Tieteellisen oletuksen mukaan universumi on noin 13,72 miljardia vuotta vanha. Sitä ennen ei ollut mitään, koska tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Ei ole järkevää kysyä "Mitä oli ennen universumin syntyä?" koska tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa.
Aika-avaruus sai alkunsa universumin syntyessä. Muutaman pikosekunnin kuluttua syntyi materiaa: avaruus oli tätä ennen täysin tyhjä ja äärettömän kylmä paikka, halkaisijaltaan lähellä äärettömän pientä, mutta kasvoi alussa valoa nopeammin (kosminen inflaatio).
Tyhjiöenergia alko väreillä heti, kun aika-avaruus syntyi noin 13, 72 miljardia vuotta sitten. Sitä ennen ei ollut tyhjiöenergian värähtelyä, koska aika-avaruuden syntyä ennen ei ole voinut tapahtua mitään, koska paikkaa sen tapahtumiselle ei ole ollut, eikä aikaakaan silloin vielä ollut keksitty.
Tiedämme nykyään lähes kaiken universumin syntyyn liittyvän, joten näitä asioita ei tarvitse arvailla, eikä ole mitään syytä keksiä mielikuvituksellisia "selityksiä" sille, miten on mahdollista, että olemattomasta on syntynyt olevainen (tämä maailma).
Mielenkiintoista on se, että Raamatun olematon taikuri taikoi tyhjästä maailman. Tiede on päätynyt samaan tulokseen sillä erotuksella, että kukaan ei taikonut mitään, mutta universumi putkahti esiin olemattomasta ilman mitään syytä.
Tätä asiaa ei tarvitse uskoa, koska se tiedetään todeksi. Kaikki havainnot puoltavat tätä oletusta. Tiede on todistanut, että tämä on totta. Usko on siten turhaa ja ateismi toteen näytetty. Vain teistit ovat uskovia, mutta ateistit (etenkin ne positiiviset) ovat uskosta täysin vapaat.
Jos joku ei ymmärtänyt, niin tämä oli sitten kokonaan parodiaa. Possarit uskovat lujemmin kuin teistit. He ovat täyttäneet tiedon aukot uskomuksilla: he uskovat, että maailmaa ei ole luotu, ja että mitään korkeampaa voimaa ei voi olla olemassa. Luominen on mahdotonta.
Vain agnostikot ovat täysin vapaat uskosta. Me voimme pitää mahdollisena luomisen ja korkeamman voiman, sekä sen, että luomista ei ole tapahtunut, eikä mitään sen toteuttanutta korkeampaa voimaa ole olemassa. Universumi ei tarvitse olemassa ololleen ja synnylleen mitään syytä, mutta jos sellainen syy on, niin me emme tiedä sitä, mikä se on.
Vain agnostikot tunnustavat "Minä en tiedä". Possarit täyttävät tiedon aukot uskolla. He sanovat uskoaan tiedoksi, kun pitävät mahdottomana luomisen ja korkeamman voiman, joka on mahdollisesti maailman luonut. On voinut jopa vaikuttaa maailmassa sen jälkeen, mutta sitä on mahdotonta todistaa: havainnot voidaan tulkita joko puolesta tai vastaan.
Usko ja maailmankuva vaikuttavat siihen, miten ne tulkitaan. Meillä ei ole mitään muuta kuin havaintoja ja todisteita: kaikki todistaa jostakin tai ei sitten mistään. Riippuu tarkkailijasta...
Agmen.
Miten olemattomasta syntyy maailma?
317
3279
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki tunnetut uskontojen jumalat ovat fiktiota. Ne ovat ihmisten keksimiä epäjumalia, tarua. Jumalatarut on osoitettu riittävän hyvin todistein ja perusteluin epätosiksi. Me tiedämme, että myyttien jumalia ei ole olemassa. Tämän asian suhteen ei tarvitse olla epäileväinen, agnostikko.
Me tiedämme jotkut parodiat Raamatun jumalasta parodiaksi. Ne eivät kuvaa todellisia asioita tai todellista Jumalaa. Russelin teepannu on mielikuvituksen tuotosta, samoin Lentävä Spagettihirviö ja Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen. Viimeinen ei voi olla todellinen, koska on oksymoroni: jos jokin on vaaleanpunainen, niin se ei ole silloin näkymätön.
Me tiedämme riittävän hyvin perustein sen, että Saunatonttu, hammaskeiju ja lentävä siivekäs hevonen ovat ihmisen keksimiä mielikuvitusolentoja. Tiedämme myös sen, että puutarhan alla ei ole haltijoita (Dawkins). Näiden suhteen ei tarvitse olle skeptinen, sillä meillä on riittävän hyvät perustelut sille, että nämä eivät ole todellisia.
Meillä ei ole riittävän hyviä perusteluja sille, että maailmaa ei ole luotu, ja että tämän mahdollisen luomisen takana olisi jokin korkeampi voima. Tämän vuoksi on syytä olla epäilevä väitteisiin koskien luomista ja sen toteuttanutta korkeampaa voimaa. Koska universumi on olemassa ja maapallolla on elämää, on syytä pitää mahdollisena näitä asioita, sillä me emme tiedä, onko näiden olemassa ololle ja syntymiselle jokin perimmäinen syy - alkuvaikuttaja - vai ei.
Me emme tiedä sitäkään, onko universumi ollut aina olemassa jossakin muodossa vai ei, vai onko se syntynyt joskus historiassa, jota ennen on kylläkin ollut aikaa, mutta ei tätä universumia. Olemme skeptisiä ja agnostikkoja tällaisten asioiden suhteen. Me emme tiedä sitäkään, onko tämä universumi ainoa, vai onko niitä monta.
Agnostismi on tervettä näissä asioissa, niin kuin myös koskien mahdollista luomista ja sen toteuttanutta korkeampaa voimaa. On typerää ja turhaa uskoa, että ne ovat mahdottomia, niin kuin posset uskovat. Ateistinen usko on lapsellisen typerää, vähän kuin teismiä jalostuneessa muodossa...
Agmen.”Russelin teepannu on mielikuvituksen tuotosta, samoin Lentävä Spagettihirviö ja Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen.”
Mutta sinulla ei ole yhtään todistetta väitteellesi.
”Viimeinen ei voi olla todellinen, koska on oksymoroni: jos jokin on vaaleanpunainen, niin se ei ole silloin näkymätön.”
Kuten myös Raamatun kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jahve.- Anonyymi
'Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen. Viimeinen ei voi olla todellinen, koska on oksymoroni: jos jokin on vaaleanpunainen, niin se ei ole silloin näkymätön.'
Vaaleanpunainen yksisarvinen voi olla osan aikaa näkymätön ja osan aikaa näkyvä. Tai se voi näyttäytyä vain tietyille valituille henkilöille.
Mikäli sen olomuoto on suurimman osan aikaa näkymätön havainnoijille, voidaan sitä syystä sanoa ' näkymättömäksi'. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen. Viimeinen ei voi olla todellinen, koska on oksymoroni: jos jokin on vaaleanpunainen, niin se ei ole silloin näkymätön.'
Vaaleanpunainen yksisarvinen voi olla osan aikaa näkymätön ja osan aikaa näkyvä. Tai se voi näyttäytyä vain tietyille valituille henkilöille.
Mikäli sen olomuoto on suurimman osan aikaa näkymätön havainnoijille, voidaan sitä syystä sanoa ' näkymättömäksi'.Kerron teille nyt salaisuuden joka selittää olemassaolon mysteerin, osittain.
Elämä, kuten me sen tunnemme on mielikuvituksen tuotetta. Me ihmiset olemme jonkun korkeamman älykkyyden peli hahmoja. Tosin jos ihminen kehittyy, hän voi itse päästä 'pelaajaksi' ohjailemaan omaa universumiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerron teille nyt salaisuuden joka selittää olemassaolon mysteerin, osittain.
Elämä, kuten me sen tunnemme on mielikuvituksen tuotetta. Me ihmiset olemme jonkun korkeamman älykkyyden peli hahmoja. Tosin jos ihminen kehittyy, hän voi itse päästä 'pelaajaksi' ohjailemaan omaa universumiaan.Kerron teille nyt salaisuuden joka selittää olemassaolon mysteerin, osittain.
Elämä, kuten me sen tunnemme on mielikuvituksen tuotetta. Me ihmiset olemme jonkun korkeamman älykkyyden peli hahmoja. Tosin jos ihminen kehittyy, hän voi itse päästä 'pelaajaksi' ohjailemaan omaa universumiaan.
Näin sanoi Elon Musk,luin.Olemme virtuaali maailmassa,mutten hyväksy kertomaa ihan.. Anonyymi kirjoitti:
'Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen. Viimeinen ei voi olla todellinen, koska on oksymoroni: jos jokin on vaaleanpunainen, niin se ei ole silloin näkymätön.'
Vaaleanpunainen yksisarvinen voi olla osan aikaa näkymätön ja osan aikaa näkyvä. Tai se voi näyttäytyä vain tietyille valituille henkilöille.
Mikäli sen olomuoto on suurimman osan aikaa näkymätön havainnoijille, voidaan sitä syystä sanoa ' näkymättömäksi'.Tämä russelin teekannu on hyvä analogia aukkojen jumalalle, mikä tuntuu olevan tämä kreationisten palvoma suurin voima mitä on olemassa. Tälläistä täälä avaruudessa leijuvalla pölyhiukkasella satoja vuosia kestäneen havainnoinnin ja tutkimuksen jälkee. Ei huono. Mutta alati pienenevän piirin puuhastelua sukupolvien vaihtuessa, ja nuorten yleisssivistyksen parantuessa muinaiset myytit jää unholaan.
- Anonyymi
Oletko uskovainen ateisti? Jos pidät luomisen mahdottomana, niin olet. Jos pidät mahdottomana luomisen toteuttaneen korkeamman voiman olevaisuuden, niin olet uskovainen ateisti. Positiivinen ateisti uskoo sellaisia asioita, joita ei tiedä, eikä voi todistaa: hän sanoo uskoaan tiedoksi.
Testaa oletko positiivinen ateisti vai agnostikko. Löydätkö itsesi agnostismin uskoteoreettisesta määritelmästä? Kumpi olet: agnostikko vai ateisti? Vai oletko teisti? Agnostikko ei ole näistä kumpaakaan.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/20/teisti-agnostikko-ja-ateisti/
Agnostikko ei usko, joten hänellä ei ole mitään menetettävää. Ateisteilla ja teisteillä on menetettävänä usko ja maailmankuva. He ovat sen vuoksi puolueellisia, mutta agnostikot ovat puolueettomia.
Tiedätkö sinä, että luomista ei ole tapahtunut?
Tiedätkö sinä, että korkeampaa voimaa ei ole olemassa?
Minä en tiedä. Olen siis agnostikko.
Agmen.- Anonyymi
Koetan vastata, kun kysyt:
"Tiedätkö sinä, että luomista ei ole tapahtunut?
Tiedätkö sinä, että korkeampaa voimaa ei ole olemassa?
Minä en tiedä. Olen siis agnostikko."
Uskon silti Luojaan ja luomiseen, mutta en käytä tätä uskoa tieteellisen tiedon aukkojen tilkkeenä, mutta en möskään uskoani takia kiistä tieteellisen tutkimuksen tuloksia. En osaa sanoa, mihin tietoreettisista lokeroistasi kuulun, ekä suoraan sanoen paljoakaan välitä siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetan vastata, kun kysyt:
"Tiedätkö sinä, että luomista ei ole tapahtunut?
Tiedätkö sinä, että korkeampaa voimaa ei ole olemassa?
Minä en tiedä. Olen siis agnostikko."
Uskon silti Luojaan ja luomiseen, mutta en käytä tätä uskoa tieteellisen tiedon aukkojen tilkkeenä, mutta en möskään uskoani takia kiistä tieteellisen tutkimuksen tuloksia. En osaa sanoa, mihin tietoreettisista lokeroistasi kuulun, ekä suoraan sanoen paljoakaan välitä siitä.Nykyfysiikka on absoluuttisesti pelkkää höpöhöpöä ja hölynpölyä, jos he luulevat että maailmankaikkeus olisi syntynyt ilman henkisen olennon suunnitelua tms. EI voi syntyä, eikä edes kehittyä - kuten ei ihmisenkään maailmaan voi syntyä mitään teknologiaa, taidetta tms ilman tiedemiehen/taitelijan suunnittelua, kokeita ja suoranaista luomistoimenpidettä! Miksi nykymaailman Raamatun mukaan(Paavali) "hulllu tieto"; yrittää jatkuvasti selittää, ettei maailmankaikkeus olisi juurikin eläviä varten luotu, ei maailmankaikkeutta olisi olemassa, ellei joku persoonallinen henki ja henget eivät olisi halunneet juuri nykyisen kaltaista ympäristöä luoda, enkeleilleen ja eläimille, kodiksi... Täällä tapahtuu kuitenkin pahojakin asioita, pahin asia mitä koskaan on tapahtaunut oli/on nk: Luciferin kapina, joka alkoi, kun Hallitsija-Jumala totesi, että kaikki Luciferin tavoitteet ja toiveet eivät voisi toteutua silloinkaan heti, ja liian suuria Luojaltaan toivonut olento, kävi kapinaan, koska ei saanut toiveitaan todeksi heti, ja epäuskonsa Luojaansa kohtaan silloin syveni hyvin tuhoisaksi voimaksi, koska niiden toiveidensa rakentaminen olisi vienyt paljon kauemmin aikaa, mitä Lucifeerus vaalti, ja vaikka olemme menossa silti siihen suuntaan, että myös Pahikset saavat joitakin toiveitaan todeksi, ja kaikkihan olemme pahoja verratuna Jumalaamme, sikäli jos emme kuitenkin itse saa "syntyä uudesti ylhäältä "- lapsikseen... Se joka syntyy Jumalan, Isän lapseksi, Pojaksi/Tyttäreksi, rupeaa itsekin Luomaan asioita, vaikka luulenpa, ettei nykyinenkään ruumiimme ollut alunperinkään tarkoitettu mihinkään luojantöihin, vaan eläimiemme kaltaista elämää varten, ja siis: "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan"...
- Anonyymi
"Agnostikko ei usko, joten hänellä ei ole mitään menetettävää. Ateisteilla ja teisteillä on menetettävänä usko ja maailmankuva."
- Agnostikko ei tiedä uskoako jumalaan vai ei.
- Ateisti ei usko jumalaan, mutta ei välttämättä sulje pois sitä mahdollisuutta. Ei-usko ei ole uskoa.
- Ateistilla ei ole maailmankuvassaan mitään menetettävää, sillä se perustuu havaittuun todellisuuteen, eikä ole betonoitu esim. muinaisiin uskomuksiin. Agnostikko voi menettää epävarmuutensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyfysiikka on absoluuttisesti pelkkää höpöhöpöä ja hölynpölyä, jos he luulevat että maailmankaikkeus olisi syntynyt ilman henkisen olennon suunnitelua tms. EI voi syntyä, eikä edes kehittyä - kuten ei ihmisenkään maailmaan voi syntyä mitään teknologiaa, taidetta tms ilman tiedemiehen/taitelijan suunnittelua, kokeita ja suoranaista luomistoimenpidettä! Miksi nykymaailman Raamatun mukaan(Paavali) "hulllu tieto"; yrittää jatkuvasti selittää, ettei maailmankaikkeus olisi juurikin eläviä varten luotu, ei maailmankaikkeutta olisi olemassa, ellei joku persoonallinen henki ja henget eivät olisi halunneet juuri nykyisen kaltaista ympäristöä luoda, enkeleilleen ja eläimille, kodiksi... Täällä tapahtuu kuitenkin pahojakin asioita, pahin asia mitä koskaan on tapahtaunut oli/on nk: Luciferin kapina, joka alkoi, kun Hallitsija-Jumala totesi, että kaikki Luciferin tavoitteet ja toiveet eivät voisi toteutua silloinkaan heti, ja liian suuria Luojaltaan toivonut olento, kävi kapinaan, koska ei saanut toiveitaan todeksi heti, ja epäuskonsa Luojaansa kohtaan silloin syveni hyvin tuhoisaksi voimaksi, koska niiden toiveidensa rakentaminen olisi vienyt paljon kauemmin aikaa, mitä Lucifeerus vaalti, ja vaikka olemme menossa silti siihen suuntaan, että myös Pahikset saavat joitakin toiveitaan todeksi, ja kaikkihan olemme pahoja verratuna Jumalaamme, sikäli jos emme kuitenkin itse saa "syntyä uudesti ylhäältä "- lapsikseen... Se joka syntyy Jumalan, Isän lapseksi, Pojaksi/Tyttäreksi, rupeaa itsekin Luomaan asioita, vaikka luulenpa, ettei nykyinenkään ruumiimme ollut alunperinkään tarkoitettu mihinkään luojantöihin, vaan eläimiemme kaltaista elämää varten, ja siis: "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan"...
Mitäpä jos koettaisit itse käyttää luovia kykyjäsi johonkin muuhun kuin henkisen lannan luomiseen tälle palstalle? Osta vaikka halpa akryyliväripaketti ja ryhdy maalaamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Agnostikko ei usko, joten hänellä ei ole mitään menetettävää. Ateisteilla ja teisteillä on menetettävänä usko ja maailmankuva."
- Agnostikko ei tiedä uskoako jumalaan vai ei.
- Ateisti ei usko jumalaan, mutta ei välttämättä sulje pois sitä mahdollisuutta. Ei-usko ei ole uskoa.
- Ateistilla ei ole maailmankuvassaan mitään menetettävää, sillä se perustuu havaittuun todellisuuteen, eikä ole betonoitu esim. muinaisiin uskomuksiin. Agnostikko voi menettää epävarmuutensa."Agnostikko ei tiedä uskoako jumalaan vai ei."
Itse useimmin kuulemani määritelmän mukaan agnostikko jättää kysymyksen jumalan tai Jumalan tai jumalien olemassaolon avoimeksi. Minusta se ei ole samaa kuin se, ettei tiedä uskoako vai ei. Useimpien tuntemieni agnostikkojen mielestä jumalan olemassaololla tai -olemattomuudella ei ole heille juuri väliä. Tällä perusteella voisi kai pikemmin sanoa että agnostikko ei usko jumalaan. Tämä ei silti sulje pois sitä mahdolisuutta, että agnostikko voi alkaa uskoa jumalaan jos uskolle löytyy riittävän hyvät perusteet.
Uskon Auringon olemassaoloon mutta en pidä Aurinkoa jumalana kuten wanhat egyptiläiset. Jollakin kielellisellä saivartelulla tämän voisi kenties vääntää muotoon "uskon Aurinkoon", mutta en pidä sitä samanlaisena uskona kuin keskimääräistä jumalauskoa. Yhtä hyvin uskon että kaksi ynnä kaksi on neljä, mutta eipä siinäkään ole uskonnon aineksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Agnostikko ei tiedä uskoako jumalaan vai ei."
Itse useimmin kuulemani määritelmän mukaan agnostikko jättää kysymyksen jumalan tai Jumalan tai jumalien olemassaolon avoimeksi. Minusta se ei ole samaa kuin se, ettei tiedä uskoako vai ei. Useimpien tuntemieni agnostikkojen mielestä jumalan olemassaololla tai -olemattomuudella ei ole heille juuri väliä. Tällä perusteella voisi kai pikemmin sanoa että agnostikko ei usko jumalaan. Tämä ei silti sulje pois sitä mahdolisuutta, että agnostikko voi alkaa uskoa jumalaan jos uskolle löytyy riittävän hyvät perusteet.
Uskon Auringon olemassaoloon mutta en pidä Aurinkoa jumalana kuten wanhat egyptiläiset. Jollakin kielellisellä saivartelulla tämän voisi kenties vääntää muotoon "uskon Aurinkoon", mutta en pidä sitä samanlaisena uskona kuin keskimääräistä jumalauskoa. Yhtä hyvin uskon että kaksi ynnä kaksi on neljä, mutta eipä siinäkään ole uskonnon aineksia.>> agnostikko voi alkaa uskoa jumalaan jos uskolle löytyy riittävän hyvät perusteet.
Kuten ateistikin. Kyse on juuri nimenomaan niiden perusteiden puutteesta. Toisin kuin ateisti, agnostikko elää jatkuvassa epävarmuudessa – entäs jos joku niistä mielikuvitusolennoista johon hän ei usko, onkin olemassa, eikä tykkää siitä ettei siihen uskota!
Ymmärrän hyvin, etten voi todistaa keijujen tai mörköjen olemattomuutta. Vaikka toisille nekin ovat todellisuutta, voin silti aika suurella varmuudella sanoa, ettei niitä ole olemassa. Jumaluskomusten kanssa on sama juttu. Jos jumalia aletaan vielä yksilöimäänkin, niiden olemassaolon epätodennäköisyys vain lisääntyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Agnostikko ei tiedä uskoako jumalaan vai ei."
Itse useimmin kuulemani määritelmän mukaan agnostikko jättää kysymyksen jumalan tai Jumalan tai jumalien olemassaolon avoimeksi. Minusta se ei ole samaa kuin se, ettei tiedä uskoako vai ei. Useimpien tuntemieni agnostikkojen mielestä jumalan olemassaololla tai -olemattomuudella ei ole heille juuri väliä. Tällä perusteella voisi kai pikemmin sanoa että agnostikko ei usko jumalaan. Tämä ei silti sulje pois sitä mahdolisuutta, että agnostikko voi alkaa uskoa jumalaan jos uskolle löytyy riittävän hyvät perusteet.
Uskon Auringon olemassaoloon mutta en pidä Aurinkoa jumalana kuten wanhat egyptiläiset. Jollakin kielellisellä saivartelulla tämän voisi kenties vääntää muotoon "uskon Aurinkoon", mutta en pidä sitä samanlaisena uskona kuin keskimääräistä jumalauskoa. Yhtä hyvin uskon että kaksi ynnä kaksi on neljä, mutta eipä siinäkään ole uskonnon aineksia.>> Uskon Auringon olemassaoloon mutta en pidä Aurinkoa jumalana kuten wanhat egyptiläiset.
On eri asia uskoa jonkin konkreettisen kuin virtuaalisen olemassaoloon. Aurinko on konkreettinen. Sen jumaluus on uskomus, mutta aikanaan siihen uskoneille hyvinkin konkreettiselta tuntunut asia.
Ihmisellä on kyky uskoa kuvitteellisiin asioihin, joden olemassaolo on kiinni vain siitä, että niihin uskotaan. Sellaisia on paljon. Mieti vaikka rahaa, saati virtuaalivaluuttaa, postimerkkejä, keräilykuvia...
Ukko-ylijumala menetti jumluutensa, koska siihen ei enää uskottu. Tilalle tuli uusi jumala. Senkin jumaluus on kiinni vain siitä, että näin vain uskotaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Agnostikko ei usko, joten hänellä ei ole mitään menetettävää. Ateisteilla ja teisteillä on menetettävänä usko ja maailmankuva."
- Agnostikko ei tiedä uskoako jumalaan vai ei.
- Ateisti ei usko jumalaan, mutta ei välttämättä sulje pois sitä mahdollisuutta. Ei-usko ei ole uskoa.
- Ateistilla ei ole maailmankuvassaan mitään menetettävää, sillä se perustuu havaittuun todellisuuteen, eikä ole betonoitu esim. muinaisiin uskomuksiin. Agnostikko voi menettää epävarmuutensa.Agnostikko ei usko jumalaan, mutta pitää sitä mahdollisena.
Ateisti ei usko jumalaan, ja pitää sitä mahdottomana.
Teisti uskoo jumalaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> agnostikko voi alkaa uskoa jumalaan jos uskolle löytyy riittävän hyvät perusteet.
Kuten ateistikin. Kyse on juuri nimenomaan niiden perusteiden puutteesta. Toisin kuin ateisti, agnostikko elää jatkuvassa epävarmuudessa – entäs jos joku niistä mielikuvitusolennoista johon hän ei usko, onkin olemassa, eikä tykkää siitä ettei siihen uskota!
Ymmärrän hyvin, etten voi todistaa keijujen tai mörköjen olemattomuutta. Vaikka toisille nekin ovat todellisuutta, voin silti aika suurella varmuudella sanoa, ettei niitä ole olemassa. Jumaluskomusten kanssa on sama juttu. Jos jumalia aletaan vielä yksilöimäänkin, niiden olemassaolon epätodennäköisyys vain lisääntyy.Agnostikko ei pidä tutkittuja ja tunnettuja jumaltaruja luomismyytteineen tosina: niiden kuvaamat jumalat eivät ole todellisia. Ei ole syytä epäillä, että jokin näistä olisi totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Agnostikko ei usko, joten hänellä ei ole mitään menetettävää. Ateisteilla ja teisteillä on menetettävänä usko ja maailmankuva."
- Agnostikko ei tiedä uskoako jumalaan vai ei.
- Ateisti ei usko jumalaan, mutta ei välttämättä sulje pois sitä mahdollisuutta. Ei-usko ei ole uskoa.
- Ateistilla ei ole maailmankuvassaan mitään menetettävää, sillä se perustuu havaittuun todellisuuteen, eikä ole betonoitu esim. muinaisiin uskomuksiin. Agnostikko voi menettää epävarmuutensa.Agnostikko on epävarma vain korkeammasta voimasta ja luomisesta, ei jumaltaruista ja satuolennoista.
Agnostikko tietää, että jumaltarujen jumalat ja satuolennot kuten Lentävä Spagettihirviö eivät ole todellisia. Tämän suhteen ei tarvitse olla epäilevä.
Ateisti lukee luomisen mahdollisesti toteuttaneen korkeamman voiman tunnettujen satuolentojen joukkoon tasavertaisena, koska pitää mahdottomana luomisen.
Jos agnostikko on epävarma sen suhteen, onko Raamatun Jumala todellinen vai ei, niin hän on silloin epäilevä agnostikko, ei agnostikko. Ihmiset voidaan jakaa viiteen ryhmään uskon määrän mukaan:
teisti (uskoo lujasti ja on varma)
epäilevä teisti (uskoo heikosti ja on epävarma)
agnostikko (ei usko lainkaan)
epäilevä ateisti (uskoo heikosti ja on epävarma)
ateisti (uskoo lujasti ja on varma)
Vain agnostikko ei korvaa tiedon puutetta uskolla. Muut täyttävät tiedon aukot uskolla, mikä johtaa erimielisyyksiin, riitoihin, syrjintään, sortoon, eriarvoiseen kohteluun, väkivaltaan ja tappamiseen, olipa uskova sitten ateisti tai teisti. Agnostikolla ei ole tarvetta tällaiseen jopa lapselliseen ja typerään oman uskon puolustamiseen, koska hänellä ei ole uskoa. Agnostikko voi myös vaihtaa maailmankuvaansa toisin kuin ääripään uskovat ateistit ja teistit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä jos koettaisit itse käyttää luovia kykyjäsi johonkin muuhun kuin henkisen lannan luomiseen tälle palstalle? Osta vaikka halpa akryyliväripaketti ja ryhdy maalaamaan.
En kirjoita nykyään paljoakaan tavallisia tekstejä tai maalaa tai tee musiikkiakaan, teen tietokoneohjelmia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> agnostikko voi alkaa uskoa jumalaan jos uskolle löytyy riittävän hyvät perusteet.
Kuten ateistikin. Kyse on juuri nimenomaan niiden perusteiden puutteesta. Toisin kuin ateisti, agnostikko elää jatkuvassa epävarmuudessa – entäs jos joku niistä mielikuvitusolennoista johon hän ei usko, onkin olemassa, eikä tykkää siitä ettei siihen uskota!
Ymmärrän hyvin, etten voi todistaa keijujen tai mörköjen olemattomuutta. Vaikka toisille nekin ovat todellisuutta, voin silti aika suurella varmuudella sanoa, ettei niitä ole olemassa. Jumaluskomusten kanssa on sama juttu. Jos jumalia aletaan vielä yksilöimäänkin, niiden olemassaolon epätodennäköisyys vain lisääntyy."Toisin kuin ateisti, agnostikko elää jatkuvassa epävarmuudessa – entäs jos joku niistä mielikuvitusolennoista johon hän ei usko, onkin olemassa, eikä tykkää siitä ettei siihen uskota!"
Kuvittelet tuon agnostikon epävarmuuden väärin. Agnostikon epävarmuus ei ole jatkuvaa eikä millään lailla epämiellyttävää, toisin kuin ilmeisesti haluaisit. Agnostikkona totean itse sinulle, että jos joku nimetyistä jumalista onkin olemassa niin olkoon sitten. Asialla ei ole minulle merkitystä.
Ja jos kuolemani jälkeen joudunkin yllättäen selittelemään tekemisiäni jollekin jumalalle sen sijaan että yksinkertaisesti lakkaan olemasta, kohtaan hänet pystypäin ja sanon hänelle täysin rehellisesti, etten ole ollut varma hänen olemassaolostaan, mutta nyt näyttää siltä että hän on tosiaan olemassa. Arvioikoon hän minut sen mukaan.
Helvettiin voi kuulemma joutua vain sellainen, joka uskoo sen olemassaoloon. Jos uskot Jumalaan ja taivaaseen ja helvettiin, niin joudut varsin mahdollisesti elämään sellaisessa epävarmuudessa jonka itse kuvailit: "Entäs jos olenkin tehnyt jotain sellaista josta Jumala tuomitsee minut helvettiin?" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Agnostikko on epävarma vain korkeammasta voimasta ja luomisesta, ei jumaltaruista ja satuolennoista.
Agnostikko tietää, että jumaltarujen jumalat ja satuolennot kuten Lentävä Spagettihirviö eivät ole todellisia. Tämän suhteen ei tarvitse olla epäilevä.
Ateisti lukee luomisen mahdollisesti toteuttaneen korkeamman voiman tunnettujen satuolentojen joukkoon tasavertaisena, koska pitää mahdottomana luomisen.
Jos agnostikko on epävarma sen suhteen, onko Raamatun Jumala todellinen vai ei, niin hän on silloin epäilevä agnostikko, ei agnostikko. Ihmiset voidaan jakaa viiteen ryhmään uskon määrän mukaan:
teisti (uskoo lujasti ja on varma)
epäilevä teisti (uskoo heikosti ja on epävarma)
agnostikko (ei usko lainkaan)
epäilevä ateisti (uskoo heikosti ja on epävarma)
ateisti (uskoo lujasti ja on varma)
Vain agnostikko ei korvaa tiedon puutetta uskolla. Muut täyttävät tiedon aukot uskolla, mikä johtaa erimielisyyksiin, riitoihin, syrjintään, sortoon, eriarvoiseen kohteluun, väkivaltaan ja tappamiseen, olipa uskova sitten ateisti tai teisti. Agnostikolla ei ole tarvetta tällaiseen jopa lapselliseen ja typerään oman uskon puolustamiseen, koska hänellä ei ole uskoa. Agnostikko voi myös vaihtaa maailmankuvaansa toisin kuin ääripään uskovat ateistit ja teistit.>> Agnostikko tietää, että jumaltarujen jumalat ja satuolennot kuten Lentävä Spagettihirviö eivät ole todellisia. Tämän suhteen ei tarvitse olla epäilevä.
Ai, että agnostikko tietää, mutta ateisti uskoo! Menet sekaisin noissa määritelmissäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Agnostikko tietää, että jumaltarujen jumalat ja satuolennot kuten Lentävä Spagettihirviö eivät ole todellisia. Tämän suhteen ei tarvitse olla epäilevä.
Ai, että agnostikko tietää, mutta ateisti uskoo! Menet sekaisin noissa määritelmissäsi.Kyllä se ateistikin uskoo, että jumaltarut eivät ole tosia ja niiden jumalat eivät ole todellisia. Siksi ateisti vertaakin satuolentoja mahdolliseen korkeampaan voimaan, koska on varma, että niitä ei ole olemassa. Agnostikko ei vertaa satuolentoja mahdolliseen korkeampaan voimaan, koska tietää satuolennot olemattomiksi, mutta ei tiedä sitä, onko korkeampi voima luonut tämän maailman vain ei.
Tässä on hyvä tapa erottaa agnostikko ja ateisti toisistaan. Jos joku sanoo korkeamman voiman olevan yhtä mahdollinen kuin tunnettu satuolento, niin silloin hän on ateisti: se valehtelevat ja asioita vääristelevä posse, joka tulkitsee tahallaan väärin ja johtaa harhaan. Tyhmimmät eivät edes huomaa sitä, että tuollainen vertailu osoittaa heidän olevan lapsellisen typeriä (esim. ateisti, joka sanoo pitävänsä mahdollisena hammaskeijun ja yhtä mahdollinen on maailman luonut korkeampi voima).
Kaikkein lapsellisin vänkääjä taisi selittää sen, miksi Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen ei ole oksymoroni ja voi olla todellinen. Se on vain osan ajasta näkymätön, mutta kun se on näkyvä, niin se on väriltään vaaleanpunainen. Niinpä se voi olla todellinen, mutta me emme voi tietää sitä, onko se todellinen vai ei. Meidän pitää siksi epäillä ja olla epävarma. Silti jokainen tietää täysin varmasti, että se ei ole todellinen, koska on vain yksi mielikuvituksen tuottama parodinen hahmo Raamatun Jumalasta lisää...
Ja typerimmät luulevat, että kun Raamatun on osoitettu sisältävän epätosia kertomuksia ja asiavirheitä, niin se todistaa, että luomista ei ole voinut tapahtua, eikä korkeampaa voimaa voi olla olemassa: se on mahdotonta. Tyhmät kumoavat aina korkeamman voiman mahdollisuuden vetoamalla myyttien jumaliin, joista tiedetään niiden olevan satua sen sijaan, että olisivat todellisia. Korkeammasta voimasta tätä ei tiedetä, mutta kun oma ateistinen usko ja maailmankuva eivät salli pitää sellaista mahdollisena, syyllistytään tällaiseen typerään lapselliseen vertailuun (eikä parempaan pystytä). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se ateistikin uskoo, että jumaltarut eivät ole tosia ja niiden jumalat eivät ole todellisia. Siksi ateisti vertaakin satuolentoja mahdolliseen korkeampaan voimaan, koska on varma, että niitä ei ole olemassa. Agnostikko ei vertaa satuolentoja mahdolliseen korkeampaan voimaan, koska tietää satuolennot olemattomiksi, mutta ei tiedä sitä, onko korkeampi voima luonut tämän maailman vain ei.
Tässä on hyvä tapa erottaa agnostikko ja ateisti toisistaan. Jos joku sanoo korkeamman voiman olevan yhtä mahdollinen kuin tunnettu satuolento, niin silloin hän on ateisti: se valehtelevat ja asioita vääristelevä posse, joka tulkitsee tahallaan väärin ja johtaa harhaan. Tyhmimmät eivät edes huomaa sitä, että tuollainen vertailu osoittaa heidän olevan lapsellisen typeriä (esim. ateisti, joka sanoo pitävänsä mahdollisena hammaskeijun ja yhtä mahdollinen on maailman luonut korkeampi voima).
Kaikkein lapsellisin vänkääjä taisi selittää sen, miksi Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen ei ole oksymoroni ja voi olla todellinen. Se on vain osan ajasta näkymätön, mutta kun se on näkyvä, niin se on väriltään vaaleanpunainen. Niinpä se voi olla todellinen, mutta me emme voi tietää sitä, onko se todellinen vai ei. Meidän pitää siksi epäillä ja olla epävarma. Silti jokainen tietää täysin varmasti, että se ei ole todellinen, koska on vain yksi mielikuvituksen tuottama parodinen hahmo Raamatun Jumalasta lisää...
Ja typerimmät luulevat, että kun Raamatun on osoitettu sisältävän epätosia kertomuksia ja asiavirheitä, niin se todistaa, että luomista ei ole voinut tapahtua, eikä korkeampaa voimaa voi olla olemassa: se on mahdotonta. Tyhmät kumoavat aina korkeamman voiman mahdollisuuden vetoamalla myyttien jumaliin, joista tiedetään niiden olevan satua sen sijaan, että olisivat todellisia. Korkeammasta voimasta tätä ei tiedetä, mutta kun oma ateistinen usko ja maailmankuva eivät salli pitää sellaista mahdollisena, syyllistytään tällaiseen typerään lapselliseen vertailuun (eikä parempaan pystytä).Perkele: ateisti ei siis USKO vaan tietää jumaltarujen jumalat epätosiksi.
Anonyymi kirjoitti:
"Toisin kuin ateisti, agnostikko elää jatkuvassa epävarmuudessa – entäs jos joku niistä mielikuvitusolennoista johon hän ei usko, onkin olemassa, eikä tykkää siitä ettei siihen uskota!"
Kuvittelet tuon agnostikon epävarmuuden väärin. Agnostikon epävarmuus ei ole jatkuvaa eikä millään lailla epämiellyttävää, toisin kuin ilmeisesti haluaisit. Agnostikkona totean itse sinulle, että jos joku nimetyistä jumalista onkin olemassa niin olkoon sitten. Asialla ei ole minulle merkitystä.
Ja jos kuolemani jälkeen joudunkin yllättäen selittelemään tekemisiäni jollekin jumalalle sen sijaan että yksinkertaisesti lakkaan olemasta, kohtaan hänet pystypäin ja sanon hänelle täysin rehellisesti, etten ole ollut varma hänen olemassaolostaan, mutta nyt näyttää siltä että hän on tosiaan olemassa. Arvioikoon hän minut sen mukaan.
Helvettiin voi kuulemma joutua vain sellainen, joka uskoo sen olemassaoloon. Jos uskot Jumalaan ja taivaaseen ja helvettiin, niin joudut varsin mahdollisesti elämään sellaisessa epävarmuudessa jonka itse kuvailit: "Entäs jos olenkin tehnyt jotain sellaista josta Jumala tuomitsee minut helvettiin?"Olen hyvin samoilla linjoilla kuin sinä. En oikein osaa uskoa nimettyihin jumaliin, mutta en sulje pois sitä mahdollisuutta, että on olemassa jokin jumaluus. En tiedä onko tämä jumaluus ollut olemassa jo ennen ihmistä vai onko se ihmiskunnan kehittämä eli kulttuurievoluution luomus - jonkinlaista uskontoahan on luolamaalauksista ja hautapaikoista päätellen ollut jo kauan ennen kirjoitustaidon syntyä.* Asia ei ahdista minua enkä elä sen suhteen minkäänlaisessa epävarmuudessa, koska sillä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut minulle merkitystä.
Kirkoissa käyn mielelläni kuuntelemassa konsertteja. Keskikokoisenkin kirkon urut soivat paikan päällä kuultuna upeammin kuin mikään äänite.
Jos kuoltuani joudun jonkin jumalan puhutteluun, vastaan jokseenkin samoin kuin sinä.
Uskon Aurinkoon siinä mielessä, että se on aivan ilmeisesti olemassa, mutta en usko sen olevan jumala vaikka sitä on jumalana pidettykin. Samalla tavoin uskon että kolme ynnä kolme on kuusi, mutta sekin on aivan eri asia kuin uskonnollinen usko.
* Mitä kirjoitustaidon syntyyn tulee, suosittelen lämpimästi tätä Yle Areenan dokumenttia; pitäkää kiirettä sillä se on nähtävissä enää puolentoista vuoden ajan!
https://areena.yle.fi/1-50653517- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se ateistikin uskoo, että jumaltarut eivät ole tosia ja niiden jumalat eivät ole todellisia. Siksi ateisti vertaakin satuolentoja mahdolliseen korkeampaan voimaan, koska on varma, että niitä ei ole olemassa. Agnostikko ei vertaa satuolentoja mahdolliseen korkeampaan voimaan, koska tietää satuolennot olemattomiksi, mutta ei tiedä sitä, onko korkeampi voima luonut tämän maailman vain ei.
Tässä on hyvä tapa erottaa agnostikko ja ateisti toisistaan. Jos joku sanoo korkeamman voiman olevan yhtä mahdollinen kuin tunnettu satuolento, niin silloin hän on ateisti: se valehtelevat ja asioita vääristelevä posse, joka tulkitsee tahallaan väärin ja johtaa harhaan. Tyhmimmät eivät edes huomaa sitä, että tuollainen vertailu osoittaa heidän olevan lapsellisen typeriä (esim. ateisti, joka sanoo pitävänsä mahdollisena hammaskeijun ja yhtä mahdollinen on maailman luonut korkeampi voima).
Kaikkein lapsellisin vänkääjä taisi selittää sen, miksi Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen ei ole oksymoroni ja voi olla todellinen. Se on vain osan ajasta näkymätön, mutta kun se on näkyvä, niin se on väriltään vaaleanpunainen. Niinpä se voi olla todellinen, mutta me emme voi tietää sitä, onko se todellinen vai ei. Meidän pitää siksi epäillä ja olla epävarma. Silti jokainen tietää täysin varmasti, että se ei ole todellinen, koska on vain yksi mielikuvituksen tuottama parodinen hahmo Raamatun Jumalasta lisää...
Ja typerimmät luulevat, että kun Raamatun on osoitettu sisältävän epätosia kertomuksia ja asiavirheitä, niin se todistaa, että luomista ei ole voinut tapahtua, eikä korkeampaa voimaa voi olla olemassa: se on mahdotonta. Tyhmät kumoavat aina korkeamman voiman mahdollisuuden vetoamalla myyttien jumaliin, joista tiedetään niiden olevan satua sen sijaan, että olisivat todellisia. Korkeammasta voimasta tätä ei tiedetä, mutta kun oma ateistinen usko ja maailmankuva eivät salli pitää sellaista mahdollisena, syyllistytään tällaiseen typerään lapselliseen vertailuun (eikä parempaan pystytä).Pystytkö osoittamaan hammaskeijun olemassaolon mahdottomaksi?
- Anonyymi
Juu ei... EI nykyinen universumi ole eka, vaan aivankuin ihmisenkin tiedon mukaan, kuten kehitysteorian, ensimmäiset universumit olivat yksinkertaisempia, ja Jumalat tekivät hengeilleen jo aiemmin eräänlaisia "pelejä", joiden tarkoituksena oli oppia tehkemään seuraavaksi vielä parempi peli ja maailmankaikkeus. Tämä on ihan itsestäänselvää, ei kannata edes epäillä tätä. Kehitysteoria on totta, universuminkin suhteen : Jumalien täytyi kerätä tietoa ja taitoja triljoonia "vuosia"; ennenkuin nykyisen kaltainen ultrailluusio - 3D-maailmasta tuli mahdolliseksi. Tämä ei hetki ei ole lähelläkään kaiken alkua, ateiseille pettymykseksi, kaukana siitä, vaikka olisi mennyt tähän saakka, nykyuniversumissa vasta 14 mrd vuotta. Ei sekään aika sinänsä ole pitkä, jos ottaa huomioon vaikkapa ihmisen tilanteen, että elämämme muutaman miljardi SEKUNTIA, per nykyruumis - jossa joka sekunti - havaitsemme miljardeja vuosia kehittyneen maailmankaikkeuden tilanteita... Jumalat eivät havaitse käsittäkseni samoin tilaneita, koska vaikka niidenkin elämä, heidän sen kertaisessa ruumiissaan olisi myöskin vain miljardin sekunninkaltaisen värähdyksen mittainen, ne havaitsevat vähemmän, kuin ihminen luullakseni maailmankaikkeuden tapahtumia, aistiensa erilaisuuden takia, ihmisen kaltainen kuolevais-elämä on Jumalille turha, ei niiden kannata elää kauaa, samassa hetkessä... Tai hyvin tiukan aikataulun ja ihmisen elämän kaltaisen kellotuksen ohjaamina...
”Me voimme pitää mahdollisena luomisen ja korkeamman voiman, sekä sen, että luomista ei ole tapahtunut, eikä mitään sen toteuttanutta korkeampaa voimaa ole olemassa.”
Miten tämä mahdollinen korkeampi voima olisi voinut syntyä tyhjästä?- Anonyymi
Joo, älä mene sekaisin hiukan huti määriteltyjen sanastusten takia. Tyhjyys on käsite, joka syntyy vain verratessa asioita, eli kun sellaista asiaa, jota ei ole vielä kulutettu kokonaan, verrataan selkeästi olemattomaan tai tyhjään - havaitsemme sen olevan täysi, tai edes jotakin on silloin esim. "lautasella ja kupissa"; olemassa, mutta silti on varsinkin hengen ja sanojan maailmoissa tyhjentymättömiäkin asioita, vaikka tiedämme materiamaailmasta, että kaikki on katoavaista sen takia, että kun niitä kulutetaan - ne vaihtavat aiemman olomuotonsa seuraavaan kehitys/kuolema-askeleeseensa tms. Ruumiimmekaan ei ole kuitenkaan siitä syystä kuolevainen, että kyllä ihmisistä aina ikuisesti edes joku jää jatkamaan sukuaan, en tiedä tarviiko sen kuitenkaan säilyä materiassakaan pelkästään - vaikka ei ole mahdotonta, että "Ihminenkin" - kaikkikin ihmiset - saattavat joskus tulevaisuudessa kyllästyä lopullisestikin nykyiseen lähes apinankaltaiseen ruumiseensa. Ihminen ei ole pelkkä ruumis, vaan ihminenkin on Henkinen vaikuttaja, joka etsii IHMEITÄ ja etsii tietoakin, ja tällöin ei ole väliä suuremmalti sillä olisimmeko "ikuisesti" edes "humanoideja"... Onhan noita scifitarinoitakin, joissa joku omituinen henkinen olento on ikäänkuin IHMINEN, muttei silti ole ihmisruummiissa... Eikö sellaisia ole monet piirettyjen ja taiteellisten tarinoiden olennotkin, EI esim. Simpsonien alkumuoto ole todellakaan silti apina, vaan pelkkä väriläiskä tai "Barnababa"... Ne voitaisiin näyttää syntyvän illuusioina ihan mistä tahansa, pelkästä pinta-ala kuviosta, mutta ei Ihminen sellaiseen usko, oman materiaruumiinsa syntymisen suhteen useinkaan...
- Anonyymi
Ei Jumala luonut "tyhjästä" muutakuin tyhjyyttä, mutta se mikä tuolloin alussakin oli luotu "täydeksi", siitä todella tuli jatkossakin täyttä... Mutta siis Jumala loi kaiken OLEMATTOMISTA asioista, ja ensimmäinen luomitekonsa, ennen maailmankaikkeuden ympäristöjenkin luomista, oli henkisten alkuenkelien astraaliset ja "ektoplasmaiset"- ruumiit, ja vain paholaiselle demoneineen Jumala joutui sallimaan sen, ettei niiden tarvinnut edes kunnioittaa, omaakin Luojaansa... Pahoja olentoja oli/on silti todella paljon, IHMISISTÄ ei ehkä kuitenkaan kuin 10%, vaikka kaikista enkelijumalista prosentti on jopa 1/3 = 33,333...%(mm. Urantiakirjan mukaan). Oli hyvin lähellä joidenkin mielestä tilanne, että pahuus olisi joidenkin mielestä voittanut, kaikkialla universumissa, mutta sitä ei silti tule tapahtumaan lopullisissa vertailuissa KOSKAAN, koska ei ole pahaa voittaa, ellei voita vääryydellä ja petoksella vasta, tai esim. itsemurhallaan uhkaillen... Kuitenkaan petoksella ja vääydellä ja kiristyksellä voittamista ei tulla silti hyväkymään oikeaksi voitoksi - sitäkään koskaan, vaikka ei maailmassamme edes urheilijoista kaikkia dobing-urheilijoita käräytetty, eli tässä suhteessa Suomen hiihtäjille tapahtui taannoin hyvin kunniallinen asia, kun jäivät kiinni, vaikka he itse tosin yrittävät aluksi peitellä tapahtunutta, mutta jäivät kiinni siis vain siksi, että eivät pohjimmiltaan halunneet kuitenkaan väärydellä voittaa... Kuinka kauan sitten joku "Norjakin" porskuttaa talviurheilussa mahdollisesti doubbingillakin, hehän pilailivat vasta yhden naishiihtäjistään dobingurheilijaksi, siinä missä Venäjä totesi, että KAIKKI sen urheilijat olivat männä vuosikymmeninä voittaneet dobingin avulla. Vannomatta silti paras, ettei muualla kuitenkaan kaikki menestyneekin doubanneet... Henkistä doubingia puolestaan on valehtelu ja pilailu ja eksyttäminen ja vastustajansa panettelu...
- Anonyymi
Kerokaapa yksi asia, evoluutikota ja/tai kreationistit?
Miten Taivaitten tilavuus eli tyhjyys on ilmaantunut? Millä tavoin tallennetaan maailmankaikkeudessa tilavuusmuodot massoineen kuin tietokantaan?! Jos ihminen tekee matemaattisen illuusion, siihen tarvitaan vähintään paperia piirtovälineineen, tai esim. tietokonenäyttö - kortteineen/ajureineen/muisteineen...
Missä on maailmankaikkeuden massoja ylläpitävät piirrinkortit, ovatko ne ollenkaan tähän massailluusioon itseensä tallennettuja ja rakennettuja edes?! Koska jos emme löytäisi esim. maapallon magmasydämestä konetta, joka ylläpitää fysikaalista planeetarista massaansa, se laite epäilemättä on silloin muualla, ei ehkä edes Galaksin keskustassa, mutta jossakin... Jos ihminen tekee paperilleen taidetta/matemaattisen muotopiirroksen, niin tuolloin ei piirtäjä edes itse ole paperissa, vaikka se olisi jopa suomalaisesta puusta valmisettu - vaan sen ulkopuolella, konkreettisesti sitä piirtävässä olenossa, eli eikö samoin maailmankaikkeudessa : maailmankaikkeuteen piirrettyjen massojen piirtäjät eivät sijaitse kyseisessä massassa välttämättä, vaan konkreettisesti Luojansa ruumiissa... Millä tavoin havaitsisimme JUMALAN ruumiin? Johannes sanoi Raamatussa, että Häntä ei ole kukaan kuolevainen nähnyt ruumissaan - kuitenkaan... Tosin Jeesus sanoi puhdassydämisyytensä takia havaitsevansa Hänet - Isä Jumalan koko ajan, ja Mooses sanoi nähneensä Jumalan takaapäin, ja Jesaja profeetoista sanoi näheensä Jumalan jopa paremminkin kuin Mooses. Eli kuitenkin tiedän, että monetkin Jumalaan liittyvistä Logiikoista ja muista sanoista on tallennettu elävienkin olentojen aivoihinkin... Eikä vähiten nykyään - tietokoneenkin muisteihin... Tietokone itse ei silti ymmärrä kai juuri mitään, se vain silti kykenee suorittamaan eli käsittämään sille IHMISEN tekemän konekielikoodin. Ja se aiempi tietoäsäiliö oli yksinkertaisesti paperi-kirja.... - Anonyymi
Se mitä tieteessä tapahtui, jo muinaisen Kreikan aikana oli se, että lopetettiin etsimästä "ideaalisia todellisuuksia", eli kaiken luonnontieteen piti perustua enää ihmisen aisteilla perusteltavaan todellisuuteen. Kuitenkin juuri "ideaalisen todellisuuden" etsimisen lopettaminen, teki kaikesta tieteestä melko ateistista, mutta pitäisi ymmärtää, että ei aistimmekaan ole syntyneet ruumiiseemme itsestään, tai kehityksellä ILMAN kehittäjää. Ei ole mahdollista, että vaikka passivoisi kieliopillisesti ajateltuna kehittäjän, ettei Häntä silti olisi, mutta totta on se, että emme me ihmiset tiedä mitään kovin tarkkoja ominaisuuksia Jumalille, mutta SE Jumala joka ilmoitettiin maailmallemme, oli Ihmisyydessä Kristus Jeesus, joka on erityisen tärkeä Jumala niille, jotka haluavat rakastaa lähimmäisiään ja Luojaansa, ja vaikka niitäkin ihmisjumalia tuli tieteeseen varsinkin useitakin, Jaafetilaiseen sukuumme, ja jotka opettivat fysiikan ja kemian avulla ihmisille, MITEN joitakin asioita, havaintojen avulla käsitellään matemaattisesti(mm: Isaac Newton), niin edelleenkin tärkeämpää - kuin pelkkä tieteensä suorittaminen - on olla väleissä lähimmäistensä kanssa, ja varsinkin sen Olennon minkä uskoo Jumalaksi... Jumalasta ei ole vieläkään mahdollista Ihmisen tietää juuri mitään, muuta kuin että SE on ihmisellä silti vain sana sanojen joukossa, jolla tarkoitetaan ELÄVÄÄ olentoa, joka on KORKEIN olento, jossakin materialistisen maailman luomiseen ja sosiaalisiin suhteisiimme liittyvissä asioissa.
- Anonyymi
"Tieteellisen oletuksen mukaan universumi on noin 13,72 miljardia vuotta vanha. Sitä ennen ei ollut mitään, koska tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Ei ole järkevää kysyä "Mitä oli ennen universumin syntyä?" koska tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa."
Astrofysiikka (tai kosmologia) nykyisellään ei tietääkseni sulje pois mahdollisuutta että ennen alkuräjähdystä on tapahtunut jotain, eli siis ettei alkuräjähdys ole ns nollahetki
iowa- Anonyymi
Noin on:
"Astrofysiikka (tai kosmologia) nykyisellään ei tietääkseni sulje pois mahdollisuutta että ennen alkuräjähdystä on tapahtunut jotain,.."
Kosmologiassa spekuloidaan myös multiversumilla tai edellisen alkuräjähdyksen jäljillä kaukana näköhorisonttimme takana. Siellä ei sanota ",,tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa".., vaan että se on ainoa, josta tiedämme. - Anonyymi
Hienoa, että vaivauduit huomauttamaan asiasta, mutta pahoin pelkään että tämä on G4Gille liian monimutkaista, kuten kaikki muukin.
Tälle samalle heebolle on vuosia rautalangasta väännetty asioita, mutta ei hän ole mitään oppinut. - Anonyymi
Nykyään uskotaan, että ennen alkuräjähdystä oli kosminen inflaatio, jonka aikana universumi oli täysin tyhjä ja äärettömän kylmä. Tätä kesti muutaman pikosekunnin ajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin on:
"Astrofysiikka (tai kosmologia) nykyisellään ei tietääkseni sulje pois mahdollisuutta että ennen alkuräjähdystä on tapahtunut jotain,.."
Kosmologiassa spekuloidaan myös multiversumilla tai edellisen alkuräjähdyksen jäljillä kaukana näköhorisonttimme takana. Siellä ei sanota ",,tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa".., vaan että se on ainoa, josta tiedämme.On siis mahdollista, että jotakin sellaista "järkevää" on olemassa, jota ihmiset ajattelevat, ja loihtivat siitä mielikuvia mielessään.
Vaikka multiversumi on ihmisen mielikuvituksen tuotetta, voi se olla silti olemassa. Näin lähes kaikki ateistit ajattelevat.
Miksi pidätte mahdottoman luomisen ja sen toteuttaneen tuntemattoman voiman, josta ei ole yhtä ainoaa jumaltarua keksitty? Anonyymi kirjoitti:
On siis mahdollista, että jotakin sellaista "järkevää" on olemassa, jota ihmiset ajattelevat, ja loihtivat siitä mielikuvia mielessään.
Vaikka multiversumi on ihmisen mielikuvituksen tuotetta, voi se olla silti olemassa. Näin lähes kaikki ateistit ajattelevat.
Miksi pidätte mahdottoman luomisen ja sen toteuttaneen tuntemattoman voiman, josta ei ole yhtä ainoaa jumaltarua keksitty?"Miksi pidätte mahdottoman luomisen ja sen toteuttaneen tuntemattoman voiman, josta ei ole yhtä ainoaa jumaltarua keksitty?"
Luominen on antropomorfinen käsite. On naiivia ajatella, että maailman olisi luonut jokin ihmisen kaltainen olento. Tuntematon voima on jo taas hieman lähempänä luonnonlakeja. Muistaakseni Hawkingin mukaan universumin synnylle riitää luonnonlait.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antropomorfismi- Anonyymi
Strong-atheist kirjoitti:
"Miksi pidätte mahdottoman luomisen ja sen toteuttaneen tuntemattoman voiman, josta ei ole yhtä ainoaa jumaltarua keksitty?"
Luominen on antropomorfinen käsite. On naiivia ajatella, että maailman olisi luonut jokin ihmisen kaltainen olento. Tuntematon voima on jo taas hieman lähempänä luonnonlakeja. Muistaakseni Hawkingin mukaan universumin synnylle riitää luonnonlait.
https://fi.wikipedia.org/wiki/AntropomorfismiJos universumin syntyyn riittävät luonnonlait, niin niiden lakien on täytynyt olla olemassa jo ennen universumin syntyä. Universumi ei silloin olisikaan kaikki, mitä on olemassa.
Kuinka kauan ne luonnonlait olisivat olleet olemassa ennen universumin syntyä? Vai ovatko ne olleet aina olemassa?
Mitä järkeä on luonnonlaeilla ilman universumia? Miksi ne olisivat olemassa ilman universumia? Anonyymi kirjoitti:
Jos universumin syntyyn riittävät luonnonlait, niin niiden lakien on täytynyt olla olemassa jo ennen universumin syntyä. Universumi ei silloin olisikaan kaikki, mitä on olemassa.
Kuinka kauan ne luonnonlait olisivat olleet olemassa ennen universumin syntyä? Vai ovatko ne olleet aina olemassa?
Mitä järkeä on luonnonlaeilla ilman universumia? Miksi ne olisivat olemassa ilman universumia?Miksi luonnonlait aiheuttavat ahdistusta, mutta ei ihmismäinen luoja?
Kuinka kauan se Luoja olisi ollut olemassa ennen universumin syntyä? Vai onko se ollut aina olemassa?- Anonyymi
Strong-atheist kirjoitti:
Miksi luonnonlait aiheuttavat ahdistusta, mutta ei ihmismäinen luoja?
Kuinka kauan se Luoja olisi ollut olemassa ennen universumin syntyä? Vai onko se ollut aina olemassa?Luonnonlait eivät tietääkseni aiheuta ahdistusta muille kuin sinulle sinun omassa päässäsi. En ole kuullut koskaan, että ne aiheuttaisivat ahdistusta muille...
Tiedätkö, onko ajalla alku?
On ajateltu niin, että korkeammalla voimalla ei ole alkua: hän on ollut aina olemassa.
Sinusta on järkevää ajatella, että tietoisuutta vailla olevat luonnonvoimat ovat olleet olemassa jo ennen universumin syntyä, mutta tuollainen ajatus on järjetön: mitä sellaisilla laeilla tekisi, jos ei olisi universumia, jossa ne pätevät, ja miten ne voisivat ylipäätään olla olemassa?
Sen sijaan on järkevää ajatella sellaisen tietoisuuden ja älykkään voiman olevan olemassa, joka ei edellytä universumin olemassa oloa. Näin on järkevää ajatella, että universumilla on alku - sen syntyhetkessä - mutta tällä "luojalla" ei tarvitse alkua lainkaan olla, sikäli kuin ajalla ei ole alkua (eikä loppua). Luojan luomia universumeja voisi tietysti olla monia, eikä tämän tarvitsisi olla ainoa.
Voisi olla universumeja, jotka luoja on luonut ja sitten tuhonnut, tai universumeja, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa, mutta ovat silti olemassa, tai universumeja, jotka ovat osa jotakin suurempaa kokonaisuutta (multiversumiteoria), tai sykkivä kaikkeus, joka syntyy ja laajenee ensin, mutta painuu sitten taas kokoon, räjähtääkseen yhä uudelleen ja laajenee... nämähän ovat järkeviä ajatuksia ateistin mielestä, kun vain jätetään se luoja pois.
Miksi olisi tarpeen ajatella tuollaisia visioita ilman luojaa, vaikka ne tekevät systeemistä vain monimutkaisemman antamatta mitään vastauksia tai selityksiä?
Niin - ateistin mielestä kaikki sadut ja tarut (arvaukset ja mielikuvituksen tuotteet) ovat järkeviä, kunhan ne eivät vain sisällä mahdollista luojaa ja korkeampaa voimaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnonlait eivät tietääkseni aiheuta ahdistusta muille kuin sinulle sinun omassa päässäsi. En ole kuullut koskaan, että ne aiheuttaisivat ahdistusta muille...
Tiedätkö, onko ajalla alku?
On ajateltu niin, että korkeammalla voimalla ei ole alkua: hän on ollut aina olemassa.
Sinusta on järkevää ajatella, että tietoisuutta vailla olevat luonnonvoimat ovat olleet olemassa jo ennen universumin syntyä, mutta tuollainen ajatus on järjetön: mitä sellaisilla laeilla tekisi, jos ei olisi universumia, jossa ne pätevät, ja miten ne voisivat ylipäätään olla olemassa?
Sen sijaan on järkevää ajatella sellaisen tietoisuuden ja älykkään voiman olevan olemassa, joka ei edellytä universumin olemassa oloa. Näin on järkevää ajatella, että universumilla on alku - sen syntyhetkessä - mutta tällä "luojalla" ei tarvitse alkua lainkaan olla, sikäli kuin ajalla ei ole alkua (eikä loppua). Luojan luomia universumeja voisi tietysti olla monia, eikä tämän tarvitsisi olla ainoa.
Voisi olla universumeja, jotka luoja on luonut ja sitten tuhonnut, tai universumeja, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa, mutta ovat silti olemassa, tai universumeja, jotka ovat osa jotakin suurempaa kokonaisuutta (multiversumiteoria), tai sykkivä kaikkeus, joka syntyy ja laajenee ensin, mutta painuu sitten taas kokoon, räjähtääkseen yhä uudelleen ja laajenee... nämähän ovat järkeviä ajatuksia ateistin mielestä, kun vain jätetään se luoja pois.
Miksi olisi tarpeen ajatella tuollaisia visioita ilman luojaa, vaikka ne tekevät systeemistä vain monimutkaisemman antamatta mitään vastauksia tai selityksiä?
Niin - ateistin mielestä kaikki sadut ja tarut (arvaukset ja mielikuvituksen tuotteet) ovat järkeviä, kunhan ne eivät vain sisällä mahdollista luojaa ja korkeampaa voimaa.Ja järkevää on ajatella, että universumi olisi ollut aina olemassa jossakin muodossa... joko ilman luojaa tai luojan vaikutuksesta. Mutta se tuottaa ongelmia ja hylkää järjellisen ajattelun, kun pidetään järjettömänä kysyä "mitä oli ennen universumin syntyä?"
Nykyään taitavat jopa ateistit sitä kysellä? Kyselevät ainakin sitä, mitä oli alkuräjähdystä ennen, ja vastaavat, että muutaman pikosekunnin ajan oli kosminen inflaatio, tyhjiöenergian väreilyä (kvanttifluktuaatio) ja pienimmästä mahdollisesta tilavuudesta laajenemaan lähtenyt aika-avaruus, joka oli ensin täysin tyhjä ja äärettömän kylmä, mutta sai materian virtuaalihiukkasten saadessa massan, ja...
Ulottavat siis edelleen universumin 13,72 miljardin vuoden päähän, mutta ehkäpä uskaliaimmat pohtivat mahdollista aikaa myös sitä ennen? Onko siis sittenkin järkevää kysyä, mitä oli ennen universumin syntyä? Ovatko (positiiviset) ateistit tulossa järkiinsä? ;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnonlait eivät tietääkseni aiheuta ahdistusta muille kuin sinulle sinun omassa päässäsi. En ole kuullut koskaan, että ne aiheuttaisivat ahdistusta muille...
Tiedätkö, onko ajalla alku?
On ajateltu niin, että korkeammalla voimalla ei ole alkua: hän on ollut aina olemassa.
Sinusta on järkevää ajatella, että tietoisuutta vailla olevat luonnonvoimat ovat olleet olemassa jo ennen universumin syntyä, mutta tuollainen ajatus on järjetön: mitä sellaisilla laeilla tekisi, jos ei olisi universumia, jossa ne pätevät, ja miten ne voisivat ylipäätään olla olemassa?
Sen sijaan on järkevää ajatella sellaisen tietoisuuden ja älykkään voiman olevan olemassa, joka ei edellytä universumin olemassa oloa. Näin on järkevää ajatella, että universumilla on alku - sen syntyhetkessä - mutta tällä "luojalla" ei tarvitse alkua lainkaan olla, sikäli kuin ajalla ei ole alkua (eikä loppua). Luojan luomia universumeja voisi tietysti olla monia, eikä tämän tarvitsisi olla ainoa.
Voisi olla universumeja, jotka luoja on luonut ja sitten tuhonnut, tai universumeja, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa, mutta ovat silti olemassa, tai universumeja, jotka ovat osa jotakin suurempaa kokonaisuutta (multiversumiteoria), tai sykkivä kaikkeus, joka syntyy ja laajenee ensin, mutta painuu sitten taas kokoon, räjähtääkseen yhä uudelleen ja laajenee... nämähän ovat järkeviä ajatuksia ateistin mielestä, kun vain jätetään se luoja pois.
Miksi olisi tarpeen ajatella tuollaisia visioita ilman luojaa, vaikka ne tekevät systeemistä vain monimutkaisemman antamatta mitään vastauksia tai selityksiä?
Niin - ateistin mielestä kaikki sadut ja tarut (arvaukset ja mielikuvituksen tuotteet) ovat järkeviä, kunhan ne eivät vain sisällä mahdollista luojaa ja korkeampaa voimaa."Niin - ateistin mielestä kaikki sadut ja tarut (arvaukset ja mielikuvituksen tuotteet) ovat järkeviä, kunhan ne eivät vain sisällä mahdollista luojaa ja korkeampaa voimaa."
Tuossa olet mielestäni väärässä. Esimerkiksi C. S. Lewisin Narnian tarinat ovat kertomuksina hyvin järkeviä, vaikka Aslan onkin ilmiselvästi kristinuskon Jumala leijonan hahmossa ja tarinoissa on muitakin viittauksia korkeampiin voimiin. Sama pätee ainakin osaksi myös Lewisin Ransom-scifitrilogiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niin - ateistin mielestä kaikki sadut ja tarut (arvaukset ja mielikuvituksen tuotteet) ovat järkeviä, kunhan ne eivät vain sisällä mahdollista luojaa ja korkeampaa voimaa."
Tuossa olet mielestäni väärässä. Esimerkiksi C. S. Lewisin Narnian tarinat ovat kertomuksina hyvin järkeviä, vaikka Aslan onkin ilmiselvästi kristinuskon Jumala leijonan hahmossa ja tarinoissa on muitakin viittauksia korkeampiin voimiin. Sama pätee ainakin osaksi myös Lewisin Ransom-scifitrilogiaan.Tunnustan erehtyneeni. Ateistit pitävät tunnetusti mielikuvituksellisista tarinoista, erityisesti elokuvista ja viihteellisistä peleistä. Vampyyrit, ihmissudet, jne. seikkailevat ateistien suosimissa ohjelmissa. Itse en niistä perusta, kun ovat niin lapsellisen typeriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustan erehtyneeni. Ateistit pitävät tunnetusti mielikuvituksellisista tarinoista, erityisesti elokuvista ja viihteellisistä peleistä. Vampyyrit, ihmissudet, jne. seikkailevat ateistien suosimissa ohjelmissa. Itse en niistä perusta, kun ovat niin lapsellisen typeriä.
Taidat silti yleistää liikaa:
"Ateistit pitävät tunnetusti mielikuvituksellisista tarinoista, erityisesti elokuvista ja viihteellisistä peleistä."
Tuntemissani ateisteissa on useita, jotka katsovat mieluummin esim. historiadokumentteja kuin fantasiaelokuvia.
Raamatussakin on aika mielikuvituksellisia asioita, kuten puhuva käärme, ja mielikuvituksellisia tarinoita, kuten Joonan eläminen kolme päivää valaan tai kalan vatsassa.
Vampyyreja ja ihmissusia on muuten ollut kansantaruissa jo kauan ennen kuin ateismista oikein uskallettiin edes puhua. Niitä ovat aidot uskovaisetkin pitäneet tosina ja pelänneet. Tutustupa esimerkiksi balkanilaiseen tarustoon. "Tieteellisen oletuksen mukaan universumi on noin 13,72 miljardia vuotta vanha. Sitä ennen ei ollut mitään, koska tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Ei ole järkevää kysyä "Mitä oli ennen universumin syntyä?" koska tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa."
Jos mietitään alkuräjähdystä, josta nykyinen maailmankaikkeutemme on teorian mukaan alkanut, niin voiko olla totta, että mitään ei ole ollut olemassa ennen alkuräjähdystä!
Miten siis kaikki aine, mitä maailmankaikkeudessamme nykyisin on, on syntynyt?
Mitä tieteellistä oletusta kirjoittaja todistat? Kerrotko todisteet meille, jotka emme mahdollisesti ymmärrä ajatuksiasi.
Alkuräjähdys teoriana tarkoittaa sitä, että entinen, tätä maailmankaikkeuttamme edellinen maailmankaikkeus supistui pisteeksi ja räjähti uudeksi, nykyiseksi maailmankaikkeudeksi.
Emme tiedä, kuinka monta kertaa tämä kuvio on toistunut.
Voidaan kuitenkin kysyä, onko maailmankaikkeudessa useita muitakin maailmankaikkeuksia?
Järjen mukaan ei, mutta meidän järkemme ei kenties pysty tähän ehkä oikeaa vastausta antamaan.- Anonyymi
V.Kornik kirjoitti:
"Tieteellisen oletuksen mukaan universumi on noin 13,72 miljardia vuotta vanha. Sitä ennen ei ollut mitään, koska tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Ei ole järkevää kysyä "Mitä oli ennen universumin syntyä?" koska tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa."
Jos mietitään alkuräjähdystä, josta nykyinen maailmankaikkeutemme on teorian mukaan alkanut, niin voiko olla totta, että mitään ei ole ollut olemassa ennen alkuräjähdystä!
Miten siis kaikki aine, mitä maailmankaikkeudessamme nykyisin on, on syntynyt?
Mitä tieteellistä oletusta kirjoittaja todistat? Kerrotko todisteet meille, jotka emme mahdollisesti ymmärrä ajatuksiasi.
Alkuräjähdys teoriana tarkoittaa sitä, että entinen, tätä maailmankaikkeuttamme edellinen maailmankaikkeus supistui pisteeksi ja räjähti uudeksi, nykyiseksi maailmankaikkeudeksi.
Emme tiedä, kuinka monta kertaa tämä kuvio on toistunut.
Voidaan kuitenkin kysyä, onko maailmankaikkeudessa useita muitakin maailmankaikkeuksia?
Järjen mukaan ei, mutta meidän järkemme ei kenties pysty tähän ehkä oikeaa vastausta antamaan.Tästä spekulaatiosta kosmologit taitavat olla jo luopuneet:
"...edellinen maailmankaikkeus supistui pisteeksi ja räjähti uudeksi, nykyiseksi maailmankaikkeudeksi."
Ei ole syytä, miksi avaruuden laajeneminen kääntyisi supistumiseksi ja muutos aineesta energiaksi alkaisi mennä toisinpäin. Riittävän vanhaan äärimmäisen harvaksi laajnneeseen universumiin voi helpommin spekuloida uuden alkuräjähdyksen.
- Anonyymi
Ihminen pystyy ajattelemaan ja kuvittelemaan mielessään asioita, joiden ei tiedä olevan olemassa. Tarkoittaako se sitä, että mikään näistä "mielikuvituksen" ja pohdinnan tuotteista ei voi olla olemassa? Ei tietenkään.
Ennen kuin bakteerit ja virukset löydettiin, ajateltiin tautien aiheuttajia olevan olemassa, mutta niitä ei vielä tunnettu, koska mikroskooppia ei ollut keksitty.
Ennen kuin löydettiin DNA, niin ajateltiin elävissä olennoissa olevan jotakin, joka välitti perimän sisältämää tietoa jälkeläisiin.
Aiemmin ei tunnettu pimeää energiaa, pimeää ainetta ja mustia aukkoja, mutta jotakin sellaista arveltiin olevan, ja sitä osattiin etsiä.
Osa löydöistä on tehty sattumalta, osaa osattiin odottaa, ja tiedettiin, mistä etsiä.
On ajateltu, että tämä universumi ei ole ainoa, joka on olemassa: on myös muita universumeja (multiversumi). Koska tämä ajatus on syntynyt ihmisen mielessä, niin voiko universumiteoria olla tosi? Tietenkin voi, mutta sitä ei vain tiedetä.
On arveltu, että elämää olisi muuallakin kuin vain maapallolla. Koska tämä ajatus on syntynyt ihmisen mielessä, niin onko elämän syntyminen muualla kuin maapallolla mahdotonta? Ei tietenkään. Monet pitävät lähes varmana, että elämää on muuallakin, vaikka sitä ei tiedetä.
Huomaamme tästä kaikesta, että vaikka jokin järkevä oletus olisi pelkkää ihmisen mielikuvituksen ja älykkään pohdinnan tulosta, niin se ei tarkoita sitä, että kyseistä asiaa tai ilmiötä ei voisi olla olemassa: että se olisi mahdotonta. Kun sovitat tätä mahdolliseen korkeampaan voimaan ja luomiseen, niin saatat ymmärtää jotakin siitä, miten me agnostikot tätä asiaa ajattelemme.
Miten korkeampi voima eroaa tunnetuista satuolennoista ja jumaltarujen jumalista? Satuolennoista tiedetään, että ne eivät ole todellisia. Niiden syntyhistoria ja fiktiivinen luonne ovat tunnetut. Niitä ei ole järkevää pitää todellisina. Lentävä Spagettihirviö on vain parodiaa Raamatun Jumalasta. Se ei ole todellinen. Todellisia eivät ole keijut, haltijat, kummitukset, menninkäiset, yms. satuolennoiksi tiedetyt asiat. Näistä kaikista tiedetään, että ne eivät ole todellisia.
Sen sijaan korkeammasta voimasta ei tiedetä, onko se todellinen. Me emme tiedä sitä, onko luomista tapahtunut vai ei. On silti järkevää ajatella, että luominen on voinut tapahtua, ja sen takana olisi jokin korkeampi voima, jota ei vielä tunneta. Jos kävisi niin, että jonkin uskonnon jumala osoittautuisi luojaksi, niin sittenhän se tunnettaisiin, mutta sellaista uskontoa ja jumalaa ei ole löydetty: tuskin löydetäänkään. Korkeampi voima olisi todennäköisesti jotakin sellaista, jota yksikään ihminen ei ole havainnut, eikä siitä ole tehty jumaltaruja.
On totta, että apostolien ajan Kreikassa ja Ateenassa oli temppeli "tuntemattomalle jumalalle". Paavali sanoi tämän tuntemattoman jumalan olevan sama, jota hän palveli, mutta Raamatun tutkimuksen mukaan hän oli väärässä. Vaikka tuntematon jumala olisi luonut maailman ja sen elävät olennot, niin se ei kaikesta päätellen ole Raamatun jumala. Niinpä Raamatun jumala kuuluu epäjumalien joukkoon niin kuin muidenkin uskontojen mytologian jumalat.
"Tuntematon jumala" odottaa vielä löytäjäänsä. Vaikka sitä ei koskaan löydettäisi tai opittaisi tuntemaan - tai sen olevaisuutta ei voitaisi todistaa - niin se ei sittenkään tarkoita sitä, että sen olemassa olo on mahdotona. Ei - se voi silti olla olemassa, mutta koska me emme tiedä sitä, onko sitä vai ei, niin me hyväksymme tämän tietämättömyyden, emmekä korvaa sitä uskolla niin kuin positiiviset ateistit ja teistit (ml. deistit) tekevät. Agnostikkojen mielestä usko on turhaa, typerää ja se johtaa väistämättä riitoihin, syrjintään, sortamiseen, eriarvoiseen kohteluun, väkivaltaan ja jopa tappamiseen, olipa uskovainen sitten ateisti tai teisti (deistit ovat pääsääntöisesti tosin rauhallisia). On melko absurdia ajatella, että kaikki aine, mitä nykyisessä maailmankaikkeudessamme on olemassa, olisi ainutlaatuista ja syntynyt vasta oletetusta alkuräjähdyksessä yli 13 miljardia vuotta sitten. Tieteellinen selitys alkuräjähdykselle on sinänsä oikea, mutta meidän maailmankaikkeuden syntymiselle on pitänyt olla jo entinen maailmankaikkeus, joka on jossakin kehitysvaiheessaan alkanut supistua, ja lopulta pieneksi pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja syntyi nykyinen maailmankaikkeutemme. Tämä tarkoittaa tietenkin, että on pitänyt ollut olemassa jo aiemmin maailmankaikkeus, joka alkoi supistua ja pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja alkoi laajentua.
Voimmeko kuvitella aikaa, jolloin ei ollut mitään? Ei edes maailmankaikkeuksia.
Tämä on kysymys, johon ei taida olla meillä vastausta. Jumalakaan ei ole voinut olla silloin olemassa, ellei Jumala-sanalle ole synonyymiä "luonto".
Se, että tällainen elämä esimerkiksi maapallolla on mahdollista, ei tarkoita, että olisi ollut jokin Jumala, joka loin tämän kaiken, vaan elämälle otolliset olosuhteet ovat vaikuttaneet myös maapallon lajien kehittymiseen. Myös ihmisen kehittymiseen.
Kuinka paljon maailmankaikkeudessa on älyllistä elämää, emme tietenkään tiedä,
Se, että kuvittelemme olevamme ainutlaatuisia maailmankaikkeudessa, on tietenkin totta, mutta onko avaruuden syvyyksissä muitakin planeettoja, joissa on elämää, ollut ehkä jo paljon kauemmin kuin maapallolla?
Miettikäämme tätä ja laittakaamme meille tarjotut teoriat Jumalasta ja Raamatun totuuksista puntariin, sillä niiden takana on vuosituhansien takainen tietämättömyys verratuna nykytietoon.- Anonyymi
Huomaatko tekeväsi kosmologisia päätelmiä perusteluina oman kuvittelukykysi puutteet:
"..pitänyt olla jo entinen maailmankaikkeus, joka on jossakin kehitysvaiheessaan alkanut supistua, ja lopulta pieneksi pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja syntyi nykyinen maailmankaikkeutemme. Tämä tarkoittaa tietenkin, että on pitänyt ollut olemassa jo aiemmin maailmankaikkeus, joka alkoi supistua ja pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja alkoi laajentua.
Voimmeko kuvitella aikaa, jolloin ei ollut mitään? "
Ennen alkuräjähdystä on pitänyt olla sitä edeltänyt kosmoksen tila, jonka ominaisuutena oli kyky aiheuttaa alkuräjähdys tai useita. Tästä tilasta meillä ei ole minkäänlaisia havaintoja, joten sen muilla ominaisuuksilla spekulointi on kuvittelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko tekeväsi kosmologisia päätelmiä perusteluina oman kuvittelukykysi puutteet:
"..pitänyt olla jo entinen maailmankaikkeus, joka on jossakin kehitysvaiheessaan alkanut supistua, ja lopulta pieneksi pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja syntyi nykyinen maailmankaikkeutemme. Tämä tarkoittaa tietenkin, että on pitänyt ollut olemassa jo aiemmin maailmankaikkeus, joka alkoi supistua ja pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja alkoi laajentua.
Voimmeko kuvitella aikaa, jolloin ei ollut mitään? "
Ennen alkuräjähdystä on pitänyt olla sitä edeltänyt kosmoksen tila, jonka ominaisuutena oli kyky aiheuttaa alkuräjähdys tai useita. Tästä tilasta meillä ei ole minkäänlaisia havaintoja, joten sen muilla ominaisuuksilla spekulointi on kuvittelua.Joo ehkä noinkin, että kyseinen asia olisi vasta spekulointia, mutta jos oikeasti käyttäisitte järkeänne, niin tajuaisitte, ettei nykyisenkään kaltainen MELKO SUURELLA resoluutiolla pyörivä maailmankaikkeus ole syntynyt vain yhden kokeen seurauksena. EI ihminen ainakaan kykene oppimaan oikeastaan yhtään mitään, ellei opi moniakin asioita vain virheidenkin kautta, ja jopa loistavasta alkuenkelistä eli paholaisesta sanottiin, että se teki suorastaan SYNTIÄ alusta saakka, ei synti ole paholaisellekaan muuta kuin synkeä VIRHE - mitä se ei itse ainakaan halua tahallaan tehdä! Siksikin se sai vain syyttämällä koettaa eksyttää ihmisiä, että muutkin olennot alkaisivat syyttää luojaansa OMISTA virheistään... Eihän ihmisenkään ruumis ole tällä hetkellä "täydellinen"; koska ei meillä ENÄÄ ole edes siipiä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ehkä noinkin, että kyseinen asia olisi vasta spekulointia, mutta jos oikeasti käyttäisitte järkeänne, niin tajuaisitte, ettei nykyisenkään kaltainen MELKO SUURELLA resoluutiolla pyörivä maailmankaikkeus ole syntynyt vain yhden kokeen seurauksena. EI ihminen ainakaan kykene oppimaan oikeastaan yhtään mitään, ellei opi moniakin asioita vain virheidenkin kautta, ja jopa loistavasta alkuenkelistä eli paholaisesta sanottiin, että se teki suorastaan SYNTIÄ alusta saakka, ei synti ole paholaisellekaan muuta kuin synkeä VIRHE - mitä se ei itse ainakaan halua tahallaan tehdä! Siksikin se sai vain syyttämällä koettaa eksyttää ihmisiä, että muutkin olennot alkaisivat syyttää luojaansa OMISTA virheistään... Eihän ihmisenkään ruumis ole tällä hetkellä "täydellinen"; koska ei meillä ENÄÄ ole edes siipiä...
Eli jos ymmärtäisitte Jumalannekin, niin ymmärtäisitte, että ei Jumala ketään Enkeliään morkkaa siitä, jos he kykenevät osoittamaan, Jumalienkin virheitä, ja paholainen ja ehkä nykyateistitkin ovat niiden löytämisessä todella eksperttejä, jopa niin, että sehän on jopa elämäntyönsäkin?! Ja Jumalalle on ihan yx hailee käsittääkseni pohjimmiltaan, että pitäisikö MUKA KAIKKIEN häntä vain ikuisesti rakastaa, kunnioittaa tai ylpeästi hypettää, joka viimeksi mainittu niin usein lipsahtaa vain mielistelyn(eikä miellyttämisen) puolelle, jolloin se juurikin(ylpistäminen) on vasta petosta. Ei maailmankaikkeuden Luojan ja ruumiittemme Luojan ylistäminen ole silti petosta, ja se onkin MUILLE kerubeille osoitettu Jumalan miellyttämisen muoto, paitsi, petomaiselle kerubille ja konkreettisemminkin paholaisille. Ne kolme muuta kerubia, ylistävät tietenkin eri tavoin kuin pedot, eikä ihmistä kolmantena kerubeista varsinkaan kannata liikaa yrittää samaistaa petoihin...
- Anonyymi
Ei minkään olennon ensimmäinen havainto ole edes edes nykyisenkään kaltaiseen maailmankaikkeuteen syntyessään, että olisimme edes 3D-hahmoja...
Siihen havaintoon silti jumittaa monikin hyvin syvästi vanhemmiten, etsiessään fysikaalisesti vastauksia, maailmankaikkeuden toiminnalle, eli aiemmat universumit olivat konkreettisemmin kuin nykyinen, vain pinta-maailmoja, kuten tiedämme peleistämmekin vieläkin. Mutta vaikka pinnan havaitseminen on ainakin Suomen Jumaluudelle oletusarvo, eli Jumissa oleva ALA => Jumala, niin pinta-alakin on täytynyt luoda SYYVDEN avulla, eli pelkkänä janojen ominaisuuksia noudattavana tiheyskäsitteenä... Nykyinen ruumiimme ahmaisee kertarysäyksinä, 3D-hamoja, silmänsä pinta-perspektiiveinä, mutta ei nykyisen kaltaista olemassaoloa ole ollut "helppoa" luoda ja kehittää - tietenkään... Tämänkin vuoksi IHMISEN vapaus esim. liikkua miten sattuu, milloin sattuu, on maailmankaikkeudelle hyvin rasittavaa, ja siksikin olemme kuolevaisia. Isommat ja pitkäikäisemmät kappaleet kuten planeetat ja kuut, nekin liikkuvat kyllä, mutta paljon yksinkertaisemmin kuin eläimet ja ihmiset... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko tekeväsi kosmologisia päätelmiä perusteluina oman kuvittelukykysi puutteet:
"..pitänyt olla jo entinen maailmankaikkeus, joka on jossakin kehitysvaiheessaan alkanut supistua, ja lopulta pieneksi pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja syntyi nykyinen maailmankaikkeutemme. Tämä tarkoittaa tietenkin, että on pitänyt ollut olemassa jo aiemmin maailmankaikkeus, joka alkoi supistua ja pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja alkoi laajentua.
Voimmeko kuvitella aikaa, jolloin ei ollut mitään? "
Ennen alkuräjähdystä on pitänyt olla sitä edeltänyt kosmoksen tila, jonka ominaisuutena oli kyky aiheuttaa alkuräjähdys tai useita. Tästä tilasta meillä ei ole minkäänlaisia havaintoja, joten sen muilla ominaisuuksilla spekulointi on kuvittelua.Eli vaikka käyttäisitte edelleenkin maailmankaikkeuden syntymisen selitysmallina, supistelua ja räjähtelyä, niin mitään sellaistakaan ei tapahdu, jollei sellaista tapahtumaa olisi hallittu ja havaittu, ja konkreettisesti käytetty ehkä pelkästään vain TILAVUUDEN aikaansaamiseksi. Olemattomuus täytyi räjäyttää! Mistä sitten massat sinne tupsahtivat, niin aivan samasta syystä, kuin tässä näytölläkin on kirjainten muotojen havaitseminen, valkoisen/mustan muotoeroina, ja niiden tunnistaminen äänteeksi on vain ihmisen omituinen tieto. Tätä ei silti ole ihmisen lisäksi muut eläimet tajunneet omalla planeetallamme käyttää informoidessaan. Eihän ne yhdistä näkemäänsä äänteeksi välttämättä täysin samoin kuin ihmiset, vaikka tiedän tavallisen koiran tai vaikkapa variksen olevan melko looginen olento, jos se ohimennen kykenee jotensakin laskemaan äännähdystensä lukumääriä. Pikkulinnut tms. eivät informoi kovinkaan samoin, kuin em. eläimet, tai pikkukoiratkaan, koska ne ilmaisevat tunteensa vivahteita, eikä logiikkaa, isommalla määrällä ääntelymölinää - kuin hieman niitä kookkaammiksi kasvaneet otukset...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli vaikka käyttäisitte edelleenkin maailmankaikkeuden syntymisen selitysmallina, supistelua ja räjähtelyä, niin mitään sellaistakaan ei tapahdu, jollei sellaista tapahtumaa olisi hallittu ja havaittu, ja konkreettisesti käytetty ehkä pelkästään vain TILAVUUDEN aikaansaamiseksi. Olemattomuus täytyi räjäyttää! Mistä sitten massat sinne tupsahtivat, niin aivan samasta syystä, kuin tässä näytölläkin on kirjainten muotojen havaitseminen, valkoisen/mustan muotoeroina, ja niiden tunnistaminen äänteeksi on vain ihmisen omituinen tieto. Tätä ei silti ole ihmisen lisäksi muut eläimet tajunneet omalla planeetallamme käyttää informoidessaan. Eihän ne yhdistä näkemäänsä äänteeksi välttämättä täysin samoin kuin ihmiset, vaikka tiedän tavallisen koiran tai vaikkapa variksen olevan melko looginen olento, jos se ohimennen kykenee jotensakin laskemaan äännähdystensä lukumääriä. Pikkulinnut tms. eivät informoi kovinkaan samoin, kuin em. eläimet, tai pikkukoiratkaan, koska ne ilmaisevat tunteensa vivahteita, eikä logiikkaa, isommalla määrällä ääntelymölinää - kuin hieman niitä kookkaammiksi kasvaneet otukset...
Kosmologialla on tähän selitys:
" Mistä sitten massat sinne tupsahtivat,.."
Alkuinflaatio tuotti suuren määrän tyhjää avaruutta, jossa oli vain aineeton inflaatiokenttä. Tämä muutti inflaation päättyessä tilaansa vapauttaen tyhjyyteen suuren määrän energiaa, josta nykyinen aine ja säteily mudostuivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko tekeväsi kosmologisia päätelmiä perusteluina oman kuvittelukykysi puutteet:
"..pitänyt olla jo entinen maailmankaikkeus, joka on jossakin kehitysvaiheessaan alkanut supistua, ja lopulta pieneksi pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja syntyi nykyinen maailmankaikkeutemme. Tämä tarkoittaa tietenkin, että on pitänyt ollut olemassa jo aiemmin maailmankaikkeus, joka alkoi supistua ja pisteeksi supistuneena räjähti uudelleen ja alkoi laajentua.
Voimmeko kuvitella aikaa, jolloin ei ollut mitään? "
Ennen alkuräjähdystä on pitänyt olla sitä edeltänyt kosmoksen tila, jonka ominaisuutena oli kyky aiheuttaa alkuräjähdys tai useita. Tästä tilasta meillä ei ole minkäänlaisia havaintoja, joten sen muilla ominaisuuksilla spekulointi on kuvittelua.Niin mutta sellaisen kuvittelu on järkevää, kun siihen ei sisällytetä yliluonnollisia voimia ja luomista. Vai luomisen ja korkeamman voiman ajattelu tai mahdollisena pitäminen on järjetöntä (teismiä).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kosmologialla on tähän selitys:
" Mistä sitten massat sinne tupsahtivat,.."
Alkuinflaatio tuotti suuren määrän tyhjää avaruutta, jossa oli vain aineeton inflaatiokenttä. Tämä muutti inflaation päättyessä tilaansa vapauttaen tyhjyyteen suuren määrän energiaa, josta nykyinen aine ja säteily mudostuivat.On hienoa, että tämä asia tiedetään hyvin, eikä sitä tarvitse lainkaan epäillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kosmologialla on tähän selitys:
" Mistä sitten massat sinne tupsahtivat,.."
Alkuinflaatio tuotti suuren määrän tyhjää avaruutta, jossa oli vain aineeton inflaatiokenttä. Tämä muutti inflaation päättyessä tilaansa vapauttaen tyhjyyteen suuren määrän energiaa, josta nykyinen aine ja säteily mudostuivat.Mikä on suuri määrä tyhjää avaruutta?
Mikä oli universumin halkaisija siinä vaiheessa, kun materiaa alkoi syntyä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on suuri määrä tyhjää avaruutta?
Mikä oli universumin halkaisija siinä vaiheessa, kun materiaa alkoi syntyä?Parempi, että katsot Wikistä hakusanalla kosmologia. Tietoa kyllä löytyy.
- Anonyymi
Elolliset olennot ovat syntyneet aivan täysin erilaisella periaatteella, kuin ulkoinen ympäristömme, sehän oli/on vain koordinaatiston sijaintipisteiden kaaosteoriaa, vaikka outoa on, että nin moni sellainen kohde päätyi vain suureksi palloksi?! Eli siis joka ainoan ihmisen syntyminenkin tänne, oli tarina ja pitkäkin kertomus, eikä se ole kaikilla ihmisillä edes sama. Kuuluisimpia tarinoita on vieläkin, MESSIAAN syntyminen tänne, Hän syntyi tänne - nykyiseen tehtäväänsä - vain siitä syystä, että pahat virheet, eli synnit saataisiin poistettua, koska ei Jumalakaan siedä paholaisen toimintatapoja kovin hyvin, siksihän se heitettiin poies taivaastaankin, ettei Jumalansakaan hänen kapinointiaan sietänyt. Monet ihmiset ovat silti syntyneet siitäkin tarinasta, ja monien ihmistenkin synty "Kuoleman Varjon Maailmamme" muistuttaa paljonkin paholaisen tarinaa..
Käärmekin on esimerkki pahasta epäuskosta, Jumalan hyvyyteen, ja siksi kyseinen lisko jätettiin konkreettisesti ilman raajojaankin, siivistä puhumattakaan, ja ihminenkin kadotti karvoituksensa, häntänsä ja siipensä, omassa tarinassaan, mutta emme me siitä syystä täällä viitsi kuitenkaan kapinoida, koska kaltaisiamme on melko monta, eli yleensä vain elämämme tapahtumat aiheuttavat meissä kapinaa... "Jos Jumala on olemassa, miksi moni asia on maailmassa niin pahasti kuin on?!". Vastaus on: "Ahne kiire saada itselleen kaikki mahdollinen ja vain tämän kertaiseen inkarnaatioomme ja jopa mahdottomia osaamme mekin pyytää". Ei kannata pilata ikuisuuttaan, vain sen vuoksi että naapurin setäkin saattoi olla se kadehdittu "Lavean Tien Kulkija"... - Anonyymi
On esitetty ajatuksia siitä, että tämä meidän tuntemamme tai havaitsemamme universumi ei olisikaan kaikki, mitä on olemassa. Se on vain pieni osa suurempaa järjestelmää, jossa on monia tällaisia pienempiä universumeja. Tai että tämä yksi ja sama universumi laajenee ja puristuu kasaan yhä uudestaan: käy läpi ikuisen syntymisen ja kuolemisen kiertoa. Tai...
Kaikki tällainen mielikuvituksesta kumpuava pohdinta on järkevää, kunhan vain ei pidetä mahdollisena luomista ja jotakin korkeampaa voimaa luomisen takana. Suomalaisista noin 20 % on ihan järjettömiä, kun uskovat korkeampaan voimaan. Idiootteja riittää, mutta me tavan ateistit pidämme mahdottomana menninkäiset ja muut luojahahmot (Lentävä Spagettihirviö, Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen, sotkan muna, Saunatonttu, hammaskeiju ja siivekäs lentävä hevonen: nämä kaikki painivat samassa sarjassa ja ovat varmasti satuolentoja korkeamman voiman kanssa) - Anonyymi
Ateistit osaavat vain tehdä parodiaa, pilkata kristittyjä ja hyökätä Raamattua vastaan. Kritiikkiä he eivät kestä. Kun kristityt tiedemiehet ovat väitelleet ateisteja vastaan, niin tämä on nähty niin monta kertaa, että...
Totta kai ateistit "pilkkaavat" ajatusmaailmassaan kristillisiä arvoja yliarvioivia teesejä vastaan.
Näitä arvoja kritisoivia vastaan kun on olemassa vakuuttavia vastaväitteitä.
Valitettavasti vain kristilliset arvot eivät nykymaailmassa, ja nykytiedon mukaan riitä selittämään kaikkea maapallon ja maailmankaikkeuden olemassaolon mysteerejä.
En pilkkaa kristittyjä, vaan kyseenalaistan heidän ajatusmaailmaansa. Kristityiksi itseänsä kutsuvat ovat varmaankin ajatusmaailmassaan rehellisiä, mutta älyllisesti heidän tietämyksensä maailmankaikkeuden syntymisestä ja maapallon syntyhistorian tietämyksessä on paljon puutteita.- Anonyymi
V.Kornik kirjoitti:
Totta kai ateistit "pilkkaavat" ajatusmaailmassaan kristillisiä arvoja yliarvioivia teesejä vastaan.
Näitä arvoja kritisoivia vastaan kun on olemassa vakuuttavia vastaväitteitä.
Valitettavasti vain kristilliset arvot eivät nykymaailmassa, ja nykytiedon mukaan riitä selittämään kaikkea maapallon ja maailmankaikkeuden olemassaolon mysteerejä.
En pilkkaa kristittyjä, vaan kyseenalaistan heidän ajatusmaailmaansa. Kristityiksi itseänsä kutsuvat ovat varmaankin ajatusmaailmassaan rehellisiä, mutta älyllisesti heidän tietämyksensä maailmankaikkeuden syntymisestä ja maapallon syntyhistorian tietämyksessä on paljon puutteita.Monet kristityiksi itseänsä uskovat ovat ajatusmaailmassaan hyvinkin epärehellisiä. Aidosti rehelliset kristityt eivät yleensä pidä suurta ääntä itsestään, toisin kuin esimerkiksi tämän palstan tunnetut pseudotieteilijät ROT ja Toni Torppa.
- Anonyymi
olemattomasta syntyy, kun on aine energia, ja samoin loppuu häviää,,, se elämä. -vain aine ja enrgia kiertää....
- Anonyymi
Todista, että olemattomasta on syntynyt maailma? Et taida pystyä siihen?
On järkevämpää ajatella jotakin olleen aina olemassa: vähintään tämä universumi jossakin muodossa ja kenties vielä muutakin.
Ajalla ei tiettävästi ole alkua. Universumilla nykymuodossaan on alku.- Anonyymi
Ajalla ON alku.
Kaikki syntyy olemattomuudesta, koska siinä ei ole yhtään mitään, joten siinä ei edes ole rajoja jotka estäisi kaikkeuden syntymisen.
- Anonyymi
Arkijärjen mukaan olematonta ei ole olemassa, joten siitä ei voi syntyä yhtään mitään.
On siis oltava niin, että jotakin on ollut aina olemassa (tai ei ole järkevää kysyä, mitä oli ennen universumin syntyä, koska se on kaikki, mitä on olemassa: aika-avaruus syntyi silloin). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arkijärjen mukaan olematonta ei ole olemassa, joten siitä ei voi syntyä yhtään mitään.
On siis oltava niin, että jotakin on ollut aina olemassa (tai ei ole järkevää kysyä, mitä oli ennen universumin syntyä, koska se on kaikki, mitä on olemassa: aika-avaruus syntyi silloin).Jos ajalla on alku, niin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajalla on alku, niin...
... mitä oli ennen ajan alkua? :-o
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... mitä oli ennen ajan alkua? :-o
Tarkoitat ilmeisesti havaitsemamme ainoan universumin ajan alkua. Muitakin alkuja voi olla ollut, sekä muissa havaitsemattomissa että omamme esihistoriassa. Emme vain tiedä, emmekä välttämättä saakaan tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitat ilmeisesti havaitsemamme ainoan universumin ajan alkua. Muitakin alkuja voi olla ollut, sekä muissa havaitsemattomissa että omamme esihistoriassa. Emme vain tiedä, emmekä välttämättä saakaan tietää.
Pidät siis mahdollisena, että aikakoordinaatti ulottuu kauas tämän universumin syntymisen taakse? Kuinka kauas? Onko ajalla alkua vai ei? Tiedätkö tämän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidät siis mahdollisena, että aikakoordinaatti ulottuu kauas tämän universumin syntymisen taakse? Kuinka kauas? Onko ajalla alkua vai ei? Tiedätkö tämän?
En tiedä eikä taida kukaan muukaan. Ajan alun voi ihminen toki kuvitella millaiseksi vain.
- Anonyymi
On mahdotonta, että olemattomasta syntyisi jotakin, koska olematon ei ole olemassa. Niinpä jotakin on täytynyt aina olla olemassa. Se, mitä se on, ei tiedetä. Uskoa ei tarvitse.
- Anonyymi
Uskoa ei tarvitse.
Uskotko itse mitä olet kirjoittanut? Ellet mitä sitten? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskoa ei tarvitse.
Uskotko itse mitä olet kirjoittanut? Ellet mitä sitten?Tiedän kirjoittaneeni järkevästi. Ei sitä tarvitse uskoa. Se on looginen johtopäätös.
- Anonyymi
Olipa kerran kvanttityhjiö ja siitä syntyi sotka, joka muni kuusi kulta munaa ja yhden rautamunan ja rautamuna räjähti ja tuli tuhkamuna ja syntyi inflaatio, fenix lintu kokosi tuhkan ja tuhkasta syntyi maailmankaikkeus.
Täytyi vielä keksiä kuka kertoo tieteellisiä satuja ja kenelle.
Nyt hallitsee keinoäly maailmaa ja kertojat saa uusia mielipiteitä samoin kuulijat jotka ei ymmärrä.
Yksi mielipide poikii tuhat uutta mielipidettä, maailma on mielipidemaailma, joka on jo tyhjää täyttä. Tyhjästä alkoi ja tyhjään loppuu. Siihen tiede satu päättyy ja alkaa uusi kierros, ellei jo ole alkanut?
Simulaatiosta simulaatio ja kaaoksesta isompi kaaos. Kun ikuisuuden ja äärettömyyden ymmärtää, ymmärtää kaikesta kaiken, kuin sadunkertoja konsaan. Ikuisuus on ihmeitä täynnä. Tiede itse ei ajattele se tarvitsee käyttäjän.- Anonyymi
Kuulostaa ihan G4G:ltä vai mitä?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15567381/tyhja-tai-lahes-tyhja-on-loydetty! - Anonyymi
Universumin syntyyn liittyvä satu. Taattua G4G tyyliä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15727761/universumin-syntyyn-liittyva-satu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa ihan G4G:ltä vai mitä?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15567381/tyhja-tai-lahes-tyhja-on-loydetty!Ei ole G4G. Sinänsä ihan oikeassa on, sillä me emme tiedä sitä, onko ajalla alkua ja avaruudella rajoja, vai ei.
Sen tiedämme, että olematonta ei voi olla olemassa: se on looginen mahdottomuus ja oksymoroni.
Jos jotakin ei ole olemassa, niin se on olematon, eikä siitä voi mitään syntyä. Niinpä jotakin on ollut aina olemassa.
Avaaja esitti ihan järkeviä ajatuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa ihan G4G:ltä vai mitä?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15567381/tyhja-tai-lahes-tyhja-on-loydetty!En tunne G4G:ltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tunne G4G:ltä
Et tietenkään. Ei häntä kukaan muukaan täällä tunne.
- Anonyymi
Mitä on maailmankaikkeuden ulkopuolella, siellä on ainakin "olematon" tila minne laajeta, mutta ei havaita. Kun siellä ei ole mitä havaita.
- Anonyymi
Jos avaruus on ääretön, niin silloin kaikkeus on ääretön. Se, että materiaa ja säteilyä ei ulotu kaikkialle äärettömään avaruuteen, ei tee siitä täysin tyhjästä ja äärettömän kylmästä avaruudesta olematonta.
- Anonyymi
Nyt se idiootti on kirjoittanut blogiinsa, että kvanttifluktuaatio tarvitseen tapahtuakseen tilaa (avaruuden), joten universumi ei ole voinut syntyä kvanttifluktuaationa.
Voi sitä typeryyden ja mielisairauden määrää, kun ei hihuvajakki tiedä edes tieteen alkeita!
Kaikkihan sen tietävät, että aika-avaruus syntyi alkuräjähdyksestä, eikä sitä ennen ollut mitään olemassa! Ja että universumi syntyi kvanttifluktuaationa. Tätä ei tarvitse edes epäillä, sillä asia on todistettu kokeellisesti.
On rakennettu täydellinen tyhjiö, jossa tyhjiöenergia väreilee ja synnyttää materiaa. Näin on todistettu se, että aika-avaruus syntyi kvanttifluktuaationa, eikä se tarvitse tilaa (avaruutta) tapahtuakseen.
Voi vittu mikä dorka... :)
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/- Anonyymi
No onhan tuolla paljon muutakin typerää, mm. ei tiedä sitä, että Planckin epookki on pienin aikayksikkö universumin alussa, ja sitä ennen aikaa ei ollut. Eikä tajua, että alkuräjähdys alkoi jo Planckin epookista.
Universumin historia tunnetaan alkuhetkestä asti melko hyvin, ja tarkasti mikrosekunnin kuluttua alkuräjähdyksestä eli Planckin ajasta lukien. Vuohipaimenten juttuja totena pitävä hihu ei voi tätä tietenkään ymmärtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onhan tuolla paljon muutakin typerää, mm. ei tiedä sitä, että Planckin epookki on pienin aikayksikkö universumin alussa, ja sitä ennen aikaa ei ollut. Eikä tajua, että alkuräjähdys alkoi jo Planckin epookista.
Universumin historia tunnetaan alkuhetkestä asti melko hyvin, ja tarkasti mikrosekunnin kuluttua alkuräjähdyksestä eli Planckin ajasta lukien. Vuohipaimenten juttuja totena pitävä hihu ei voi tätä tietenkään ymmärtää.On mahdollista, että alkuräjähdystä edelsi hyvin lyhyen ajan kestänyt kosminen inflaatio, jonka aikana universumi laajeni valoa nopeammin. Kari Enqvist sanoo:
"On mahdollista, että yleistä suhteellisuusteoriaa täytyy laajentaa ensimmäisten sekuntien triljoonasosien kohdalla jo klassisella tasolla, kvanttimodifikaatioista puhumattakaan. Lisäksi meillä on vahvoja, kosmisen mikroaaltotaustan ominaisuuksien havaintoihin perustuvia viitteitä siitä, että kosmologin alkuräjähdystä eli kuumaa ja tiheää alkutilaa edelsi niin sanottu kosminen inflaatio, joka teki maailmankaikkeudesta täysin tyhjän ja äärimmäisen kylmän. Kosminen inflaatio on nykykosmologian kivijalka. Se on paradigma, jonka vastavalossa kaikki kosmologinen teoriakehittely tällä hetkellä tapahtuu. Tiedossa ei ole, kuinka kauan kosminen inflaatio kesti. Edelsikö inflaatiota alkusingulariteetti vai ei, sitäkään emme tiedä. Emme tiedä, kuinka kauas menneisyyteen kosmologin alkuräjähdystä edeltävä ja inflaatiota kellottava aikakoordinaatti ulottuu tai missä kohdin sitä pitäisi korjailla kvantti-ilmiöillä. Kosmologia on arkijärjelle vierasta ja siksi vaikeasti hahmottuvaa. "
https://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Universumin alkuun liittyy siis hieman epäselvyyttä, mutta se tiedetään, että universumin ikä on noin 13,82 miljardia vuotta, eikä se syntynyt "arkijärjen tyhjästä" (olemattomasta), vaan kvanttifluktuaationa, joka synnytti aika-avaruuden, eikä tarvitse tilaa (avaruutta) tapahtuakseen (täydellinen tyhjiö on tila laboratoriossa, jonka halkaisija on muutama mikrometri, ja se todistaa teorian oikeaksi). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On mahdollista, että alkuräjähdystä edelsi hyvin lyhyen ajan kestänyt kosminen inflaatio, jonka aikana universumi laajeni valoa nopeammin. Kari Enqvist sanoo:
"On mahdollista, että yleistä suhteellisuusteoriaa täytyy laajentaa ensimmäisten sekuntien triljoonasosien kohdalla jo klassisella tasolla, kvanttimodifikaatioista puhumattakaan. Lisäksi meillä on vahvoja, kosmisen mikroaaltotaustan ominaisuuksien havaintoihin perustuvia viitteitä siitä, että kosmologin alkuräjähdystä eli kuumaa ja tiheää alkutilaa edelsi niin sanottu kosminen inflaatio, joka teki maailmankaikkeudesta täysin tyhjän ja äärimmäisen kylmän. Kosminen inflaatio on nykykosmologian kivijalka. Se on paradigma, jonka vastavalossa kaikki kosmologinen teoriakehittely tällä hetkellä tapahtuu. Tiedossa ei ole, kuinka kauan kosminen inflaatio kesti. Edelsikö inflaatiota alkusingulariteetti vai ei, sitäkään emme tiedä. Emme tiedä, kuinka kauas menneisyyteen kosmologin alkuräjähdystä edeltävä ja inflaatiota kellottava aikakoordinaatti ulottuu tai missä kohdin sitä pitäisi korjailla kvantti-ilmiöillä. Kosmologia on arkijärjelle vierasta ja siksi vaikeasti hahmottuvaa. "
https://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Universumin alkuun liittyy siis hieman epäselvyyttä, mutta se tiedetään, että universumin ikä on noin 13,82 miljardia vuotta, eikä se syntynyt "arkijärjen tyhjästä" (olemattomasta), vaan kvanttifluktuaationa, joka synnytti aika-avaruuden, eikä tarvitse tilaa (avaruutta) tapahtuakseen (täydellinen tyhjiö on tila laboratoriossa, jonka halkaisija on muutama mikrometri, ja se todistaa teorian oikeaksi).Ja höpsistä. Kaikkea ei tiedetä, mutta on mahdollista, että kvanttimeren poreilusta pullahtaa aina silloin tällöin universumi, niin että me elämme nyt multiversumissa, jossa universumit eivät ole yhteydessä toisiinsa (mutta miten tämä voisi olla totta, jos ne syntyvät kvanttimerestä jonakin tiettynä aikana? Eikö ne voitaisi panna aikajärjestykseen ja sanoa, että ajalla ei ole alkua, ja että kvanttimeri on ikuinen?)
Kari Enqvist on lähtenyt laukkaamaan mielikuvituksessaan tällä tavalla:
" Jos myös ajan ja avaruuden kuvailu, eli yleinen suhteellisuusteoria, on pohjimmiltaan kvanttiteoria, alkuräjähdystä tulee kuvailla kvanttifysiikan termein. Tähän perustuu paljon popularisoitu hypoteesi maailmankaikkeuden syntymisestä tyhjästä. Kvanttiporeilusta voi pullahtaa kokonainen maailmankaikkeus. Ikuisen inflaation nimellä kulkeva ajatusrakennelma on samalla linjalla. Se on eräänlainen vastaus kysymykselle Miksi kosminen inflaatio tapahtui?. Sitä voidaan perusteella myös matemaattisesti, mutta kaikkia noita perusteluja voidaan kritisoida. Ikuinen inflaatio ei ehkä ansaitse teorian nimeä, mutta se on kuitenkin enemmän kuin pelkkiä peräkkäin aseteltuja sanoja. Ikuisen inflaation mallissa todellisuus on eräänlainen ikuinen, rannaton kvanttimeri. Sen poreilusta syntyy silloin tällöin pisara, josta inflaatiomekanismin ajamana kasvaa yksittäinen maailmankaikkeus. Periaatteessa näissä erillisissä maailmankaikkeuksissa luonnonlait voivat vaihdella satunnaisesti. Tällöin puhutaan multiversumista, kaikkien mahdollisten maailmankaikkeuksien kollektiivista. Luonnollisesti kaikki tämä on hyvin spekulatiivista, eikä multiversumin olemassaolosta tai edes sen matemaattisesta konsistenssista ole olemassa mitään varmaa näyttöä. Multiversumin kuvailu vaatisi oikeastaan yleisen suhteellisuusteorian kvanttifysikaalista versiota eli kvanttigravitaatiota. Tuolloin on luultavaa, että ajan ja avaruuden käsitteet hämärtyvät, kuten tavallisessa kvanttimekaniikassa paikka ja nopeus ovat epämääräisiä. Kenties jopa syyn ja seurauksen välinen suhde hämärtyy, tai äärimmillään aika menettää kokonaan merkityksensä. Jälkimmäisessä tapauksessa aika voisi olla lämpötilan kaltainen karkeistettu suuren kokoskaalan ilmiö. Mutta jos multiversumi on olemassa, olipa se miten epämääräinen hyvänsä, mistä se tuli? Eräs mahdollisuus on tietenkin, että se on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan olemassa."
http://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Niin, on jopa kosmologin "arkijärjelle" vierasta rajata aikakoordinaatti vain tähän universumiin, mistä syystä hän ja muut kosmologit pohtivat tiuhaan tahtiin sitä, "mitä oli ennen alkuräjähdystä", eikä se olekaan niin "tyhmää" kuin he aiemmin sanoivat (ja osa yhä vielä pitää tämän asian kysymistä idioottimaisena). :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja höpsistä. Kaikkea ei tiedetä, mutta on mahdollista, että kvanttimeren poreilusta pullahtaa aina silloin tällöin universumi, niin että me elämme nyt multiversumissa, jossa universumit eivät ole yhteydessä toisiinsa (mutta miten tämä voisi olla totta, jos ne syntyvät kvanttimerestä jonakin tiettynä aikana? Eikö ne voitaisi panna aikajärjestykseen ja sanoa, että ajalla ei ole alkua, ja että kvanttimeri on ikuinen?)
Kari Enqvist on lähtenyt laukkaamaan mielikuvituksessaan tällä tavalla:
" Jos myös ajan ja avaruuden kuvailu, eli yleinen suhteellisuusteoria, on pohjimmiltaan kvanttiteoria, alkuräjähdystä tulee kuvailla kvanttifysiikan termein. Tähän perustuu paljon popularisoitu hypoteesi maailmankaikkeuden syntymisestä tyhjästä. Kvanttiporeilusta voi pullahtaa kokonainen maailmankaikkeus. Ikuisen inflaation nimellä kulkeva ajatusrakennelma on samalla linjalla. Se on eräänlainen vastaus kysymykselle Miksi kosminen inflaatio tapahtui?. Sitä voidaan perusteella myös matemaattisesti, mutta kaikkia noita perusteluja voidaan kritisoida. Ikuinen inflaatio ei ehkä ansaitse teorian nimeä, mutta se on kuitenkin enemmän kuin pelkkiä peräkkäin aseteltuja sanoja. Ikuisen inflaation mallissa todellisuus on eräänlainen ikuinen, rannaton kvanttimeri. Sen poreilusta syntyy silloin tällöin pisara, josta inflaatiomekanismin ajamana kasvaa yksittäinen maailmankaikkeus. Periaatteessa näissä erillisissä maailmankaikkeuksissa luonnonlait voivat vaihdella satunnaisesti. Tällöin puhutaan multiversumista, kaikkien mahdollisten maailmankaikkeuksien kollektiivista. Luonnollisesti kaikki tämä on hyvin spekulatiivista, eikä multiversumin olemassaolosta tai edes sen matemaattisesta konsistenssista ole olemassa mitään varmaa näyttöä. Multiversumin kuvailu vaatisi oikeastaan yleisen suhteellisuusteorian kvanttifysikaalista versiota eli kvanttigravitaatiota. Tuolloin on luultavaa, että ajan ja avaruuden käsitteet hämärtyvät, kuten tavallisessa kvanttimekaniikassa paikka ja nopeus ovat epämääräisiä. Kenties jopa syyn ja seurauksen välinen suhde hämärtyy, tai äärimmillään aika menettää kokonaan merkityksensä. Jälkimmäisessä tapauksessa aika voisi olla lämpötilan kaltainen karkeistettu suuren kokoskaalan ilmiö. Mutta jos multiversumi on olemassa, olipa se miten epämääräinen hyvänsä, mistä se tuli? Eräs mahdollisuus on tietenkin, että se on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan olemassa."
http://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Niin, on jopa kosmologin "arkijärjelle" vierasta rajata aikakoordinaatti vain tähän universumiin, mistä syystä hän ja muut kosmologit pohtivat tiuhaan tahtiin sitä, "mitä oli ennen alkuräjähdystä", eikä se olekaan niin "tyhmää" kuin he aiemmin sanoivat (ja osa yhä vielä pitää tämän asian kysymistä idioottimaisena). :)"Ikuinen inflaatio ei ehkä ansaitse teorian nimeä, mutta se on kuitenkin enemmän kuin pelkkiä peräkkäin aseteltuja sanoja."
Kyllä nuo kosmologien sanat ovat pelkästään "peräkkäin aseteltuja sanoja": kuuluvat fiktiivisen kirjallisuuden joukkoon luokassa "Tähtitarut". Eivät ne perustu havaintoihin tai todellisuuteen, vaan kumpuavat satusetien mielikuvituksesta samoin kuin haltiat, möröt, keijut ja tontutkin. - Anonyymi
"Jos universumi laajenee, niin sen takana täytyy kuitenkin olla jotakin. Vain rajoiltaan äärellinen tila voi laajentua. "
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
BUAH HAH HAH HAH !!!
Ei idiootti tajua sitä, että universumi on ääretön ja silti se laajenee loputtomasti.
heh !
Ei saatana mikä idiootti.
Jep. Juuri näin. Juurikin näin. - Anonyymi
"Kvanttifluktuaatiosta ei kuitenkaan voi syntyä kuin yksi universumi jo valmiiseen tilaan, joten se ei kelpaa ”selitykseksi” universumin alkuperästä."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Juuri näin. Juurikin näin. Jep. Ja tosiaan, tämän myös satusedistä Kari Enqvist melkein rehdisti tunnustaa kirjoituksessaan
"Kvanttitila, jonka energia on kaikkien mahdollisten kvanttitilojen joukossa pienin, on nimeltään tyhjiö. Koska kvanttikenttien väreilyyn ( alkeishiukkasiin ) liittyy aina energiaa, karkeasti sanoen tyhjiö on tila, jossa ei ole lainkaan ainetta tai säteilyä. Mutta koska kyseessä on kvanttitila, sen määrittelyyn liittyvät myös kaikkien alkeishiukkaskenttien keskinäiset vuorovaikutukset. Sen seurauksena tyhjiö voi muuttua virtuaalisiksi hiukkasiksi. Usein sanotaan, että kvanttifysikaalinen tyhjiö on ikään kuin poreileva, juuri kiehumaisillaan oleva vesikattila. Koska kvanttifysiikan tyhjiöstä voi siis syntyä hiukkasia, antiikin kreikkalaiset olivat väärässä. Kuten on mittauksin voitu havaita."
http://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Tyhjiö on TILA, jossa ei ole lainkaan ainetta tai säteilyä. Kvanttifluktuaatio siis tosiaankin tarvitsee TILAn voidakseen tapahtua, ja blogisti on tässä aivan oikeassa. Universumin aika-avaruus ei ole voinut syntyä tyhjiöenergian väreilystä: sen on täytynyt olla olemassa jo ennen tätä.
Täten kumoutuu myös multiversumiteorian se muoto, jossa "kvanttimeren poreilusta" syntyy tuon tuostakin uusia universumeja, jotka eivät ole edes yhteydessä toisiinsa (mikä on käytännössä mahdotonta, sillä ne ovat tämän kuvitteellisen kvanttimeren kautta yhteydessä toisiinsa sekä ajallisesti, että fyysisesti - paitsi että eihän sillä fiktiivisellä kvanttimerellä ole paikkaa, missä sitä voisi tapahtua!) Kvanttimerestä ei voi syntyä universumeja (aika-avaruuksia), koska sitä tapahtuu vain aika-avaruudessa.
Melkoisen "pimeää" tuo kosmologia. Sillä ei ole mitään tekemistä fysiikan kanssa, sillä fysiikan lait tarvitsevat todellisen aika-avaruuden, jotta niitä voidaan soveltaa. Kosmologit taikovat universumeja hatustaan kuin taikuri kaneja... eikä niitä muualla sitten olekaan kuin kosmologin sairaassa päässä. "Luovat" olemattomasta universumeja tuon tuostakin. Helppoa kuin uskontojen jumaltarujen keksiminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onhan tuolla paljon muutakin typerää, mm. ei tiedä sitä, että Planckin epookki on pienin aikayksikkö universumin alussa, ja sitä ennen aikaa ei ollut. Eikä tajua, että alkuräjähdys alkoi jo Planckin epookista.
Universumin historia tunnetaan alkuhetkestä asti melko hyvin, ja tarkasti mikrosekunnin kuluttua alkuräjähdyksestä eli Planckin ajasta lukien. Vuohipaimenten juttuja totena pitävä hihu ei voi tätä tietenkään ymmärtää.Juuri näin. Mainostaa blogissaan uskontoaan, joka on unitaarinen kristillisyys. Toteaa tuonkin artikkelin lopussa pitävänsä totena Raamatun tarut ja myytit ihan kirjaimellisesti.
- Anonyymi
"On sanottu, että universumi laajenee jatkuvasti. Jotta se voisi laajentua, sillä pitäisi olla rajat. Vain äärellinen universumi voi laajentua, ääretön ei. Jos universumilla olisi rajat, niin jotakin täytyisi olla sen ulkopuolella. Näin ei kuitenkaan yleisesti julkisuudessa ajatella. Ääretöntä ei ymmärretä.
Käytännössä universumin täytyy olla rajaton, joten se ei voi laajentua. Se, mikä osa universumia laajenee, olisi vain tämä havaittava osa sitä. Aine ja sen säteily ovat rajoittuneet havaittavaan universumiin (ainetta on rajallinen määrä). Sen ulkopuolella tulisi olla avaruus, jossa ei ole materiaa, säteilyä..."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Onhan tuo vähän lapsellisen typerää ja naurettavaa tuollainen usko, mutta siihen nuo hihut kykenevät: järkevä ajattelu on heille sen sijaan vierasta. Kvantti-ilmiöt ovat arkijärjelle vierasta, joten eivät tuollaiset tollot voi näitä asioita ymmärtää. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On mahdollista, että alkuräjähdystä edelsi hyvin lyhyen ajan kestänyt kosminen inflaatio, jonka aikana universumi laajeni valoa nopeammin. Kari Enqvist sanoo:
"On mahdollista, että yleistä suhteellisuusteoriaa täytyy laajentaa ensimmäisten sekuntien triljoonasosien kohdalla jo klassisella tasolla, kvanttimodifikaatioista puhumattakaan. Lisäksi meillä on vahvoja, kosmisen mikroaaltotaustan ominaisuuksien havaintoihin perustuvia viitteitä siitä, että kosmologin alkuräjähdystä eli kuumaa ja tiheää alkutilaa edelsi niin sanottu kosminen inflaatio, joka teki maailmankaikkeudesta täysin tyhjän ja äärimmäisen kylmän. Kosminen inflaatio on nykykosmologian kivijalka. Se on paradigma, jonka vastavalossa kaikki kosmologinen teoriakehittely tällä hetkellä tapahtuu. Tiedossa ei ole, kuinka kauan kosminen inflaatio kesti. Edelsikö inflaatiota alkusingulariteetti vai ei, sitäkään emme tiedä. Emme tiedä, kuinka kauas menneisyyteen kosmologin alkuräjähdystä edeltävä ja inflaatiota kellottava aikakoordinaatti ulottuu tai missä kohdin sitä pitäisi korjailla kvantti-ilmiöillä. Kosmologia on arkijärjelle vierasta ja siksi vaikeasti hahmottuvaa. "
https://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Universumin alkuun liittyy siis hieman epäselvyyttä, mutta se tiedetään, että universumin ikä on noin 13,82 miljardia vuotta, eikä se syntynyt "arkijärjen tyhjästä" (olemattomasta), vaan kvanttifluktuaationa, joka synnytti aika-avaruuden, eikä tarvitse tilaa (avaruutta) tapahtuakseen (täydellinen tyhjiö on tila laboratoriossa, jonka halkaisija on muutama mikrometri, ja se todistaa teorian oikeaksi)."Täydellistä tyhjiötä on mahdoton rakentaa. Kokeellisesti ei voida jäljitellä oletettua alkutilannetta, jossa universumin materia olisi syntynyt jo olemassa-olevaan aika-avaruuteen. Sehän tarkoittaisi universumin ”luomista” jo valmiiseen tilaan! Vielä mahdottomampaa on synnyttää aika-avaruus, sillä me olemme erottamaton osa sitä. ”Tyhjästä syntymistä” on siten mahdotonta todistaa empiirisesti. Filosofisesti ajateltuna se on järjetön oletus, eikä voi olla tosi. Olemattomasta ei synny mitään, koska sitä ei ole olemassa: ei edes universumia. Olematon on pelkkää mielikuvituksen tuotetta: muualla sitä ei ole, eikä voi olla olemassa."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Pysytäänpä asiassa poika, eikä aleta syytää valheita, jotka ovat järjettömiä. Ihminen ei voi jäljitellä universumin oletettua alkutilaa kokeellisesti, koska ennen universumia ei ollut aika-avaruutta (teorian mukaan). Kaikki kokeet tehdään aika-avaruudessa (ne tarvitsevat tilaa), ja jo pelkään materiasta sekä säteilystä täysin tyhjän tilan rakentaminen on hyvin vaikeaa (jopa mahdotonta), vaikka sen halkaisija olisi muutaman mikrometrin, joten ne tulokset, joita on saatu, voidaan kyseenalaistaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On sanottu, että universumi laajenee jatkuvasti. Jotta se voisi laajentua, sillä pitäisi olla rajat. Vain äärellinen universumi voi laajentua, ääretön ei. Jos universumilla olisi rajat, niin jotakin täytyisi olla sen ulkopuolella. Näin ei kuitenkaan yleisesti julkisuudessa ajatella. Ääretöntä ei ymmärretä.
Käytännössä universumin täytyy olla rajaton, joten se ei voi laajentua. Se, mikä osa universumia laajenee, olisi vain tämä havaittava osa sitä. Aine ja sen säteily ovat rajoittuneet havaittavaan universumiin (ainetta on rajallinen määrä). Sen ulkopuolella tulisi olla avaruus, jossa ei ole materiaa, säteilyä..."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Onhan tuo vähän lapsellisen typerää ja naurettavaa tuollainen usko, mutta siihen nuo hihut kykenevät: järkevä ajattelu on heille sen sijaan vierasta. Kvantti-ilmiöt ovat arkijärjelle vierasta, joten eivät tuollaiset tollot voi näitä asioita ymmärtää. :)Hihuja ei voi ottaa vakavasti. Harjoittavat pseudotiedettä, joka ei saa mitään sijaa vertaisarvioitujen tieteellisten julkaisujen joukossa ja tiedeyhteisön silmissä. Oikeat tiedemiehet ovat nauraneet itsensä tärviölle lukiessaan esimerkiksi John Hartnett nimisen sekopääkreationistin alkeellisia yrityksiä kumota kovaa tiedettä, jota alan johtavat kosmologit ja fyysikot edustavat.
Tuossa esimerkki: ei päätä eikä häntää.
https://answersingenesis.org/astronomy/cosmology/expansion-space-dark-science/
Expansion of Space—A Dark Science
by Dr. John G. Hartnett on November 13, 2014
Tuonkin tekstin väitteet on alas ammuttu jo niin monta kertaa, että ei viitsi enää edes vaivautua. Perustelee luonnon ilmiöitä Raamatulla... :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On sanottu, että universumi laajenee jatkuvasti. Jotta se voisi laajentua, sillä pitäisi olla rajat. Vain äärellinen universumi voi laajentua, ääretön ei. Jos universumilla olisi rajat, niin jotakin täytyisi olla sen ulkopuolella. Näin ei kuitenkaan yleisesti julkisuudessa ajatella. Ääretöntä ei ymmärretä.
Käytännössä universumin täytyy olla rajaton, joten se ei voi laajentua. Se, mikä osa universumia laajenee, olisi vain tämä havaittava osa sitä. Aine ja sen säteily ovat rajoittuneet havaittavaan universumiin (ainetta on rajallinen määrä). Sen ulkopuolella tulisi olla avaruus, jossa ei ole materiaa, säteilyä..."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Onhan tuo vähän lapsellisen typerää ja naurettavaa tuollainen usko, mutta siihen nuo hihut kykenevät: järkevä ajattelu on heille sen sijaan vierasta. Kvantti-ilmiöt ovat arkijärjelle vierasta, joten eivät tuollaiset tollot voi näitä asioita ymmärtää. :)"Universumin samanaikaista rajallisuutta ja äärettömyyttä on selitetty vetoamalla sen laajenemiseen. Koska universumi laajenee loputtomasti, niin sen täytyy olla ääretön. Avaruus ei saavuta koskaan suurinta mahdollista halkaisijaa, koska se on ääretön. Niinpä universumi on ollut ääretön syntyhetkestä lähtien, ja pysyy äärettömänä ikuisesti. Näin aivosolujen voimistelun kautta selitetään ilmiselvä looginen virhe. Jokainen pieni piste on tilavuudeltaan rajallinen ja sen halkaisija voidaan kunakin hetkenä laskea, vaikka se laajenisi loputtomasti. Universumi ei siis voi olla ääretön ja rajaton, jos se laajenisi. Vain havaittava universumi laajenee, mutta sen takana täytyisi olla tilaa äärettömyyteen asti. Siellä ei ole valoa, säteilyä eikä materiaa. Se on täysin tyhjää ja lämpötila on siellä lähellä nollapistettä. "
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Aina vain hullummaksi menee. Nyt on lähtenyt ratsu laukkaamaan ilman ohjastajaa ja mopo on karannut käsistä. Liekö maaninen vaihe tuollaisen liturgisen paskan takana? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kvanttifluktuaatiosta ei kuitenkaan voi syntyä kuin yksi universumi jo valmiiseen tilaan, joten se ei kelpaa ”selitykseksi” universumin alkuperästä."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Juuri näin. Juurikin näin. Jep. Ja tosiaan, tämän myös satusedistä Kari Enqvist melkein rehdisti tunnustaa kirjoituksessaan
"Kvanttitila, jonka energia on kaikkien mahdollisten kvanttitilojen joukossa pienin, on nimeltään tyhjiö. Koska kvanttikenttien väreilyyn ( alkeishiukkasiin ) liittyy aina energiaa, karkeasti sanoen tyhjiö on tila, jossa ei ole lainkaan ainetta tai säteilyä. Mutta koska kyseessä on kvanttitila, sen määrittelyyn liittyvät myös kaikkien alkeishiukkaskenttien keskinäiset vuorovaikutukset. Sen seurauksena tyhjiö voi muuttua virtuaalisiksi hiukkasiksi. Usein sanotaan, että kvanttifysikaalinen tyhjiö on ikään kuin poreileva, juuri kiehumaisillaan oleva vesikattila. Koska kvanttifysiikan tyhjiöstä voi siis syntyä hiukkasia, antiikin kreikkalaiset olivat väärässä. Kuten on mittauksin voitu havaita."
http://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Tyhjiö on TILA, jossa ei ole lainkaan ainetta tai säteilyä. Kvanttifluktuaatio siis tosiaankin tarvitsee TILAn voidakseen tapahtua, ja blogisti on tässä aivan oikeassa. Universumin aika-avaruus ei ole voinut syntyä tyhjiöenergian väreilystä: sen on täytynyt olla olemassa jo ennen tätä.
Täten kumoutuu myös multiversumiteorian se muoto, jossa "kvanttimeren poreilusta" syntyy tuon tuostakin uusia universumeja, jotka eivät ole edes yhteydessä toisiinsa (mikä on käytännössä mahdotonta, sillä ne ovat tämän kuvitteellisen kvanttimeren kautta yhteydessä toisiinsa sekä ajallisesti, että fyysisesti - paitsi että eihän sillä fiktiivisellä kvanttimerellä ole paikkaa, missä sitä voisi tapahtua!) Kvanttimerestä ei voi syntyä universumeja (aika-avaruuksia), koska sitä tapahtuu vain aika-avaruudessa.
Melkoisen "pimeää" tuo kosmologia. Sillä ei ole mitään tekemistä fysiikan kanssa, sillä fysiikan lait tarvitsevat todellisen aika-avaruuden, jotta niitä voidaan soveltaa. Kosmologit taikovat universumeja hatustaan kuin taikuri kaneja... eikä niitä muualla sitten olekaan kuin kosmologin sairaassa päässä. "Luovat" olemattomasta universumeja tuon tuostakin. Helppoa kuin uskontojen jumaltarujen keksiminen.Ei kannattaisi pyrkiä alueille, joita ei hallitse: ei edes alkeita. "Kvanttitila" ei ole sidoksissa aikaan eikä paikkaan. Kvanttitiloja voi esiintyä ajan ja tilan ulkopuolella.
Näin ollen universumin syntyminen kvanttifluktuaationa on hyvin perusteltu tosi uskomus, todellisuutta. Jumalatarut eivät sitä ole, joten sinunkin kannattaisi pitää totena tiedemiesten tutkimusten kautta saatu paras tieto niiden sijasta.
Tollo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja höpsistä. Kaikkea ei tiedetä, mutta on mahdollista, että kvanttimeren poreilusta pullahtaa aina silloin tällöin universumi, niin että me elämme nyt multiversumissa, jossa universumit eivät ole yhteydessä toisiinsa (mutta miten tämä voisi olla totta, jos ne syntyvät kvanttimerestä jonakin tiettynä aikana? Eikö ne voitaisi panna aikajärjestykseen ja sanoa, että ajalla ei ole alkua, ja että kvanttimeri on ikuinen?)
Kari Enqvist on lähtenyt laukkaamaan mielikuvituksessaan tällä tavalla:
" Jos myös ajan ja avaruuden kuvailu, eli yleinen suhteellisuusteoria, on pohjimmiltaan kvanttiteoria, alkuräjähdystä tulee kuvailla kvanttifysiikan termein. Tähän perustuu paljon popularisoitu hypoteesi maailmankaikkeuden syntymisestä tyhjästä. Kvanttiporeilusta voi pullahtaa kokonainen maailmankaikkeus. Ikuisen inflaation nimellä kulkeva ajatusrakennelma on samalla linjalla. Se on eräänlainen vastaus kysymykselle Miksi kosminen inflaatio tapahtui?. Sitä voidaan perusteella myös matemaattisesti, mutta kaikkia noita perusteluja voidaan kritisoida. Ikuinen inflaatio ei ehkä ansaitse teorian nimeä, mutta se on kuitenkin enemmän kuin pelkkiä peräkkäin aseteltuja sanoja. Ikuisen inflaation mallissa todellisuus on eräänlainen ikuinen, rannaton kvanttimeri. Sen poreilusta syntyy silloin tällöin pisara, josta inflaatiomekanismin ajamana kasvaa yksittäinen maailmankaikkeus. Periaatteessa näissä erillisissä maailmankaikkeuksissa luonnonlait voivat vaihdella satunnaisesti. Tällöin puhutaan multiversumista, kaikkien mahdollisten maailmankaikkeuksien kollektiivista. Luonnollisesti kaikki tämä on hyvin spekulatiivista, eikä multiversumin olemassaolosta tai edes sen matemaattisesta konsistenssista ole olemassa mitään varmaa näyttöä. Multiversumin kuvailu vaatisi oikeastaan yleisen suhteellisuusteorian kvanttifysikaalista versiota eli kvanttigravitaatiota. Tuolloin on luultavaa, että ajan ja avaruuden käsitteet hämärtyvät, kuten tavallisessa kvanttimekaniikassa paikka ja nopeus ovat epämääräisiä. Kenties jopa syyn ja seurauksen välinen suhde hämärtyy, tai äärimmillään aika menettää kokonaan merkityksensä. Jälkimmäisessä tapauksessa aika voisi olla lämpötilan kaltainen karkeistettu suuren kokoskaalan ilmiö. Mutta jos multiversumi on olemassa, olipa se miten epämääräinen hyvänsä, mistä se tuli? Eräs mahdollisuus on tietenkin, että se on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan olemassa."
http://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Niin, on jopa kosmologin "arkijärjelle" vierasta rajata aikakoordinaatti vain tähän universumiin, mistä syystä hän ja muut kosmologit pohtivat tiuhaan tahtiin sitä, "mitä oli ennen alkuräjähdystä", eikä se olekaan niin "tyhmää" kuin he aiemmin sanoivat (ja osa yhä vielä pitää tämän asian kysymistä idioottimaisena). :)"Mutta jos multiversumi on olemassa, olipa se miten epämääräinen hyvänsä, mistä se tuli? Eräs mahdollisuus on tietenkin, että se on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan olemassa." (Kari Enqvist)
Kappas vain, tunnettu kosmologi pähkäilee asioita, joista ei ole mitään tietoa. Täysin turhaa ajan haaskausta tuollainen: ja siten todella typerää. Ei ole järkevää kysyä sitä, mitä oli ennen alkuräjähdystä, sillä tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Alkuräjähdyksessä syntyi aika-avaruus, eikä sitä ennen ollut olemassa yhtään mitään, joten on tyhmää kysellä olemattomasta yhtään mitään.
Tuohan on samaa tasoa kuin olemattomista jumalista puhuminen. Eivät ne olevaiseksi muutu, vaikka niistä kirjoja kirjoitettaisiin... :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannattaisi pyrkiä alueille, joita ei hallitse: ei edes alkeita. "Kvanttitila" ei ole sidoksissa aikaan eikä paikkaan. Kvanttitiloja voi esiintyä ajan ja tilan ulkopuolella.
Näin ollen universumin syntyminen kvanttifluktuaationa on hyvin perusteltu tosi uskomus, todellisuutta. Jumalatarut eivät sitä ole, joten sinunkin kannattaisi pitää totena tiedemiesten tutkimusten kautta saatu paras tieto niiden sijasta.
Tollo.Voisitko todistaa sen, että tyhjiöenergia väreilee "ajan ja tilan" ulkopuolella?
Et tietenkään voi. Kukaan ei voi mennä "ajan ja avaruuden" ulkopuolelle, koska sellaista "ulkopuolta" ei ole olemassa, ja vaikka olisi, niin ihminen on sidottu tähän aika-avaruuteen.
ja tosiaan, kaikki kokeelliset tulokset alkeishiukkasten syntymisestä on tehty aika-avaruuteen rakennetussa tilassa, jonka halkaisija on millimetrin tuhannesosia. Ei se mikään "tyhjiö" ole, josta universumi ja aika-avaruus voisivat syntyä. Se on osa universumia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta jos multiversumi on olemassa, olipa se miten epämääräinen hyvänsä, mistä se tuli? Eräs mahdollisuus on tietenkin, että se on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan olemassa." (Kari Enqvist)
Kappas vain, tunnettu kosmologi pähkäilee asioita, joista ei ole mitään tietoa. Täysin turhaa ajan haaskausta tuollainen: ja siten todella typerää. Ei ole järkevää kysyä sitä, mitä oli ennen alkuräjähdystä, sillä tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Alkuräjähdyksessä syntyi aika-avaruus, eikä sitä ennen ollut olemassa yhtään mitään, joten on tyhmää kysellä olemattomasta yhtään mitään.
Tuohan on samaa tasoa kuin olemattomista jumalista puhuminen. Eivät ne olevaiseksi muutu, vaikka niistä kirjoja kirjoitettaisiin... :)Todista, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään?
Ai, etkö voi todistaa? No, se ei tullut yllätyksenä.
Ei ole tyhmää kysyä sitä, mitä oli ennen alkuräjähdystä. Kari Enqvist kysyy nyt ihan järkeviä ja pohtii asioita, jotka johtavat väistämättä järkevän ajattelijan johtopäätökseen:
jotakin on ollut aina olemassa, koska olemattomasta ei voi syntyä mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta jos multiversumi on olemassa, olipa se miten epämääräinen hyvänsä, mistä se tuli? Eräs mahdollisuus on tietenkin, että se on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan olemassa." (Kari Enqvist)
Kappas vain, tunnettu kosmologi pähkäilee asioita, joista ei ole mitään tietoa. Täysin turhaa ajan haaskausta tuollainen: ja siten todella typerää. Ei ole järkevää kysyä sitä, mitä oli ennen alkuräjähdystä, sillä tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Alkuräjähdyksessä syntyi aika-avaruus, eikä sitä ennen ollut olemassa yhtään mitään, joten on tyhmää kysellä olemattomasta yhtään mitään.
Tuohan on samaa tasoa kuin olemattomista jumalista puhuminen. Eivät ne olevaiseksi muutu, vaikka niistä kirjoja kirjoitettaisiin... :)Spekulointi ei läheskään aina ole täysin turhaa ja siten todella typerää ajan haaskausta. Olisiko nykyinen tiede päässyt ensinkään syntymään, jos ei olisi spekuloitu "entäpä jos" ja "olisiko mahdollista että" -tyyppisillä ajatuksilla?
Tämä universumi ei välttämättä ole kaikki mitä on olemassa; tämä universumi on ainoa jonka olemassaolosta meillä on kiistattomia havaintoja. Muiden universumien mahdollisesta olemassaolosta meillä ei ole tietoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Spekulointi ei läheskään aina ole täysin turhaa ja siten todella typerää ajan haaskausta. Olisiko nykyinen tiede päässyt ensinkään syntymään, jos ei olisi spekuloitu "entäpä jos" ja "olisiko mahdollista että" -tyyppisillä ajatuksilla?
Tämä universumi ei välttämättä ole kaikki mitä on olemassa; tämä universumi on ainoa jonka olemassaolosta meillä on kiistattomia havaintoja. Muiden universumien mahdollisesta olemassaolosta meillä ei ole tietoa.Olet oikeassa. Universumin syntyä edeltänyttä tilannetta ja sen syntymiseen johtavia tapahtumia on järkevää spekuloida. Niinhän ateistit itsekin nykyään tekevät, vaikka vielä vähän aikaa sitten pitivät sitä järjettömänä. Multiversumiteoria on yksi esimerkki tästä pohdiskelusta, vaikka oletukselle ei ole yhtä ainoaa tieteellistä perustelua tai havaintoa. Se on siis puhtaasti kokonaan ihmisen mielikuvituksesta syntynyt arvaus ja sen mahdollisena pitäminen on pelkkä uskomus vailla mitään järkeviä perusteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannattaisi pyrkiä alueille, joita ei hallitse: ei edes alkeita. "Kvanttitila" ei ole sidoksissa aikaan eikä paikkaan. Kvanttitiloja voi esiintyä ajan ja tilan ulkopuolella.
Näin ollen universumin syntyminen kvanttifluktuaationa on hyvin perusteltu tosi uskomus, todellisuutta. Jumalatarut eivät sitä ole, joten sinunkin kannattaisi pitää totena tiedemiesten tutkimusten kautta saatu paras tieto niiden sijasta.
Tollo.Voitko todistaa sen, että kvanttitila ei ole sidoksissa aikaan ja paikkaan? Et tietenkään. Tuollainen on pelkkää typerän lapsellista mielikuvituksesta kumpuavaa arvausta. Aika-avaruuden ulkopuolelle ei voida mennä, joten kokeellisesti ei voida todistaa sen syntyneen tyhjiöenergian väreilystä, ja tosiaan: kaikki kokeelliset tulokset tyhjiöenergian tuottamista alkeishiukkasista on saatu halkaisijaltaan millin tuhannesosia olevassa tyhjiössä, joka ei suinkaan ole mikään "täydellinen tyhjiö"...
"The Vacuum
If we take a volume occupied by the space represented by the dimensions of certain length, breadth, and width and empty it of all matter (solid, liquid, and gas) then what remains is a vacuum. But from physics, we know that vacuum is not the absence of all things, including all energy. Even if we could pump out all atoms from a volume of space (in a vacuum vessel for example) and somehow shield that space from the thermal radiation (heat) coming from the walls of the vessel, it would still contain energy. This is called vacuum energy. And even if you cooled the walls of the vacuum chamber to absolute zero, i.e. −273.15°C, there would still be some energy left in the vacuum, called zero point energy (ZPE). This results from the facts of the Heisenberg uncertainty principle and that subatomic particles exist as quantized units.
This entity is often called the quantum vacuum. Vacuum energy comes from the spontaneous emission of virtual particle/anti-particle pairs that appear momentarily from small quanta of energy from the vacuum, sort of a quantum foamy stuff, and then these particle pairs self-annihilate releasing the same quanta of energy back into the vacuum. Its energy density is non-zero, in fact, if you estimate it from electron/anti-electron pairs filling a volume on the scale of their Compton wavelength you get an energy density about 48 magnitudes higher than the estimated average mass density of the universe. From this it follows that the matter content of the universe is only a tiny fraction of the total energy, when compared to the vacuum energy. The particular choice of the wavelength one uses for the cut-off energy in the calculation of its energy density has led to a figure as high as 10120 times the average mass density of the universe."
https://answersingenesis.org/astronomy/cosmology/expansion-space-dark-science/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitko todistaa sen, että kvanttitila ei ole sidoksissa aikaan ja paikkaan? Et tietenkään. Tuollainen on pelkkää typerän lapsellista mielikuvituksesta kumpuavaa arvausta. Aika-avaruuden ulkopuolelle ei voida mennä, joten kokeellisesti ei voida todistaa sen syntyneen tyhjiöenergian väreilystä, ja tosiaan: kaikki kokeelliset tulokset tyhjiöenergian tuottamista alkeishiukkasista on saatu halkaisijaltaan millin tuhannesosia olevassa tyhjiössä, joka ei suinkaan ole mikään "täydellinen tyhjiö"...
"The Vacuum
If we take a volume occupied by the space represented by the dimensions of certain length, breadth, and width and empty it of all matter (solid, liquid, and gas) then what remains is a vacuum. But from physics, we know that vacuum is not the absence of all things, including all energy. Even if we could pump out all atoms from a volume of space (in a vacuum vessel for example) and somehow shield that space from the thermal radiation (heat) coming from the walls of the vessel, it would still contain energy. This is called vacuum energy. And even if you cooled the walls of the vacuum chamber to absolute zero, i.e. −273.15°C, there would still be some energy left in the vacuum, called zero point energy (ZPE). This results from the facts of the Heisenberg uncertainty principle and that subatomic particles exist as quantized units.
This entity is often called the quantum vacuum. Vacuum energy comes from the spontaneous emission of virtual particle/anti-particle pairs that appear momentarily from small quanta of energy from the vacuum, sort of a quantum foamy stuff, and then these particle pairs self-annihilate releasing the same quanta of energy back into the vacuum. Its energy density is non-zero, in fact, if you estimate it from electron/anti-electron pairs filling a volume on the scale of their Compton wavelength you get an energy density about 48 magnitudes higher than the estimated average mass density of the universe. From this it follows that the matter content of the universe is only a tiny fraction of the total energy, when compared to the vacuum energy. The particular choice of the wavelength one uses for the cut-off energy in the calculation of its energy density has led to a figure as high as 10120 times the average mass density of the universe."
https://answersingenesis.org/astronomy/cosmology/expansion-space-dark-science/Itse aika-avaruuden syntyä ei siis kukaan arvon kosmologeista edes yritä selittää millään tavalla. He vain olettavat sen putkahtavan esiin jostakin ja sitten syntyy universumin materia tyhjiöenergian väreilyn tuloksena. Itse aika-avaruus ei siitä synny, vaikka Kari Enqvist virheellisesti sellaisesta puhuu satuillessaan hyväuskoisille hölmöille.
https://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Onpahan hyvät linkit ja lähteet tuolla:
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse aika-avaruuden syntyä ei siis kukaan arvon kosmologeista edes yritä selittää millään tavalla. He vain olettavat sen putkahtavan esiin jostakin ja sitten syntyy universumin materia tyhjiöenergian väreilyn tuloksena. Itse aika-avaruus ei siitä synny, vaikka Kari Enqvist virheellisesti sellaisesta puhuu satuillessaan hyväuskoisille hölmöille.
https://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
Onpahan hyvät linkit ja lähteet tuolla:
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/https://answersingenesis.org/astronomy/cosmology/expansion-space-dark-science/
On mahdotonta rakentaa täydellinen tyhjiö, joten tyhjiöenergian väreilystä syntyneet alkeishiukkaset, joilla on massa, eivät ole kokeellinen todiste universumin materian syntymisestä kvanttifluktuaation tuloksena. Vielä vähemmän se todistaa aika-avaruuden syntyneen ”kvanttimeren poreilusta” niin kuin Kari Enqvist satuilee.
Tyhjiöenergia tarvitsee tilan (avaruuden) voidakseen synnyttää edes teoriassa materiaa ”tyhjästä”, joten kokeellisesti ei ole voitu todistaa yhtään mitään universumin synnystä ja sen alkua edeltävistä tapahtumista. Ajan ja avaruuden (tila) synnystä tyhjiöenergian väreily ei todista mitään. Kvantti-ilmiöt ovat aina sidotut aikaan ja paikkaan. On virheellistä olettaa sitä tapahtuvan aika-avaruuden ulkopuolella.
Kukaan ei voi siirtyä universumin ulkopuolelle ja osoittaa tämän olevan mahdollista. Kvanttitilasta syntyy aikaa ja avaruus vain siihen uskovien kosmologien sairaassa päässä, mielikuvituksessa. Tuollaiset uskomukset voidaan lukea huoletta samaan kategoriaan jumaltarujen, tonttujen, haltioiden ja menninkäisten kanssa. Ne eivät kuvaa todellisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa. Universumin syntyä edeltänyttä tilannetta ja sen syntymiseen johtavia tapahtumia on järkevää spekuloida. Niinhän ateistit itsekin nykyään tekevät, vaikka vielä vähän aikaa sitten pitivät sitä järjettömänä. Multiversumiteoria on yksi esimerkki tästä pohdiskelusta, vaikka oletukselle ei ole yhtä ainoaa tieteellistä perustelua tai havaintoa. Se on siis puhtaasti kokonaan ihmisen mielikuvituksesta syntynyt arvaus ja sen mahdollisena pitäminen on pelkkä uskomus vailla mitään järkeviä perusteita.
Mahdollisena pitäminen on eri asia kuin uskomus.
- Anonyymi
Avaaja on siis oikeassa, kun toteaa, että olemattomasta ei voi syntyä mitään, joten jotakin on täytynyt olla aina olemassa.
t. avaaja - Anonyymi
Minne ihminen menisit?
https://yle.fi/tekstitv/txt/894_0001.htm - Anonyymi
Ei ajalla ole alkua eikä loppua.
Kun tämän tieteellisen faktan tunnustaa itselleen niin sitten onkin jo helppoa ymmärtää se että miksi Raamattu puhuu ikuisesta Jumalasta.
Myös tila on ääretön joka suuntaan ja tämän faktan tunnustavat huomaavat sen että kuinka vähän ihminen kosmoksesta ymmärtää. Se tekee nöyräksi. - Anonyymi
Ilman kiinalaisten apua, eli Yin ja Yang voimia, ei tästä selvitä.
https://www.scirp.org/journal/paperinformation.aspx?paperid=109297 - Anonyymi
...Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia
Osa arvoitusta
Ja osa totuutta
Valot pimeyksien reunoilla
Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa
Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima
Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa
Tää on pelkkä tyhjä kuori
Joka sun pitää täyttää
Tää on valoista kirkkain, tää on loputon yö
Tää on sydämen lyönti
Tää on ajattomuus
Valot pimeyksien reunoilla
Valot pimeyksien reunoilla
Valot pimeyksien reunoilla
Ovat harvassa, mutta olemassa
Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia
Osa arvoitusta
Valot pimeyksien reunoilla... - Anonyymi
No jopas jotakin. Luu kurkkuun?
- Anonyymi
Niin juuri. Kun osoitetaan kosmologien mielettömyys, niin tulee ihmeen hiljaista. Kukaan ei tiedä, miten olemattomasta voi syntyä aika-avaruus (universumi). Jospa se on sittenkin ollut aina olemassa? Niinhän kosmologit Enqvist etunenässä multiversumista arvelevat. Kun nyt vielä tajuaisivat sen, että kvanttifluktuaatiosta ei voi syntyä universumin materiaa muuten kuin jo valmiiseen tilaan, niin ymmärtäisivät tämän universumin olevan ikuinen sen sijaan, että se olisi syntynyt - tarvittaisiin nimittäin tuntematon luonnonvoima, jotta olemattomasta (tyhjästä) syntyisi jotakin, eikä sellaista voimaa tunneta, ellei sanota sitä korkeammaksi voimaksi, jolloin tiedetään vain sen olevan yliluonnollista (ei tunnettu fysiikan laki).

Eräs siteeraus eräästä romaanista kuvaan kommenttisi tason aika tyhjentävästi:
"Suuria sanoja suuresta suusta."
Onko sinulla ns. munaa mennä selittämään kosmologeille, että he ovat väärässä ja tämä sinun oletuksesi on oikeampi:
"Kun nyt vielä tajuaisivat sen, että kvanttifluktuaatiosta ei voi syntyä universumin materiaa muuten kuin jo valmiiseen tilaan, niin ymmärtäisivät tämän universumin olevan ikuinen sen sijaan, että se olisi syntynyt - tarvittaisiin nimittäin tuntematon luonnonvoima, jotta olemattomasta (tyhjästä) syntyisi jotakin, eikä sellaista voimaa tunneta, ellei sanota sitä korkeammaksi voimaksi, jolloin tiedetään vain sen olevan yliluonnollista (ei tunnettu fysiikan laki)."
Kokeilepa ja muista myös tulla kertomaan millaisen vastauksen sait. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eräs siteeraus eräästä romaanista kuvaan kommenttisi tason aika tyhjentävästi:
"Suuria sanoja suuresta suusta."
Onko sinulla ns. munaa mennä selittämään kosmologeille, että he ovat väärässä ja tämä sinun oletuksesi on oikeampi:
"Kun nyt vielä tajuaisivat sen, että kvanttifluktuaatiosta ei voi syntyä universumin materiaa muuten kuin jo valmiiseen tilaan, niin ymmärtäisivät tämän universumin olevan ikuinen sen sijaan, että se olisi syntynyt - tarvittaisiin nimittäin tuntematon luonnonvoima, jotta olemattomasta (tyhjästä) syntyisi jotakin, eikä sellaista voimaa tunneta, ellei sanota sitä korkeammaksi voimaksi, jolloin tiedetään vain sen olevan yliluonnollista (ei tunnettu fysiikan laki)."
Kokeilepa ja muista myös tulla kertomaan millaisen vastauksen sait.Minulla ei ole tapana kulkea kirkoissa oikaisemassa pappien valheita.
- Anonyymi
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Tuo on ihan oikeasti hyvä kirjoitus. Kannattaa lukea. Eikä kirjoittaja ole mikään kristitty hihhuli vaan pitää Raamatun Jumalaa taruolentona. Sanoo sen selvästi.- Anonyymi
Deististä lapsellista inttämistä se on. Lue vähän tarkemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Deististä lapsellista inttämistä se on. Lue vähän tarkemmin.
Näyttäisi olevan agnostikko sen sijaan, että olisi deisti. Miksi valehtelet?
- Anonyymi
Luin sen. Todella hyvää kritiikkiä ja kansantajuinen, niin että pöllömpikin ymmärtää kosmologien populaarikirjallisuuden mielikuvituksellisiksi arvauksiksi ja taruiksi.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
<< On mahdotonta rakentaa täydellinen tyhjiö, joten tyhjiöenergian väreilystä syntyneet alkeishiukkaset, joilla on massa, eivät ole kokeellinen todiste universumin materian syntymisestä kvanttifluktuaation tuloksena. Vielä vähemmän se todistaa aika-avaruuden syntyneen ”kvanttimeren poreilusta” niin kuin Kari Enqvist satuilee.
Tyhjiöenergia tarvitsee tilan (avaruuden) voidakseen synnyttää edes teoriassa materiaa ”tyhjästä”, joten kokeellisesti ei ole voitu todistaa yhtään mitään universumin synnystä ja sen alkua edeltävistä tapahtumista. Ajan ja avaruuden (tila) synnystä tyhjiöenergian väreily ei todista mitään. Kvantti-ilmiöt ovat aina sidotut aikaan ja paikkaan. On virheellistä olettaa sitä tapahtuvan aika-avaruuden ulkopuolella.
Kukaan ei voi siirtyä universumin ulkopuolelle ja osoittaa tämän olevan mahdollista. Kvanttitilasta syntyy aikaa ja avaruus vain siihen uskovien kosmologien sairaassa päässä, mielikuvituksessa. Tuollaiset uskomukset voidaan lukea huoletta samaan kategoriaan jumaltarujen, tonttujen, haltioiden ja menninkäisten kanssa. Ne eivät kuvaa todellisuutta. >>
ks. Expansion of Space—A Dark Science
by Dr. John G. Hartnett on November 13, 2014
https://answersingenesis.org/astronomy/cosmology/expansion-space-dark-science/
- Anonyymi
"Miten olemattomasta syntyy maailma?"
Helposti, ajatuksen voimalla.
Kuvittelee vain mielessään multiversumin, niin syntyy monta maailmaa hetkessä. - Anonyymi
Olemattomasta ei synny mitään, koska se ei ole olemassa.
Universumi on ainoa, mitä on olemassa. Aika-avaruus syntyi alkuräjähdyksessä. Ei ole järkevää kysyä "mitä oli ennen alkuräjähdystä", koska mitään ei ollut olemassa ennen sitä. Se on yhtä tyhmää kuin kysyä "miten kaukana pohjoinen on pohjoisnavasta" ja "onko kalju tukan väri".
Universumi on ollut aina olemassa. Sillä ei ole alkua eikä loppua. Kun lähestytään universumin syntyhetkeä, niin sitä ei koskaan saavuteta. Planckin ajan nollahetkeä voidaan lähestyä loputtomiin, äärettömästi, ja tämä on matemaattinen fakta, mutta eihän ääliö sitä ymmärrä.
Universumi oli alussa hyvin kuuma tiheä piste, jossa aine syntyi ja alkoi levitä universumin laajentuessa hyvin nopeaa vauhtia. Universumi on ääretön, sillä se laajenee loputtomasti, eikä saavuta koskaan suurinta mahdollista halkaisijaa. Universumi on ollut yhtä ääretön syntyessään pieneksi pisteeksi kuin se on nyt ja ikuisesti.
Tiedettä tuntematon tollo ei ymmärrä tätä ja pitää totena vuohipaimenten iltasatuja Raamatussa. Vajakilta tiede pysyy salassa, mutta älykäs ihminen ymmärtää tieteelliset teoriat ja pitää niitä todellisuutta kuvaavina.- Anonyymi
Tätä samaa vajakin vammailua on ollut palstalla jo vuosikausia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16125875/onko-universumi-aarellinen
Tämä keskustelu on kuin toisinto pari vuotta sitten käydystä synkästä yksinpuhelusta.
Ei tällaiseen viitsi edes vastata. Ei se tajua kuitenkaan, vaikka miten monta kertaa asiat sille rautalangasta vääntäisi.
- Kalju ei ole tukan väri -
(Kirjoitin ensin "kalu ei ole tukan väri", mutta korjasin, kun huomasin kirjoitusvirheen, mutta sekin olisi kelvannut hyväksi vertaukseksi vajakin typerille jutuille. :) - Anonyymi
Ainakin pitäisi:
"..älykäs ihminen ymmärtää tieteelliset teoriat ja pitää niitä todellisuutta kuvaavina."
Tuo kosmologian tiivistelmäsi ei osoita ymmärrystä eikä älykkyyttä. Olet unohtanut tai sivuuttanut multiversumin ja alkuinflaation, jotka kuuluvat teoriaan.
Havaitsemamme universumi ei siis ole ollut olemassa ääretöntä aikaa eikä koskaan ollut hyvin kuuma tiheä piste. Näin kertoo nykyinen kosmologiatiede. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin pitäisi:
"..älykäs ihminen ymmärtää tieteelliset teoriat ja pitää niitä todellisuutta kuvaavina."
Tuo kosmologian tiivistelmäsi ei osoita ymmärrystä eikä älykkyyttä. Olet unohtanut tai sivuuttanut multiversumin ja alkuinflaation, jotka kuuluvat teoriaan.
Havaitsemamme universumi ei siis ole ollut olemassa ääretöntä aikaa eikä koskaan ollut hyvin kuuma tiheä piste. Näin kertoo nykyinen kosmologiatiede."Teorian mukaan maailmankaikkeus syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta noin 13,8 miljardia vuotta (13,8 Ga) sitten niin kutsutussa alkuräjähdyksessä ja on siitä lähtien jatkuvasti laajentunut."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuräjähdys
Kari Enqvist sanoo:
”On mahdollista, että yleistä suhteellisuusteoriaa täytyy laajentaa ensimmäisten sekuntien triljoonasosien kohdalla jo klassisella tasolla, kvanttimodifikaatioista puhumattakaan. Lisäksi meillä on vahvoja, kosmisen mikroaaltotaustan ominaisuuksien havaintoihin perustuvia viitteitä siitä, että kosmologin alkuräjähdystä eli kuumaa ja tiheää alkutilaa edelsi niin sanottu kosminen inflaatio, joka teki maailmankaikkeudesta täysin tyhjän ja äärimmäisen kylmän.
Kosminen inflaatio on nykykosmologian kivijalka. Se on paradigma, jonka vastavalossa kaikki kosmologinen teoriakehittely tällä hetkellä tapahtuu. Tiedossa ei ole, kuinka kauan kosminen inflaatio kesti. Edelsikö inflaatiota alkusingulariteetti vai ei, sitäkään emme tiedä. Emme tiedä, kuinka kauas menneisyyteen kosmologin alkuräjähdystä edeltävä ja inflaatiota kellottava aikakoordinaatti ulottuu tai missä kohdin sitä pitäisi korjailla kvantti-ilmiöillä. Kosmologia on arkijärjelle vierasta ja siksi vaikeasti hahmottuvaa.”
KATSAUKSIA: Miksi maailmankaikkeus on olemassa?
https://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
"Tiedemiehet (kosmologit ja fyysikot) eivät ole yhtä mieltä siitä, edelsikö alkuräjähdystä kosminen inflaatio vai ei, ja kuinka pitkälle aikakoordinaatti sitä ennen ulottui. Alkuräjähdyksellä tarkoitetaan tässä sitä hetkeä, jolloin materia syntyi. Se oli pakkautunut alussa hyvin kuumaan ja tiheään pisteeseen, jota kutsutaan singulariteetiksi. Tunnetut fysiikan lait eivät päde siellä (myös mustiin aukkoihin liitetään usein singulariteetti).
Tiedemiehet eivät ole yhtä mieltä edes singulariteetista ja sitä edeltävästä tai seuraavasta kosmisesta inflaatiosta, jolloin universumi laajeni valoa nopeammin. Yksimielisiä ollaan vain siitä, että materia on syntynyt aika-avaruuteen noin 13,82 miljardia vuotta sitten. Koko universumin aine mahtui silloin hyvin tiheään ja pieneen tilaan, olkoon se sitten singulariteetti tai jotakin muuta (esimerkiksi halkaisijaltaan noin kaksi metriä). Tätä oletusta ei voida todistaa kokeellisesti, eikä vahvistaa teoriaa oikeaksi (ei ehkä kumotakaan).
Tiheyttä ei voida ainakaan kokeellisesti kasvattaa lähes äärettömästi, joten tuollainen on pelkkää teoreettista pohdiskelua, jolla on pyritty täyttämään tiedon aukot, kun ei ole tiedetty sitä, miten ”tyhjästä” voisi syntyä universumi… On harjoitettu filosofiaa ja annettu sille luonnontieteen arvo."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/14/universumin-alku/
"Kaikki" on otettu huomioon ja kirjoitettu terävää kritiikkiä... :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Teorian mukaan maailmankaikkeus syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta noin 13,8 miljardia vuotta (13,8 Ga) sitten niin kutsutussa alkuräjähdyksessä ja on siitä lähtien jatkuvasti laajentunut."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuräjähdys
Kari Enqvist sanoo:
”On mahdollista, että yleistä suhteellisuusteoriaa täytyy laajentaa ensimmäisten sekuntien triljoonasosien kohdalla jo klassisella tasolla, kvanttimodifikaatioista puhumattakaan. Lisäksi meillä on vahvoja, kosmisen mikroaaltotaustan ominaisuuksien havaintoihin perustuvia viitteitä siitä, että kosmologin alkuräjähdystä eli kuumaa ja tiheää alkutilaa edelsi niin sanottu kosminen inflaatio, joka teki maailmankaikkeudesta täysin tyhjän ja äärimmäisen kylmän.
Kosminen inflaatio on nykykosmologian kivijalka. Se on paradigma, jonka vastavalossa kaikki kosmologinen teoriakehittely tällä hetkellä tapahtuu. Tiedossa ei ole, kuinka kauan kosminen inflaatio kesti. Edelsikö inflaatiota alkusingulariteetti vai ei, sitäkään emme tiedä. Emme tiedä, kuinka kauas menneisyyteen kosmologin alkuräjähdystä edeltävä ja inflaatiota kellottava aikakoordinaatti ulottuu tai missä kohdin sitä pitäisi korjailla kvantti-ilmiöillä. Kosmologia on arkijärjelle vierasta ja siksi vaikeasti hahmottuvaa.”
KATSAUKSIA: Miksi maailmankaikkeus on olemassa?
https://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html
"Tiedemiehet (kosmologit ja fyysikot) eivät ole yhtä mieltä siitä, edelsikö alkuräjähdystä kosminen inflaatio vai ei, ja kuinka pitkälle aikakoordinaatti sitä ennen ulottui. Alkuräjähdyksellä tarkoitetaan tässä sitä hetkeä, jolloin materia syntyi. Se oli pakkautunut alussa hyvin kuumaan ja tiheään pisteeseen, jota kutsutaan singulariteetiksi. Tunnetut fysiikan lait eivät päde siellä (myös mustiin aukkoihin liitetään usein singulariteetti).
Tiedemiehet eivät ole yhtä mieltä edes singulariteetista ja sitä edeltävästä tai seuraavasta kosmisesta inflaatiosta, jolloin universumi laajeni valoa nopeammin. Yksimielisiä ollaan vain siitä, että materia on syntynyt aika-avaruuteen noin 13,82 miljardia vuotta sitten. Koko universumin aine mahtui silloin hyvin tiheään ja pieneen tilaan, olkoon se sitten singulariteetti tai jotakin muuta (esimerkiksi halkaisijaltaan noin kaksi metriä). Tätä oletusta ei voida todistaa kokeellisesti, eikä vahvistaa teoriaa oikeaksi (ei ehkä kumotakaan).
Tiheyttä ei voida ainakaan kokeellisesti kasvattaa lähes äärettömästi, joten tuollainen on pelkkää teoreettista pohdiskelua, jolla on pyritty täyttämään tiedon aukot, kun ei ole tiedetty sitä, miten ”tyhjästä” voisi syntyä universumi… On harjoitettu filosofiaa ja annettu sille luonnontieteen arvo."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/14/universumin-alku/
"Kaikki" on otettu huomioon ja kirjoitettu terävää kritiikkiä... :)Tuossa on ainakin perustava termivirhe:
"Se oli pakkautunut alussa hyvin kuumaan ja tiheään pisteeseen, jota kutsutaan singulariteetiksi."
Singulariteetti on matematiikassa piste (ei ulottuvuutta), jossa jokin funktio saavuttaa äärettömän (transfiniitin) arvon. Koska tuntemamme aineen (ja energian) tiheys ei voi rajattomasti kasvaa, ei aine voi syntyä pisteeseen, vaan äärellisen kokoiseen avaruuden tilaan, vaikka nykyiseen verrattuna hyvinkin pieneen. Ei tiedetä, oliko se olemassa pitkään (tai ikuisesti) ennen aineen syntyä vai syntyikö se juuri ennen sitä (alkuinflaatio).
Joka tapauksessa avaruuden ja sen mukana aineen laajeneminen jatkui tämän jälkeen hidastuen miljardeja vuosia, kunnes kääntyi uudelleen nopeutuvaksi.
"Terävä kritiikkisi" sinun on syytä esitellä tieteellisessä muodossa kosmologian tutkijoille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on ainakin perustava termivirhe:
"Se oli pakkautunut alussa hyvin kuumaan ja tiheään pisteeseen, jota kutsutaan singulariteetiksi."
Singulariteetti on matematiikassa piste (ei ulottuvuutta), jossa jokin funktio saavuttaa äärettömän (transfiniitin) arvon. Koska tuntemamme aineen (ja energian) tiheys ei voi rajattomasti kasvaa, ei aine voi syntyä pisteeseen, vaan äärellisen kokoiseen avaruuden tilaan, vaikka nykyiseen verrattuna hyvinkin pieneen. Ei tiedetä, oliko se olemassa pitkään (tai ikuisesti) ennen aineen syntyä vai syntyikö se juuri ennen sitä (alkuinflaatio).
Joka tapauksessa avaruuden ja sen mukana aineen laajeneminen jatkui tämän jälkeen hidastuen miljardeja vuosia, kunnes kääntyi uudelleen nopeutuvaksi.
"Terävä kritiikkisi" sinun on syytä esitellä tieteellisessä muodossa kosmologian tutkijoille.Jokaisella pisteellä on halkaisija ja tilavuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on ainakin perustava termivirhe:
"Se oli pakkautunut alussa hyvin kuumaan ja tiheään pisteeseen, jota kutsutaan singulariteetiksi."
Singulariteetti on matematiikassa piste (ei ulottuvuutta), jossa jokin funktio saavuttaa äärettömän (transfiniitin) arvon. Koska tuntemamme aineen (ja energian) tiheys ei voi rajattomasti kasvaa, ei aine voi syntyä pisteeseen, vaan äärellisen kokoiseen avaruuden tilaan, vaikka nykyiseen verrattuna hyvinkin pieneen. Ei tiedetä, oliko se olemassa pitkään (tai ikuisesti) ennen aineen syntyä vai syntyikö se juuri ennen sitä (alkuinflaatio).
Joka tapauksessa avaruuden ja sen mukana aineen laajeneminen jatkui tämän jälkeen hidastuen miljardeja vuosia, kunnes kääntyi uudelleen nopeutuvaksi.
"Terävä kritiikkisi" sinun on syytä esitellä tieteellisessä muodossa kosmologian tutkijoille."Singulariteetti on astrofysiikassa aika-avaruuden vääristymä, jossa jokin suure on äärettömän suuri, joten se ei käyttäydy tunnettujen fysiikan lakien mukaan. Nykyisen fysiikan termein singulariteettia ei voida kuvailla, koska ei tunneta luonnonlakeja, jotka pätevät kun fyysisten suureiden arvot ovat äärettömän suuria. Koska luonnossa ei pitäisi esiintyä mitään ääretöntä, singulariteetit ovat käytännössä pikemminkin teoreettisia konstruktioita kuin todellisia luonnonilmiöitä. Esimerkiksi mustan aukon keskuksen ajatellaan olevan singulariteetti, jossa rajallinen massa on tiivistynyt äärettömän pieneksi pisteeksi, jolloin myös sen tiheys on ääretön. Tätä pistettä ympäröi tapahtumahorisontti, jonka sisällä pakonopeus mustasta aukosta ylittää valonnopeuden, eikä edes säteily pääse enää pakenemaan sen ulkopuolelle. Myös maailmankaikkeus saattoi olla alkuräjähdyksen hetkellä singulariteetti.
Singulariteettien olemassaolosta ei ole mitään varmaa todistetta, ja koska nykykäsityksen mukaan äärettömyyttä ei pitäisi esiintyä luonnossa, singulariteetti saattaa olla enemmän klassisen suhteellisuusteorian puutteellisuuden seuraus kuin todellinen luonnonilmiö. Klassiset teoriat eivät edes päde, kun on kyse singulariteetteihin liittyvistä ilmiöistä. Kvanttimekaniikan sisältävä yhä kehitteillä oleva yhtenäisteoria saattaa ratkaista singulariteettien ongelman. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Singulariteetti
rajallinen massa on tiivistynyt äärettömän pieneksi PISTEEKSI, jolloin myös sen tiheys on ääretön
Singulariteetista puhuttaessa käytetään yleisesti sanaa "piste" ja sillä tarkoitetaan pienintä mahdollista tilaa, jonka halkaisija on pienin mahdollinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella pisteellä on halkaisija ja tilavuus.
Muistan 1970-luvulta maaseudun puhelintolppiin niitatut paperilaput: "JEESUS TULEE PIAN, OLETKO VALMIS ?" (Ja niitä oli paljon)
Vuan ei oo näkynynnä. Kun kerran kaiken tiiät, lähtisköhän tuo terassille, jahkaa tulloo? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella pisteellä on halkaisija ja tilavuus.
Ei ainakaan matematiikassa. Ehkä sitten astrofysiikassa, vaikka ei yksikäsitteisenä.
"Jokaisella pisteellä on halkaisija ja tilavuus."
Ei tunnu hyvältä, kun tieteen perustermiä raiskataan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ainakaan matematiikassa. Ehkä sitten astrofysiikassa, vaikka ei yksikäsitteisenä.
"Jokaisella pisteellä on halkaisija ja tilavuus."
Ei tunnu hyvältä, kun tieteen perustermiä raiskataan.Sen raiskaajat ovat itsekin tiedemiehiä ja vähintään tiedettä tuntevia maallikoita. Hyvin tiheästä kuumasta pisteestä on puhuttu alkuräjähdyksen yhteydessä niin kauan kuin muistan. Ja aina on ajateltu tällä pisteellä olleen pienin mahdollinen tilavuus/ halkaisija.
- Anonyymi
Lawrence M. Krauss on selvittänyt jo yhdeksän vuotta sitten lukuisten tieteellisten kokeiden kautta sen, miten universumi syntyi kvanttityhjyydestä, joten tyhjiöenergia ei tarvitse aika-avaruutta tapahtuakseen, vaan se päinvastoin synnyttää aika-avaruuden (ja universumeja kvanttimeren poreilusta).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Universumi_tyhjyydestä
Asia on täten ratkaistu ja korkeampi voima heitetty romukoppaan. Voit jatkaa elämääsi rauhassa: mörköjä ei ole olemassa, eikä maailma ole luotu.
P.S. jos joku ei tätä ymmärrä, niin tämä viesti on parodiaa. Mitään ei ole todistettu. On vain jauhettu retorisesti paskaa ja pidetään sitä tieteellisenä näyttönä. - Anonyymi
Tiedemiehet ovat todistaneet kokeellisesti sen, että materiaa syntyy tyhjiöenergian väreilystä tyhjiössä, jonka he ovat rakentaneet. Sen halkaisija on millimetrin tuhannesosia, mutta se vastaa täysin sitä olotilaa, jossa aika-avaruus syntyi kvanttitilan tyhjiössä.
Kvanttityhjiö ei ole olematon: se on todistettua todellisuutta. Kvanttitilan tyhjiö on eri asia kuin filosofien ja teologien tyhjä, joka ei ole mitään. Kari Enqvist ja Esko Valtaoja puhuvatkin toistuvasti siitä, miten universumi syntyi "tyhjästä", joka on kirjaimellisesti "ei mitään", koska se on kvantti-ilmiöissä havaittu ja todettu "täydellinen tyhjiö" (samanlainen tila kuin oli universumin eli aika-avaruuden syntyessä).
Kvanttifluktuaatio ei siten tarvitse aikaa tai tilaa, ja tämä on todistettu laboratoriossa, jossa alkeishiukkasia syntyy ajan ja tilan ulkopuolisessa kvanttimaailmassa, joka on siis täydellinen tyhjiö ja kirjaimellisesti "ei mitään", ja eroaa siten filosofien ja teologien "tyhjästä", jota ei ole olemassa, koska se olematon. Kvantti-ilmiöt ovat arikielelle vierasta ja siksi niitä on vaikea ymmärtää, mutta onneksi älykkäät kosmologit selittävät niitä vähemmän älykkäille ja huonosti koulutetuille uskov... eiku maallikoille, jotta nämäkin ymmärtäisivät niiden salaisuuksia.
Näin olemme selvittäneet universumin syntyyn liittyvät tapahtumat, ja todistaneet, että sitä ei ole luotu, joten korkeamman voiman voi heittää roskakoriin yhdessä jumaltarujen jumalien kanssa, jotka on jo aiemmin todistettu fiktioksi. Universumi syntyi nimittäin rinnakkaisuniversumista - tai oikeammin toisesta universumista - joka oli putkahtanut esiin kvanttimeren poreilusta, ja siellä oli tiedemiehiä, jotka rakensivat laboratoriossa vastaavat olot kuin oli ennen sen universumin syntyä ajan ja avaruuden ulkopuolelle, ja heidän kokeidensa tuloksena tapahtui vääjäämätön:
universumi syntyi tiedemiesten kokeilujen tuloksena laboratoriossa, sillä kun kokeellisesti päästään ajan ja avaruuden ulkopuolelle kvanttitilaan, jossa kvanttikentän ilmiöitä tapahtuu, ja tyhjiöenergian väreilystä syntyy aika-avaruuksia (universumeja) aina silloin tällöin, ja niihin kaikki niiden materia vain pikosekuntien aikana, niin silloin tämä meidän universumi syntyi tällaisen kokeen tuloksena ja asia on niin hyvin todistettu, että sitä ei tarvitse enää lainkaan epäillä.
Agmen.- Anonyymi
Hetkinen!
Jos universumi on syntynyt tiedemiesten kokeilujen tuloksena laboratoriossa kvanttifluktuaatiosta, niin silloinhan se on luotu sen sijaan, että olisi syntynyt itsestään jonkin tuntemattoman korkeamman voiman vaikutuksesta (fysiikan lain voimasta, jota ei vielä tunneta = korkeampi voima)!
Tuohan todistaa jälleen kerran vain luomisen. :)
Lyödäänkö lukkoon tämä vastaus: luominen on täten todistettu? :)
Fakta on se, että korkeampi voima on todistettu kokeiden epäonnistuttua ja se on järkevästi hyvin perusteltu. Se korkeampi voima on tuntematon fysiikan laki, joka synnyttää aika-avaruuden – vai onko se sittenkin ollut aina olemassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hetkinen!
Jos universumi on syntynyt tiedemiesten kokeilujen tuloksena laboratoriossa kvanttifluktuaatiosta, niin silloinhan se on luotu sen sijaan, että olisi syntynyt itsestään jonkin tuntemattoman korkeamman voiman vaikutuksesta (fysiikan lain voimasta, jota ei vielä tunneta = korkeampi voima)!
Tuohan todistaa jälleen kerran vain luomisen. :)
Lyödäänkö lukkoon tämä vastaus: luominen on täten todistettu? :)
Fakta on se, että korkeampi voima on todistettu kokeiden epäonnistuttua ja se on järkevästi hyvin perusteltu. Se korkeampi voima on tuntematon fysiikan laki, joka synnyttää aika-avaruuden – vai onko se sittenkin ollut aina olemassa?Luuldet todistelevasi isoja asioita tietokilpailutempuilla. Lyödään siis lukkoon se, että päätelmäsi ovat tarkoitushakuisia ja virheellisiä.
- Anonyymi
Oikeasti oli kolmiulotteisia aineita nollaulotteisessa tilassa. Sielua ette kuitenkaan pysty hävittämään, vaikka luojan hävittäisitte.
https://www.scirp.org/html/12-1651240_107103.htm#return76 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeasti oli kolmiulotteisia aineita nollaulotteisessa tilassa. Sielua ette kuitenkaan pysty hävittämään, vaikka luojan hävittäisitte.
https://www.scirp.org/html/12-1651240_107103.htm#return76Sielua ja luojaa ei kukaan pysty hävittämään, koska ne ovat vain ihmisten kuvitelmia.
Kiinalaiset filosofit tästä nielä puuttuivatkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielua ja luojaa ei kukaan pysty hävittämään, koska ne ovat vain ihmisten kuvitelmia.
Kiinalaiset filosofit tästä nielä puuttuivatkin."universumi syntyi tiedemiesten kokeilujen tuloksena laboratoriossa"
No näinhän tuo väittää. Älä ala-arvioi Kiinan mahtia.
Älykäs energia on totta ja kaikella on sielu. Jos aine järjestäytyy, niin totta mooses se tietää mistä se on lähtöisin. Sillä on alkuperäinen koti, jonka ihminen sielussaan tiedostaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"universumi syntyi tiedemiesten kokeilujen tuloksena laboratoriossa"
No näinhän tuo väittää. Älä ala-arvioi Kiinan mahtia.
Älykäs energia on totta ja kaikella on sielu. Jos aine järjestäytyy, niin totta mooses se tietää mistä se on lähtöisin. Sillä on alkuperäinen koti, jonka ihminen sielussaan tiedostaa.Edellisestä linkistä tieto, joka raamatussakin on väärin ymmärrettynä.
Zhuangzi antoi nimen Liuhe (六合, kuusi mitat ) ulkopuolelle muoto aineiden, jotka edustavat kuuden ohjeet: eteen, taakse, vasemmalle, oikealle, ylös ja pohja (Legge J., 1891a) . Hän uskoi, että minkä tahansa aineen ulkonäkö voidaan kuvata liuhella (kolme ulottuvuutta).
Muinaisessa Kiinassa oli näkyvä usko pyöreään taivaaseen ja litteään maahan (天圆地方) (Legge, 1891b) . Tämän lausunnon todellinen tarkoitus oli kuitenkin, että taivas (maailmankaikkeus tai dao ) on tyhjä ja pyöreä. Sana "pyöreä" ei tässä kuvannut muotoa, mutta symboli O edusti daoa . Sana tasainen tai 方 tarkoitti, että maapallo on konkreettinen, sillä on suunnat ja kolmiulotteinen. Tämä sana tarkoitti suuntaa, jossa lukemattomien maailmankaikkeuden asioiden, mukaan lukien ihmiset, muodot ulottuivat kohti kuutta suuntaa. Tämä taivaan, maan ja ihmisten kulttuuri pysyi itämaisen tiedon ytimenä koko filosofisen historiansa.
- Anonyymi
Se, että jotakin ei tiedetä, ei tarkoita sitä, että Jumala piileksii tiedon aukossa.
Luojajumalasi on joutunut pakenemaan nyt jo universumin synnyn taakse, tuntemattomaan aikaan ja paikkaan.
Olet siinä ehkä oikeilla jäljillä, kun sanot, että kvanttifluktuaatio tarvitsee ajan ja paikan tapahtuakseen. Niin sanottu kvanttityhjä ei voi sijoittua aika-avaruuden ulkopuolelle ainakaan kokeellisesti: kokeethan tehdään aika-avaruudessa ja tarkemmin ottaen vielä laboratoriossa, johon on rakennettu halkaisijaltaan muutaman mikrometrin kokoinen säiliö, jossa mittauksia tehdään.
Se ei ole täydellinen tyhjiö, koska säiliön seinistä välittyy siihen lämpöä ja säteilyä, eikä kaikkia hiukkasia saada edes yrittämällä "tyhjiöstä" poistettua. Niinpä ne kokeelliset tulokset hiukkasten syntymisestä "tyhjiössä" eivät kelpaa todisteeksi aika-avaruuden eli universumin syntymisestä kvanttifluktuaation tuloksena.
Olet siis aivan oikeassa, mutta luojajumalan sijoittaminen tähän tiedon aukkoon ei ole järkevää. On paljon järkevämpää ajatella universumin syntyneen tuntemattoman fysiikan lain vaikutuksesta, joka ei tarvitse aikaa tai paikkaa ollakseen olemassa. Se ei ole älykäs ja tietoinen henkiolento: se on älytön ja ei-tietoinen fysiikan laki, aivan niin kuin kaikki tunnetut luonnonlait.
Olet siis tyhjän varassa ja kokonaan ilman järkeviä perusteluja, kun yrität todistaa luojajumalaasi. Se Korkeampi voima, johon sinä uskot, ei ole sama kuin tuntematon fysiikan laki, jota ei vielä tunneta, eikä ehkä koskaan saada siitä kokeellisia havaintoja (sehän edellyttäisi universumin synnyn "näkemisen").
Muutoin ihan hyvää läppää olet heittänyt. :)
Ja tosiaan, ei tiedetä sitä, onko tämä universumi osa suurempaa kokonaisuutta, tai syntyykö universumeja tuntemattoman fysiikan lain vaikutuksesta vai ei, vai onko tämä universumi ollut aina olemassa aika-avaruutena vai ei. Nuo kaikki ovat järkeviä oletuksia ja arvauksia, mutta älykäs henkiolento kaiken luojana on älytön ja järjetön oletus, jolle ei löydy mitään tieteellisiä perusteita. Tiedemies ei sellaisella spekuloi, uskontofilosofi voi vajota niin alas, että siihen sortuu. ;)- Anonyymi
Jumalan olemassaoloa ei minustakaan voi todistaa tieteellisesti.
"Olet siis tyhjän varassa ja kokonaan ilman järkeviä perusteluja, kun yrität todistaa luojajumalaasi."
Tämä ei kuitenkaan nähdäkseni estä uskomasta Häneen (muodossa tai toisessa), koska usko ei tarvise tieteellisiä todisteita. Jopa järjenvastaisesrti uskominen voi jollekulle olla mahdollinen ja hänelle tärkeä. - Anonyymi
Olipahan osuvasti kiteytetty. Kuin suoraan blogista lainattua. :)
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Vai lainasiko blogisti tätä palstaa? ;)
On siis selvitetty se, että "luominen" on tapahtunut, mutta sen "luoja" ei voi tai ei saa olla älykäs henkiolento. Sen pitää tai se saa olla älytön ja tietoisuutta vailla oleva fysiikan laki, joka ei tarvitse itselleen mitään alkusyytä tai edeltävää tapahtumaa, jonka tuloksena se olisi syntynyt.
Koska asia on tällä tavalla, niin on turhaa jaaritella teistejä vastaan, kun he esittävät kosmologisen todistuksen perusteluna luomiselle. Me ateistit uskomme itsekin maailman olevan luotu – se on syntynyt tuntemattoman fysiikan lain vaikutuksesta – mutta emme pidä tätä luojaa antropomorfisena tai minkään muunkaanlaisena tietoisena ja älykkäänä henkiolentona. Mitään syytä tämä tuntematon fysiikan laki ei tarvitse olevaisuudelleen. Se on ollut aina olemassa, on, ja on oleva: suuri salattu tuntematon. Siihen ateisti uskoo. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipahan osuvasti kiteytetty. Kuin suoraan blogista lainattua. :)
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Vai lainasiko blogisti tätä palstaa? ;)
On siis selvitetty se, että "luominen" on tapahtunut, mutta sen "luoja" ei voi tai ei saa olla älykäs henkiolento. Sen pitää tai se saa olla älytön ja tietoisuutta vailla oleva fysiikan laki, joka ei tarvitse itselleen mitään alkusyytä tai edeltävää tapahtumaa, jonka tuloksena se olisi syntynyt.
Koska asia on tällä tavalla, niin on turhaa jaaritella teistejä vastaan, kun he esittävät kosmologisen todistuksen perusteluna luomiselle. Me ateistit uskomme itsekin maailman olevan luotu – se on syntynyt tuntemattoman fysiikan lain vaikutuksesta – mutta emme pidä tätä luojaa antropomorfisena tai minkään muunkaanlaisena tietoisena ja älykkäänä henkiolentona. Mitään syytä tämä tuntematon fysiikan laki ei tarvitse olevaisuudelleen. Se on ollut aina olemassa, on, ja on oleva: suuri salattu tuntematon. Siihen ateisti uskoo. :)Tosiaan, kun "Luojan" tilalle laitetaan "tuntematon fysiikan laki", niin kuvataan oikealla tavalla ateistin syvintä uskoa. Aiemmin ateisti sijoitti "korkeamman voiman" tilalle "tyhjän" ja "ei mitään", mutta kun jäi kiinni järjettömyydestä ja logiikan vastaisista perusteluistaan, vaihtoi hän sen "olemattoman" tilalle "tuntemattoman fysiikan lain", jonka totena pitämistä hän pitää järkevänä, eikä sen pohtiminen ja siitä puhuminen ole typerää uskoa.
Ja kaiken aikaa ateisti on uskonut luomisen. Hän on vain pannut "luojan" tilalle älyttömiä ja tietoisuutta vailla olevia termejä, joiden on uskonut synnyttäneen universumin (aika-avaruuden) ja ehkä monia sellaisia. Tai sitten hän on uskonut, että multiversumi tai suurempi universumien kokonaisuus on ollut aina olemassa ilman ajan alkua.
Ateisti uskoo siis ikuisuuteen (perimmäiseen vaikuttajaan, liikuttajaan ja alkusyyhyn), mutta se ei voi eikä saa olla älykäs henkiolento. Muutoin ateistin usko on samanlainen kuin teistin usko. Joku tai jokin on tehnyt tämän maailman, saattanut sen olemiseensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiaan, kun "Luojan" tilalle laitetaan "tuntematon fysiikan laki", niin kuvataan oikealla tavalla ateistin syvintä uskoa. Aiemmin ateisti sijoitti "korkeamman voiman" tilalle "tyhjän" ja "ei mitään", mutta kun jäi kiinni järjettömyydestä ja logiikan vastaisista perusteluistaan, vaihtoi hän sen "olemattoman" tilalle "tuntemattoman fysiikan lain", jonka totena pitämistä hän pitää järkevänä, eikä sen pohtiminen ja siitä puhuminen ole typerää uskoa.
Ja kaiken aikaa ateisti on uskonut luomisen. Hän on vain pannut "luojan" tilalle älyttömiä ja tietoisuutta vailla olevia termejä, joiden on uskonut synnyttäneen universumin (aika-avaruuden) ja ehkä monia sellaisia. Tai sitten hän on uskonut, että multiversumi tai suurempi universumien kokonaisuus on ollut aina olemassa ilman ajan alkua.
Ateisti uskoo siis ikuisuuteen (perimmäiseen vaikuttajaan, liikuttajaan ja alkusyyhyn), mutta se ei voi eikä saa olla älykäs henkiolento. Muutoin ateistin usko on samanlainen kuin teistin usko. Joku tai jokin on tehnyt tämän maailman, saattanut sen olemiseensa.hihii ! heh ! :) Järkisyitä. Nyt puuttuu enää Tarkistuskysymys?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiaan, kun "Luojan" tilalle laitetaan "tuntematon fysiikan laki", niin kuvataan oikealla tavalla ateistin syvintä uskoa. Aiemmin ateisti sijoitti "korkeamman voiman" tilalle "tyhjän" ja "ei mitään", mutta kun jäi kiinni järjettömyydestä ja logiikan vastaisista perusteluistaan, vaihtoi hän sen "olemattoman" tilalle "tuntemattoman fysiikan lain", jonka totena pitämistä hän pitää järkevänä, eikä sen pohtiminen ja siitä puhuminen ole typerää uskoa.
Ja kaiken aikaa ateisti on uskonut luomisen. Hän on vain pannut "luojan" tilalle älyttömiä ja tietoisuutta vailla olevia termejä, joiden on uskonut synnyttäneen universumin (aika-avaruuden) ja ehkä monia sellaisia. Tai sitten hän on uskonut, että multiversumi tai suurempi universumien kokonaisuus on ollut aina olemassa ilman ajan alkua.
Ateisti uskoo siis ikuisuuteen (perimmäiseen vaikuttajaan, liikuttajaan ja alkusyyhyn), mutta se ei voi eikä saa olla älykäs henkiolento. Muutoin ateistin usko on samanlainen kuin teistin usko. Joku tai jokin on tehnyt tämän maailman, saattanut sen olemiseensa.Eivät nuo sinun vammailusi todeksi muutu, vaikka täytät palstan ripulipaskalla.
Luomiseen uskominen on ihan eri asia kuin se, minkä ateisti tietää: että luomista ei ole voinut tapahtua. Se on mahdotonta ihan vain siitä syystä, että aineen ulkopuolista tietoisuutta ja henkiolentoja ei voi olla olemassa.
Tämä tiedetään varmasti, joten sitä ei tarvitse edes epäillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiaan, kun "Luojan" tilalle laitetaan "tuntematon fysiikan laki", niin kuvataan oikealla tavalla ateistin syvintä uskoa. Aiemmin ateisti sijoitti "korkeamman voiman" tilalle "tyhjän" ja "ei mitään", mutta kun jäi kiinni järjettömyydestä ja logiikan vastaisista perusteluistaan, vaihtoi hän sen "olemattoman" tilalle "tuntemattoman fysiikan lain", jonka totena pitämistä hän pitää järkevänä, eikä sen pohtiminen ja siitä puhuminen ole typerää uskoa.
Ja kaiken aikaa ateisti on uskonut luomisen. Hän on vain pannut "luojan" tilalle älyttömiä ja tietoisuutta vailla olevia termejä, joiden on uskonut synnyttäneen universumin (aika-avaruuden) ja ehkä monia sellaisia. Tai sitten hän on uskonut, että multiversumi tai suurempi universumien kokonaisuus on ollut aina olemassa ilman ajan alkua.
Ateisti uskoo siis ikuisuuteen (perimmäiseen vaikuttajaan, liikuttajaan ja alkusyyhyn), mutta se ei voi eikä saa olla älykäs henkiolento. Muutoin ateistin usko on samanlainen kuin teistin usko. Joku tai jokin on tehnyt tämän maailman, saattanut sen olemiseensa."Ja kaiken aikaa ateisti on uskonut luomisen. "
No, ei nyt ihan näinkään. Ateisti ei oikeasti usko luomiseen. Kunhan parodioin.
Luomiseen uskominen on ihan eri asia kuin se, minkä ateisti tietää tai luulee tietävänsä: että luomista ei ole voinut tapahtua. Se on ateistin mielestä mahdotonta ihan vain siitä syystä, että aineen ulkopuolista tietoisuutta ja henkiolentoja ei voi olla olemassa.
Tämä on tietysti kehäpäätelmä, eikä kelpaa perusteluksi muille kuin denialismissa eläville sokeille uskoville. Sellaisia ne positiiviset ateistit ovat, mutta me agnostikot pidämme mahdollisena järkeviä vaihtoehtoja. Henkiolennot piiloutuvat tiedon lisääntyessä kauemmaksi tiedon aukkoihin, mutta voi siellä universumin synnyn takana silti jokin ”tekijä” piileksiä.
Olipa universumin synnyn takana sitten henkiolento tai tuntematon fysiikan laki, tai vaikka se olisi ollut aina olemassa (avaruutena), niin sillä ei näyttäisi olevan mitään merkitystä meidän elämäämme. Onpahan vain väittelyn ja ihmettelyn aihe. Kaikki jatkuu entisellään kokonaan siitä riippumatta, joten on syytä nauttia vähän hyvääkin kaiken vaivannäön ohella.
Samalla kun nautimme tämän elämän ja maailman hyvistä puolista, sanomme universumin syntyyn liittyviin kysymyksiin vastauksen ”Minä en tiedä!” eikä sen tietämisellä ole meille mitään merkitystä.
Sellaisella ei ole mitään menetettävää, joka ei usko, ja joka voi muuttaa näkemystään tai maailmankuvaansa lisääntyvän tiedon ja todistusaineiston perusteella. Uskovaiselle se on vaikeaa, mutta sille, joka ei usko, mielen muuttaminen on helpompaa tarpeen niin vaatiessa, kunhan perustelut ovat järkeviä ja todistelu pätevää, loogista. Järjettömyyksiä, kuten olemattomasta syntyminen, me pidämme jo lähtökohtaisesti mahdottomana.
Tämä maailma on joko ollut aina olemassa, tai sitten se on syntynyt tuntemattomalla tavalla, joko tuntemattomasta syystä tai ilman syytä. Kukaan ei tiedä, miksi näin on. Jos joku väittää tietävänsä, niin sanoo uskoaan tiedoksi ja luulee, tai sitten valehtelee röyhkeästi. Minä en tiedä, joten puhun totta. Agmen.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/20/teisti-agnostikko-ja-ateisti/
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja kaiken aikaa ateisti on uskonut luomisen. "

https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/Onpa hyviä kirjoituksia. Näkee, että niiden tekijällä on asiantuntemusta enemmän kuin ateisteilla keskimäärin. Taitaa olla älykkäämpikin kuin ateistit keskimäärin. Ja paremmin koulutettu. Eikös hänellä ole ylempi korkeakoulututkinto humanistisilta aloilta? Oliko se filosofian lisensiaatti vai maisteri? Tuskin sentään on tohtoriksi edennyt.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/20/teisti-agnostikko-ja-ateisti/
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Sinänsä jännä juttu, että uskovien kristittyjen blogissa on agnostisia ja ateistisia artikkeleita, jopa suoraan kristinuskon vastaisia. Tuo on kyllä tosi hyvä juttu, sillä varmasti monet kristityt lukevat sitä blogia, ja hylkäävät typerän taikauskonsa, kun tulevat vakuutetuiksi asiallisen ja todellisuutta kuvaavien argumenttien kautta. Tähän eivät palstan positiiviset ateistit ikinä pysty, eikä se ole heidän tavoitteensakaan. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa hyviä kirjoituksia. Näkee, että niiden tekijällä on asiantuntemusta enemmän kuin ateisteilla keskimäärin. Taitaa olla älykkäämpikin kuin ateistit keskimäärin. Ja paremmin koulutettu. Eikös hänellä ole ylempi korkeakoulututkinto humanistisilta aloilta? Oliko se filosofian lisensiaatti vai maisteri? Tuskin sentään on tohtoriksi edennyt.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/20/teisti-agnostikko-ja-ateisti/
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Sinänsä jännä juttu, että uskovien kristittyjen blogissa on agnostisia ja ateistisia artikkeleita, jopa suoraan kristinuskon vastaisia. Tuo on kyllä tosi hyvä juttu, sillä varmasti monet kristityt lukevat sitä blogia, ja hylkäävät typerän taikauskonsa, kun tulevat vakuutetuiksi asiallisen ja todellisuutta kuvaavien argumenttien kautta. Tähän eivät palstan positiiviset ateistit ikinä pysty, eikä se ole heidän tavoitteensakaan. :)Oletpa sinä kova kehumaan itseäsi. Et sinä ole silti mikään korkeasti oppinut tiedemies, etkä edes uskontofilosofi. Tuskin olet edes valmistunut mistään peruskoulua tai lukiota seuraavasta oppilaitoksesta. Olet tunnetusti koulupudokas ja mielenterveyskuntoutuja.
Et ole agnostikko, etkä ateisti. Olet ääriuskovainen hihhulivajakki, joka pitää totena luomisen ja korkeamman voiman sen toteuttajana. Sanot pitäväsi sitä vain mahdollisuutena, mutta tyhmempikin sinut tunteva lukija huomaa, että olet täysin varma siitä, että uskot luomiseen ja korkeampaan voimaan. Olet teisti (deisti).
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/14/universumin-alku/
Jo se, että pitää mahdollisena luomisen ja korkeamman voiman, joka on henkiolento, on uskomus. Ateisti ei pidä satuolentoja mahdollisena, joten ateisti ei usko, mutta sinä uskot. Niin se vain on. Vieläkö jatkat laukkaasi vai joko putosit kärryiltä, niin että annat periksi ja luovutat? Sinut on vedetty alta kölin ja kyykytetty niin monta kertaa, että mieleltään terveempi ymmärtäisi jo pysyä kanveesissa, kun on maan rakoon nuijittu.
Sanan säilä toimii nimittäin vain älykkäillä ihmisillä, joiden huumori on parempi kuin kaltaisesi ripulivajakilla. Tämä on todistettu "Huumorinurkka" ketjussa ateismi-palstalla. Et osannut kirjoittaa mitään muuta kuin typerän pthyii- viestin, kun kahvit lensivät näppikselle luettuasi sinua älykkäämmän ja paremmin koulutetun neron itse keksimiä hulvattoman hauskoja sutkauksia, vitsejä jopa. Parodian huippua.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17009626/huumorinurkka
Ja tosiaan, kaltaisesi säälittävä lapsellinen inttäjä ei saa osakseen muuta kuin myötähäpeää, kun olet niin saatanan tyhmäkin vielä, sen lisäksi, että olet mielenvikainen. Kyllä se on sinusta monta kertaa huomattu. Turha tekeytyä pelleksi, kun olet ihan oikeasti hullu. Jokainen sinut tunteva tietää tämän asian todeksi, heh ! :)
Vai että muka henkiolentoja, pyh ! Pyh pyh ! Ei hetkauta. Valheesi eivät meitä hetkauta. Pyh ! Todellinen tiedemies on Kampelatutkija, Munuaistutkija ja Tarkistuskysymys paljastaa sinun olevan vammaileva ääliö, ripulivajakkien kuningas. Tunkion huipulla viiraa päätä sen sijaan, että saisit nerokkaita älynväläyksiä. Pimeä palanut lamppu ei loista valoa.
Olet pelkkä teistejä plagioiva ilkikurinen pedantti pilkunviilaaja. Saivartelet ja intät lapsellisesti ja poljet jalkaasi kuin 5-vuotias lapsi, kun et saa haluamaasi, eivätkä aikuiset sinua ymmärrä. Patologinen valehtelija ja asioiden vääristelijä sinä olet. Johdat harhaan ja tulkitset virheellisesti ihan tahallaan. Tieteellisiä papereita ei sinulla argumenttien tukena ole lainkaan. On vain mutu-höpötystä ja hihujen tekstejä, joilla en kehtaa edes persettäni pyyhkiä, jos ne tulostettaisiin. Surkea luuseri. Se sinä olet. Hävisit taas väittelyn ja katosit kuin pieru Saharaan. Sellaisia te raukat hihhulit olette. Joka kerta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa hyviä kirjoituksia. Näkee, että niiden tekijällä on asiantuntemusta enemmän kuin ateisteilla keskimäärin. Taitaa olla älykkäämpikin kuin ateistit keskimäärin. Ja paremmin koulutettu. Eikös hänellä ole ylempi korkeakoulututkinto humanistisilta aloilta? Oliko se filosofian lisensiaatti vai maisteri? Tuskin sentään on tohtoriksi edennyt.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/20/teisti-agnostikko-ja-ateisti/
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Sinänsä jännä juttu, että uskovien kristittyjen blogissa on agnostisia ja ateistisia artikkeleita, jopa suoraan kristinuskon vastaisia. Tuo on kyllä tosi hyvä juttu, sillä varmasti monet kristityt lukevat sitä blogia, ja hylkäävät typerän taikauskonsa, kun tulevat vakuutetuiksi asiallisen ja todellisuutta kuvaavien argumenttien kautta. Tähän eivät palstan positiiviset ateistit ikinä pysty, eikä se ole heidän tavoitteensakaan. :)"Olemattomasta ei voi syntyä mitään, koska sitä ei ole olemassa. Silti lähes kaikki oletukset lähtevät liikkeelle ”tyhjästä syntymisestä”, jossa tyhjällä ei tarkoiteta suinkaan ns. ”kosmologian tyhjää”, vaan ”olematonta”, jota ei voi olla olemassa. Tämä ”olematon”, ”tyhjä” ja ”ei mitään” ei tarvitse ollakseen tilaa (avaruutta) eikä aikaa, sillä sen ainoa asuinpaikka on ihmisen mieli ja ajatukset: kosmologin ontto pääkoppa, jossa tämä satuilee sujuvasti hyväuskoiseen kansaan uppoavaa liturgista paskaa. Sellaista on kosmologia nykyään: tiedon aukot paikataan uskomuksilla ja mielikuvituksellisilla arvauksilla."
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/18/miten-maailma-on-syntynyt/
Huh huh, onpa otsaa huudella puskista nimettömänä ja haukkua itseä älykkäämpiä ja paremmin koulutettuja asiantuntijoita, kosmologeja!
"On mahdotonta rakentaa täydellinen tyhjiö, joten tyhjiöenergian väreilystä syntyneet alkeishiukkaset, joilla on massa, eivät ole kokeellinen todiste universumin materian syntymisestä kvanttifluktuaation tuloksena. Vielä vähemmän se todistaa aika-avaruuden syntyneen ”kvanttimeren poreilusta” niin kuin Kari Enqvist satuilee.
Tyhjiöenergia tarvitsee tilan (avaruuden) voidakseen synnyttää edes teoriassa materiaa ”tyhjästä”, joten kokeellisesti ei ole voitu todistaa yhtään mitään universumin synnystä ja sen alkua edeltävistä tapahtumista. Ajan ja avaruuden (tila) synnystä tyhjiöenergian väreily ei todista mitään. Kvantti-ilmiöt ovat aina sidotut aikaan ja paikkaan. On virheellistä olettaa sitä tapahtuvan aika-avaruuden ulkopuolella.
Kukaan ei voi siirtyä universumin ulkopuolelle ja osoittaa tämän olevan mahdollista. Kvanttitilasta syntyy aikaa ja avaruus vain siihen uskovien kosmologien sairaassa päässä, mielikuvituksessa. Tuollaiset uskomukset voidaan lukea huoletta samaan kategoriaan jumaltarujen, tonttujen, haltioiden ja menninkäisten kanssa. Ne eivät kuvaa todellisuutta. "
Aina vain pahemmaksi menee. Nyt se vertaa kosmologien tieteellisiä spekulaatioita jumaliin ja satuolentoihin. Nämä ovat ihan eri kategoriassa, sillä satuolennoista ei ole mitään havaintoja, mutta kosmologien multiversumeista ja muista hypoteeseista on paljonkin näyttöä matemaattisissa malleissa ja tieteellisissä teorioissa. Ne spekulaatiot perustuvat parhaaseen saatavana olevaan tieteelliseen tietoon, mutta nuo satuolennot perustuvat puhtaasti ihmisen mielikuvitukseen, eivätkä ne voi olla todellisia. Multiversumi on tätä vastoin lähes käytännössä jo toteen näytetty.
No, tuon parempaa voi tuskin odottaa murhanhimoiselta pilkkijältä, joka kiduttaa ahvenia jään päällä, sen sijaan, että päästäisi ne kärsimyksestään heti ylösnoston jälkeen. Ahvenet ovat ihan yhtä arvokkaita eläimiä kuin ihmiset ovat. Eivät vähemmän tai enemmän kehittyneitä: samanarvoisia. Tasa-arvo pitää ehdottomasti ulottaa kaloihin ja niitä alkeellisempiin elämänmuotoihin. Ihminen on vain kemiallista pohjasakkaa keskikokoisella planeetalla. Eläin, ei Jumalan kuva, tai eläimiä arvokkaampi. Olisikin parempi, että valtaosa typeristä ihmisistä (teistit) katoaisivat maan päältä, jotta maailmaa ei tuhottaisi saasteiden alle, ja vain kaltaiseni fiksut tyypit jäisivät eloon. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan olemassaoloa ei minustakaan voi todistaa tieteellisesti.
"Olet siis tyhjän varassa ja kokonaan ilman järkeviä perusteluja, kun yrität todistaa luojajumalaasi."
Tämä ei kuitenkaan nähdäkseni estä uskomasta Häneen (muodossa tai toisessa), koska usko ei tarvise tieteellisiä todisteita. Jopa järjenvastaisesrti uskominen voi jollekulle olla mahdollinen ja hänelle tärkeä.Hyvä pointti. Jumalan tai jumalien olemassa oloa ei voi tieteellisesti todistaa. Se on ihan subjektiivisen uskon asia niin kristityssä, hindulaisessa kuin buddhalaisessa yhteiskunnassa.
Kreationismi (palstan aihe) vain perustuu täydellisen epärehelliseen asioiden sotkemiseen, jossa yritetään hämärtää tieteen ja uskonnon rajaa. Siis rajaa, jota ei edes ole olemassa.
- Anonyymi
Universumi on viimeisimpien arvioiden mukaan 13,82 miljardia vuotta vanha: ei 13,72 miljardia vuotta.
Kun tällaiset perustiedotkin ovat kirjoittajalta hukassa, niin ei kannata lukea yhtään pitemmälle. Asiantuntemus ei riitä arvostelemaan kosmologien "opetusta".- Anonyymi
Siinähän koetat isotella pilkunjälkeisillä desimaaleilla.
- Anonyymi
Onko tämän universumin ulkopuolella jotakin, vai onko tämä universumi kaikki, mitä on olemassa? Onko järkevää kysyä, mitä on universumin ulkopuolella? Onko universumi ollut aina olemassa vai onko sillä alku, jota ennen se ei ole ollut olemassa? Mitä on ollut ennen universumin syntyä? Onko ajalla alkua? Entä tilalla (avaruudella)?
- Anonyymi
Ajan ja avaruuden ulkopuolelle ei voida mennä
Universumi on kaikki, mitä me tiedämme olevan olemassa. Olevainen on sidottu aikaan ja avaruuteen, joka muodostaa tämän universumin. Universumin aine ei voi poistua ajasta ja avaruudesta, eikä syntyä ilman sitä. On siis täytynyt olla aika ja avaruus ennen kuin universumin materia syntyi, tai sitten myös aine on yhtä ikuista kuin aika ja avaruus. Niillä ei ole alkua.
Nykytiedon mukaan universumin aine on syntynyt noin 13,82 miljardia vuotta sitten tyhjiöenergian väreilyn tuloksena. Tai ei tämä tietoa ole: se on arvaus, jota ei voida ikinä todistaa. Ihminen ei voi rakentaa tilaa, johon syntyisi universumin kaikki aine, sillä se edellyttäisi universumin luomista laboratorio-oloissa. Vaikka jotakin syntyisi kvanttifluktuaationa ”tyhjiöön”, niin ei kuitenkaan universumia.
Tyhjiöenergia vaatii aina ajan ja tilan, jotta sitä voi tapahtua. Ajan ja avaruuden ulkopuolelle on nykytietämyksen mukaan mahdotonta mennä. Niinpä universumin tilan on täytynyt olla aina olemassa, eikä sillä ole alkua. Sen pitäisi olla myös ääretön, koska se täyttää kaiken olevaisen, tai jos universumin ulkopuolella olisi toinen suurempi universumi, niin tämä universumi olisi osa sitä suurempaa universumia.
Tätä ajatusleikkiä voitaisiin jatkaa loputtomiin. Jokainen universumi on sitä suuremman universumin sisällä, osa sitä. Lopputulos olisi se, että universumit olisivat sisäkkäin, mutta suurin olisi ilman rajoja oleva ääretön tilavuudeltaan ja ajan alkua sillä ei voisi olla. Olipa universumeja siis yksi tai useampi, niin lopulta täytyisi tulla raja vastaan, jonka takana ei olisi enää suurempaa, mutta se suurin olisi rajaton ja ääretön.
Tämä siksi, että rajallisen tilan ulkopuolella on aina jotakin. Jos tämä havaittava universumi olisi kaikki, missä on ainetta ja säteilyä, niin sen ulkopuolella tila jatkuisi loputtomiin, mutta siellä ei olisi ainetta, eikä säteily ulottuisi sinne asti. Muutoin ainetta olisi rajaton määrä, ja niin sen säteilykin olisi äärettömiin ulottuvaa. Näin ei nykytietämyksen mukaan kuitenkaan ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajan ja avaruuden ulkopuolelle ei voida mennä
Universumi on kaikki, mitä me tiedämme olevan olemassa. Olevainen on sidottu aikaan ja avaruuteen, joka muodostaa tämän universumin. Universumin aine ei voi poistua ajasta ja avaruudesta, eikä syntyä ilman sitä. On siis täytynyt olla aika ja avaruus ennen kuin universumin materia syntyi, tai sitten myös aine on yhtä ikuista kuin aika ja avaruus. Niillä ei ole alkua.
Nykytiedon mukaan universumin aine on syntynyt noin 13,82 miljardia vuotta sitten tyhjiöenergian väreilyn tuloksena. Tai ei tämä tietoa ole: se on arvaus, jota ei voida ikinä todistaa. Ihminen ei voi rakentaa tilaa, johon syntyisi universumin kaikki aine, sillä se edellyttäisi universumin luomista laboratorio-oloissa. Vaikka jotakin syntyisi kvanttifluktuaationa ”tyhjiöön”, niin ei kuitenkaan universumia.
Tyhjiöenergia vaatii aina ajan ja tilan, jotta sitä voi tapahtua. Ajan ja avaruuden ulkopuolelle on nykytietämyksen mukaan mahdotonta mennä. Niinpä universumin tilan on täytynyt olla aina olemassa, eikä sillä ole alkua. Sen pitäisi olla myös ääretön, koska se täyttää kaiken olevaisen, tai jos universumin ulkopuolella olisi toinen suurempi universumi, niin tämä universumi olisi osa sitä suurempaa universumia.
Tätä ajatusleikkiä voitaisiin jatkaa loputtomiin. Jokainen universumi on sitä suuremman universumin sisällä, osa sitä. Lopputulos olisi se, että universumit olisivat sisäkkäin, mutta suurin olisi ilman rajoja oleva ääretön tilavuudeltaan ja ajan alkua sillä ei voisi olla. Olipa universumeja siis yksi tai useampi, niin lopulta täytyisi tulla raja vastaan, jonka takana ei olisi enää suurempaa, mutta se suurin olisi rajaton ja ääretön.
Tämä siksi, että rajallisen tilan ulkopuolella on aina jotakin. Jos tämä havaittava universumi olisi kaikki, missä on ainetta ja säteilyä, niin sen ulkopuolella tila jatkuisi loputtomiin, mutta siellä ei olisi ainetta, eikä säteily ulottuisi sinne asti. Muutoin ainetta olisi rajaton määrä, ja niin sen säteilykin olisi äärettömiin ulottuvaa. Näin ei nykytietämyksen mukaan kuitenkaan ole.Mitä aikaan tulee, niin sillä ei voi olla arkijärjen mukaan alkua. Jotakin on täytynyt olla aina olemassa. Mitä se jokin on, sitä ei varmuudella tiedetä. Arvatenkin tila (avaruus) on yhtä ikuinen kuin aikakin. Ne ovat olleet aina olemassa. Mitään toista ulottuvuutta ajan ja avaruuden ulkopuolella ei voida havaita, eikä sellaista teoreettisesti todistaa. Kaikki olevainen tarvitsee aikaa ja paikan, jossa se voi olla. Kaikki liike tarvitsee ajan ja tilan, jossa sitä tapahtuu.
Se, mitä on, on ajan ja avaruuden sisällä. Kaikki on ajan ja avaruuden sisällä. Mitään ei ole näiden ulkopuolella. Jos joku kuvittelee jotakin olevan ajan ja avaruuden ulkopuolella, niin sitä ei ole olemassa missään muualla kuin hänen ajatuksissaan ja mielessään, hänen päässään. Tämä on parhaaseen tietoon perustuva tosi uskomus: tieteellistä näyttöä ei mistään muusta ole.
Ajan ja avaruuden ulkopuolella olevan ulottuvuuden kuvitteleminen on järjetöntä. Ne ajatukset kuuluvat fiktiiviseen tieteiskirjallisuuteen, filosofiaan ja uskontoihin, eivät tieteeseen. Kosmologit ja fyysikot ovat menettäneet järkensä, kun puhuvat ajan ja avaruuden ulkopuolella olevista asioista tai tapahtumista, joista aika ja avaruus olisivat syntyneet. Tämä aika-avaruus on kaikki, mitä on olemassa, joten ei ole järkevää kysyä, mitä on sen ulkopuolella.
Suorastaan mielisairaita ovat ne ”uskovaiset” tiedemiehet ja maallikot, jotka sanovat tyhjiöenergian väreilyä tapahtuvan ajan ja avaruuden ulkopuolella, ja että universumi olisi syntynyt kvanttifluktuaationa. He siis väittävät, että universumin aika ja avaruus syntyivät kvanttifluktuaatiosta.
Kvanttifluktuaatiota ei voi tapahtua ajan ja avaruuden ulkopuolella, koska sellaista ulkopuolta ei ole olemassa, joten ajatus on mieltä vailla. Tätä ”teoriaa” tai oikeammin satua totena pitävät ovat psykiatrisen hoidon tarpeessa, sillä he pitävät päänsä harhoja todellisina ja todellisuutta kuvaavina. Monet heistä ovat lisäksi röyhkeitä, narsisteja ja ylivertaisuusvinoumaa kärsiviä patologisia valehtelijoita.
Tiedetään että maailma syntyi noin 13 miljardia vuotta sitten.
Agnostikko ymmärtää uskontojen ja jumaluuksien merkityksen ihmislajin kulttuurin kehityksessä. Eikä sekoita tätä jargonia luonnontieteisiin.- Anonyymi
Mitn myöskään olemanton voi olla Jumala? Ei mitään todisteita olemassaolosta.
Huvittaa kuinka ihmiset pitävät mielikuvitusta totena. Liittyykö uskominen läheisesti dementiaan ja skitsofreniaan? Tieteellä riittää töitä vielä kauan..- Anonyymi
Ei ole havaintoja, että liittyisi:
"Liittyykö uskominen läheisesti dementiaan ja skitsofreniaan?"
Ihmisten jaetut uskomukset helpottavat kanssakäymistä ja yhteistyötä ennestään tuntemattomien kanssa sekä helpottavat tietämättömyyden tuskaa. Tämä on tieteen käsitys asiasta. Ei, vaan mielenterveysongelmat johtavat uskontoihin ja tarpeeseen palvella ääntä jota muut eivät kuule.
- Anonyymi
ravenlored kirjoitti:
Ei, vaan mielenterveysongelmat johtavat uskontoihin ja tarpeeseen palvella ääntä jota muut eivät kuule.
Noinkin käy joskus, mutta esittelet silti harvinaista poikkeusta:
"Liittyykö uskominen läheisesti dementiaan ja skitsofreniaan?"
Mielenterveysongelmia on paljon ilman uskontoja ja uskomistakin ilman niitä ongelmia. Anonyymi kirjoitti:
Noinkin käy joskus, mutta esittelet silti harvinaista poikkeusta:
"Liittyykö uskominen läheisesti dementiaan ja skitsofreniaan?"
Mielenterveysongelmia on paljon ilman uskontoja ja uskomistakin ilman niitä ongelmia.Ja sekin että onko uskonnnollinen kasvatus mielenterveysongelmien syynä, vai onko mielenterveysongelmat johtaaneet uskonnollisuuteen...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinkin käy joskus, mutta esittelet silti harvinaista poikkeusta:
"Liittyykö uskominen läheisesti dementiaan ja skitsofreniaan?"
Mielenterveysongelmia on paljon ilman uskontoja ja uskomistakin ilman niitä ongelmia.Mielenterveysongelmille on useita syitä. Toisin kuin uskonnottomuus, jyrkkä uskonnollisuus on yleinen mielenterveysongelmia laukaiseva tekijä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenterveysongelmille on useita syitä. Toisin kuin uskonnottomuus, jyrkkä uskonnollisuus on yleinen mielenterveysongelmia laukaiseva tekijä.
Tunnen monia uskostaan luopuneita, jotka ovat sairastuneet mieleltään luovuttuaan uskosta ja joutuneet sairaalahoitoon psykoosin vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen monia uskostaan luopuneita, jotka ovat sairastuneet mieleltään luovuttuaan uskosta ja joutuneet sairaalahoitoon psykoosin vuoksi.
Väitän, että näissä tapuksissa syynä on nimenomaan uskonto.
Mietipä, jos sinut on lapsesta lähtien kasvatettu helvetin- tms. pelolla, ja sitten huomaat, ettet pystykään uskomaan kaikkiin satuihin! Monissa ahdasmielisissä yhteisöissä on vielä karttamisvaatimus – ystäviesi, jopa perheenjäsenten on suhtauduttava sinuun kuin sinua ei enää olisi. Mieleltään hauraalle tällainen voi olla liikaa.
- Anonyymi
Päästään sekaisin ovat kaikki ne tiedemiehet ja maallikot, jotka pitävät totena ajan ja avaruuden ulkopuolella olevan ulottuvuuden. Tuollainen usko on tyypillistä teisteille. Hekin uskovat Jumalan olevan ajan ja avaruuden ulkopuolella, niin että hän on luonut ajan ja avaruuden, universumin. Ateisti on teistejäkin hullumpi, kun uskoo ajan ja avaruuden syntyneen tyhjästä (olemattomasta) ilman syytä. Teistit sentään ajattelevat universumin synnylle syyn ja älykkään tekijän. Se on järkevämpi ajatus kuin ateistien usko olemattomaan, josta on syntynyt universumi. Ateisti uskoo siis luomiseen ilman luojaa.
Havaitsemme ihan arkijärjellä ateistit kosmologit, fyysikot, maallikot ja näiden satuja uskovat mielenvikaisiksi. Olemattomasta (tyhjästä) syntyminen on ajatuksena typerämpi kuin luomismyytit, joiden mukaan Jumala tai jumalat ovat luoneet tämän maailman: ajan ja avaruuden, ja kaiken siinä olevan. Teisteillä on sentään jokin älykäs tekijä luomassa tätä maailmaa, mutta ateisteilla ei ole mitään muuta kuin olemattomuus, josta he uskovat universumin ajan ja avaruuden putkahtaneen esiin ilman syytä. Ja nämä ”uskovaiset idiootit” kutsuvat sitten itseään ”älykkäiksi”. Ei voi kuin ihmetellä uskovan ateistin sokeutta.- Anonyymi
Taisteleva tosi-agnostikko taas vauhdissa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisteleva tosi-agnostikko taas vauhdissa...
Sota on jo voitettu, mutta taistelu vielä jatkuu. :)
- Anonyymi
Mysteerisiä argumentteja
Kosmologit ja heidän tarujaan uskovat viljelevät mysteerisiä lauseita, jotka vetävät vertoja mille tahansa jumaltarulle tai pseudotieteelliselle julkaisulle. Tässä muutamia ”neronleimauksia”.
Ei ole järkevää kysyä, missä universumi syntyi. Se syntyi kaikkialla yhtä aikaa.
Ei ole järkevää kysyä, mihin universumi laajenee, koska universumin ulkopuolella ei ole mitään: se ei laajene mihinkään suuntaan.
Ei ole järkevää kysyä, missä on universumin keskipiste. Se on yhtä järjetöntä kuin kysyä, miten kaukana pohjoinen on pohjoisnavasta.
Onko kalju tukan väri?
Voiko kaikkivaltias Jumala tukistaa kaljua miestä?
Voiko kaikkivaltias Jumala rakentaa kiven, joka on niin raskas, että hän ei jaksa sitä nostaa?
Ja niin edelleen. Ateistinen usko universumin alkuvaiheista, synnystä ja sitä edeltävistä tapahtumista on hyvin salaperäistä ja täynnä mysteerejä, eivätkä nämä asiat avaudu kuin ”viisaille”: ”tyhmät” eivät voi niitä ymmärtää. Pitää siis olla ”sisäpuolella” voidakseen käsittää näitä ”salaisuuksia”… kuulostaako uskonnolta tai huijaukselta? ”Et voi tietää, ellet…”- Anonyymi
Mysteerisiä vain tietämättömälle:
"Kosmologit ja heidän tarujaan uskovat viljelevät mysteerisiä lauseita,.."
Ensin kolme väärinkäsitystä nykykosmologiasta. Sitten kaksi sanaparadoksia. Lopuksi yksi merkitysparadoksi. Haluatko johonkin selityksen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mysteerisiä vain tietämättömälle:
"Kosmologit ja heidän tarujaan uskovat viljelevät mysteerisiä lauseita,.."
Ensin kolme väärinkäsitystä nykykosmologiasta. Sitten kaksi sanaparadoksia. Lopuksi yksi merkitysparadoksi. Haluatko johonkin selityksen?En tarvitse selityksiä ateistien "neronleimauksille". Tarvitsetko sinä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tarvitse selityksiä ateistien "neronleimauksille". Tarvitsetko sinä?
En tarvitse, mutta kyllä sinä. Juurihan tuossa väitit niitä "mysteerisiksi, mitä ne eivät ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tarvitse, mutta kyllä sinä. Juurihan tuossa väitit niitä "mysteerisiksi, mitä ne eivät ole.
En tarvitse. Nuo "mysteerit" ovat selviä minulle. Ne on mainittu myös tuolla, artikkelit 3-6.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/
Kansantajuista ja ymmärrettävää tekstiä, ei mitään salaperäistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tarvitse. Nuo "mysteerit" ovat selviä minulle. Ne on mainittu myös tuolla, artikkelit 3-6.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/
Kansantajuista ja ymmärrettävää tekstiä, ei mitään salaperäistä.Blogisi näyttää olevan "ateistien neroneimauksien" kanssa yhtä mieltä:
"Tässä muutamia ”neronleimauksia”.
Ei ole järkevää kysyä, missä universumi syntyi. Se syntyi kaikkialla yhtä aikaa.
Ei ole järkevää kysyä, mihin universumi laajenee, koska universumin ulkopuolella ei ole mitään: se ei laajene mihinkään suuntaan.
Ei ole järkevää kysyä, missä on universumin keskipiste. Se on yhtä järjetöntä kuin kysyä, miten kaukana pohjoinen on pohjoisnavasta."
Toteat asian yleensä ilmoittamalla, ettei sitä voi tietää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Blogisi näyttää olevan "ateistien neroneimauksien" kanssa yhtä mieltä:
"Tässä muutamia ”neronleimauksia”.
Ei ole järkevää kysyä, missä universumi syntyi. Se syntyi kaikkialla yhtä aikaa.
Ei ole järkevää kysyä, mihin universumi laajenee, koska universumin ulkopuolella ei ole mitään: se ei laajene mihinkään suuntaan.
Ei ole järkevää kysyä, missä on universumin keskipiste. Se on yhtä järjetöntä kuin kysyä, miten kaukana pohjoinen on pohjoisnavasta."
Toteat asian yleensä ilmoittamalla, ettei sitä voi tietää.Ei tiedetä sitä, onko universumi syntynyt, vai onko se ollut aina olemassa.
Jos universumi olisi syntynyt pieneksi kuumaksi pisteeksi (tai sitten kylmäksi), jonka halkaisija on pienin mahdollinen, niin sen pisteen ulkopuolelle mahtuu kokonainen ääretön avaruus, ja sen pisteen keskikohta voitaisiin laskea, kun tunnetaan sen halkaisija ja muoto (esim. ympyrä).
Jos universumi on rajallinen, niin se laajenee oletuksen mukaan kaikkiin suuntiin, joten ateistien neronleimaus on virheellinen päätelmä. Jos universumi laajenee, niin sen täytyy olla rajallinen, sillä ääretön ei voi laajeta. Ateistin universumille voidaan laskea joka hetki jokin tietty halkaisija, joten se on joka hetki äärellinen, vaikka laajenisi. Sen rajallisen universumin ulkopuolelle mahtuu vaikka ääretön avaruus.
Jos universumi laajenee, niin se on rajallinen, ja joka hetki voitaisiin laskea sen keskipiste, kun sen halkaisija ja muoto tiedetään.
Näitä asioita ei siis tiedetä, mutta ateisti uskoo, ja sortuu uskossaan epäloogisiin vertauksiin ja johtopäätöksiin. Tämä on kyllä sanottu ihan selvästi niissä kirjoituksissa, jotka linkitin, mutta laitetaan ne nyt vielä tähän uudestaan.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/
Tuolta artikkelit aikajärjestyksessä alkaen "Universumin alku" ja päättyen "Universumin alun mysteerejä".
Hyvää luettavaa ja pistää ajattelemaan, ellei usko sokaise ja estä järjellistä pohdiskelua (ateisti elää tunnetusti denialismissa samoin kuin teisti - vain agnostikko on kykenevä aina rationaaliseen ajatteluun).
- Anonyymi
Koko kysymys "jumalan" olemassaolosta on mieletön ja myös loukkaava. Se on röyhkeän johdatteleva ja kysyjänsä omia näkemyksiä ja "uskoa" korostava. Tätä uskovaiset eivät yleensä lainkaan kykene ymmärtämään.
Mielettömään kysymykseen vastaaminen on mieletöntä ja turhaa, siitä voi hyvin pidättyä. Tunnetusti yksi hullu kysyy enemmän kuin seitsemän viisasta ehtii vastata.
Kannanotto agnostikon tapaan ("en tiedä") on turhaa ja ateistin tapaan ("kiellän, en usko") järjetöntä. Ateisti tarttuu syöttiin ja tuhlaa aikaansa hieman samaan tapaan kuin uskovat itse.
Rationaalinen ihminen torjuu koko kysymyksen, eikä vastaa siihen yhtään mitään. Uskovaisen loputon jankutus ei muuta asiaa miksikään Ei tyhjästä voi mitään syntyä eikä räjähtää. Räjähdykseen tarvitaan happea.
- Anonyymi
Joutavia. Ydinräjähdekään ei tarvitse happea.
- Anonyymi
Universumin alun mysteerejä
Julkaistu: 23 kesäkuun, 2021 | Kirjoittanut: jumalanvaltakuntablog
Nykytietämyksen mukaan universumi on syntynyt 13,82 miljardia vuotta sitten. Sitä ennen ei ollut mitään olemassa: ei yhtään mitään. Ei aikaa, ei paikkaa, ei ainetta. Tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Sen vuoksi ei ole järkevää kysyä sitä, mitä oli ennen universumia, koska mitään ei ollut olemassa ennen sen syntyä. Ei aikaa, ei avaruutta, ei ainetta.
Miten universumi syntyi? Sitä ei tiedetä. Uskotaan vain lujasti, että ensin syntyi avaruus jollakin tuntemattomalla tavalla. Se ei syntynyt mistään, koska mitään ei ollut olemassa ennen sen syntyä. Universumin avaruus syntyi siis jostakin sellaisesta, jota ei ole olemassa. Se syntyi olemattomasta. Filosofin mukaan on mahdotonta, että olemattomasta syntyy jotakin, mutta kosmologille se on itsestään selvyys.
On sanottu, että avaruus ei olisikaan syntynyt ”olemattomasta”. Se syntyi tosin ”tyhjästä”, joka on kirjaimellisesti ”ei mitään”, mutta ”kosmologin tyhjä” ei olekaan sama kuin filosofin ja teologin tyhjä. Kosmologin tyhjässä tapahtuu kvanttifluktuaatiota: tyhjiöenergian väreilyä. Se synnyttää alkeishiukkasia, jotka katoavat saman tien kun syntyvät. Näillä ”virtuaalihiukkasilla” ei ole massaa: ne eivät ole ainetta, joten ne eivät tarvitse tilaa syntyäkseen. Näin on selitetty se, miten ”kosmologin tyhjästä” voi syntyä kvanttifluktuaationa universumin avaruus.
Tämä ei kuulosta vielä yhtä mystiseltä kuin kosmologin toinen perusoletus. Se on ajan syntyminen kvanttifluktuaationa. Aikaa ei ollut olemassa ennen kuin universumin avaruus syntyi tyhjiöenergian väreilystä. Kvanttifluktuaatio on salattu ilmiö kvanttimaailmassa, joka ei ole ajasta ja paikasta riippuvainen tapahtuakseen. Kvanttifluktuaatiota tapahuu mystisessä ulottuvuudessa, joka on ajan ja avaruuden ulkopuolella. Sieltä ”kvanttimeren poreilusta” voi pullahtaa aina silloin tällöin uusi universumi. Tämä on asia, jota eivät oppimattomat ja vähemmän älykkäät ihmiset voi ikinä ymmärtää, mutta onneksi huippuälykkäät kosmologit ovat sen ymmärtäneet. - Anonyymi
Muistatko sadun ”Keisarin uudet vaatteet”? Tässä on kyse samanlaisesta tapauksesta. Sinun pitää olla muita paljon älykkäämpi, jotta voit ymmärtää sen, miten ”olemattomasta” syntyy universumin aika-avaruus. Vähemmän älykkäät eivät voi sitä ymmärtää. Jos sanot, että et ymmärrä sitä, niin osoitat olevasi vähemmän älykäs kuin ne huippuälykkäät ihmiset, jotka ymmärtävät sen. Jotta et paljastuisi vähemmän älykkääksi, kannattaa sinun uskoa itseäsi älykkäämpien selityksiä, ja luottaa heidän sanaansa. Vaikka et itse ymmärrä, miten universumi voi syntyä tyhjästä (olemattomasta), niin voit luottaa sinua älykkäämpien sanaan, jonka mukaan näin on tapahtunut: se on fakta.
Kosmologien selitykset ovat arkijärjelle vierasta. Tunnetut fysiikan lait eivät toimi singulariteetissa, jollainen universumi tiedemiesten mukaan alussa oli. Kvantti-ilmiöt ovat teoriassa ja hypoteeseissä jotakin aivan käsittämätöntä: niitä tapahtuu ajan ja avaruuden ulkopuolella. Ne synnyttävät universumeja. On nimittäin ajateltu universumeja olevan monia. Ne kaikki ovat syntyneet ajan ja avaruuden ulkopuolella tyhjiöenergian väreilystä.
Vaikka kvanttifluktuaatiota ei voida koskaan nähdä tapahtuvan ajan ja avaruuden ulkopuolella, niin sitä uskotaan tapahtuvan ja tapahtuneen. Käytännössä tiedemiehet ovat kokeineen sidotut aikaan ja paikkaan, eikä kvanttifluktuaatiota voida nähdä tapahtuvan universumin ulkopuolella. Sitä olisi kuitenkin täytynyt tapahtua, jos universumin aika ja avaruus saivat alkunsa kvanttikentän tapahtumista. Kvanttitila ei olisi siten tähän aika-avaruuteen sidoksissa, niin kuin kaikki muu on.
Ajan alkua tämä malli ei kuitenkaan selitä. Aikaahan on täytynyt olla jo ennen universumin syntyä. Kaikki tapahtumat vaativat aikaa, joten jos aikaa ei olisi ollut ennen universumin avaruuden syntyä, niin silloin kvanttifluktuaatiota ei olisi voinut tapahtua, eikä universumi syntyä. Aikaa ei voida tämän vuoksi rajata tämän universumin aikaan ja avaruuteen. Ennen universumin avaruuden syntyä on täytynyt olla olemassa jotakin: jotakin on tapahtunut ajassa ennen universumin alkua, ja universumi on syntynyt sen tuloksena. On siis järkevää kysyä, mitä oli ennen universumin alkua, ja mitkä tapahtumat tai seikat ovat johtaneet sen syntyyn. - Anonyymi
Nykykäsityksen mukaan universumin aine on syntynyt hyvin pieneen tilaan, joka on ollut olemassa sitä ennen täysin tyhjänä. Kari Enqvist sanoo, että universumista tuli alussa täysin tyhjä ja hyvin kylmä paikka (lämpötila oli lähellä absoluuttista nollapistettä). Ainetta ei vielä ollut, joten ei myöskään sen tuomaa lämpöä ja säteilyä. Universumin halkaisija oli sen syntyessä pienin mahdollinen. Universumi alkoi laajentua heti synnyttyään. Se laajeni alussa valoa nopeammin. Ei tiedetä, mikä oli sen halkaisija siinä vaiheessa, kun universumin kaikki aine syntyi hyvin nopeasti. Se oli lähes äärettömän tiheässä muodossa, pakkautuneena kuumaan pieneen tilaan.
Kosmologit eivät ole yhtä mieltä siitä, edelsikö singulariteettia Enqvistin kuvaama täysin tyhjä ja äärettömän kylmä vaihe, jolloin universumin tilavuus oli äärettömän pieni, mutta se laajeni jopa valoa nopeammin. Jotkut ovat sitä mieltä, että universumin kaikki aine alkoi syntyä samalla hetkellä, kun aika-avaruus syntyi. Kvanttifluktuaatio synnytti siis aineen lisäksi tämän universumin ajan ja avaruuden. Ja niin kuin osoitin aiemmin, on aikaa täytynyt olla myös heidän itsensä mielestä tätä aikaisemmin, joten on järkevää kysyä, mitä oli ennen universumin alkua, ja mitkä tapahtumat tai seikat johtivat sen syntymiseen.
Kvanttifluktuaatiota ei voida ikinä todistaa käytännössä tapahtuvan ajan ja avaruuden ulkopuolella. Laboratorioissa on rakennettu halkaisijaltaan millimetrin tuhannesosia oleva astia, jossa on kokeellisesti havaittu alkeishiukkasten syntyvän ja katoavan tyhjiöenergian väreilyn tuloksena. Se astia on tämän universumin sisällä. Kun kvanttifluktuaatiota tapahtuu sen sisällä, niin se tapahtuu tässä universumissa: sen ajassa ja avaruudessa. Kukaan ei voi mennä ajan ja avaruuden ulkopuolelle. Kaikki on sidottu tähän aikaan ja avaruuteen, tähän universumiin. Ulkopuolelle voidaan mennä ainoastaan ajatuksissa, ihmisen mielessä. Ja niin on myös tehty.
Kun puhutaan maailman syntymisestä toisessa ulottuvuudessa olevan voiman tai lain vaikutuksesta – tämän universumin ajan ja avaruuden ulkopuolelle menemisestä – niin siirrytään tieteiskirjallisuuteen, filosofiaan ja uskontoon. Kyse ei ole enää luonnontieteistä, vaikka arveluissa viitattaisiin tieteellisiin teorioihin, hypoteeseihin ja matemaattisiin laskelmiin, joita ei voida todistaa todellisuutta kuvaaviksi. Ne ovat pelkkiä pään sisäisiä ajatuksia ja mielikuvituksen tuotetta, harhoja. Jos joku pitää niitä todellisuutta kuvaavina, niin on yhtä sekaisin päästään kuin luojajumaliin uskovat teistit, jotka pitävät totena luomismyyttejä.
Science fictionissakin esiintyy ajan ja universumin rajojen yli matkustamista, mutta näitä kuvitelmia totena pitävät ovat mielisairaita. Samaa voidaan sanoa kosmologien satuja totena pitävistä uskovista ateisteista. Onneksi ateistit eivät ole päästään niin pahasti sekaisin, että olisivat varmoja siitä, miten universumi on syntynyt. He epäilevät kosmologien sanoja, mikä on tervettä kyseenalaistamista. Sairas on kuitenkin oletus, jonka mukaan olemattomasta voisi syntyä universumi (aika-avaruus). Olemattomasta ei voi syntyä mitään, koska sitä ei ole olemassa. Niinpä jotakin on täytynyt olla aina olemassa. Se, mitä se jokin on, sitä me emme tiedä. - Anonyymi
Kukaan ei voi mennä universumin ulkopuolelle muuten kuin ajatuksissaan ja mielikuvituksessaan. Vaikka ajan ja avaruuden ulkopuolelle päästään keksimällä matemaattisia kaavoja ja tieteelliseltä kuulostavia perusteluja, niin eivät ne mitään ”kovaa tiedettä” ole. Ovatpahan vain jonkun keksimiä sanoja ja matemaattisia lauseita, joiden avulla päästään universumin ulkopuolelle ajassa ja tilassa, mutta käytännössä ajan ja avaruuden ulkopuolelle ei päästä. Sinne matkustetaan vain ja ainoastaan ihmisen ajatuksissa, mielikuvituksessa. Siellä olevat entiteetit ja tapahtumat ovat verrattavat luomismyyttien jumaliin. Nekin ovat olemassa vain ihmisen harhaisissa kuvitelmissa: ne eivät ole todellisuutta. Kosmologit elävät harhoissa ja kuvitelmissa ajatuksineen samoin kuin teologit.
Universumi on kosmologien aiemman uskomuksen mukaan kaikki, mitä on olemassa. Sen ulkopuolella tai sitä ennen ei ole ollut mitään. Jos jotakin suurempaa olisi ollut, niin silloin tämä universumi on sen suuremman sisällä. Se olisi syntynyt ajan historiassa, mutta aika itse, ja se suurempi, voivat olla ikuisia ilman alkua. Mitä se suurempi on: sitä ei tiedetä. Olipa se sitten tuntematon fysiikan laki, universumin synnyttänyt voima, tai universumin ulkopuolella eri ulottuvuudessa oleva tuntematon entiteetti – henkeä tai ainetta tai voimaa tai jotakin tuntematonta – niin universumi olisi syntynyt siitä. Universumi on syntynyt, ellei se ole ollut aina olemassa. Olemattomasta se ei voi syntyä, joten jokin todellinen ja olemassa oleva olisi sen synnyttänyt. Mikä se on: sitä kosmologit eivät tiedä. - Anonyymi
Nuo kosmologien matkat ajan ja avaruuden ulkopuolelle toiseen ulottuvuuteen ovat verrattavissa uskontojen jumaltaruihin, sillä esimerkiksi kristityt uskovat Jumalan olevan eri ulottuvuudessa (henkimaailmassa) kuin tämä universumi, ja että hän on sieltä käsin luonut tämän maailman. Kristittyjen Jumala myös matkustaa ajassa tai ainakin näkee tulevia tapahtumia ja on ennustanut ne jo edeltä.
Kosmologia nykymuodossaan on hyvin lähellä uskontoa, kun kosmologit pohtivat sitä, mitä oli ennen universumin syntyä ja miten aika-avaruus syntyi. Toki joukossa on järkevääkin pohdiskelua kuten ajatus siitä, että tämä universumi voisi olla syntynyt sitä suuremman universumin sisälle, jolloin olisimme yhteydessä siihen ajallisesti ja avaruudellisesti. Tämä aika-avaruus olisi siten vain jatkumoa sitä edeltävälle.
Tämä on toisaalta ongelman siirtämistä kauemmaksi samaan tapaan kuin panspermia, sillä mitä oli ennen sitä suurempaa universumia ja sen aika-avaruutta: mistä se on saanut alkunsa vai onko se ollut aina olemassa? Onko se avaruus ääretön...?- Anonyymi
On tunnettua, että Jumala loi universumin, mutta ei ole itse tästä maailmasta, vaan sen ulkopuolelta hengen ulottuvuudesta. Ateistit tavallaan uskovat samanlaiseen toiseen ulottuvuuteen ja universumin syntymiseen siitä tuntemattomasta, mutta eivät pidä sitä tietoisena ja älykkäänä olentona, jollainen hirmudiktaattori Jumala on. Pakottaa kaikki tottelemaan itseään ja siitä johtuu kaikki paha tässä maailmassa.
- Anonyymi
Onko joku joskus väittänyt, että universumi on syntynyt olemattomasta?
On. Se jokin on "kosmologin tyhjä", joka on ajan ja avaruuden ulkopuolella, toisessa ulottuvuudessa. Siellä ajan ja avaruuden ulkopuolella tapahtuu kvanttifluktuaatiota. Aina silloin tällöin kvanttimeren poreilusta syntyy pisara, josta kehkeytyy kokonainen universumi.
Näin satumies Kari Enqvist satuilee ja ateistit pitävät satua järkevänä, niin että se kuvaa todellisuutta. Ikään kuin jotakin voisi tapahtua ilman aikaa ja paikkaa. Ei hyvät hyssykät noita ateistien idioottimaisia neronleimauksia! :)- Anonyymi
Koettaessasi kalvaa kosmologien tutkimustuloksia paljastat vain kyvyttömyytesi ja haluttomuutesi ymmärtää niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koettaessasi kalvaa kosmologien tutkimustuloksia paljastat vain kyvyttömyytesi ja haluttomuutesi ymmärtää niitä.
Joo, pitää olla älykäs ja sisäpuolella, jotta voi ymmärtää sen, miten ajasta ja avaruudesta voidaan mennä toiseen ulottuvuuteen, ja siellä kvanttimeren poreilusta syntyy uusia universumeja tuon tuostakin. (kari enqvist, satusetä)
- Anonyymi
Miten olemattomasta syntyy maailma?
Helposti. Kuvittelee mielellään uuden maailman. Sillä tavalla päästään ajan ja avaruuden ulkopuolelle, jossa kvanttikentän väreilystä syntyy tuon tuostakin uusia universumeja. (Kari Enqvist, satusetä) - Anonyymi
Näyttää tosipohja olevan kaikilta kateissa ja hyvääsesti, lentoon lähetäs mut kun ei se immeiseltä onnistu ei sitten mitenkään
-nyt on muuri edessä ja happi on loppumassa kunkin kituumista, pelaas siinä sitten pelis - Anonyymi
Olemattomasta ei voi syntyä mitään, koska sitä ei ole olemassa.
Ateistien usko olemattomasta syntyviin universumeihin on typerämpää kuin teistien usko luomiseen. - Anonyymi
Miten olemattomasta syntyy maailma?
Höh,sitä ennen oli valon ja pimeyden maailma.Eli kaikki oli ja on sieluja.- Anonyymi
Irtosielusta ei ole minkäänlaista havaintoa - paitsi kuvitelmia.
- Anonyymi
Messi oli Barcan hyökkäyksen sielu.
- Anonyymi
Mie tavallinen tallaaja
Ihmismielen ymmärrys on rajallinen, onneksi on ihmisiä jotka osaavat visioida mahdollisia maailmankaikkeuksia. Ihmisiä jotka vievät ymmärrystämme eteenpäin.
Arkijärjen on vaikea murtautua ulos 4-ulotteisesta maailmasta,,,
Kvanttifysiikkaakin ei arkijärjellä selitetä kuitenkin se toimii ja meillä on kännykät, tietokoneet jne.,,,
Miten olemattomasta syntyy maailma? Mitä on maailmankaikkeuden ulkopuolella?
Auts! Rupee päätä särkee ja huolestuu kun ei ole uskossa.
Mie löysin rauhan pohdinnoilleni kun lueskelin esim. topologiaa ja moniulotteiset kappaleet. Kappaleet jonka muodolla ei ole ulko tai sisä pintaa. Ei tarvitse olla jotain tilaa/muotoa vaan se itsessään sisältää sen aika-avaruudessa.
Arkijärki nyrjähtää jo pelkästään leikkimällä Möbiuksen nauhalla.
Hyväksyn sinäänsä tosi uskovaiset, tekee elämästä helpompaa kun ei tarvitse pohdiskella mahdollisia muita vaihtoehto malleja maailmankaikkeuden rakenteesta ja toiminnasta. - Anonyymi
Olematonta ei ole olemassa, joten siitä ei voi syntyä yhtään mitään.
Kylläpä ateistit ovat typeriä, kun uskovat universumeja syntyvän olemattomasta tuon tuostakin.
Ei aikaa, ei paikkaa: olemattomuus, ei niin yhtään mitään. Ja siitä on myös tämä universumi syntynyt lukemattomien muiden ohella, tuumivat ateistit. Ja kokonaan ilman taikuria.
Teistin usko taikurin luomaan maailmaan on paljon järkevämpää kuin ateistin usko olemattomasta syntymiseen ilman taikuria.- Anonyymi
Mikä estää, ettei jotain olisi ollut aina?
- Anonyymi
Pelkällä sanatemppuilulla ei voi todistaa yhtään mitään:
"Olematonta ei ole olemassa, joten siitä ei voi syntyä yhtään mitään."
Emme tiedä, mitä oli olemassa ennen universumin (siis ainoan havaitsemamme) syntymistä, mutta yhden asian voi päätellä olleen. Kyvyn aikaansaada universumin synnyttävä alkuräjähdys, koska sellainen havaittavasti tapahtui. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä estää, ettei jotain olisi ollut aina?
Ei mikään. Johan tässä ketjussa on aiemmin sanottu, että jotakin on täytynyt olla aina olemassa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkällä sanatemppuilulla ei voi todistaa yhtään mitään:
"Olematonta ei ole olemassa, joten siitä ei voi syntyä yhtään mitään."
Emme tiedä, mitä oli olemassa ennen universumin (siis ainoan havaitsemamme) syntymistä, mutta yhden asian voi päätellä olleen. Kyvyn aikaansaada universumin synnyttävä alkuräjähdys, koska sellainen havaittavasti tapahtui.Niin ja kyky synnyttää avaruus "tyhjästä", joka on "ulottuvuus" aika-avaruuden "ulkopuolella". Näin ateistit siis uskovat ihan oikeasti. Voi mitä lapsia! :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mikään. Johan tässä ketjussa on aiemmin sanottu, että jotakin on täytynyt olla aina olemassa...
Anonyymin kommentti 10.07.2021 08:50 oli siis olkiukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja kyky synnyttää avaruus "tyhjästä", joka on "ulottuvuus" aika-avaruuden "ulkopuolella". Näin ateistit siis uskovat ihan oikeasti. Voi mitä lapsia! :)
Näin siis sinä haluat ja uskot "ateistien" uskovan:
"..kyky synnyttää avaruus "tyhjästä", joka on "ulottuvuus" aika-avaruuden "ulkopuolella".
Nyt jo kuvailet sitä, mistä ei mitään tietoa ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymin kommentti 10.07.2021 08:50 oli siis olkiukko.
Se oli taikatempun yritys, kun hän uskotteli sanaa "olematon" toistelemalla pystyvänsä kuvailemaan sellaista, josta ei tietoa ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkällä sanatemppuilulla ei voi todistaa yhtään mitään:
"Olematonta ei ole olemassa, joten siitä ei voi syntyä yhtään mitään."
Emme tiedä, mitä oli olemassa ennen universumin (siis ainoan havaitsemamme) syntymistä, mutta yhden asian voi päätellä olleen. Kyvyn aikaansaada universumin synnyttävä alkuräjähdys, koska sellainen havaittavasti tapahtui.On hyvin arvattavissa, että jossain kohtaa jumalien paikaksi jää universumin ulkopuoliset tilat, joista ei tosiaan tiedetä. Toki subjektiivinen irrationaalinen usko mahdollistaa oman jumalan paikan missä ja milloin vain.
- Anonyymi
Ehkä kaiken takana on ontologinen superpositio. Universumi on Schrödingerin kissa joka on sekä olematta että olemassa kunnes joku katsoo, että onko se? Ja mitenkäs sitten käy, jos katsoo? Perustuuko kaikki sille, että kukaan ei voi katsoa?
Jos aika on avaruudesta/tilasta syntyvä emergentti ilmiö, niin ulkopuolelta katsoen sitä ei ole. Kun ei ole aikaa ei ole liikettä eikä liikemäärää. Jos ulkopuolelta katsottuna universumin liikemäärä on nolla sen sijainti on täysin määrittelemätön (koska epätarkkuusperiaate). Se voi olla missä vaan eli se ei ole ainakaan siellä mistä sitä etsitään. Näin kukaan tai mikään ei voi koskaan avata laatikkoa ja katsoa onko Schrödingerin kissamaailma olemassa vai ei. Ja siksi se sekä on että ei ole.- Anonyymi
Onpa typerä ajatus ja aivan järjetön, epälooginen.
Jos jotakin on olemassa, niin se on olemassa täysin riippumatta siitä, havaitseeko jokin älykäs ja tietoinen olento sitä vai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa typerä ajatus ja aivan järjetön, epälooginen.
Jos jotakin on olemassa, niin se on olemassa täysin riippumatta siitä, havaitseeko jokin älykäs ja tietoinen olento sitä vai ei.Olevaisuus ei ole siis havainnoijasta ja tarkkailijasta riippuvaista. Se, mitä on, on vaikka kukaan ei sitä näkisi tai huomaisi: vaikka ei olisi yhtä ainoaa älykästä ja tietoista olentoa.
Tässä on pöhköillä mennyt sekaisin kaksi käsitettä: tietoisuus ja olevaisuus. Jotakin voi olla olemassa, vaikka se ei olisi tietoinen itsestään, tai vaikka mikään tietoinen (älykäs) olento ei sitä havaitse.
Jopa lapsi ymmärtää tällaisen asian, mutta uskova ateisti ei näköjään ymmärrä mitään reaalimaailmasta, ja korvaa tiedon aukot uskolla, ihan jatkuvasti.
Järjetöntä. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olevaisuus ei ole siis havainnoijasta ja tarkkailijasta riippuvaista. Se, mitä on, on vaikka kukaan ei sitä näkisi tai huomaisi: vaikka ei olisi yhtä ainoaa älykästä ja tietoista olentoa.
Tässä on pöhköillä mennyt sekaisin kaksi käsitettä: tietoisuus ja olevaisuus. Jotakin voi olla olemassa, vaikka se ei olisi tietoinen itsestään, tai vaikka mikään tietoinen (älykäs) olento ei sitä havaitse.
Jopa lapsi ymmärtää tällaisen asian, mutta uskova ateisti ei näköjään ymmärrä mitään reaalimaailmasta, ja korvaa tiedon aukot uskolla, ihan jatkuvasti.
Järjetöntä. :)Annapa konkreettinen esimerkki:
"..mutta uskova ateisti ei näköjään ymmärrä mitään reaalimaailmasta, ja korvaa tiedon aukot uskolla, ihan jatkuvasti."
Nimeä henkilö, joka tuollaista tekee ja pari tiedon aukkoa, joita hän muka uskolla korvaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annapa konkreettinen esimerkki:
"..mutta uskova ateisti ei näköjään ymmärrä mitään reaalimaailmasta, ja korvaa tiedon aukot uskolla, ihan jatkuvasti."
Nimeä henkilö, joka tuollaista tekee ja pari tiedon aukkoa, joita hän muka uskolla korvaa.Jokainen palstan ateisti korvaa tiedon aukot uskolla pohtiessaan sitä, mitä oli "ennen alkuräjähdystä ja kosmista inflaatiota".
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen palstan ateisti korvaa tiedon aukot uskolla pohtiessaan sitä, mitä oli "ennen alkuräjähdystä ja kosmista inflaatiota".
EI TIEDETÄ, mitä oli ennen ns. alkuräjähdystä. Siitä on ainoastaan hypoteeseja. Nykytietämyksen valossa asiaa ei voi tietää. Älä siis höpise, kun et tiedä asiasta senkään vetaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa typerä ajatus ja aivan järjetön, epälooginen.
Jos jotakin on olemassa, niin se on olemassa täysin riippumatta siitä, havaitseeko jokin älykäs ja tietoinen olento sitä vai ei.Eikö Schrödingerin kissa ole järjestön? Superpositio on kuitenkin todistettu ilmiö?
- Anonyymi
Aika on: Maapallo pyörähtää kerran, niin vuorokausi on kulunut. Jos näitä ei olisi, niin miten kävisi ajanlaskun?
- Anonyymi
Näillä tarkoitan aurinkoa ja maapalloa.
- Anonyymi
Ehkä aika on sveitsiläisten kellokauppiaiden kikka edistää myyntiään?
- Anonyymi
Aika on pelastettu määrittelemällä sekunti tietyn atomivärähtelyn taajuuden avulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika on pelastettu määrittelemällä sekunti tietyn atomivärähtelyn taajuuden avulla.
Ajan outous on sen suhteellisuus. Mitä nopeammin kohde liikkuu niin sitä hitaammin siellä aika kuluu. Tähän asti melkein loogista, mutta siinä on iso MUTTA...
Kaikki liike on suhteellista. Jos avaruusraketti liikkuu nopeati maahan nähden, niin maa liikkuu nopeasti avaruusrakettiin nähden. Mikä määrää sen absoluuttisen koordinaatiston, jossa määrätään se mikä kappale liikkuu ja mikä on paikallaan, kun ne ovat liikkeessä toistensa suhteen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajan outous on sen suhteellisuus. Mitä nopeammin kohde liikkuu niin sitä hitaammin siellä aika kuluu. Tähän asti melkein loogista, mutta siinä on iso MUTTA...
Kaikki liike on suhteellista. Jos avaruusraketti liikkuu nopeati maahan nähden, niin maa liikkuu nopeasti avaruusrakettiin nähden. Mikä määrää sen absoluuttisen koordinaatiston, jossa määrätään se mikä kappale liikkuu ja mikä on paikallaan, kun ne ovat liikkeessä toistensa suhteen?Ajan suhteellisuus ei vaikuta ajan mittayksikköihin, vaan sen kulkuun ja mittaamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajan suhteellisuus ei vaikuta ajan mittayksikköihin, vaan sen kulkuun ja mittaamiseen.
Tietääkseni GPS-satelliittien kelloja pitää korjata koska niissä atomikello käy himppusen hitaammin kuin maan päällä (GPS perustuu aikaeroon signaalin lähetyksen ja vastaanoton välillä). Eli tässä systeemissä maa on "napa" ja siihen suhteessa vikkelään liikkuvassa satelliitissa aika kulkee hitaammin. Herää kysymys: mistä aika tietää hidastua juuri satelliitissa, jos avaruus on ääretön ja kaikki liike on suhteellista?

Jos jaksat opiskella suhteellisuusteoriaa, niin eiköhän tuo valkene. Kysymyshän yleensä herää nopeammin kuin vastaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jaksat opiskella suhteellisuusteoriaa, niin eiköhän tuo valkene. Kysymyshän yleensä herää nopeammin kuin vastaus.
Ok. Eli sinäkään et tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Eli sinäkään et tiedä.
Olen jopa joskus tiennytkin, mutta on varissut vanhasta päästä. Sen vielä tiedän, että totta tuo on.
- Anonyymi
Eivät kaikkien vanhukset näkyjä näe, yhteiskuntien nuorukaiset unia uneksi. Maailma on heidät kieltänyt.
"En tiedä" on perusteltu näkemys, koska tiedossamme on aukkoja.
"On mahdollista, että universumin on luonut Lentävä Spagettihirviö, vaikka siitä ei olekaan todisteita" on jo ongelmallisempi lausuma, koska siinä yksi villi arvaus nostetaan perusteetta muiden perusteettomien väittämien yläpuolelle.
Jos edellistä lausumaa korjaillaan, että ei luojajumala ole "tietenkään" mikään Lentävä Spagettihirviö tai Vanhan Testamentin homoja vihaava parasuinen astraalihahmo, aletaan jo villejä arvauksia arvottamaan omien (perustelemattomien) ENNAKKOKÄSITYSTEN mukaan. Se on jo selvä loikka uskomusten ja uskovaisuuden piiriin. Millekkään luojajumalalle ei ole mitään perusteita. Lentävä spagettihirviö, VT:n Jumala, Brahma ja kaikki muut keksityt ja tulevaisuudessa keksittävät luojajumalat ovat tasan samalla viivalla.
Ketjussa on taajaan käytetty argumenttina sitä, että joku "ei sovi arkijärkeen" tai "on järjenvastaista". Arkijärki toimii kohtuullisen hyvin maailmassa joka on silminnähtävä ja käsin kosketeltava, koska sen ymmärtämiseen intuitiomme on kehittynyt. Universumin perusrakenne on kuitenkin jotain ihan muuta. Kvanttimekaniikka osoittaa, että universumi on arkijärjen vastainen tai siihen sopimaton. Arkijärjen mukaan superpositio on mahdoton. Samoin kvanttilomittuminen. Silti ne ovat kattavasti perusteltavissa havainnoilla ja kokeilla.
Kun TIEDÄMME että universumin perusrakenne ei sovi arkijärkeemme, niin miksi universumin synty (jos sellaista on tapahtunut) olisi "järkeenkäypä"?- Anonyymi
Tarvitaan todella suurta uskoa, kun uskotaan että olemattomasta syntyy maailma. Se on lujempaa uskoa kuin usko siihen, että taikuri on taikonut maailman.
Teistien usko on paljon järkevämpää kuin ateistien usko, koska olemattomasta ei voi syntyä mitään, sillä sitä ei ole olemassa.
Järkevin oletus on se, että jotakin on ollut aina olemassa, mutta se, mitä oli ennen universumin syntyä, ei ole kenenkään ihmisen tiedossa.- Anonyymi
On vielä järkevämpiäkin oletuksia nyt näkemämme universumin synnystä:
"Järkevin oletus on se, että jotakin on ollut aina olemassa, mutta se, mitä oli ennen universumin syntyä, ei ole kenenkään ihmisen tiedossa."
Havainnoista tiedämme, että universumimme on laajentunut koko olemassaolonsa ajan ja ollut aivan sen alussa hyvin kuuma ja tiheä pallo alkeishiukkasplasmaa. Tämän oli tuottanut alkuräjähdys, jonka tapahtumista on havaintoihin perustuvia järkeviä oletuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On vielä järkevämpiäkin oletuksia nyt näkemämme universumin synnystä:
"Järkevin oletus on se, että jotakin on ollut aina olemassa, mutta se, mitä oli ennen universumin syntyä, ei ole kenenkään ihmisen tiedossa."
Havainnoista tiedämme, että universumimme on laajentunut koko olemassaolonsa ajan ja ollut aivan sen alussa hyvin kuuma ja tiheä pallo alkeishiukkasplasmaa. Tämän oli tuottanut alkuräjähdys, jonka tapahtumista on havaintoihin perustuvia järkeviä oletuksia.Mitä sen hyvin kuuman ja tiheän pallon ulkopuolella oli?
Mihin se universumi on laajentunut?
Mitä oli ennen sitä hyvin kuumaa ja tiheää palloa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sen hyvin kuuman ja tiheän pallon ulkopuolella oli?
Mihin se universumi on laajentunut?
Mitä oli ennen sitä hyvin kuumaa ja tiheää palloa?Miksi täällä kyselet? Jospa ihan itse ottaisit selvää mitä ajatuksia näistä asioista on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sen hyvin kuuman ja tiheän pallon ulkopuolella oli?
Mihin se universumi on laajentunut?
Mitä oli ennen sitä hyvin kuumaa ja tiheää palloa?Kuten itsekin totesit, "ei ole kenenkään ihmisen tiedossa", mitä oli ennen alkuräjähdystä tai mitä sen tuloksen ulkopuolella oli. Älä siis turhaan minulta inkuta.
Universumi laajeni kosmologien hypoteesin mukaan ensin tyhjäksi avaruudeksi (alkuinflaatio) ja sitten aineeksi ja säteilyksi. (kuuma alkuräjähdys). Opiskele heiltä lisää.
- Anonyymi
Avaaja on ymmärtänyt hyvin yksinkertaisen totuuden, joka näyttää olevan ateisteille mahdotonta ymmärtää.
Olemattomasta ei voi syntyä mitään, koska sitä ei ole olemassa. Niinpä jotakin on ollut aina olemassa, mutta mitä se jokin on, sitä ei kukaan tiedä varmuudella.- Anonyymi
Sinusta vain näyttää siltä:
"..näyttää olevan ateisteille mahdotonta ymmärtää."
Esittelepä se "ateisti", joka väittää olemattomasa syntyvän olevaa. Minusta he yleensäväittävät, etteivät usko (minkään) jumalan olemassaolon, koska ei ole todisteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta vain näyttää siltä:
"..näyttää olevan ateisteille mahdotonta ymmärtää."
Esittelepä se "ateisti", joka väittää olemattomasa syntyvän olevaa. Minusta he yleensäväittävät, etteivät usko (minkään) jumalan olemassaolon, koska ei ole todisteita.Sehän tässä huvittavaa on, että ateistit uskovat universumin syntyneen olemattomasta, mutta eivät usko Jumalaan, joka on olematon. :)
Valitsevat siis tarkoin, millaiseen olemattomaan uskovat. Kunhan se vain ei ole jumaluus, niin olematon on ateistille fakta, koska reppana ei tiedä sitä, että jotakin on ollut aina olemassa. Tollo kun on, ymmärtämätön typerys.
- Anonyymi
Jos me nyt voidaan nähdä joka suuntaan yhtä kauaksi, kohta jo tuo mystinen 13,7 miljardia valovuotta, niin missä kohden maailmankaikkeutta me silloin olemme? Emmekö täsmälleen keskipisteessä, siis siinä kohden missä muka tapahtui räjähdys kerran?
Ja jos nyt ajateltaisiin, että valo sattuisi liikkumaan nopeammin kuin materia, vaikkapa vain kymmenen kertaa nopeammin, niin silloin materia olisi vain 1,37 miljardin valovuoden päässä keskipisteestä. Silloinhan me nähdään kauemmaksi kuin mitä materiaa riittää.
Ja koska nykyään eivät tähdet lentele poispäin valon nopeudella, niiden on täytynyt painaa jarrua, ja nyt kaasuttaa jälleen, kun ne kuulemma pakenevat toisiaan kiihtyvällä nopeudella.
Entä valo sitten? Koska se liikkuu materiaa nopeammin, se ei voi heijastua takaisin mistään, jolloin taustassåteilylle täytyy keksiä parempi selitys.
Ja jos sattuisi niin hassusti, että laajeneminen pysähtyisi, ja maailmankaikkeus alkaisi kutistua, niin kai silloin aika menisi takaperin Einsteinin mukaan ja tapahtuneet asiat eivät olisikaan tapahtuneet.
Taitaa olla satua!- Anonyymi
"Emmekö täsmälleen keskipisteessä, siis siinä kohden missä muka tapahtui räjähdys kerran?"
Et taida ihan ymmärtää mitä big bang tarkoittaa. Ainakin tuo lause osoittaa, että sekoitat nyt räjähdyksen ja big bang termin. - Anonyymi
Ajattelepa vertausta, mutta älä juutu siihen. Olet veneessä hyvin suurella, tuntemattomalla järvenselällä, jossa maata ei näy missään päin. Voitko päätellä, että järvi on pyöreä ja sinä sen keskipisteessä?:
"Jos me nyt voidaan nähdä joka suuntaan yhtä kauaksi, kohta jo tuo mystinen 13,7 miljardia valovuotta, niin missä kohden maailmankaikkeutta me silloin olemme? Emmekö täsmälleen keskipisteessä,.."
Vaikka joka suunnassa olisi avaruutta kauemmaksikin kuin tuon matkan, emme välttämättä näe sitä, koska valo ei vielä ole ehtinyt sieltä näkyviimme. Sitä paitsi kauempaa näkyvä valo on vanhempaa, koska matkan kulkeminen vaatii aikaa, eikä valoa välttämättä ole nähtävissäkään. Avaruuden tustasäteilyhän on aivan ensimmäinen valo, joka lähti tasaisesti koko silloisesta avaruudesta ja on edelleen tasisesti hajautunut nykyiseen.
Keksimääsi satua on myös tähtien lentely sinne tänne: ne liikkuvat avaruuden laajenemisen mukana. Ja vaikka avaruus supistuisi, se ei vaikuttaisi aikaan sen enempää kuin potkaistun pallon ylösmeno ja alastulo.
Sekoitat ison paukun niin perusteellisesti, ettei kannattaisi siitä kirjoitella.
- Anonyymi
Erittäin hyvä huomio ja hyvää pohdintaa kaiken kaikkiaan. Olemattomasta ei tosiaan voi syntyä mitään, koska sitä ei ole olemassa. Niinpä jotakin on täytynyt olla aina olemassa, mutta mitä se on: sitä ei kukaan tiedä.
Terävää! Huippufilosofiaa. :)- Anonyymi
Mitä kaikkea on se "jotain", mitä oli ihan "alussa" joka on jotain muuta kuin "ei-mitään"? Se ei ollut ainetta (jos nyt edes tiedämme mitä "aine" oikeastaan on), mutta oliko se edes energiaa? Vai oliko se (kvantti)potentiaalia josta saattoi syntyä energiaa ja sen kautta ainetta? Vai oliko se "vuoto" jostain toisesta universumista? Ja mikä (tai mitä kaikkea) ylipäätään on universumi?

Jotta jotakin voisi tapahtua, niin siihen tarvitaan aikaa ja paikka. Oletko samaa mieltä?
On siis järjetöntä väittää, että "aika-avaruus syntyi alkuräjähdyksessä eikä sitä ennen ollut olemassa mitään".
Ateistit ovat siis järjettömiä, kun ovat tuollaista väittäneet. Muutama heistä on alkanut pohtia tämän huomattuaan sitä, mitä oli ennen alkuräjähdystä ja
järkevimmät tunnustavat nyt ikuiseksi totuudeksi sen, että "jotakin on ollut aina olemassa, koska olemattomasta ei voi syntyä mitään".
Tarvittiin tällainen koulujakäymätön amispoju opettamaan näille taukille tämä totuus. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotta jotakin voisi tapahtua, niin siihen tarvitaan aikaa ja paikka. Oletko samaa mieltä?
On siis järjetöntä väittää, että "aika-avaruus syntyi alkuräjähdyksessä eikä sitä ennen ollut olemassa mitään".
Ateistit ovat siis järjettömiä, kun ovat tuollaista väittäneet. Muutama heistä on alkanut pohtia tämän huomattuaan sitä, mitä oli ennen alkuräjähdystä ja
järkevimmät tunnustavat nyt ikuiseksi totuudeksi sen, että "jotakin on ollut aina olemassa, koska olemattomasta ei voi syntyä mitään".
Tarvittiin tällainen koulujakäymätön amispoju opettamaan näille taukille tämä totuus. :)Olet väärässä. Ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään. Tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Aika-avaruus syntyi alkuräjähdyksessä: edelsikö tätä kosminen inflaatio vai ei ja missä määrin tätä teoriaa tulisi korjata kvantti-ilmiöillä - sitä ei vielä tiedetä.
On siis tosiaankin järjetöntä kysyä "Mitä oli ennen alkuräjähdystä", koska universumi sai silloin alkunsa. Sitä hetkeä ennen ei ollut olemassa yhtään mitään: ei avaruutta, ei aikaa, ei tapahtumia - ei edes tyhjiöenergian väreilyä. Silti, universumi on ikuinen!
Kyllä ateisti tietää. ;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet väärässä. Ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään. Tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Aika-avaruus syntyi alkuräjähdyksessä: edelsikö tätä kosminen inflaatio vai ei ja missä määrin tätä teoriaa tulisi korjata kvantti-ilmiöillä - sitä ei vielä tiedetä.
On siis tosiaankin järjetöntä kysyä "Mitä oli ennen alkuräjähdystä", koska universumi sai silloin alkunsa. Sitä hetkeä ennen ei ollut olemassa yhtään mitään: ei avaruutta, ei aikaa, ei tapahtumia - ei edes tyhjiöenergian väreilyä. Silti, universumi on ikuinen!
Kyllä ateisti tietää. ;)Mistäs itse tiedät:
" Ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään. Tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa."
Alkuräjähdys oli "tämän universumin" alku tai ainakin perusteellinen muutos. Mistä ja miten se mielestäsi tapahtui. Millä perustelet , ettei voi olla mitään sitä vanhempaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs itse tiedät:
" Ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään. Tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa."
Alkuräjähdys oli "tämän universumin" alku tai ainakin perusteellinen muutos. Mistä ja miten se mielestäsi tapahtui. Millä perustelet , ettei voi olla mitään sitä vanhempaa?Katsopas kun ennen alkuräjähdystä ei ollut aikaa ja avaruutta, joten tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa, ja sen ikäkin on voitu laskea (13,82 miljardia vuotta), ja sen syntyyn liittyvät tapahtumat tunnetaan tarkasti aina Planckin epookkiin asti, ja sitä ennen ei siis ollut aikaa ja avaruutta: tämä nyt vaan on sellainen tieteellinen fakta ja kaikki muu on kuvittelua olipa sitten uskonnollista tai muuta taruilua.
Universumi on kaikki, mitä on olemassa. Sitä ennen ei ollut mitään eikä sen jälkeen synny mitään muuta universumia. Universumi syntyi kaikkialla yhtä aikaa eikä sen ulkopuolella ole mitään, vaikka se on ääretön ja oli alussa halkaisijaltaan pienin mahdollinen, mutta alkoi laajeta heti valoa nopeammin ja tämä kaikki on faktaa, ei fiktiota. Tästä on tarkat tieteelliset tutkimukset tehty ja todisteet esitetty, niin että ei tarvitse lainkaan epäillä tämän olevan varma ikuinen totuus.
Universumin ulkopuolisten aikojen ja maailmojen pohtiminen on turhaa science fictionia tai uskontoa, ei tiedettä. Tee parannus ja usko tiede! :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsopas kun ennen alkuräjähdystä ei ollut aikaa ja avaruutta, joten tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa, ja sen ikäkin on voitu laskea (13,82 miljardia vuotta), ja sen syntyyn liittyvät tapahtumat tunnetaan tarkasti aina Planckin epookkiin asti, ja sitä ennen ei siis ollut aikaa ja avaruutta: tämä nyt vaan on sellainen tieteellinen fakta ja kaikki muu on kuvittelua olipa sitten uskonnollista tai muuta taruilua.
Universumi on kaikki, mitä on olemassa. Sitä ennen ei ollut mitään eikä sen jälkeen synny mitään muuta universumia. Universumi syntyi kaikkialla yhtä aikaa eikä sen ulkopuolella ole mitään, vaikka se on ääretön ja oli alussa halkaisijaltaan pienin mahdollinen, mutta alkoi laajeta heti valoa nopeammin ja tämä kaikki on faktaa, ei fiktiota. Tästä on tarkat tieteelliset tutkimukset tehty ja todisteet esitetty, niin että ei tarvitse lainkaan epäillä tämän olevan varma ikuinen totuus.
Universumin ulkopuolisten aikojen ja maailmojen pohtiminen on turhaa science fictionia tai uskontoa, ei tiedettä. Tee parannus ja usko tiede! :)Oikaiset tuossa totuutta:
..sitä ennen ei siis ollut aikaa ja avaruutta: tämä nyt vaan on sellainen tieteellinen fakta ja kaikki muu on kuvittelua.."
Tieteellinen fakta on, ettei sitä ennen ollut tuntemamme ainoan universumin aikaa eikä avaruutta. Tätä tukevat havainnot avaruudesta. Siitä, oliko muuta, ei ole havaintoja, mutta niiden puute ei todista olemattomuutta. Kysy vaikka kosmologeilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikaiset tuossa totuutta:
..sitä ennen ei siis ollut aikaa ja avaruutta: tämä nyt vaan on sellainen tieteellinen fakta ja kaikki muu on kuvittelua.."
Tieteellinen fakta on, ettei sitä ennen ollut tuntemamme ainoan universumin aikaa eikä avaruutta. Tätä tukevat havainnot avaruudesta. Siitä, oliko muuta, ei ole havaintoja, mutta niiden puute ei todista olemattomuutta. Kysy vaikka kosmologeilta.Mitä ne kosmologit muka tietävät? Satuja kertoilevat ja kuittaavat rahat palkkioina taruilustaan. Jos jotakin olisi ennen tätä universumia, niin tietenkään aika ei rajoittuisi tähän universumiin ja tämä olisi ajallisesti sitä edeltävän todellisuuden jatkumoa, eikä siitä irrallinen juttu. Kuinka pitkälle tämä aikakoordinaatti sitten ulottuu: sitä ei edes satusetä Kari Enqvist tiedä ja pitää ikuista kvanttimeren poreilua mahdollisena, mutta kun tollo on, niin ei sijoita sitä paikkaan, koska uskoo lujasti avaruuden syntyneen tyhjiöenergian väreilystä, joka on tapahtunut avaruuden ulkopuolella ulottuvuudessa, jossa ei ole tilaa.
Ei saatana mikä idiootti! :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotta jotakin voisi tapahtua, niin siihen tarvitaan aikaa ja paikka. Oletko samaa mieltä?
On siis järjetöntä väittää, että "aika-avaruus syntyi alkuräjähdyksessä eikä sitä ennen ollut olemassa mitään".
Ateistit ovat siis järjettömiä, kun ovat tuollaista väittäneet. Muutama heistä on alkanut pohtia tämän huomattuaan sitä, mitä oli ennen alkuräjähdystä ja
järkevimmät tunnustavat nyt ikuiseksi totuudeksi sen, että "jotakin on ollut aina olemassa, koska olemattomasta ei voi syntyä mitään".
Tarvittiin tällainen koulujakäymätön amispoju opettamaan näille taukille tämä totuus. :)"Jotta jotakin voisi tapahtua, niin siihen tarvitaan aikaa ja paikka. Oletko samaa mieltä?"
En tiedä. Meidän käsityksemme "tapahtumisesta" on toki sidottu aikaan ja paikkaan, mutta onko se koko totuus? Veli Werner Heisenbergin mukaan emme tiedä aivan tarkkaan minkään alkeistapahtuman paikkaa. Vielä huonommin tiedämme tapahtumattomuuden paikkaa, koska Heisenbergin mukaan täysin paikallaan olevan hiukkasen sijainti on täysin epämääräinen - se voisi olla missä tahansa universumissa. Eikä kyse ole mistään mittausvirheestä, vaan siitä, että hiukkaset EIVÄT OLE yhdessä paikassa vaan vähän siellä sun täällä. Onko koko käsite "paikka" savanniapinan yksinkertaistus joka on toimiva kun heitellään kiviä ja juoksennellaan villipossun perässä, mutta ei toimi kun mennään tarkastelemaan universumin perusosasia. Universumilla ei ole velvollisuutta toimia ihmisen intuitiivisen logiikan mukaan.
Jos aika ja tila ovat (kausaalinen/stokastinen) seuraus "jostain" niin tuossa "jossain" ei ollut aikaa eikä tilaa vaan jotain muuta. Mitä se olisi voinut olla, niin sitä emme tiedä, mutta toisaalta emmehän me ihan tarkkaan tiedä mitä kaikkea tässä meidän universumissammekaan on. Mikä on se "sama olevaisuus", jonka kvanttilomittuneet hiukkaset jakavat? Se on jotain mikä on meidän intuitiivisen aika-tilakäsityksemme ulkopuolella. Mutta kokeellisesti voidaan osoittaa että se on olemassa. Anonyymi kirjoitti:
"Jotta jotakin voisi tapahtua, niin siihen tarvitaan aikaa ja paikka. Oletko samaa mieltä?"
En tiedä. Meidän käsityksemme "tapahtumisesta" on toki sidottu aikaan ja paikkaan, mutta onko se koko totuus? Veli Werner Heisenbergin mukaan emme tiedä aivan tarkkaan minkään alkeistapahtuman paikkaa. Vielä huonommin tiedämme tapahtumattomuuden paikkaa, koska Heisenbergin mukaan täysin paikallaan olevan hiukkasen sijainti on täysin epämääräinen - se voisi olla missä tahansa universumissa. Eikä kyse ole mistään mittausvirheestä, vaan siitä, että hiukkaset EIVÄT OLE yhdessä paikassa vaan vähän siellä sun täällä. Onko koko käsite "paikka" savanniapinan yksinkertaistus joka on toimiva kun heitellään kiviä ja juoksennellaan villipossun perässä, mutta ei toimi kun mennään tarkastelemaan universumin perusosasia. Universumilla ei ole velvollisuutta toimia ihmisen intuitiivisen logiikan mukaan.
Jos aika ja tila ovat (kausaalinen/stokastinen) seuraus "jostain" niin tuossa "jossain" ei ollut aikaa eikä tilaa vaan jotain muuta. Mitä se olisi voinut olla, niin sitä emme tiedä, mutta toisaalta emmehän me ihan tarkkaan tiedä mitä kaikkea tässä meidän universumissammekaan on. Mikä on se "sama olevaisuus", jonka kvanttilomittuneet hiukkaset jakavat? Se on jotain mikä on meidän intuitiivisen aika-tilakäsityksemme ulkopuolella. Mutta kokeellisesti voidaan osoittaa että se on olemassa."Onko koko käsite "paikka" savanniapinan yksinkertaistus joka on toimiva kun heitellään kiviä ja juoksennellaan villipossun perässä, mutta ei toimi kun mennään tarkastelemaan universumin perusosasia. Universumilla ei ole velvollisuutta toimia ihmisen intuitiivisen logiikan mukaan."
Menemättä sen syvemmälle spekulaatioihin, niin tuosta lainatusta tekstistä olen täsmälleen samaa mieltä. Ei ole takeita siitä, että universumin toimintaperiaatteet tai sen "syvärakenne" olisivat ihmismielen ymmärrettävissä loppuun saakka. Kvanttimekaniikka on osoittanut, että intuitio ja analogiat "kivien ja villipossujen" makromaailmaan voidaan unohtaa.
Toki meidän kannattaa yrittää ymmärtää universumia yhä paremmin vaikka takuita lopullisesta selvyydestä ei olekkaan. Pitkälle olemme jo päässeet.- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
"Onko koko käsite "paikka" savanniapinan yksinkertaistus joka on toimiva kun heitellään kiviä ja juoksennellaan villipossun perässä, mutta ei toimi kun mennään tarkastelemaan universumin perusosasia. Universumilla ei ole velvollisuutta toimia ihmisen intuitiivisen logiikan mukaan."
Menemättä sen syvemmälle spekulaatioihin, niin tuosta lainatusta tekstistä olen täsmälleen samaa mieltä. Ei ole takeita siitä, että universumin toimintaperiaatteet tai sen "syvärakenne" olisivat ihmismielen ymmärrettävissä loppuun saakka. Kvanttimekaniikka on osoittanut, että intuitio ja analogiat "kivien ja villipossujen" makromaailmaan voidaan unohtaa.
Toki meidän kannattaa yrittää ymmärtää universumia yhä paremmin vaikka takuita lopullisesta selvyydestä ei olekkaan. Pitkälle olemme jo päässeet.Olet lapsellisen typerä idiootti uskoessasi järjettömiä asioita, kuten sen, että ajan ja avaruuden ulkopuolella voisi olla tai tapahtua jotakin.
Et ymmärrä niin yksinkertaista asiaa, että jokainen tapahtuma tarvitsee "tilan" ja "aikaa", tai jos ei tarvitse, niin olet sitten "hengen maailmassa", sillä tarujen henkiolennot (ja science fiction tarinoiden olennot) eivät tarvitse tilaa (avaruutta) ja ovat tämän universumin ulkopuolelta (vaikka ilmestyvät täällä), eivätkä aikaan sidotut (voivat matkustaa ajassa eteen- tai taaksepäin).
Asia ei muutu miksikään irvailemalla sanan "paikka" käyttämistä, sillä se on arkikielen ilmaisu, jota käytetään sanojen "tila" ja "avaruus" synonyymeinä, kun puhutaan idiooteille kuten sinä olet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jotta jotakin voisi tapahtua, niin siihen tarvitaan aikaa ja paikka. Oletko samaa mieltä?"
En tiedä. Meidän käsityksemme "tapahtumisesta" on toki sidottu aikaan ja paikkaan, mutta onko se koko totuus? Veli Werner Heisenbergin mukaan emme tiedä aivan tarkkaan minkään alkeistapahtuman paikkaa. Vielä huonommin tiedämme tapahtumattomuuden paikkaa, koska Heisenbergin mukaan täysin paikallaan olevan hiukkasen sijainti on täysin epämääräinen - se voisi olla missä tahansa universumissa. Eikä kyse ole mistään mittausvirheestä, vaan siitä, että hiukkaset EIVÄT OLE yhdessä paikassa vaan vähän siellä sun täällä. Onko koko käsite "paikka" savanniapinan yksinkertaistus joka on toimiva kun heitellään kiviä ja juoksennellaan villipossun perässä, mutta ei toimi kun mennään tarkastelemaan universumin perusosasia. Universumilla ei ole velvollisuutta toimia ihmisen intuitiivisen logiikan mukaan.
Jos aika ja tila ovat (kausaalinen/stokastinen) seuraus "jostain" niin tuossa "jossain" ei ollut aikaa eikä tilaa vaan jotain muuta. Mitä se olisi voinut olla, niin sitä emme tiedä, mutta toisaalta emmehän me ihan tarkkaan tiedä mitä kaikkea tässä meidän universumissammekaan on. Mikä on se "sama olevaisuus", jonka kvanttilomittuneet hiukkaset jakavat? Se on jotain mikä on meidän intuitiivisen aika-tilakäsityksemme ulkopuolella. Mutta kokeellisesti voidaan osoittaa että se on olemassa.Kaikki hiukkaset ovat tässä universumissa. Yksikään hiukkanen ei ole poistunut kokeiden aikana tästä universumista. Ymmärrätkö tämän?
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
"Onko koko käsite "paikka" savanniapinan yksinkertaistus joka on toimiva kun heitellään kiviä ja juoksennellaan villipossun perässä, mutta ei toimi kun mennään tarkastelemaan universumin perusosasia. Universumilla ei ole velvollisuutta toimia ihmisen intuitiivisen logiikan mukaan."
Menemättä sen syvemmälle spekulaatioihin, niin tuosta lainatusta tekstistä olen täsmälleen samaa mieltä. Ei ole takeita siitä, että universumin toimintaperiaatteet tai sen "syvärakenne" olisivat ihmismielen ymmärrettävissä loppuun saakka. Kvanttimekaniikka on osoittanut, että intuitio ja analogiat "kivien ja villipossujen" makromaailmaan voidaan unohtaa.
Toki meidän kannattaa yrittää ymmärtää universumia yhä paremmin vaikka takuita lopullisesta selvyydestä ei olekkaan. Pitkälle olemme jo päässeet.Yksi hiukkanen ei ole yhtä aikaa Tampereella ja Helsingissä, vaikka joku satupelle sellaista sanoisi. Tajuatko edes näin yksinkertaista asiaa? Sitä et näytä tajuavan, että kaikki hiukkaset ovat pysyneet koetilassa (huone ja astia), eikä yksikään ole siirtynyt kokeen aikana universumin ulkopuolelle.
Millainen kaheli luulee hiukkasten säntäilevän universumin (ajan ja avaruuden) ulkopuolelle ja sieltä takaisin tai olevan yhtä aikaa monessa eri "ulottuvuudessa", joista toisessa ei ole aikaa ja avaruutta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne kosmologit muka tietävät? Satuja kertoilevat ja kuittaavat rahat palkkioina taruilustaan. Jos jotakin olisi ennen tätä universumia, niin tietenkään aika ei rajoittuisi tähän universumiin ja tämä olisi ajallisesti sitä edeltävän todellisuuden jatkumoa, eikä siitä irrallinen juttu. Kuinka pitkälle tämä aikakoordinaatti sitten ulottuu: sitä ei edes satusetä Kari Enqvist tiedä ja pitää ikuista kvanttimeren poreilua mahdollisena, mutta kun tollo on, niin ei sijoita sitä paikkaan, koska uskoo lujasti avaruuden syntyneen tyhjiöenergian väreilystä, joka on tapahtunut avaruuden ulkopuolella ulottuvuudessa, jossa ei ole tilaa.
Ei saatana mikä idiootti! :)Saatanoinnilla ja haukkumanimillä et tippaakaan vähennä kosmologien tietoa tai lisää omaasi.
Anonyymi kirjoitti:
Olet lapsellisen typerä idiootti uskoessasi järjettömiä asioita, kuten sen, että ajan ja avaruuden ulkopuolella voisi olla tai tapahtua jotakin.
Et ymmärrä niin yksinkertaista asiaa, että jokainen tapahtuma tarvitsee "tilan" ja "aikaa", tai jos ei tarvitse, niin olet sitten "hengen maailmassa", sillä tarujen henkiolennot (ja science fiction tarinoiden olennot) eivät tarvitse tilaa (avaruutta) ja ovat tämän universumin ulkopuolelta (vaikka ilmestyvät täällä), eivätkä aikaan sidotut (voivat matkustaa ajassa eteen- tai taaksepäin).
Asia ei muutu miksikään irvailemalla sanan "paikka" käyttämistä, sillä se on arkikielen ilmaisu, jota käytetään sanojen "tila" ja "avaruus" synonyymeinä, kun puhutaan idiooteille kuten sinä olet.Selitä minulla mitä tapahtuu kvanttilomittumisessa. Miten se on selitettävissä vain meidän intuitiivisesti ymmärtämässä ajassa ja kolmiulotteisessa tilassa tapahtuvaksi ilmiöksi?
Anonyymi kirjoitti:
Yksi hiukkanen ei ole yhtä aikaa Tampereella ja Helsingissä, vaikka joku satupelle sellaista sanoisi. Tajuatko edes näin yksinkertaista asiaa? Sitä et näytä tajuavan, että kaikki hiukkaset ovat pysyneet koetilassa (huone ja astia), eikä yksikään ole siirtynyt kokeen aikana universumin ulkopuolelle.
Millainen kaheli luulee hiukkasten säntäilevän universumin (ajan ja avaruuden) ulkopuolelle ja sieltä takaisin tai olevan yhtä aikaa monessa eri "ulottuvuudessa", joista toisessa ei ole aikaa ja avaruutta?Heisenberg oli toista mieltä, mutta mitäpä nobelisti tietäisi verrattuna uskossaan vahvaan maallikkoon?
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Heisenberg oli toista mieltä, mutta mitäpä nobelisti tietäisi verrattuna uskossaan vahvaan maallikkoon?
Olen uskosta täysin vapaa ja tiedän asian paljon paremmin kuin nobelisti. Naapurin jaskakin sen tietää, vaikka on pelkkä kemisti ja jo eläkkeellä. Naureskeli äsken mokomalle ajatukselle, että hiukkaset lentelisivät labrasta toiseen ulottuvuuteen ja olisivat yhtä aikaa Tampereella ja Helsingissä. Ei saatana mitä idiootteja! :)
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Selitä minulla mitä tapahtuu kvanttilomittumisessa. Miten se on selitettävissä vain meidän intuitiivisesti ymmärtämässä ajassa ja kolmiulotteisessa tilassa tapahtuvaksi ilmiöksi?
En tiedä muuta kuin sen, että kaikki hiukkaset ovat tässä universumissa ja sen ajassa ja avaruudessa. Yksikään hiukkanen ei ole poistunut kokeiden aikana koehuoneesta ja -astiasta toiseen ulottuvuuteen, jossa ei olisi aikaa ja avaruutta, eikä edes toiseen paikkaan tässä universumissa. Siinä ne vain ovat aina samassa paikassa: koetilassa. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatanoinnilla ja haukkumanimillä et tippaakaan vähennä kosmologien tietoa tai lisää omaasi.
Mistä lähtien kosmologien sadut ovat olleet "tietoa"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä lähtien kosmologien sadut ovat olleet "tietoa"?
Siitä alkaen ja sitä mukaa, kun kosmologien tiedeyhteisö pääsi niistä konsensukseen.
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä muuta kuin sen, että kaikki hiukkaset ovat tässä universumissa ja sen ajassa ja avaruudessa. Yksikään hiukkanen ei ole poistunut kokeiden aikana koehuoneesta ja -astiasta toiseen ulottuvuuteen, jossa ei olisi aikaa ja avaruutta, eikä edes toiseen paikkaan tässä universumissa. Siinä ne vain ovat aina samassa paikassa: koetilassa. :)
Jos tuo on tietoa eikä uskoa, niin pystyt varmasti todistamaan väitteesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne kosmologit muka tietävät? Satuja kertoilevat ja kuittaavat rahat palkkioina taruilustaan. Jos jotakin olisi ennen tätä universumia, niin tietenkään aika ei rajoittuisi tähän universumiin ja tämä olisi ajallisesti sitä edeltävän todellisuuden jatkumoa, eikä siitä irrallinen juttu. Kuinka pitkälle tämä aikakoordinaatti sitten ulottuu: sitä ei edes satusetä Kari Enqvist tiedä ja pitää ikuista kvanttimeren poreilua mahdollisena, mutta kun tollo on, niin ei sijoita sitä paikkaan, koska uskoo lujasti avaruuden syntyneen tyhjiöenergian väreilystä, joka on tapahtunut avaruuden ulkopuolella ulottuvuudessa, jossa ei ole tilaa.
Ei saatana mikä idiootti! :)<< Mitä ne kosmologit muka tietävät? >>
Nii-in, mitäpä ne alansa ehdottomat asiantuntijat nyt omasta osaamisalastaan tietäisi. Heh, aletaan jälleen olla siellä idiotismin surullisessa ytimessä kun ripulivajakki kuvittelee, ettei professorit tiedä mitään omasta tutkimusalastaan. Mitäpä se kemisti kemiasta tietäisi tai lääketieteen professori lääketieteestä. Niinpä. Voipi kuitenkin olla, että aika helvetisti enemmän kuin joku umpiluupäinen ripulivajakki.
<< Mitä ne kosmologit muka tietävät? Satuja kertoilevat ja kuittaavat rahat palkkioina taruilustaan. >>
Kaikki perustuu tieteellisesti tutkittuun tieteelliseen tietoon, idiootti.
Ja tosiaan, vaikka se kuinka juilisi siinä omassa uskomusmaailmankuvassasi, että tieteellinen tieto on osoittanut sen vääräksi, niin se ei ole tiedon vika. Vika löytyy uskomuksellisesta maailmankuvastasi.
<< Miten olemattomasta syntyy maailma? >>
Emme tunne koko prosessia niin hyvin, että tietäisimme.
Kuitenkin on osoitettu, että nykyisenkaltainen prosessikuvaus on mahdollinen ja järkevä. Esitin siitä tieteellisen julkaisunkin. Oletko jo tehnyt kotiläksysi sen suhteen ?
Vai jatkatko edelleen vaan mielikuviisi pohjautuvaa inkuttamista, jossa ei ole mitään tolkkua ? - Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Jos tuo on tietoa eikä uskoa, niin pystyt varmasti todistamaan väitteesi.
Pystytkö sinä todistamaan sen, että ne ovat käyneet jossakin muussa ulottuvuudessa tämän universumin ja tarkemmin vielä koehuoneen ulkopuolella?
Kävin muuten eilen Nihilo planeetalla Flatus nimisen jumalan luona. Tämä kertoi luoneensa lukemattoman määrän universumeja, jotka ovat eri ulottuvuudessa kuin tämä meidän universumi on. Niissä universumeissa ei ole aikaa eikä tilaa.
Voitko todistaa, että tämä kertomukseni ei ole totta?
Btw: Pidän luomista yhtä todennäköisenä kuin mainittua Flatus nimistä jumalaa, joka on luonut lukemattoman määrän universumeja, jotka ovat eri ulottuvuutta kuin tämä universumi on. Miten todennäköisenä sinä pidät luomisen?
Flatus luo ex Nihilo universumeja. Sehän melkein kuin fakta, koska on mahdollista? Anonyymi kirjoitti:
Pystytkö sinä todistamaan sen, että ne ovat käyneet jossakin muussa ulottuvuudessa tämän universumin ja tarkemmin vielä koehuoneen ulkopuolella?
Kävin muuten eilen Nihilo planeetalla Flatus nimisen jumalan luona. Tämä kertoi luoneensa lukemattoman määrän universumeja, jotka ovat eri ulottuvuudessa kuin tämä meidän universumi on. Niissä universumeissa ei ole aikaa eikä tilaa.
Voitko todistaa, että tämä kertomukseni ei ole totta?
Btw: Pidän luomista yhtä todennäköisenä kuin mainittua Flatus nimistä jumalaa, joka on luonut lukemattoman määrän universumeja, jotka ovat eri ulottuvuutta kuin tämä universumi on. Miten todennäköisenä sinä pidät luomisen?
Flatus luo ex Nihilo universumeja. Sehän melkein kuin fakta, koska on mahdollista?Minä en ole väittänyt tietäväni, että hiukkaset eivät olisi muualla kuin meidän tuntemassamme 1 3-ulotteisessa aika-tila-avaruudessa. En ole väittänyt että tietäisin että ne ovat. En edes tiedä mitä "tämä ulottuvuus" tarkkaan otten on tai missä menevät tämän ja mahdollisesti jonkun muun universumin rajat.
Sinä olet väittänyt, että nämä 1 3 -ulottuvuutta on kaikki eikä vaikkapa kvanttilomittuminen kerro jostain / joistain muusta/muista "ulottuvuuksista" tai multiversumusita.
Sinä väität tietäväsi. Todistustaakka on sinulla. Mutta sinä vain intät.
- Anonyymi
Ateistien logiikka menee näin:
on oltava pienin mahdollinen tila, joka on universumin syntymisen alkuhetkessä.
Näin he siirtyvät ajatuksissaan tämän ajan ja avaruuden ulkopuolelle, ja luulevat, että tämä universumi on syntynyt jostakin, joka ei ole "tilaa" ja vieläpä käsitys ajastakin hämärrytetään, niin että se jokin ei olisi edes "ajassa".
Ei saatana mitä idiootteja!
Mistä teitä oikein sikiää?- Anonyymi
Ilmoja on pidellyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmoja on pidellyt.
Tulee tästä ilmojen pitelemisestä mieleen se, että kuinka monen promillen humalassa ja millaisessa helteessä kosmologit oikein ovat satunsa keksineet?
Hyvin ne näyttävät uppoavan ateistien hyväuskoiseen päähän ja rahat vaihtavat omistajaa: kunniaakin jaetaan ja ihan vain huijauksen johdosta.
- Anonyymi
On olemassa toinen ulottuvuus, josta tämä maailma on syntynyt. Se ei ole aikaa ja avaruutta vaan jotakin aivan muuta. Sieltä tämä universumi syntyi fysiikan lakien mukaan ja on siten alkujaan fyysinen.
Ulottuvuuksia on teorioiden mukaan enemmän kuin kaksi tai vain neljä, mutta tarkoitan tässä "toisella ulottuvuudella" tieteelle vielä osittain tuntematonta ulottuvuutta, josta maailma on todistetusti saanut alkunsa.
Näin tuli todistettua se, että luomista ei ole tapahtunut ja sen mahdollisena pitämiseen ei ole yhtä ainoaa järkevää syytä. On vain fyysinen maailma, josta tämäkin universumi on syntynyt ja on osa sitä jatkumoa ajan ja avaruuden ulkopuolella.
Kyllä se tiede tietää ja osaa selittää hyvin universumin synnyn. :)
Ajatella, että aikuiset ihmiset ihan oikeasti uskovat hiukkasten lentelevän tämän ja toisen ulottuvuuden välillä, jossa ei ole tilaa (avaruus) eikä aikaa. :)
Uskotko ateistien sadut ja pidät niitä totena?
Ovatko ne mahdollisesti todellisuutta kuvaavia?
Ei saatana mitä idiootteja! :)- Anonyymi
Valehtelu ja kiroilu eivät lisää juttujesi uskottavuutta.
- Anonyymi
<< Uskotko ateistien sadut ja pidät niitä totena?
Ovatko ne mahdollisesti todellisuutta kuvaavia? >>
Tieteellisesti osoitettuihin hypoteeseihin ei tarvitse edes uskoa. Kyse on kuitenkin tieteellisesti järkeväksi oletukseksi osoitetuista asioista (riippumatta kenenkään uskomisesta tai uskomattomuudesta). Ne todella ovat osoitetusti mahdollisia todellisuuden kuvaajia. Niistä on matemaattinen osoitus.
Taivaallisten taikajimien taikatemput tai haltiallisten voimien valmistamat saunat on sitten taas totaalisen uskomuksellisia: niistä ei ole mitään matemaattista mallia. Sellaisista ei ole mitään näyttöä, että sellaiset olisi edes mahdollisia. Kyse on pelkästään ihmisten hömelöistä, naivistisista uskomuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Uskotko ateistien sadut ja pidät niitä totena?
Ovatko ne mahdollisesti todellisuutta kuvaavia? >>
Tieteellisesti osoitettuihin hypoteeseihin ei tarvitse edes uskoa. Kyse on kuitenkin tieteellisesti järkeväksi oletukseksi osoitetuista asioista (riippumatta kenenkään uskomisesta tai uskomattomuudesta). Ne todella ovat osoitetusti mahdollisia todellisuuden kuvaajia. Niistä on matemaattinen osoitus.
Taivaallisten taikajimien taikatemput tai haltiallisten voimien valmistamat saunat on sitten taas totaalisen uskomuksellisia: niistä ei ole mitään matemaattista mallia. Sellaisista ei ole mitään näyttöä, että sellaiset olisi edes mahdollisia. Kyse on pelkästään ihmisten hömelöistä, naivistisista uskomuksista.Ajan ja avaruuden ulkopuolelta syntyvistä universumeista ei ole päteviä matemaattisia malleja. On vain saivartelua ja sanaleikkejä: verbaalista paskan jauhamista. Satuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajan ja avaruuden ulkopuolelta syntyvistä universumeista ei ole päteviä matemaattisia malleja. On vain saivartelua ja sanaleikkejä: verbaalista paskan jauhamista. Satuja.
<< Ajan ja avaruuden ulkopuolelta syntyvistä universumeista ei ole päteviä matemaattisia malleja >>
Tämä on tosiaan tuttua hihhuleilta: suora tieteellinen todiste toimitetaan silmien eteen, mutta hihhuli ei suostu edes lukemaan julkaisua vaan pistää laput silmille ja hokee samaa mantraansa kuin puolimielinen.
Jokainen uskovainen aina loppuviimeksi vaan yksinkertaisesti kieltäytyy uskomasta suoraa tieteelistä todistetta ja jatkaa vaan sen oman uskomuksen jakuttamista laput silmillä vaikka tieteellinen todiste osoittaa täysin suoraan toisin. Tuota juuri kutsutaan harhaluuloksi. Vaikka se osoitettaisiin suoralla tieteellisellä todisteella vääräksi, harhaluulo ei vaan muutu. Olet tyyppiesimerkki siis delusionaalisesta hihhulista. Tuo väittämäsi osoitettiin vääräksi. Eikä se siis oikeaksi muutu sillä, että inkutat tuota harhaluuloasi vielä tuhat kertaa.
<< On vain saivartelua ja sanaleikkejä: verbaalista paskan jauhamista. Satuja. >>
Ei. On suora matemaattinen osoitus. On, vaikka se kuinka syvästi loukkaisi uskonnollistyyppistä harhaluuloosi perustuvaa uskomustasi. Valitan. Et voi asialle mitään - vaikka kuinka pistäisit laput silmille, niin todiste on silti olemassa.
- Anonyymi
Olematonta ei ole olemassa, joten siitä ei synny yhtään mitään. Joka muuta väittää, on idiootti. Vähäjärkisiä ovat myös ne, jotka sanovat universumin laajentuvan ja olleen alussa vain millimetrin murto-osia halkaisijalta, mutta sen ulkopuolella ei ollut mitään. Sellaista kuin "ei mitään" ei ole olemassa, joten tuokin on satua.
- Anonyymi
Entä, jos tuo piste oli silloinen kaikkeus? Jos ei ole ulkopuolta, siellä ei ole edes "ei mitään".
- Anonyymi
Katsopa tarkemmin, niin huomaat heidän sanovan, ettei tiedetä, mitä on ulkopuolella.
- Anonyymi
Jobinkorot on rankat.
Niin siis yliluonnollinen taruolento napautti sormiaan ja taikoi tämän maailmankaikkeuden missä elämme.
Ei huano.- Anonyymi
V. olematon ei-mikään taikoi tyhjästä maailmankaikkeuden, jossa elämme.
Merkillistä.
- Anonyymi
Emme tiedä universumin "perimmäistä" alkuperää.
Jos perusteetta alamme fanittaa uskomusta, että Lentävä Spagettihirviö on SE tekijä joka on saanut universumin aikaan, niin mitä tuo uskomus lopulta selittäisi?
Universumin tuntematon alkuperä selitetään Spagettihirviöllä jonka alkuperä on tuntematon. Selitettiinkö siis mitään? Sen lisäksi että kaiken alkuperä selitetään selittämättömällä ja alkuperältään tuntemattomalla tietoisella toimijalla saadaan ainakin kaksi uutta vastaamatonta kysymystä:
1. MITEN Spagettihirviö sai universumin alkuun? Uskovaiset käyttävät uskonnollista termiä "luominen", jolla ei ole teologian ulkopuolella konkreettista merkitystä. "Sillee niinku jotenki" on konkreettisin määritelmä teologiselle verbille "luoda".
2. Jos universumin takana on tietoinen tekijä, niin tekijällä pitäisi olla motiivi eli universumilla pitäisi olla tarkoitus. Mitä tarkoitusta (ehkä noin) 2000 miljardin galaksin alati laajeneva universumi kuvastaa?
Tämän lisäksi voi kysyä onko luominen jo loppunut? Jos on, niin miksi? Ja jos ei ole loppunut, niin missä näemme sen tapahtuvan? Ja mitä luotiin? Alkuräjähdyskö vai jotain mikä edelsi alkuräjähdystä? Eli selittääkö luojajumalauskonto edes sitä mikä sai aikaan alkuräjähdyksen?
Ja jos joku uskovainen alkaa nillittämään, että ei luojajumala voi mikään Lentävä Spagettihirviö olla, niin kysyn että miten Spagu (ystävien kesken) eroaa "varteenotettavista" jumalkandidaateista? Mikä on ylipäätään "jumala". Se on yhtä hähmäinen termi kuin "luoda". Jos jumalan määrittelemää tingitään vähän syvemmältä niin äkkiä ollaan kehäpäätelmässä:
1. "Jumala" on niinku sellanen käsittämätön tyyppi joka on pystynyt niinku luomaan ihan kaiken.
2. "Luominen" on niinku sellanen jutska jonka vain Jumala pystyy duunaamaan.
Luojajumala-uskomus paljastuu siis uskiksille tyypilliseksi kielipeliksi, jossa epämääräisistä termeistä rakennetaan himmeli, jossa lopulta millään ei ole mitään konkreettista sisältöä. Ainoa tarkoitus on tehdä uskovaisuudesta vähemmän epäloogista ja perustelematonta. Eikä siinäkään onnistuta. - Anonyymi
Kosmologit ovat väärässä, kun luulevat universumin syntyneen ulottuvuudesta, jossa ei ole aikaa ja avaruutta. Ilman aikaa ei mitään voisi tapahtua, joten he ovat idiootteja väittäessään jotakin tapahtuvan ajan ulkopuolella.
- Anonyymi
Ennen kuin nimität toisia idiooteisi, suosittelen tutustumaan aiheeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen kuin nimität toisia idiooteisi, suosittelen tutustumaan aiheeseen.
Liika tieto vain haittaa varmojen mielipiteiden laukomista.
- Anonyymi
Ja mitä paikkaan tulee, niin kaikki mitä tiedetään tapahtuvan, tapahtuu avaruudessa (tilassa), joten jos jotakin tapahtuisi "tilan ulkopuolella", niin se edellyttäisi ulottuvuutta, jossa ei ole avaruutta eikä materiaa, eikä mitään fyysistä, joten käytännössä se olisi ns. hengen maailma, josta jumaltarut ja antiikin filosofit kertovat.
Tähänkö arvon kosmologit siis uskovat: henkiin ja henkien maailmaan? :)- Anonyymi
Miten voisit havaita tapahtumat jotka tapahtuvat "tilan ulkopuolella"?
Miten voisit havaita jos jotkut tämän "tilan" hiukkaset ovat samanaikaisesti jossain toisessa tilassa tai olevaisuudessa?
"Kaikki mitä tiedetään" on äärimmäisen huono argumentti jos pohditaan selitystä asioille, joille ei vielä ole kattavaa selitystä. - Anonyymi
Itsehän tuossa päättelit "hengen maailman". Kosmologit eivät siihen usko. He ovat sovinnolla tietämättä silloin, kun tietoa ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsehän tuossa päättelit "hengen maailman". Kosmologit eivät siihen usko. He ovat sovinnolla tietämättä silloin, kun tietoa ei ole.
Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio
Srila Sridhar Maharaj: Opiskelet filosofiaa ja uskontoa. Oletko opiskellut Hegeliä? Hänen filosofiaansa kutsutaan myös panenteismiksi. Siinä sanotaan, että Jumala on läsnä kaikessa. Mutta toisin kuin panteismi, se sanoo, että Jumala on itsenäinen subjekti, joka seisoo kaiken yläpuolella ja ulkopuolella. Hegeliä pidetään myös perfektionismin filosofian synnyttäjänä. Hän väittää, että Absoluutti on luonnostaan vapaa ja ehdollistettu samanaikaisesti. Totuus on dynaaminen: se kehittyy teesin, antiteesin ja synteesin kautta. Tätä voidaan kutsua Totuuden evoluutioksi.
iuy - Anonyymi

iuySrila Sridhar Maharaj
Kivi, hypnoosi ja maailmankaikkeus
Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio
Tämä luku on ote Srila Sridhar Maharajan ja neurofysiologin, tohtori Dr. Daniel Murpheyn ja orgaanisen kemian Dr. Thoudam Singhin välisestä keskustelusta.
Tohtori Singh: Kun tiedemiehet puhuvat evoluutiosta, he tarkoittavat prosessia, jossa elämä syntyy aineesta. Kuulin, että näkemyksesi perustuvat hyvin erilaiselle perustalle. Väitätte, että kaikki syntyy tietoisuudesta.
Srila Sridhar Maharaj: Kyllä, tietoisuus on ensisijainen ja aine on toissijainen. Kaikkien aineellisten asioiden perustana on tietoisuus, joka on luonteeltaan henkistä. Kun havainnoimme aineellista esinettä, yksi tietoisuus on suoraan vuorovaikutuksessa toisen, muuntuneen tietoisuuden kanssa. Tietoisuus muuttuu aineeksi, se siirtyy toiseen laadulliseen tilaan. Mutta se ei tapahdu heti: aluksi se on hämärän peitossa. Sitten tämä sumuinen tietoisuus materialisoituu. Tällä tavoin hengestä tulee ainetta. Aine on tietoisuuden alin vaihe, mutta alun perin se on henkeä.
ugt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Srila Sridhar Maharaj

ugtEnnen kuin sielu sukeltaa aineelliseen tietoisuuteen, se on jonkin aikaa tietoisuuden epämääräisen heijastuksen, chidabhasan, tilassa. Vasta sen jälkeen se voi kokea aineellisen tietoisuuden. Kun puhdas tietoisuus kehittyy aineelliseksi tietoisuudeksi, se käy läpi hämärtymisvaiheen, chidabhasan. Näin ollen mikä tahansa aineellinen esine on eräänlainen hengen olemassaolon muoto.
Tohtori Singh: Mikä on chidabhasa?
Srila Sridhar Maharaj: Se on jotain mielen kaltaista. Oletetaan, että tietoisuus haluaa kokea, mitä aine on. Sitä varten sen on astuttava aineelliseen maailmaan, mutta ensin se muuttuu aineelliseksi tietoisuudeksi. Kun siitä on tullut aineellinen, se voi kokea, mitä aine on. Darwinin teorian mukaan aineesta ei myöskään tule välittömästi elollista. Se käy läpi kehitysvaiheita.
yfr - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen kuin sielu sukeltaa aineelliseen tietoisuuteen, se on jonkin aikaa tietoisuuden epämääräisen heijastuksen, chidabhasan, tilassa. Vasta sen jälkeen se voi kokea aineellisen tietoisuuden. Kun puhdas tietoisuus kehittyy aineelliseksi tietoisuudeksi, se käy läpi hämärtymisvaiheen, chidabhasan. Näin ollen mikä tahansa aineellinen esine on eräänlainen hengen olemassaolon muoto.
Tohtori Singh: Mikä on chidabhasa?
Srila Sridhar Maharaj: Se on jotain mielen kaltaista. Oletetaan, että tietoisuus haluaa kokea, mitä aine on. Sitä varten sen on astuttava aineelliseen maailmaan, mutta ensin se muuttuu aineelliseksi tietoisuudeksi. Kun siitä on tullut aineellinen, se voi kokea, mitä aine on. Darwinin teorian mukaan aineesta ei myöskään tule välittömästi elollista. Se käy läpi kehitysvaiheita.
yfrKysymys: Eikö aineellinen maailma tunneta näin?
Śrīla Srīdhar Mahārāj: Ei, aistihavainnot eivät saastuta henkisen todellisuuden tietoa, toisin kuin tietoa illusorisesta aineellisesta maailmasta. Tämä näkemisen lahja annetaan ylhäältä, Vaikunthasta, Vishnun ikuisista kumppaneista. Kyky havaita henkinen todellisuus on luontainen vain sielulle. Mikään aisti tai aineellinen ego ei voi havaita subjektiivista todellisuutta tai häiritä tätä havaitsemista.
...
Tohtori Singh: Bhaktivedanta Swami Maharaj on pyytänyt meitä todistamaan tieteellisesti, että aine tulee elämästä. Onko siitä mitään tieteellistä näyttöä?
Srila Sridhar Maharaj: Evoluutioteoriassa Darwin esitti, että elämä on peräisin elottomasta aineesta. Me olemme päinvastaista mieltä. Ympäröivän maailman monimuotoisuus on seurausta subjektiivisen tietoisuuden kehittymisestä. Evoluutio tapahtuu sisäisesti, ei ulkoisesti, kuten yleisesti ajatellaan. Tätä Vedanta opettaa. Todellisuus ei ole seurausta epätäydellisen kehittymisestä täydelliseksi, tiedostamattoman kehittymisestä tietoiseksi. On oikeampaa sanoa: osa täydellisestä näyttää epätäydelliseltä. On naurettavaa ajatella, että epätäydellinen on tuottanut täydellisyyden,
ih - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys: Eikö aineellinen maailma tunneta näin?

ihSrila Sridhar Maharaj
Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio
Maailmassa on monia ateismin koulukuntia. Intiassa tunnetuimpana ateistisena filosofina pidetään Charvaka Munia. Hänen opetuksensa muistuttavat länsimaiden äärimmäistä ateismia. Hänen mukaansa tietoisuus on seurausta aineellisten elementtien kemiallisesta vuorovaikutuksesta. Fyysisen ruumiin tuhoutumisen jälkeen ei jää jäljelle sielua tai tietoisuutta, vain kasa kemiallisia elementtejä, jotka kerran muodostivat ruumiin. Aivan kuten yksinkertaisimpien aineiden yhdistyminen tuottaa jotain monimutkaisempaa, aineellisten elementtien fyysinen yhdistyminen tuottaa tietoisuuden, eikä lihan tuhoutumisen jälkeen mitään ole jäljellä. Länsimaissa tämän filosofian muotoili ensimmäisenä Epikuros.
Astetta korkeampi on buddhalaisuus. Buddhalaiset väittävät, että fyysisen ruumiin tuhoutumisen jälkeen jäljelle jää hienojakoinen ruumis, eräänlainen mentaalinen entiteetti, joka syntyy uudelleen lihassa.
hbvc
- Anonyymi
Tempaus on sen verran ihmeellinen että monien mielet muuttuu. Sen jälkeen on vain viidakoiden lait voimissa. Varoitinko.
- Anonyymi
Kristitty seuraa Jeesusta, mutta miksei hänellä ole lähimmäisenrakkautta, kuten Jeesuksella oli. Alkuperäisestä kristillisestä sanomasta ei ole jäljellä enää mitään.
8f - Anonyymi
Miki sitten jotkut kristilliset lahkot sanovat, että ylöstempaus tapahtuu, kun taas toiset sanovat, että ylöstempausta ei tapahdu. Eikö edes tästä asiasta ole yksimielisyyttä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miki sitten jotkut kristilliset lahkot sanovat, että ylöstempaus tapahtuu, kun taas toiset sanovat, että ylöstempausta ei tapahdu. Eikö edes tästä asiasta ole yksimielisyyttä?
Ihmiselämän tulisi olla askeettista, jotta se läpäisee testin: kuoleman. Ihmiselämä on valmistautumista kuolemaan. Vähintään 40-50-vuotiaana sitä pitäisi alkaa miettiä. Sillä se määrittää, mitä tapahtuu jatkossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiselämän tulisi olla askeettista, jotta se läpäisee testin: kuoleman. Ihmiselämä on valmistautumista kuolemaan. Vähintään 40-50-vuotiaana sitä pitäisi alkaa miettiä. Sillä se määrittää, mitä tapahtuu jatkossa.
Kristinuskossa on paljon erilaisia lahkoja, jotka taistelevat paremmuudesta keskenään.
Mitä tarkoittaa lahko? Lahko sanoo, että kaikki muut ovat väärässä, vain me olemme oikeassa. Vain meidän kirkon kautta saat pelastuksen, kaikki muut menevät helvettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskossa on paljon erilaisia lahkoja, jotka taistelevat paremmuudesta keskenään.
Mitä tarkoittaa lahko? Lahko sanoo, että kaikki muut ovat väärässä, vain me olemme oikeassa. Vain meidän kirkon kautta saat pelastuksen, kaikki muut menevät helvettiin.... koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään...
Aineellinen olemassaolomme on kuin asuisi vankilassa.
76d - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aineellinen olemassaolomme on kuin asuisi vankilassa.
76dMeidän on siirryttävä tietämättömyydestä valoon, tietämättömyydestä tieteeseen. Mitä tiede on? Tiede ei tarkoita hyväksikäytön laajentamista, koska tiedämme hyvin, että reaktio on väistämätön.
y - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän on siirryttävä tietämättömyydestä valoon, tietämättömyydestä tieteeseen. Mitä tiede on? Tiede ei tarkoita hyväksikäytön laajentamista, koska tiedämme hyvin, että reaktio on väistämätön.
yVeda-teksteissä kuvataan Maan lisäksi myös muita planeettoja, koko maailmankaikkeutta, rinnakkaisuniversumeja, vaikka niitä kutsutaankin eri nimillä.
9u - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veda-teksteissä kuvataan Maan lisäksi myös muita planeettoja, koko maailmankaikkeutta, rinnakkaisuniversumeja, vaikka niitä kutsutaankin eri nimillä.
9uSrila Sridhar Maharaj: Hegelin ajattelussa Totuus kehittyy dynaamisesti teesin, antiteesin ja synteesin kautta.
…
Ensin tulee teesi, sitten sen antiteesi, sitten ne yhdistyvät - syntyy synteesi, ja siitä tulee uusi teesi. Sitten taas antiteesi ja korkeampi harmonia synteesissä. Totuus on dynaaminen, se kehittyy. Ja Hegel puhuu Totuuden kehityksestä. Ehkä kaikkien länsimaisten filosofien joukosta hän erottuu erityisen syvällisen ajattelunsa ansiosta. Saksalainen koulukunta on itse asiassa kuuluisa monista merkittävistä ajattelijoista, kuten Max Mülleristä. Saksalaiset kunnioittivat ja rakastivat intialaista kulttuuria niin paljon, että Saksasta voi löytää muinaisia intialaisia tekstejä, jotka ovat olleet pitkään kadoksissa itse Intiassa. Intia ei koskaan ollut Saksan siirtomaa, mutta saksalaiset ovat aina olleet kiinnostuneita sen kulttuuriperinnöstä. Saksan sodasta huolimatta he säilyttivät monia ainutlaatuisia tekstejä, jotka olivat peruuttamattomasti kadonneet Intiassa.
…
ytds - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Srila Sridhar Maharaj: Hegelin ajattelussa Totuus kehittyy dynaamisesti teesin, antiteesin ja synteesin kautta.
…
Ensin tulee teesi, sitten sen antiteesi, sitten ne yhdistyvät - syntyy synteesi, ja siitä tulee uusi teesi. Sitten taas antiteesi ja korkeampi harmonia synteesissä. Totuus on dynaaminen, se kehittyy. Ja Hegel puhuu Totuuden kehityksestä. Ehkä kaikkien länsimaisten filosofien joukosta hän erottuu erityisen syvällisen ajattelunsa ansiosta. Saksalainen koulukunta on itse asiassa kuuluisa monista merkittävistä ajattelijoista, kuten Max Mülleristä. Saksalaiset kunnioittivat ja rakastivat intialaista kulttuuria niin paljon, että Saksasta voi löytää muinaisia intialaisia tekstejä, jotka ovat olleet pitkään kadoksissa itse Intiassa. Intia ei koskaan ollut Saksan siirtomaa, mutta saksalaiset ovat aina olleet kiinnostuneita sen kulttuuriperinnöstä. Saksan sodasta huolimatta he säilyttivät monia ainutlaatuisia tekstejä, jotka olivat peruuttamattomasti kadonneet Intiassa.
…
ytds”Mistä tämä luominen on peräisin? Miksi tämä maailma luotiin? Ja milloin luominen tapahtui?” Eri koulukunnat antavat näihin kysymyksiin erilaisia vastauksia. On olemassa useita empiirisiä kysymyksiä, joiden empiirinen ratkaiseminen on pohjimmiltaan mahdotonta.
65 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Mistä tämä luominen on peräisin? Miksi tämä maailma luotiin? Ja milloin luominen tapahtui?” Eri koulukunnat antavat näihin kysymyksiin erilaisia vastauksia. On olemassa useita empiirisiä kysymyksiä, joiden empiirinen ratkaiseminen on pohjimmiltaan mahdotonta.
65Mitä tarkoittaa empiirinen kysymys? Empiirista tutkimusta kyllä on.
- Anonyymi
Mitä oli ennen alkuräjähdystä?
Jos uskot, että sitä ennen ei ollut aikaa, olevaista tai tapahtumia, niin uskot universumin syntyneen olemattomasta.
Oliko jotakin vai eikö ollut?- Anonyymi
Voimmeko tietää varmuudella sen, miten universumi ja elämä ovat syntyneet? Emme voi. Koska me emme tiedä sitä, niin ei ole järkevää uskoa mitään, tai sulkea pois mitään järkevää vaihtoehtoa: esimerkiksi universumin olemiseen tuleminen jonkin sitä edeltävän olevaisen vaikutuksesta tai tapahtumien johdosta.
Tiedemiehet pohtivat nykyään sitä, mitä oli ennen universumin syntyä - vai onko se ollut aina olemassa jossakin muodossa - ja mitkä tapahtumat tai tekijät ovat johtaneet sen syntyyn. Aiemmin tämän asian pohtimista ja kysymistä pidettiin järjettömänä, mutta nyt nuo samat tiedemiehet pohtivat ja kysyvät sitä itse. :)
~tutkija - Anonyymi
Jaa, siis luulette että 3D :n keksiminen ja ilmaantuminen todelliseksi olisi tapahtunut samalla kuin se luotiin?! Tietenkään EI! Jumalien Henget loivat kaikkien kaikkeuksien aluissa paljon nykyistä simppelimpiä todellisuuksia... He tekivät aluksi teoriat ja luonnonlait, kuten pelisäännötkin tehdään , ja nykyistä maailmankaikkeutta ei voinut luoda edes ennen sitä, kun joku henki oli laskenut tavallisia lukumääriä ja numeroita lukemaan 10^300 asti... Sitä ei tehty tietenkään IHMISEN hitaalla sanoituksella, vaan taajuus-värähtelijöillä ja kaiken aikaa maailmankaikkeus pysyy olemassa vain sen vuoksi, että ne lasketaan mm. atomeille joka ainut hetki uudelleenkin... Älkää ENÄÄ uskoko turhaan hulluun noituuteen, jossa IHMISEN pieni kyky matematiikkaan olisi sekään riittänyt vielä mihinkään... Me olemme ruumiiltamme vain eläimiä, jotka hetken saavat sekoilla, eläimellisessä ruumiissaan, mutta tietomme takia meille tuli hiukan edes, Jumalien luontoa...
- Anonyymi
Asia on ratkaistu. Olemattomasta ei voi syntyä mitään, joten jotakin on ollut aina olemassa. Kosmologit ovat siis erehtyneet, kun ovat sanoneet, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään, eikä sen vuoksi ole järkevää kysyä, mitä oli ennen alkuräjähdystä. Typerää sakkia koko joukko: satuja kertoilevat, kun eivät tiedä.
- Anonyymi
Vääristelet toisten sanomisia:
" Kosmologit ovat siis erehtyneet, kun ovat sanoneet, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään"
Oikein olisi sanoa, ettei havaitsemastamme universumista ollut ennen alkuräjähdystä mitään eikä ole tietoa siitä, mitä muuta olisi ehkä ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vääristelet toisten sanomisia:
" Kosmologit ovat siis erehtyneet, kun ovat sanoneet, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään"
Oikein olisi sanoa, ettei havaitsemastamme universumista ollut ennen alkuräjähdystä mitään eikä ole tietoa siitä, mitä muuta olisi ehkä ollut.Enkä vääristele. Kosmologit ovat sanoneet, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään, joten ei ole järkevää kysyä "Mitä oli ennen alkuräjähdystä?"
Jos kerran ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään, ja universumi on 13,82 miljardia vuotta vanha, niin mihin kosmologit ja heidän tarujaan uskovat ateistit ovat uskoneet?
Siihen, että universumi syntyi olemattomasta eli "ei mistään".
Kyllä te sitten olette pimeää porukkaa te ateistit ja kosmologit, joihin te luotatte. Tolloja uskovaisia! :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkä vääristele. Kosmologit ovat sanoneet, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään, joten ei ole järkevää kysyä "Mitä oli ennen alkuräjähdystä?"
Jos kerran ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään, ja universumi on 13,82 miljardia vuotta vanha, niin mihin kosmologit ja heidän tarujaan uskovat ateistit ovat uskoneet?
Siihen, että universumi syntyi olemattomasta eli "ei mistään".
Kyllä te sitten olette pimeää porukkaa te ateistit ja kosmologit, joihin te luotatte. Tolloja uskovaisia! :)Nyt jo jankutat vääristelyäsi:
" Kosmologit ovat siis erehtyneet, kun ovat sanoneet, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään, "
Linkitäpä kosmologien tiedejulkaisu, jossa noin muka sanotaan. - Anonyymi
Oletko kuullut koskaan sanottavan, että ei ole järkevää kysyä sitä, mitä oli ennen Alkuräjähdystä, koska sitä ennen ei ollut mitään?
Tuollahan nuo linkit ovat :
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/12/16/universumin-syntyyn-ja-alkuun-viittaavia-julkaisuja/ - Anonyymi
ÄÄh, mitähän nytkään tarkoitat "olemattomalla", ei mikään mahdollinen asia ole absoluuttisesti olematonta, vaikka logiikassa on olematonta se, joka tehdään valheeksi... On sekin silti valhetta, että valehdellaan mukamas todeksi vain sellainen tapahtuma, mitä ei tarkkaan ottaen tapahtunutkaan... No, se voi tapahtua silti huomenna, mutta silloinkaan ei saisi kai valehdella, että se TAPAHTUI JO EILEN?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko kuullut koskaan sanottavan, että ei ole järkevää kysyä sitä, mitä oli ennen Alkuräjähdystä, koska sitä ennen ei ollut mitään?
Tuollahan nuo linkit ovat :
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/12/16/universumin-syntyyn-ja-alkuun-viittaavia-julkaisuja/Pelkkä materialismi, edes fysiikka/kemia ei ole riittävä SYY siihen, miksi täällä mualimankaikkeuessa on nyt mitä on. Eikä nuo em. tieteet, vaikka yhdistettynä astronomiaan/kosmologiaan vastaa kysymykseen: MIKSI olemme täällä, ja miksi jotkut haluavat selittää henkisen lähtökohdan varsinkin eläville olennoille merkityksettömänä poies. Jos he siinä onnistuisivat, niin hehän vain mykistyisivät lopullisesti? Tuo em. johtuu siitä, että nk. pahisenkelit eivät saaneet selville Korkeimman olennon salaisuutta... Ja käsittääkseni ei sitä tiedä Jumalansa suhteen "oikeatkaan" enkelit... Mutta minä väitän, että jos tiedät vain OMAN syntysi syyn, tänne, olet tiennyt jopa TUON salaisuuden, mikä Jumalallakin itseään kohtaan on... Se tuskin on sama syy siltikään, mikä Yli-Jumalan olemassaoloon ensimmäisenä on, mutta miksi pitäisikään?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko kuullut koskaan sanottavan, että ei ole järkevää kysyä sitä, mitä oli ennen Alkuräjähdystä, koska sitä ennen ei ollut mitään?
Tuollahan nuo linkit ovat :
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/12/16/universumin-syntyyn-ja-alkuun-viittaavia-julkaisuja/Ja mikä olikaan noista se tarkka viite ja sitaatti, jossa kosmologi on pätevässä tiedejulkaisussa kirjoittanut, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään. Eihän tuossa ole muuta kuin jumalablogi listaa julkaisuviitteitä ja valheellisesti vääristelee niiden sisältöä.
On kyllä hirveä pakkomielle vääristellä tieteen käsitystä, jotta saisi jonkun maalin oman uskonsa tueksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkä materialismi, edes fysiikka/kemia ei ole riittävä SYY siihen, miksi täällä mualimankaikkeuessa on nyt mitä on. Eikä nuo em. tieteet, vaikka yhdistettynä astronomiaan/kosmologiaan vastaa kysymykseen: MIKSI olemme täällä, ja miksi jotkut haluavat selittää henkisen lähtökohdan varsinkin eläville olennoille merkityksettömänä poies. Jos he siinä onnistuisivat, niin hehän vain mykistyisivät lopullisesti? Tuo em. johtuu siitä, että nk. pahisenkelit eivät saaneet selville Korkeimman olennon salaisuutta... Ja käsittääkseni ei sitä tiedä Jumalansa suhteen "oikeatkaan" enkelit... Mutta minä väitän, että jos tiedät vain OMAN syntysi syyn, tänne, olet tiennyt jopa TUON salaisuuden, mikä Jumalallakin itseään kohtaan on... Se tuskin on sama syy siltikään, mikä Yli-Jumalan olemassaoloon ensimmäisenä on, mutta miksi pitäisikään?!
Juuri tuostahan on kysymys. Jos usko pidetään uskona ja sillä ei yritetä korvata tieteen tuottamaa tietoa, niin ainakin minulle on yksi hailee, mihin kukin uskoon.
Mutta kun palsta lienee juurikin siksi, että täällä keskustellaan, miten luomistaru olisi muka tieteellisempi kuin tiede (evolutionismi kuten kretut tiedettä kutsuu). Ongelma vain on se, että kaikki avaukset, joissa luomiskertomusta yritetään analysoida tieteellisesti, kaikkoavat kreationistit kuin pieru Saharaan. Sen sijaan heillä on hirveä vimma esitellä omia harhojaan luonnontieteistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mikä olikaan noista se tarkka viite ja sitaatti, jossa kosmologi on pätevässä tiedejulkaisussa kirjoittanut, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään. Eihän tuossa ole muuta kuin jumalablogi listaa julkaisuviitteitä ja valheellisesti vääristelee niiden sisältöä.
On kyllä hirveä pakkomielle vääristellä tieteen käsitystä, jotta saisi jonkun maalin oman uskonsa tueksi.Otetaan yksi esimerkki (vastaavia löytyy monesta julkaisusta linkin takana):
Vanhemman alkuräjähdysteorian mukaan maailmankaikkeus syntyi tyhjästä tai lähes
tyhjästä äärettömän tiheästä ja kuumasta tilasta (~ 10 32 K), singulariteetista, kvanttifluktuaationa eli tyhjiöenergiana 13,82 miljardia vuotta sitten kosmisen
inflaation jälkeen.
https://docplayer.fi/58816850-Maailmankaikkeuden-synty.html
Tämä sama vanha satu toistuu useimmissa linkin takana olevissa julkaisuissa, jotka perustuvat tiedemiesten sanoihin.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/12/16/universumin-syntyyn-ja-alkuun-viittaavia-julkaisuja/
Huomaan, että palstan useimmat ateistit eivät tunne lainkaan sitä, mihin uskovat... :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otetaan yksi esimerkki (vastaavia löytyy monesta julkaisusta linkin takana):
Vanhemman alkuräjähdysteorian mukaan maailmankaikkeus syntyi tyhjästä tai lähes
tyhjästä äärettömän tiheästä ja kuumasta tilasta (~ 10 32 K), singulariteetista, kvanttifluktuaationa eli tyhjiöenergiana 13,82 miljardia vuotta sitten kosmisen
inflaation jälkeen.
https://docplayer.fi/58816850-Maailmankaikkeuden-synty.html
Tämä sama vanha satu toistuu useimmissa linkin takana olevissa julkaisuissa, jotka perustuvat tiedemiesten sanoihin.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/12/16/universumin-syntyyn-ja-alkuun-viittaavia-julkaisuja/
Huomaan, että palstan useimmat ateistit eivät tunne lainkaan sitä, mihin uskovat... :)Siis kuka olikaan tuo kirjoittaja, joka tuon yllä olevan väittämäsi on sanonut? Tuolla ei siis suoraan viitattu kenenkään kosmologin sanomiseen.
Tuo lukiotasoinen selitys myös hieman oikoo mutta toki antaa kansantajuisen kuvan. Jos nimittäin käy selittämään, mitä singulariteetti tarkoittaa, loppuu suurimmalta osalta käsityskyky. Siksi jokin popularisoitu teksti saattaa viitata esim. "lähes tyhjään".
Big Bang teoria lähtee singulariteetista eikä ota kantaa siihen, mitä oli ennen tuota tilaa. Enkä usko, että kukaan kosmologi liittäisi teoriaan omiaan. Se, että joku arvailee, mitä oli ennen singulariteettia, on oma aiheensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otetaan yksi esimerkki (vastaavia löytyy monesta julkaisusta linkin takana):
Vanhemman alkuräjähdysteorian mukaan maailmankaikkeus syntyi tyhjästä tai lähes
tyhjästä äärettömän tiheästä ja kuumasta tilasta (~ 10 32 K), singulariteetista, kvanttifluktuaationa eli tyhjiöenergiana 13,82 miljardia vuotta sitten kosmisen
inflaation jälkeen.
https://docplayer.fi/58816850-Maailmankaikkeuden-synty.html
Tämä sama vanha satu toistuu useimmissa linkin takana olevissa julkaisuissa, jotka perustuvat tiedemiesten sanoihin.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/12/16/universumin-syntyyn-ja-alkuun-viittaavia-julkaisuja/
Huomaan, että palstan useimmat ateistit eivät tunne lainkaan sitä, mihin uskovat... :)Missä julkaisussa nuo on julkaistu? Tuo on suomenkielinen teksti, joten tuskin kansainvälisellä foorumilla ainakaan. docplayer linkki jumalblogista viittasi siihen, että kyseessä on hihhulien omat jutut.
Ainakaan agnostikko tämä ei ole vaan ihan puhdasverinen fundisuskova. Jos siis kyseessä samainen muita v***n tolloiksi nimittelevä mestari. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä julkaisussa nuo on julkaistu? Tuo on suomenkielinen teksti, joten tuskin kansainvälisellä foorumilla ainakaan. docplayer linkki jumalblogista viittasi siihen, että kyseessä on hihhulien omat jutut.
Ainakaan agnostikko tämä ei ole vaan ihan puhdasverinen fundisuskova. Jos siis kyseessä samainen muita v***n tolloiksi nimittelevä mestari.Mitä oli ennen universumin alkua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä oli ennen universumin alkua?
Siitä ei ole havaintoja, joten emme tiedä. Arvailla aina voi.
- Anonyymi
Olemattomasta ei voi syntyä mitään, koska sitä ei ole olemassa. Tiedemiehet ovat erehtyneet, kun ovat sanoneet universumin syntyneen tyhjästä, joka on kirjaimellisesti "ei mitään", ja on siten olematon.
Teitä on kusetettu! :)- Anonyymi
Emmehän me tiedä kaikkea sitä, mitä nytkin on olemattomuudessa, kyse on siitä, että silloin tällöin kaikkea rakennetaan lisää => kehitytään, ja Salomo sanoi niinkin, että "Jos sanotaan, tämä on uutta, tätä ei ole ennen ollut, sitäkin oli silti jo aiemminkin" - vaikkei ehkä niin konkreettisesti rakennettuna havaittavaksi ja todelliseksi.. Älä käsittele olemattomuuttakaan niinkuin mikä tahansa havaittu tilanne ei olisi myöhemmin edes todellista ja mahdollista...
Ei alussa ollut olemassa niin paljon kuin nykyään, ja tieto varsinkin lisääntyy, juurikin oikea tieto, alussahan kaikki maailmankuvatkin olivat meillä ihmisilläkin virheellisiä...
"Mikään valhe ei ole lähtöisin totuudesta"(Johannes), mutta implikaatiossa on mahdollista että valhevalintakin onkin loogisen operoinnin jälkeen totta. Ja on logiikassa sekin mahdollista että tosivalinnoista(yleensä kahden valinnan tapauksessa) tuleekin toisen valinnan kanssa valhettakin, mutta ei Johannes SITÄ tiennyt... Eikä seemiläisiä kansoja, edes Israelia syytetty logiikan keksimisestä:-)
- Anonyymi
Universumin iäksi on määritelty viimeksi 13,82 miljardia vuotta ja yksi pikosekunti. Tutkijat erehtyivät aiemmin ja sanoivat sen olevan vain 13,7 miljardia vuotta vanha. Olet sitten sekoittanut omassa päässäsi nämä kaksi lukua: How The Universe Works sarjan tiedemiesten sanoman 13,7 miljardia vuotta ja nykytietämyksen 13,82 miljardia vuotta, niin että nolasit itsesi sanomalla universumin iäksi 13,72 miljardia vuotta.
Eikö hävetä tai nolota yhtään? :)- Anonyymi
Joo, jos tämä olisi vasta 13,82 miljardivuotinen luomisviikko, olisi Galactinen Jumala - sekin kuitenkin vain eräs Suuirsta Arkkienkeleistä vasta "reilun kolmen viikon ikäinen", mutta eipä taida olla... Vaikka ei sekään ole sinänsä mahdotonta, että nykyinen maailmankaikkeus olisi vielä melko lähellä alkuaankin? Galaksissamme on siis mitattuna Hubleilla tms. noin 200 gigaa tähteä x 7 päivää eli sen ilmaantumiseen vuorotellen meni hiukan alle 4 gigaa vuotta. Älkää silti kiintykö mihinkään hatusta temmattuun lukuarvioon, jos ette ITSE ymmärrä sitä laskelmaa millä se todistettaisiin. Älkääkä liikaa tai ollenkaan jankuttako minkään IHMISAUKTORITEETIN tietoa oikeana, jos ette ITSE opiskelemalla samaa päädy samaan tulokseen kuin hän... Kyllä uskoakin saa, mihin tahansa tietoonsa, tai vaikka hullujenkin tietoihin - tietenkin, ongelma on vain, että todennäköisemmin tulisimme imaisemaan vain helpon valheen tiedoksemme - silloinkin.
Haluatteko tietää, miten suuri on Ukko? Hän sanoi juuri senkin että - "Ukko?" Hän kaiken kaikessa vaikuttaa, mutta hänen mahdottomin tekonsa oli se, että kykeni tekemään muita eläviä kuin itsensä. SIKSI Jumala ei syytä ketään itsestään hylkäämäänsä persoonaa tietämättömyydenkään takia, jos se on tahatonta, eihän se Häntä itseään haittaa... "Lapsikultansa/palvelijansa vain miettivät kaikenlaista pientä ja hölmöäkin"
- Anonyymi
ÖÖh, miettikääpä vähän tarkemmin: Ei kukaan/mikään ole luonut/kehittänyt tätä nykyistä universumia ensimmäisenä tekonaan, vaan jos tekin muistaisitte jotakin alkutiloista, olisitte vaikka nk. "OIKEITA ATEISTEJA", tajuaisitte, että ennen nykyistä melko massiivisen resoluution universumia oli aiempia maailmankaikkeuksia, kuin pienempiä "pelilautoja"... Luojaa, kuka/mikä Hän/Se sitten tarkkaan ottaen olisikin - on silti mahdotonta selittää poies kaiken luomiskehittämisestä ja muistakin kuvioista, tai jos selittää, on vain käsittääkseni itse rakastanut valheteorioita enemmän - kuin tosia..
Ateismi on alkutilalle silti ihan oikea oletus, vasta kun Jumala - Se Wanhin ja Oikea - loi itsestään itselleen enkelihenkiä, tuli luoduille olennoille itselleen tarve, kunnioittaa ja ylistää tai pilkatakin Luojaansa, vaikka tapahtui MYÖS SE, kuuluisa Luciferin manifesti ja kapina, jossa eräät alkuenkelit halusivat itse tulla kunnioitetuksi LUOJIEN LUOJANA, mutta siinä oli ongelma vain se, että He eivät olleet silti SE sama olio, kuin se silloinenkaan Ukko Ylijumala. Jumala ymmärsi silti täysin, miksi pahiksetkin halusivat olla suuresti kunnioitettuja olentoja tms. mutta oli vain mahdotonta korvata Kaiken Luonut Wanhin ja Wiisain Luoja, nuoremmilla, ja onkin ikuisesti mahdotonta, SE! Ihmisten maailmassa on helppoa korvata vanhuksia nuoremmillaan, mutta henkimaailmassa, jossa kaikki olennot ovat ikuisia ja kuolemattomia, ei ollut, eikä ole koskaan mahdollista muuttaa tietynlaista "nokkimisjärjesteystä".. Johtuen siitä, että kaikki muut, suuretkaan enkelit eivät kykene itse ylläpitämään omiakaan luotujansa olemassa, kuten se ainoa UKKO
YLIJULLE tekee... Älkää taistelko turhaan, Alku-Jumalaa vastaan, Hän ymmärtää kaiken muun, paitsi syntinne, mutta Jeesus käsittääkseni ymmärtää juuri sen, Hän tietää kuinka helppoa on joutua harhaan himojen takia, ja kuinka helposti ihmisen mieli on harhaanjohdettavissa... Sen Hän selittää, tapauskohtaisesti Isälleen, kun Isä ei silti aina ymmärrä itse syytä siihen, miksi monista tuli vasta kiittämättömiä ja pahoja. Pahuus oli alussa varsinkin vain HERJA, ja juuri oikeat enkelit suorittivat sitä paljonkin toisinaan kohtaan, eikä kukaan heistä halunnut olla paha enkeli, mutta eräät enkelit, koska halusivat enemmän, eivät kestäneet HYVIN ja OIKEIN sitä, mikseivät olleet itse parempia kuin Luojansa... - Anonyymi
EN tarkoita, että Isä olisi sinänsä tyhmä, jos ei ymmärrä syntiämme. Minusta kyse on vain siitä, että jos ihminen EI ITSE anna järkensä pimentyä, hän aina saisi sen selville, mikä on totta/valhetta. Ihmisen ruumis on joko pahan/hyvän hengen temppeli, eikä Jumala pohjimmiltaankaan välitä suuremmin siitä - kumman, sehän on vain keskinäinen vertailumme, mutta kyllä Jumala antaa aurinkonsa nousta pyhillekin, ei aina vain pahoille...
Isä ei mielestään silti tehnyt ja luonut sellaista perinnöllistä virhettä ruumiiseemme, edes syntiinlankeemus ei sitä aiheuta, eli että meidän olisi koskaan mukamas pakko ruveta suorittamaan pelkkää pahaa... Ei pahaa ole koskaan tarkoitettu suoritettavaksi, sen olisi tarkoitus olla vain herja ja valhekin, jolla hyvän ymmärtimen saaneet edes, tai sellaiseen opiskelleet, pystyivät aina kääntymään, jos ymmärsivät, miksi heillekin tuli välillä pahojakin suorituksia, joista muut heitä moittivat... Ei kenenkään tarvitse jäädä pahuuteensa, OMAN parhaan taitonsa suhteen, ei tietenkään silti kaikista tule sen kertaisessa elämässään hyviä ja voittavia mäkihyppääjiä eikä kaikista tule kelvollista ja kuuluisaa tiedemiestäkään. Vauvana yleensä jo sen silti valitsitte, mitä teistäkin tuli... - Anonyymi
Boelius näyttää oletukselta.
- Anonyymi
Mieltä vailla ja täysin järjetön on se, joka uskoo universumin syntyneen tyhjästä, ei mistään ja olemattomasta.
Olematonta ei ole olemassa, joten siitä ei voi syntyä mitään.
Lapsikin tämän ymmärtää, mutta ateistinen aivopesu on pimentänyt uskovien ateistien mielet, niin että he eivät ymmärrä näin yksinkertaista asiaa. :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364215Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31944Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4461739Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar551375Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4641300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296