Kittilän sutkien uusi oikeuskäsitely alkaa

Anonyymi

On siinä porukka. Jatkuvasti ovat porsastelleet. Syyteitä piisaa. Toivon mukaan syytäjän näytöt riitää tuomioon.

Muistakaa, rikollisia ei kannata äänestää tulevissa kuntavaaleissa!!!

27

1729

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päivän aviisissa Patakangas tiivistää Mäkelä-oikeudenkäynnin siihen, että kunnanjohtajalla oli pieni piiri eikä tukijoita, näin ollen luottamus meni suurimmalta osalta poliitikkoja. Luottamuspula siis. Jos näin on ja Mäkelä lähti vuoden 2014 lopussa, miten on mahdollista, että sen jälkeen alettiin vielä tehtailla päätöksiä ja käänteitä, joista nyt ollaan menossa käräjäoikeuteen. Jotain mätää siis kuitenkin. Kannattaa lukea Kittilän laki. Kirjan tekijöitä ei ole haastettu oikeuteen ja kirja on saatavilla, joten tosiasioita siellä on. Mielenkiintoinen on kohta jossa ajetaan kuin käärmettä pyssyyn vs. kunnanjohtajaksi Alanampaa, vaikka tarjolla on johtajakokemusta ja kunnajohtajuutta toisella hakijalla, jolle Kittilä sitten myöhemin maksoikin korvauksia. Pelottaisi olla kittiläläinen, joka joutuu kunnalta jotain anomaan tai lapsensa kouluttamaan. Jos kuuluu väärään sakkiin, taitaa tie nousta pystyyn. Onneksi lapset ovat jo maailmalla ja pitkä, mutta kapea leipä turvattu. Kesäkuussa äänestyskopissa on syytä tarkoin miettiä. Ei näitä käräjien kävijöitä kannata valita uudelleen.

    • Anonyymi

      Meinaa nuo vaalimainokset vallata 30 ensimmäistä sijaa Kittilän keskustelupalstalla. Emmehän kuitenkaan unohda tätäkään ketjua!

      • Anonyymi

        Kittilän "viisaita" vain toiset pöljät äänestää, muuallahan kepun romahdus
        on jo tapahtunut!


    • Anonyymi

      Kurula jatkoon!

      • Anonyymi

        Kurulalle ei pidä antaa jatkopestiä edes opettajan hommissa. Ei ole kokonaisuudet balanssissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurulalle ei pidä antaa jatkopestiä edes opettajan hommissa. Ei ole kokonaisuudet balanssissa.

        Eipä se näytä äänestäjien silmissä paljon painavan, joku oikeuskäsittely.. Valittua tulevat kumminkin!


    • Anonyymi

      Valinnat kunnan virkoihin ovat olleet tolkuttomia.
      Kunnanjohtaja... Hoh hoh Timo ja kumppanit vastaan kokenut kunnanjohtaja.
      Hallintojohtaja... anna mun tämäkin kestää.
      Sivistystoimi... munittiin kunnolla
      Yhteiskuntainsinööri... räikeää vallankäyttöä ja raastupaan...

      Nämä valinnat ovat tehneet valtuutetut jotka patsastelevat " Kittilän laki" kirjan sivuilla.
      Miksi heitä pitäisi äänestää jatkoon?

    • Anonyymi

      Syyttäjä ei kykene tietyistä syistä voittamaan juttua .

      • Anonyymi

        Tunareita kumminkin ovat.
        Nauraahan näille kuntapäättäjille jo porotkin...


    • Anonyymi

      Nää jatkot näkee sitten kun korkeinoikeus on kaikki jutut käsitellyt. Tähän astiset päätökset on kuin lestojen herätyskokouksessa anteeksi annetut synnit!!

    • Anonyymi

      Surkeita nämä omk,n vaalimainokset.. Haukuttu ihmisiä rikollisiksi ja yritetty hyllyttää luottamustoimista. Todella säälittävää ja epätoivosta.

      • Anonyymi

        OMK kaivaa vanhoja asioita.
        Äänestäkää puolueita ja listoja, jotka eivät ole kaunaisia, vaan KATSOVAT TULEVAAN!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OMK kaivaa vanhoja asioita.
        Äänestäkää puolueita ja listoja, jotka eivät ole kaunaisia, vaan KATSOVAT TULEVAAN!

        No, mitä puolueita jää jäljelle, jos ei saa äänestää OMK:ta, ja pitäisi äänestää puolueita, jotka katsovat tulevaan? Eikö tässä nyt ole käynyt niin, että muut katsovat menneisyyteen. Vai miten muuten on selitettävissä se, mitä tuossa yhdessä viestiketjussa oli: perussuomalaiset ja vasemmistoliiton ehdokkaat samassa vaaliteltassa yms. Ja eikö nämä 2017-2021 valtuutetut (muiden kuin OMK) toimineet yhtenä rintamana. Tuskin unohtuu, jos samoja valitaan uuteen valtuustoon = älä siis äänestä ketään, joka oli tuossa porukassa, muuten puolueiden välillä ei ole mitään eroa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OMK kaivaa vanhoja asioita.
        Äänestäkää puolueita ja listoja, jotka eivät ole kaunaisia, vaan KATSOVAT TULEVAAN!

        Taitaa vaalijännitys olla korkealla kun tontut tuollaisia pelkojaan paljastaa.
        Äänestäkää Rehellisiä kuntavaaliehdokkaita,eikä näitä entisiä tuomiolla olevia. Nyt jos koskaan on se Muutoksen aika myös Kittilässä.


    • Anonyymi

      Mielestäni ei pidä äänestää ketään tuleviksi luotoiksi jotka ovat olleet tai ovat rikossyyteissä. Oli puolue mikä tahansa. Epärehellisyys on pysyvä tauti josta ei parane vaikka halua olisikin.

    • Anonyymi

      Mites me saatas ne porot äänestämään.
      Tuon mullilauman valinnat on maksanut ja tulee maksamaan kunnalle paljon.
      Kaikissa näissä on isolla rahalla käytetty "lakipalveluita" kirjoittamaan mustaa valkoiseksi... Tulikin keltaista huomioväriä, munille menneet nekin.

      Jämsen on pysynyt pinnalla, ja lähti semmoiselta takamatkalta kieroutuneeseen hallintoon ettei ihme noi pumppupulmat...

      Liki kaikki ryssineet vaativat syyllisiä maksamaan rahat takaisin!!! Ja kas, he eivät olekkaan itse syyllisiä rahan menoon vaan kunta!!!

      Nyt kyllä pestään käsiä ja kustaan kansaa korvasta sisään isolla lorinalla..

      Joka ainut nappia painanut kantakoon vastuun, tiesivät mitä tekivät äänestyksessä koski se erottamisia tai palkkauksia jossa sopivat ohittivat laittomasti pätevät hakijat. Eli käräjät jatkuu niistäkin.

      Nyt sit on tullut uusia viisaita vielä neuvomaan mm perustuslakivaliokuntaa... Ja millä viisaudella? Huh huh... Todellisia aivotuhnuja, mistä nämä tulevat tähän hallintoon?

      Lakituvat ovat unohtaneet kuntalain ja virkavastuun. Korkeinoikeus ei sitä varmasti tee, vaan määrittelee sen pilkuntarkasti.

      Sitten setvitään onko omaisuutta siirretty laillisesti vai laittomasti voudilta piiloon. Varmasti on tätä mietitty, toteutukset selvittää tutkijat. Semmoisia yhteiskunnan suhmureita on olemassa, ihan vaaleissa asti.

      Mukavaa tulevaa vaalipäivää, rehti vastaan sutki.

      • Anonyymi

        Mites se muuten kävi niitten työterveyshuollon korvausten, jotka Kurulan kunnanjohtajakaudella unohdettiin hakea Kelalta ajoissa. Niitähän jäi saamatta merkittävä summa. Puuttui kunnanjohtajan nimikirjoitus paperista ja myöhästyi. Onko ne rahat peritty takaisin siltä, jonka vuoksi hakemus myöhästyi?


    • Anonyymi

      Mitäs te Kittilän porsaat nyt sanotte, kun hovioikeus antoi puhtaat paperit kaikille 28 syytetylle. Pitkät naurut. Hahhahahahahahhaa

      • Anonyymi

        Komppaan edellistä, niin mitäs nyt tuumaatte?? Kaikki vapautuivat syytteistä..! Aikamoinen arvovaltatappio noille syyttäjäakoille..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan edellistä, niin mitäs nyt tuumaatte?? Kaikki vapautuivat syytteistä..! Aikamoinen arvovaltatappio noille syyttäjäakoille..

        Eikös juttu ole menossa korkeimpaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan edellistä, niin mitäs nyt tuumaatte?? Kaikki vapautuivat syytteistä..! Aikamoinen arvovaltatappio noille syyttäjäakoille..

        Tuumataan sama minkä hovikin. "Hovioikeus katsoi joko jääneen toteen näyttämättä, että syytetyt olisivat menetelleet syytteessä kuvatulla tavalla". Eli syytäjät eivät pystyneet hankimaan riittävää näyttöä jolloin "näyttö jää toteen näyttämättä".

        Juttu jatkuu. Toivotaan että korkeimman oikeuden tuomareiden rohkeus ja ammattitaito riittää tuomion antamiseen.

        Siitä ei päästä mihinkään että porsasteltu on. Jokainen lukutaitoinen voi todentaa sen "Kittilän laki" teoksesta missä tapahtumien kulusta saa selkeän kuvan. Sääli että oikeuslaitos ei kykene porsastelijoille tuomioita antamaan. Tästä varmaankin juontaa sanonta ettei "korppi korpin silmää noki".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös juttu ole menossa korkeimpaan?

        Ainakin, jos YLE:n uutiseen on uskomista:
        https://yle.fi/uutiset/3-12008990
        ...mutta asiaa seuraavat tiedotusvälitneet ovat tunnetusti asenteellisia


    • Anonyymi

      Hovioikeus ei antanut puhtaita papereita Kittilän mafioosoille. Eivätkä he saa puhtaita papereita mistään. Tehtyjä typeryyksiä ei saa tekemättömäksi millään. Aiheutettu vahinko niin veronmaksajille kuin sutkutuksen kohteeksi joutuneille on pysyvä ja anteeksi antamatonta.

      • Anonyymi

        Korkein oikeus on viime aikoina paneutunut huolellisesti näyttökysymyksiin. Aiemmin siellä paneuduttiin enemmälti oikeudellisiin kysymyksiin.


        Joten toivoa on että Kittilän sutkit vielä saisivat tuomion ja oikeuskin toteutuisi. Taatusti näytöt "siviili" oikeudenkäynnissä olisivat riittäneet. Poliitikot näyttävät olevan hyvin suojatussa asemassa. Vaikka tapauksessa näytö on ihan selkeä.

        Pidetään peukkuja että oikeus toteutuu!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkein oikeus on viime aikoina paneutunut huolellisesti näyttökysymyksiin. Aiemmin siellä paneuduttiin enemmälti oikeudellisiin kysymyksiin.


        Joten toivoa on että Kittilän sutkit vielä saisivat tuomion ja oikeuskin toteutuisi. Taatusti näytöt "siviili" oikeudenkäynnissä olisivat riittäneet. Poliitikot näyttävät olevan hyvin suojatussa asemassa. Vaikka tapauksessa näytö on ihan selkeä.

        Pidetään peukkuja että oikeus toteutuu!!!

        Kyllä tuollaiselle kohellukselle kuntapolitiikassa pitäsi saada oikea loppu. Eli oikeuden pitäisi voittaa ja tohelot,ylimieliset ja ilkeät ihmiset tuomita tekemisistään rikoksista sekä huomattaviin korvauksiin kunnan rahojen härskistä tuhlaamisesta. Osaamattomat ja oman edun tavoittelijat tuomiolle. Jos ei mitään tuomioita tule minä menetän uskoni Suomen oikeuslaitoksiin. Jos ei mitään tuomiota tule Kittilän tauti leviää pian ympäri Suomen.
        Pidetään peukkuja jospa oikeus toteutuu...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuollaiselle kohellukselle kuntapolitiikassa pitäsi saada oikea loppu. Eli oikeuden pitäisi voittaa ja tohelot,ylimieliset ja ilkeät ihmiset tuomita tekemisistään rikoksista sekä huomattaviin korvauksiin kunnan rahojen härskistä tuhlaamisesta. Osaamattomat ja oman edun tavoittelijat tuomiolle. Jos ei mitään tuomioita tule minä menetän uskoni Suomen oikeuslaitoksiin. Jos ei mitään tuomiota tule Kittilän tauti leviää pian ympäri Suomen.
        Pidetään peukkuja jospa oikeus toteutuu...

        Eräiden puolueiden mielestä koko lex-Kittilää ei olisi tarvittukaan. Ilmeisesti siellä oli näitä nurkkaan sijoitettuja "setämiehiä" ryypiskelemässä. Sen takia oikeuden päätökset ovat mitä sattuu. Hyvä-veli verkostot ovat edelleen voimissaan.


    • Anonyymi

      Eiköhän siellä hovissa olleet tietyn lahkon edustajat puikoissa. ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe