Olemmeko unohtaneet kumppaniemme toiveet ja tarpeet

Kun olen seurannut sinkkujen , homojen ja lesbojen määrän lisääntymistä tulee mieleen, että olemmeko muuttuneet itsekkäimmiksi vai välinpitämättömiksi vai emmekö ymmärrä kumppaniemme tarpeita ja toiveita. Ajatukseni herätti pääasiassa epäonnistuva miesten seuranhaku; ilmoitukset ja kumppanien etsintä jopa luonnosta.
Onkohan tervettä, että parisuhteessakin asuvat joutuvat hakemaan hakuilmoituksilla jopa " käsitöitä" autossa. Kun katselin treffichatti -ilmoituksia, niin en enää ihmettele miksi ihmisten pahoinvointi sekä homous ja lesbous lisääntyy.
Olkaamme avoimempia ja hyväksykää ja keskustelkaamme tarpeistamme avoimemmin.

Lisäksi julkisen median suhtautuminen on epätervettä, sillä asennoituminen on todella kauhistuttavaa ; jos alastoman ihmisen sukupuolielimet vilahtaisivat kuvaruudussa, on se ehdottomasti sensuroitava, mutta joka päivä telkkarissakin pahoinpidellään ja tapetaan ihmisiä niin että veri roiskuu, mutta se on hyväksyttyä viihdettä.
Nauttikaamme avoimemmin toisistamme.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun olen seurannut sinkkujen , homojen ja lesbojen määrän lisääntymistä tulee mieleen, että olemmeko muuttuneet itsekkäimmiksi vai välinpitämättömiksi vai emmekö ymmärrä kumppaniemme tarpeita ja toiveita. Ajatukseni herätti pääasiassa epäonnistuva miesten seuranhaku; ilmoitukset ja kumppanien etsintä jopa luonnosta.
Onkohan tervettä, että parisuhteessakin asuvat joutuvat hakemaan hakuilmoituksilla jopa " käsitöitä" autossa. Kun katselin treffichatti -ilmoituksia, niin en enää ihmettele miksi ihmisten pahoinvointi sekä homous ja lesbous lisääntyy.
Olkaamme avoimempia ja hyväksykää ja keskustelkaamme tarpeistamme avoimemmin.

Lisäksi julkisen median suhtautuminen on epätervettä, sillä asennoituminen on todella kauhistuttavaa ; jos alastoman ihmisen sukupuolielimet vilahtaisivat kuvaruudussa, on se ehdottomasti sensuroitava, mutta joka päivä telkkarissakin pahoinpidellään ja tapetaan ihmisiä niin että veri roiskuu, mutta se on hyväksyttyä viihdettä.
Nauttikaamme avoimemmin toisistamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu