Koronaepidemian ollessa vielä edelleen päällä, on hyvä vain, että ihmisten elämään on asetettu erinlaisia rajoituksia. Palautetaan ihmiset tavallaan 'maan pinnalle'.
Vaikka eletään vuotta 2021, ei se tarkoita sitä, että saadaan mennä suuna päänä tukka hulmuten, miten halutaan, joka paikkaan, tekemään mitä ikinä pääkoppaan mieleen juolahtaakin. Se ei saa olla niin eikä mennä niin.
Koronan aikana on nyt saatu vähän napautettua ihmisiä, saatu heidät ajattelemaan ja pysähtymään ja miettimään, miksi pitää aina päästä ja olla joka paikkaan tunkemassa itseänsä, vieläpä järjettömän kiireen kanssa!?! Se on ihan itse aiheutettua, aiheetonta menemistä ja kiirettä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.