Olen aika pettynyt suomalaisiin ystäviin.
Minulla on siis tosi ystäviä, mutta kaipaisin että ne ystävät ottaisivat oma-alotteisesti yhteyttä minuun, joka asun ulkomailla.
Ette voi arvata, miten yksinäistä täällä joskus on!
Kirjeenvaihto netillä toimii siten, että minä saan aina olla ensin ottamassa yhteyttä.
No sitten vastaavat. Kiva!
Mutta sitten taas saan ottaa yhteyttä.
Käyn Suomessa tapaamassa.
Kaksi on tullut tänne käymään.
Sitten teen topin. En kirjoita, ja heitän "ystävien kirjeet" roskiin (tänään kahden kirjeen). Olen tehnyt topin nyt. En kirjoita kenellekään, ennen kuin ovat kirjoittaneet minulle.
Suomalaiset ystävät
2
91
Vastaukset
- Anonyymi
Merkillistä... vastasin jo sinulle, mutta viesti (ja muidenkin viestit) on poistettu, vaikka ei näy laskurissa, että olisi mitään ketjusta poistettu.
- Anonyymi
Kappas, oletkin laittanut 2 kertaa ihan saman aloituksen. Oma vastaukseni muut löytyivätkin sen toisen aloituksen alta. Siis vielä kerran:
Itse en ole ihan samoilla linjoilla kanssasi, vaikka ymmärrän kyllä yksinäisyyden. Mutta omassakin perheessä on noita kauas ulkomaille karanneita. Heille tehtiin selväksi, että lähtijä on sitten itse se, joka saa luvan huolehtia yhteydenpidosta sukulaisiin ja ystäviin pääsääntöisesti, kun kerran valitsi lähteä niin kauas. Ei sitä valintaa ystäväsi tai sukulaisesi kerran tehneet. Ei kai siis voi olettaa, että lähtöpäätökseeäsi osattomat ihmiset maksaisivat kalliita ulkomaanmatkoja ja -puheluita ja huolehtisivat yhteyden pidosta sinuun, jos kerran itse olet elämässäsi valinnut lähteä kauas heistä.
Jos sitten koskaan ei kukaan ota mitään yhteyttä, kannatta ehkä miettiä, että onko suhteissa vikaa, jos ei löydy halukkuutta mihinkään yhteydenpitoon enää? Kirje, kortti ja sähköposti ovat kuitenkin edullisia ja helppoja tapoja laittaa viestiä ulkomaillekin. Sellaiseen luulisi halutessaan pystyvän. Ehkäpä kannattaisi se toive yhteydenpidosta siis esittää sinne oman porukan suuntaan, eikä niinkään tänne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061538Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 911201
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031064- 471035