Sade saapui sinä yönä ja vei punaiset savunkitkerät pilvet luoteeseen. Ilma oli ollut täynnä katkua. Horisontista saattoi hädin tuskin erottaa kolme alusta, jotka näyttivät leijuvan taivaan ja tämän maan välillä. Välillä koko näkymä katosi. Seutu vaikutti kulkijan silmään helvetin esikartanolta, mutta kuin Luojan armosta lankesivat sateet riehuvan tulen keskelle. Kuuset olivat pahoin vääntyneet ja valittivat tuulessa kuin ikäloppu vanhus, jonka kävelykeppi oli väkivalloin katkaistu. Pääsisikö runkoa pitkin taivaaseen? Ajatus pakotti pysähtymään.
Kun kaikki palaa
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapsi kysyi ”äiti, miksi pöytäliina ja kattilan kylki ovat punaisia, miksi aurinko on punainen?” Enää ei ollut ollut aikaa vastaukseen. Tulinen hile oli kiivennyt maisemaan. Kaikkialla ritisi ja paukkui.
Sinussahan on kirjoittajan vikaa.
Ja kaiken lohduttomuuden keskellä kuitenkin elämä on voittanut aina. Tuhkakin lannoittaa ja antaa uudelle mahdollisuuksille tilaa. Kaskeaminen on ollut joskus tuki ja turva suomslaiselle, nytten se toisi vaan lyhytnäköiselle omaan napaan tuijottajalle ahdistusta.
Pysähtyminen ja taaksepäin katsominen on aina paikallaan. Silloin voi muistaessaan nähdä minkä kaiken läpi tähänkin asti on tultu. On kummasti sitten voimia jatkaa eteenpäin. 😊
Hyvin sanottu.
Tuli nuoli oveani, kuumuus sai seinät sulamaan ja hapen vähenemään. Istuin aloillani ja odotin kohtaloani kyyneleet silmissäni, pian se on ohi ajattelin ja suljin silmäni.
Tulen kohdatessa kyynelmereni, hiipui se pois, jättäen minut vielä kitumaan.