Tasa arvo liitto romahdutti miehen johtajuuden

Kun tasa arvoisessa avioliitossa kaksi samaa sukupuolta olevaa liittoutuu, tämä rojahduttaa miehen aseman heteroliitossa. Yleinen asemamme muuttuu, miehet. Vaimoaan on miehen apu ja seura, kylkiluuapuni. Mies on raamatullisesti perheen johtaja jolle nainen alistuu ja on kaikessa hiljaa eikä saa hallita.

En ymmärrä kuinka 2 naista voi selvitäkään. Naisilla on ongelmia hallita VT ssa ja hallituksessa. Kotona olisi turvallista olla.
870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Intersektionaalisuus on rikollinen tasa-arvo ohjelma joka perustuu erivapauksien ajamiseen. Meidän täytyy vaatia korvausta tästä järjestelmällisestä syrjinnästä, tai tämä rikollinen ei koskaan lopeta

Äänestä

Se ilmeisesti romahti jo vuosikymmeniä sitten.:D:D Sillä kukaan ei noin höpöjä puhunut edes 60-luvulla.

Äänestä

Kyllä ihmisaivot on merkillinen elin, että tällaista moskaa siellä syntyy kirjoitettavaksi.

Äänestä

Aloitus on selvästi provo.

Äänestä

Suomalaisessa kultuurissa vaikka oli roolijako, ei mies sen enempää ollut johtaja. Tämä ajatus tuotiin vasta kristinuskon myötä ja alkoi vaikuttamaan aina vain voimakkaammin.

Ikävä kyllä tuollainen asenne alentaa naisen ja samalla lapsetkin. Yhteiskunta ei voi kehittyä eikä elinolosuhteet parantua, jos tuollaiseen malliin palattaisiin.

Äänestä

Veteraanivuonna suomalainen lainsäätäjä on täysin itse rikkonut avioliittonsa keksityin syin.

Äänestä

Ajat muuttuu, ja naisillakin on oikeuksia. Jos naisia ei olisi, niin ei olisi miehiäkään. Tämä on aina hyvä muistaa.

Äänestä
  • Ja tasa-arvosta hyötyvät miehet todella paljon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun tasa arvoisessa avioliitossa kaksi samaa sukupuolta olevaa liittoutuu, tämä rojahduttaa miehen aseman heteroliitossa. Yleinen asemamme muuttuu, miehet. Vaimoaan on miehen apu ja seura, kylkiluuapuni. Mies on raamatullisesti perheen johtaja jolle nainen alistuu ja on kaikessa hiljaa eikä saa hallita.

En ymmärrä kuinka 2 naista voi selvitäkään. Naisilla on ongelmia hallita VT ssa ja hallituksessa. Kotona olisi turvallista olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu