Täytin vasta 50v. Minulla on ystävä, jonka kanssa olemme pitäneet viikottain yhteyttä läpi vuosien, nuoruudesta saakka.
Meillä ei ole ollut tapana juurikaan lahjoa toisiamme, ei edes jouluna. Mutta minä olen tuonut aina tuliaisia matkoiltani.
Ystävälläni on lapsia, ja olen ollut mukana heidän elämässä mm tukihenkilön muodossa yhdelle heistä.
Ystäväni juhli isolla joukolla 5-kymppisiään muutama vuosi sitten. Ja hän pyysi erilaisia ohjelmanumeroita niihin, joissa muisteltaisiin menneitä. Ja myös hänen persoonaa. Annoin sekä tällaisen ”aineettoman” lahjan juhlissa että kustansin hotelliviikonlopun miehensä kanssa. Olin tuolloin sitten hoitamassa heidän lapsiaan.
Nyt kun itse täytin 50v, (joita en juhlinut ja koronatilanteen vuoksikaan ei olisi voinut!) odotin ystävätäni jotain hauskaa yllätystä. En mitään rahalla saatavaa, mutta jotain henkilökohtaisempaa.
Olin tosi pettynyt. Ystäväni ilmoitti, että kortti myöhästyy pahasti, kun oli ”vatsavaivaa” ja kävi lopulta unohduskin.
Sukulaisiltani ja kummeilta sain ihania muistamisia. Sellaisia hauskoja yllätyksiä. Eli juhlin ikään kuin postilähetysten kanssa!
Olenko pikkumainen pirulainen, kun minä en tahdo päästä loukkaantumisen tunteestani eroon pitkäaikaisen ystäväni muistamisessa!? Hänelle itselleen en uskalla sanoa, koska hänhän loukkaantuisi.
Meillä ei ole ollut tapana juurikaan lahjoa toisiamme, ei edes jouluna. Mutta minä olen tuonut aina tuliaisia matkoiltani.
Ystävälläni on lapsia, ja olen ollut mukana heidän elämässä mm tukihenkilön muodossa yhdelle heistä.
Ystäväni juhli isolla joukolla 5-kymppisiään muutama vuosi sitten. Ja hän pyysi erilaisia ohjelmanumeroita niihin, joissa muisteltaisiin menneitä. Ja myös hänen persoonaa. Annoin sekä tällaisen ”aineettoman” lahjan juhlissa että kustansin hotelliviikonlopun miehensä kanssa. Olin tuolloin sitten hoitamassa heidän lapsiaan.
Nyt kun itse täytin 50v, (joita en juhlinut ja koronatilanteen vuoksikaan ei olisi voinut!) odotin ystävätäni jotain hauskaa yllätystä. En mitään rahalla saatavaa, mutta jotain henkilökohtaisempaa.
Olin tosi pettynyt. Ystäväni ilmoitti, että kortti myöhästyy pahasti, kun oli ”vatsavaivaa” ja kävi lopulta unohduskin.
Sukulaisiltani ja kummeilta sain ihania muistamisia. Sellaisia hauskoja yllätyksiä. Eli juhlin ikään kuin postilähetysten kanssa!
Olenko pikkumainen pirulainen, kun minä en tahdo päästä loukkaantumisen tunteestani eroon pitkäaikaisen ystäväni muistamisessa!? Hänelle itselleen en uskalla sanoa, koska hänhän loukkaantuisi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et sinä minun mielestä ole pikkumainen, mutta kyllä noin pitkän ystävyyden luulisi kestävän sen jos sopivalla tavalla sanot että pahoitit mielesi.
No seuraavan kerran ku puuhailetta jotain, niin lohkaiset huumorin varjolla, että tää menee nyt sun piikkiin. Voihan se vaikka tajuta sanomattakin.
Anna olla. Aivan suotta menisit tokkimään ja penkomaan menneitä. Tuo juna meni jo.
Saataisit pilata vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden. On tuo sen arvoista? ei varmastikkaan.
Voit hyvin jättää tuliaisesi muille tai kotiisi, sekä ylimääräiset antamiset.
Nuo eivät paina hänen vaaasaan paljoakaan, joten juttelu-tason-ystävyys ja kanssakäynti on hänelle selvästikin arvokkaampaa. Niinkuin sinullekin.