Koronapommi Rollossa

Noniin höpönassut, elokuussa järjestetään maailman suurimmat suunnistuskisat ja rokkifestarit samalla viikonlopulla. Siellä ne virukset heiluu, ehkäpä muodostuu uusia variantteja. Eipä siinä mitään. Nyt kaikki nimeämään variantille nimeä, yksi voisi olla Rollolainen. Nimiehdotuksia kehiin?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei niitä järjestetä, tartunnat lähtee nousuun heinäkuun alussa. Kaikki perutaan ja ravintolat taas kiinni. Tätä touhua jatkuu vielä pitkään.

Äänestä

En tiiä mutta Sipilän vika kaikki ja digistive keksit o nliian kalliita eikä pääse piknikille 😆

Äänestä

Täällä laavuilla porukat kokoontuu ja ämmä porukat juoksee jopa 15hlö samaassa löösissä??? helv kuin tyhmää sakkia täällä ollaankaan. SAKOT Kaikille jos ei uskota ja toimita rajoitusten mukaan.

Äänestä
  • ei saa mitta tehha,pitta ilmota hetti,ei ,lopu,stop

    Äänestä

Ei sinun tarvitse tulla tai mennä sinne,voit pysyä torpassasi.

Äänestä

lopeta tuo vouhkaaminen kyl ne päätökset tulee kun on sen aika.

Äänestä

Turhaan täällä panikoit ja maalaat piruja seinälle, kun tosi on, että kukaan ei vielä tiedä kuinka pandemia leviää. Suomessa tartuntatapaukset laskussa.

Jos nyt noudatetaan niitä suosituksia eikä rynnätä matkustelamaan niin tilanne voi olla hyvä. Tosin maailmalla, esim. Intiassa ja muutamissa isoissa suurkaupungeissa tauti jyllää voimallisesti ja ihmisten liikkuminen saattaa räjäyttää tilanteen nopeastikin hallitsemattomaksi.

Voihan tämä virus jäädä ikuiseksi riesaksi ja muuntautua monella tapaa. ken elää näkee.

Äänestä
  • Esimerkiksi se on tiedossa, että tämä päättyy 2025.Turha väittää, ettei kukaan tiedä.

    Äänestä

Digistive keksit on niin kalliita ettei pääse piknikille! Sipilän vika! Telia huutajat myy 4g liittymiä!

Äänestä
  • Ei pääse kun Manu vei hoitopaikat! Sipiläääääääää😫

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Noniin höpönassut, elokuussa järjestetään maailman suurimmat suunnistuskisat ja rokkifestarit samalla viikonlopulla. Siellä ne virukset heiluu, ehkäpä muodostuu uusia variantteja. Eipä siinä mitään. Nyt kaikki nimeämään variantille nimeä, yksi voisi olla Rollolainen. Nimiehdotuksia kehiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu