En ole ollut edellisissä suhteissani lainkaan mustasukkaisuuteen taipuvainen ihminen joten en voi ymmärtää mistä nyt uudessa suhteessani tämä todella voimakas mustasukkaisuus johtuu, varsinkin kun sille ei ole mitään aihetta.
Koen järkyttävän suurta mustasukkaisuutta miehen edellisiin suhteisiin ja treffailuihin. Oikeasti en koe ketään heistä uhkana suhteellemme, tiedän että suhteemme on aivan eri tasolla ja että mies rakastaa minua aidosti ja että suhteessamme on syvyyttä mitä edellisissä suhteissa ei ole ollut.
En tiedä johtuuko tämä nyt vain siitä että tunteeni ovat syventyneet ja olen epävarma ja peloissani. Muutto miehen kanssa yhteen kuukauden päästä kieltämättä hieman ahdistaa vaikka olen asunut käytännössä hänen luonaan jo pari kuukautta.
Ruokin mielessäni pakkomielteisesti kuviteltuja tapahtumia miehestäni exien kanssa, mitkä ei siis perustu edes todellisuuteen. En todellakaan halua ottaa asiaa puheeksi mieheni kanssa koska tiedän itsekin että tämä on aivan älytöntä. En varsinaisesti edes vertaa itseäni exiin vaan jostain syystä ruoskin itseäni kuvittelemalla mieheni hellittelemässä, koskettelemassa ja ym exiensä kanssa. Kuinka he ovat olleet romanttisilla illallisilla ym täysin omassa päässä keksittyjä juttuja.
Miten voi pelätä rakastumista niin paljon että alkaa itse sabotoimaan suhdetta oman päänsä sisällä vaikka kaikki toimii eikä missään ole mitään ongelmia:(
Onko muilla vastaavaa? Miten pääsitte yli tästä vaiheesta?
Mustasukkaisuus miehen exiä kohtaan
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741359Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2431249Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511061Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2541032- 51755
- 64714
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62707Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39688Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44651- 30607