Mihin tämä suhde on menossa?

Anonyymi

Tutustuin pari kuukautta sitten ulkomaalaiseen naiseen. Molemmilla ero takana ja lapsia. Alku meni todella aktiivisesti, nainen vaikutti mukavalta, tapaamisia useita viikossa, ja soittelimme videopuheluita lapsiviikoilla. Seksiä oli heti alusta alkaen, naisen ehdottamana. Hän sanoi rakastavansa minua.

Välillä hän vaikutti iloiselta, välillä väsyneeltä ja masentuneelta. Hän halusi yhtäkkiä alkaa sisustaa kotiani ja että tarvin sitä ja tät kotiini. Lähdin jostain syystä tähän mukaan, ja poltin rahojani varmaan pari tuhatta euroa, kaikenlaiseen. Toki ne kaikki lautaset ja huonekalut tulivat minun kotiini, ja toivat toki uutta ilmettä.

Hän sanoi minulle myös, että minun täytyy nyt kertoa vanhemmilleni, uudesta tyttöystävästä, ja että hän haluaisi että vanhempani tulevat myös ihailemaan kotini uutta tyyliä. Hän osti myös omilla rahoillaan minulle tavaraa, mitä epäröin ostaa. Häntä ärsytti se kun aloin harkita ja kieltäytyä ostamasta aivan kaikkea. Hän sanoi minulle, että "sä tarvit tuon tavaran, niin sä meet ja ostat sen, nyt heti etkä mieti ja odota yhtään".

Hänellä on nyt myös tilillä hyvin vähän rahaa, ja siirtänyt laskujensa eräpäiviä. Olen pariin kertaan lainannut hänelle rahaa, ja hän on törsännyt ne johonkin turhaan. Nyt hän kysyi voisinko ostaa hänelle goretex takin, joka maksaa 300 euroa. Pitää kuulemma olla merkkitakki, kun ehdotin että eikö niitä saa satasellakin. Pahoittelin että mulla ei ole nyt rahaa ostaa sitä merkkitakkia, kun on itsellänikin rahatilanne vähän siinä ja siinä. Hän sanoi sitten, että pitää sitten kulkea vanhalla takilla, ja että hän ostaa sen takin sitten itse kun hänellä on rahaa. Jäin miettimään, olisiko minun kuitenkin pitänyt ostaa se 300 euron takki. Itselleni en ole koskaan malttanut ostaa kuin alle satasen takkeja, ja nekin on aivan hyviä.

Aiemmin hän on ostattanut minulla ruokaa, yms pikkutavaraa. Varmaan olen noin parilla sadalla eurolla ostanut hänelle kaupasta ruokaa, sandaalit, kynttilöitä, tyynyjä, yms, tuntuu että hän on aina vailla jotain, ja kärryyn sujahtaa tavaraa puolihuomaamatta. Olen miettinyt että tämä nainen käy kukkaron päälle. Kivahan se on välillä jotain ostaa, mutta tuntuu että käyttääkö hän minua vain ostajana. Toki alussa pari kertaa hän maksoi kaikki ostokset, jossa myös minun tavaroita.

Nyttemmin hän ei tahdo vastata puheluihin, ja juttelee vain lyhykäisesti. Sanoo kuitenkin hyvät yöt yms. Onko vain masennusta, vai mitä? Vai miettiikö suhdettamme, kun en lähde joka shoppailujuttuun mukaan. Ja on suuttunut siitä. Voiko tuollaisesta suuttua? Ostin hänelle lahjaksi myös laadukkaan 90 euron blenderin, kun hänen vanha blenderi meni rikki. Hän kiitteli kovasti, mutta vaikutti jotenkin kylmältä.

Pariin kertaan olen kysellyt puhelimessa, onko kaikki ok, ja hän on vain sanonut olevansa väsynyt ja stressaantunut. Uusi työpaikka eikä ole varma saako vakipaikkaa. Sitten lasten asioista kiistaa exänsä kanssa, ja exmies yrittää saada yksinhuoltajuutta sekä aivopestä lapsia puolelleen. Lapsensa itkee ja voivat pahoin tilanteesta. Ostin hänen lapsilleenkin pienet yllätykset piristykseksi.

En oikein ota naisesta selvää, hänen mielialansa vaihtuu niin äkkiä. Välillä hän ehdotti että voidaan mennä hoploppiin ja lapset tutustuu siellä keskenään. Sitten seuraavana päivänä hän sanookin että se on huono idea, koska lapsensa stressaantuu. Hän haukkui minulle exäänsä usein ja kertoi kaikenlaista juttua. Myös hän halusi aiheuttaa kiistaa minun ja exäni välille. Hän sanoi että minun ei pidä viedä poikaani hammaslääkäriin exäni viikolla, koska se on exäni ongelma. Itse taas olen tottunut joustamaan, kun joskus tarvin itsekin joustoa, ja se on toiminut niin.

Erään kerran hän sanoi sohvalla kivaa iltaa lähekkäin istuessamme, teatraalisesti "sä et välitä minusta yhtään" ja meni makuuhuoneeseen mykkyrään. Ihan yllättäen. Menin sitten perässä, että mitä ihmettä. Hän oli peiton alla mykkyrässä, ja esitti surullista. Yhtäkkiä hän sitten halusikin kiihkeänä seksiä, ja harrastimme seksiä, koko ajan ajattelin että mitä ihmettä tämä on. Sitten mentiin nukkumaan ja sanoin että minulla tulee ikävä kun huomenna joudun lähteä aamulla kotiin. Hän sanoi että hänen ei tule ikävä, ja käänsi kylkensä ilman hyvänyön suukkoa. Taas hämilläni, ja aamulla kaikki taas suht normaalia, pusuttelua yms.

Tuntuu että tämä nainen haluaa minun käyttäytyvän jollain tietyllä tavalla, ja suuttuu kun en pompi joka kerta hänen tavallaan. Ja kun ei aina tiedä mitä nainen juuri sillä hetkellä haluaa minun sanovan. Kehun, huomioin ja koskettelen tätä naista, välillä toimii, välillä ei. Missä vika, mihin tämä suhde on menossa? Mitä teen väärin?

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jopas on vauhdikas nainen, pysyykö mies perässä..tuskin.

    • Anonyymi

      Ei kyl hyvältä kuulosta. Itse miettisin monelta kantilta asiaa, mut päällimmäisenä minusta on se tunne, onko yhdessä olo kivaa vai onko näitä mainitsemiasi tilanteita paljonkin päivissä? Itse en olisi valmis noihin juttuihin, joihin sinä olet suostunut. Olen ehkä väärä ihminen arvioimaan ja sanomaan juuta tai jaata teidän tilanteesta.

    • Anonyymi

      Jos haluat valtavaa epävarmuutta elämääsi. jatka vain tuun naisen kanssa.
      Jos haluat lähes päivittäistä mielipahaa, jatka vain tuon naisen kanssa.
      Jos haluat toimia rahasampona tulle naiselle, jatka vain hänen kanssaan.
      Jos haluat että elämässäsi ei ole hetkeäkään turvallista ja rauhallista tuntua, jatka vain hänen kanssaan.
      Jos haluat tulla jätetyksi kun suljet rahahanat, tai rahasi kokonaan loppuvat, jatka vain hänen kanssaan.

      Mikäli myontävä vastauksesi on yhteenkään yllämainituista, sinun todellakin olisi parasta juosta ja lujaa pois tuon naisen reidaarista!

      Tuon tyylisiä naisia mahtuu 13 tusinaan. He ovat helposti saatavissa.
      Toisenlaisiakin ON olemassa!
      T

    • Anonyymi

      Kaveripiirissä monilla ulkomaisista naisista kokemusta ja usein niillä on odotukset korkealla ja tuntuvat ajattelevan tyyliin; valkoinen mies=julmetun rikas ja tyhmä(hkö).
      Sitten kun näin ei olekaan mieliala laskee ja pahimmassa tapauksessa flippaa täysin...
      Että ihan hyvällä sanon: kannattaa harkita lopettamista jos ei rahaa liikoja.

      Esimerkkejä:

      Yksi kaverini joka on oikeasti parempi tuloinen ammatiltaan kokki on onnistuneesti ollut naimisissa 7v thai naisen kanssa koska rahaa on esim.syntymäpäivänä tämä nainen sai 500e jotta saa ostaa itselleen mieleisiä juttuja kun mies töissä sitten illalla hienolla autolla ravintolaan ja yökerhoon ja tietysti kukkia sms...

      Toinen kaverini puolestaan joka oli ihan hyvin toimeentuleva muttei rikas ihastui korealaiseen neitiin no päättivät asustaa yhdessä ja mies tukea suomen kielen opinnoissa sms.kulttuurin perehtymisessä jotta nainen saa oleskeluluvan nainen oli ihan tyytyväinen useamman kuukauden sitten pikku hiljaa valkeni että a) mies ei tarpeeksi rikas b) oleskelupa ja naimisiinmeno ei tarkoita leppeää kotikissan elämää vaan työnhakua
      Lopputulos miehen kotona järjestetyillä pikku pirskeillä nainen flippasi totaalisesti ja kävi hajottamassa mm.yhden vieraan auton ikkunat vasaralla...
      Suhde loppui.

    • Anonyymi

      :D ja lukekaa sitten kokin tapauksessa 7 vuotta naimisissa ei 7 vuotias thainainen

    • Anonyymi

      Teatraalinen narsisti nainen. Nyt stoppi suhteelle.

    • Anonyymi

      Käyttää ostajana ja muutenkin pelinappulana. Ei mitään 300 euron takkeja eikä mitään muutakaan ostoja enää. Pahemmaksi tuo tulee vielä menemään. Ei kannata kiduttaa itseään, hän kohtelee sinua epäreilusti, manipuloi jne.

    • Anonyymi

      Ainoa asia minkä teet väärin, on se että suostut hänen oikkuihin ja pompotteluun. Kuulostaa todella epäterveeltä hänen toiminta. Ei muutu, vaikka tekisit mitä hänen vuokseen.

    • Anonyymi

      Tuo suhde on ajautumassa kohti sinun tuhoutumista. Todella epävakaa nainen!

      • Anonyymi

        Et oo enää epätoivoinen

        Parempaan suuntaan menossa

        Hyvä sinä


    • Anonyymi

      Kiitos vastauksista. Noista shoppailuista vielä sen verran, että suuri osa shoppailuista on mennyt toki siten, että tavaraa on ostettu minun kotiini. Ei nainen nyt minua pakottanut ole ostamaan, mutta vahvasti suositellut. Sitten kun olen sanonut, etten käytä esim kylpytakkia, kun minulle riittää ihan pelkkä pyyheliina. Niin hän on sitten ostanut omilla rahoillaan minulle 49 euron laadukkaan kylpytakin, samoin muutaman muun tavaran. Sanoisin että hän on ostanut minulle noin 100 euron edestä tavaraa, niitä mitä olen jäänyt empimään, että tarvinko vai en. Hän käyttäytyy kaupassa kuin hänelle iskisi jokin mania, hän tekee ostoksia todella impulsiivisesti, tästä on siis kyse myös.

      Hän on ilmiselvästi kaikki-mulle-nyt-heti tyyppiä, ja siksi hermostuu kun jään jahkailemaan ostaako vaiko eikö.

      Kuitenkin, hän ei epäröi pyytää lainaksi rahaa, tuntuu että hän ei osaa ajatella nenäänsä pidemmälle. Hän lainaa rahaa myös kavereiltaan, ja sanoo ettei siinä ole mitään ongelmaa, kun hän maksaa aina takaisin. Hän ei osaa ennakoida laskuja, vaan välillä käy niin että hänellä on rahat vain yksinkertaisesti loppu. Siitä huolimatta hän haluaa elää tasokkaasti, ja tulee pahalle tuulelle mikäli pitää säästää tai nuukailla. Hän ei halua ostaa mitään p*skaa laatua, vaan ainoastaan hyvä laatu asiassa kuin asiassa kelpaa hänelle.

      Eniten mietin sitä, että käyttääkö hän minua rahallisesti hyödykseen, vai onko vain impulsiivinen. Koska hän myös maksoi minun juttuja ostokiimassaan. Ja vielä tuotteen jota en oikeasti tarvitse, kuten kallis kylpytakki. Että kun olisi senkin rahan säästänyt, niin olisi voinut jättää lainaamatta rahaa minulta myöhemmin.

      Tarkoitan myös sitä, että jos jatkuvasti toinen ostaa toiselle jotain, esim hän ostaa minulle jotain. Niin helposti jään kiitollisuudenvelkaan, ja seuraavan kerran kun hän haluaa jotain, niin minun on melkein pakko maksaa. Silloin tällöinhän tämmöinen on ihan jees. Mutta jos joka viikko ostellaan toisilleen turhuuksia, niin se tuntuu kukkarossa. Toki itse olen maksellut hieman enemmän hänen ostoksia, mitä hän minun, johtuen osittain hänen rahatilanteestaankin. Ja siitä että pidän tilillä aina sen pari tonnia puskuria. Mutta sekin puskuri loppuu, jos koko ajan pitää olla ostamassa impulsiiviostoksia.

      Ja todennäköisesti hän pahoittaa mielensä, jos hänellä ei ole kykyä toteuttaa impulssejaan, ja minä yritän vielä samalla jarruttaa ja käyttää harkintaa. Että onko kyse sitten tietoisesta toiminnasta, vai onko hän vain niin luonnonlapsi ja impulsiivinen, ettei tule ajatelleeksi nenäänsä pidemmälle, kun haluaa vain kaiken nyt ja heti. Joko rahalla tai visalla, taikka sitten lainaamalla, tai kysymällä että voisiksä maksaa.

      • Anonyymi

        Just noin!
        Nainen on loistava silloin kun se ei ........
        Seliseli seliseli seli seli seli
        AP on loustava selittelijä ja kehittelee aikansa kuluksi tarinalleen jatkoa ja jatkoa ja jatkoa .

        On tämä sitten täysin keksittyä tarinaa tai ei, ei kuulosta hyvältä lainakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just noin!
        Nainen on loistava silloin kun se ei ........
        Seliseli seliseli seli seli seli
        AP on loustava selittelijä ja kehittelee aikansa kuluksi tarinalleen jatkoa ja jatkoa ja jatkoa .

        On tämä sitten täysin keksittyä tarinaa tai ei, ei kuulosta hyvältä lainakaan.

        Mikäs sua nyt riepoo? Ootko kenties inceli ja sua vaan ketuttaa kun muut saa naisia.. Mun mielestä aloittaja on ihan aiheesta huolissaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs sua nyt riepoo? Ootko kenties inceli ja sua vaan ketuttaa kun muut saa naisia.. Mun mielestä aloittaja on ihan aiheesta huolissaan.

        Hah, AP.n kuvailemia naisia aina saa. Jokainen. Vaikkeie ehkä niin kovin haluaisikaan, ne vaan tunkee liian lähelle!


    • Anonyymi

      Monessa patriarkaalisessa maassa on yhä tapana, että mies maksaa viulut. Naisen rahat menee ulkonäön ylläpitämiseen, miehen rahat molempien elämiseen. Muutamaa itäeurooppalaista naista tapailleena, sitä alkoi arvostaa pohjoismaisten naisten rahankäyttöä ihan eri tavalla. Työttömäksi kun jäi niin itäeurooppalaisen naisen rakkaus kuihtui pois.

      Oli mielenkiintoista seurata siskon ja naisystävän keskusteluja aikoinaan. Slaavi-neito oli aidosti kauhuissaan kun sisko kertoi maksavansa treffeillä oman osuutensa. Hän ei myöskään lainkaan ymmärtänyt miksi sisko oli elättänyt exäänsä miehen opiskellessa. Oli aika tulisia keskusteluja välillä.

      Perinteisemmistä kulttuureista tulevien naisten tapailu voi olla haaste itsenäisiin suominaisiin tottuneelle. Ruoka kyllä kävelee mukisematta pöytään ja tupa pysyy järjestyksessä, mutta ei se ilmaiseksi puhtaasta rakkaudesta tule - ulkonäköään puunaavien naisten kauneushoidot ja pukimet ovat aika tyyris menoerä. Kun ei kelpaa markettimeikit eikä kirpparivaatteet, vaan merkkitavaraa on oltava. Samoin ulos pitää päästä syömään ja tuulettumaan, eikä kelpaa edulliset paikat.

    • Anonyymi

      Voitko kertoa mistä maasta nainen on kotoisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      373
      3325
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      161
      1345
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1198
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      142
      1055
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      764
    7. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      747
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      114
      733
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      719
    Aihe