Miksi pleikkarisukupolvi tunkee politiikkaa joka asiaan?

Kun itse olin nuori, mulla oli ihan oikeita kavereita. Tehtiin yhdessä. Rakennettiin, urheiltiin, soitettiin...
Kotoa saatiin valmiudet, itsestä huolehtimiseen.
Silloin käytettiin vasaraakin.
Ammattikoulussa opettajat aikanaan myös opettivat ja vaativat osaamaan.
Koulun jälkeen kävin kysymässä kolmesta paikasta töitä, ennen kuin tärppäsi.

Nyt on nuorilla kaverit netissä. Vanhemmilla aktivisuusrannekkeet, jotka lapsia tärkeämpiä. Tänään vaan 10 000 askelta, pitää lähtä salille.
Kasvatusvastuu siirtynyt kouluille, mutta opettajat eivät saa kasvattaa, ettei vanhemmat hypi silmille. Minä, minä, opitaan kotoa. Jokainen asia pitää taistella, jos haluaa.

Ammattikoulussa, opettajat eivät opeta, vaan tyrkkäävät vastuun harjoittelupaikoille. Nippu papereita kouraan harjoittelun tavoitteista, jotka eivät parhaassakaan harjoittelupaikassa voi toteutua.

Valmistuttua, 100 hakemuksen jälkeen voi saada sopparin nollasopimuksella. Samasta työstä haaveilee järjetön joukko ihmisiä. Työpaikoilla ei ole kellään aikaa kummemmin opastaa. Töitä on niin vähän, ettei ehdi oppiakaan. Tulevaisuutta ei voi suunnitella, koska siitä ei ole mitään takeita. Varallisuutta ei voi kerryttää. Nollasopimuksella, ei oikein voi asuntolainaakaan saada, eikä maksaa.

Itse nuorena, ajelin ihan hienolla autolla, koska töitä oli. Oli myöskin mahdollisuus säästää asuntoa varten. Asuin jo parikymppisenä omassa (ja pankin) ok- talossa.

En nyt ihan hehkuttaisi nykynuorison onnea.

Itse en kyllä käytä vasaraa, juuri ollenkaan, vaikka niitä ainakin 5 omistankin. Ruuvinvääntimet on niin paljon mukavampia käyttää. Nykyisin pienissäkin ja kevyissä on niin paljon vääntöä, että hyvä ruuvi, isompikin uppoaa, helposti.