menettämisen pelko

Oon jo keski-iän ylittänyt, ja tiedän että menettäminen ei koskaan tunnu kivalta.

Elämä yleensä on sellaista, että menetyksiä tulee matkan varrella eteen.
Siinä vaiheessa, kun ei ole vielä paljon kokemusta menetyksistä, niin se on vielä vaikeampaa verrattuna siihen, kun on ollut menetyksiä jo useammin.

Menetyksiä oppii käsittelemään omalla tavalla kokemusten myötä, eli oppii sen, miten niihin suhtautuu ja miten menetysten kanssa pystyy jatkamaan elämää.

Jos kaveruksia on kolme, niin eihän sekään tarkoita, että yksi jäisi väistämättä ulkopuolelle.
Muistan omilta kouluajoiltani, kun ystävinäni oli kaksi tyttöä, jotka olivat keskenään " bestiksiä ". Eivät he kuitenkaan minua ajaneet pois, ottivat mukaan jos halusin heidän kanssaan jotain tehdä ja viettää aikaa.

Oli myös jo ala-asteella tilanne, kun mulla itselläni oli " bestis ", ja yksi toinen tyttö yritti meidän kahden välejä hajottaa vähän väliä valehtelemalla, mitä muka toinen oli toisesta sanonut, luuli saavansa meidät suuttumaan toisillemme.
Vaan eipä onnistunut. Ja ajoittain jopa vietettiin kolmistaankin vapaa-aikaa.

Kun ikää tulee pikkuhiljaa lisää, sitä enemmän tapaa ihmisiä eri ympyröissä, tulee uusia kavereita, joistain ehkä jopa ystäviä.

Minua on elämä heitellyt moneen eri suuntaan, ja oon tottunut siihen, että ihmiset tulevat ja menevät, tavallaan mikään ei ole pysyvää.
Tietyllä tavalla mua jopa harmittaakin se, ettei enää ole jäljellä niitä kymmenien vuosien takaisia hyviä ystäviä.

Toisaalta ei kannattaisi etukäteen miettiä muista ihmisistä, kenet mahdollisesti menettää elämästään, tai ketä ei.
Jos jatkuvasti pyörittelee erilaisia esim. menettämisen "mahdollisuuksia ", on jatkuvasti yllä jonkinlainen ahdistus, eikä ihmissuhteet ole enää kovin varman tuntuisia.

Luottamus on toki sellainen asia, että se muodostuu vain silloin, kun tuntuu että toiseen voi lluottaa. Ihan kaikkiin ei edes tarvitse luottaa, kaverina voi olla silti.

Etenkin nuorempana nää asiat tuntuvat enemmän tärkeiltä, koska silloin vasta tavallaan harjoittelee ihmissuhteiden rakentamista, nousee esiin erilaisia pelkoja omasta itsestä, sekä myös muista. On sellainen vähän epävarma olo erilaisissa tilanteissa ihmisten kanssa, miettii sitä kuinka pärjää, ja kuinka tulee hyväksytyksi porukkaan.

Toisaalta on helpompaa, kun antaa asioiden mennä vähän kuin omalla painollaan, ja katsoa mitä tapahtuu.
Kaikilla tulee elämässään menetyksiä ja pettymyksiä, ja kuten aiemmin kirjoitin, niin etenkin alussa ne ovat ja tuntuvat kaikkein vaikeimmilta.

Menettämisen pelon takia ei kannata nyhjöttää nurkassa, ja seurata mitä muut touhuavat, vaan mennä rohkeasti mukaan ja katsoa mitä siitä tulee.
Koskaanhan ei voi etukäteen tietää, ja etukäteen pelkäämällä ei voi ikinä saada edes tietää, kuinka käy.

Menikö liian monimutkaiseksi? Toivottavasti tajusit ees jotain mitä yritin tarkoittaa.