Suomi siirtyy turpeen poltosta akkuteollisuuden kärkimaaksi.
_Valmet Automotive perustaa entisen akkutehtaan lisäksi satojen miljoonien investoinnilla uuden tehtaan Saloon,
- Suomen malmiteollisuus invetoi samoin satoja miljoonia uusiin tehtaisiin Suomessa, Tehtaat tuottavat materiaalia akkutehtaille.
- Euroopan suurin litiumkaivos avataan Kaustisille.
- Kokkolan kobolttitehtaan laajennukset jatkuvat.
Näin maailma muuttuu, mutta persut mölisevät turpeen tuotannosta.
Maailma muuttuu, vaikka persut vastustavat
129
91
Vastaukset
- Anonyymi
Näin juuri Vihreä siirtymä aiheuttaa ennen näkömättömän luonnon tuhoutumisen lisäämällä kaivosmineraalien kysyntää.
- Anonyymi
Höpö höpö. Akkutuotanto ei nosta merkittävästi kaivostuotantoa. Vihreä siirtymä tarkoittaa, että, materiaalien kierrätys kasvaa. Tarvitaan yhä vähemmän raaka-aineita terästeollisuuteen ja sama koskee myös akkujen kierrätystä.
- Anonyymi
Persut eivät vastusta teollisuutta. Persut vastustavat Vihreää puoluetta joka ei synnytä mitään teollisuutta suomeen.
- Anonyymi
Justiinsa.
- Anonyymi
Luuletko siis että tämä on jotenkin Vihreiden ansiota?
No ei se kyllä persujenkaan ansiota ole, koska ovat olleet kohta neljä vuotta täysin ulkona päätöksenteosta.
Hallitus eduskuntaenemmistöineen luo olot elinkeinotoiminnalle paremmiksi tai huonommiksi ylivoimaisesti tärkeimpänä toimijana sillä sektorilla. Oppositio vain räksyttää ja yrittää mustata kaikin voimin Suomen mainetta (ei toki kokoomus, vaan se toinen iso oppositiopuolue).- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
No ei se kyllä persujenkaan ansiota ole, koska ovat olleet kohta neljä vuotta täysin ulkona päätöksenteosta.
Hallitus eduskuntaenemmistöineen luo olot elinkeinotoiminnalle paremmiksi tai huonommiksi ylivoimaisesti tärkeimpänä toimijana sillä sektorilla. Oppositio vain räksyttää ja yrittää mustata kaikin voimin Suomen mainetta (ei toki kokoomus, vaan se toinen iso oppositiopuolue).Kukas on väittänyt että on persujen ansiota.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
No ei se kyllä persujenkaan ansiota ole, koska ovat olleet kohta neljä vuotta täysin ulkona päätöksenteosta.
Hallitus eduskuntaenemmistöineen luo olot elinkeinotoiminnalle paremmiksi tai huonommiksi ylivoimaisesti tärkeimpänä toimijana sillä sektorilla. Oppositio vain räksyttää ja yrittää mustata kaikin voimin Suomen mainetta (ei toki kokoomus, vaan se toinen iso oppositiopuolue).Sinä siis ilmeisesti luulet että puoleet päättävät näissä suuryhtiöissä vai? Luulet että hallitus määrää mihin joku yhtiö satsaa?
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis ilmeisesti luulet että puoleet päättävät näissä suuryhtiöissä vai? Luulet että hallitus määrää mihin joku yhtiö satsaa?
Luulen tasan mitä sanoin:
Hallitus eduskuntaenemmistöineen luo olot elinkeinotoiminnalle paremmiksi tai huonommiksi ylivoimaisesti tärkeimpänä toimijana sillä sektorilla.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
No ei se kyllä persujenkaan ansiota ole, koska ovat olleet kohta neljä vuotta täysin ulkona päätöksenteosta.
Hallitus eduskuntaenemmistöineen luo olot elinkeinotoiminnalle paremmiksi tai huonommiksi ylivoimaisesti tärkeimpänä toimijana sillä sektorilla. Oppositio vain räksyttää ja yrittää mustata kaikin voimin Suomen mainetta (ei toki kokoomus, vaan se toinen iso oppositiopuolue).Opposition tehtävä on nostaa nykyhallitukdsn pahuutta esille. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opposition tehtävä on nostaa nykyhallitukdsn pahuutta esille. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Siis nykyhallituksen.
- Anonyymi
Akkuteollisuus käyttää hirveäti vettä
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Meillähän sitä piisaa, ja puhdistaminenkin osataan.
Ja rahaa on? Kiitos kun kannat vastuun ja maksat mukisematta
Anonyymi kirjoitti:
Ja rahaa on? Kiitos kun kannat vastuun ja maksat mukisematta
Persutko eivät nyt halua investointeja, jos tehtaan läpi kulkee vettä? Mitä Hittoa te sitten haluatte?
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Persutko eivät nyt halua investointeja, jos tehtaan läpi kulkee vettä? Mitä Hittoa te sitten haluatte?
Persuilla on oma esitys investoinneista ja rahan käytön priorisoinnista. Suomi on demokratia ja äänestämällä voit vaikuttaa siihen että kenen esitystä käytetään.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Persutko eivät nyt halua investointeja, jos tehtaan läpi kulkee vettä? Mitä Hittoa te sitten haluatte?
Kuka on sanonu että persut ei halua. Taitaa enemmänkin olla vihreät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on sanonu että persut ei halua. Taitaa enemmänkin olla vihreät.
Persut tahtoo ja yrittää kaikkensa että kaikki menee päin helvettiä kassatytön johdolla. Sitten he tarjoutuvat pelastamaan isänmaan kokeneilla asiantuntijoillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut tahtoo ja yrittää kaikkensa että kaikki menee päin helvettiä kassatytön johdolla. Sitten he tarjoutuvat pelastamaan isänmaan kokeneilla asiantuntijoillaan.
No mitäs väärää siinä on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuilla on oma esitys investoinneista ja rahan käytön priorisoinnista. Suomi on demokratia ja äänestämällä voit vaikuttaa siihen että kenen esitystä käytetään.
Jos mikään tehdas mikä tämän hallituksen aikana on tulossa ei kelpaa, niin millaista teollisuutta persut sitten Suomeen haluavat ja mitä he ovat valmiita tekemään asian hyväksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitäs väärää siinä on
En tiedä onko väärää mutta isänmaanpetturuutta tuo ainakin on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä onko väärää mutta isänmaanpetturuutta tuo ainakin on
Perustele
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitäs väärää siinä on
Mistä mahtaa löytyä ne persujen "asiantuntijat"? Uuninpankoltako? Saanemme epäillä. Persujen "asiantuntija"!!!!!! Hihihhiiii..................
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Persutko eivät nyt halua investointeja, jos tehtaan läpi kulkee vettä? Mitä Hittoa te sitten haluatte?
Halutaan että kansallisomaisuutemme säilyy suomalaisten hallinnassa ja että voitaisiin saada itse siitä taloudellinen hyöty. Nyt ulkomaiset riistäjäfirmat vievät tuotot paratiisisaarille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä mahtaa löytyä ne persujen "asiantuntijat"? Uuninpankoltako? Saanemme epäillä. Persujen "asiantuntija"!!!!!! Hihihhiiii..................
Jos oli tarkoitus kirjoittaa persujen siantuntijat?🐷
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja rahaa on? Kiitos kun kannat vastuun ja maksat mukisematta
Kyllä teollisuus maksaa itse vetensä ja sen puhdistusmaksut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos mikään tehdas mikä tämän hallituksen aikana on tulossa ei kelpaa, niin millaista teollisuutta persut sitten Suomeen haluavat ja mitä he ovat valmiita tekemään asian hyväksi?
Kuka niin on sanonut että tehtaat ei kelpaa tämän hallituksen edesauttamanakaan? Minä olen hyvilläni jos maahan tuliosi tehtaita lisää vaikka tämän hallituksen toimesta. Ihan sama mikä puolue vaikuttaa suomalaisten hyvinvointia kunhan vain niin tapahtuisi, mutta kun vihervassut pikemminkin häätää tehtaat sekä työt pois ilmastovouhotuksellaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halutaan että kansallisomaisuutemme säilyy suomalaisten hallinnassa ja että voitaisiin saada itse siitä taloudellinen hyöty. Nyt ulkomaiset riistäjäfirmat vievät tuotot paratiisisaarille.
Halutaan että Suomi tekisi Norjat ja häätäisi luonnonvarojemme ryöstäjät mailtamme pois. Näin saataisiin itse tuotot suunnattomista luonnonvatoistamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halutaan että Suomi tekisi Norjat ja häätäisi luonnonvarojemme ryöstäjät mailtamme pois. Näin saataisiin itse tuotot suunnattomista luonnonvatoistamme.
Luonnonvaroistamme. Näin saisimme talouden kovaan kuntoon ja niillä rahoilla voitaisiin hankkia niin vahvat puolustusvoimat ettei Venäjää tarvitsisi pelätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka niin on sanonut että tehtaat ei kelpaa tämän hallituksen edesauttamanakaan? Minä olen hyvilläni jos maahan tuliosi tehtaita lisää vaikka tämän hallituksen toimesta. Ihan sama mikä puolue vaikuttaa suomalaisten hyvinvointia kunhan vain niin tapahtuisi, mutta kun vihervassut pikemminkin häätää tehtaat sekä työt pois ilmastovouhotuksellaan.
Mutta kun se onkin niin, että nämä teollisuusyritykset itse muuttavat omaa toimintaansa ilmastoystävällisemmäksi. Syynä päästökauppa. Mitä vähemmän kärytät, sitä enemmän siitä on hyötyä lopputuotteiden katteessa. Pitäisikö mielestäsi Suomen pikemminkin jarruttaa yritysten omia suunnitelmia siirtyä pois fossiilisten käytöstä? Eihän siinä ole mitään järkeä puuttua markkinoiden itsensä ajamiin muutoksiin.
- Anonyymi
Lithium akku investointi on suuri virhe. Lithium ei toimi pakkasessa. Kehitteillä on parempaa teknologiaa, jos malttaisi vähän odottaa.
Kyllä toimii ja myös litiumtekniikka kehittyy. Yksikään ehjä sähköauto ei ole jässähtänyt pakkaseen sen takia että ladatusta akusta ei saataisi virtaskaa. Toimintamatkan lyheneminen taas johtuu lähinnä talviajon suuremmasta sähkönkulutuksesta ja koskisi mahdollisia uudempiakin akkuteknologioita.
Investointipäätösten tekijät eivät yleensä ole idiootteja, jotka eivät ymmärrä mitä tekevät, kun eivät kysy neuvoa Esson baarin tojotamiehiltä. Litiumakkujen tapauksessa idiootteja olisi maailmassa jopa ennätyksellisen paljon.
Viimeistään 10 vuoden päästä meillä on jo polttokennoautoja, jotka ainakin osittain syrjäyttävät akkusähköautot. Se on taas tyystin toisen laulun aihe.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Kyllä toimii ja myös litiumtekniikka kehittyy. Yksikään ehjä sähköauto ei ole jässähtänyt pakkaseen sen takia että ladatusta akusta ei saataisi virtaskaa. Toimintamatkan lyheneminen taas johtuu lähinnä talviajon suuremmasta sähkönkulutuksesta ja koskisi mahdollisia uudempiakin akkuteknologioita.
Investointipäätösten tekijät eivät yleensä ole idiootteja, jotka eivät ymmärrä mitä tekevät, kun eivät kysy neuvoa Esson baarin tojotamiehiltä. Litiumakkujen tapauksessa idiootteja olisi maailmassa jopa ennätyksellisen paljon.
Viimeistään 10 vuoden päästä meillä on jo polttokennoautoja, jotka ainakin osittain syrjäyttävät akkusähköautot. Se on taas tyystin toisen laulun aihe.Lithium tekniikka ei kehity vaan akkutekniikka kehittyy. Tuotekehityksen päätavoite on löytää Lithumille ja koboltille toimivia korvaavi vaihtehtoja, koska Lithium ei ole kovinkaan hyvä ja koboltin louhiminen ja rikastaminen on luonnolle erittäin tuhoisaa.
Anonyymi kirjoitti:
Lithium tekniikka ei kehity vaan akkutekniikka kehittyy. Tuotekehityksen päätavoite on löytää Lithumille ja koboltille toimivia korvaavi vaihtehtoja, koska Lithium ei ole kovinkaan hyvä ja koboltin louhiminen ja rikastaminen on luonnolle erittäin tuhoisaa.
Tietenkin tavoitteita on oltava ja työtä pitää koko ajan tehdä parempien ratkaisujen puolesta. Ainakin tämä vuosikymmen mennään kyllä yhä tehokkaammiksi kehittyvillä litiumakuilla loppuun saakka.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Tietenkin tavoitteita on oltava ja työtä pitää koko ajan tehdä parempien ratkaisujen puolesta. Ainakin tämä vuosikymmen mennään kyllä yhä tehokkaammiksi kehittyvillä litiumakuilla loppuun saakka.
Niin ja niitä on tulossa. Suomen hallitus investoi jo vanhentuneeseen teknologiaan. Tämä tulee olemaan täydellinen katastrofi niin Suomon luonnon kannalta kuin kansantaloudellisesti

🥱🥱🥱🥱
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
🥱🥱🥱🥱
Kiitos kun kannatte vastuun näistä vihreistä. Vastuu kuuluu niille jotka virheitä tekevät.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Kyllä toimii ja myös litiumtekniikka kehittyy. Yksikään ehjä sähköauto ei ole jässähtänyt pakkaseen sen takia että ladatusta akusta ei saataisi virtaskaa. Toimintamatkan lyheneminen taas johtuu lähinnä talviajon suuremmasta sähkönkulutuksesta ja koskisi mahdollisia uudempiakin akkuteknologioita.
Investointipäätösten tekijät eivät yleensä ole idiootteja, jotka eivät ymmärrä mitä tekevät, kun eivät kysy neuvoa Esson baarin tojotamiehiltä. Litiumakkujen tapauksessa idiootteja olisi maailmassa jopa ennätyksellisen paljon.
Viimeistään 10 vuoden päästä meillä on jo polttokennoautoja, jotka ainakin osittain syrjäyttävät akkusähköautot. Se on taas tyystin toisen laulun aihe.Minä ajan uudehkolla bensa-Mersulla niin kauan kuin tulee vetyauto. Olen persu.
- Anonyymi
Et taida olla kovin kartalla asian kanssa.
https://www.chydenius.fi/fi/yliopistokeskus/ajankohtaista/professori-ulla-lassi-sai-ymparistoteknologiarahaston-palkinnon
"Keski-Pohjanmaan työttömyysluvut ovat pitkään olleet Suomen alhaisimpia.
Työllisyysaste on myös hallituksen tavoitteleman 75 prosentin yläpuolella. Kokkolan alueen kemianteollisuuden merkitys viennille on merkittävä, sen osuus Suomen viennistä on lähes 14 prosenttia."
Ja Keliber Oy:n uuden litiumjalostamon pyörähtäessä toimintaan osuus viennistä tulee kasvamaan vain entisestään. Kokkolan suurteollisuusalueella on periaatteessa tuotannossa kaikki akkutehtaan tarvitsemat akkumineraalit.
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tekniikan-tohtori-ulla-lassi-kemia-on-intohimoista-tutkimustyota/
https://www.keliber.fi/
- Anonyymi
Pystyykö akut korvaamaan turve energian millä aikataululla?
- Anonyymi
Energiaa tuodaan ulkomailta ja se ostetaan velkarahalla tänne...
Sinäkin maksat itse käyttämäsi energian. Jos joudut ottamaan sen vuoksi velkaa, jotain on kyllä mennyt pieleen elämänhallinnassa.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Sinäkin maksat itse käyttämäsi energian. Jos joudut ottamaan sen vuoksi velkaa, jotain on kyllä mennyt pieleen elämänhallinnassa.
Onko hallituksella mennyt jotain pieleen, kun ottaa velkaa että saa sähkölaskut maksettua?
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Sinäkin maksat itse käyttämäsi energian. Jos joudut ottamaan sen vuoksi velkaa, jotain on kyllä mennyt pieleen elämänhallinnassa.
Joka tulee pääasiassa Venäjältä koska hallituksemme on täysin Venäjän taskussa
Anonyymi kirjoitti:
Joka tulee pääasiassa Venäjältä koska hallituksemme on täysin Venäjän taskussa
Vähemmän sieltä nyt tulee kuin edellisen porvarihallituksen aikana, jossa muuten persutkin viihtyivät kaksi vuotta. Persut olivat siis täysin Venäjän taskussa jo silloin. 😄
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Vähemmän sieltä nyt tulee kuin edellisen porvarihallituksen aikana, jossa muuten persutkin viihtyivät kaksi vuotta. Persut olivat siis täysin Venäjän taskussa jo silloin. 😄
Ei itseasiassa tule vähemmän vaan kokoajan enenivissä määrin. Oikeistohallitukset eivät kuitenkaan tekopyhästi esitä kansalle valhellisesti etteikö asia olisi näin. Ongelma ei ole venäjän kanssa tehty kauppa vaan asiasta kansalle kaksinaamaisesti valehtelu, ymmärrätkö?
>Näin maailma muuttuu, mutta persut mölisevät turpeen tuotannosta.
Toki nyt mölisee myös pitkälti samoista äänestäjistä kisaava kepu.- Anonyymi
Maailma muuttuu mutta onko suuri vaara, että joudutaan ottamaan takapakkia.
- Anonyymi
Keskusta mölisee nyt kans turpeesta ja asia saattaa kaataa koko hallituksen puoliväli riihessä.
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta mölisee nyt kans turpeesta ja asia saattaa kaataa koko hallituksen puoliväli riihessä.
Saattaa saattaa, mutta todennäköisemmin ei.
Persujen kannattaisi toivoa että kepu pysyy hallituksessa, sillä oppositiossa se aloittaisi ankaran ja härskinkin taistelun maaseudun äänestäjien sieluista, eikä ole ollenkaan varmaa kumpi sen voittaisi kun vuoteen 2023 ehditään.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Saattaa saattaa, mutta todennäköisemmin ei.
Persujen kannattaisi toivoa että kepu pysyy hallituksessa, sillä oppositiossa se aloittaisi ankaran ja härskinkin taistelun maaseudun äänestäjien sieluista, eikä ole ollenkaan varmaa kumpi sen voittaisi kun vuoteen 2023 ehditään.Niin koska Keskusta on vihervasemmiostolainen puolue joka toisaalta syö Keskustan kannatusta, joka taas aiheuttaa sen että he eivät ikinä ehkä enää tulevaisuudessa pääse hallitukseen.
Anonyymi kirjoitti:
Niin koska Keskusta on vihervasemmiostolainen puolue joka toisaalta syö Keskustan kannatusta, joka taas aiheuttaa sen että he eivät ikinä ehkä enää tulevaisuudessa pääse hallitukseen.
Näis jutuissasi ei ole kyllä vähintäkään järkeä. Haistan mielenterveysongelman. Yritän välttää huomioni jakamista tästä lähtien.
- Anonyymi
Itsepeukutus se onkin todellinen "älyn"osoitus 😄😄😄.
- Anonyymi
Taas persuli joutuu turvautumaan uhkailuun, kun eväät keskusteluun loppuivat. Kuvitteletko, että nyrkit korvaavat älyn puutteen? Ehkäpä se avautuu sulle vasta siinä vaiheessa, kun istut kaltereiden takana. Jos sittenkään.
- Anonyymi
Ei toteudu, vihreät vastustavat kaikkea tuota, mitä aloittaja luettelee.
- Anonyymi
Aivan vihreät haluaa sähköä eikä akkuja
- Anonyymi
Persut ja heidän kannattajansa ovat tutkitusti turvenuijia. Alhaisin koulutustaso kaikkien puolueiden kannattajista.
- Anonyymi
Mitäs sitten? Mitä yrität tällä kommentilla kertoa?
- Anonyymi
Sakari Puistolla on tohtorin tutkinto Cambridgen huippuyliopistosta. Mainitseppa joku muu poliitikko jolla on tutkinto maailman huippuyliopistosta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sakari Puistolla on tohtorin tutkinto Cambridgen huippuyliopistosta. Mainitseppa joku muu poliitikko jolla on tutkinto maailman huippuyliopistosta?
Puisto on yksinäinen poikkeus. Suurin osa persujen kansanedustajista ei ole käynyt mitään kouluja ja kannattajista on vielä harvempi.
- Anonyymi
Itsepeukutus se onkin todellinen "älyn"osoitus 😄😄😄..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sakari Puistolla on tohtorin tutkinto Cambridgen huippuyliopistosta. Mainitseppa joku muu poliitikko jolla on tutkinto maailman huippuyliopistosta?
Miehellä näyttää olleen tulevaisuus ulkomailla ja kuitenkin palasi Suomeen änkyräpuolueen kansanedustajaksi. Tyrikö tulevaisuutensa, koska persulle se ei ole mikään haaste taikka yllätys. Jos on niin huippu kun väität, niin asuisi edelleen ulkomailla ja olisi jonkun merkittävän yrityksen palveluksessa eikä takuulla olisi täällä kiihottamassa kylähulluja.
- Anonyymi
POörrsut senkun mölisee kaikesta. Kokoomus yhtälailla kaiken jarruna. Ei olisi tullut edes kansakoulua jos se heistä olisi ollut kiinni. Roskakoriin joutavat molemmat puolueet arvomaailmoineen. Elitistipaskaa.
- Anonyymi
Eikös persuus juuri kumpua maailman muuttumisesta? Persuihin kerääntyvät ne, jotka pelkäävät ja ahdistuvat muutoksesta. "Essonbaarien valkoiset heteromiehet" jotka kokevat oman asemansa uhatuksi.
"Essonbaarin valkoinen heteromies" haluaa takaisin 80-luvulle jossa ei ollut tietoa saatavilla ja öyhöttäminen Esson baarissa tai kulmakuppilassa edusti miehekkyyttä. Ei ollut internettiä josta fiksummat kaivavat tietoa ja sanovat että olet väärässä. Silloin ei ollut naisia pappeina eikä ministereinä, eikä nyt ainakaan presidentteinä. Silloin sukupuolivähemmistöt pysyivät kiltisti kaapeissa koska esson baarien valkoiset heteromiehet olisivat vetäneet turpaan. Neil Hardwick edusti maahanmuuttajaa, mutta se on OK koska on valkoinen, osaa suomea ja teki "Tankki täyteen", kunnianosoituksen huoltamoille. Silloin käytiin rippikoulu kyseenalaistamatta.
Kaiken tuon persu haluaa takaisin, Tuo on se "Suomi takaisin".
Kaikki ei vaan halua 80-lukua takaisin, mitä on persun vaikea ymmärtää. Silloin sai isä ryypätä ja hakata perhettään eikä kukaan juurikaan puuttunut. Vaimon raiskaaminen ei se ollut rikos. Silloin oli opettajia jotka pahoinpiteli tai lääppi oppilaita, eikä asiaan puututtu, näistä ei puhuttu. Miesvaltaiselle alalle haluava nainen oli kummajainen ja sai paljon syrjintää osakseen. Vammaisten oikeudet vasta lähtivät kehittymään, samoin lasten. Uskovainen opettaja sai terrorisoida koulussa itsensä ylentäen kenenkään puuttumatta.
Minä en todellakaan halua 80-lukua takaisin. Olen elänyt sen kertaalleen enkä kaipaa sielä yhtään mitään. Asenneilmapiiri 80-luvulla oli hyvin ahdas ja aiheutti paljon pahaa.
Ja kaiken lisäksi, silloin tehtiin paljon pa...kaa musiikkia ja viihdeohjelmia. Ja muoti oli järkyttävää:)- Anonyymi
-80 luku elettiinki SDP:n johdolla ja Kalevi Sorsa oli pääministeri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-80 luku elettiinki SDP:n johdolla ja Kalevi Sorsa oli pääministeri.
2000-luvulle Demarit keskittyivät persun höpöttämiseen.
- Anonyymi
Demarithan eivät enää edusta vasemmistoa eikä duunareita.
Kyseessä on putinoitunut hillotolppapuolue, jossa kansaa tarvitaan vain kerran 4:ssä vuodessa.
Heh heh, kerran 4:ssä vuodessa vaalikarja ajetaan uurnille ja lypsetään äänet Wappusatasilla..... Anonyymi kirjoitti:
-80 luku elettiinki SDP:n johdolla ja Kalevi Sorsa oli pääministeri.
Niin, edistys oli nopeaa, mutta ei niin nopeaa etteikö se olisi nykysilmin silti hyvin vanhanaikainen ja huonojen perinteiden rasittama vuosikymmen. Kansakin pääsi Koiviston johdolla valitsemaan johtajansa aidolla tavalla vapaasti ensimmäistä kertaa koko historiassamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarithan eivät enää edusta vasemmistoa eikä duunareita.
Kyseessä on putinoitunut hillotolppapuolue, jossa kansaa tarvitaan vain kerran 4:ssä vuodessa.
Heh heh, kerran 4:ssä vuodessa vaalikarja ajetaan uurnille ja lypsetään äänet Wappusatasilla.....Hehhöhheh. Vappuhillotolppa torille ja persut tulevat juosten. Vaistoavat tilaisuuden pilkata yhteiskuntaa ja kaikkia ketkä eivät ole persuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-80 luku elettiinki SDP:n johdolla ja Kalevi Sorsa oli pääministeri.
Peruspersun paratiisi..! Aijai miten ihanaa kun voi vain möykätä eikä tarvitse olla edes fiksu. Riittää kun mölyää suurimpaan ääneen mielipiteitään niin kyllä ne muut hiirulaiset on sit hiljaa ja voi keskittyä juomaan keppanaa samalla kun muut nöyristelevät suurta persuherraa tai rouvaa.
- Anonyymi
Tajua nyt että kaikki muutokset eivät ole hyviä. Miksi ei voida muuttaa kurssia kun nähdään että mennään päin ......?
- Anonyymi
Ilmastolle se ei ole hyvä. Haittamaahanmuutto on globalismin oire, se vie työpaikat syrjäseuduilta kun ei enää kannata tehdä mitään Euroopankaan reuna-alueilla. Tavaroita ei kannata korjata. Saasteet lisääntyy merissä kun muovikrääsää tulee lisää.

Lähiruoka olisi todellinen ilmastoteko joka on globalismin vastakohtaa. Tavarat pitää saada korjattua kuten ennen. Tämä vähentää saasteita ja lisää työtä. Globalismin perkele tuhoaa kaikki hyvät asiat. Pitää palata lokalismiin kaikessa jossa se on mahdollista. Olkoon sen nimi vaikka Impivaara, pääasia on hyvinvointi.

Globalismin takia koronakin liikkuu sangen sutjakkaasti. En vastusta kansojen yhteistyötä, niiden välistä kanssakäymistä, mutta rajansa kaikella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastolle se ei ole hyvä. Haittamaahanmuutto on globalismin oire, se vie työpaikat syrjäseuduilta kun ei enää kannata tehdä mitään Euroopankaan reuna-alueilla. Tavaroita ei kannata korjata. Saasteet lisääntyy merissä kun muovikrääsää tulee lisää.
Haittamaahanmuutto tuo länsimaihin ihmisiä joiden hiilijalanjälki lisääntyy valtavasti heidän tullessa kehitysmaista länteen kuluttamaan. Tämä on globalismin perkeleen vaikuttamaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastolle se ei ole hyvä. Haittamaahanmuutto on globalismin oire, se vie työpaikat syrjäseuduilta kun ei enää kannata tehdä mitään Euroopankaan reuna-alueilla. Tavaroita ei kannata korjata. Saasteet lisääntyy merissä kun muovikrääsää tulee lisää.
Minä en vastusta että tulee uusia tuotteita, kännyköitä ynnä muuta. Mutta nyt on vedetty perseet niinsanotusti olalle tässä. Uusia kännyköitä tulee liukuhihnalta, ja kun yhden mallin ostaa, se on muutaman kuukauden päästä jo vanhentunut. Tällaista hulluutta ei kukaan tavan tallaaja pyydä eikä odota. Riittäisi että muutaman vuoden välein tulee uusi kännykkä.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Niin, edistys oli nopeaa, mutta ei niin nopeaa etteikö se olisi nykysilmin silti hyvin vanhanaikainen ja huonojen perinteiden rasittama vuosikymmen. Kansakin pääsi Koiviston johdolla valitsemaan johtajansa aidolla tavalla vapaasti ensimmäistä kertaa koko historiassamme.
Velanotto oli nopeaa demareiden aikana ;D
- Anonyymi
Jussi lupasi että saadaan hiilikaivokset takaisin tänne keski-suomeen jos hänet valitaan pääministeriksi!
- Anonyymi
Täyellistä! Sit voi jytkyttää tynamiitilla pitkin päivää ja kaivaa kultaa mersua varten!
- Anonyymi
Onko Saramon Jussi luvannut meille hiilikaivokset aito neuvostoliittolaiseen tyyliin?
- Anonyymi
Teböilin baarin nurkkapöydässä on taas katkeruus ja luokkaviha katossa ;DDDD
Juokaas toverit enemmän sitä NoviTeetä, se rauhoittaa kuten venäjällä on nähty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teböilin baarin nurkkapöydässä on taas katkeruus ja luokkaviha katossa ;DDDD
Juokaas toverit enemmän sitä NoviTeetä, se rauhoittaa kuten venäjällä on nähty.Koronakin talttuu kun hörii pari kuppii päiväs NoviTeetä.
- Anonyymi
Ei kaikki muutokset ole hyviä. Vai onko aloittaja sitä mieltä?
- Anonyymi
Avaajahan itkee joka päivä neuvostoliiton romahdusta ;D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avaajahan itkee joka päivä neuvostoliiton romahdusta ;D
Ettei olisi Bunkkeripappa itse asialla kun niin vituttaa se pyhän Neuvostoliiton kaatuminen.
- Anonyymi
Demarit tuo kurjuuden takaisin
- Anonyymi
Demarit on KURJUUS!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit on KURJUUS!
Öliöli persu. Muista tankata mersu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Öliöli persu. Muista tankata mersu.
uli uli vasuri, muista korjata Lada ajokuntoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Öliöli persu. Muista tankata mersu.
Myllynkivi kaulaa on sulle itselle parempi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
uli uli vasuri, muista korjata Lada ajokuntoon.
Mihin vittuun luulet mun autoa tarvitsevan? Kuljen persun ajamalla taksilla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin vittuun luulet mun autoa tarvitsevan? Kuljen persun ajamalla taksilla!
no jo kyyditään vaikkapa itärajalle niin kävellen takasin on pitkä jono lyhyitä kivitaloaskelia !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin vittuun luulet mun autoa tarvitsevan? Kuljen persun ajamalla taksilla!
Ai takakontissa ?
- Anonyymi
Vihervasemmisto vastusti neuvostoliiton romahdusta.
Sitäkö tämä katkeruus on?- Anonyymi
Persuoikeisto vastustaa järkeä. Sitä se katkeruus on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuoikeisto vastustaa järkeä. Sitä se katkeruus on.
Demari hokee katkerana persua. Sitä se loputon katkeruus on ;D
- Anonyymi
Voihan Demari!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c625c898-54e9-425e-9698-d52495617b71 - Anonyymi
vihervassut haluavatkin vanhat hyvät DDR-ajat takaisin.
- Anonyymi
Veikkaampa että akkutehdas on valmistuttuaan jo vanhanaikainen systeemi .
Niin on sitten maailmassa muutama kymmenen muutakin akkutehdasta. Toki bisnesmiehiä saa luulla idiooteiksi, ei se ole laitonta kunhan ei nimeltä solvaa.
On se vaan kumma, etteivät odota teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa ja joka on taas kohta vanhanaikaista, jos on joskus totta.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Niin on sitten maailmassa muutama kymmenen muutakin akkutehdasta. Toki bisnesmiehiä saa luulla idiooteiksi, ei se ole laitonta kunhan ei nimeltä solvaa.
On se vaan kumma, etteivät odota teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa ja joka on taas kohta vanhanaikaista, jos on joskus totta.Kyllä se on vety joka syrjäyttää akut.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on vety joka syrjäyttää akut.
Ajoakut vetyautoissakin tietääkseni on, mutta muuten kallistun samalle kannalle, ellei akkurintamalla tehdä aivan hurjia läpimurtoja.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Niin on sitten maailmassa muutama kymmenen muutakin akkutehdasta. Toki bisnesmiehiä saa luulla idiooteiksi, ei se ole laitonta kunhan ei nimeltä solvaa.
On se vaan kumma, etteivät odota teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa ja joka on taas kohta vanhanaikaista, jos on joskus totta.Hyvä muistaa . . . .
https://areena.yle.fi/1-50482461
Kyllä se on keskusta joka pitää älämölöä turpeesta.Viimeksi tästä puhui emäntä Saarikko.
- Anonyymi
Vihervassuthan pitävät älämölöä vain Ruohosta ja sen polttamisesta..
Anonyymi kirjoitti:
Vihervassuthan pitävät älämölöä vain Ruohosta ja sen polttamisesta..
Veera Ruohostako? 😲
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Veera Ruohostako? 😲
Niin, olihan tuo vaikeatajuista, eiköstä vaan?
🤔🤨🙄😏😂🤣 Anonyymi kirjoitti:
Niin, olihan tuo vaikeatajuista, eiköstä vaan?
🤔🤨🙄😏😂🤣Ei mulle tule muuta Ruoho-nimistä mieleen politiikan julkisuudesta.
En silti ymmärrä miksi hänet poltettaisiin – jostain rikoksestako?- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Ei mulle tule muuta Ruoho-nimistä mieleen politiikan julkisuudesta.
En silti ymmärrä miksi hänet poltettaisiin – jostain rikoksestako?Vihervasurit esittää vaan tekevänsä jotain businesstä ja että Kiinankin osallistuminen hiilipäästöjen leikkaamiseen olisi jotenkin heidän ansiota.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Ei mulle tule muuta Ruoho-nimistä mieleen politiikan julkisuudesta.
En silti ymmärrä miksi hänet poltettaisiin – jostain rikoksestako?Vaikeata on, eikös vaan Repe olekin. Antaa palaa, uskottavuutesi on jo muutenkin nolla, joten siittä vaan . . . .
- Anonyymi
Onhan se, Suomi matkalla kehitysmaaksi . . . .
https://areena.yle.fi/1-50482461 - Anonyymi
Täytyy kohta persun turvautua viinaan kun vituttaa niin maan perkeleesti.
- Anonyymi
Vasurihan on jo pitkäänkin turvautunut ;DDDD
- Anonyymi
Persulehdestä luin että suomen päästöt vastaa kiinassa viiden tunnin vastaavia !
eli kyllä sitä kannattaa velalla tukea sitä kauheaa ilmastonmuutosta jonka suomi aiheuttaa.
näin meitin ministerit on laskeskelleet joutessaan.- Anonyymi
Se on meno samaa kuin aikoinaan ne kettutyttötempaukset, kas kun niitäö ei tee enää kukaan mikäs ne on lopettanut, ei kai vain ol ejoku viisastunut hiukan !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on meno samaa kuin aikoinaan ne kettutyttötempaukset, kas kun niitäö ei tee enää kukaan mikäs ne on lopettanut, ei kai vain ol ejoku viisastunut hiukan !
Jokohan on korvaukset maksettu tyttöjen palkoista vai miten mahtaa mennä nykyisin, no puuhkaan voi itkeöä tirauttaa aina välillä.
- Anonyymi
Vihervassut muuttavat asioita huonompaan suuntaan ja sitäkö ei saa vastustaa??
Tuohan on ihan neukkuajan menoa demareilta. - Anonyymi
Kansalaisaloite sivulla on aloite polttoaineveron alentamisesta käykää allekirjoittamassa.
- Anonyymi
Taas lapsellinen aloitus joka ei liity perussomalaisiin mitenkään.
- Anonyymi
Saamme töitä koneinsinööreille.
- Anonyymi
Suomeen tarvitaan moniosaajia kun vihervassut ei osaa mitään ;D
- Anonyymi
Mistä saadaan eläimille kuivikkeita kun turvetuotanto laitettiin punikkien toimesta alas?
- Anonyymi
Kai se vassari jostain uudet kuivikkeet itselleen löytää ......
- Anonyymi
Vihervassut typerästi muuttavat asioita huonompaan suuntaan ja sitäkö ei saa vastustaa??
Tuohan on ihan neukkuajan menoa demareilta. - Anonyymi
Näin se on, luin juuri tiedelehdestä mielenkiintoisen artikkelin aurinkopaneelien kehityksestä: Muinoin arvioitiin että piiaurinkokennojen teoreettinen maksimihyötysuhde on 32%. Nykyään on laboratorioissa jo rakennettu kennoja joiden hyötysuhde on 47,1%. Ennätys on tehty ns. moniliitoskennoilla joilla avulla kyetään hyödyntämään auringon valon kaikki aallonpituudet. Turpeen ja muiden aataminaikaisten energialähteiden aika alkaa olla ohitse.
Tietenkin alkaa olla, mutta kehitystä ja siirtymää uuteen teknologiaan täytyy ohjata järkevästi. Esim. turve-energiassa kyse on riippuvuudesta, työpaikoista, elinkeinoista ja sen myötä vaatimuksista toteuteuttaa hiilineutraaliuteen siirtyminen ilman työpaikkojen ja elinkeinojen, eli ihmisten, vahingoittamista.
Persuvihaajan valheet ei koskaan lopu.
Persut ei vastusta muutosta, vaan muutokseen sisältyviä negatiivisia seurauksia, jos sellaisia on tai uhkaa tulla. Toki ymmärrämme, tai yritämme ymmärtää, että persuvihaajalla ei ole tarpeeksi älyä pohdiskella asioita otsikkotasoa syvemmälle.Monesti vihervassareilla ei ole kuin laastari tähän hetkeen. He eivät tiedä ongelman syytä eivätkä seurauksia.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 994795
Oletin törmäileväni sinuun yhtenään
Emme ole osuneet kuitenkaan samalle kiertoradalle. Enää en oleta, enkä usko törmäykseen.453726- 2323474
Mitä tuntemuksia herätin sinussa
Viimeksi kun nähtiin? Ajatuksesi, niitä kuuntelen herkällä korvalla.1573314Olenko ainut
Vai huomaatko myös sen, että olemme hyvin samanlaisia. Kuin olisit toinen puolikkaani ❤️713311- 842930
- 312729
- 352433
Odotan näkemistäsi
tällä viikolla. Pelkään sitä myös. Saat minut tuntemaan niin paljon. Odottavan aika on pitkä.942259- 192182