Miten pahasti pihalla Päämajan ylin johto oli tosiasioista vaikka Paasonen esittelemä raportti 19.6.44 totesi ettei Neuvostoliiton tavoite näyttänyt olleen Suomen miehittämisen? Se että viinaan menevä Olavi Paavola Wochenschau-osastolta höpötteli omiaan ei ole tärkeää mutta se että myös Heinrichs oli tolkuttomassa paniikissa on omituista.
Panikoiva Erich Heinrichs: "vihollispanssarit parissa päivässä Mikkelissä"
Anonyymi
22133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
18.6. Summasta suuntautui 97.AK:n joukkoja, joiden tavoitteena oli Säiniön valtaus.
Ei nopean etenemisen jatkumisen ennakointi ole mitään panikointia.
Se on alku vastatoimille,joista päättämiseen osallistui myös Erik Heinrichs.
Realismus, nicht pessimismus!
Heinrichs oli jo tammikuussa -44 kannattanut Kannaksen joukkojen nopeaa lisäämistä.
Marski kielsi. Hän kuvitteli vielä Leningradin saarron murruttuakin Itä-Karjalalla olevan arvoa panttina rauhanneuvotteluissa.
Heinrichs oli realistisempi.
Tajusiko Heinrichs esimerkiksi panssarijoukkojen huollon eksponentiaalisen tarpeen kasvamista mitä pitemmälle ne etenivät? Ilmeisesti ei. Ensimmäisen 50 km eteneminen ei huollon kannalta ole vielä suuri ongelma mutta kun eteneminen jatkuisi 100 km jopa enemmän niin sitten ne ongelmat kasvavat.
Ja niinpä esim U-linjan torjuntavoittoa ei tarvitse ihmetellä ja "ihastella". Eihän 150 km edenneen 7.Armeijan huolto ole voinut syöttää enää joukoilleen entiseen tahtiin ammuksia, muuta materiaalia, ruokaa ja vettä.
Heinrichs oli Suomen etevimpiä kenraaleja viime sotien aikaan.
Aivan varmast hän tajusi pansarijoukkojen huollostakin enemmän kuin kaikki palstan armeijaa käymättömät stallarit yhteensä..
Ei nyt täyspäinen sentään panikoi että panssarit ajaisivat parissa päivässä Mikkeliin. Oliko Heinrichs juovuksissa kun Viipuri menetettiin?
Tarkkispojan uskomukset muiden paniikeista eivät ole kovin luotettavia:-D
Sortavalasta Imatralle suuntautunut hyökkäys olisi pakottanut perääntymään Kotkan-Mikkelin linjalle viikossa.
Mutta ensin olisi pitänyt vallata Sortavala.
Puna-armeijan tavoitteen määritteli Teheranin konferenssi. Viipuri kuului Venäjälle ja sodan jälkeen raja olisi sama kuin Moskovan rauhassa maaliskuussa 1940 Petsamo NL:lle ( sotakorvaukset) .
Puna-armeijan tavoitteet määritti Stalin.
Suomen suunnalla viimeinen oli Kymijoen-Lappeenrannan tasa,jolle kaivaudutaan.
Hyökkäys torjuttiin Viipurin alueella ja Vuosalmella.
Edes Mannerheimin päämaja ei ymmärtänyt, että panssarihyökkäys sisämaahan oli mahdollinen ainoastaan Viipurin valmista tiestöä pitkin, toinen mahdollisuus oli Imatralle Laatokan pohjoispuolelle, mikä olisi estänyt Kannaksen puolustuksen kokonaan. Reservit olisi pitänyt siirtää Mikkelin kautta Kouvolaan tässä tapauksessa Itä-Karjalasta.
Päämajassa tiedettiin hyvin Kannas painopistesuunnaksi jo Talvisodankin kokemuksen perusteella.
Marski vain ei halunnut ennakoida hyökkäystä vetämällä ajoissa lisäjoukkoja Kannakselle.
Hän uskoi siirtoihin ehdittävän hyökkäyksen alettuakin, mikä oli virhearvio.Marskin puuttuva ye-koulutus näkyi tässäkin.
Lisäksi hänen oli vaikea luopua suurin uhrauksin vallatusta Itä-Karjalasta.
Panssaridivisioona rynnäkkötykkeineen kuitenkin siirrettiin ja 3.D.
Suomalaisten yhteinenvirhe oli aliarvioida Puna-Armeijan hyökkäyskyky ja yliarvioida Kannaksen puolustus.
Totuus selvisi 10.6. 44.
,,,,,Päämajassa tiedettiin hyvin Kannas painopistesuunnaksi jo Talvisodankin kokemuksen perusteella. Marski vain ei halunnut ennakoida hyökkäystä vetämällä ajoissa lisäjoukkoja Kannakselle. Hän uskoi siirtoihin ehdittävän hyökkäyksen alettuakin, mikä oli virhearvio.,,,,,
Seniili mikä seniili, meinasi upottaa Suomen perikatoon ja antautumiseen.
Marski oli koko sotien ajan täysin työkykyinen,joskin aivan loppuvaiheissa alkoi jonkin verran uupua.
Joukkojen merkittävä siirto Itä-Karjalasta olisi merkinnyt kesän -41 raskain uhrein valloitetuista alueista luopumista ja siihen astisen strategian vararikkoa.
Marski ei halunnut sellaista päättää ennen kuin pakon edessä.
Se pakko oli iltpäivällä 10.6. Valkeasaaren murruttua.
Siis väärän strategian, joka romahti pari vuotta aiemmin, sitäpaitsi milään ei estänyt perääntymästä paremmin puolustettaviin asemiin, edes Tuuloksen maihinnousu olisi torjuttu, Laatokan rannikkotykistö oli vitsi.
Strategia valittiin kesän-41 tilanteessa. Palstan stallarit tiesivät sen vääräksi jo 80 vuotta tapahtumien jälkeen.
Suomen yleinen mielipide oli hallituksen takana ja julkinen arvostelu vaiennettiin hyvin vähäiseksi. Se tuli julki lähinnä Ruotsin kautta,jonne vasemmistolla oli hyvät yhteydet.
Pienen sisäpiirin ratkaisuista ei sen ulkopuolella neuvoteltu.
Sotimista johti Mannerheim suvereenisti. Hänen vanhenemisensa alkoi tuntua vähittäin vasta keväästä-43. Hän säilytti kuitenkin otteensa kesään -44 ja silloin ei ollut keskinäiseen riitelyyn varaa. Se alkoi vasta aselevon tultua voimaan ja sensuurin toiminnan lakattua.
Meretskov pakotti Tornion maihinnousuun käyt'nnössä, ellei mitään olisi tehty, venäläiset olisivat alkaneet sotaan uudestaan. Ukolla oli suhteet vuoronperään Aatuun ja Jooseppiin, mitä lie toimittanut näiden kanssa.
Hölynpölyä.
Tornion maihinnousu oli Siilasvuon versio Talvisodan Hölmön tölmäyksestä. Uskomattomalla onnella se saatiin toimeenpantua ja Valvontakomissio jotenkin rauhoittetua.
Manerheimin se myös pelasti VK:n paineesta,eikä hän siksi puuttunut Siilasvuon omavaltaisuuteen,jossa oli kaikki katastrofin ainekset.
Maihinnousu Tornioon oli nerokas sotatoimi, jokja yllätti saksalaiset. Ei mitään moittimista. Siilasvuo olikin jo Suomussalmen sankari.
Saksalaiset näkivät kyllä, mitä oli tekeillä. Eivät viitsineet hukuttaa Siilasvuon porukkaa, vaan sallivat armosta kaiken tapahtua. Elleivät olleet Wehrmachtin petosporukkaa jopa. Saattaa olla, että tässä tapauksessa edes eivät olleet
Siilasvuon maihinnousu Tornioon oli rajua uhkapeliä.
Se onnistui ja yllätti kaikki.
Marskin hyväksymä "syysmanööveri" loppui kuin seinään.
No mikäs syy oli panikoida, kun osasto Kuhlmey ja Suomen pommikoneet tuhosivat pelkästään 300 panssaria, ainakin Wikipedian mukaan.
Detachment Kuhlmey's actions in Finland during 16 June and 21 July 1944 was hugely influential in the final outcome of the offensive and of the Finnish Continuation War. Together Finnish Air Force units and Detachment Kuhlmey made 1,020 bombing sorties against the Soviet troops and armour. The Soviets lost some 300 tanks, 120-280 aircraft and over 20,000 troops. As a result, the Soviet advance stalled, and ensuing peace talks led to a cease-fire between the Soviet Union and Finland on 4 September. Finland was therefore not invaded
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Kurt_Kuhlmey