Hei! Tein värinpoiston hennasta ja nyt tukka on ihana porkkana/valkonen juuri. Nyt ois tarkotus värjätä intensiivisen punaisella (hieman tummempi punainen siis) pääle, mutta kuinka hyvin tuo oranssi tulee paistamaan läpi vai peittyykö se hyvin? Kandeeko tehä vielä yks värinpoisto?
Vastaukset 1
- Anonyymi
Sinullahan on ihan samanlainen systeemi kuin itselläni! Olen muutaman vuoden värjännyt harvakseltaan siten, että ensin värinpoisto ja värjäyksenä hennaus. Tuoreena väri on porkkananpunainen, mutta hapettuu ajan myötä vähän luonnollisemman väriseksi. Olen antanut tyvikasvun kasvaa pitkäksi säästääkseni hiuksia turhilta käsittelyiltä. Itselläni henna ei juurikaan haalene, vaikka jossain niin väitetään.
Tilasin netistä kirkkaan punaisen suoravärin, mutta se oli liikkeestä loppu, joten päädyin entiseen hennaukseen. Ajatuksenani oli kokeilla ensin suoravärillä reippaampaa väriä, ja hennata myöhemmin, kun suoraväri olisi ollut poistunut, mutta nyt suunnitelma siis raukesi. Kokeilut jäävät tulevaisuuteen.
Kasvivärit eivät välttämättä lähde värinpoistolla pois kokonaan. Jokainen hapettava käsittely vaurioittaa hiusta, joten en suosittele toistamaan käsittelyä. Lopputulos on todennäköisesti sama, hennajämät pysyvät. Itselläni yksi värinpoistoista oli liian kauan päässä, ja hiukseni olivat kuin variksen pesä, sormet eivät menneet pestessä läpi. Runsaalla hoitoaineen käytöllä olen saanut pidettyä hiukset päässäni, ei tarvinnut turvautua saksiin...
Muistaakseni kasviväreihin ei suositella värinpoistoa. Niissä voi olla epäpuhtautena metalleja, jolloin ne voivat reagoida ikävästi vetyperoksidiin. Ja ainakaan indigo ei lähde värinpoistolla. Sen väri vain muuttuu sinisestä vihreäksi. Kasviväreissä ei aina voi olla varma, onko pakkauksessa sitä, mitä väitetään olevan. Etenkin jos ostopaikka on jokin epämääräisempi (itse ostin aiemmin hennaa etnisistä kaupoista).
Oman logiikkani mukaan oranssin pohjan ei pitäisi haitata kirkkaan punaiseksi värjäämistä. Todennäköisesti keltaisen ja oranssin välille tulee pieni väriero. Värieroja saattaa aiheuttaa myös hiuksen vaurioituminen lukuisissa käsittelyissä. Eli lopputuloksen näkee vain kokeilemalla. Ja erilaisten ja väristen väripigmenttien tarttuvuudessa on eroja. Tästä syystä itse olisin halunnut kokeilla kirkasta punaista. Todistetusti punainen tarttuu hiuksiini, etenkin henna, ja koska oranssi väri jää pohjalle, ei voi edes kokeilla vaikkapa sinistä tai vihreää, ne eivät pysyisi puhtaina. Jäljelle jäävät vaihtoehdot ovat punainen ja ruskea. Musta ei itselleni käy, koska olen niin ohuthiuksinen, väri on liian raju.
Mutta noin periaatteessa kaupan tavallisia hiusvärejä ja kasvivärikäsittelyitä voi tehdä päällekkäin, suurin ongelma taitaa olla nimenomaan värinpoisto. Kaiken tekee tietysti myös omalla riskillä. Tuskin hennaa on edes tarkoitettu käytettäväksi värinpoiston kanssa. Oma hiukseni tummuu liikaa pelkällä hennalla, jolloin juurikasvu on liian nude ja kaljun näköinen. Siitä syystä olen käyttänyt värinpoistoa. Nyt juurikasvuni on tummempi kuin värinpoistettu hius hennaus, ja näyttää siten järkevämmältä, enkä ole riippuvainen tiheistä värjäyksistä. Itselleni tämä vaihtoehto on helpompi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551