Itsemurhan polulla oleva nuori

Anonyymi

Tää on ehkä paskin paikka julkasta yhtään mitään, mutta honestly haluun vain kirjottaa tän jonnekin.

Olen 19-vuotias juuri lukiosta päässyt trans nuori enkä saa enää iloa juuri mistään. Olen aika vakavasti masentunut ja haluaisin apua sukupuoli ongelmiini, mutta terapiaan pääsy jonot on liian pitkiä. Olen odottanut jo liian kauan. En kestä enää ja haluan nyt vaan pois. Tuntuu siltä, että läheisetkään ei enää jaksa kattoo mun zombi meininkiä ja mua alkaa pikkuhiljaa siitäkin kerääntyä syylisyyttä ja häpeää. En saa unta öisin kun mietin vaan itsemurhaa. En ole saanut sitä pois mielestä nyt viimeisen kuukauden ajan juuri ollenkaan.

Tiesin jo varhaisteininä, että mun elämästä tulisi lyhyt, mutta kyllä tää nyt aika nopeasti meni. En ehtinyt tehdä kaikkea mitä halusin. Ei voi mitään vaikka vähän vituttaakin tää koko juttu. Nimittäin ennen coronaa olin menossa hyvään suuntaan. Olin valmis vihdoin hakemaan apua ja tulin isälleni kaapista ulos ja kaikkea, mutta sitten karanteeni iski ja siitä lähtien on ollut vain alamäkeä.

Toivon, että perheeni pääsee kuolemani yli nopeasti. Toivon, että sisarukseni ei ota sitä liian raskaasti. Pahimmalta tuntuu se, että en voi olla täällä auttamassa häntä enää. Tunnen myös samoin parhaasta kaveristani. He ovat niin herkkiä, hienoja ihmisiä, mutta en mä voi elää vain heidän takia. Olen nyt itsekäs ja autan itseäni vaihteeksi.

Vaikka pahaoloni on ollut jo pitkään sietämätön, haluan antaa itselleni vielä vähän siimaa, että jos vaikka elämä kääntyisi. Olen kuitenkin aika varma siitä, että mikään ei tule muuttumaan ja olen jo maanalla noin puolessavuodessa. Kyllä siitä tulee syyllinen olo. En halua tuottaa pettymystä, mutta tuntuu vain siltä, että ihansama minkä tien valitsen tulen aina olemaan pettymys.

2

180

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      760
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      576
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      63
      548
    5. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      546
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      46
      540
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      66
      536
    8. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    9. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      520
    Aihe