Hyttysallergia pahempana kuin koskaan

Voiko koronarokote herkistää pahemmille hyttysallergian oireille?
11225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En tiedä vastausta kysymykseesi. Olen ottanut rokotteen ja allergiatestejä en ole teettänyt. Mutta se on varmaa että tänä keväänä olen räkinyt, tuhissut, kakistellut ja niistänyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. En ole ajatellut että voisi liittyä rokotukseen. Aamulla niistän pari nenäliinallista ja kun lähden metsä-lenkille, alkaa kakisteleminen. Allergiaakin olen miettinyt, mutta kun menee aina ohi niin jätän sikseen. Ajattelen paremminkin että eikö ole hyväksi että joka päivä niistää ja köhii epäpuhtaudet ulos.

Äänestä
  • Koivuallergikoilla taisi olla tänä keväänä tavanomaista kovempaa. Voihan tuohon tukkoisuuteesi vaikuttaa johonkin muuhunkin siitepölyyn herkistyminen.

    Äänestä

Kevään ensimmäisten hyttysten pistot aiheuttava enemmän oireilua, ennen kuin ihminen saa niille vastustuskykyä.

Äänestä
  • Näinhän se normaalisti menee, nyt on vain tullut paukamia muuallekin kuin lähelle verisuonia (käsivarsiin ja kaulaan) ja sitä ihmettelen.
    Jos paukamat katoaa tai ainakin vähenee niin kuin muinakin kesinä ei sitten hätää sen enempää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän se normaalisti menee, nyt on vain tullut paukamia muuallekin kuin lähelle verisuonia (käsivarsiin ja kaulaan) ja sitä ihmettelen.
    Jos paukamat katoaa tai ainakin vähenee niin kuin muinakin kesinä ei sitten hätää sen enempää.

    Löytyikin juuri lehtijuttu että juhannukseen saakka esiintyy hyttyssukua joka on aktiivisempaa pistämiseen, loppukesänä ilmenee sitten sukuja jotka eivät pistä niin innokkaasti.

    Joo, toi tuli jo huomattua.
    Kaksi päivää sitten useammasta kohdasta itikat pisti, ja vasta tänään alkoi tajuton kutina ja nousi paukamat.

    On aktiivisempia pistämään, ja on näköjään tehokkaammat " myrkytkin ".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän se normaalisti menee, nyt on vain tullut paukamia muuallekin kuin lähelle verisuonia (käsivarsiin ja kaulaan) ja sitä ihmettelen.
    Jos paukamat katoaa tai ainakin vähenee niin kuin muinakin kesinä ei sitten hätää sen enempää.

    Minua hyttyset pistää ihan minne vaan, ei suonien lähelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minua hyttyset pistää ihan minne vaan, ei suonien lähelle.

    Niinhän ne pistää kaikkia, mutta paukamien synnylle ovat alttiimpia suurten verisuonten läheisyydet..ainakin minulla.
    Eilisiltainen kissan ulkoilutus osoittautui melkein mahdottomaksi sääskien suuresta määrästä johtuen.
    Erikoista oli se miten ne laskeutuivat kuin sumuna pään päälle ja vaikka liikuin aika reippaasti sama sankka parvi pysyi mukana.

    Juuri siksi se hyttysparvi seurasi sinua kun liikuit reippaasti. Hyttyset seuraa ihmisen hengityksestä tulevaa hiilidioksidia ja lämpötilaa. Kun liikkuu nopeammin, molemmat lisääntyy.

    Äänestä

Aika hyvä ajatus miettiä, altistaako rokote voimakkaammin allergisiin oireisiin.
Mun yksi kaveri kertoi käytyään rokotuksessa, että pari viikkoa myöhemmin tuli kovat allergiaoireet, nuhaa, yskää, aivastelua.

Hän arveli itsekin, josko johtuisi rokotteesta, koska ei ole aiemmin paljoa keväisin siitepölyistä oireillut.

Fimeaanhan on pyydetty ilmoittamaan jopa vähäisemmätkin oireet, jos rokotteesta jotain sivuvaikutuksia tulee, eli olisi ehkä asiallista tehdä ilmoitus allergia-asiastakin, jos vielä kuulee muiltakin ihmisiltä mahdollisista allergiaoireiden voimistumisista.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä.
    Huomasin vasta nyt kommenttisi.
    Otan yhteyttä Fimeaan heti huomenna.
    Odotan saavani ainakin tietoa vastaavien tapausten yleisyydestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Voiko koronarokote herkistää pahemmille hyttysallergian oireille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu