Eikö kaupungista löydy tahoa joka toimeenpanee moisen hökötyksen purkamisen tai kunnostamisen. Kaupungin irvikuva
Särkiportti
Anonyymi
371970
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Olen samaa mieltä ,eikö ympäristö lautakunta puutu tähän kun on muutenkin innokas tarttumaan epäkohtiin. Häpeä pilkku koko Kemijärvelle.
Mä esitän, että Särkiportti muutetaan "Suomun portiksi", jonka päälle laitetaan suuri kyltti, jossa on nuoli Suomua kohti. Siellä olisi info-piste, jossa kerrotaan, miten Suomulle voi mennä ja jaetaan esitteitä, ehkä myös kahvila. Kesällä mä haaveilen menemisestä Suomulle, siellä vaan ihan innoissani tanssin ja juoksen tunturin rinteillä, huoleni lähtevät tunturituulten mukaan!
Vapaa Paikka Koirapuistolle.
Koiravero takaisin! Miksi se poistettiin.
Tosi ruman näköisiä tien varret, kun on PASKAA pullollaan! Voisi koiran omistajat maksaa veron, joka käytetään katujen siistimiseen.
Koiranveron poistajat halusivat vain koiran omistajien ääniä valtuusto vaaleissa.
Mitä jos joku vaikka astuu PASKAAN, niin on inhoittavaa!
eioo rahoo
Särkiportilla on historiallista arvoa ja se on kankaan monumentti! EI SAA PURKAA!
Se on osa meidän kulttuuria, mutta rakennus pitää kunnostaa
Se pitää PURKAA ja tilalle pinkki ilotalo!
Suuri osa ikkunoista paskana. Sillä mitään arvoa ole. Kuka sen rakennuksen omistaa, uskaltaako tunnustaa?
sillä on tunne arvoa!
se on entinen Pallen K-halli ja siellä oli käytävä liikeet molemmin puolitn voisitä aikaa
Teillä tuntuu olevan intoa, ei kun vasarat käteen ja kunnostamaan särkiporttia!
Turhaa täällä muuten messuta!
Täällä odotetaan että joku muu tulee ja tekee, niin on aina ollut!
Riekutaan ja rääkytään mutta mitään ei itse saada aikaan!
Ei!
Sekään ei käy!!
jos joku tulee muualta, aikoen tehdä täällä jotakin, se varmasti kampitetaan!
Täällä ei suvaita minkäänlaista kehitystä, paremminkin paluu 70-luvulle olisi toivottavaa!!
Samaan syssyyn voisi myös Asuteen talon purkaa,,,,kohta siinäkin ikkunat sisässä...
Eihän sitä pidä purkaa.
Sehän on hieno kempan muisto merkki. Kuvaa hyvin kempan tilaa.
Seurataan vain kun sortuu ja sortuuko samaan aikaan kempan kaupungin kanssa
Hienoa, nyt se puretaan. Toivottavasti tilalle rakennetaan työhönkykenevienjahaluavientyövoimatoimisto jossa biorehvin ja muu kaupungin yritysjohto ja työväki voivat kohdata
Ilo uutinen, nyt se puretaan. Kyllä on moni vieras paikkakuntalainen kuten paikalliset ihmiset ihmetelleet miten miksi sitä ei pureta. Kemijärven irvikuva.
Tulisko siitä uuven tehtaan konttori ? Kyltit katolle.
Tulisko siitä uuven tehtaan konttori ? Kyltit katolle.
Paikalle rakennetaan 7 kerroksen vastaanottokeskus.
Venäjältä on tulossa putinpakolaisia tosi paljon.
Sitähän mä sanoin.
Persujen vika! ! !
Paikalle rakennetaan 7 kerroksen vastaanottokeskus.
Venäjältä on tulossa putinpakolaisia tosi paljon.
Sitähän mä sanoin.
Persujen vika! ! !
Ei kuulu työn ääniä tältä savotalta
Pitäähän nisteilläkin olla katto pään päällä
Ei siihen mitään uutta kannatte heti rakentaa antaa olla vähän aikaa tyhjillään se tontti.
Hyvä, että puretaan. Siinä on hyvä kauppapaikka elintarvikeliikkeelle, on tilaa myymälälle ja parkkipaikoille.
Toinen hyvä kohde olisi rivitalo isolla tontilla, vastakohta Seinälän alueelle. Olisi asumis väljyyttä.
Rakentamaan vaan.
Niinpäniin mutta eipä se vielä ole Kelan vierelläkään luhtitalo rakennus noussut.
Kempassa puretaan, muualla rakennetaan.
On se mahtavaa että puretaan, niinhän sieltä puretaan kaikki pois.
Miitä jää jäljelle?
Kuollut kylä, voitte olla nyt keskenänne tyytyväisiä.
Keitelettäkin haukutaan ja räksytetään jokapäivä täällä palstalla.
Urpot ei tajua, kun ei ole töitä ei ole myöskään palveluja.
Kaikki loppuu....
Siinäpä hyvä tontti K-supermarketille.
Tai Tokmannille. Autolla pääsee kankaalle. Lidlin vierestä aikanaan haki.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Muutin pois kempasta juurikin kunnan synkän tulevaisuus kuvan takia. Oli oikea päätös
Siihen rakennetaan uusi Falcon disco.
Samalla vois kattaa vitostien. Otetaan mallia rovaniemestä
Särkiportin sulkemisen jälkeen on Kemijärvellä menny kaikki päin vittua! Liikaa on Kemijärven tärkeitä rakennuksia purettu ja jätetty kylmilleen!!
Miksi laitoit v-sanan? Koulussakin korvataan opettajat myös? Ei voisi tuntua pahemmalta mikään kuin että tuota sanaa käytetään jatkuvasti.
Muutetaan särkiportti peppuportiksi, jossa saa katsella strippareita ja juoda viinaa 😝
Etkö sinä älyä mennä omaehtoisesti hoitoon?
Iloisilta tytöiltä saa hyviä hoitoja. Reikiä kun räplää niin kummasti piristyy 😝