Hei aupparit!
Oon lähdössä Ranskaan kesän päätyttyä ja tarkoitus olis vuosi siellä viihtyä. Mutta, oon seurustellu viim. kolme vuotta tiiviisti poikaystäväni kanssa. Nähdään melkeen joka päivä joten kyllä vuoden pituinen ero tuntuu ihan kauheelta vaikka toista välillä lomilla näkiskin! Pieni välimatka tekee tietty hyvää ja täytyyhän sitä nuorena kokeilla kaikkea ettei mee nuoruus sivu suun. Mutta onko kellään kokemuksia vastaavasta, miten siellä ulkomailla on selvinny? Onko mustasukkaisuus alkanu kalvata jompaa kumpaa? :)
Oon lähdössä Ranskaan kesän päätyttyä ja tarkoitus olis vuosi siellä viihtyä. Mutta, oon seurustellu viim. kolme vuotta tiiviisti poikaystäväni kanssa. Nähdään melkeen joka päivä joten kyllä vuoden pituinen ero tuntuu ihan kauheelta vaikka toista välillä lomilla näkiskin! Pieni välimatka tekee tietty hyvää ja täytyyhän sitä nuorena kokeilla kaikkea ettei mee nuoruus sivu suun. Mutta onko kellään kokemuksia vastaavasta, miten siellä ulkomailla on selvinny? Onko mustasukkaisuus alkanu kalvata jompaa kumpaa? :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olin itse vuoden au pairina Vancouverissa...ja kun lähdön hetki koitti, olin seurustellut poikaystäväni kanssa kaksi ja puoli vuotta. Menimme ennen lähtöäni kihloihin. Helppoa lähtö ei ollut, itkimme kummatkin aivan hirveästi kun olin nousemassa koneeseen...monesti ikävöin häntä niin että tunsin tukehtuvani. Mutta hän kirjoitti minulle usein. Pitkiä, ihania kirjeitä! Emme nähneet tuon vuoden aikana kertaakaan, ja kun vuosi oli ohi, olin aivan pitelemätön villi kun näimme taas toisemme!! Sen hetken muistan ikuisesti!!! Sitten istuttiin rantakalliolla koko seuraava yö sylikkäin... Olemme vieläkin yhdessä, nyt tuosta on aikaa jo kolme vuotta...:) Mutta vuosi ulkomailla oli mahtava. Ja oli vielä mahtavampaa nähdä jälleen sen jälkeen! ;) Pelkäsin kyllä hirveästi jossain vaiheessa hänen ottavan toisen, mutta rakkaus kesti... Siinä se punnitaan! Pitää uskaltaa elää!! :D Ja jos se sinut jättää sinä aikana kun olet reissussa, ei siitä muutenkaan olisi mitään tullut...pidemmän päälle ainakaan.
Hyvää vuotta ulkomailla! ;) Ja voimia kaukorakkauteen!
Itse oon nyt sveitsissä au pairina ollut vuoden ja ainaskin toinen vuosi viä,ehkä jatkuu viä muissa merkeissä..Asiaan siis....
Viime vuoden huhtikuussa tuli siis tilaisuus lähteä ulkomaille.Seurustelin silloin,oltiin oltu yhdessä sellanen 8kuukautta.Olin kuitenkin sitä mieltä että lähden.Toiselle vaikea paikka.
mutta ajattelin että kyllä sitä lomilla näkee ja kyllä pari kuukautta pystyy oleen erossa.
sit menin kuitenkin aika pian lakkiaisiin ja musta tuntu jo sillon että nyt mättää jokin...seuraavan kerran kesälomalla mätti jo jokin vähän enemmänkin.oli kaveri kerinnyt jo puhelimessa jättämään kerran mut oli sit kai unohtanu.pitkä stoori mut kun tulin elokuun alussa takas ni viikon päästä jätkä ehdottaa taukoa.sit joskus syyskuussa kyselin et ei kai enää seurustella.jätkä oli ruvennut seurusteleen jonkun muijan jonka oli tavannnut kesälomalla.
Tälläin jälkeenpäin voin sanoa että parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut on se että tulin tänne enkä enää seurustele kyseisen henkilön kanssa.Ehkä on niin että sitä ei sitten loppupeleissä ollu tarkotettu kestämään.Vaikka oltiin niin rakastuneita ja suunniteltiin lapsia ja vaikka mitä.
Se että olen nyt täällä,sen ansiosta olen tavannut ihmisiä joita en olisi muutoin tavannut ja jotka muistan aina,vaikka nekään eivät kestäneet.
Jonkun mielestä ehkä tosi negatiivinen juttu mutta päätinpä nyt kertoa.
Olen myös seurustellut kesällä 3 vuotta poikaystäväni kanssa ja olen lähdössä Saksaan puoleksi vuodeksi.
Sittenhän sen tosiaan näkee kestääkö suhde vai ei ja onko se tarkoitettu kestämään.
Eihän se mukavaa ole olla erossa kun on tähän asti nähty joka päivä, mutta yhteyttähän voi pitää sähköpstitse, messengerillä, webkameralla... Sama asiahan se ei tietenkään ole, mutta kannattaa lähteä kun on nuori eikä jättää lähtemättä poikaystävän takia. Muuten voi vanhemmalla iällä kaduttaa jos ei käytä tilaisuutta hyväkseen!
Pahalta se tuntuu ajatellakin, että joutuu olemaan erossa, mutta kannattaa yrittää pitää pää kylmänä. (sanoin tuon myös itselleni syvästi huokaillen) :)
Tsemppiä!
Moi,
mä olen myöskin lähdössä tässä kesällä/syksyllä au pairiksi. Mulla jää kotiin poikaystävä, tarkemmin sanottuna avopuoliso. Yhdessä ollaan oltu nyt kuutisen vuotta, siitä kaksi asuttu yhdessä. En kuitenkaan aio jättää lähtemättä, ja poikaystäväni kannustaa minua kovasti. Olemme sitä mieltä, että suhteemme on jo niin vakaalla pohjalla ettei au pair-vuosi sitä heilauta. Vertaamme sitä myös hänen armeija-aikaansa :) Se on vain jotain mikä täytyy tehdä, kuten minun täytyy päästä au pairiksi.
Joten onnea kaikille suhteitten kanssa!! Ja onhan se muuten vähän eri asia onko seurustellut puoli vuotta vai viisi vuotta... ei ehkä niin lyhyt suhde vielä kestä sitä eroa.
Ihanteellista olis tietty, että poikaystäväsi pääsisi mukaan, mutta harvoin mahdollista... Siis että ei asuisi tietenkään perheessä vaan muualla ja samalla olisi töissä, opiskelisi tai jotain. Ehdotus vain!
Mä oli seurustellut poikaystäväni kanssa n. 5 kuukautta kun sain mahdollisuuden lähteä sveitsiin. Olin kauan sitten jo päätäänyt että jos on mahdollisuus lähteä niin menen. Aluksi oli vähällä ettei erottu, ja hetki jopa oltiinmin erossa, mutta poikaystävä kosi kuukautta ennen lähtöä ja vieläkin ollaan yhdessä.
Hän tuli mun luokse silloin sveitsiin ja vietettiin laatuaikaa yhdessä. Onne ateidän suhteelle!:)
minun mielipiteeni on, etta Kannattaa lahtea! ehdottomasti. :)
Ennen kuin mina tulin tanne maailmalle, ni eras vanhempi nainen, kuultuaan etta lahden auppariksi, kertoi etta hankin nuoruudessaan oli lahdossa, mutta silloisen poikaystavansa takia ei lahtenyt ja NYT harmittaa. en sitten tieda ovatko edelleen yhdessa vai ei, eipa silla valia.
Toisaalta, jos on poikaystava suomessa niin ikava varmasti tulee.. ihan luonnollista.. ja saakin tulla, mutta kannattaa sitten myos ajatella sita perhettakin missa on.. ettei vain koko aikaa kaipaile ja ikavoi kotiin, ei olisi perheellekkaan reilua. mun perheen entinen au pair oli sellanen eika kuulemma ollut kovin kivaa. ymmarretysti.
mutta eipa muuta, maailmalle vaan.. suhteita tulee ja menee, mutta kerran sita vain nuoria ollaan! :)
Itse lähdin Ranskaan tammikuun alussa ja Suomeen jäi poikaystävä, jonka kanssa olin seurustellut puolisen vuotta. Ei sinänsä kauheen pitkä aika, mutta ollaan molemmat tosi sitoutuneita tähän suhteeseen. Nyt eroa on kestänyt kohta neljä kuukautta. 6 viikon päästä nähdään ja kaikkein pahin ikävä on jo muuttunut odotukseksi, vaikka toisinaan pelottaakin, jos siellä kotona onkin vastassa joku ihan vieras ihminen. Ei 5 kk ihan lyhyt aika ole kuitenkaan... Meillä oli silleen hyvä tilanne, että mies tekee samaan aikaan armeijaa, eli molemmilla on ikään kuin "elämä pysähdyksissa" ja kesällä päästään taas jatkamaan yhdessä ja tekemään suunnitelmia. Alku oli rankkaa, mutta kummallakaan ei oo pettäminen käyny mielessä kertaakaan. Ollaan kannustettu toisiamme ja varmasti tää ero on loppujen lopuksi parantanut suhdetta. Tietysti on vähän sellanen olo, että täällä Ranskassa olosta en oo sillain saanu kaikkee irti, kun ikävä on tavallista kovempi, mutta ei se nyt elämistä estä. Paljon suuremman vahingon suhteelle tekee, jos jättää lähtemättä sen toisen takia. Siitä sitten nalkutetaan 50 vuoden päästä : )
jos teidät on luotu toisillenne!!! Itse uskon siihen ja näin se menee!!!
Tietysti jos olet hyvin nuori ja kultasi on ensimmäinen rakkaasi niin voi olla ettei kestä eroa niin pitkään.. en tiedä..
Jos kultasi rakastaa sinua nyt niin rakastaa sinua myös vuodenkin päästä!!!
Tsemppiä sinulle ja aurinkoista kevättä ;)
..ja poikaystävä jää Suomeen. Reilut 2 vuotta olemme seurustelleet, välimatkoihin ollaan jo totuttu, ja siihen ettemme näe joka päivä, mutta nyt tuntuu siltä että suhteemme tiivistyy entisestään. Välillä tuntuu etten tahtoisi millään lähteä.. Mutta suuntana on sentään Irlanti! Vuoden pyrin olemaan siellä. Toki tulen noin viikoksi takaisin kuukauden olemisen jälkeen omiin lakkiaisiini, eihän niitä voi mitenkään jättää väliin! Luulen että noiden juhlien jälkeen lähteminen tuntuu vielä vaikeammalta.. Mutta ei sitä koko aika voi toisen kanssa olla koko ajan. Julman kuuloista, mutta totta se on.
Alunperin oli tarkoitukseni lähteä vasta heinäkuussa maailmalle kun poikaystäväni menisi armeijaan siksi vuodeksi. Mutta tuli aivan mahtava tarjous ja päätin sitten lähteä aikaisemmin.
Lippu pidetään korkealla, (ja todennäköisesti puhelinlaskut myös..)
Tsemppiä myös "kohtalo tovereilleni"! :D
Moikka!
mäki lähen elokuussa saksaan ja poikaystävä menee heinäkuussa vuodeks inttii. Ollaa seurusteltu vasta puolisen vuotta ja olen pois 8kk..poikaystäväni ei siis pääse vielä sillo intistä..nyt haettiin eri kaupunkeihin kouluun eli varmaan pitäisi luovuttaa..vai mitäköhän tässä tekis..
Oon lähdössä syksyllä Englantiin ja olen siinä mielssä onnekkaassa asemassa seurustelevana, että poikaystävä lähtee samaan maahan suorittamaan opintonsa loppuun. Meillä tulee olemaan välimatkaa noin 200km. Tosin ollaan asuttu yhdessä vuoden päivät, joten vähän totuttelemista on siinä kun näkeekin yhtäkkiä vain parina viikonloppuna kuussa. Mutta ei ole varmaan silti kauheasti varaa valittaa.