Tästä jappastaan kaiken aikaa, kuten VL saarnaa; Ananias saarnasi Saulille synnit anteeksi, kuten Pietari Gorneliukselle.
Totuus on se, ettei Raamattu tue tuota. Kukaan ei Raamatussa mennyt Jeesuksen yli ja vapauttanut lähimmäistä synnistä.
Jos katsomme bibliaa; Luuk. 24:47 Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista.
Ap. t. 5:31 Sen on Jumala korottanut oikialle kädellensä Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntein anteeksi antamusta.
Ne käytännössä tukevat evankeliumin saarnaamista Jeesuksesta.
Mutta mitä alkuteksti asiasta sanoo; Luuk 24;47. Ja että hänen nimessään on julistettava kääntymystä syntisten vapauttamiseksi kaikissa kansakunnissa, ja alku on oleva Jerusalemissa.
Tämä tukee myös Paavalin kääntymistä, Hän kääntyi Jumalan puolesta (tietä jota ei ole ilman Jeesuksen tuntemusta) olemassa, mutta Hän kääntyi/ teki parannuksen Jeesukseen, joka sinänsä oli tie synnin sovitukseen, ei sitä ihmiset julistaneet anteeksi annetuksi, sen tekee yksin Jeesus.
Jeesuksen neuvo synnistä vapautumiseen.
6
61
Vastaukset
- Anonyymi
Joh. 20:
22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.Mutta mitä Hän sen jälkeen sanoi, tuo ele oli vain esikuva liikkuvasta Hengestä?
Lähes heti Jeesus sanoi; -Älkää poistuko kaupungista, ennekuin saatte Pyhän Hengen, ja se tuli vasta helluntaina.
Mutta vielä, missä se on Raamatussa, - ihminen antaa toiselle synnit anteeksi ja menee Jeesuksen päälle?
- Anonyymi
Tuohon tulokseen päätyy, kun on pyörinyt ja opiskellut vapaitten suuntien jengeissä.
- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Eikö siellä olekaan Jeesusta?
Jeesus uupuu lestoilta, eivtä tunnusta Jeesusta kaikkivaltiaaksi ja heidän seurakunnatkin ovat kun Tanssipaikkoja, kristyillä seurakunnilla on risti, siellä sitä ei vielä tunnusteta.
- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Eikö siellä olekaan Jeesusta?
Edustat niitä ja rakkaus puuttuu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6812593Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311296- 1091168
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121125Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e243978- 93965
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105939Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101883Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64751