Olen ollut reilut puoli vuotta parisuhteessa tuntuvasti nuoremman naisen kanssa.
Olen lähellä 40:tä ikävuotta oleva mies ja olen läpikäynyt lyhytterapiajakson sekä itseopiskellut asiaa paljon liittyen tunnelukkoihin, kiintymyssuhdemalleihin, traumojen ja kasvuympäristön vaikutuksiin. Olen feministi ja haluan tasa-arvoisen ja henkistä hyvinvointia lisäävän suhteen. Tyttöystäväni on lyhyesti sanottuna aika pahasti solmussa oman psyk. kuormansa kanssa.
Hänellä on monia eri defenssejä ja hankalia käytösmalleja jotka ovat alkaneet ilmentyä sitä enemmän mitä enemmän hän on rakastunut ja kiintynyt minuun. Kommunikaatio on helvetin hankalaa ja hän muuttuu usein välinpitämättömäksi kun olisi todella tärkeää pysyä tilanteessa läsnä ja avoimena. Tuntuu että hän odottaa minun pysyvän tyytyväisenä hänen rinnallaan ilman että asioista puhutaan ja luodaan luottamukselle vahva pohja. Mitä tässä nyt olen päässyt todistamaan, niin hänessä on aika tiukassa välttelevän kiintymyksen malli joka kiristää otettaan kun paine kasvaa. Tunnelukot ohjaavat aika voimakkaasti ja suojaavat itseään asiaankuuluvasti.
Lisäksi hän edustaa tyyppiä "vittuilu on välittämistä" ja hän usein vittuilee täysin väärissä tilanteissa ja tarpeettoman pitkälle. Näistä sanoessani hän välillä saa asiaan muutosta hetkeksi. Yleensä ottaen pari päivää menee paremmin ja sitten valutaan taas hankalaan käytökseen.
Suhteemme on hyvin epätasapainoinen ja alan olla aika lopussa sen suhteen että suhde saataisiin tasapainoon ja tasa-arvoiseksi. Hän haluaa että suhde jatkuu ja että voisimme kummatkin paremmin suhteessa, mutta terapiaan hän ei halua lähteä (luulen että pelkää traumojensa kohtaamista) ja lisäksi on sanonut että kokee ettei hän ansaitse kun hänelle on tapahtunut niin vähäpätöisiä asioita. Asiat joita hänelle on tapahtunut eivät ole todellakaan vähäpätöisiä. Teini-iässä joutunut hyväksikäytetyksi, biol. isä ollut aivan karmea ja manipuloiva naisia vihaava kusipää ja äiti on usein huutanut.
Miten ihmeessä saisin rohkaistua häntä huolehtimaan itsestään emotionaalisesti ja psyykkisesti? Hänellä on matala itsetunto ja elämänhallinta tuottaa ongelmia välillä.
Olen lähellä 40:tä ikävuotta oleva mies ja olen läpikäynyt lyhytterapiajakson sekä itseopiskellut asiaa paljon liittyen tunnelukkoihin, kiintymyssuhdemalleihin, traumojen ja kasvuympäristön vaikutuksiin. Olen feministi ja haluan tasa-arvoisen ja henkistä hyvinvointia lisäävän suhteen. Tyttöystäväni on lyhyesti sanottuna aika pahasti solmussa oman psyk. kuormansa kanssa.
Hänellä on monia eri defenssejä ja hankalia käytösmalleja jotka ovat alkaneet ilmentyä sitä enemmän mitä enemmän hän on rakastunut ja kiintynyt minuun. Kommunikaatio on helvetin hankalaa ja hän muuttuu usein välinpitämättömäksi kun olisi todella tärkeää pysyä tilanteessa läsnä ja avoimena. Tuntuu että hän odottaa minun pysyvän tyytyväisenä hänen rinnallaan ilman että asioista puhutaan ja luodaan luottamukselle vahva pohja. Mitä tässä nyt olen päässyt todistamaan, niin hänessä on aika tiukassa välttelevän kiintymyksen malli joka kiristää otettaan kun paine kasvaa. Tunnelukot ohjaavat aika voimakkaasti ja suojaavat itseään asiaankuuluvasti.
Lisäksi hän edustaa tyyppiä "vittuilu on välittämistä" ja hän usein vittuilee täysin väärissä tilanteissa ja tarpeettoman pitkälle. Näistä sanoessani hän välillä saa asiaan muutosta hetkeksi. Yleensä ottaen pari päivää menee paremmin ja sitten valutaan taas hankalaan käytökseen.
Suhteemme on hyvin epätasapainoinen ja alan olla aika lopussa sen suhteen että suhde saataisiin tasapainoon ja tasa-arvoiseksi. Hän haluaa että suhde jatkuu ja että voisimme kummatkin paremmin suhteessa, mutta terapiaan hän ei halua lähteä (luulen että pelkää traumojensa kohtaamista) ja lisäksi on sanonut että kokee ettei hän ansaitse kun hänelle on tapahtunut niin vähäpätöisiä asioita. Asiat joita hänelle on tapahtunut eivät ole todellakaan vähäpätöisiä. Teini-iässä joutunut hyväksikäytetyksi, biol. isä ollut aivan karmea ja manipuloiva naisia vihaava kusipää ja äiti on usein huutanut.
Miten ihmeessä saisin rohkaistua häntä huolehtimaan itsestään emotionaalisesti ja psyykkisesti? Hänellä on matala itsetunto ja elämänhallinta tuottaa ongelmia välillä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ymmärrettävää että keski-ikäisen miehen ei ole helppo päästää nuorta lihaa menemään, kun sen makuun on päästy.
Vaihtoehtosi ovat että joko siedät nuorikon vattuilua ja kiukuttelua ja jatkat nuoren pinpan panemista, tai pistät äkäpussin pihalle ja hankit itsellesi kehittyneempää seuraa.
Tuskin olet luopumassa vaivalla saavutetusta nuoresta pinpasta, joten kannattaa vaan opetella sietämään tyttelin oikkuja. Onnittelut nuoresta naisesta! Sellaisen polkeminen on niin mukavaa puuhaa että ei siinä pienet miinukset kuten ikävä luonne haittaa!
Nyt meni kommentoijalla pointti aika lujaa ohi. Jos olisin nuoren seksipartnerin perässä, niin helpompiakin tapoja olisi ja parikymppisten kanssa on ihan tarpeeksi tullut touhuttua parin viimeisen vuoden sisään.
Vaikuttaa siltä että nuo antamasi vaihtoehdot ovat mielivaltaisesti tekaistut ja yksinkertaistetut etkä vastaa varsinaiseen kipukohtaan millään tavalla.
Pointti ei todellakaan ole mikään nuori pimppa. Pointti on että olen löytänyt muutamasta perusasiasta samalla tavalla ajattelevan partnerin ja en haluaisi heittää suhdetta hukkaan, mutta uhrautuvana luonteena minulla on taipumusta jäädä hankalaankin suhteeseen melko pitkäksi aikaa. Se että nainen on nuori ei ole millään tavalla erityinen asia tai onnittelujen tai kehujen paikka. Se on vain yksi asia tässä suhteessa, eikä ole minulle mitenkään tarve tai tavoite.
Minusta tekstisi menee ylianalysoinniksi. Sinulle en oikein osaa vastata noilla termein, joita käytät. Epäilen kuitenkin, että olet wannabe psykologi ja isähahmo joka yrittää parantaa löytämänsä ongelmatapauksen.
Olet läytänyt ihmisen, jolla on mielenterveysongelmia, vaikeuksia elämänhallinnan kanssa ja on myös vittumainen ja ilmeisesti myös sosiaalisesti kömpelö,
Mieti vielä kahdesti, että haluatko laittaa vuosiasi tällaiseen. Ihan tavallisia tolkun naisiakin löytyy.
En minä mikään wannabe psykologi ole, vaan ammennan omasta prosessistani ja niistä työkaluista jotka on minulle tuttuja. En myöskään halua olla isähahmo yhtään kenellekään. Jos olisin suhteen alkumetreillä tiennyt että mimmoista settiä tämä tulee olemaan, niin olisin jättänyt leikin sikseen. Nyt on tavallaan menty lyhyellä näkyvyydellä aika hankalaan tilanteeseen pikkuhiljaa.
Edelleen kysymys jota kysyin oli se että miten saisin rohkaistua toista hakemaan apua ja auttamaan itseään.
No en odottanutkaan, että myöntäisit olevasi wannabe psykologi.
Minun neuvoni olisi, että älä yritä saada häntä hoitoon vasten tahtoaan, vaan lähde itsesi tähden.
Jos hän ei näe ongelmaa, niin vaikea siinä on sitten toimia. Olet kai kuullut, että alkohlistinkaan on vaikea parantua, jos ei tajua olevansa alkoholisti.
Ainoa keino, jolla voisit "rohkaista" olisi, että yhdessä jatkamisen ehto on, että hän menee terapiaan.
Hän näkee ja tunnustaa ongelmiaan kyllä. Motivaatio ja alhainen itsetunto tuntuu olevan se kompastuskivi. Hän tosiaan vähättelee ongelmiaan ja veikkaan että pelkää niiden käsittelyä.
Kai tässä täytyy pitää joku tilien tasaamisen keskustelu ja jos hän ei pysty sitoutumaan suhteeseen, niin päättää sitten suhde niille sijoilleen.
Eiköhän sinä ole jo tehnyt kaiken mitä pystyt.
Kattomaan ei ole niin tärkeä pään päällä että saisi ruokaa syödäksensä. Ymmärrän kyllä ettei nykynaimisiin tee mieli.
Nyt meni kyllä kielikuvat yli ja ohi niin että viuhui. Haluaisitko avata että mitä tarkoitit?
Sinä, AP, olet se joka tarvitsee apua. Kerrot itsestäsi "uhrautuvana luonteena minulla on taipumusta jäädä hankalaankin suhteeseen melko pitkäksi aikaa".
Sinä alitajuntaisesti tai huolellisesti harkiten hankit seuraa ihmisistä joiden kautta voit "uhrautua". Ei vain tämä naisen kanssa vaan muissakin aiemmissa ystävyyksissä.
Mitähän jos aivan rauhassa poistaisit päältäsi tuon marttyyrin kaavun (se kun ei pue ketään! - jos mitään, niin päinvastoin!) ja keskittäytyisit ihmisiin joilla ei ole ilkeyteen ja pahuuteen vaatimia ominaisuuksia. Kuten nykyiselläsi ja edellisillä on/oli.
Salli hänelle tilaisuus, Ilman sinun "uhrautuvaa osallistumista", hoitaa korviensa väli kuntoon. Yksin. Salli hänelle tilaisuus tulevien vuosien aikana tajuta kuinka hän tuollaisella VALITSEMALLAAN käytöksellä vain ampuu itseään jalkaan.
Ilkeys ja pahuus ei koskaan tuo oikeita ja rehellisiä ystäviä. Kuten sinunkin tapauksessa.
Sinun motiivisi on aivan muuta kuin halua uhrautua ja auttaa.
Mutta tuonhan sinä tiedät jo itsekin, vaikka itsellesi ja muille yrität selittää muuta.
No nyt meni aikamoiseksi projektioksi :D
Työstän omia solmujani edelleen eikä siinä mitään. Hahmotan hyvin kipukohtiani ja väsään itseäni parempaan suuntaan. Tulee mieleen että kiintymyssuhdemallit eivät välttämättä ole sinulle kovin tuttuja, mutta ne vaikuttavat pariutumiseen toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, mutta kaikilla ne vaikuttaa. En erikseen etsi mitään suhteita missä joudun uhrautumaan.
Ystävyyssuhteeni ovat erittäin hyviä ja niissä tuetaan ja huomioidaan molemminpuolisesti osapuolia. Romanttisissa suhteissa tunnistan tietyt käytösmallit semmoisina etten lähde uhrautumaan koska tiedän mitä olisi tulossa. Ongelma on tämmöiset joista ei ota alkumetreillä selvää ja joissa ihastutaan molemminpuolisesti voimakkaasti, mutta sitten alun jälkeen tulee epäjohdonmukainen käytös mukaan.
Ilkeys ja pahuus on termeinä hyvin leimaavia ja harhaanjohtavia. Hän ei ole ilkeä tai paha sen enempää kuin minäkään. Hän tekee parhaansa niillä pelimerkeillä jota elämä on hänelle suonut. Jossain määrin tuo on tietoista ja jossain määrin tiedostamatonta. Minulla on nyt työn alla se että pystyykö hän sitoutumaan suhteeseemme siten, että se lisäisi hyvinvointia molemminpuolisesti.
Marttyyrin roolia en kanna alkuunkaan vaan hahmotan nimenomaan kanssakäymistä niin että mahdollisuuksien mukaan löytyisi yhteinen taival.
Toki jos sinulla on tarve lyödä asia ilmoittamallasi tavalla tuomitsevasti lukkoon, niin siinähän lukitset. Ei ole minulta yhtään pois.
" Hän ei ole ilkeä tai paha sen enempää kuin minäkään. Hän tekee parhaansa niillä pelimerkeillä jota elämä on hänelle suonut. "
Juuri noin. Sin ä rautalangasta vääntämällä et halua nähdä tosiasioita. Kerroit tosiasiat kaikille jo aloitusviestissäsi. Nyt kun ne sinulle tavataan objetiivisesti ja ilman siteitä (eihän lukijat tunne sinua muuten kuin mitä kerrot itsestäsi).
, tarinasi muuttuu. Kierrät tosiasioita kuin kissa kuumaa puuroa!
Nyt jatkat tyylillä " se on tosi hyvä silloin kun ei hakkaa ( verbaalisti)"
Vain avaa silmäsi ja keskittäydy suht' rehellisen, paremman (tiedät mikä on oikein mikä väärin ja pahaa) käytoksen omaaviin ystäviin. Sellaisiakin kun on!
Tosin heidän saaminen ystäväkseen vaatii enemmän vaivaa!! Vakuutan että se on sen arvoista!
Kertomasi naisen on itse puhdistettava korviensa väli.
Sinun puuttuminen tuohon asiaan vain edesauttaa sen halua jatkaa samaan tyyliin. Ajatuksella: "minä voin käyttäytyä niin huonosti kuin haluan, aina minut joku huolii"
JA sinä olet juuri tuo joku. Marttyyrinä, muka auttajana!
Älä luovuta puhumisen suhteen. Jos sinulla on huono olla suhteessa, sinun pitää kertoa se hänelle ja vaatia, että lähdette yhdessä parantamaan sitä. Luo sellainen ilmapiiri, että hänen olisi turvallista puhua kanssasi vaikeistakin asioista, että hän saisi ymmärrystä ja lämpöä. Hänelle on ilmeisesti vaikea puhua, mutta kun se yleensä auttaa, niin kannattaa kärsivällisesti kannustaa häntä avautumaan. Kokeile erilaisia lähestymistapoja, erilaisia kysymyksiä, jospa joku niistä osuisi oikeaan ja saisi puheyhteyden avattua.
Voisit kehottaa häntä vaikka itse ottamaan selvää mainitsemistasi asioista, lukemaan vaikka jonkin aiheeseen liittyvän kirjan. Voit perustella hänelle, miksi terapia voisi olla hänelle hyväksi. Sitten voit tukea ja auttaa häntä hakemaan ammattiapua ihan vaikka kädestä pitäen.
Huh huh sanon minä. Kyllä itse äänestäisin jaloillasi heti suhteen alussa, jos seurustelu on tuollaista.
Sinun ei pidä häntä terapioida, vaan olla miesystävä. Kyllä se niin on, että jokaisella pitäisi olla pääkoppa suhteellisen hyvässä kunnossa, ettei tarvi terapeutiksi ryhtyä.