Hassua kirjoittaa tänne, olen jo yli viiskymppinen. Saman miehen kanssa ollut teinistä asti, lapset maailmalla, omaa aikaa riittämiin.
Mies on aina ollut sohvaperuna ja vahdannut uutisia ja urheilua, eikä juurikaan sosiaalista elämää ollut oikein koskaan. No jonkin verran naapurien kanssa juttelee, mutta muuten viihtyy kotona ja sohvalla, siis silloin kun ei ole töissä. Työ on yksinäistä rekalla ajoa, joten ei siinä paljoa työkavereiden kanssakaan ole tekemisissä.
Mies on ns kunnon mies, ei juo eikä polta, eikä käy vieraissa, ei katso pornoa. Siinä ne hyvät ominaisuudet sitten olikin.
Eniten mua ärsyttää mieheni kotona nököttäminen. Ja jämähtäminen asenteissa jonnekin menneille vuosikymmenille. Hän tekee perinteisiä asioita, ja on hyvin joustamaton esim asioiden nimissä, ja millä sanoilla asioita kuuluu lausua. Hmm, vaikea selittää... No esim pyysin miestäni lähtemään brunssille, niin hän teki siitä suuren ongelman koska ei tiennyt (=siis oikeesti) mitä brunssi tarkoittaa.
Yritin selittää mitä brunssi tarkoittaa, koska tiedän ettei mieheni ole oikeasti varmaan koskaan tullut ajatelleeksi mitä se tarkoittaa. Niin hän ei edes halunnut ymmärtää, vaan vihastui salamannopeasti, kuten hänellä on tapana kiivastua, ja sanoi etten saa ikinä käyttää enää noin typerää nimeä kuin brunssi, ettei hän voi ymmärtää onko se syötävää vai joku koriste tai ompelukoneen osa. Olin hämilläni, ja sanoin sitten että no mennäänkö lounaalle, ja kas mieheni silmät kirkastui ja saman tien oli lähdössä lounaalle. Mutta sai sitten vielä uuden raivarin, kun näki lounaspaikassa sanan brunssi, ja uhosi haukkua koko henkilökunnan, noin typerästä nimestä, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä, vaan kiukutteli minulle sitten koko ruokailun ajan, ja valitti että pahaa ruokaa.
Sama juttu monien ruokien kanssa, esim hän ei tiedä eikä halua tietää mikä on pesto. Hän saa raivarin jos edes mainitsen sen sanan. Eikä edes halua nähdä minkälaista se on, ja en saa käyttää sitä hänen läsnäollessaan, joskus ostin salaa itselleni pestopurkin jääkaappiin, niin hän löysi sen ja sai raivarin ja heitti pestopurkin autotallin seinään ja hakkasi vielä lapiolla sitä maahan päin, uhoten ja huutaen. Koen tämmöiset tilanteet pelottaviksi, vaikka tiedänkin ettei hän koskaan minulle mitään tee eikä lyö muuta kuin vihaamiaan esineitä.
Sama juttu pastan kanssa. En saa vahingossakaan sanoa sanaa pasta, vaan pitää sanoa spagetti. Se on spagetti eikä mikään s**tanan pasta, hän uhoaa. Näitä on monia muitakin pakonomaisia juttuja, mitä saa olla ja mitä ei. Olen nämä vuosien saatossa oppinut, mutta silti tuntuu ettei tämä ole kovin normaalia. Hän on tietyllä tapaa kuin kuningas, saan toki mennä omiin menoihini, mutta hän nalkuttaa jos en ole tarpeeksi kotona. Ja haukkuu minun ystäviäni ja menojani turhaksi, ja masennun välillä siitä ja tunnen huonoa omaatuntoa jos olen liian paljon menoissani. Hän on aina kotona, ja pitää välillä mykkäkoulua tai osoittaa mieltään muulla tavalla.
Mitä tehdä, en osaa lähteäkään, periaatteessa puitteet on kunnossa, päällepäin, mutta kotona oleminen ahdistaa.
Mies on aina ollut sohvaperuna ja vahdannut uutisia ja urheilua, eikä juurikaan sosiaalista elämää ollut oikein koskaan. No jonkin verran naapurien kanssa juttelee, mutta muuten viihtyy kotona ja sohvalla, siis silloin kun ei ole töissä. Työ on yksinäistä rekalla ajoa, joten ei siinä paljoa työkavereiden kanssakaan ole tekemisissä.
Mies on ns kunnon mies, ei juo eikä polta, eikä käy vieraissa, ei katso pornoa. Siinä ne hyvät ominaisuudet sitten olikin.
Eniten mua ärsyttää mieheni kotona nököttäminen. Ja jämähtäminen asenteissa jonnekin menneille vuosikymmenille. Hän tekee perinteisiä asioita, ja on hyvin joustamaton esim asioiden nimissä, ja millä sanoilla asioita kuuluu lausua. Hmm, vaikea selittää... No esim pyysin miestäni lähtemään brunssille, niin hän teki siitä suuren ongelman koska ei tiennyt (=siis oikeesti) mitä brunssi tarkoittaa.
Yritin selittää mitä brunssi tarkoittaa, koska tiedän ettei mieheni ole oikeasti varmaan koskaan tullut ajatelleeksi mitä se tarkoittaa. Niin hän ei edes halunnut ymmärtää, vaan vihastui salamannopeasti, kuten hänellä on tapana kiivastua, ja sanoi etten saa ikinä käyttää enää noin typerää nimeä kuin brunssi, ettei hän voi ymmärtää onko se syötävää vai joku koriste tai ompelukoneen osa. Olin hämilläni, ja sanoin sitten että no mennäänkö lounaalle, ja kas mieheni silmät kirkastui ja saman tien oli lähdössä lounaalle. Mutta sai sitten vielä uuden raivarin, kun näki lounaspaikassa sanan brunssi, ja uhosi haukkua koko henkilökunnan, noin typerästä nimestä, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä, vaan kiukutteli minulle sitten koko ruokailun ajan, ja valitti että pahaa ruokaa.
Sama juttu monien ruokien kanssa, esim hän ei tiedä eikä halua tietää mikä on pesto. Hän saa raivarin jos edes mainitsen sen sanan. Eikä edes halua nähdä minkälaista se on, ja en saa käyttää sitä hänen läsnäollessaan, joskus ostin salaa itselleni pestopurkin jääkaappiin, niin hän löysi sen ja sai raivarin ja heitti pestopurkin autotallin seinään ja hakkasi vielä lapiolla sitä maahan päin, uhoten ja huutaen. Koen tämmöiset tilanteet pelottaviksi, vaikka tiedänkin ettei hän koskaan minulle mitään tee eikä lyö muuta kuin vihaamiaan esineitä.
Sama juttu pastan kanssa. En saa vahingossakaan sanoa sanaa pasta, vaan pitää sanoa spagetti. Se on spagetti eikä mikään s**tanan pasta, hän uhoaa. Näitä on monia muitakin pakonomaisia juttuja, mitä saa olla ja mitä ei. Olen nämä vuosien saatossa oppinut, mutta silti tuntuu ettei tämä ole kovin normaalia. Hän on tietyllä tapaa kuin kuningas, saan toki mennä omiin menoihini, mutta hän nalkuttaa jos en ole tarpeeksi kotona. Ja haukkuu minun ystäviäni ja menojani turhaksi, ja masennun välillä siitä ja tunnen huonoa omaatuntoa jos olen liian paljon menoissani. Hän on aina kotona, ja pitää välillä mykkäkoulua tai osoittaa mieltään muulla tavalla.
Mitä tehdä, en osaa lähteäkään, periaatteessa puitteet on kunnossa, päällepäin, mutta kotona oleminen ahdistaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei tuo nyt mitään ihmeellistä ole, että nuo vierasperäiset sanat ärsyttävät, tosin miehesi reaktio on aika voimakas. Jos sinua reagointi haittaa, älä käytä noita sanoja, ei kai tuo iso vaatimus ole. Voitte toki kumpikin olla itsepäisesti omia itsejänne ja käyttäytyä niin, että molempia ärsyttää; sinua ärsyttää miehesi käytös ja miestäsi sinun puheesi.
Sohvalla oleminen on ihan mukavaa, ei ihme että miehesi siinä viihtyy. SOsiaalinen elämä on itse kullakin omanlaisensa ja sinun näkemyksesi ei ole ainoa oikea.
Olet itse vastuussa onnellisuudestasi ja viihtyvyydestäsi, ei se miehesi tehtävä ole. Tai jos on, niin vastavuoroisesti voisit tehdä miehesi mieliksi asioita, sellaisia joista hän tykkää mutta sinä et
No on kumma jos aikuinen ihminen parisuhteessaan joutuu välttämään tiettyjä normaaleja sanoja jotta välttyisi absurdilta raivokohtaukselta!
Kauheetahan se olis, raivokohtaukset ei todellakaan tunnu hyvältä.
Ei ole pakko, vaan voi itse valita . Me kaikki voimme valikoida sanamme ja päättää käyttäytymisemme. Tässä tapauksessa nainen käyttää haluamiaan sanoja ja mies käyttäytyy niin kuin huvittaa, siinäpäs sitten ovat.
Ja aikuinen parisuhteessa...ei mitään kummallista, jos vähän miettii mitä sanoo!
Heh, jos ei voi käyttää "vierasperäisiä" sanoja kuten pesto tai pasta ilman, että toinen paiskoo naama punaisena purkkeja seinään, niin vika ei kyllä ole täysin tavallisten sanojen käyttäjässä.
Siis mitä? Syödäänkö jonkun perheessä spagettia tai pastaa. Ei hyvät hyssykät, perunaa, hyvät ihmiset peruna on ruokaa, Kattilakosken perhe sen jo tietää. Niin ja jauhelihakastike.
Mitä James Bond sanoi lihatiskillä: lihaa, jauhelihaa.
No taisit itse vastata omaan kysymykseesi.
Kertomasi perusteella mies harjoittaa sinuun henkistä väkivaltaa - haluaa säännellä mitä saat sanoa ja mitä et, yrittää saada sinut pysymään kotona naljailemalla menoistasi, vähättelee ystäviäsi...
Aikamoista aggressiota ja ylireagointia heitellä maustepurkkeja seinään, kun ei tiedä mitä joku nimi tarkoittaa. Kuulostaa varsin huolestuttavalta.
Mutta loppuun mainitset ettet ole lähtemässä suhteesta, joten mitäpä tuohon sanomaan. Yksilö- tai pariterapia voisi olla kohdillaan, mutta kertomastasi päätellen mies ei taida moiseen suostua. Sinua ahdistaa olla kotona, mutta mies syyllistää sinulle masennuksen ja huonon olon kun olet pois kotoa. Ei tuo nyt ihan terveeltä kuulosta. Mutta itsehän parhaiten tiedät!
Tulee mieleen ihan salkkareiden Ismo.
Miehelläsi varmaan kärjistyy joku ikäkriisi ja maailman muuttuminen vieraaksi ahdistaa. Taloja puretaan, uusia rakennetaan, kaikki digitalisoituu ja vanhoista asioista puhutaan uusilla nimillä. Kun Suomi putos puusta, lauloi aiheesta Ismo Alanko. Mutta koskapa kyseessä on miehen oma kriisi, on vain vähän mitä sinä voit tehdä. Vaatia hillitsemään käytöstään.
Keskusteletteko yhdessä ajankohtaisista asioista tai uutisista? Häntä kuunnellen voisit ehkä tavoittaa mikä se hänen pelkonsa siellä taustalla on ja koettaa muistuttaa ettei yksi ihminen voi paljoakaan tehdä- vain pitää hyvää huolta itsestään ja lähimmäisistään. Maailma muuttuu, se on aina muuttunut. Varmasti maailma oli erilainen miehesi ollessa lapsi, tai silloin kuin miehen vanhemmat olivat lapsia...
Kerro hyvässä hengessä ettet siedä tavaroiden paiskimista ja pitäkää vaikka nostalgia-ilta. Lukusuositus miehellesi(ja nimenomaan kirjana) Mielensäpahoittajan päiväkirja. Siinä käsitellään juurikin maailman muutosta ja omaa vanhenemista.
Minunkin miestä ärsyttää jotkut sanat jotka tulevat muotiin, kaikki hollaa niitä.
Juurikin näin! Ikäänkuin ja ikäänkuin!
Aina on hyvä pohtia negatiivisten tunteiden ja reagointitapojen syitä, mistä ne johtuu. Jos keksisit rauhallisessa tilanteessa jonkun neutraalin tavan alkaa keskustella aiheesta, niin ehkä voisit auttaa miestäsi tarkastelemaan näitä tuntemuksiaan. Lähtökohtana voisi olla se, että et halua miehesi tuntevan niin inhottavia tunteita, mutta koet hänen vaatimuksensa liian rajoittavina ja ahdistavina. Että sitten kun ymmärrätte toistenne tunteet, niin mikä voisi olla molemmille sopiva ratkaisu?
Monen kohdalla ihan normi arkea.
murheet on suhteellisia, jos ei juo eikä runkkaa ni sit tulee kieliongelma. Epäilen vahvasti, että vaihtamalla ei parane, etteköhän löydä jonkiun tavan kommunikoida molempia tyydyttävästi.
Olisit onnellinen miehestäsi!
Minun aviomieheni on 25v.n yhdessäolon
aikana kuin 'salaa' alkoholisoitunut.
Meillä myös ns puitteet kunnossa, molemmilla hyvät työpaikat, alkoholinkäyttö tosin on alkanut todella haitata miheni työskentelyä, että lopputili taitaa häämöttää...
Vielä hän töissä onnistuu käymään mutta kotona ryyppää aamusta iltaan, viimeiset 3v olen nukkunut vierashuoneessa koska kerran heräsin yöllä siihen että hän juovuksissa ja unissaan kusi housuihinsa ja samalla minun päälleni. Eipä olla jälkeen samassa sängyssä nukuttu.
Koskaan - siis KOSKAAN- hän ei ole ajokunnossa, oli viikonpäivä tai kellonaika mikä tahansa!
Mielestäni valitat turhasta, ilmeisesti miehesi on vain perinteinen juntti, vaihdetaanko ?