On sitten huonoa tuuria

Anonyymi

Ei tuo vanhainkoti valmistu tänä vuonna Muoniolla on aina huono tuuri rakennusten kanssa.

15

1422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki johtuu vain ja ainostaan siitä ettei ole ollut pätevää valvontaa Muonion kunnan puolesta!
      -Rakennuttajan puolesta oleva valvonta ollut ollut jo vuosia heikkolaatuista Muoniossa. Erittäin hyvä esimerkki on se, että Muonion kunnan rakennusluvat/poikkeamisluvat teetetään asiantuntijalla Sodankylässä! Silti Muonion kunnan palkkalistoilla teknisessätoimessa on kaksi insinööriä ja yksi rakennusmestari ja joukko sihteereitä.
      Pätevyys ei riitä!
      Vaikka se maksaa, niin ulkopuolinen kunnan palkkaama ammattivalvoja valvoo vain kunnan etua.
      Ammattivalvojien ammattitaito on helpoo tarkistaa ja tiedot löytyvät. Heillä tulee olla referenssi kilpailutuksessa mukana josta näkee missä he ovat olleet valvojina ja mitä heidän valvonnassaan rakennettiin ja kuinka se myös onnistu.
      Hyvä maksaa mutta maksaa tämäkin, että yksikään.
      Muonion kunnan isoista urakoista ei mene niin kuin olisi pitänyt mennä.
      Pienen kunnan tekninen osaaminen ei voi edes olla, niin erikoituneita/päteviä henkilöitä, että taitoa riittäisi. Muuten he eivät olisi ”vain ” pienen kunnan palveluksessa vaan jossain ihan muualla.
      Tätä asiaa ei Muoniossa ole opittu edes kantapään kautta!

      • Anonyymi

        Totta kirjoitat. Kunnan tekninen puoli lautakuntaan myöten ihan alaarvoisessa tilassa. Kaikilla sivutoimilupa tai urakoitsijoina teknisen alaisuudessa, onko oikein? Kukaan ei auta esim .rak.lupien hakemisessa ja lupäätökset venyvät,venyvät. Naapurikunnissa tällainen vitkuttelu ei käy. Rakentajille aika on rahaa ja byrokratian vuoksi hankkeet siirtyvät ja jopa perutaan. Liian pieni porukka pelaa omia pelejään eikä muisteta hoitaa päätyötään. Totta vai tarua , näistä jutuista puhetta riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy nyt kyllä jättää yhdessä asiassa eriävä mielipide.
        Muonion tekninentoimi toimii silloin todella hyvin, kun sinne toimittaa kaikki mahdolliset esim. lupiin liittyvät psperit eikä jätä yhtään toimittamatta.
        Jos vie ne esim paperisena, niin ne voi siinä viedessään katsoa läpi vaikka sihteerin kanssa jos rak.tarkastaja ei paikalla. Siinä jo selviää puuttuuko mitään ja jos puuttuu se liite on toimitettava pikaisesti.
        Näin päästään hyvää ja nopeasn palveluun. Osa kuvista valmistuu jo kahdessa viikossa. Osa vaatii kunnanhallituksen vahvistuksen.
        On turha valittaa ettei lupia tule!
        Ei tule juuri siksi, että jotain tiedoista puuttuu. Silloin niitä ei käsitellä.
        Olen lähi vuosien aikana tehnyt useita lupahakemuksia, niin Muonioon kuin myös muualle itselle, suvulle ja vieraille.
        Yksikään ei ole jäänyt hyväksymättä juuri sinä aikana kuin laki määrää.
        Näin myös Muoniossa.
        Yhtään liitettä ei myöskään ole puuttunut. Muonion entinen rakennustarkastaja sanoikin, että voi kun heille tuli rakennuslupahakemukset aina näin täydellisenä tarkastaessaan ettei mitään nipusta puuttunut ja hän myös allekirjoitti paperit samalla.
        Lupa tuli myös määräaikaan mennessä.
        Palvelu on hyvää mutta asiakaskin siihen kyllä voi paljon vaikuttaa!
        Meillä ei valittamista ja jos jotain on ollut sanomista, niin sanottu jo siellä toimistossa tai puhelimessa.
        Rakennuskaavakkeiden täyttäminen käy aivojumpasta ja pitää dementian loitolla ja saa toimitella naapureille kuulemislomakkeita allekirjoitettavaksi jos ei muuten olisikaan heidän ksnssaan tekemisissä! Eikä edes väliä vaikkeivat allekirjoita, niin luvat saa silti jos asiat muuten lainmukaisia.

        Kun kerran olet noin hyvää palvelua saanut ja hoitanut useampiakin asioita olisit voinut nimesikin tuoda julki.

    • Anonyymi

      Onkohan nuo Rautionmuka rivarit kunnan? Kuka viitsi rakentaa nuin ala-arvoisesti. Purkaa pois.

      • Anonyymi

        Siinäpä se ne on myös niitä ”muka ”- rivitaloja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä se ne on myös niitä ”muka ”- rivitaloja!

        Jos nekin talot olisi tehty kunnolla niin asukkaat olisi säästäneet huimia summia.

    • Anonyymi

      Vuosikausia on kuntalaiset valittannu turhaan.
      Sama meno jatkuu mutta tulee se vielä pää vetävän käteen, uskokaa pois.

      • Anonyymi

        Tulisikohan se nyt, kun valitaan uusia luottamushenkilöitä Elinvoimalautakuntaan?
        Nimittäin pää vetäjän käteen!
        Ei opita Muoniossa, ei opita!
        Kaikki mahdollisuudet valita hyvä porukka hoitamaan elinvoimaa ja rakentamista Muonioon!
        Henkilöitä joilla ei ole sukupaineita tai käskettävän paineita löytyy kyllä päättäjiksi jos halutaan löytää.

        Kourallinen valtuutettuja joilla ei ole kytköksiä! Muutama. Niin se on muuallakin, enontekiöläiset kyllästyi kytköksiin, saas nähdä.

    • Anonyymi

      Ei se mikään vanhainkoti ole, ei semmoisia enää olekaan. Asumispalveluyksikkö se on.

      • Anonyymi

        Se nyt yks lysti mikä sen nimi on jos ei siittä tule valmista koskaan.
        Mikhään paikka siittä jää tekemättä ja huomathaan vasta avajjaisissa tai ne voivat viipyä samala laila kuin hyvinvointikeskusksenki avajaiset vai mikä se on?
        Eikö sulla ollu muuta korjattavaa ko tuo nimi jonku kirjotuksessa?Olekko sieki joku epäpätevä opettaja niitähän täälä riittää.

        Joo, olen, yksi monista.

        Mikä tuossa rakentamisessa on niin ihmeellistä? Eikö osata lukea rakennuspiirustuksia vai mikä ihme vaivaa julkisessa rakentamisessa?

      • Anonyymi

        Vanhainkotia ne on. Nimi ja rahastussysteemi vain on muutettu, että saahan vanhukset puhistettua rahasta ja omasuuvesta ennenkö lähtee rajan taakse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1182
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      538
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      519
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe