Ajatella, tilannetta, jossa olisi kesä aurinkoinen helle päivä ja olet viettämässä rannalla perheen kanssa kivaa ulkoilu päivää ja tässä tämä ihana arki kysymys, että miten kukin ajattelee että jos esimerkiksi oma kulta on vähissä vaatteissa ja joku muu täysin tuntematon tulee siihen katselee tai ylipäänsä katsella??
Callub, niille jotka ovat suhteessa, kuinka
9
75
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä ole tullut mieleen ajatus että rannalla perheen kanssa kun olen ollut päivää viettämässä että kukaan siellä mitenkään erityisesti kiinnittää huomiota siihen miltä mun puoliso näyttää.kyllä mun mielestä jokainen saa katsella eihän se ole mitenkään väärin ellei sitten sillä tuijottamisella aiheuta mitään ahdistus tunnetta niin ei ole mitään ongelmia
- Anonyymi
Mun rakkaani tietää että rannalla ei ole mitään mahdollisuutta mennä yksin ilman minua. Tämän perustelen siten että, haluan olla varma että siellä on turvallista ja ettei esimerkiksi huku tai ylipäänsä kaadu johonkin tiettyyn kohtaan kallion reunaan jottei pää saa kolhuja ja kyllä olen aika paljon huomannut että vaimo tuntee olonsa mukavaksi minun kanssani kun mitään ikävää ei koskaan pääse tapahtumaan eikä minun seurassa jos on koko ajan niin ei tarvitse sitten pelätä mitään kolhuja, kaatumiset, tai ylipäänsä hukkuminen ei ole mahdollista
- Anonyymi
Nyt kiinnostaa kyllä toetää, että miten sä mahdolliset haaverit estät? Toinen ei saa kävellä lainkaan, niinkö? Istuu vain paikallaan, ettei vaan vahingossa horjahda. Vai sinä kuljet jatkuvasti siinä käsikynkässä ja pidät pystyssä tai ei ainakaan saa mennä käsivarrenmittaa kauemmas sinusta, että saat kopattua kiinni? Koska siis rehellisesti sanoen eihän kukaan vahinkoa pysty estämään. Olisko parempi käskeä toista pitämään kypärää päässä ja kokovartalotoppaukset lisäksi? Ja kuinka hyvät nuo sun hengenpelastajan taidot mahtavat aidosti olla? Vai pitääkö istua hiljaa rantavedessä pelastusliivit päällä? Siis hyvähän se on rakkaustaan huolta pitää, mutta vahingot ovat aina MAHDOLLISIA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kiinnostaa kyllä toetää, että miten sä mahdolliset haaverit estät? Toinen ei saa kävellä lainkaan, niinkö? Istuu vain paikallaan, ettei vaan vahingossa horjahda. Vai sinä kuljet jatkuvasti siinä käsikynkässä ja pidät pystyssä tai ei ainakaan saa mennä käsivarrenmittaa kauemmas sinusta, että saat kopattua kiinni? Koska siis rehellisesti sanoen eihän kukaan vahinkoa pysty estämään. Olisko parempi käskeä toista pitämään kypärää päässä ja kokovartalotoppaukset lisäksi? Ja kuinka hyvät nuo sun hengenpelastajan taidot mahtavat aidosti olla? Vai pitääkö istua hiljaa rantavedessä pelastusliivit päällä? Siis hyvähän se on rakkaustaan huolta pitää, mutta vahingot ovat aina MAHDOLLISIA.
Mun vaimo ainaki on huomannut että nimen niitä onnettomuuksia ja muita vahinko kaatumisia, tai muita vahingossa tapahtuneita kolhuja ei ole tullut minun seurassa mutta joka kerta kun vaimo on mennyt ilman minua esimerkiksi vaikka avannut oven ja kävellyt reppuun ilman minua ja on melkeinpä aina kaatunut portaat alas niin joka kerta minä olen hänet kiltisti kotiin siitä auttanut kun hän on niin kipeä että tarvitsee minun hellää huolenpitoa monta viikkoa ja kyllä olen huomannut että jos esimerkiksi ollaan oltu vaikka jossain juhlissa, synttärit, tai jotain muuta vastaavaa niin melkein joka kerta vaimo on ollut huono vointinen jos on ollut jossain missä ei näe minua jolloin hän myös sanoo minulle joka kerta jos joku pyytää häntä johonkin missä on muitakin kavereita ja ystäviä ja hän myös sanoo että haluaa että olen kuitenkin sen verran tarkka että mun pitää tyyliin koko ajan nähdä hänet niin johtuu varmaan paniikkihäiriö tai muuten vaan.mutta kyllä vaimo on sanonut että mun kanssa on kiva ja turvallinen olo
- Anonyymi
Kyllä mä pystyn myöntää että onhan se ihan kiva kun vaimoa joku katselee sillä silmällä niin hyvä suhde yleensä kestää tollasta. En todellakaan olisi mustasukkainen. Luottamus toimii hyvin meillä
- Anonyymi
No minun ludem ei kestä yhtään aurinkoa jolloin hänen vaatetus on melkeinpä aina sama kuin olisi talvi. Eipä ole tullut mieleen pelätä mitään tollasta että kukaan uskaltaa ajatella minun vaimoa mutta just sen takia ludem on kesän kotona eikä strippaa missään nimessä rannalla eikä kauppa reissulla.aika nopeasti vois tulla aurinko oireita että iho tummuu ja silmät punottaa ja hiukset lähtee.
- Anonyymi
Muista Nyt sitten ettet todellakaan saa olla vähissä vaatteissa rannalla tai ylipäänsä näyttää muille mitään.kun mä oon erittäin mustasukkainen sinusta rakkaus ja sekoan jos joku erehtyy uskaltaa ajatella sinua.minun oot ikuisesti vain minun rakkaani
- Anonyymi
Rakkaus ollaan jo todella paljon riidelty ja kertaakaan ei olla edes hyvää yötä sanottu ja olen huomannut että eihän sinua edes kiinnosta mikään sellainen hetki mun kanssa niin sen takia mä pelkään että sulla on joku muu. Voitko rakkaus sanoa suoraan että onko sinulla joku muu. Etten sitten turhaan ole siinä tiedossa että meidän suhde voi korjaantua.sen jälkeen jos oot pettää minua nii mitään ei ole enää sovittavissa.
- Anonyymi
Onko sulla joku muu sano suoraan niin minä en ikinä turhaan sitten odottelemaan käy.ja voit Nyt alkaa harjoitella tottuu siihen että mun menemiset ei todellakaan kuulu sinulle ja et todellakaan saa ikinä nussii kenenkään kanssa ikinä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770