Millaisia ihmisiä sä "hyväksyt" elämääsi?

Hyväksyisin kuten ennenkin. Sama ihminen olet kuitenkin.

Vaikeeta olisi.
Olen ottanut etäisyyttä mielenterveysongelmista kärsivään ystävään.
Alkoi ahdistamaan jokapäiväinen yhteydenpito, hänen huolien kuuntelu ja hänen tsemppaamisensa päivästä toiseen, tuntikausia iltaisin, useamman kuukauden ajan.
Koin olevani hänelle terapeutti tai joku hoitaja enemmän kuin ystävä.

Oma elämäni supistui minimimiin, oli vain työ ja ystävän huolet.
Minulla ei riittänyt kunnolla aikaa ja huomiota enää edes omalle lapselle.
Sanoin suoraan ystävälle, että nyt minun on pakko keskittyä välillä omiin juttuihin. Sain aikamoiset huudot palkaksi ja syyttelyn siitä, jos ystävä päätyy mun takia jopa itsemurhaan tai sairaalahoitoon.
Siitä koin kovia omantunnontuskia ja syyllisyyttä, mutta sitten päätin, että minulla on päävastuu kuitenkin enemmän omasta terveydestäni ja myös ala-kouluikäisen lapseni hyvinvoinnista.

Ihan hyvä merkki, jos ystävät vuoden hiljaiselonki jälkeen vielä hakee yhteyttä. Ihminen ei kuitenkaan ole yhtä sairauksiensa, häiriöidensä kanssa, meissä on monta, ja ilmeisestikin sinussakin myös positiivista, annettavaakin. Vaativasta persoonallisuushäiriöstä kärsivät järjestyksenhaluisia, perfektionistisiakin. Ja bipolaariset taas vuoroin energisiä vuoroin apaattisia. Ehkä monisärmäisyytesi vetoaa eri ihmisiin sen mukaan mikä puoli kulloinkin dominoi. Sehän on hyvä, jos ystäviä kuhunkin vaiheeseen, niin sama ei kuormitu liikaa. Esim maniavaiheessa joku duracellpupunen vaan seuraksi, ja masentuneena sitte introvertimman kans syntyjä syviä. Toni Collette oli muuten hyvä sinä jakautuneesta persoonasta kärsivänä. Jos jonkunlainen tolkku ja maltti säilyy, ettei kuormita liikaa, niin mikä ettei kaverisuhteetki hoituis tuossa, ja kun kuitenkin yksikseenkin tunnut viihtyvän, niin välillä otat vaan pienen breikin sosiaalisista piireistä, kun ottavat liikaa mielen päälle.