Yksinkertaistettuna on kaksi miesluokkaa, jotka kelpaavat naisille:
1) erikoismiehet
2) tavallistakin tavallisempi keskiarvomies
Erikoismiehet ovat pankkiirilääkäreitä, jännämiehiä, bodareita, muusikoita, näyttelijöitä, poliiseja, lätkänpelaajia, väkivaltarikollisia, superkomeita, kaveriporukoiden ja somepiirien keskipisteitä jne jne. Suurin osa naisista kuolaa näitä miehiä, ja varsin suuri osa myös tavoittelee, ainakin nuorena. Monella näpit palaa erikoismiesten kanssa, kun seksin antaminen ei muutukaan oikeaksi, sitoutuneeksi ja uskolliseksi parisuhteeksi, vaikka nainen toivoisi.
Tämän jälkeen, yleensä välillä 25-35v, suurin osa niistä naisista, jotka yrittivät saada oman erikoismiehen mutta polttivat näppinsä monta kertaa, uudelleenarvioivat tavoitteitaan ja vaatimuksiaan. Ottavat hiukan rationaalisemman lähtökohdan pariutumiseen. Tavoitteeksi tulee mies, jolla on työpaikka, riittävän kokoinen keho/ muna/ lihakset, vähintään ihan ok -tierin kasvot, perusmiehen harrastukset jotka ei ole seksikkäitä mutta jotka on perusmiesjuttuja, ja myös supliikki saa olla vähän vajavaista ja vitsit seminoloja, jos mies on äärimmäisen keskiarvoinen mies.
Naisilla ei siis tässä pariutumisen toisessa erässä ole enää tavoitteena saada ystäviään pakahtumaan kateudesta. Vaiheessa yksi, erikoismiehen etsinnässä, naisen tavoite on saada naisen tyttökaverit kuolemaan kateudesta, kun nainen löysi maailman parhaimman miehen ja tyttökaverit eivät saa häntä. Vaiheessa kaksi, keskiarvomiehen etsinnässä, naisen tavoite on saada mies, joka turvaa naiselle elintason jolla nainen on samalla tasolla tyttökavereiden kanssa, ja myös seksikkyydessä ja luonteenpiirteissä miehen tulisi olla mahdollissimman keskiverto, jotta nainen voi tuntea kuuluvansa keskiluokkaisten aikuisten naisten joukkoon. Miehen typerät ja nolot miesjututkin kääntyvät plussaksi tässä vaiheessa; miehen tuijottaessa lätkäkisoja ja juodessa keskaria sohvalla, nainen voi valittaa miehensä junttiutta tyttökavereille, ja tyttökaverit vastaavat "noin meidänkin Lauri tekee, kyl miehet on sit juntteja hyi".
Sen sijaan assburgereille, umpinörteille, teoreettisille akateemisille säätäjille, pienen piirin taiteilijoille (jotka ei ole esiintyviä taiteiljoita), pienituloisille, filosofisille ja materiasta kiinnostumattomille säätäjille, parantumattomille introverteille yms. miehille, jotka eivät ole äärimmäisen keskivertoja tavallisia perusmies miesmiehiä, ei naisten suosio ylety ikinä. On olemassa varsin suuri ryhmä miehiä, sanotaan nyt vaikka 30% miehistä, jotka eivät ikinä edusta naisten haluamaa erikoismieheyttä, eivätkä myöskään keskiarvomieheyttä. ( Kaikille varmaan sanomattakin selvää, että esimerkiksi itse en edusta seksikästä erikoismieheyttä, enkä myöskään perusmies keskiarvomieheyttä. )
Totuus naisten parinvalinnasta
74
156
Vastaukset
- Anonyymi
En jaksanut lukea, mutta tuolla keskivertomiehellä on elämänsä aikana korkeintaan viisi seksikumppania, monella vain oma vaimo/avovaimo. Itsekin tunnen näitä miehiä.
Tuolla 30% miehillä ei sitäkään.
Vain erittäin pienellä miesten osalla on sinkkuna seksiä ja heilläkin vain itseään alempitasoisempien naisten kanssa.- Anonyymi
No voi voi, kyllä miehen elämä osaa sitten olla kurjaakin kurjempaa....
Voi teitä reppanoita... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi voi, kyllä miehen elämä osaa sitten olla kurjaakin kurjempaa....
Voi teitä reppanoita...Oletan, että tunnistit itsesi tuoksi alempitasoiseksi naiseksi?
- Anonyymi
Jaa. Itselläni on ollut noin 50 seksikumppania. En siis ole keskivertomies : )
No en kyllä olekaan vaan aika tyypillinen roolipelejä ja scifiä harrastava nörtti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa. Itselläni on ollut noin 50 seksikumppania. En siis ole keskivertomies : )
No en kyllä olekaan vaan aika tyypillinen roolipelejä ja scifiä harrastava nörtti.Ei ole, ellet sitten tarkoita maksullisia tai ikäneitoja.
- Anonyymi
Jos tavis mies saisi naista niin ei olis suomessa sinkkumiehiä ollenkaan.
- Anonyymi
Tavismies saa parisuhteen, mutta ei naista eli irtoseksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavismies saa parisuhteen, mutta ei naista eli irtoseksiä.
Miten tuo on mahdollista että saa parisuhteen muttei naista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuo on mahdollista että saa parisuhteen muttei naista?
Tuossa tarkoitettiin monikossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa tarkoitettiin monikossa.
P.S. On täysin mahdollista, että tavismies ei saa seksiä parsuhteessaan.
- Anonyymi
Kyllä se seksin antaminen muuttuu oikeaksi suhteeksi mikäli nainen on sen erikoismiehen tasoa, suurin osa ei ole ja juttu jää kertapanoksi.
Erikoismies myös suhteessa panee muita naisia. - Anonyymi
Erikoismies=YTM
keskivertomies=KTM
ja tuo 30%=ATM- Anonyymi
Ätmejä on viisi prosenttia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ätmejä on viisi prosenttia.
Älä valehtele itsellesi. AT-miesten joukko on paljon isompi kuin mitä itsellesi uskottelet. 30% alkaa olemaan lähellä.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus ja niinhän se tuntuu menevän. Keskiarvomiehen tulee tosiaan olla sellainen aika rento sälli joka tykkää grillailla ja haaveilee paljusta. Keskiarvomies ei missään nimessä saa olla vähääkään älykkö sillä sellainen mies ei sovi uudelle terassille joka on juuri tehty ruskeasta kestopuusta.
- Anonyymi
Kaverini tykkää grillata ja meillä oli siellä vappubileissä palju. Hän on myös suunnitellut uutta terassia hänen ja naisensa taloon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaverini tykkää grillata ja meillä oli siellä vappubileissä palju. Hän on myös suunnitellut uutta terassia hänen ja naisensa taloon.
Veikkaan että hän sanoo olutta "bisseksi"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veikkaan että hän sanoo olutta "bisseksi"?
😂😂😂
- Anonyymi
Ulkoisesti todella vastenmieliset ja sisäisesti vastenmieliset miehet jäävät ätmeiksi. Piste.
- Anonyymi
Älä valehtele itsellesi. Naisia tappavat jännämiehet saavat kyllä naisia vaikka ovat sisäisesti erittäin vastenmielisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele itsellesi. Naisia tappavat jännämiehet saavat kyllä naisia vaikka ovat sisäisesti erittäin vastenmielisiä.
Älä sinä nalli selitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele itsellesi. Naisia tappavat jännämiehet saavat kyllä naisia vaikka ovat sisäisesti erittäin vastenmielisiä.
Miksi sinulla ei sitten ole naisia?
- Anonyymi
Kyllä mies saa pillua jos on älliä. Oli ulkonäkö ja tulotaso mikä tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mies saa pillua jos on älliä. Oli ulkonäkö ja tulotaso mikä tahansa.
Ei saa. Liian korkea älykkyysosamäärä on päinvastoin haitallista ihmissuhteissa. Tässäkin keskiarvoälykkyys tai ihan vähän sen ylle on pariutumisen kannalta paras.
- Anonyymi
Myös älykkäät miehet eivät ole naisten suosiossa. Mitä tyhmempi, sitä parempi.
- Anonyymi
Pitää kutinsa. Mitä tyhmempi mies sitä varmempi saanti. Yksikään apukoulun kasvatti ei jää ilman naista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää kutinsa. Mitä tyhmempi mies sitä varmempi saanti. Yksikään apukoulun kasvatti ei jää ilman naista.
Mites sitten selität sen, että sinäkin olet ilman jäänyt?
- Anonyymi
Höpöhöpö. Ei kukaan halua tyhmää miestä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö. Ei kukaan halua tyhmää miestä
Tyhmät naiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites sitten selität sen, että sinäkin olet ilman jäänyt?
Koska olin koulussa luokan priimus
- Anonyymi
Erikoisnaiselle ei sovi tavallistakin tavallisempi keskivertomies. Näin se vaan on.
- Sheena- Anonyymi
Mutta kun se nainen ei ole erikoisnainen, vaan tavallinen kanttura.
- Anonyymi
Mitä sulla on tarjota suhteessa? Naisen tavara ei riitä. Sitä saa kunhan menee portista ulos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sulla on tarjota suhteessa? Naisen tavara ei riitä. Sitä saa kunhan menee portista ulos.
Kysymys toisinpäin, mitä sulla on tarjota naiselle? Pelkkä muna ja ulkokuori, rahakaan ei riitä.
- Anonyymi
Suomessa tavis miehet ei naisia saa koska naisilla on todella isot kriteerit. Pitää olla vaki työ ja hyvä koulutus että nainen edes harkitsee miehen kanssa olemista. Tavis ätmeillä ei usein ole muuta kun amis koulutus eli ovat työttömiä ja alinta palkkaa saavia hitsaajia. Ei naiset sellaisia miehiä halua eikä ulkonäkökään kiinnosta naisia.
- Anonyymi
Olet väärässä. Moni ATM on dippainssi, sen sijaan nuo amikset saavat kyllä naisia.
- Anonyymi
Ätmit eivät KOSKAAN ole taviksia.
Ketmit ovat taviksia ja he ovatkin parisuhteessa ainakin jossain vaiheessa elämäänsä.
- Anonyymi
Miksi kirjoitit vain naisten parinvalinnasta?
Aivan samat ilmiöt ovat nähtävissä myös miesten parinvalinnassa. Myös täsmälleen samat naisryhmät jäävät ulkopuolisiksi miesten parinvalinnassa.- Anonyymi
Älä valehtele itsellesi.
Introvertti ja pienipalkkainen nainen ei jää ulkopuoliseksi mikäli on nuori ja kaunis. Ja tuosta erikoisnaisesta tulee tavallinen nainen kun ikääntyy. - Anonyymi
Erikoisuus on naisissa ihan ok kunhan ei näytä kovin erikoiselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele itsellesi.
Introvertti ja pienipalkkainen nainen ei jää ulkopuoliseksi mikäli on nuori ja kaunis. Ja tuosta erikoisnaisesta tulee tavallinen nainen kun ikääntyy.Ei jää ulkopuoliseksi myöskään introvertti, pienipalkkainen mies, jos sattuu olemaan nuori ja komea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei jää ulkopuoliseksi myöskään introvertti, pienipalkkainen mies, jos sattuu olemaan nuori ja komea.
Kyllä jää ja nimenomaan tuon introverttiyden takia. Siihen vielä päälle nörttiharrastukset niin varmasti jää ulkopuoliseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jää ja nimenomaan tuon introverttiyden takia. Siihen vielä päälle nörttiharrastukset niin varmasti jää ulkopuoliseksi.
Introverttitytöt eivät yleensä pidä ekstroverttipojista. Introvertti on mukavampaa seuraa introvertille.
- Anonyymi
Hyvän näköinen viddo oli amerikkalaisten ilmavomilta kun joku niin judstiin joku F-15 Strike Eagle,on jo avaruuden puolella lentämässä korkealla, äkkiä alas heh.
- Anonyymi
Onhan naisetkin yksilöitä ja jokaisella omat mieltymykset. Täällä vain niputetaan naiset jostain syystä kaikki samaan nippuun. Mieti millainen nainen oma äitisi on. Miten hän valitsi miehen?
Jännänaiset viihtyy vain jännämiesten kanssa. Joku arkistonhoitaja tykkää enempi kiltisti älyköstä eikä sekaannu rikollisiin kun ei itsekään edusta sitä taustaa. Harrastus yhdistää. Urheilija pyörii urheilupiireissä. Missit enimmäkseen lätkämiesten kanssa. Mutta tavikset....
Mua huvittaa tämmönen naisten yleistäminen. Itse olen akateeminen ja jostain syystä viehättänyt enimmäkseen insinöörejä. Ehkä kiero huumorintaju on se yhdistävä tekijä. Mulle viehättävintä miehessä on huumori. Jos mies saa minun nauramaan niin en haluaisi päästää hänestä irti. Ei mitään väliä onko mitä lajia muuten. Voi olla työtönkin. Työtön kyllä harvemmin jaksaa repiä huumoria mutta jos jaksaa niin se on suuri plussa ja merkki henkisestä vahvuudesta ja selviytymistaidoista. 🙂
Fwb3 - Anonyymi
Niin musta erikoista että miesluokkia on useita mutta naisia vain yksi: "naiset".
- Anonyymi
Nää koko ajan toistuvat kirjoitukset, jotka jauhaa samaa kaavaa ihan koko ajan on siis niin boring.
Ensiksikin moni nainen ei haluis muusikkoa tai bodaria tai lätkäpelaajaa ym.
Lisäksi tottakai ihmisen elämä on ollut sitä parempi mitä enemmän sillä on ollut seksikumppaneita. Kysykää vaikkapa vanhemmilta ihmisiltä, vaikka joltain pidemmissä suhteissa olleilta ja sitten noin liihottajilta, voitte yllättyä vastauksista.
Tänään mietin korona-aikaa ja sen hyviä puolia. Yks hyvä juttu on ollut pienoinen pysähdys menoissa. En tiedä tunnistaako kukaan semmoista ajavaa voimaa, että kun eri puolilla tapahtuu paljon paikkojen aukeamisenkin myötä, niin tulee vähän semmoinen tarve, pieni kutinakin, että pitäis tehdä jotain, voi tulla fiilis, että jää jostain paitsi. Enemmän tuota on varmaan nuorilla, mutta kyllä se vanhemmillakin ihmisillä voi yllättää.- Anonyymi
"Ensiksikin moni nainen ei haluis muusikkoa tai bodaria tai lätkäpelaajaa ym.
Lisäksi tottakai ihmisen elämä on ollut sitä parempi mitä enemmän sillä on ollut seksikumppaneita. Kysykää vaikkapa vanhemmilta ihmisiltä, vaikka joltain pidemmissä suhteissa olleilta ja sitten noin liihottajilta, voitte yllättyä vastauksista."
Ihminen ihmisenä tulee ensin, ammatti on kyllä aika lailla sivuseikka. Olisihan se aika hullua, että kohtaisi elämänsä rakkauden ja jos tämän ammatti ei miellytä niin skippaa tämän tilaisuuden löytää se oikea.
Treffimaailmassa näkee näitä vaatimuksia ja sääntöjä, mitä asettaa toisille ja sen takia jää potentiaalinen rakkaus saamatta. Esimerkiksi minun tuttavamies, sittemmin fb ilmoitti ettei koskaan voisi alkaa olla naisen kanssa jolla on tatuointi. Joku ei huoli naista jolla on lapsi. Nämä ulkoiset asiat on siis niin tärkeitä että unohdetaan se ihminen. Jokaisessa ihmisessä on puutteita ja vikoja, ja jos ne on vain ulkoisia niin hyvä niin.
fwb3 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ensiksikin moni nainen ei haluis muusikkoa tai bodaria tai lätkäpelaajaa ym.
Lisäksi tottakai ihmisen elämä on ollut sitä parempi mitä enemmän sillä on ollut seksikumppaneita. Kysykää vaikkapa vanhemmilta ihmisiltä, vaikka joltain pidemmissä suhteissa olleilta ja sitten noin liihottajilta, voitte yllättyä vastauksista."
Ihminen ihmisenä tulee ensin, ammatti on kyllä aika lailla sivuseikka. Olisihan se aika hullua, että kohtaisi elämänsä rakkauden ja jos tämän ammatti ei miellytä niin skippaa tämän tilaisuuden löytää se oikea.
Treffimaailmassa näkee näitä vaatimuksia ja sääntöjä, mitä asettaa toisille ja sen takia jää potentiaalinen rakkaus saamatta. Esimerkiksi minun tuttavamies, sittemmin fb ilmoitti ettei koskaan voisi alkaa olla naisen kanssa jolla on tatuointi. Joku ei huoli naista jolla on lapsi. Nämä ulkoiset asiat on siis niin tärkeitä että unohdetaan se ihminen. Jokaisessa ihmisessä on puutteita ja vikoja, ja jos ne on vain ulkoisia niin hyvä niin.
fwb3Stereotypiat elää vahvasti ja heikommat elää niiden mukaan, ts. muusikot on juopporenttuja, bodarit itseensä täynnä olevia pullistelijoita, lätkäpelaajat bilettävät naistenmiehenä, missien perään. Ja tottakai niissä jonkun verran perää on ja ympäristö jonkun verran muokkaa ihmistä. Mun akateemista ammattia ei moni ihan heti tajua, eikä väliäkään. Mua on luultu mm. sairaanhoitajaksi ja psykologiksi, mutta kyllä tuttavat sanoo että tietyistä jutuista huomaa mun ammatin, eikä sekään mua haittaa. Uusille tuttaville en heti kerro työtäni, sillä osan ihmisistä se säikäyttää. Toisaalta, joskus on hyvä heittää läppää ihan toisenalaisena, luultuna ihmisenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stereotypiat elää vahvasti ja heikommat elää niiden mukaan, ts. muusikot on juopporenttuja, bodarit itseensä täynnä olevia pullistelijoita, lätkäpelaajat bilettävät naistenmiehenä, missien perään. Ja tottakai niissä jonkun verran perää on ja ympäristö jonkun verran muokkaa ihmistä. Mun akateemista ammattia ei moni ihan heti tajua, eikä väliäkään. Mua on luultu mm. sairaanhoitajaksi ja psykologiksi, mutta kyllä tuttavat sanoo että tietyistä jutuista huomaa mun ammatin, eikä sekään mua haittaa. Uusille tuttaville en heti kerro työtäni, sillä osan ihmisistä se säikäyttää. Toisaalta, joskus on hyvä heittää läppää ihan toisenalaisena, luultuna ihmisenä.
Minulla vaikeaa, sillä ammattini ei saa paljastua kenellekään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ensiksikin moni nainen ei haluis muusikkoa tai bodaria tai lätkäpelaajaa ym.
Lisäksi tottakai ihmisen elämä on ollut sitä parempi mitä enemmän sillä on ollut seksikumppaneita. Kysykää vaikkapa vanhemmilta ihmisiltä, vaikka joltain pidemmissä suhteissa olleilta ja sitten noin liihottajilta, voitte yllättyä vastauksista."
Ihminen ihmisenä tulee ensin, ammatti on kyllä aika lailla sivuseikka. Olisihan se aika hullua, että kohtaisi elämänsä rakkauden ja jos tämän ammatti ei miellytä niin skippaa tämän tilaisuuden löytää se oikea.
Treffimaailmassa näkee näitä vaatimuksia ja sääntöjä, mitä asettaa toisille ja sen takia jää potentiaalinen rakkaus saamatta. Esimerkiksi minun tuttavamies, sittemmin fb ilmoitti ettei koskaan voisi alkaa olla naisen kanssa jolla on tatuointi. Joku ei huoli naista jolla on lapsi. Nämä ulkoiset asiat on siis niin tärkeitä että unohdetaan se ihminen. Jokaisessa ihmisessä on puutteita ja vikoja, ja jos ne on vain ulkoisia niin hyvä niin.
fwb3Asiaa. Juuri noin se menee. Ei löydy rakkaus, jos asettelee kaikenlaisia ihmeellisiä ehtoja. Sitten vielä kannattaisi mietiskellä sitä miksei halua naista jolla on lapsi tai tatuointi. Yleensä niihin liittyy jotain tiedostamattomia pelkoja. Jos toimii pelkojensa pohjalta, niin menettää oikeastaan "vain" koko elämänsä.
- Anonyymi
Ai niin, unohdin mainita aloittajalle että tuo "totuus parinvalinnasta" on ainoastaan sinun oma totuutesi. Ei kenenkään muun. 🙂
fwb3 - Anonyymi
Onko Pikkukakkonen palannut palstalle, uusien päätelmiensä kanssa?
xLiner - Anonyymi
No mutta KUULE viiaURWNI, kuulw,
- Anonyymi
kaikenlainen urheilu olnj sitten epäsositrtrua, autoissa läskiperse-istumen on suosituo?
- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu ja näinhän se on:D
- Anonyymi
Muistakaa että akka vaihtoon jos rupeaa pihtaa ja seksillä kiristämään vähänkin.
- Anonyymi
Komeat kauniille. Tavikset taviksille. Ätmiukot saa olla ilman. Reilua se. Mitä itkette kun ei se muuta mitään. Ei auta mitään. Turhaa ajan haaskuuta. Ette voi muutakun tyytyä kohtaloonne. ViKINÄEIAUTA.fi
- Anonyymi
ATM voi siis halutessaan tappaa niitä kauniita ja komeita koska menetettävää ei ole?
- Anonyymi
,mutta kun siitä"komeasta"tulee keski-ikäinen kaljamahainen ukko ja kaunis nainen rupsahtaa jo paljon aikaisemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
,mutta kun siitä"komeasta"tulee keski-ikäinen kaljamahainen ukko ja kaunis nainen rupsahtaa jo paljon aikaisemmin.
Nainen ei rupsahda.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen ei rupsahda.
Kyllä rupsahtaa, ihan kuten tämän kesän juhannusruusu elokuussa.
- Anonyymi
Niin, nainen ikääntyy kauniisti, kuten mieskin ikääntyy.
- Anonyymi
On 2 miesluokkaa, toinen on James Bond 007 ja toinen on FSB-agentti, siinä ne kaksi.
- Anonyymi
Naisissakin on kaksi luokkaa: Tyhmä ja Nöyrä, vain kaksi.
- Anonyymi
Oikeasti naisissa on kolme luokkaa: Tyhmä, Noura, Hassu.
- Anonyymi
Nuku kuin vauva, eli bsbyface siis minä, mutta kyllä nyt ihastuttavat jotkut tytöt, ne vaan jotenkin hassusti nyt ihastuttavat itseäni, ja on hassua ja hauskaakin se, ei negatiivista vaan hassua ja hauskaa.
- Anonyymi
Aika karun realistinen kuvaus kieltämättä.
- Anonyymi
Tässä varmaan demo miten assburgeri ns. pitää hauskaa, "laulaa" oikein karaokea vakavalla naamalla... no ok, lähinnä luettelee sanoja peräkkäin :P
https://youtu.be/gdh6W27OR8M?t=149
Joo, tuo on vain roolihahmo, Techmoan on oikeasti cool dude :) - Anonyymi
" Vaiheessa yksi, erikoismiehen etsinnässä, naisen tavoite on saada naisen tyttökaverit kuolemaan kateudesta, kun nainen löysi maailman parhaimman miehen ja tyttökaverit eivät saa häntä. Vaiheessa kaksi, keskiarvomiehen etsinnässä, naisen tavoite on saada mies, joka turvaa naiselle elintason jolla nainen on samalla tasolla tyttökavereiden kanssa, ja myös seksikkyydessä ja luonteenpiirteissä miehen tulisi olla mahdollissimman keskiverto, jotta nainen voi tuntea kuuluvansa keskiluokkaisten aikuisten naisten joukkoon. "
Kyllä on jannulla harhainen käsitys pariutumisista, kun kuvittelee että kumppani etsitään sillä perusteella mitä kaverit siitä kulloinkin aattelis :D
Ei se oo AP hei mikään ihme että sulle ei löydy paria :D - Anonyymi
""Kyllä on jannulla harhainen käsitys pariutumisista, kun kuvittelee että kumppani etsitään sillä perusteella mitä kaverit siitä kulloinkin aattelis:D""
Eikös naiset kysy aina kavereiltaan onko mies hyvä? Jos kaverit ei hyväksy, niin nainen dumppaa miehen pellolle.
Olen mies, enkä minä kyllä kysy kavereiltani onko joku nainen minulle sopiva.- Anonyymi
Ei, eivät kysy :D :D
Ja ei, eivät dumppaa :D :D
Pässi :D :D
- Anonyymi
Älä ole sitten low testo keskivertomies. Eikö järkiiin sen sano että nyt pitäisi muuttaa itseä mikäli haluaa saada naista. Maailma on julma, naiset eivät hyväksy low testo miehiä
- Anonyymi
Tarkkanäköinen kuvaus naisista.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133141
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172871Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3731585Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess271468- 961342
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531249- 991247
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1741110Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1761109Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe143964