariskuntia lenkillä tms. sellaista ei meillä tapahdu. Ikävintä on että hommaan ei ole tulossa muutosta tylevaisuudessakaan , työ vie miehen kaiken energian (perheyritys, työpaikan vaihto ei siis tule kysymykseen), tulevaisuudessa jopa enemmän kuin nyt (liekö enää mahdollista). Itse kuitenkin haluaisin lapsia ja omakotitalon :) mutta koen että valmistuttuani tuleva työni tulee olemaan siinä määrin vaativa, etten sen lisäksi pyörittää kaikkea yksin ja hoitaa siinä samassa myös tuota isoa lasta.
Asiosta on toki juteltu, mutta ongelmaan ei ole mielestäni ratkaisua. Eroa en osaa kuitenkaan ajatella sillä syyllä että toinen on niin tunnollinen, että antaa kaiken aikansa työlle. Hän on kuitenkin aivan mahtava tyyppi "vapaa-ajallaan" ja tekee minut todella onnelliseksi, mutta näitä hetkiä on enenevissä määrin yhä vähemmän..
Vastaukset 2
Vanhimmat
täytyy tehdä vain valinta. mitä on valmis hyväksymään ja mitä ei, mitä on valmis kestämään. Kaikki eivät sovi yrittäjän vaimoksi. Olen itsekin monta kertaa ollut ahdingossa. Meillä on onneksi käynyt niin että ajan myötä mieskin on tajunnut että on pakko järjestää omaa aikaa. Voisihan töissä olla 24h, kyllä siellä töitä riittäisi. Mutta parisuhteen ja oman mielenterveyden takia on osattava vetää johonkin raja. Meillä mies tekee välillä todella pitkiä päiviä, mutta joskus taas saattaa tulla kotiin jo puolilta päivin. Nyt taas näyttää hyvältä, toivotaan että tämä tunne kestää. Voimia, mutta muista että mitä tahansa ei tarvitse kestää, edes rakkauden takia.
Hei,
Kuulostipa minustakin tutulta tuo kirjoituksesi. Mieheni on myös työnarkomaani, tekee helposti 10 tuntista päivää ja tuo lisäksi töitä kotiinkin. Kotityöt jäävät täysin minun harteilleni ja yhteisestä ajasta saa vain haaveilla. Itku kyllä pääsi tänään aamulla kun yksin valmistelin tulevia häitämme... En halua alistua tähän tilanteeseen ja välillä pistän kampoihin kovastikin ja sanon napakasti (eli nalkutan). En kuitenkaan haluaisi luovuttaakaan, sillä hän on muuten hyvä mies minulle.