Musiikki kilpailu euroviisut

Anonyymi

Euroviisut on kautta aikojen ollut musiikki kilpailu nimellä kulkeva kisa johon on valittu kaikista heikoimmat ja mitäänsanomimmat kappaleet. Viime vuosina se on ollut myös homoparaati. Kaikki muistaa kohun parrakkaasta naisesta. No hän oli partainen mies naisten vaatteissa ei mitään sen kummempaa. Jokainen voi olla mitä haluaa mutta pitääkö sitä homoutta yrittää hieroa naamaan. Toisen miehen perse on heteromiehen mielestä oksettava niin miksi sitä täytyisi katsella vaikka joku olisi kiinnostunut siitä? Monet homot jakaa somessa alastonkuvia homoilevista en jaa itsekkään naisten kuvia niin miksi nämä täytyisi hyväksyä. Omalla kohdalla alkaa kiertää mahassa kun näen kaksi miestä suutelemassa. Musiikki ja euroviisut kulkevat eri polkua. Suomessa on musiikkia jota arvostetaan myös ulkomailla mutta aina sinne valitaan vaan joku lattea hissimusiikki kerta toisensa jälkeen ja yritetään hypettää sitä pari viikkoa netissä. Tämänvuotinenkin oli suorastaan lapsellinen keskisormineen. Euroviisut on kuin missikisat jossa epärealistiset esittäjät teennäisyydessään muuttuvat todella epäkiinnostaviksi. Missikisoihinkin löytyisi kadulta tunnissa ainakin 3-5 parempaa kuin ne jotka niihin osallistuu. Naisella pitää olla muotoja ei mitään luuta ja nahkaa. Osalla miehistä on silti kätketty pedofilia niin heitä kiinnostaa tällaisen kouluikäisen näköiset luurangot joiden rinnattomasta vartalosta ei erota onko kyseessä poika vai tyttö.

13

1241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Euroviisujahan ei alun perin tehty minkään vähemmistön vakiedustajaksi mutta jossakin vaiheessa tuo vähemmistö alkoi sitä sellaiseksi kutsumaan ja on hankala saada leimaa pois.

      Mutta mikäs tekee virtaviivaisesta, pienirintaisesta naisesta vähemmän naisen kunhan tietyt osat löytyy?

      • Anonyymi

        Ihan turhaa puhua homoviisuista, koska se ei ole ollut totta enää Itä-Euroopan liityttyä viisuihin.


    • Anonyymi

      Huumeviisut tai tarkemmin eurohuumeviisut.

    • Anonyymi

      Että otti pattiin nuo Serbian edustajat.
      Kauheat botoxhuulet ja silikoniririnnat.
      Ällötti koko porukka ja lisäksi veto oli surkeaa skebelii.

    • Anonyymi

      Jos euroviisut olisi oikeasti musiikki kilpailu, äänestys pitäisi järjestää siten että pisteet annettaisiin pelkästään kappaleiden kuuntelun perusteella.

      Ja asiantuntija-raadit ja yleisö äänestäisi kappaleet ns. sokkona ilman että kukaan edes tietäisi ketä maata kukin biisi edustaa. Vasta pisteiden antamisen jälkeen nähtäisiin live-esitys. Tällä estettäisiin ns. vähemmistöryhmien yliedustus ja naapurimaiden pisteiden anto toisilleen.

      • Anonyymi

        Mistä lähtien musiikki on ollut pelkkää ääntä? Ei se ollut sitä edes keskiajalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä lähtien musiikki on ollut pelkkää ääntä? Ei se ollut sitä edes keskiajalla.

        Kyllä ainaki ite tykkään kuunnella musiikkia steroiden kaiuttimista tai kuulokkeilla. Hyvä musabiisi ei videota eikä live-esitystä kaipaa. Ps. keskiajalla ei ollu tätä mahdollsuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ainaki ite tykkään kuunnella musiikkia steroiden kaiuttimista tai kuulokkeilla. Hyvä musabiisi ei videota eikä live-esitystä kaipaa. Ps. keskiajalla ei ollu tätä mahdollsuutta.

        ... paitsi jos kuunteli säkkipillin soittoa nurkan takana näkemättä soittajaa.


    • Anonyymi

      Siitäkö jo 15 vuotta vierähtänyt kun oopiumin korkeimmalla korokkella paistatteli Loiri ja hard cock hallelujaa.

    • Anonyymi

      Hyvä kulttuuri el ole koskaan irrallaan kansan tunnoista. Siksi se on aina politiikkaa. Hyvä politiikka seuraa kansan tuntoja.

      Siksi on turhaa ähistä, että Brexitin vuoksi Britannia sai nolla ääntä. Jos maa irtaantuu muun maailman tunnoista, aika vaikeaa on olettaa, että muu maa resonoisi samalla taajuudella.

      Sitä Suomi ei ole viisuhistoransa aikana tajunnut kuin muutaman hassun kerran.

    • Anonyymi

      Menestynein viisuilija kautta aikain on Miehikkälän Lehtokurppana tunnetuksi tullut osmo lääräinen. Osmon iskelmä" tulit lämpöisenä housuun" keräsi Mikkelin vaativalta yleisöltä 2 pistettä. Osmon persevä hahmo ja kaislahame ei kerryttänyt saalista.

    • Viisuista on tullut vain viihdettä. Ei niissä enää ole kauheasti kysymys kappaleiden sävellyksistä ja sanoituksista ja muutenkin itse musiikista. Kysymys on jo useita vuosia ollut lähinnä siitä kuka kisojen isäntämaa saa aikaan näyttävimmän spektaakkelin ja kenellä kisamaalla on hienoimmat asut ja koreografiat ja näyttävimmän näköiset esiintyjät. Musiikillisella taidolla ja sillä, että esiinnyttäisiin tunteella ja satasella ja nöyrästi musiikkia kunnioittaen ei ole kauheasti kisojen kanssa tekemistä (toki jotkut esiintyjät ovat olleent hyviä ja ei kaikki Euroviisuissa ole huonoa, mutta kisat ovat menneet ehkä hieman liikaa mediamyllytykseksi ja näyttäväksi spektaakkeliksi).

      • Anonyymi

        Olet täysin oikeassa. Itse olen sen verran vanha, että ehdin tympiintyä euroviisuihin jo 70-luvulla. En katsele/kuuntele niitä koskaan. Ei kiinnosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      238
      2709
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      817
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      815
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      127
      793
    Aihe