Työpaikka tai koulukiusaaja on reppana

Anonyymi

Koulukiusaaja ja työpaikkakiusaaja ei koskaan kiusaa itseään isompaa. Hän kiusaa aina vain sellaista jonka tulkitsee olevan heikommassa asemassa. Huom. Tulkitsee. Mutta ei ne koskaan lähde sellaiseen, missä voisivat joutua häviölle. Ei koskaan, koska heillä ei ole rohkeutta tipan vertaa. Halpamaisuutta kylläkin löytyy.

8

183

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä, ja vetää kuin mangeetti saman henkisiä ympärilleen ja helvetti on irti uhrille. Osa kiusaajista tosin ei aluksi välttämättä ymmärrä, että tämä on väärin ja osa ei uskalla kertoa tämä on väärin.

    • Anonyymi

      On varmaan kovin epävarma olo aina "väliaikoina", jos ei ole ketään kiusattavaa. Voi saada itse osansa nokkaisuista ja tuntea pohjimmiltaan outona joutuvansa arvioinnin kohteeksi ja sitä myötä ulkopuoliseksi. Jutut pitää reväistä vaikka seinästä kahvipöydän uhrialttarille, niin suap ehkä ite armoo.

    • Anonyymi

      Kiusaaja voi lähteä kiusaamaan ketä vain, hän ei voi etukäteen tietää, millainen tapaus kiusattava on. Totta on vain se, että kiusaaja KUVITTELEE kiusatun olevan tietynlainen. Oman kokemukseni mukaan kiusaajat eivät aina olen kovinkaan fiksuja, joten he astuvat helposti omaan ansaan.

    • Anonyymi

      Se on juurikin noin ku aloittaja kertoo. Munatonta porukkaa käydä yhden kimppuun

      • Anonyymi

        Niin ja siinä ei tarvi olla mitään oikeaa vikaakaan, kuten että tekisi vahinkoa muille. Mutta jotkut aloittavat loanheiton siksi että jos joku vaikuttaa ylimieliseltä... se on tietysti täysin tulkinnanvarainen asia ja siihen vaikuttaa se kuinka suuri tarve itsellään loanheittäjällä on saada jotain juuri siltä lokasmaltasn henkilöltä. Toisaalta miksi pitäisikään alkaa esittää ystävällistä ja kysellä kuulumisia sellaisilta jotka ovat jo aika todistetusti kaksinaamaisia? Ja jos alkaisi, niin he keksisivät vain jotain muuta mistä haukkua selän takana. Niin kuinka kauan sitä pitäisi jatkaa?

        Yhden koulukiusatun ekaluokkalaisen tytön tarina oli sellainen että hän istui ikkunan vieressä ja ikuna oli auki. Ikkunasta tuli lannan hajua ja häntä alettiin nimitellä ja kiusata sen takia. Kiusaaminen jatkui koko kouluiän ajan js siitä jäi elinikäiset arvet.

        Ihmiset tulkitsee toisiaan hyvin hatara perustein ja tyhmimmät sanoo sen vielä ääneen. Jostakin syystä sellainen suosii populaation lisääntymistä.


    • Anonyymi

      niin ja jos kiusaaja on suomen valtio tai media niin sehän on täysin hyväksyttävää

    • Anonyymi

      ja ylen trolli palkkalaiselle Lightworkerille terveisiä että kyllä sinäkin varmaan pääset hoitoon jos haluat

    • Anonyymi

      Pienellä paikkakunnalla näitä kiusaajia löytyy, ovat saaneet tehdä "omalla kylällä" mitä haluaa. Antavat paikkakunnalle muuttaville oikein huonon kuvan asuinseudustaan.
      Kakarasta asti tekevät naapureille kiusaa, särkevät postilaatikot, kulkevat toisten pihoilla, kaljapullot heitellään toisten pihoille omien ryyppyjuhlien jälkeen koska eihän äiti ja isi saa niitä nähdä. Vanhemmat kulkevat laput silmillä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe