Enemmistö hyväksyy elvytyksen!

Anonyymi

Enemmistö suomalaisista hyväksyy EU:n elvytyspaketin. Asia selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) teettämästä kyselystä.

Kyselyssä 55 prosenttia suomalaisista hyväksyy EU:n elvytyspaketin. Vastaajista 29 prosenttia vastustaa pakettia. 17 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa suuntaan tai toiseen.

Samaan aikaan 51 prosenttia suomalaisista katsoo, että elvytyspaketti heikentää liiaksi Suomen taloutta. Vastaajista 48 prosenttia pitää elpymispakettia turhana tulonsiirtona Etelä-Euroopan maille.

47

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomattavaa on,että elvytystä vastustaa 29 %. Se on melko tarkkaan sama,kuin oppositiopuolueiden kannatus kokoomus poislukien.

      • Anonyymi

        Oppositio vastustaa aina oli ,sitten kyseessä tukipaketti tai ei, paitsi kokoomus , joka vain kyylää, mikä olisi paras tapa ns "kuoria kakusta kermat".


    • Anonyymi

      Enemmistö suomalaisista hyväksyy valtamedian kautta esitetyn "tuotteen", koska sitä on alustettu koronan valtavilla taloushaitoilla ja sitten myyty "koronaelvytyksenä".

      Suomi ottaa joka tapauksessa velkaa hyvinvoinnin tukemiseen joka vuosi, joten tämä erillinen "koronaelvytyksen" nimellä myyty "tuote" on käytännössä turha. Kun "koronaelvytystä" lähdetään perkaamaan, sen yksityiskohdat, tarkoitukset ja seuraukset paljastaa sen uuden "talouspakotekäytännön" ensimmäiseksi tuotteeksi, jolla pakotetaan jäsenmaat ottamaan velkaa ja rahoittamaan sillä muita jäsenmaita.

      Jos "elvytyspaketti" esitettäisiin sellaisena kuin se oikeasti on, sekä sen hyväksymisen seuraukset, silloin enemmistö väistämättä vastustaisi moista keinoa. Hallitus ja media pelaa EU:n pussiin, ja kuten nyt tiedämme, uhkailu ja kiristys toimii hyvin, kun päättäjäaines on pelkkiä pellejä ja lampaita EU:n suuntaan ja samalla petollisia yhteiskuntaa kohtaan.

    • Anonyymi

      Jos kysely tehty hienostoalueella, varmasti edustaakin koko kansaa?

    • Anonyymi

      Testamentti on tärkeä paperi.

    • Anonyymi

      Enemmistö suomalaisista tietenkin hyväksyy elvytyspaketin, koska ymmärtävät mitä tarkoittaa investointi. Ne, jotka osaavat vain ns. apukoulumatematiikaa, vastustavat.
      Neuvottelutulos on Suomelle tarpeeksi hyvä, kannattaa äänestää eduskunnassa paketin puolesta! Ei kumpikaan oppositiojohtajista olisi saanut yhtään parempaa sopimusta, turha luulla. Eivät pärjänneet A-talk ohjelmassa edes keskustan ja demareiden ryhmänjohtajille, Kurviselle ja Lindtmanille, miten sitten Euroopan johtajille elvytyspakettineuvotteluissa!

      • Anonyymi

        Voi miten söpöä tuo sekoileva puolustelusi on :) Kyseessä ei ole mikään investointi, eikä edes neuvottelutulos, vaan EU:n keino lisätä sen omaa valtaa, johon Sanna kävi antamassa itsekkään hyväksyntänsä.


      • Anonyymi

        Elvytyspaketti ei ole mikään investointi, onko koulut käymättä.


      • Anonyymi

        Italian rahoittaminen ei ole investointi, herää pahvi.


    • Anonyymi

      Jotain vastinetta tarttis saada, vaikka hiukan rantaviivaa jossa voi kelliä munasillaan?

    • Aika outoja vastauksia kyselyyn. Hyväksytään EU-elvytys ja sitten ollaan sitä mieltä, että siitä on Suomelle haittaa. Tuntuu siltä, että ihmiset kannattavat asioita koska ovat sitoutuneet tiettyyn aatesuuntaan ja tiettyihin puolueisiin. Järkisyyt vaatisivat yhtä, mutta identiteetti vaatii toista. Identiteetti näyttää olevan järkeä tärkeämpi.

      Elvytyspakettiin sitoutuminen aiheuttaa Suomen taloudelle rasitteen, joka voi vain korostua ajan mittaan. Samanaikaisesti Suomella on omiakin ongelmia, joita pitäisi hoitaa, kuten alhainen työllistymisaste. Näiden kotimaisten ongelmien edessä Marinin hallitus näyttää nostavan kädet pystyyn ja tarjovan ratkaisuksi vain höttöä.

      Ulkoisista sitoumuksista ja omien rakenneongelmien ratkaisematta jättämisestä tulee Suomen taloudelle riippakivi, joka vie maan samaan tilanteeseen kuin mihin se ajautui eurokriisin jälkeen. Ei ole edes mitenkään varmaa, että elvytyspaketti auttaa niitä EU-maita, joita sen pitäisi auttaa. Kun korruptiota voidellaan rahalla niin korruptio kyllä voi hyvin, mutta ei yhteiskunta ja talous.

      • Anonyymi

        Elvytyspaketti on nimensä mukaan tarkoitettu nostamaan osaltaan EU pandemian suosta.

        Siksi EU-vihaajat sitä vastustavat.

        EU:n elpyminen ja jäsenvaltioiden hyvinvointi ei sovi heidän maailmankuvaansa. Siihen sopii valehtelu kuin nenä päähän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elvytyspaketti on nimensä mukaan tarkoitettu nostamaan osaltaan EU pandemian suosta.

        Siksi EU-vihaajat sitä vastustavat.

        EU:n elpyminen ja jäsenvaltioiden hyvinvointi ei sovi heidän maailmankuvaansa. Siihen sopii valehtelu kuin nenä päähän.

        Ei se eu velkapaketti mitenkään auta eikä vaikuta nostamaan eikä autamaan koronan suhteen,tekopyhää eu paskanjauhantaa ja ota lääkkeesi se eräs kommentoija kertoi minulle sinulle sinusta todella paljo että otahan pappa rennosti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elvytyspaketti on nimensä mukaan tarkoitettu nostamaan osaltaan EU pandemian suosta.

        Siksi EU-vihaajat sitä vastustavat.

        EU:n elpyminen ja jäsenvaltioiden hyvinvointi ei sovi heidän maailmankuvaansa. Siihen sopii valehtelu kuin nenä päähän.

        Olet aivan liian typerä EU-uskovainen tajutaksesi miksi "elvytys"pakettia vastustetaan. Keksit omia mielivaltaisia mölinöitäsi, kun et muuhun pysty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elvytyspaketti on nimensä mukaan tarkoitettu nostamaan osaltaan EU pandemian suosta.

        Siksi EU-vihaajat sitä vastustavat.

        EU:n elpyminen ja jäsenvaltioiden hyvinvointi ei sovi heidän maailmankuvaansa. Siihen sopii valehtelu kuin nenä päähän.

        EU-elvytyspaketti on tehty heikentämään ja riuduttamaan jäsenvaltiot ja kaappaamaan maat EU:n haltuun lopullisesti. EU- elvytyspakettisitoumus on kuin paperi, jossa lukee; me ollaan tämän unionin orjia ja luovumme omasta tahdostamme, mutta saamme luvan saatuamme hieman vikistä. Eikö näin suunnilleen ole?


    • Anonyymi

      Kehittämisäätiön kysely on ansiotasoltaan homogeenisen ryhmän kyselytulos . Näin saadaan haluttua "propakandaa " julkisuuteen .

    • Anonyymi

      Aloittaja valehtelee koska äänestystä ei ole ollut.

      • Anonyymi

        Kerroin kyselyn tuloksen.

        Edsukunta hyväksyy elvytyspaketin,koska kansan pääosakin on sen kannalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroin kyselyn tuloksen.

        Edsukunta hyväksyy elvytyspaketin,koska kansan pääosakin on sen kannalla.

        Ainoat jotka hyväksyvät EU hoitavan elvytksen ovat joko EU
        töissä taI hyötyvät muulla tavalla tästä veronmaksajien
        lompakoiden rosmoamisesta.
        Ei siitä EU jamisesta ole mitään taloudellista hyötyä koska.

        rahojen takaisin maksu on vain 42% ja ehkä vähemmänkin
        koska Suomen virkailijoiden takaisin maksu on myös 42%
        joten tämä rahankierrätys netto tulos elii ulosmaksu tulee olemaan
        17.64 % alkperäisestä 750 mijardin Euron summasta.


    • Anonyymi

      "Elvytys" on positiivinen sana, jonka kaikki hyväksyy. Siksi sillä voi myydä lähes mitä tahansa. Jos kansa tietäisi koronapandemiaa hyväksikäyttävien motiivit, sekä "elvytyksen" olevan todellisuudessa velkarahoitteisen maksuvelvollisuuskäytännön ensimmäinen toimenpide, sekä sen seuraukset, tuskin kukaa kannattaisi sitä, paitsi korruptoitunut poliitikkoja bisnesmies.

      • Anonyymi

        Onneksi "kansa" tietää totuuden,eikä piittaa hevon paskaa EU-vihaajien valeista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi "kansa" tietää totuuden,eikä piittaa hevon paskaa EU-vihaajien valeista.

        EU-kannattat todellakin jaksavat vihata ja levittää valeitaan.


    • Anonyymi

      Miten siinä kävisi jos pantais vain elvytyspaketin kannattajat maksamaan
      tuon 13,5 miljardia.

      • Anonyymi

        Vaikea järjestää,kun tuollaista maksua ei ole muualla kuin EU-vihaajien valeissa.


    • Anonyymi

      Elvytyspaketti osoittaa sen,kuinka järketöntä euroopan unionin rahankäyttö on ollut sen perustamisesta saakka,Nyt kaavailtu yhteinen tukipaketti on vasta alku niille koko m euroopan unionia jatkossa rikki repiville voimille joilla euroopan unioni yrittää valheellisesti rahoittaa suurten jäsenmaidensa toimintaa riistämällä pieniä jäsenmaitaan.Voiaankin erinomaisella syyllä sanoa että nyt tullut aika eroa euroopan unionista.

      • Anonyymi

        Suuret maat ovat myös suurimmat maksajat.

        Eniten hyötyvät Itä-Euroopan köyhät maat.

        Tukipaketilla nostetaan EU nopeasti pandemian suosta.

        Siksi EU-vihaajat sitävastustavat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuret maat ovat myös suurimmat maksajat.

        Eniten hyötyvät Itä-Euroopan köyhät maat.

        Tukipaketilla nostetaan EU nopeasti pandemian suosta.

        Siksi EU-vihaajat sitävastustavat.

        Kerroha EU nukki sitten ne suurimmat eniten maksavat EU lolz maat? hahahaaa vai tukipaketilla nostetaan eu lolzz nopeasti suosta oletko tyhmä vai vajaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroha EU nukki sitten ne suurimmat eniten maksavat EU lolz maat? hahahaaa vai tukipaketilla nostetaan eu lolzz nopeasti suosta oletko tyhmä vai vajaa?

        Kaikki tietävät,ettei tyhjännauraja tiedä mitään.

        Peruskoulukin on jäänyt kesken.


    • Anonyymi

      Suomi hyötyy EU-jäsenyydestä.

      Siksi kannattaa osallistua elvytykseen vaikka maksumiehenä.

    • Anonyymi

      Suomen ainoat hyödyt EU:sta on köyhän miehen nato-ratkaisu ja länsipassi.

      Haittalista onkin sitten pitkä kuin nälkävuosi, alkaen siitä, että jäsenyyden kokonaiskustannukset on suuremmat kuin tuotot. Siitä todisteena jatkuva velanottotarve, jota edes paatuinen EU-uskovainen ei pysty kiistämään.

      • Anonyymi

        Suomi ottaa velkaa pandemian tuhojen takia,ei EU-jäsenyyden.

        Tosiasioiden tunnustaminen on ylivoimaista EU-vihaajille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ottaa velkaa pandemian tuhojen takia,ei EU-jäsenyyden.

        Tosiasioiden tunnustaminen on ylivoimaista EU-vihaajille!

        blaablaa en oikeesti ois uskonu et se juttu mitä illalla otit vaikuttais suhun tollee sähän oot vielki iha sekasi vedät iha loistavaa settii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        blaablaa en oikeesti ois uskonu et se juttu mitä illalla otit vaikuttais suhun tollee sähän oot vielki iha sekasi vedät iha loistavaa settii

        Et tainnut selviytyä omin avuin peruskoulusta?

        EU-asioihin perehtymisessä olisi luku-ja kirjoitustaidosta apua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ottaa velkaa pandemian tuhojen takia,ei EU-jäsenyyden.

        Tosiasioiden tunnustaminen on ylivoimaista EU-vihaajille!

        Toistuvasti sulle saa sanoa saman asian: etkö vieläkään ymmärrä, että Suomi on ottanut velkaa koko EU-jäsenyyden ajan ja että pidemia alkoi vasta 2019. Integraatio on se varsinainen epidemia, jonka rinnalla korona on "syysflunssa". Et voi oikeasti olla noin typerä.

        Valehtelu ja vihakirjoittelu on niin surullisen helppoa EU-uskovaiselle.


    • Anonyymi

      Useimmat EU-maat ovat hyväksyneet elvytyspaketin ilman mitään hullabaloota. Suomenkin pitäisi näin tehdä. Ellei, niin Suomi sysätään sen jälkeen EU:n pilipalimaiden joukkoon, joita ovat Puola, Unkari, Kreikka ja mitä-niitä-nyt-on.

    • Anonyymi

      Kaikki hyväksyy elvytyksen, mutta järkevimmät näkevät, ettei "elvytyspaketti" ole elvytystä vaan velvollistamista maksamaan lainarahalla muiden maiden talousvajeita. Tämän taustalla on EU:n pysyminen kasassa. Ilman jäseniä ei ole EU:takaan.

      Niin naurettavaksi menee, että YLElle "vuodettiin" valhe, että joku "EU-johtaja" olisi varoittanut suomea "ennennäkemättömästä mainehaitasta". Se on epätoivoinen yritys saada koko eduskunta "elvytys"vedätyksen taakse. Tällaisia ....n sekopäitä meillä on johtamassa maatamme ja sellaista vielä iljetään kannattaa. Ei juma...a että menee hulluksi.

    • Anonyymi

      Kuntavaaleissa tuo suhtautuminen elvytyspaketteihin nähdään. Luonnollisesti äänestäjä joka ei tukipaketteja hyväksy ei ääntään anna sellaiselle puolueelle ,joka noiden takana seisoi.

    • Anonyymi

      Jep ja pelottelu on jo aloitettu! Hienoa italian mafia! Seuraavaksi ollaan menossa maksamaan usalle aiheutuneita pakolaiskuluja!!
      Oman maan vähävaraisille ei sitten rahaa riitä tai oikeammin sitä ei haluta antaa!!

    • Anonyymi

      Tottakai suomalaisten enemmistö hyväksyy Euroopan yhteisen elvytyksen. Tajuavat, että se on meille pienenä vientimaana hyödyksi. Mutta on aina niitä tolloja, jotka eivät ymmärrä mitä tarkoittaa elvytys tai että Suomi on riippuvainen viennistä!
      Luulevat, että pärjäämme täällä toistemme hiuksia leikkaamalla ja toistemme paitoja pesemällä. Ihmettelen noita persuja! Miten voivat olla noin tietämättömiä!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Elvytyslaina hyväksytään eduskunnassa ensi viikolla.
      Ja piste.

    • Anonyymi

      Täyttä valetta aloitus, kun jokaiselta kansalaiselta kysytty voidaaqn puhua kuinka moni sitä tai tätä.

    • Anonyymi

      Suomi maksaa paljon ja saa tosi vähän, kenen etu, no italian.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kyllä 55 % on enemmistö.

        Verkkouutiset on osa äärioikeistolaista valemediaa.Sen kyselyn vastaukset ovat lukijakunnan koostumuksen mukaiset.


    • Anonyymi
      UUSI

      "Elvytys" terminä on eri asia kuin EU:n "elvytyspaketti". Jälkimmäinen ei elvytä, vaan syventää velkaantumista ja EU:n valtaa jäsenmaassa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Elvytyspaketti elvyttää,paitsi EU-vihaajan valeissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eronnut Kirsi Alm-Siira vitsailee "jäätävistä silmäpusseista" - Yöllinen valvottaja on tässä!

      OMG, nyt on kyllä söpö yöllinen valvottaja. Kummatkin on kyllä aikamoisia nappisilmiä täytyy sanoa: https://www.suomi24.fi/viihde/eronnut-kirsi-alm-si
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      6107
    Aihe