Kokemuksia eron jälkeen vainotuilta

Tervehdys !
Olen Maiju Kunranta, sosiaalityön opiskelija Itä-Suomen yliopistosta ja teen pro gradu-tutkielmaa eron jälkeisestä vainosta. Vainoaminen on rikoslain mukaan toistuvaa seuraamista, uhkaamista, tarkkailua ja häiritsevää yhteydenottamista sillä tavoin, että se omiaan aiheuttamaan kokijassa ahdistusta ja pelkoa.

Mikäli sinä olet joutunut tällaisen kohteeksi, olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksistasi. Tutkimukseni tarkoituksena on kartoittaa niitä tekijöitä, jotka auttavat eron jälkeisessä vainossa. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää palveluiden järjestämisen ja kehittämisen suunnittelussa, sekä auttaa tunnistamaan ja kohtaamaan ilmiötä sosiaalialalla.

Kyselylomakkeella on vain muutama kysymys, joihin voit vastata haluamallasi pituudella. Jokainen vastaus on tärkeä! Vastaajien nimet eivät tule näkyviin, eikä niitä tutkimuksessä kerätä. Tutkimusraportissa viittaan aineistoon siten, että yksittäistä vastaajaa ei pystytä tunnistamaan. Vastauksia käytetään ainoastaan tutkimustarkoitukseen.

Vastauksilla on tutkimuksen onnistumisen (ja minun valmistumisen 😃) kannalta suuri merkitys. Vastaamalla tähän kyselyyn annat minulle luvan käyttää vastausta tutkimuskäyttöön.

Lämmin kiitos ajatuksistasi!
Lisätietoja tutkimuksestani voit kysyä: [email protected]
Tässä pääset vastaamaan: https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=Lp-HhwRz8ku68mPn-D88NC5jbJU9seRAlFkHFcdFKD1UOFc0VkNJS1VGTE4xR0lDTEFVUlJHTFBZOC4u

0

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        243
        4203
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        117
        2659
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2412
      4. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        116
        1446
      5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        81
        1446
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1189
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        78
        1107
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        973
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        966
      10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        941
      Aihe