Sannan ja kätyreiden ennennäkemätön mainehaitta "salataan".

Sanna & kätyrit on niin syvällä hillotolppahuumassa, että alennuttiin "vuodetulla" valheella kiristämään eduskuntaa hyväksymään mukaelvytyspaketti. Mitään "yhtä oikeuspalvelun johtavaa virkahenkilöä" ei olekaan, joka olisi varoittanut "ennennäkemättömästä mainehaitasta ja poliittisesta paineesta". Juuri tästä syystä asia ikään kuin "salataan". Sen tutkiminen kun johtaisi Sannan ja kätyreiden kohdalla ennennäkemättömään mainehaittaan.
1453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Tällainen mainehaitta voisi merkitä esimerkiksi sitä, että Suomen vaikutusmahdollisuudet tuleviin EU-päätöksiin heikkenisivät vuosiksi."

Eikös tällainen kiristäminen ole täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että EU:ia on ylistetty aina demokratiaksi kriittisiä vastaan? Jos demokraattisesti toimivassa yhteistyöelimessä päätöksiin vaikuttamisen mahdollisuudet mitataan maineella, se ei enää kuulosta siltä demokratialta, jona EU:ia on hypetetty.

Hallitus teki erittäin vakavan virheen päättäessään kiristää eduskuntaa.

Äänestä
  • Mitä"kiristämistä" tuollainen epämääräinen arvelu on?

    Demokratiassa on myö sarvostelu sallittua. Sen voi kiistää omalla toiminnalla.

    Esimerkiksi Unkarin perusarvojen rikkomiset ovat saaneet osalleen vain torumisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä"kiristämistä" tuollainen epämääräinen arvelu on?

    Demokratiassa on myö sarvostelu sallittua. Sen voi kiistää omalla toiminnalla.

    Esimerkiksi Unkarin perusarvojen rikkomiset ovat saaneet osalleen vain torumisia.

    "Epämääräinen arvelu"? "Sallittu arvostelu"? RRAAAHHHHXD Ja moisen höpinän päälle sitten vielä Unkari olkiukoksi. Voi pyhät pyssyt. Yritä nyt vain löytää argumenttisi aiheesta itsestään. Kyse on nyt hallituksesta, joka toimii röyhkeästi ja laskelmoivasti. Ynnää tähän epärehellisesti siirretyt kunnallisvaalit ja viimeisimpänä SOTE-kieroilu. On kyllä paatuneeksi mennyt, että tällaista sallitaan. Kuulunee punavihreään strategiaan.

    Heikot ovat EU-vihaajan tiedot. Ei yllätä.

    Suomessa on sananvapaus.

    Unkarin politiikan ovat tuominneet unkarilaiset itse. Ja EU:n instuutiot.

    Hallitus on toiminut täysin Suomen lakien mukaisesti ja eduskunnan tuella.

    Vaalit siirrettiin pandemian takia.

    Miksi möliset unkarista? Ei se liity aiheeseen.
    Miksi möliset sananvapaudesta? Ei se liity aiheeseen.
    Hallitus on valehdellut ja jäänyt valheista kiinni ja puolustellut valheitaan.
    Vaalit siirrettiin poliittisista syistä, valheellisesti. THL itse oli ilmoittanut, että kyse oli harjoituslaskelmasta, mutta hallitusta se ei kiinnostanut, vaan sopivan suuruinen numero, jotta saadaan jatkoaikaa ehdokashankintaan ja PS-vastaiseen propagointiin.

    Heikot on eu-uskovaisen mölinät. Yritä kyhätä parempaa.

    Äänestä

Ihammitevvaa, mutta miksi tästä asiasta on Suomessa tehty tällainen hullabaloo? Kaikki muut maat ovat yksinkertaisella enemmistöllä hyväksyneet tuon elvytyspaketin, vain Suomessa tästä väännetään, kiitos tästä persuille.

Äänestä
  • Nimen omaan kiitos puolueelle, joka toimii aivoilla, eikä jalkovälituntemuksilla.

    Äänestä

  • Kyllä esim. Italia jo hiukan avautui asiasta. Ei kuulemma 200 miljardia heille riitä vaan on alettava suunnittelemaan jo toista pakettia ensimmäisen päälle. Suomi on harvoja maksajia ja nuo maksettavat miljardit ovat poissa vanhuksilta, koulutuksesta, lapsilisistä jne. sen lisäksi, että veroja joudutaan Suomessa korottamaan jotta nuo miljardit saataisiin takaisin maksettua.

    EU.ssa nauretaan avoimesti sille kuinka idiootteja suomalaiset ovat, suomalaiset eivät päästä mummojaan resurssipulaan vedoten edes ulkoilemaan mutta miljardeja riittää laittaa Italiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä esim. Italia jo hiukan avautui asiasta. Ei kuulemma 200 miljardia heille riitä vaan on alettava suunnittelemaan jo toista pakettia ensimmäisen päälle. Suomi on harvoja maksajia ja nuo maksettavat miljardit ovat poissa vanhuksilta, koulutuksesta, lapsilisistä jne. sen lisäksi, että veroja joudutaan Suomessa korottamaan jotta nuo miljardit saataisiin takaisin maksettua.

    EU.ssa nauretaan avoimesti sille kuinka idiootteja suomalaiset ovat, suomalaiset eivät päästä mummojaan resurssipulaan vedoten edes ulkoilemaan mutta miljardeja riittää laittaa Italiaan.

    Typeriä valeita.

    Italia elvyttää itse suurilla summilla.

    Suomi on maksajana merkityksetön muualla paitsi EU-vihaajien valeissa.
    Italiaan ei ole menossa senttiäkään.

    Mummojen ulkoiluakin rajoitetaan vain EU-vihaajien valeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Typeriä valeita.

    Italia elvyttää itse suurilla summilla.

    Suomi on maksajana merkityksetön muualla paitsi EU-vihaajien valeissa.
    Italiaan ei ole menossa senttiäkään.

    Mummojen ulkoiluakin rajoitetaan vain EU-vihaajien valeissa.

    Älä valehtele, typerys.

    Suomelle koko ns. elvytyspaketti on velkaa.
    Kaiken lisäksi Suomi joutuu luovuttamaan omasta osuudestaan valtaosan pois, mikä on täysin naurettavaa.
    Tämän typeryyden lisäksi Suomi sitoutuu seuraaviinkin velkavastuurahoituksiin. Hyvinvointia nakerretaan "elvytyksen" nimissä.

    Äänestä

Marin vasemmistohallitus poistaa asiantuntijoiden lausuntoja ja salaa tietoja.

Todella törkeää !

Äänestä

Sanna Marin saa asiat ja luvut sopimaan kun poistaa asiantuntijoiden mielipiteitä
ja tilaa luvut sopivalta ministeriöltä.

Äänestä
  • Sanna pitää kiinni tehdyistä sopimuksista ja yhteisvastuusta pandemian nujertamiseksi.

    Asiantuntijat ja tlouselämän vastuunkantajat ovat samaa mieltä.

    EU-vihaajia sellainen harmittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sanna & kätyrit on niin syvällä hillotolppahuumassa, että alennuttiin "vuodetulla" valheella kiristämään eduskuntaa hyväksymään mukaelvytyspaketti. Mitään "yhtä oikeuspalvelun johtavaa virkahenkilöä" ei olekaan, joka olisi varoittanut "ennennäkemättömästä mainehaitasta ja poliittisesta paineesta". Juuri tästä syystä asia ikään kuin "salataan". Sen tutkiminen kun johtaisi Sannan ja kätyreiden kohdalla ennennäkemättömään mainehaittaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu