Onko kukaan muu selvinnyt kolmekymppiseksi seurustelematta päivääkään? Oletteko jääneet sinkuiksi vai jättäytyneet?
Itse en nuorempana olisi halunnut olla sinkku, mutta flaksi vaan ei käynyt. Noin parikymppisenä alkoi muhia ajatus päässäni: jos jäisinkin vanhaksipojaksi? Nyt 10 v myöhemmin ajatus seurustelusta tuntuu jo täysin vieraalta.
Miksi olen sinkku, kaikki ihmettelevät, eritoten äitini. No, miksi en olisi? Saan pitää asuntoni sellaisessa kunnossa kuin haluan, syödä mitä lystää, nukkua tai valvoa niin myöhään kuin huvittaa, saunoa milloin vaan... Ei tarvitse muistella syntymä- tai muita merkkipäiviä, kuunnella kaverin kuorsausta, mutta toisaalta itse voi vaikka roikotella alasti kotonaan.
Vanha vitsi pitää paikkansa: Minulla on koira joka haukkuu, serkku jonka kanssa istun iltaa, vuokraemäntä joka vie rahat, tietokone jonka kanssa tappelen, työ joka vie lähes kaiken ajan ja radio joka pajattaa vaikken edes kuuntele, mitä minä siis vaimolla?
Ai niin... Vielä yksi asia! Kohta joku vastaa tähän viestiin; sanon jo etukäteen, ettei tarkoitukseni ole väittää, että kaikkien tulisi olla sinkkuja. Mutta sitä minä joskus ihmettelen, miksi ikisinkkuus tuntuu joillekin olevan kuin punainen vaate härälle... Kateellisia?
Itse en nuorempana olisi halunnut olla sinkku, mutta flaksi vaan ei käynyt. Noin parikymppisenä alkoi muhia ajatus päässäni: jos jäisinkin vanhaksipojaksi? Nyt 10 v myöhemmin ajatus seurustelusta tuntuu jo täysin vieraalta.
Miksi olen sinkku, kaikki ihmettelevät, eritoten äitini. No, miksi en olisi? Saan pitää asuntoni sellaisessa kunnossa kuin haluan, syödä mitä lystää, nukkua tai valvoa niin myöhään kuin huvittaa, saunoa milloin vaan... Ei tarvitse muistella syntymä- tai muita merkkipäiviä, kuunnella kaverin kuorsausta, mutta toisaalta itse voi vaikka roikotella alasti kotonaan.
Vanha vitsi pitää paikkansa: Minulla on koira joka haukkuu, serkku jonka kanssa istun iltaa, vuokraemäntä joka vie rahat, tietokone jonka kanssa tappelen, työ joka vie lähes kaiken ajan ja radio joka pajattaa vaikken edes kuuntele, mitä minä siis vaimolla?
Ai niin... Vielä yksi asia! Kohta joku vastaa tähän viestiin; sanon jo etukäteen, ettei tarkoitukseni ole väittää, että kaikkien tulisi olla sinkkuja. Mutta sitä minä joskus ihmettelen, miksi ikisinkkuus tuntuu joillekin olevan kuin punainen vaate härälle... Kateellisia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täytyy kyllä saoa että näen oman, hyvinkin todennäköisen, tulevaisuuteni tuossa kirjoituksessasi. Usein tunnen katkeruutta ajatellessani koko asiaa, mutta nykyään tuntuu joskus siltä että ehkä minun kuuluukin olla yksin. Ja osaisinko edes seurustella kun en ole moista koskaan kokenut enkä muutenkaan pahemmin vastakkaisen sukupuolen kanssa ollut tekemisissä? Osaisinko luopua tästä itsenäisyydestä? En tiedä.
30 oon ja yhä sinkku. Samanlaisia ajatuksia kuin edellä myös minulla.
En osaa heittää läppää naisten seurassa, en ole kasvanut vain moiseen... kun ei tytöt oo musta koskaan olleet kiinnostuneet... tai no pari kertaa, mutta omalla ujoudellani ja saamattomuudellani olen tehokkaasti tappanut kaiken orastavan... tai sitten olen joskus nuorempana ollut niin s**tanan sokea etten ole edes ihastumista ymmärtänyt! (jälkeenpäin selvinnyt tämä)
OLEN LIIAN TOTTUNUT sinkkuuteen jo tänä päivänä!
Siksi mulla ei ole mitään luonnollista viettiä enää aktiivisesti hakea naista itselleni. On vain ollut niin paljon helpompi olla yrittämättä :/ Olen jämähtänyt vain tähän nykytilanteeseen, kaikki on muuten ihan hyvin - vaikkei nyt tuota naista olekaan.
Joskus kyllä vähän ihastun, mutta perskele kun ei oo tota harjotusta tullut... mitään ei synny... ja sitten tosiaan vielä mietin että mitähän siitä ees tulis kun en oo koskaan naisen kanssa tosiaan seurustellut.
Ulospäin olen kuin kuka tahansa Matti Meikäläinen, varmaan kukaan ei tiedä etten ole kunnolla koskaan seurustellut, ehkei tuota uskoisikaan. Pitkä, urheilullinen, hyvin omillani toimeentuleva ja kuullemma perin mukavakin olen ja kai tuo naamarikin nyt ihan siedettävä pitäis olla.
Olipas tilitys, en ymmärrä itsekään enää itseäni. Tässä ollaan ja ihmetellään. Puuhaillaan kaikenlaista, mutta naiset on jääneet pois jo haaveistakin.
No hyvä että menee hyvin. En kuitenkaan ole kateellinen.
Itselläni on nääs hieman toiset ajatukset. Olisi kiva, jos joku pitäisi huushollin pystyssä, tekisi ruokaa, houkuttelisi illalla sänkyyn, jossa tulisi sitten myös nukuttua ja saunoisi kanssani silloin kun huvittaa.
Sitten jos se vielä vetäisi mukanaan lenkille, kun itseä ei hotsittaisi ja painisi sohvalla kaukosäätimestä, niin ai että! Kyllä tuommosen pakkauksen pidempiaikaiseen ylläpitoon voisi vaikka harkita sitoutuvansa...
Ei minullakaan ole elämässäni kuin kaksi asiaa: työ ja yksi harrastus. Ja hyvin menee!
Se täälläkin on. Olen aina ollut vähän yksin viihtyvää tyyppiä. Toki mulla on opiskeluajoilta pari hyvää ystävää, joiden kanssa käydään silloin tällöin kaljalla. Sattumoisesti tämä toinen kaverinikin on sinkku (-76) vaikka on se sentään yrittänyt seurustelua yrittää ;)
Yksi syy tähän saattaa olla se, että muutin pentuna vanhempieni mukana city-kaupungista syrjäseudulle metsän keskelle. Jotenkin siellä opin olemaan yksin ja arvostamaan omaa rauhaa.
Ulkonäössäni ei vissiin ole vikaa, luulisin koska ei kait muuten opiskeluaikana naiset olis kirjoittanut rakkauslappuja kaapinoveeni. Opiskeuaikana opiskelin naisvaltaisella alalla (ironiaa) ja todella olin paniikissa, kun en tiennyt miten käsitellä lähenteleviä naisia, piti välillä mennä jätkien pukuhuoneeseen hengähtämään. Toki viikonloppuisin alkoholin avulla pääsee estoista, mutta selvinpäin?
Pisin seurusteluyritys on kestänyt vähän yli kuukauden. Tässä oli hankaluutena naisen kaksi pientä lasta, enkä ollut rakastunut häneen, siis miksi jatkaa kun yksin olo tuntu paremmalle. Homo en sentään ole, koska fantasioissa pyörii naiset ja olen pari kertaa jopa ihastunut tulisesti kahteen eri naiseen, viime kesänä viimeksi.
Jotenkin silti uskon, että jos tuuri käy ja ihastuttava nainen osuu kohdalle jonka kanssa synkkaa, olen ihan seurustelukelpoinen kaveri. Uskollinen olisin ainaskin. En ole menettänyt toivoa =)
jos olis edes töitä. Sinkkuuskin ottaa koville, mutta työttömyys vie loputkin voimat. Kannatti käydä 20 vuotta kouluja!
Kun ajattelen sitä, että miksi oikeastaan viihdyn vapaana poikamiehenä, niin silloin ei suuremmin tarvitse tehdä kompromisseja esimerkiksi oman ajankäyttönsä tai rahankäyttönsä suhteen, mitä tulee muihin ihmisiin. Vastaavasti kynnys, että olisi valmis luopumaan "saavutetuista eduista" eli omista tavoista ja tottumuksista, kasvaa ja nykyisellään uskoisin, että minun tulisi olla todella rakastanut tai ainakin vahvasti ihastunut johonkin naiseen, jotta olisi valmis muuttamaan omaa elämäntapaani. Olen siinä suhteessa romantikko, että en usko semmoiseen tavan vuoksi seurusteluun, vaan mukana pitää olla kunnolla tunnetta! Minusta kaikkien sinkkujen ei tarvitse olla aina ja kaikkilla haikalemassa sen parisuhteen perään, aivan samoin kuin kaikkien lapsettomien pariskuntienkaan ei minusta tarvitse olla koko ajan hankkimassa niitä lapsien esimerkiksi erilaisten ympäristön paineiden vuoksi.
En sinällään koe tarvitsevani naista jonkinlaiseksi kodinhoitajaksi, sillä särmänä kaverina asuntoni on varmasti helpointa pitää siistinä ja tavarat oikeilla paikoilla, kun asuu yksin. En koe, että miehisyyteni siitä mitenkään kärsii, jos ja kun osaan pestä pyykkini, käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja tiskata astiani. Sinkkuna sitä voi myös harrastaa totaalisesti haluamiaan asioita eli esimerkiksi keskittyä pariksi viikoksi jääkiekkoilun MM-kisoihin, tai vaikkapa musiikin kuunteluun ja äänilevyjen keräilyyn.
Tietysti sitä tarvitse myös sosiaalisia suhteita, ja silloin lähden liikkelle kämpiltäni eri sortin tilaisuuksiin tai kuppiloihin kiertelemään. Toisaalta jos sattuu laiskottamaan, niin sitä voi ja saa olla rauhassa omissa oloissaan. Minusta onkin tärkeää tehdä ero yksinolon ja yksinäisyyden välillä. Kun on välillä kaikessa rauhassa omissa oloissaan, niin se kasvattaa tietyllä tavalla sosiaalista nälkää ja on mukava tavata ihmisiä hiukan uudistunein jutuin ja ilmein.