Miksi asioita ei käydä läpi

Täällä myös taas kerran mykkäkoulun uhri... Mies alkoi yhtäkkiä jälleen kerran puhumattomaksi, en tiedä edes syytä tälläkertaa. Annoin olla muutaman päivän jonka jälkeen kysyin että onko suuttunut minulle jostain. Lyhyt ja tiukka vastaus en. Puhumattomuus kuitenkin jatkui ja noin viikon päästä kysyin että mikä oikeasti on. Vastaus taas en tiedä, eikä suostu mitään keskustelemaan. Olen yrittänyt puhumalla ja laittanut viestiä, ei mitään. Sen verran puhuu että ilmoittaa lyhyesti että menee kauppaan tms. Mutta muutoin täysi hiljaisuus. Olen ehdottanut periterapiaan lähtemistäkin, joka on ollut ehdoton ei.

Olen itsekkin näihin mykkäkouluihin jo lopen kyllästynyt. Ne saattavat kestää muutamastas viikosta liki kahteen kuukauteen. Olen itsekkin alkanut olla puhumaton. Kun mykkäkoulu loppuu niin asoita ei koskaan silloinkaan puhuta selviksi. Jos yritän, mykkäkoulu alkaa uudelleen. Ero on ollut monta kertaa mielessä. Yrittänyt kysyä mieheltäkin että haluaako erota kun näin minua kohtelee. Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa toista kohtaan. Ikävä kyllä mies saanut lapsuudenkodistaan tämän toimintamallin, molemmat vanhemmat harrastivat suuttuessaan mykkäilyä.

Sen tiedän etten jaksa loppuelämääni kärsiä toisen puhumattomuudesta vaikka olen ihminen joka ei helposti luovuta. Raja tulee jossain minullakin vastaan...

Ex poikaystävä oli kanssa melko vetäytyvä , mikä rassasi välejämne. Yhtenä aamuna kun en oikein ollut saanut nukuttua yöllä, vaan miettiessä mitä herran päässä liikkuu, lähdin ulos lenkille ja ku tulin takasin päätin mennä herättämään ja selvittämään asiat halki! Hän oli vielä sängyssä ja menin hänen päällensä istumaan! Sanoin että en nouse ennen kuin asiat on puhuttu halki!? Hän rupesi avautumaan ja kertoi ettei ole enään onnellinen kanssani ja halusi jatkaa elämäänsä ilman minua!

Tavallaan osasin odottaakin jotain vastaavaa, mutta olihan se tavallaan shokki! Ikävää asiassa oli se että tavallaan pakotin puhumaan hänet. En tiedä kauan olisi joutunut pitämään sisällään tuskaansa?

Minä jättäisi tuollaisen miehen, jos käytös on kerran tuollaista kun kuvailit.

Jos liitossa aidosti selvittämättömiä perustavia erimielisyyksiä, eikä toisella halua niiden selvittämiseen, on varmaan syytä nostaa kytkintä, mutta jos miehen mykkäkoulu tyypillisesti seuraa pienistä kärhämistä, joilla ei loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä, kannattaa miettiä omaa suhtautumistapaansa asioihin. Voi muuttaa vain itseään, mies voi nähdä pienen jäähyn erinomaisen toimivana tapana ratkaista ärsytyskynnyksen ylittävät tilanteet. Tulee mieleen Peteliuksen ou nou -sarja, jossa hahmojen roolit oli käännetty päinvastoin, ja miehet oli ne jotka aina sano vaan, että puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Ja naiset lähti pelaan golfia, tai jotain.

Ollaan oltu aviossa jo pari vuosikymmentä ja nyt taas täydellinen mykkäkoulu joten ei tämä ajan kanssa parane vaan päinvastoin.
En vaan tiedä ulospääsyä tilanteesta. Joskus nuoruudessa kävin perheneuvolassa yksin kun oli lapsia.
Mutta onko meille ikääntyville edes mitään palveluita mistä saisi apua tai neuvoa.
Sukset on ristissä. Eikä voi edes keskustella.

Minä en jaksa "keskustella" vaan olen mieluummin hiljaa, usein päiväkausia näistä syistä;

1. puolisoni keskustelee "käskyttämällä" ja vähättelemällä minua. Oletko tyhmä... onko sulla kuulossa vikaa.. mikset tajua näin yksinkertaista asiaa.. lapsikin tajuaa mutta sinä et... tämä asia tehdään näin tai sitten ei tehdä ollenkaan... joko ostetaan tämä tai hän muuttaa muualle....etkö sinä osaa sanoa mihinkään asiaan mitään..
Kun olen samaa mieltä kuin hän, kaikki on silloin parisuhteessamme -hänen mielestään- hyvin.

2. jauhetaan itsestään selviä asioita. Hänelle ei riitä kun sanon kerran ok, asia ymmärretty, ei tarvitse enää jatkaa. hän jankuttaa jopa päiväkausia itsestään selvyyksiä. Etenkin siitä miten hyvin jollakin hänen ystävällään on monet asiat verrattuna meihin.

On paljon helpompi olla hiljaa kuin alkaa riitelemään.

Tää on vähän koominen ketju. Vastaan nyt kuitenkin.

Suominainen töksäyttää jonkun pitkään pureksimansa jutun kasvoille, ikään kuin valmiina pakettina. Siihen pitäisi pystyä kuitenkin heti vastaamaan. Miehenä tiesin miten keskustelu etenee, ja koin sen rakentamattomaksi. Ei ollut kuin se narsistinen naisen näkökanta hyväksyttävissä. Parempi siis olla hiljaa.

Suominainen katsoo aina ja vain omasta vinkkelistään asioita. Muita kantoja ei hyväksytä.

Hyökkäyksen kohteeksi joutuessaan, joutuu puolustautumaan. Itse ongelma ei ole niin tärkeä kuin se hyökkäys. Takaisin ei voi antaa samalla mitalla, koska suominainen ei siitä opi mitään, vaan pitää sitä ilkeytenä.

Uhriutuminen ja uhkailu ovat suominaisen tehokkaita aseita. Sitten ihmetellään, miksei mies keskustele?

Suominaiselle, ei tosiaankaan voi uskoutua. Sitä käytetään aseena sopivan tilaisuuden tullen.
Toinen asia on se, ettei suominainen ymmärrä, että joku toinen asia voi miehelle olla tärkeä, jos se ei suominaiselle ole. Siitä seuraa väheksyminen tai vähättely.

Nyt kun on rakastava ihminen rinnalla, elämä on hyvin toisenlaista.
Rakkaani puhuu aina kauniisti eikä koskaan syyllistä. Jos on ongelma, se ratkaistaan meidän parhaaksi. Koska ei syyllistetä, ei tarvitse puolustautuakaan. Voimme keskittyä ratkaisukeskeiseen keskusteluun. Voitto ei ole tärkeintä, vaan paras ratkaisu meille. Mitä vaikeampi aihe, sen hauskempaa on sen ratkaisun löytäminen.

Minun ei tarvitse rakentaa mielipidettäni asioista silmänräpäyksessä. Saan kyllä harkinta-aikaa, jos sille on tarvetta.

Rakkaani sanoi hyvin varhaisessa vaiheessa, olevansa aina minun puolellani. Luulin sitä vain heitoksi. Hän on kuitenkin osoittanut, ajattelevansa mun parasta.
Helppo myöntää, omat virheetkin, kun ei syyllistetä. Voinkin sanoa *niin on*.

Hän haluaa tehdä minut onnelliseksi. Minä taas haluan ollakin onnellinen. Minun siis pitää tehdä hänet onnelliseksi. Tuntuu kuin molemmat voittaisi. Olemmekin samaa joukkuetta. Positiivisesti toisen yllättäminen on haasteellista puuhaa, kun helpot suklaat ja ruusut on käytetty. Vaivan arvoista kun siinä onnistuu.

Hän ei koskaan myöskään väheksy miehuuttani. Hän taas haluaakin olla rakastava naiseni.

Meille tällainen perinteinen perhemalli sopii.
Syyttelyn sijaan tullut kannustus, asiat paranevat kuin itsestään.
Itsetuntonikin on noussut. Se näkyy myös esim. työssä. Huomioidaan myös tilinauhassa. En edes pyytänyt palkankorotusta. Minusta halutaan pitää kiinni, työpaikassani. Se on tosin helppoa, koska on paras työpaikkakin ikinä.

Paskasta parhaaksi, on yllättävän lyhyt matka.

Minä pyydän anteeksi, en tiennyt silloin.

Eräänä päivänä kaikki siten muuttui, alkoi oikea tie.

Reagointitapasi eivät kuulosta kovin ymmärtäväisiltä ja puhumaan kannustavilta. Itse olen myös saanut sellaisen kasvatuksen, että vaikeista asioista ei oikein puhuta. En tietenkään pidä sitä hyvänä asiana, joten yritän opetella siitä pois, mutta vaikeaahan se on uuden tavan oppiminen näin aikuisiällä, kun on koko elämänsä tottunut pitämään kaiken sisällään.

Itse en ihan mykäksi rupea kuin hetkellisesti, kun en vielä pysty puhumaan. Siinä saattaa kuitenkin mennä jonkun aikaa, ja välillä kumppanini ehtii turhautua. Tällainen reagointitapa toimisi ainakin itseeni, mutta en ole varma toimisiko ihan totaaliseen mykkäkoululaiseen:

Suosittelisin, että seuraavan kerran, kun on hyvä rauhallinen hetki, alkaisit lempeästi ja ymmärtäväisesti puhumaan asiasta. Koittaisitte käydä syvällisen keskustelun, että minkä vuoksi miehesi kokee vaikenemisen parhaaksi keinoksi. Miltä hänestä tuntuu? Onko sinun omassa käytöksessäsi jotakin, joka ohjaa hänet vaikenemaan, vai onko se vain opittu tapa? Kerrot, että sinua se tapa harmittaa, ja että voisitteko yhdessä keksiä, miten asian voisi ratkaista toisin.

Ottakaa esimerkiksi vaikka viime kertainen tilanne: millainen se oli miehesi näkökulmasta, miksi hän halusi reagoida niin? Sitten sinä voisit ehdottaa jotakin toista tapaa, joka voisi miehellesi mahdollisesti sopia, ja kysyä hänen mielipidettään. Voitte tehdä vaikka harjoitustilanteen, jossa mies voi kokeilla ja harjoitella uutta toimintatapaa. Kerro, että haluat tietää, mitä hän ajattelee ja tuntee, että hänen ajatuksensa ovat sinulle tärkeitä, eikä niitä pidä vähätellä ja piilottaa. Vaan että niistä voi nätisti keskustella.

Sinun tulisi siis olla kiinnostunut hänen ajatuksistaan ja tuntemuksistaan, jotta saisit hänet avautumaan sinulle, päästämään kuorensa sisälle. Hänellä on luultavasti lukkoja, minkä vuoksi asioista on vaikea puhua. Lempeydellä, ymmärtäväisyydellä ja sinnikkäällä yrittämisellä voisit kuitenkin ehkä saada kaivettua niitä ulos hänestä. Ei pidä päästää liian helpolla, hyväksyä liian pääpiirteittäisiä vastauksia, vaan mennä aina vaan syvemmälle. Aina kun menee portaan alemmaksi, on uusi lukko avattavana, mutta jos ilmapiiri on turvallinen ja mies alkaa tuntea olonsa luottavaiseksi, niin eiköhän ne siitä vähitellen aukene.