itselläni päättyi juuri melkein neljä vuotta kestänyt suhde siihen että poikaystävä petti..ilman mitään ennakkovaroitusta..tuntuu niin saatanan pahalta..kuinka tälläisesta voi edes selvitä..ensimmäisen kerran hän jätti tulematta yhteiseen kotiimme yöksi joi itsensä todella kovaan känniin ja kävi panemassa jotain likaista "huoraa"..kyseessä ei ole maksullinen nainen mutta tällätavalla minä häntä nimitän..syyksi ja selitykseksi sain vain sen että se vaan tapahtu..olen niin rikki kuin vaan voi olla..ruoka ei maistu, ahdistaa, itkettää..pahinta kaikessa on se etten pysty edes poikaystävääni vihaamaan..
pettäminen satuttaa..
angel
171339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
olin yli kaksi vuotta yhdessä miehen kanssa ja sain selville saman asian.mies kehtaa vielä haukkua minua selville saamisen jälkeen(kun tuli pistettyä vähän paikkoja rikki)ja puolustaa tätä "huoraa".tutustutti mut siihen muijaan ja muija yrittää mun nenän edessä iskeä sitä.on ihan samanlaiset fiilikset,enkä tiedä mistä tähän saisi apua...?
toivottavasti selviät,elämän pitäisi kait jatkua,vaikka tuntuu että hän oli se oikea...
kyllä tuntuu olo vaan niin tyhjältä ja avuttomalta..tuntuu siltä ettei ole edes elämää jollei ole "häntäkään" ahdistaa ajatellakin elämää ilman ettei poikaystäväni enää kuulu siihen..ja vielä se ettei tässä ollut minkäänlaista ennakkovaroitusta..se vaan tapahtui..ja jotenkin syytän siitä itseäni vaikken minä olisi voinut tehdä asialla yhtään mitään..korvissani vaan soi ne sanat:"minä en herännyt yksin"..en olisi ikinä uskonut hänestä sitä, hän lupasi ettei koskaan särje minun sydäntäni mutta toisin vain kävi..turhia ja tyhjiä lupauksia..en halua menettää poikaystävääni..niin tyhmältä kuin se kuulostaakin..rakastan häntä aivan liikaa..en kestä..
mulla on ihan sama juttu...en ois ikinä arvannut..yksin kotona on hirveetä ja pitäis kai keksiä,mistä saa uuden sydänystävän,vain ystävän.on niin yksin.huomasin että töissä olo on kyllä helpottanut,kun ei tartte ajatella...mutta kai jotenkin olis pakko käydä läpi sitä juttua,mutta miten...kun tuntuu pahalta vaan.tuntuu että ei löydy hyvää ihmistä tästä maapallolta,koska kuvittelin aina että hän on hyvä ihminen,ehkäpä jopa ainoa.miten joku muija voi olla niin törkeä?tai no kakshan siihen aina tarvitaan...
mitenköhän me pystytään vielä luottamaan johonkin ihmiseen?
Minulle kävi myös ikävästi pari vuotta sitten, kun poikaystävä jäi kiinni toisen naisen kanssa rysän päältä. Sitä edelsi kovia riitoja ja asioita, joita emme pystyneet selvittämään.
Se oli todella kipeä ilta ja tuskin unohdan sitä koskaan. Mies oli tietysti vihainen (ehkäpä eniten itselleen), mutta tuo nainen oli aivan kuin hänen tekemisensä olisivat olleet oikeutettuja. Eli tiesi miehen olevan varattu, mutta vokotteli silti tämän ja mies meni mukaan kun minä niin kyllästytin häntä ilmeisesti.
Sinä syksynä näytin taivaan merkit. Tapailin kivoja miehiä ja myös tätä poikaystävääni kaverimielessä. Olin hänelle mukava oma itseni, sain oman elämäni tasapainoon. Pikkuhiljaa hän alkoi käyttäytyä mustasukkaisesti ja katkaisi välejä niihin naisiin, joita hänellä silloin oli. Hän alkoi haluamaan minua sänkyynsä ja oli pahoillaan jos meni pari päivää ettemme ehtineet näkemään. Sitä piinaa kesti hänelle 4 kuukautta, kunnes hän alkoi itkemään aina kun näki minut.
Osoitin hänelle kunnolla mitä oli menettänyt ja toisaalta se pettäjätouhu (mitä hän oli harrastanut myös exän kanssa) loppui kuin seinään. Annoin hänen tehdä kaikki aloitteet ja päädyimme sitten saman katon alle asumaan.
Aikaa on mennyt kauan ja joskus olen itkenyt vielä sitä syksyä. Mutta ilman sitä aikaa emme olisi kantapään kautta oppineet, miten toista oikeasti tulee arvostaa kun hän on siinä vierellä juuri sinua varten. Pystyin antamaan anteeksi ja vannoin, etten toista kertaa anna. Toista kertaa ei ole tarvinnut tulla, mies on muuttunut. En usko, että hän enää lähtee selvittämään asioita vieraisiin vaan puhuu minulle mikäli asiat ovat huonosti. On erittäin epätodennäköistä, että suhde näin alettuaan toimisi, mutta niin se vain on. Tänäpäivänä olen kiitollinen, että se tapahtui. Se herätti miettimään asioita niin eri perspektiivistä.
Ehkä tekstini oli vaikeaa, mutta halusin sanoa, että pettämisenkin jälkeen on elämää. Joko sen saman kumppanin kanssa tai sitten uuden. Ihmiset tekee virheitä ja mikäli veri vetää teitä vielä toisiinne, niin anna mahdollisuus jos vain kykenet. Itse en kadu hetkeäkään, että annoin tilaisuuden...se on ollut sen arvoista. Minä olen muuttunut paremmaksi ihmiseksi ja samoin mies.
toivon todellakin että meille kävisi samalla tavalla..olen melko valmis antamaan anteeksi, vaikka asia on tuore..rakastan poikaystävääni kaikesta huolimatta niin paljon..etten halua antaa noin vain periksi ja päästää häntä menemään..alkuun kannattaa siis pysyä kavereina ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan..
Muistan ikuisesti sen aamun, kun menin yhteiseen kotiimme(edellisenä iltana oli ollut riitaa enkä päässyt sitä selvittämään koska olin pikkusiskolle yön seurana). Astuin sisään ja haistoin heti hirveän viinan hajun, huomasin eteisessä vieraita tavaroita. Menin makuuhuoneeseen peläten pahinta, mutta huomasin että sängyn toinen puoli olikin tyhjä. Hetken olin niin helpottunut ja onnellinen. Sitten vedin peiton poikaystäväni päältä ja löysin sen alasti nukkumasta vieras muija kainalossa. Voi luoja että sekosin...
Siitä on nyt n. puoli vuotta, muutama viikko sitten lopetin seurustelun kyseisen tyypin kanssa. Tekee hirveän kipeää ajatella tuota aamua, mutta uskoisin että olen aika hyvin selvinnyt siitä. Olisi vain pitänyt pitää hieman pitempi toipumisaika, niin ehkä suhteemme olisi vielä toiminutkin, tunteemme eivät kadonneet mihinkään. Uskon että suhteen onnistuminen tuollaisen jälkeen voi olla mahdollista. Neuvoja en kyllä osaa antaa.
itku on kurkussa koko ajans..sisältä puristaa, sydän on tuskissaan..välillä voi ajatella jotain muuta mutta hetken päästä asiat palaavat taas mieleen ja kyyneleitä riittää..en todellakaan tiedä että miten tästä voi selvitä..en pysty ajattelemaan että suhteemme oli nyt sitten tässä.. olen kai epätoivoinen tai jotain..mutta rakkauteni ei häntä kohtaan koskaan kuole..ja tiedän sen ettei kukaan pysty häntä niin paljon ikinä rakastamaan kuin minä häntä rakastan.. paljon lohduttomia ajatuksia..miten selviän, miten jaksan?tuntuu etten jaksa..
Meinaa tulla kyyneleet silmiin kun lukee kuinka toisia ihmisiä sattuu. Tunnen ahdistuksesi, tekee pahaa ajatella mitä joudut nyt kestämään. Kuitenkin ajattelen että olen itse kokenut saman, enkä todellakaan ole mikään vahva ihminen vaan masennun herkästi ja muutenkin olen usein alakuloinen vaikkei olisi kunnon syytäkään. Itsetuntonikin oli heikko jo ennen pettämistä. Niinpä, jos minä pystyin siitä selviämään(asian käsittely sisälläni on kyllä vielä kesken), tiedän että kuka tahansa muukin voi siitä selvitä.
Omassa tapauksessani pystyin tavallaan ymmärtämään poikaystäväni käytöksen, se auttoi vähäsen, tosin hyvin vähän. Sitten mietin, että kyseessä oli kuitenkin vain yksi yö, ei pitkään jatkunut suhde, ei "salarakasta". Se olisi ollut minulle jo liikaa.
Ihminen voi tehdä virheitä ja aikuisen ihmisen on mahdollista oppia niistä. Me emme oppineet, ei hän minua enää pettänyt, mutta muuten emme ottaneet opiksemme tapahtuneesta.
Voi kun osaisin neuvoa paremmin, mutta itsenikin on vaikea uskoa, että kun nyt kirjoitan tapahtuneesta, en edes itke, kuten niin usein olen tehnyt. Jotenkin vain selvisin siitä. Muutamana ensimmäisenä päivänä minun oli pakko syödä nukahduslääkkeitä ja rauhoittavia, jotta jaksaisin töissä. Olin aivan lamaantunut. En tosiaan tiedä mikä minua auttoi, varmaankin ymmärtävä ja rakastava poikaystäväni, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Kuukauteen emme seurustelleet, mutta otin häneltä tuen vastaan.
Siinä oli nyt paljon sanoja, joista ei varmasti ole tällä hetkellä mitään hyötyä sinulle. Pointtini on se, että selviät siitä, vaikka nyt ahdistaa ihan hirveästi. Niin monet on siitä selvinnyt,joten sinäkin selviät!
poikaystäväni oli myös tosiaan tukipilari ettei itsetuntoni päässyt liian matalalle tasolle.nyt se pilari on kadonnut ja vaikea on rakentaa sitä uuudestaan,miten sinä pystyit siihen?
poikaystäväni vielä valehtelee viimeiseen asti.ensin hän sanoi että mitään ei ole tapahtunut,sen jälkeen muija olikin yrittänyt sitä,sitten ne olikin kerran pettänyt ja viimeksi eilen sain kuulla että muutaman tai pari kertaa...miksi ei voi jo tässä vaiheessa olla rehellinen?
tulitko katkeraksi ihmisille?pelkään että mulle käy niin..joko suren tai vihaan..en tiedä kumman valitsisin..
tai kai niitä kumpiakin tuntee jatkuvasti.miten pystyn vielä rakastamaan uudelleen edes elämää?tai miten voisin tuntea vielä intohimoa...voiko selliset tunteet kadota?
sain viime yönä onneksi jo nukuttua paremmin..mutta ruoka ei maistu, yritän jotain syödä niin kun saan ruokaa suuhuni, alkaa oksettamaan..olen laihtunut 2-3 parin päivän aikana..olo on niin epätodellinen..en tiedä miten tästä jatkan..tänään luultavasti näen poikaystäväni ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hän minulle tunnusti minua pettäneensä..meidän pitäisi puhua asioista ja yrittää saada jotain päätöksiäkin tehtyä mutta en todellakaan ole vielä valmis päättämään yhtään mitään..en halua että kaikki tapahtuu liian äkkiä..poikaystäväni oli minulle myöstukipilari ja hänen luonaan, hänen sylissään oli niin hyvä ja turvallista olla..nyt minulla ei ole ketään kenen kainaloon voisin käpertyä itkemään..itse on vain jaksettava ja se ajatus ahdistaa enemmän kuin tarpeeksi..luultavasti saan taas joskus olleet paniikkikohtaukseni takaisin ja silloin pelkään niin kamalasti jos joudun olemaan yksin..kumpa tätä ei olisi tapahtunut..en ymmärrä edelleenkään että miksi..mitä minä en pystynyt hänelle antamaan..kaikki oli hyvin vielä lauantaina päivällä ja illallakin..yöllä se sitten meni ja petti..tunnen itseni niin väsyneeksi..
En todellakaan edes tiedä miten itse olen pärjännyt näinkin hyvin. Ehkä se on se aika joka auttaa. Kyllä mua vieläkin sattuu, enkä ole vielä valmis luottamaan kehenkään, mutta uskon että ajan myötä olisin voinut saada luottamukseni takaisin jopa kyseisessä parisuhteessa. Mutta se luottamus sen pettäneen osapuolen on ansaittava, eikä varmaan kovin moni ole edes näinkään julman teon jälkeen valmis näkemään niin paljoa vaivaa että saisi luottamuksen palautettua.
Olenko katkera? En oikeastaan osaa tuohon edes näin yhtäkkiä vastata. Tunteet ovat edelleen asian suhteen hyvin sekavat vaikka aikaa onkin kulunut yli puoli vuotta. Joskus saatan ollakin. Asian ajatteleminen saattaa myös yhtäkkiä saada minut tuntemaan suunnatonta vihaa jopa sellaisia ihmisiä kohtaan, joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Haluan vain sanoa, että pettämisestä voi todella selvitä. Kuten aikaisemmin sanoinkin, jos minä siitä olen näin hyvin selvinnyt(ainakin tähän asti), niin kuka tahansa kykenee siihen. Enempää en osaa neuvoa, mutta toivon sinulle paljon voimia!!
Olen kokenut saman. Minäkin laihduin useita kiloja, en pystynyt syömään, enkä paljoa muutakaan tekemään. On suoranainen ihme etten joutunut taas kääntymään psykologin puoleen, niin kuin joskus kun olin masentunut. Kyllä siitä selviää.
Lohdutukseksi voin sanoa tämän. Tapahtuneesta on jo yli puoli vuotta ja pystyn jo kirjoittamaan siitä itkemättä tai tuntematta hirveää ahdistusta. Aika tuntuu kuluneen todella nopeasti, tämä puoli vuotta on vain hurahtanut jonnekin. Niin sinullekin varmasti käy, yhtäkkiä huomaat että aikaa on kulunut ja pystyt jo elämään paljon normaalimmin. Nyt tuntuu tietysti hirveältä, mutta huono olo ei varmasti enää kauaa ole niin musertava. Eihän sitä tiedä vaikka poikaystäväsi kanssa jutteleminen jo helpottaisi! Toivotaan niin!
Toivon myös sinulle paljon voimia! Toivon että se tapaaminen sujuu/sujui hyvin ja voit jo paremmin!
vaikeeta tämä on ja en oikein ole muille ihmisille pystynyt ikinä niin hyvin avautumaan kuin hänelle.täytyy yrittää kestää, kunhan vain saisi tän pahan olon tunteen pois..kiitos sulle vastauksesta!ainakin on hyvä kuulla ihmisiä joille on sattunut samanlaisia juttuja.kiitos vielä pienestä rohkasusta,toivon todellakin että joskus pystyn vielä selviämään tästä.
olo on jo parempi..saimme asioita puhuttua ja yritämme jatkaa..rakastan poikaystävääni niin paljon etten halua antaa vielä periksi neljän vuoden suhteen jälkeen..hän katuu tekoaan todella paljon..miettisin koko loppuelämäni jollemme nyt yrittäisi..mutta suuret kiitokset kaikille asiassa minua tukeneille..toivottavasti elämä jatkuu parhain päin..päivä kerrallaan, ja työtä tämä vaatii, mutta se on yrittämisen arvoista..kiitoksia vielä kerran..=o) "haleja"
Itelläni loppui juuri 6 ja puoli vuotta kestänyt suhde.. Kävi ilmi että mies oli pettänyt yli puolet ajasta.. Kuinka ihminen voi olla noin kaksinaamainen, mulla ei ollu aavistustakaa että mikään olis vialla..
Sillä hetkellä kun kuulin sen, tuntui että mun elämä loppui siihen paikkaan.. Kuinka mies joka on vannonut rakastavansa mua pystyy naimaan toista naista?!!
Nyt musta tuntuu että tää koko 6 vuotta on ollut pelkkää valhetta, mulla on itsetunto niin alhaalla etten tiä kuinka tästä jaksan eteenpäin.. Siitä on nyt pari viikkoa ja vieläkin se sattuu niin kovaa!! En pysty olla ajattelematta meidän yhteisiä hetkiä ja kuinka en saa enää kokea niitä.. Hän oli mun ensirakkauteni ja nyt hän vei multa myös uskon tulevaisuuteen..
Kaikki sanoo että oo onnellinen ku pääsit tommosesta paskasta eroon, mutta se ei oo niin helppoa.. Ei rakkaus lopu noin vain.. Musta tuntuu että haluaisin vielä olla sen kans, sen sanoo mun sydän, en haluais kuunnella mun järkee.. En tiä kuinka tästä eteenpäin.. Se jo iskee muita naisia.. Noinko vähän mä sille merkitsin? Mä en tuu ikinä kestään sitä jos mun täytyy nähä se jonku kans.. Kaikki tuntuu niin toivottamalta..
Sori kun tuli vähä sekavaa textiä, mutta niin on mun ajatuksetki sekavat.. :(
sä kuvasit kaikki samat tunteet jotka mä koin..
tuntu et ei oo elämää ilman poikaystävääni.. ahdisti kaikin tavoin..itku oli koko ajan kurkussa..enkä itse olisiedes tiennyt olisinko siitä selvinnyt ellei oltais vielä yritetty..tosin tästäkään ei voi olla varma..toivon että tämä tulee toimimaan etten joudu häntä menettämään..tunnen tuskasi oikein hyvin..se ei helpota..eikä rakkautta häneen voi noin vain napin painalluksella lopettaa..se vie aikaa..loppuuko rakkaus koskaan välttämättä.. epätoivoiselta se ainakin tuntui..ei halunnut uskoa..ajatukset ihanista hetkistä ja siitä ettei niitä enää saisikaan ahdisti niin älyttömästi..voisimpa auttaa sinua..ite olin kanssa yhtä rikki vielä alkuviikosta..voimia sinulle! toivottavasti kaikki kääntyisivät vielä hyväksi..