Kohtalotovereita varmasti löytyy, kuten miespuoleinen kirjoittaja muutamaa otsikkoa alempana. Asun mieheni kotitilalla ja hänen vanhempansa asuvat onneksi muualla. Kuitenkin he käyvät hyvää hyvyyttään tekemässä puutarhatöitä jne paikalla lähes päivittäin. Ei ole minkään valtakunnan omaa rauhaa. Minä ja mieheni käymme molemmat myös tilan ulkopuolella töissä, mutta miestä kuulemma vain käy sääliksi, kun hänellä on niin paljon töitä. Hah! Entäs minun työni? Se ei merkitse mitään. Pitäisi vain siivota kotona ja puuhastella puutarhassa. Ei onnistu, haluan myös elää. Appivanhemmat ovat toki eläneet siellä koko elämänsä ja tehneet paljon tilan eteen. Meille vain ei jää omaa tilaa tehdä mitään yhdessä, kun aina on heidän autonsa pihassa. En osaa silloin rentoutua ollenkaan, sisällä talossakin olen kuin leijona häkissä. Mies ei asiasta vanhemmillensa puhu, he eivät osaa suoraan keskustella asioista. Kaikki naamioidaan joutavanpäiväiseksi höpinäksi.
Tottakai voisin itsekin sanoa asiasta, mutten halua loukata. Eiväthän appivanhemmat pahaa tarkoita. No, tosiasia on, että näin ei voi jatkua. Maatilan miniät, oletteko itse asuneet kakkosasunnossa ja silti suhde mieheenne on kestänyt? Olen miettinyt poismuuttoa, itse en kuusikymppisenä halua katua sitä, että elämä meni murehtiessa kodittomuuden tunnetta. Lapsia meillä ei onneksi ole. Ehkä koko suhteella ei ole tulevaisuutta, mene ja tiedä, mutta yritetään nyt vielä tämän kerran.
Tottakai voisin itsekin sanoa asiasta, mutten halua loukata. Eiväthän appivanhemmat pahaa tarkoita. No, tosiasia on, että näin ei voi jatkua. Maatilan miniät, oletteko itse asuneet kakkosasunnossa ja silti suhde mieheenne on kestänyt? Olen miettinyt poismuuttoa, itse en kuusikymppisenä halua katua sitä, että elämä meni murehtiessa kodittomuuden tunnetta. Lapsia meillä ei onneksi ole. Ehkä koko suhteella ei ole tulevaisuutta, mene ja tiedä, mutta yritetään nyt vielä tämän kerran.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Oletteko naimisissa?Jos ette,niin lähde.
Tuolla tavalla on moni maatila saanut tappoiskun.
Maatila ei ole mikään harrastus jota käydään katteleen "kakkosasunnosta".Se on rankkaa työtä kellon ympäri.Ja siihen täytyy sitoutua.
Puhu miehesi kanssa asia selväksi. Väännä rautalangasta malli, eli miltä miehestäsi tuntuisi, jos sinun vanhempasi kävisivät teillä päivittäin. Jos miehesi ei ymmärrä sinua, neuvon nostamaan kytkintä. Suuria hankaluuksia on muuten edessä.
Jos olette yhtä mieltä, on parempi, että miehesi sanoo asiasta vanhemmilleen. Ystävälliseen sävyyn. Käydä saa, kun kutsutaan jne.
Meillä mieheni ei alussa saanut sanaa suustaan ja siten minä jouduin taistelemaan meille rauhan. Sain v-mäisen miniän maineen. Asumme samassa pihapiirissä, mutta eritämme elää mahdollisimman paljon omaa elämää. Jos lapsia ei olisi ollut, olisin lähtenyt. Oma rauha olisi suurempaa kuin lottovoitto!
Useimmin vain veri on vettä sakeampaa, pesäeron tekeminen omiin vanhempiin on todella vaikeaa, varsinkin kun jatketaan heidän ammattiaan. Mielenkiintoa pärjäämiseen ja heidän arvojensa ylläpitämiseen riittää, kaikesta halutaan tietää ja kaikesta tiedetään.
Mutta maailma muuttuu Eskoseni, pelkällä työntekemisellä ei pärjää, kuten joskus -70-luvulla, kun inflaatio teli velastakin tuloa. Nykyisin pitää miettiä maatilallakin kuten yritysmaailmassa, millä saadaan rahaa kasalle ja mihin sitä vain menee.
On kuitenkin varmaan ollut kuin pumpilissa elää, kun appivanhemmat ovat asuneet edes eri rakennuksessa. Heidät on voinut lukita oven ulkopuolelle. Itse jouduin elämään vanhojen ihmisten kanssa samassa keittiössäkin yli 10 vuotta, miksi? Vaimoni siteet olivat vahvemmat omiin vanhempiin kuin minuun. Rauhan sain vasta kuin laitoin oven lukkoon, ulkopuolelta. Silti olen syyllinen kaikkiin ongelmiin joita meillä on ollut vuosien aikana.
Jokaisen olisi hyvä lukea Hannu Kippo: Suosittelen puhutaan seksistä. Nimi oli muistaakseni tuo, se on SLEY:n kustantama ja kirjoittaja pappismiehiä. On vain eri asia aukeaako teksti sellaiselle joka on lapsesta saakka ollut kiinni omissa vanhemmissaan ja tajunnut vähän huonosti avioliiton merkityksen.
kaikki kirjat kun tuputetaan jeesusta ongelmien ratkaisijaksi ja uskoa "korkeampaan voimaan"
Siinä se seitsemän markkaa onkin, ettei tuossa kirjassa jeesustella tai muuten vedota uskontoihin... muistaakseni?
Ongelmia tarkastellaan juuri parisuhteen kannalta, siksi olikin varsin rohkeita ja samalla kipeitä asioita käsitelty. Kirjoittajaa ei uskoisi kirkkoherraksi Tms.
Onko oma vakaumuksesi niin heikko, että kaikki pitää tuomita kirjoittajan tai kustantajan perusteella? Uksokoon jokainen mihin haluaa, mutta ongelmien kanssa painivien kannattaa lukea tuo kirja ilman ennakkoasenteita.
En halua rienata kenenkään vakaumusta.
se oli täyttä asiaa, ja joka siitä suuttuu, niin vois mennä itseensä - ja heti!. Ahdasmielisiä on Suomessakin liian paljon
Lähde välittömästi omille teillesi, nyt kun vielä ehdit!!! Onneksi et ole tehnyt pikku-sontiaisia tuolle junkkarille.
Omakohtaisesti voin vaan todeta, että maatilalla asuvat tai asuneet ihmiset eivät tule koskaan arvostamaan mitään muuta kuin sitä omaa työtänsä. Tämänpä takia et tule koskaan saamaan appivanhempiesi hyväksyntää ennekuin ostat tilalle 20 lypsävää ja uhraudut koko iäksesi hoitamaan niitä.
Työt ei tule koskaan vähenemään tilalta vuosien kuluessa, päinvastoin! Appivanhempasi eivät enään ehkä muutaman vuoden kuluttua pysty pihaa hoitamaan ja se jää luultavammin sinun kontollesi. Jos nyt tunnet jääväsi ilman todellista elämää, kuvittele miltä tulevaisuutesi näyttää.....
Kakkosasunto saattaa toimia jonkin aikaa, mutta kuluttaa varmasti välejä mieheesi ja lopputulos on ero. Helpommalla pääset kun etsit itsellesi kevät-orhen ja karkaat hänen kanssaan laitumelta!
Ärsyttää! Ori-sana taipuu oriin, oritta, oriille jne.
Äskeisen kirjoittajan kamala "kevät-orhen" -ilmaisu, aivan maksaa kirveltää moiset!!! Mitä opitte koulussa, ette nähtävästi mitään!
"orhi", se taipuu orhin, eikä orhen!
Voi sua onnetonta saivartelijaa. Olet varmaan todella intressantti, kuivakka ihminen? kun et mitään asiaan kuuluvaa keksinyt kommentoida. Heikkoa näyttöä lähteä kommentoimaan toisen kirjoitusvirheitä, kun omassa jutussa ei ole edes mitään sisältöä.
Vaihtakaa lukko oveen jos heillä on vielä avaimet taloon.
Jos ette harjoita enään maataloutta, miksi he siellä ramppaavat.
Joskus on vain pakko sanoa suoraan ihmisille jotka eivät ymmärrä mikä on oma elämä.
Keskustele miehesi kanssa avoimesti, eihän siitä muuten tule mitään.
Eihän tuosta mitään tule. Omaa elämää on elettävä. Ohjat käsiin vaan reilusti ja anna palaa, tuntuu nimittäin hyvältä. Se tekee pesäeron, joka on tarpeeksi vahva. Jos se ei mieheltäsi luonnistu, sinun pitää se tehdä. Mies ratkaiskoon sitten omalta osaltaan, keneen ja mihin on oikein sitoutunut. Aikuisen miehen elämässä suhde omiin vanhempiin ei pitäisi olla se tärkein, jos naimisiin on mennyt. Edellinen sukupolvi saisi pysyä lestissään ja kunnioittaa teidän aikuisuuttanne.
Tämä oli tarkoitettu alkuperäiselle vastaukseksi.
Suosittelen lähtöä maatilalta.
Itsellä on kokemusta 21 vuodelta ja asiat eivät muutu miksikään.
Appivanhemmat asuvat samassa pihapiirissä omassa talossa.
Minulla ei ole ollut mitään oikeuksia eikä mitään sanottavaa. Enää en ota mihinkään kantaa enkä ole mistään asioista mitään mieltä.
Asun eri paikkakunnalla ja siellä vietän omanlaista omaa elämää. Minulla on oma työ ja omat tulot ja menot ja omat päätökset rahankäytössä.
Mieheni on hyväksynyt tilanteen. Meillä ei ole lapsia ja päätös on myös yhteinen.
Appi on jo kuollut, mutta anoppi elää. Olen ilmoittanut hänelle, että hän on suuri emäntä ja minä en ole mitään. Rakastan aviomiestäni sen verran paljon, että en ole jättänyt häntä, vaikka useasti siitäkin asiasta on keskusteltu.
Tilanne ei muutu yhtään ennenkuin anoppi kuolee. Vasta silloin me voimme elää omaa elämää.
Jos palaan ajassa taaksepäin, niin minun olisi pitänyt lähteä heti maatilalta sinne muutettuani.
kannattaako odottaa... ainahan toinen puoliskoista (tai lähisuku) ettei ne enää kauaa tässä maailmassa pötki.
Itse en odottanut, vaan lähdin -ja tuota en ole katunut.. Anoppini ja appeni kuoltua (luojan kiitos) löysimme taas toisemme, ja nyt meillä menee ihan Ok.
Onko toisella sisaruksia, jotka haluaisivat sekaantua Teidän asioihin. Jos on, niin ne kannattaa heti kättelyssä siirtää nämä perskärpäset takavasemmalle ja tehdä selväksi, ketkä taloa asuu.
Tätä kannattaa miettiä vakavissaan.
Jos saisin uudelleen valita alttarilla, en tekisi samaa virhettä uudelleen.
Tietysti täytyy olla myös kiitollinen siitä kaikesta elämänkokemuksesta joka itsestäni on muovannut aivan erilaisen ihmisen kuin silloin 15 vuotta sitten. Näen elämän väreissä, aiemmin olin hyvin musta-valkoinen.
Ilman vaimon siskon avustusta ekämästä tilalla olisi voinut tulla yhdessä ristiriitojenkin jälkeen jotain, mutta ahneus ajaa edelle. Perinnön kiilto silmissä sai vaimonkin ylipuhuttua tarrautumaan hänen vanhempiinsa ja ajattelemaan vain rahaa. Sellaisia ne diakonissat on. Minulla ei ole uskontoa, on vain usko. Jokainen tietää niiden eron?
yhden todella kieron diakonissan. On valehdellut oikeussalissakin niin, että korvat heiluu.
Ovatko jotkut miehet todella noin surkimuksia, etteivät saa äitiään kuriin? Aivan uskomattomia juttuja täältä saa lukea. Vai onko joillekin miehille oman äidin hyysääminen tärkeämpää kuin oma perhe?
Kirjoittelin jo aimmenin johonkin toiseen keskusteluun omasta maalaisanopistani, mutta lyhyesti: hyvin samanlaista kuin muillakin täällä. Olen opiskellut toisella paikkakunnalla ja nyt muutan mieheni paikkakunnalle. Hommaan itselleni kaupungista asunnon ja jännityksellä katson, muuttaako mieheni luokseni vai haluaako jäädä maatilalle äitinsä kanssa asumaan (äiti ei tilalta suostu aiemmista puheistaan huolimatta lähtemään, "eihän kukaan kotoaan lähde" jne). Nyt siis katsotaan, kumpi nainen vetää pitemmän korren, en osaa vielä arvata. Voi olla, että aluksi mieheni muutta luokseni, mutta sitten tilan "kiireitten" takia varmaan yöpymiset äidin luona pikkuhiljaa lisääntyvät. Tosin kaupungista on tilalle niin lyhyt matka, että sen ei pitäisi haitata työtä lainkaan, mikäli on oikea asenne...
Täällä on moni vihjaillut siitä, että kun appivanhemmat kuolevat, niin sitten asiat järjestyy. Haluaisin kuitenkin sanoa, että ainakin minulla ottaa itsetuntoon, että pitää odotella anopin kuolemaa, jotta SEN JÄLKEEN pääsisi miehelle ykkösnaiseksi! Eihän se normaalisti niin pitäisi mennä! Ja toinen juttu, anoppini on sanonut, että tilan seuraava emäntä hänen jälkeensä on eräs hänen lapsenlapsistaan(tyttärentytär, tytär yksinhuoltaja), enkä suinkaan minä, vaikka hänen poikansa on jo vuosia ollut tilan virallinen isäntä,eikä myöskään meidän mahdolliset lapset näköjään tule kuuloonkaan tilan seuraavana emäntänä tai isäntänä. Jotenkin senkin ymmärtäisi, että minut hypätään yli ja annetaan edes tilanjatkajan lapsien aikanaan jatkaa tilaa, mutta anoppini on siis päättänyt jo toisin...
Sairaalta tuntuu se, että anoppini pitää itseään (eläkkeellä olosta huolimatta) tilan emäntänä ja poikaansa isäntänä (hänen puolisonsa on kuollut ja jo ennen tämän kuolemaa pojasta tuli virallinen isäntä), eli aivan ihanan suloisesti äiti on emäntä ja poika isäntä ja minä: no, en mikään. Olenkin ehdottanut miehelleni, että hoitakoon sitten sänkykamariasiatkin sen EMÄNNÄN kanssa, eikös se ole sopimatonta pettää emäntää piian kanssa... Muutenkin anoppini käyttäytyy kuin poikansa olisi hänen puolisonsa: kutsuu tuttavapariskuntia kylään sillä tavoin, että tapaa heitä poikansa kanssa, käy sisarustensa luona poikansa kanssa (siellä he istuvat iltaa nelistään, äiti, poika ja sisarus puolisonsa kanssa), koskaan minua ei pyydetä näihin rientoihin mukaan. Jos satun tulemaan paikalle, anoppi kattaa pöydän niin, että istuu poikansa vieressä, minä sitten jossain muualla, monesti anoppi lyllertää istumaan meidän väliin. Minua hävettää tuollainen suunnattomasti, mieheni ei sitä "huomaa", eli mielestäni pitää sitä normaalina ja kivana asiana.
Maalla niitä lehmiä on nelijalkaisia ja kaksijalkaisia; miehet taas pelkkiä vuohia.
Niin, kyllä sellaisiakin miehiä jotka tekevät kaiken mitä äitinsä haluaa tämän tekevän ja kuulemma ajattelee vain poikansa parasta. On helppo istua toisen persustalla kiukaalle.
Itse olen vävyksi tullut, ja sen voin sanoa, että koirakin on paremmassa asemassa. Siksi koen itseni puupääksi, kun olen uskonut niitä suvun puheita ettei ne vanhukset siinä kauaa ole. Siis minun elämällä ei nyt ollutkaan niin suurta merkitystä, kunhan tehdään samoin kuin sukupolvet aina aiemmin.
Omalla kokemuksella sellaista aikaa on turha odottaa joka alkaisi sitten toisten kuoleman jälkeen. Siinä asiassa on turha valehdella itselleen. Jos puoliso ei alun alkaen ole oman puolisonsa tukena ja turvaamassa selustaa, miten ihmeessä hän sitten oppisi sen kun viikatemies on käynyt kylässä? Tukiessaan sukulaisia hän kääntyy puolisoaan vastaan, vaikka ei sitä ymmärrä. Muuten, kuka oikeasti tietää lähtöjärjestyksen täältä?
Jossain oli siitä miten kultturierot voivat aiheuttaa hankausta parisuhteessa, mutta siitä taisi unohtua se ettei kukaan "normaali" ihminen lähdettyään omasta syntymäkodistaan omaan elämään halua vaihtaa sitä itselleen täysin outojen ihmisten elämään.
Uskolla näissä asioissa ei ole merkitystä, mutta kun sitä aletaan käyttää oman vallan hankkimiseen, siitä tulee uskonto. Se on katalinta jota kenellekkään toiselle ihmiselle tehdä, se pyhittää kaikki keinot olla "tuomari".
Kaikenlainen kiristäminen ei ole outoa näissä kuvioissa kun toinen yrittää vedättääkseen pysyäkseen pyhsähtyneisyyden tilassa, siinä kaikki alkaa kasvaa sammalta, myös parisuhde.
Jokainen jonka elämää on pyritty tukahduttamaan ja vaientamaan, lähtekää omaan elämään. Huomaatte miten elämänne saavan tilaa ja ilmaa kaikki alkaa roihuta. Jos puoliso seuraa teitä, hän todella välittää, jos ei, niin sitä hän ei tehnyt koskaan.
ei voi sanoa muuta, kuin että koita jaksaa parhaimpasi mukaan... Toivottvasti et ole Etelä-Pohjanmaalta..
Itselläni on se tilanne, että tulin naiduksi vaimoni tilalle, jolloin myös kaikki tilan vastuuasiat siirtyivät puolisoni kontolle. Mulle ei annettu mitään, vaan akka sai kaiken.
Nyt kuitenkin asiat ovat niin, että vaimoni isä haluaa olla suurena päänä joka paikassa, ja kertoa kaiken aikaa, mitä tehdään, ja koittaa jopa ojentaa minua... Tosin viimeisen yhteentörmäyksen jälkeen, tuskin tulee enää meille.
Itse olen päättänyt, että en ota tilan asioihin mitään kantaa niin kauan, kuin vaimoni sukulaisilla henki pihisee. Hoitakoot asiansa, kuten ovat ennekin hoitaneet. (eli tuttavan tuttavan tuttu, joka kylvää ja jne.)
Koska nimeni on kaikissa (tai valtaosassa) lainapapereita, kun taloamme aikanaan rakennettiin,nin olen vähän avuton... Tosin hain äsken ankista rahaa, kysymättä siitä akan suvulta mittään- ja sain lainan omiin menoihini Koittakoon akka sitten kertoa isälleen kaiken tän... Parempi, kun appi potkis tyhjää!
Kuten todettua, koita jaksaa, tai laita palikat todellakin uuteen järjestykseen, ja kerro anopille, mikä sen paikka on...(max. vaatekomero tai kapiokirstu. Meillä anoppi ei enää edes tule meille - appiukko joskus - kun olen poissa)
päätason viestiin nimimerkille "omaa rauhaa kiitos".... Voimia sinulle.
Kiitos kaikille! Etelä-Suomesta olen... =) Hyvin samoilla linjoilla liikkuvat omatkin mietteet. Miehen kanssa asioista on puhuttu ja hän jopa keskusteli hiukan asiasta vanhempiensa kanssa. Hatunnosto sille yritykselle! Toivon vielä, että itsenäinen elämä yhdessä tämän miehen kanssa on mahdollista. Jos ei ole, niin sitten on aika siirtyä eteenpäin. Pieni ääni päässä kun sanoo, ettei se tästä kuitenkaan mihinkään muutu. Hyvää keväänjatkoa kaikille!!
niin, että jos olet tilalle tullut piiaksi tai rengiksi, toki emännän tai isännän velvoitteella, saat lähteä siteltä tyhjin käsin. Kaikki on perittyä, perinteet velvoittavat ja ethän sinä ole koskaan mitään tehnyt, olet pelkkä paskan jauhaja. Kaikki ongelmathan sinä olet siihen taloon tuonut, miten hyvä siinä oli kaikkien asua, ennen kuin SINÄ aloit röttelöidä. Se jokaisella ulkopuolisella on vastassa lähtiessään.
Kuten kirjoitit, perinteet velvoittavat maalla ja ulkopuolinen henkilö on pahaksi tai haitaksi tai ainakin turha ihminen. Tiedän erään maatilan, jossa lapset on kasvatettu niin voimakkaasti elämään tilan perinteiden ja oppien (joskus kummallistenkin) mukaisesti, että tilalta pois lähtenyt tytär ihmetteli aikuisena suureen ääneen, että häntä niin ihmetyttää, että muuallakin eletään hyvää elämää, ei ainoastaan heillä. Hän on vasta myöhemmin aikuisena oppinut, että muuallakin elämä voi olla arvokasta, hyvää, tyydyttävää tai että muuaalla saatetaan jopa tehdä paremmin ja paremmin välinein töitä kuin heillä tai että ylipäätään jossain muussa kodissa tai maisemassa voi olla yhtä kaunista kuin heillä. Oikeasti, vielä hyvän matkaa aikuisena hän todella uskoi, että missään ei ole sellaista kuin heillä, siis niin hyvää MIKÄÄN. Näin ulkopuolisen silmin heidän tilansa on mielestäni tuiki tavallinen: jotain hyvää, jotain huonoa, mutta ei mitään, joka tekisi siitä maanpäällisen paratiisiin. Mutta näin maalla lapsia kasvatetaan, mikään muu kuin oma tila ja oma perhe ei ole hyvä.
Kommunistisissa valtioissahan on ollut aina sama meininki. Ulkopuolista maailmaa on pidetty pahana ja vääränä, ja omat periaatteet on nostettu jalustalle juhlallisin menoin. Sensuuri on vallinnut (vallitsee edelleen..) ja rajat on pidetty tiukasti kiinni. Maatila suurine perheyhteisöineen on ehkä kuin pieni kommunistivaltio, jossa vallitsee tiukka kuri ja hierarkia.
Me muutimme omakotitaloon vajaa 10 v sitten. Emme olisi muuttaneet jos olisimme tienneet, että talomme entiset asukkaat harjoittivat kolhoosielämää kahden naapuritalon asukkaiden kanssa.
Kyllä on ollut kaameaa yrittää saada edes hetken rauhaa.
Noilla kolmella oli siis maahan kaivettu pikapuhelinkaapelit, olemme riipineet niitä ylös silloin kun olemme sattumalta istutelleet pensaita niille kohdille.
Samoin naapuri tulla tupsahti alkuaikoina sisälle asti vaikka mitään asiaa ei ollut. Heillä oli ollut avaimet toisilleen. Me otimme muuttaessamme pois nipun heiltä. Nyt olen ruvennut epäilemään että heillä kuitenkin on vielä yksi nippu, koska meiltä on hävinnyt tavaraa vaikka kukaan ei ole ollut edes kylässä. Murtoa ei ole ainakaan vielä ollut. Talomme on kyllä aika usein tyhjänä.
Toinen ukko valitti että kun entisellä naapurilla oli tapana päivän päätteeksi istahtaa omalle rapulleen ja hän istui (eläkeläinen) omalla rapullaan ja kaljottelivat siinä ja huutelivat toisilleen (jotain tyhjää tietysti kuten tavallista). No mieheni ei ole semmonen eikä heillä ole mitään yhteistä niin sori nyt vaan kun ei voi jatkaa vanhoja perinteitä naapurien kesken...
Lumet luodaan röyhkeästi meidän pihalle jos vain silmä välttää, samoin sorat ajetaan ruohikoillemme... kukahan ne sieltä sitten poimii... ainakaan leikkurilla ei voi sinne mennä ajamaan ruohoa, sehän hajoisi...
Että semmosta. "Kun aina ennenkin" ja sitä rataa.
Voi helvetti sentään noita jämähtäneitä ihmisiä, kun eivät sitten millään pysty sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja uusiin ihmisiin.
Ei teidänkään asuminen kivalta kuulosta! Hankkikaa iso koira, niin eivät ainakaan tunge teille sisälle... No joo, kunhan nyt vitsailin, mutta siinä on ehkä ideaakin, jos se muuten on mahdollista. Mikä ihmisiä vaivaa, kun ei voida kunnioittaa toisen rauhaa omassa talossa tai pihassa? Rasittavaa!!!!! Ja että kaljotella pitäisi portailla?? Voi voi sentään naapuri-parkaa, kun ei saa kaljaseuraa!! Tehkää selväksi, että piha on teidän ja että "ystävälliset" naapurinne saavat pysyä sieltä poissa. Olette tosin varmasti asiasta puhuneetkin. Kaikenlaisia!
Auttakaa! Mieheni puhui vanhemmillensa, että kaipaisimme hiukan omaa rauhaa omassa pihassamme. Eipä auttanut. Joka aamu he ovat saapuneet paikalle täsmällisinä kuin kello. Täytyisi kai ärähtää kunnolla. Tässä alkaa vaan jo epäillä itseänsäkin, että onko tässä itse se ainut tiukkapipo ja epäsosiaalinen yksilö. Tuskinpa! Miten siis loukkaamatta heitä ilmoittaa, että nyt riittää?
Itsehän hekin ovat loukanneet teidän kotirauhaanne vaikka asiasta on miehesi toimesta jopa puhuttukin! Vedät vaan reilusti tiukan linjan, ja jos loukkaantuvat, niin heidän asiansa se on sitten. Sinä sanot miten teillä ollaan ja jos se ei jollekin sovi niin ei ole sinun asiasi vaan heidän murheensa.
Jos tilanteen annetaan kyteä pinnan alla siitä voi syntyä enemmänkin murhetta suhteisiinne. olisiko jo aika sanoa suoraan mitä ajattelette heidän pihaan tuopsahtamisistaan..
Nyt on tainnut tulla jossain viestikatkos..
Miehesi kannattaa mainita asiasta uudelleen. Auttaisiko jos tässä vaiheessa he voisivat käydä jonain tiettynä päivänä? Ja muina päivinä sitten ei. Voisiko auttaa, että sanot, että voivat viedä nuo kolme viinimarjapensasta omalle pihamaalleen, kun te ette tarvitse niin monta tms. Niiden eläkeläisten pitäisi löytää muuta puuhaa päiviinsä. Heitä voi pelottaa ja jännittää muualle meneminen, esim. harrastepiireihin. Olisikohan ketään tuttua, joka voisi houkutella heitä sellaisiin?