Jospa ne porot ja veneet jätetään hetkeksi pois ja mietitään sen vanhain-terhokodin? valmistumista. En ymmärrä rakentamisesta paljoakaan, mutta katsoo tuota tekemistä niin jotain outoa on. Piha on kaivettu monta kertaa ja vielä kaivetaan. Siis valvooko toimintaa kukaan kunnan puolesta ja jääkö lisälasku kuntalaisten hartioille, lienee miljoonia. Pahalta näyttää kunnan velkataakka. Entä paljoko oli hyvinvointikeskuksen lisälasku? Mielellään valtuustoon pyrkivien kommentteja.
Vastaukset 5
- Anonyymi
Niitä valtuustoon pyrkijöiden kommentteja saat kyllä turhaan odottaa!
Hyvinvointikeskuksen rakentamisen loppusumma voi hyvinki olla puolitoista kertaa suurempi kuin alkujaan piti olla.
Pitää muistella mitä kaikkea jäi ”epähuomiossa” tekemättä esim. oliko peräti 6 työhuonetta joista ”unohtui” lattialämmitys! Sellaista mokaa en ole ennen kuullut!
Käytäviä sinne ja tänne tehtiin ”väliaikaisiksi”” rakennelmiksi jotka joskus kun uusi vuodeosasto valmistuu poistuvat. Ne eivät olleet ilmaisia.
Niiden hinnalla olisi ehkä osaksi saatu tehtyä se vuodeosasto samalla. Järkeä olisi saanut käyttää ja se tyhjänpäiväinen ”Remonttiryhmä” oli kaiken huippu!
Jos sama meininki on Muoniossa (Vanhain-Tehokodin) vai mikä se nyt on tekemisessä, niin hallelujaa ja lujaa!
Eihän siellä ole muutenkaan se rakentaminen sujunut ja mallia otettiin vielä Hyvinvointikeskuksen rakentamisesta. Kaivamista ja kaivamista! Unohtuiko vesi-ja viemäriputket vai jokku muut kaapelit maasta? Hoksattiin vasta nyt! - Anonyymi
Eikö se velkataakka miljoonalla pienentynyt viime vuonna vai ymmärsinkö väärin?
- Anonyymi
Valtion antama Koronatuki sai aikaan sen , että ollaan plussalla!
Muuten reilusti miinuksella.
- Anonyymi
Kuinka paljon lisälasku oli? Jäätiinkö plussalle?
- Anonyymi
Kummasti hiljeni keskustelu aiheesta kun hyvän lämmittelyn jälkeen oikein mitään aihetta pauhaamiselle ei ollutkaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3511041- 69711
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et36629- 41568
- 39532
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht318495- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22449Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19441