Onko tämä pihtimittaus ja karkkidieetti tosissaan keksitty?

Anonyymi

Minulla kun ei ole huumorintajua niin olen alkanut epäillä että nämä jutut on sittenkin keksitty, kun täällä puhutaan pihtimitasta ja karkinsyönnistä laihduttavana. Itselle kun koulusta asti on opetettu sokerin vahingollisuutta nii pani vähän epäilyttämään että nämä on ihan huumoria vaikka kirjiottaja näyttää kyllä olevan aika tosissaan. Samoin tuo liikunta... eihän kukaan voi jotenkin elimistön kärsimättä pitää kroppaa koko ajan äärirajoilla jollain hullulla treenaamisella. Ei nuori eikä vanhakaan. Sydän ei kestä sllaista. Kuulostaa pakkomielteiseltä touhulta tai sitten tämä on vaan vitsi ja menin halpaan. Mutta kun taas ihan oikeassa elämässä ja entisessä taloyhtiössä muistan asuneen anorektikon, joka oli kuin luuranko ja joka lähti aina illalla kilometrien lenkille kun kukaan ei nähnyt ja kerran olin tulossa baarista yöllä niin hän lähti yölläkin lenkille. Niin että tiedän että on psyykkisesti sairaita laihduttajia. Kyseinen henkilö kuoli muutaman kuukauden kuluttua.

"Saatoin ostaa karkkipussin kaupasta, syödä kaksi karkkia ja heittää pussin roskiin, koska minulle tuli niin syyllinen olo."

"Monella syömishäiriötä sairastavalla ja itse asiassa monella sairastamattomallakin suhde liikuntaan on kuitenkin häiriintynyt. Liikunnasta voi tulla pakonomaista ja liikuntaa harrastetaan suorittamisvaihteella tai esimerkiksi kalorien kulutuksen vuoksi"

https://syomishairioliitto.fi/blogi/liikunta-itsetunto-ja-syomishairiot
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nainen-ei-saanut-syomishairioonsa-hoitoa-valtti-veden-juomista-jottei-olisi-nayttanyt-lihavalta/5268754#gs.2cboh2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11963416/sortuuko-anorektikot-herkkuihin

Niin että kyllä nämä ihan oikeita ihmisiä on!

85

865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole.Pienestä karkin syönnistä on vain hyötyä silloin kun laihduttaa liikunnalla,koska hiilihydraatti on ihmisen polttoainetta niinkuin autolle bensa.

      • Anonyymi

        Liikunnalla ei voi yksistään laihtua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikunnalla ei voi yksistään laihtua.

        Kyllä sillä oikeastaan voi, mutta sitten joutuu ehkä liikkumaan huippu-urheiljan määriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sillä oikeastaan voi, mutta sitten joutuu ehkä liikkumaan huippu-urheiljan määriä.

        "Kyllä sillä oikeastaan voi, mutta sitten joutuu ehkä liikkumaan huippu-urheiljan määriä."

        Ukko on aloittanut "huippu-urheilun" myöhään, kuuskymppisenä. Tarkoitus painonhallinta, ei urheilu siis. Kun ei elimistö ole pienestä pitäen treenaamiseen tottunut niin ei kestä kauan kun pettää. Ei riittävää lepoa ja syömishäiriö.

        Johan asian vakavuudesta kertoo ettei hallitse syömisiään lainkaan. Karkit pitää piilottaa koska muuten ahmisi kaiken. Asiaan olisi pitänyt tarttua toisella lailla eli syö terveellisesti ja jättäisi sokerit pois. Liikuntaa vain tunti päivässä. Asiat vinksallaan kaiken suhteen. 🙄

        Mut on valaissut asiaa että kuvittelee saavansa ikuisen nuoruuden.

      • Anonyymi

        "Ei ole.Pienestä karkin syönnistä on vain hyötyä silloin kun laihduttaa liikunnalla,koska hiilihydraatti on ihmisen polttoainetta niinkuin autolle bensa."

        Höpö höpö. Etkö saa muusta hiilaria kuin karkista?? Kyllä ruuasta saa nauttiakin. Mutta jos on riippuvainen niin kokeile ketokarppausta niin riippuvuus hellittää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pussisokeri ei toimi liikunnassa koska siitä on puolet fruktoosia eikä fruktoosia käytetä suoraan. Suorituksen aikaisena hiilihydraattilisänä hyvin raskaissa Lajeissa kannattaa käyttää glukoosia ja noin 60 g per tunti. Kevyt pyöräily ei vaadi hiilihydraattilisää.

        Raskaasti liikkuvat syövät paljon puhdistettua riisiä koska heidän ravinnostaan valtaosa on hiilihydraattia ja liki 4000 kcal hiilihydraatista on muuten hankala syödä. Tuokin on kyllä useita kiloja päivässä.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Hirvittävän suuresta ruokamäärästä (massasta) seuraa se, että melkoisen osan siitä pitää olla mautonta tai vähintäänkin suolatonta tai vähäsuolaista. Jos vuorokaudessa on pakko syödä kilo riisiä, sitä ei voi suolata, kuten normaali tavis tekisi.

        "Hirvittävän suuresta ruokamäärästä (massasta) seuraa se, että melkoisen osan siitä pitää olla mautonta tai vähintäänkin suolatonta tai vähäsuolaista. Jos vuorokaudessa on pakko syödä kilo riisiä, sitä ei voi suolata, kuten normaali tavis tekisi."

        Eihän "polttoaineen" tarvi maistuakaan miltään. Jos siis ruoka merkitsee vain sitä.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Pussisokeri ei toimi liikunnassa koska siitä on puolet fruktoosia eikä fruktoosia käytetä suoraan. Suorituksen aikaisena hiilihydraattilisänä hyvin raskaissa Lajeissa kannattaa käyttää glukoosia ja noin 60 g per tunti. Kevyt pyöräily ei vaadi hiilihydraattilisää.

        Raskaasti liikkuvat syövät paljon puhdistettua riisiä koska heidän ravinnostaan valtaosa on hiilihydraattia ja liki 4000 kcal hiilihydraatista on muuten hankala syödä. Tuokin on kyllä useita kiloja päivässä.

        "Pussisokeri ei toimi liikunnassa koska siitä on puolet fruktoosia eikä fruktoosia käytetä suoraan. "

        Tuo ei ihan pidä välttämättä enää paikkaansa.

        Ostappa kaupasta sitä "latvialaista" hienoasokeria niin sepäs ei olekaan kovin makeaa. Epäilys: siinä ei ole puolta fruktoosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä sillä oikeastaan voi, mutta sitten joutuu ehkä liikkumaan huippu-urheiljan määriä."

        Ukko on aloittanut "huippu-urheilun" myöhään, kuuskymppisenä. Tarkoitus painonhallinta, ei urheilu siis. Kun ei elimistö ole pienestä pitäen treenaamiseen tottunut niin ei kestä kauan kun pettää. Ei riittävää lepoa ja syömishäiriö.

        Johan asian vakavuudesta kertoo ettei hallitse syömisiään lainkaan. Karkit pitää piilottaa koska muuten ahmisi kaiken. Asiaan olisi pitänyt tarttua toisella lailla eli syö terveellisesti ja jättäisi sokerit pois. Liikuntaa vain tunti päivässä. Asiat vinksallaan kaiken suhteen. 🙄

        Mut on valaissut asiaa että kuvittelee saavansa ikuisen nuoruuden.

        Treenaako seuraaviin olympialaisiin??? Olis ehkä pitänyt aloittaa vähän aiemmin kuin kuuskymppisenä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pussisokeri ei toimi liikunnassa koska siitä on puolet fruktoosia eikä fruktoosia käytetä suoraan. "

        Tuo ei ihan pidä välttämättä enää paikkaansa.

        Ostappa kaupasta sitä "latvialaista" hienoasokeria niin sepäs ei olekaan kovin makeaa. Epäilys: siinä ei ole puolta fruktoosia.

        "Ostappa kaupasta sitä "latvialaista" hienoasokeria niin sepäs ei olekaan kovin makeaa. Epäilys: siinä ei ole puolta fruktoosia."

        1 Kun karkit on kellarissa ne ei lihota
        2 Kun sokerin ostaa latviasta se ei ole makeaa.

        Loistavaa. 👏

        Sakkaroosi on kemiallinen yhdiste, jossa on yksi glukoosi- ja yksi fruktoosimolekyyli. Jos se on sakkaroosia niin sisällöstä on puolet fruktoosia. Glukoosijauhe ei ole kovin makeaa mutta se ei myöskään kiteydy. Muut sokerit eivät ole kovinkaan makeita.

      • Anonyymi

        "Ei ole.Pienestä karkin syönnistä on vain hyötyä silloin kun laihduttaa liikunnalla,koska hiilihydraatti on ihmisen polttoainetta niinkuin autolle bensa."

        Miksi hiilihydraatin pitää olla KARKKIA? Mikä hyöty karkista on verrattuna esim hedelmään? Enpä ole kuullut kenenkään liikuntaneuvojan tai laihdutus asiantuntijan käskeneen syömään karkkia. Tai että siitä olisi jotain hyötyä.

        On se totta että PIENET karkkimäärät EI lihota.
        Minulla on sisko joka on laihduttanut niinkin pienellä kalorimäärällä kuin 1500 kal päivässä 22 kiloa ja on syönyt karkkia joka päivä 50g
        Eikä ole harrastanut yhtään liikuntaa koska polvet ja selkä on niin paskana ettei ole pystynyt.On tekonivelet polvissa ja selkä jäykistetty leikkaamalla.
        Nämä viat on tulleet ylipainosta.

        Minäkin olen itse laihduttanut monet kerrat niin että pieni määrä karkkia on sisältynyt makroihin.

        Laihtuminen riippuu aivan siitä että kulutus on suurempi kuin syöty kalorimäärä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Rasvan pihtimittaus antaa luotettavimman tuloksen"

        Erittäin pakkomielteistä ja sairasta. Kerran viikossa tai kuukaudessa punnitus riittää. Sekin että joudut "piilottamaan" karkit itseltä kuulostaa ihan sairaalta. Se ei kerro normaalista suhteesta ruokaan.

        On aivan hullua että edes ostaa karkkeja ja sitten piilottaa ne. Helpompaa on kun ei osta niitä lainkaan, kuten itse teen.

        Niin se onkin,silloin laihtuu nopeammin,mutta kun harrastaa liikuntaa,niin kehon glygegooni varastot tyhjentyy liian nopeasti jos ei syö riittävästi hiilihydraatteja eli kehosta poistuu liikaa nesteitä lyhyessä ajassa.Kehon kuivuminen ei ole laihtumista.Liikunnan harrastajallaa hiilihydraatin tarve on moninkertainen sohvaperunaan verrattuna.

        Viime kuussa laihdutuskalorini olikin 3300 eikä 3000 en ollut laskenut vahingossa koskenlaskijajuustoa 70g 200 kal ja ylimääräisiä hedelmiä 100 kal

        Laskin nyt kalorit oikeasti 2800 kaloriin,sillä laihdun ainakin 3 kiloa kuukaudessa.Nyt aamulla teen 3,5 -5 tunnin pyörälenkin kun nyt on hyvät ilmat.

        Karkin syönti ei estä laihtumista,ne kannattaa kuitenkin välillä lopettaa viikoksi kun siltä tuntuu.Siinä pitää kuunnella omaa kehoaan.Lopettaminen pitää tehdä siinä vaiheessa kun olo on hyvin energinen.Sen kun osaa ajoittaa oikein niin laihtuu kerralla muutaman kilon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rasvan pihtimittaus antaa luotettavimman tuloksen"

        Erittäin pakkomielteistä ja sairasta. Kerran viikossa tai kuukaudessa punnitus riittää. Sekin että joudut "piilottamaan" karkit itseltä kuulostaa ihan sairaalta. Se ei kerro normaalista suhteesta ruokaan.

        "Kerran viikossa tai kuukaudessa punnitus riittää."

        Ei muuten riitä.

        Minä kävin ennen vain aamuisin vaa´assa mutta sen jälkeen kun aloin punnitsemaan itseni klo 7, 11, 15 ja 19, sain vasta TODELLISEN käsityksen siitä että mitkä tuotteet vaikuttaa painoon ja voi nopeammin reagoida painonnousuun menemällä muutaman tunnin pyöräilylle.

        Trolli taas vauhdissa.

        Neljä punnitusta päivässä? Etkä näe mitään outoa itse tuossa??? 🙄

        Montako kertaa mittaat ihopoimut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se onkin,silloin laihtuu nopeammin,mutta kun harrastaa liikuntaa,niin kehon glygegooni varastot tyhjentyy liian nopeasti jos ei syö riittävästi hiilihydraatteja eli kehosta poistuu liikaa nesteitä lyhyessä ajassa.Kehon kuivuminen ei ole laihtumista.Liikunnan harrastajallaa hiilihydraatin tarve on moninkertainen sohvaperunaan verrattuna.

        Viime kuussa laihdutuskalorini olikin 3300 eikä 3000 en ollut laskenut vahingossa koskenlaskijajuustoa 70g 200 kal ja ylimääräisiä hedelmiä 100 kal

        Laskin nyt kalorit oikeasti 2800 kaloriin,sillä laihdun ainakin 3 kiloa kuukaudessa.Nyt aamulla teen 3,5 -5 tunnin pyörälenkin kun nyt on hyvät ilmat.

        "Laskin nyt kalorit oikeasti 2800 kaloriin,sillä laihdun ainakin 3 kiloa kuukaudessa."

        Vs

        "Minä en laihduta"

        😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trolli taas vauhdissa.

        Pitäähän sitä yrittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rasvan pihtimittaus antaa luotettavimman tuloksen"

        Erittäin pakkomielteistä ja sairasta. Kerran viikossa tai kuukaudessa punnitus riittää. Sekin että joudut "piilottamaan" karkit itseltä kuulostaa ihan sairaalta. Se ei kerro normaalista suhteesta ruokaan.

        Kun ennen ostin piparkakkuja, poistin ne silmistäni, ettei ne tulisi aina vastaan.

    • Anonyymi

      "Liikunnasta voi tulla pakonomaista ja liikuntaa harrastetaan suorittamisvaihteella tai esimerkiksi kalorien kulutuksen vuoksi"

      Kyllä tämä pihtimittaaja ja senttien kyttääjä ja pakonomainen hiihtäjä on pahasti syömishäiriöinen kun kerran nämä kriteerit täyttyy. Joka kalori kytätään hampaat irvessä ja hiihdetään tunti tolkulla. Epätervettä on.

      Normaali ihmiset sisällyttää elämään muutakin. Ihmissuhteita, työtä, opintoja, lapsia, perhettä ja hauskanpitoakin. Eihän laihtuminen voi olla mikään itsetarkoitus. Terveys on pääasia eikä laihdutus.

      • Anonyymi

        Lihavuus vie terveyden.Käy tutustumassa vanhainkodin saattohoitoosastossa.Lihavaa odottaa lyhyt kivulias sairas elämä.

      • Anonyymi

        Lihavuus on vain laiskuutta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihavuus vie terveyden.Käy tutustumassa vanhainkodin saattohoitoosastossa.Lihavaa odottaa lyhyt kivulias sairas elämä.

        Minä olen nähnyt enemmän syömishäiriöpotilaita. He laskee joka suupalan ja huolestuu salaatinlehdestäkin. Karkkia suositaan ja nekin lasketaan, yhden karkin jälkeen jumppaa tai juoksee monta tuntia. Se vasta traagista on. Lihava potilas on sentään elänyt ja ehkä nauttinutkin elämästä. Saattohoidossa ei ole lihavia. Saattohoidossa on riutuneita potilaita.

        On olemassa terveellinen elämäntapa siitä lihavuuden ja nälkäkuoleman väliltä. Mutta häiriöinen ei näe sitä tapaa. Syömishäiriöisen maailma pyörii vain laihdutuksen ja painon kyttäämisen ympärillä. Hän käyttää elämänsä lihavuuden torjumiseen eikä muuta sisältöä ole. Hän pitää itseäänkin lihavana ja siksi laihduttaa ja liikkuu ja kyttää jopa pihtimitan millejä seuraten pakonomaisesti. Ei auta vaikka selittää että elimistö pettää silläkin lailla kun elimistö ei palaudu eikä lepää. Keho on äärettömässä stressitilassa koko ajan.

        Syömishäiriöisellä ei ole suhdetta keneenkään koska pitää itseään liian lihavana ja rumana, vaikka haukkuu muita, ihan normaali painoisia lihaviksi. Jossain kohtaa on kilahtanut. Ja pahasti. Se on psykiatrinen sairaus

        "Pakonomainen liikunta voi toimia keinona hallita vaikeita tunteita, tai turvaa ja kontrollintunnetta tuovana rutiinina, josta ei uskalla päästää irti.

        Jos liikunnalla kompensoidaan toistuvasti (omasta mielestä) liiallista syömistä, ja jos liikunta on pakonomaista eikä esimerkiksi yksittäisistä treenikerroista voi luistaa, voidaan puhua häiriintyneestä tai epäterveestä liikuntasuhteesta. Liikuntasuhteen palautuminen terveeksi kestää pitkään, varsinkin jos pakkoajatukset liikunnan suhteen ovat hallinneet mieltä jo kauan. Tällöin ihminen tarvitsee apua ja tukea, aivan kuten syömishäiriön oireisiin muutenkin."

        Toivotaan että pihtimittaaja saa ja hakee apua ennen kuin on liika myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihavuus vie terveyden.Käy tutustumassa vanhainkodin saattohoitoosastossa.Lihavaa odottaa lyhyt kivulias sairas elämä.

        Olen töissä hoivakodissa eikä lihavia vanhuksia ole. Päin vastoin ikääntyvä saa syödä ja pyöreys kuuluu vanhuuteen. Ruokahalu vähenee vain iän myötä. Hoivakodissa ei ole laihdutuskuureja.

        Pelkäätkö vanhenemista, pihtimittaaja?

        "Lihavuus vie terveyden.Lihavaa odottaa lyhyt kivulias sairas elämä."

        Niin anorektikkoakin. Terveys menee. Kuten mainitsin vanhukset ei ole lihavia koska ruokahalu hiipuu iän myötä.

        Anorektikolta pettää sydän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen töissä hoivakodissa eikä lihavia vanhuksia ole. Päin vastoin ikääntyvä saa syödä ja pyöreys kuuluu vanhuuteen. Ruokahalu vähenee vain iän myötä. Hoivakodissa ei ole laihdutuskuureja.

        Pelkäätkö vanhenemista, pihtimittaaja?

        Eihän niitä lihavia vanhuksia olekkaan,siksi koska lihavat kuolevat nuorena. Suurin osa jotka ovat joutuneet saattohoitoosastoille ovat olleet alussa lihavia.Kun makaavat siellä sängyissään 2 vuotta vihanneksena 1200-1500 kalorin dietillä niistä tulee laihoja . Monet niistä on vain vähän yli 60 vuotiaitakin.
        Olen ollut itsekkin töissä vanhainkodissa ja olen siksi tietoinen asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen nähnyt enemmän syömishäiriöpotilaita. He laskee joka suupalan ja huolestuu salaatinlehdestäkin. Karkkia suositaan ja nekin lasketaan, yhden karkin jälkeen jumppaa tai juoksee monta tuntia. Se vasta traagista on. Lihava potilas on sentään elänyt ja ehkä nauttinutkin elämästä. Saattohoidossa ei ole lihavia. Saattohoidossa on riutuneita potilaita.

        On olemassa terveellinen elämäntapa siitä lihavuuden ja nälkäkuoleman väliltä. Mutta häiriöinen ei näe sitä tapaa. Syömishäiriöisen maailma pyörii vain laihdutuksen ja painon kyttäämisen ympärillä. Hän käyttää elämänsä lihavuuden torjumiseen eikä muuta sisältöä ole. Hän pitää itseäänkin lihavana ja siksi laihduttaa ja liikkuu ja kyttää jopa pihtimitan millejä seuraten pakonomaisesti. Ei auta vaikka selittää että elimistö pettää silläkin lailla kun elimistö ei palaudu eikä lepää. Keho on äärettömässä stressitilassa koko ajan.

        Syömishäiriöisellä ei ole suhdetta keneenkään koska pitää itseään liian lihavana ja rumana, vaikka haukkuu muita, ihan normaali painoisia lihaviksi. Jossain kohtaa on kilahtanut. Ja pahasti. Se on psykiatrinen sairaus

        Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon.

        Minä itse en kärsi syömähäiriöstä.Syön joka päivä laihdutuksenkin aikanakin 2800 kaloria
        Nämä anoreetikot vain 500-1000
        Laihdutan itse pelkästään liikunnalla ja laihdutettavaa on enään noin 3 kiloa.Vatsassa on enään noin 300g ylimääräistä rasvaa.Kun puristan sitä sormilla se on suunnillen grillimakkaran paksuinen pötkö ja se pitäisi vielä saada pois.

        Tiedoksi
        Tänne kirjoittelee nykyään aloituksia joku mielenterveyspotilas.Niitä ei kannata lukea ollenkaan.

        Kaikki tekstisi kertoo sairaudesta. Luitko tuon syömishäiriö sivun?? Siinähän kerrotaan ihan kuin sinusta. Kalorimääräluetteloita, kaksi karkkia haetaan kaupasta...pihtimittauslukemia, kilometrejä, tunteja voi herran tähden. Relaa ihminen!! Sulla on tosi järkyttävä pakkomielle.

        Karkit piiloon kellariin on kyllä vaikea uskoa...

      • Anonyymi

        Terveyden vaalimisessakin voi mennä liiallisuuksiin ja turhaan hifistelyyn. Kansanterveyden kannalta tärkeintä olisi, että epäterveellisimmin syövä kolmannes alkaisi syödä melko terveellisesti.

        Etkö tajua, että nuo ovat trollaajan kirjoittamia, joilla on _viikkokausia_ impersonoitu erästä tälle palstalle usein kirjoittavaa heppua?

      • Anonyymi

        Sinä et tiedä näköjään mitään laihduttamisesta.Syödyt kalorit pitää tietää aina erittäin tarkasti,muuten syö helposti liikaa,TAI liian vähän.Kumpikin on yhtä huono asia.

        "Sinä et tiedä näköjään mitään laihduttamisesta."

        Laihduttamisen lisäksi on elämässä muutakin. Laihduttaminen onnistuu ihan hyvin rennostikin. Jos on syömishäiriö niin suhde kehoon on vääristynyt. Selvästi eräällä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon.

        Minä itse en kärsi syömähäiriöstä.Syön joka päivä laihdutuksenkin aikanakin 2800 kaloria
        Nämä anoreetikot vain 500-1000
        Laihdutan itse pelkästään liikunnalla ja laihdutettavaa on enään noin 3 kiloa.Vatsassa on enään noin 300g ylimääräistä rasvaa.Kun puristan sitä sormilla se on suunnillen grillimakkaran paksuinen pötkö ja se pitäisi vielä saada pois.

        Teepä tällainen testi niin voit yllättyä.

        https://quizterra.com/fi/onko-minulla-syomishairio-suorita-anoreksia-ja-bulimia-testi

        Minkä ikäinen olet. Ikääntyessä ja ihon löystyessä iitä grillimakkaroita" vaan tulee eikä ne ole vaarallisia. Vaarallista on elimien ympärillä oleva rasva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi
        Tänne kirjoittelee nykyään aloituksia joku mielenterveyspotilas.Niitä ei kannata lukea ollenkaan.

        'Tänne kirjoittelee nykyään aloituksia joku mielenterveyspotilas"

        No syömishäiriö ON mielenterveyshäiriö!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihavuus vie terveyden.Käy tutustumassa vanhainkodin saattohoitoosastossa.Lihavaa odottaa lyhyt kivulias sairas elämä.

        "Lihavuus vie terveyden."

        Pakkomielteinen elämäntyylisi kertoo että terveys on jo mennyt. Psyykkinen terveys. Eikä mene kuin hetki kun voit heittää mittauspihditkin nurkkaan.

        Oletko lääkärille kertonut näistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon.

        Minä itse en kärsi syömähäiriöstä.Syön joka päivä laihdutuksenkin aikanakin 2800 kaloria
        Nämä anoreetikot vain 500-1000
        Laihdutan itse pelkästään liikunnalla ja laihdutettavaa on enään noin 3 kiloa.Vatsassa on enään noin 300g ylimääräistä rasvaa.Kun puristan sitä sormilla se on suunnillen grillimakkaran paksuinen pötkö ja se pitäisi vielä saada pois.

        "en kärsi syömähäiriöstä.Syön joka päivä laihdutuksenkin aikanakin 2800 kaloria"

        Tuohan on melkein kuin Tom Waits:lta: “I don't have a drinking problem, 'cept when I can't get a drink.”

        Tuossa massiivikalorihöpöttäjä tuo kouriintuntuvasti esille sen, miksi tarvitaan käsite: Laihtuva laihduttaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihavuus vie terveyden.Käy tutustumassa vanhainkodin saattohoitoosastossa.Lihavaa odottaa lyhyt kivulias sairas elämä.

        "Lihavuus vie terveyden."

        Ei vaan sairaus vie sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "en kärsi syömähäiriöstä.Syön joka päivä laihdutuksenkin aikanakin 2800 kaloria"

        Tuohan on melkein kuin Tom Waits:lta: “I don't have a drinking problem, 'cept when I can't get a drink.”

        Tuossa massiivikalorihöpöttäjä tuo kouriintuntuvasti esille sen, miksi tarvitaan käsite: Laihtuva laihduttaja.

        Loistava Tom Waits -esimerkki!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon.

        Minä itse en kärsi syömähäiriöstä.Syön joka päivä laihdutuksenkin aikanakin 2800 kaloria
        Nämä anoreetikot vain 500-1000
        Laihdutan itse pelkästään liikunnalla ja laihdutettavaa on enään noin 3 kiloa.Vatsassa on enään noin 300g ylimääräistä rasvaa.Kun puristan sitä sormilla se on suunnillen grillimakkaran paksuinen pötkö ja se pitäisi vielä saada pois.

        "Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon."

        Tämä. Kerro tämä lääkärillä niin lähettää sinut heti syömishäiriöosastolle. Häiriintynyttä on nähdä vain kaksi ääripäätä ja näkökyky ei pelaa että näkisi että muitakin mahdollisuuksia on. Olet itse sokea etkä usko kun näkevä sinun vieressä kuvailee sitä että olet juuri astumassa miinaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihavuus vie terveyden.Käy tutustumassa vanhainkodin saattohoitoosastossa.Lihavaa odottaa lyhyt kivulias sairas elämä.

        "Lihavuus vie terveyden.Käy tutustumassa vanhainkodin saattohoitoosastossa.Lihavaa odottaa lyhyt kivulias sairas elämä."

        Aika kivuliasta ja sairasta näyttää sinunkin elämäsi olevan. Liikkumisen tulisi tuoda hyvää mieltä ja toimintakykyä, eikä olla jokin rangaistus syömisestä. Mikään pari karkkia ei lihota eikä vaadi tuntien pyöräilyä. Mutta jos ne karkit on koko ajan mielessä ja niitä pitää piilottaa ja yöllä ahmia niin pitäisi alkaa liikunnan sijaan hoitaa sitä mieltä, joka pakottaa moiseen.

        Hyvä kun kerroit mistä ongelmasi juontuu niin siitä sinun on hyvä lähteä asiaa työstämään. On helppo päätellä ihan kyökkipsykologiallakin että sulla on ilmeisesti sama ongelma kuin isälläsi eli pakkomielle syömiseen. Hoidat sitä vain täysin väärin kuten isäsikin, omilla keinoilla, mutta lopputulos on sama, jos et hanki jotain apua. Milloin olet käynyt viimeksi lääkärissä? Kun aletaan joku raskas liikuntaharrastus seniori-ikäisenä niin pitäisi tehdä ensin lääkärintarkastus. Milloin on otettu viimeksi verinäytteet, sokerit, crp jne, kolesterolit?

        Minun idolini avantouimari ja sotaveteraani E.Makkonen, 96 v aloitti avantouinnin 70-vuotiaana. Mutta on viisas mies kun kävi lääkärissä ensin tutkituttamassa itsensä kaiken varalta. Löytyi eturauhassyöpä, joten on sitä mieltä että avantouinti pelasti hänen henkensä. Ainakin tuo lääkärissä käynti on antanut jo 26 v lisää elinaikaa ja hyviä aktiivisia vuosia ovat olleet kun Makkonen vielä viime talvena on osallistunut sm-kisoihin. On moninkertainen maailmanmestari.

        T kn

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon.

        Minä itse en kärsi syömähäiriöstä.Syön joka päivä laihdutuksenkin aikanakin 2800 kaloria
        Nämä anoreetikot vain 500-1000
        Laihdutan itse pelkästään liikunnalla ja laihdutettavaa on enään noin 3 kiloa.Vatsassa on enään noin 300g ylimääräistä rasvaa.Kun puristan sitä sormilla se on suunnillen grillimakkaran paksuinen pötkö ja se pitäisi vielä saada pois.

        A) "Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon.

        B) "Minä itse en kärsi syömähäiriöstä."

        Nimen omaan syömishäiriöstä kärsit, johan A) kohdassa sen toteat itsekin.

        T kn

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen nähnyt enemmän syömishäiriöpotilaita. He laskee joka suupalan ja huolestuu salaatinlehdestäkin. Karkkia suositaan ja nekin lasketaan, yhden karkin jälkeen jumppaa tai juoksee monta tuntia. Se vasta traagista on. Lihava potilas on sentään elänyt ja ehkä nauttinutkin elämästä. Saattohoidossa ei ole lihavia. Saattohoidossa on riutuneita potilaita.

        On olemassa terveellinen elämäntapa siitä lihavuuden ja nälkäkuoleman väliltä. Mutta häiriöinen ei näe sitä tapaa. Syömishäiriöisen maailma pyörii vain laihdutuksen ja painon kyttäämisen ympärillä. Hän käyttää elämänsä lihavuuden torjumiseen eikä muuta sisältöä ole. Hän pitää itseäänkin lihavana ja siksi laihduttaa ja liikkuu ja kyttää jopa pihtimitan millejä seuraten pakonomaisesti. Ei auta vaikka selittää että elimistö pettää silläkin lailla kun elimistö ei palaudu eikä lepää. Keho on äärettömässä stressitilassa koko ajan.

        Syömishäiriöisellä ei ole suhdetta keneenkään koska pitää itseään liian lihavana ja rumana, vaikka haukkuu muita, ihan normaali painoisia lihaviksi. Jossain kohtaa on kilahtanut. Ja pahasti. Se on psykiatrinen sairaus

        Aija paljon ongelmasta kertoo tuo heitto että "lihavuus on laiskuutta". Pihtiukko pitää siis itseään laiskana jos ei liiku pakonomaisesti. Vanhus kyllä saisi jo hellittää.

        Joku lavatanssit olisi ihan sopivaa virikettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän niitä lihavia vanhuksia olekkaan,siksi koska lihavat kuolevat nuorena. Suurin osa jotka ovat joutuneet saattohoitoosastoille ovat olleet alussa lihavia.Kun makaavat siellä sängyissään 2 vuotta vihanneksena 1200-1500 kalorin dietillä niistä tulee laihoja . Monet niistä on vain vähän yli 60 vuotiaitakin.
        Olen ollut itsekkin töissä vanhainkodissa ja olen siksi tietoinen asiasta.

        "Monet niistä on vain vähän yli 60 vuotiaitakin."

        Jos on 60 ja on saattohoidossa niin on kyllä joku muu syy kuin paino. Ylipaino ei ole saattohoitolähetteeseen kelpaava syy. Se paino saadaan laskemaan jos yleensä kääntyy lääkärin puoleen. Onko pihtimittaaja hakenut apua lainkaan?

        Saattohoitovaiheessa on kyllä yksi lystikin mikä on syynä kun vain se merkitsee, onko elämä ollut hyvää ja ollut onnellinen ja pystyy jättämään elämän, niin mittapihdit kuin sukset kuin perheen ja rakkaat.

        Yleensä oikeasti tärkeät asiat voi tulla vasta siinä kohtaa mieleen. Aiemminhan sitä joku ehkä kuvittelee että elää ikuisesti vaikka ihmiselämä on oikeasti tosi lyhyt. Se mitä saattohoidossa tulee esille useimmin on se onko edes elänyt ja mitä jäi kokematta mitä olisi halunnut.

        Saattohoidossa on nuoriakin ja hoikkia, ja myös syömishäiriöön kuolevia. Syyllä ei ole mitään merkitystäkään, vain sillä että kaikki vaan on jo takana ja on hyvästien aika. Saattohoito antaa kuitenkin mahdollisuuden jättää hyvästit, mitä äkillinen lähtö ei anna.

        Monella voi viidenkympin ikäisenä tai vasta 60 v lävähtää kasvoille se tosiasia että elämä on kohta ohi. Alkaa kilpajuoksu ja nuoruudesta kiinni roikkuminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveyden vaalimisessakin voi mennä liiallisuuksiin ja turhaan hifistelyyn. Kansanterveyden kannalta tärkeintä olisi, että epäterveellisimmin syövä kolmannes alkaisi syödä melko terveellisesti.

        "Terveyden vaalimisessakin voi mennä liiallisuuksiin ja turhaan hifistelyyn. Kansanterveyden kannalta tärkeintä olisi, että epäterveellisimmin syövä kolmannes alkaisi syödä melko terveellisesti."

        Terveyden vaaliminen voi muuttua pakkomielteeksi jolloin se kääntyy itseään vastaan ja olla vain terveyshaitta. Hifistely ja itsekehu nettipalstoilla on taas keino saada arvostusta ja päteä muiden silmissä.

        Kansanterveyttä merkittävästi parantaisi pelkästään alkoholin liikakäytön, tupakan sekä sokerin ja vehnäjauhoruokien syönnin lopettaminen ja suolan kohtuullistaminen. Edes yhden vahingollisen tavan poisjättäminen joka on haitallinen itselle parantaisi koko kansan terveyttä. Me ei kuitenkaan voida hoitaa naapurin terveyttä sillä että itse elää terveesti.

        Toisaalta, kansanterveyteen kuuluu myös mielenterveys ja suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja taitaa olla tällä hetkellä masennus ja muut mielenterveysongelmat jo nuorilla. Suoliston kunnon ja mielenterveyden yhteys saanee yhä enemmän huomiota ja jälleen heikon ravinnon eli sokerin ja vehnäjauhon osuus ja merkitys terveyshaittaa nousee esille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et tiedä näköjään mitään laihduttamisesta.Syödyt kalorit pitää tietää aina erittäin tarkasti,muuten syö helposti liikaa,TAI liian vähän.Kumpikin on yhtä huono asia.

        "Sinä et tiedä näköjään mitään laihduttamisesta.Syödyt kalorit pitää tietää aina erittäin tarkasti,muuten syö helposti liikaa,TAI liian vähän.Kumpikin on yhtä huono asia."

        Suurin osa ihmisistä ei kärsi pakkomielteisestä laihduttamisesta. Syötyjä kaloreita ei ole mitenkään syytä tietää "erittäin tarkasti" vaan laihdutettaessakin ihan riittää suunnilleen missä mennään. Suurimmalla osalla ihmisistä arkielämän täyttää työ, harrastukset, ystävät, perhe, koti, parisuhde, lemmikit, suku jne. Ihan pärjää ilman sitä tietoa että onko saanut 2145 vai 2098 kilokaloria.

        Arkiaktiisuus kuluttaa energiaa että "liikunta" sujuu siinä sivussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen töissä hoivakodissa eikä lihavia vanhuksia ole. Päin vastoin ikääntyvä saa syödä ja pyöreys kuuluu vanhuuteen. Ruokahalu vähenee vain iän myötä. Hoivakodissa ei ole laihdutuskuureja.

        Pelkäätkö vanhenemista, pihtimittaaja?

        Pelkäätkö vanhenemista, pihtimittaaja?"

        Pihtimittaaja haluaisi herättää nuorten naisten ihailua vielä kuuskymppisenä papparaisena. Siinä syy miksi kilpajuoksee aikaa vastaan. Siitä juontuu myös seksistiset ja limaiset puheet. 😷

    • Anonyymi

      Tosissaan on pihtimittaaja usko tai älä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Oletko ihan nyt kartalla mitä "kehon kunto" tarkoittaa?? Hyvä kunto ei ole sama asia kuin laihuus.

        Laihoja ihmisiä kuolee, anorektikolta kuolee, sydänkohtaukseen kuolee urheilijoita. Minkä ikäinen olet? Minusta näyttää että pelkäät ikääntymistä. Silti poltat kynttilää molemmista päistä kun keho on hapoilla koko ajan. Tyhmää. Ääliömäistä. Pascat olet mikään hoitaja.

        Hoivakoti missä aktiiviset asukkaat on aivan eri asia kuin joku vuodeosastohoito. Sulla on mahdollisuus päästä sinne etuajassa kun hommaat itselles aivoinfarktin. Aktiiviset asukkaat on pääasiassa normaalipainoisia naisia koska miehet kuolee joka tapauksessa keskimäärin aiemmin riippumatta painosta. Et sitä voi muuttaa.

        Joillain keski-ikäisillä tulee hirveä paniikki kun huomaa että alkaakin elämää olla takana enempi kuin edessä. Kuvitellaan että saadaan ikuinen elämä liikunnalla jne. Mutta jos ei ole nuoresta saakka urheillut niin elimistö ei ole tottunut rääkkiin. Siihen vielä kova laihdutus niin riski kehon nopeaan pettämiseen lisääntyy.

        On kuntopoluillein kuollut aika paljon keski-ikäisiä miehiä kun on alettu juosta vanhuutta pakoon. Ja yritetään olla vielä naisten mieleen, nuori muija kiikarissa jne. Ilman lääkärintarkastusta vielä. Monia syitä on eikä ne liity TERVEYTEEN mitenkään.

        Personal trainerin hankkiminen olis viisasta että olis joku jolla edes alkeet hallussa treenaamisesta. Sinulla ei ole selvästikään.

        Hanki nyt apua tuohon neuroosiin. 😳

        Olen 60 vuotta ja se miten kauan vielä elän riippuu ihan siitä miten osaa hoitaa terveyttä.
        Huonokuntoisena voisin elää vielä 5 vuotta,mutta hyväkuntoisena jopa 40 vuottakin.

        Minullakin sisko alkoi nyt laihduttamaan vasta sitten kun hän tajusi että hän kohta kuolee jos nyt ei laihduta.
        Isäni söi itsensä hengiltä,hän oli ensin laiha ja terve,sitten hän alkoi syömään meetvurstitankoja ja muroja maidon kera.Lihottuaan joutui ensin sairaalaan vuodeosastolle ja siitä sitten vanhainkotiin petipotilaaksi.Käytiin 7 vuotta katsomassa kerran viikossa.
        JOS hän ei olisi lihottanut itseään hän ei olisi sairastunut ja olisi elänyt 100 vuotiaaksi.
        Hän oli käynyt koko elämänsä aikan lääkärissä ennen sairastumista vain kerran koska jalka oli ollut kipeä.
        Harrastan vain terveysliikuntaa eli pyöräilyä ja kävelyä .En mene telomaan itseäni kuntosaliin.

        "Olen 60 vuotta ja se miten kauan vielä elän riippuu ihan siitä miten osaa hoitaa terveyttä"

        Me ei pystytä hallitsemaan elämää kuin tietyissä rajoissa. Se miten kauan elät riippuu tosi monesta asiasta. On tuhottomasti sairauksia, jotka johtuu aivan muusta kuin ylipainosta. Itse asiassa, saat sairauksia paljon helpommin kuin muut, koska immuunipuolustus heikkenee liian kovan harjoittelun ja liian vähäisen ravinnon takia ja viimein romahtaa kun keho käy ylikierroksilla koko ajan.

        Jatkuva laihduttaminen vaikka on painoindeksin alarajoilla tai normaalissa on häiriintynyttä. Ymmärtää syömishäiriön tuota taustaa vasten mitä kerrot mutta kerro tuosta terapeutille. Liikunta ei ole tässä keskiössä terveyden vuoksi vaan liikut polttaksesi kaloreita eli laihdutat vaikkei sinun tarvitsisi.

        Sinun on syytä lukea palautumisesta, ylirasituksesta ja ravinnon tärkeydestä ja syömishäiriöistä. Sinulla selvästi sellainen on.

        Ei ole totta,kuntoni on koko ajan vain parantunut.En periaatteessa enään laihduta,VAAN hallitsen painoani.Painoni laskee hitaasti koko ajan vaikka olen syönyt 2800 kaloria päivässä.
        Minulla on tarkoitus nostaa laihtumisen jälkeen lihaspainoa.
        Itse en käy kuntosalissa enkä tule koskaan käymään.Näillä punttijätkillä on melkein kaikilla selässä välilevyn pullistumia ja olkapäät hajalla.
        Minulla EI ole mitään syömishäiriötä,koska syön tasaisesti noin 3000 kaloria päivässä ja terveellistä ruokaa.
        Syömishäiriöiset syö välillä vähän ja välillä paljon ja kaikki roskaruokaa.

        Tämäkin mies on ennen painanut vain 56 kiloa ja nyt 113 kiloa kohta 5;38
        https://www.youtube.com/watch?v=kN_rG6qrH8U

        "En periaatteessa enään laihduta,VAAN hallitsen painoani.Painoni laskee hitaasti koko ajan vaikka olen syönyt 2800 kaloria päivässä.
        Minulla on tarkoitus nostaa laihtumisen jälkeen lihaspainoa."

        Ensin sanot ettet laihduta ja sitten sanot että laihdutat.

        Näyttää siltä että et myöskään nuku kun katsoo näitä kellonaikoja. 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen 60 vuotta ja se miten kauan vielä elän riippuu ihan siitä miten osaa hoitaa terveyttä.
        Huonokuntoisena voisin elää vielä 5 vuotta,mutta hyväkuntoisena jopa 40 vuottakin.

        Minullakin sisko alkoi nyt laihduttamaan vasta sitten kun hän tajusi että hän kohta kuolee jos nyt ei laihduta.
        Isäni söi itsensä hengiltä,hän oli ensin laiha ja terve,sitten hän alkoi syömään meetvurstitankoja ja muroja maidon kera.Lihottuaan joutui ensin sairaalaan vuodeosastolle ja siitä sitten vanhainkotiin petipotilaaksi.Käytiin 7 vuotta katsomassa kerran viikossa.
        JOS hän ei olisi lihottanut itseään hän ei olisi sairastunut ja olisi elänyt 100 vuotiaaksi.
        Hän oli käynyt koko elämänsä aikan lääkärissä ennen sairastumista vain kerran koska jalka oli ollut kipeä.
        Harrastan vain terveysliikuntaa eli pyöräilyä ja kävelyä .En mene telomaan itseäni kuntosaliin.

        "Olen 60 vuotta"

        Silti käytät ohjenuorana ja esimerkkinä videoita joissa kolmikymppisiä... Nyt valot päälle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En periaatteessa enään laihduta,VAAN hallitsen painoani.Painoni laskee hitaasti koko ajan vaikka olen syönyt 2800 kaloria päivässä.
        Minulla on tarkoitus nostaa laihtumisen jälkeen lihaspainoa."

        Ensin sanot ettet laihduta ja sitten sanot että laihdutat.

        Näyttää siltä että et myöskään nuku kun katsoo näitä kellonaikoja. 🤔

        Laihdutan siis hitaasti pois ne viimeiset kilot.

        Kaikkia saa syödä,MIKÄÄN EI OLE KIELLETTY

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laihdutan siis hitaasti pois ne viimeiset kilot.

        Kaikkia saa syödä,MIKÄÄN EI OLE KIELLETTY

        Mitään ei ole myöskään PAKKO SYÖDÄ.

        Ihan samalla vaivalla sitä nieleskelee terveellistäkin tarvaraa kuin karamelliä ja mansikkakakkua.

    • Anonyymi

      https://keventajat.fi/liikunta/kunto-kehittyy-levossa-nain-huilaat-riittavasti/

      Tässä on ihan hyvää tietoa siitä miten keho tarvii lepoa ja palautumista että se kuntokin nousee. Aktiivisuusranneke olisi hyvä apu koska siitä näkee miten nukkuu ja palautuu, leposyke jne.
      Pihtimittaaja-karkinpiilottaja on itseoppineena unohtanut ottaa selvää ihan perusteistakin.

      Se mikä tässä mättää on se että joku pakkoneurootikko selittää neuroosejaan terveyden hoidoksi ja elvistelee muille muka olevansa esimerkki. Kuitenkin toimii esimerkkinä ainoastaan syömishäiriöisen elämästä mihin kenenkään ei pidä haksahtaa. Pitää sen verran rakastaa itseään ettei pidä kehoaan vihollisena.

      • Anonyymi

        No helv kun tuolla pihtiukolla ei suinkaan ole KUNTO ja sen kohottaminen mielessä lainkaan vaan LAIHTUMINEN vaikka menee painoindeksi muutoinkin on siellä alarajalla. 🙄

        Pihtiukkelilla on virheellinen käsitys että laihuus on kunnon synonyymi. Kuoleman rajalla häälyvä 45-kiloinen syöpäpotilas on tämän logiikan mukaan kovakuntoinen.

        " tuolla pihtiukolla ei suinkaan ole KUNTO ja sen kohottaminen mielessä lainkaan vaan LAIHTUMINEN"

        Tuo ei pidä paikkaansa. Hän estää lihomista.

        "Tuo ei pidä paikkaansa. Hän estää lihomista."

        Juuri ylhäällä olevassa kommentissa toteaa että laihduttaa vaikkei laihduta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " tuolla pihtiukolla ei suinkaan ole KUNTO ja sen kohottaminen mielessä lainkaan vaan LAIHTUMINEN"

        Tuo ei pidä paikkaansa. Hän estää lihomista.

        Niin teenkin.Se on pääasia ettei lihoisi takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin teenkin.Se on pääasia ettei lihoisi takaisin.

        Ihan yksinkertainen juttu, syö vähemmän niin et lihoa takaisin.

        Syöt 2000kcal päivässä niin homma hoituu sillä, ei tarvi vatkata munamankelia montaa tuntia päivässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan yksinkertainen juttu, syö vähemmän niin et lihoa takaisin.

        Syöt 2000kcal päivässä niin homma hoituu sillä, ei tarvi vatkata munamankelia montaa tuntia päivässä.

        Ihmettelen missä kunnossa on ukon pallit ja eturauhanen kun leipoo genitaalejaan satulaan päivätolkulla. Eihän niillä mitään käyttöä muuten ole kun naisia ei elämässä ole mutta mahtaa kuseminen olla hankalaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen missä kunnossa on ukon pallit ja eturauhanen kun leipoo genitaalejaan satulaan päivätolkulla. Eihän niillä mitään käyttöä muuten ole kun naisia ei elämässä ole mutta mahtaa kuseminen olla hankalaa.

        Laihduttaminen hiilihydraateilla EI vaikuta mitenkään seksielämään.
        Jos jätät pois hiilarit,niin tilanne on aivan toinen.Minulla ON hiilihydraatit vähintään 270-300 g päivässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laihduttaminen hiilihydraateilla EI vaikuta mitenkään seksielämään.
        Jos jätät pois hiilarit,niin tilanne on aivan toinen.Minulla ON hiilihydraatit vähintään 270-300 g päivässä.

        Mutta pyöräily haittaa. Saatko jotain nautintoa eturauhaseen kun tykkäät olla pyörän päällä koko päivän?

    • Anonyymi

      "Onko tämä pihtimittaus ja karkkidieetti tosissaan keksitty?"

      Kyllä on tosissaan keksitty. Kaikilla kirjoittajilla on täällä(kin) agenda. Näillä palstoilla partioi joukkio helppoheikkejä joiden ainoana piinkovana agendana on kasvattaa potentiaalista asiaskuntaansa, ja jokainen heistä tekee niin …parhaalla osaamallaan tavalla. Tapoja ovat m.m:

      a) Sellaisten "neuvojen" / "ohjeiden" jakaminen, terveydenedistelypelotteluilla ryyditettynä, jotka helposti erehdyttävät alottelevan laihduttajan nautiskelemaan säilöntäöljyä (engl: Olive Oil), oravanruokaa, linnunruokaa, y.m.s lihottavaa. Tai johdattaa personal gainerin kynsiin taikka murheilusaliyrittän kynsiin, taikka polkupyöräkauppiaan kynsin j.n.e.

      b) Kiusallisiksi kokemiensa viestien hautaaminen, joko postaamalla k.o. viestiketjuun järjetöntä höpötystä, tai nostamalla ikivanhoja viestiketjuja esiin siten että helppoheikkiä kiusaava viesti putoaa pois ainakin palstan etusivulta.

      Jotkin helppoheikit käyttävät höpöttelyviestejään palstanmerkkeinään, niiden avulla he huomaavat helpommin onko jollekin palstalle tullut uusia viestejä. Kun helppoheikki partioi kymmenillä tai sadoilla palstoilla niin hän ei voi muistaa tilannetta kaikilla palstoilla.

      • Anonyymi

        Patako siellä kattilaa soimaa?

        Sinähän itse olet täysin neuroottinen excel-ukko, eikö niin, helppoheikki pahimmasta päästä. Myymässä kanannahkoja, maanpäällistä kaalia sekä suojaravintoaineita analyysivaakalla ja sekuntikelloa tarjoten. Hae itsellesi apua.

        Ei hän kyllä kovin apuatarvitsevalta vaikuta. Sen sijaan hänen lukijansa kohta tarvitsevat sellaista.

        Excel-ukko kehuu siinä itseään. Samaa kastia kuin pihtiukko.

        Tarkoitin, että Excel-ukon lukijat hermostuvat kohta niin paljon, että tarvitsevat terapeuttista apua.

    • Anonyymi

      Tässä hyvä tsekkauslista:

      "Huomaatko seuraavia asioita omassa liikuntakäyttäytymisessäsi ja/tai asenteissasi?

      Elämä pyörii liikunta-aikataulujen ympärillä
      Liikunta-aikataulut rajoittavat sosiaalista elämääsi
      Jos jätät treenin väliin, kärsit voimakkaasta syyllisyydestä/itseinhosta
      Mielessäsi on tiukkoja sääntöjä siitä, kuinka paljon pitäisi liikkua (päivässä tai viikossa), joista ei voi poiketa – suhteessa liikuntaan aikataulut ovat joustamattomia
      Käyt juoksulenkillä, vaikka sää olisi erittäin huono, koska vältät itseinhon ja syyllisyyden kokemista
      Liikut, vaikka olisi kipuja, vammoja tai sairaana
      Valehtelet ystäville ja läheisille, ja pyrit salailemaan liikunnan määrää
      Oma arvosi on sidottuna harjoittelukertoihin ja/tai pituuteen
      Vaikea istua paikalla tai rentoutua

      (jos syömishäiriöoireilua) LIIKUT ENEMMÄN KUN OLET SYÖNYT ENEMMÄN. JOS ET LIIKU SYÖT VÄHEMMÄN TAI ET OLLENKAAN. "

      • Anonyymi

        Pihtimittaaja sanoikin juuri:

        "Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon."

        That's it.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pihtimittaaja sanoikin juuri:

        "Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa laihtua,joko on syömättä tai liikkua erittäin paljon."

        That's it.

        Tuossa on paljon informaatiota, muuten.

        "Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa". Asiat nähdään mustavalkoisesti, vaikka vaihtoehtoja on vaikka kuinka.

        Vaihtoehdot: Syömättömyys vs pakonomainen liikunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa on paljon informaatiota, muuten.

        "Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa". Asiat nähdään mustavalkoisesti, vaikka vaihtoehtoja on vaikka kuinka.

        Vaihtoehdot: Syömättömyys vs pakonomainen liikunta.

        "Vaihtoehdot: Syömättömyys vs pakonomainen liikunta."

        Sinä päivänä kun mansikkakakkumieheltä hajoaa joku nivel tai muutenvaan ei pääse liikkumaan niin hän on rantapallo kuukaudessa.

        "Puuh, Hello.... puuh puuh, I´m Frank Cannon.... puuh.... puuh.... how do you do.... puuh...."

        No juurikin näin. Jos ei hallitse syömistään ja vetää karkkia niin ei pääse jonkun paikan rikottua edes sinne kellariin piilottamaan niitä.

    • Anonyymi

      On ihan tosissaan ikävä kyllä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      122
      3899
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      312
      2026
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1801
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1717
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1651
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1650
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      432
      1494
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1256
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      52
      1210
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      413
      1166
    Aihe