Vaan myös mielipositiivisuus. Samalla tavalla kuin kehon epätäydellisyydet ovat ok, myös mielen viat kuuluvat elämään. Ihmisellä voi olla vaikka seitsemän diagnoosia, mutta silti elää elämäänsä.
Ei vain kehopositiivisuus
Anonyymi
1190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kehossa joo ok, mutta nollatoleranssi mielen sekoilulle.
Palstallahan noita riittää, mielenpositiivisia 😄
Joo. Mun mielestä meidän tulisi olla avoimia ja hyväksyviä esim. kaikkien ennakkoluulojen suhteen. Itsehän me ne kannamme kuin joku läskinsä emmekä halua suvaitsevaisten ihmisten asettaa standardimuottia johon kaikkien pitäisi ahtautua.
No+näinhän+se+on,+mutta+miksi+AINA+puhutaan+ylipainosta+ja+lihavuudesta+kehopositiivisudesta+puhuttaessa?
Joo, totta. Olen itsekin naureskellut sitä, kun kehopositiivisuus niin leimallisesti on sanana enemmän tai vähemmän pullukoiden vaatimus saada hyväksyntää ja jopa ihailua juuri omalle keholleen.
Mä haluaisin erottaa kaksi asiaa. Jokaisella yksilöllä on omanlaisensa vartalo ja sen voi kaikin mokomin hyväksyä eikä niissä yleisellä tasolla ole keskusteltavaa. Mutta kun väestöä katsoo kokonaisuutena, niin on selvää että ihmisten ruokailussa, liikunnassa ja elämän hallinnassa on jokin kohtuuttomuus, joka tekee ihmisistä ylipainoisia, huonokuntoisia ja väistämättä myös altistaa heitä sairauksille. Yksilötasolla taas harvoin kuulee omakohtaista todistusta siitä, että juuri minä olen se joka syön silloinkin kun ei ole nälkä.
Toipa on hyvä idea.. mielenpositiivisuus..
Yleensä ihan yhtälailla kauniita ihmisiä ovat kuin muutkin.
Tosin pitää ymmärtää että aivan kuin somaattisiakin sairauksia on monenlaisia, on myös mielen sairauksia kovin erilaisia.
Sairauksia yhtälailla molemmat.
Kaikki mielen sairaudet eivät ole väkivaltaa ja itsemurhaa.. joskus se onkin sateenkaaria ja yksisarvisia..
Mutta se mörkö niistä puhumiseen pitäisi poistaa. Sillä mielen sairaus on vain sairaus.
Sekä keho- että mielipositiivisuuteen kuuluu se että ihminen pitää hyväksyä sellaisena, kun hän on. Ihmisen pitää antaa vapaasti olla olla itsensä, sellaisissa rajoissa, joissa hänbei satuta muita. Varsinkin tuon nimeämäsi mielipositiivisuuden suhteen tuo on oleellista. Saa olla mitä on ja diagnoosit eivät tee kenestäkään huonoa ihmistä. Vaan toisia ei silti saa satuttaa. Diagnoosi ei saa olla tekosyy huonolle käytökselle. Moni mielen ongelma on sellainen, että ihminen voi hyvin satuttaa muita sen vuoksi ja silloin ei ole ok vaan "olla vapaasti oma itsensä".
Täytyy myös muistaa se, että vaikka olisi kuinka positiivinen tahansa niin ihminen voi itse silti haluta muutosta. Vaikka pyrkisi olemaan onnellinen ja hyväksymään itsensä niin silti asioihin voi ja saa haluta muutosta. Ihminen voi olla hyvin kehopositiivinen hyväksyä itsensä, mutta silti pyrkiä johonkin muuhun. Täällä(kin) näkee usein lausahduksia tyyliin "muka kehopositiivinen, mutta silti läski laihduttaa". Ikää kuin ihmisen pitäisi elää onnettomana, jotta hänellä olisi oikeus pyrkiä kohti jotain muuta. kuitenkin suht tyytyväisellä ihmisellä on yleensä enemmän voimavaroja pyrkiä kohti tavotteita. Ahdistus ja huono olo ei lisää motivaatiota vaan vähentää sitä. Hyvästä on helpompi pyrkiä kohti parempaa. Kehopositiivisuus ei siis myöskään saa olla vankila, joka estää pyrkimisen johonkin muuhun.
Ihmisellä on oikeus olla mitä on. Ihminen tulee hyväksyä sellaisena, kun hän on. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaiaen pitäisi haluta ottaa jokainen ihminen osaksi omaa elämäänsä. Ihmisellä on oikeus olla vaikkapa haluamatta parisuhdetta jonkunntoisen kanssa, oli se syy nikä tahansa. Toista pitää kohdella hyvin, kunnioittavasti ja asiallisesti. Ei häntä silti tarvitse ottaa sydänystäväkseen, jos ei siltä tunnu. Alentuminen ja huoliminen ei lopulta edes ole erityisen kohteliasta ja arvostavaa käytöstä. Siinä asetetaan oma itse automaattisesti toisen yläpuolelle. Minä olen parempi kuin tuo, vaikka tilanne voi todellisuudessa ollakin päinvastoin, eikä se toinenkaan tunne mitään erityistä kiitollisuutta siitä, että hänet on "huolittu".
Siinä muutamia ajatuksia.
Yksilöillä on paljon harhaluuloja olipa sitten terve tai ei. Ne johtuvat siitä ettei absoluuttista ulottuvilla olevaa tietoa ole. Jopa yhden alan ammattilainen oppii läpi elämänsä. Hän ei ole valmis juuri valmistuneena. Mielestäni entuminen ei ole heikkoutta eikä paremmuutta vaan nöyryyttä. Teoreettinen tietämys ei ole sama asia kuin osaaminen käytännössä.
Elämä sisältää myös sarjan illuusioita joita ei voi vertailla keskenään. Kenelläkään ei ole oikeutta ajatella että kohtelun pitää olla aina hyvää. Näin ei voi ajatella koska se on todellisuudessa epärealistista. Sekä positiiviset että negatiiviset todellisuusnäkemykset voi ja hyödyttää puntaroida.
Nuoruudessa yksilöillä on usein harhaluulo että hän tietää yhtä paljon kuin vanhemmat. Todellisuudessa ikä ja tiedonhankinta kartuttaa syvällisempää ymmärrystä. Näkemykset muuttuvat ja tarkentuvat samoin kuin yksilön maailmankuva.
En löytänyt tuosta kuin yhden ainoan kohdan, joka herätti ajatuksen. "Kenelläkään ei ole oikeutta ajatella että kohtelun pitää olla aina hyvää". Kyllä on oikeus ja suorastaan jopa velvollisuus, ei vain ajatella, vaan jopa vaatia aina hyvää kohtelua. Se vaan ei tarkota sitä, että tuon vaatimuksen nojalla voisia itse kohdella muita huonosti. Kenelläkään ei ole oikeutta kohdella ketään väärin. Kenelläkään ei ole oikeutta edes kuvitella, että toisia saisi kohdella väärin. Jokaisella on velvollisuus kohdella toisia hyvin ja velvollisuus puuttua siihen, jos näkee muita kohdeltavan huonosti.
Kyllä mielen ominaisuuksilla ja mielenterveydelläkin pitää olla rajansa.
Ei saa olla liian terve?