Ei sydänsuruja eron jälkeen

On, juuri noin. Jos on surrut tarpeeksi jo suhteen aikana, niin miksi sitä surisi sitten, kun pääsee vihdoin eroon harmia aiheuttavasta suhteesta? Samasta syystä olin heti valmis alkamaan katsella muita.

Jaa, kyllä on käynyt näin. Erosin n. 5 vuotta sitten ja ei kyllä ollut mitään suruja, vihaa tai muita ikäviä tunteita. Ilo oli ainoa tunne minkä koin, varmaan johtuen siitä että olimme jo pari viimeistä vuotta menneet niin eri suuntaan ja olimme vieraantuneet toisistamme.
Ei draamaa eikä sotkuja, oli helppo jatkaa matkaa!
Pitää olla armollinen itselleen, antaa anteeksi itselle tekemänsä virheet ja myös antaa anteeksi muiden tekemät. Viha ja katkeruus on vain itsensä kiusaamista, pitää jatkaa matkaa!

Varsin sama kokemus. Itsellä oli yksinolemiseen ja kämpän hiljasuuteen liittyvää ahdistusta, kun oli tottunut toisen ihmisen läsnäoloon, mutta sydänsuruja en kokenut enkä ikävää. Mä olin ne siihen suhteen toimimattomuuteen liittyvät itkuni itkenyt jo moneen kertaan ennen eroa. Ei kokenut siinä oleen mitään suremista.

Talvehtiva iho ja seborrea oli yhteiselämän pikkuryppyjä.

Mulla oli ihan sama juttu tässä kahden viimeisimmän eroni jälkeen, ei tosin asuttu yhdessä, mutta kuitenkin.
Olin todella helpottunut kummallakin kerralla toisesta eroon. Ekan jäljiltä tuli kyllä itku yhden kerran, mutta sekin kait enempi siitä, että tajusin sen olevan oikeasti nyt tykkänään ohi ja kait vähän senkin vuoksi, kun tajusin että kuinka tosissani olin haaskannut aikaani tähän suhteeseen ja ylipäätäänkin ihan turhaan asiaan.
Toisen kohdalla ei tullut mitään tunteita, ainoa, mikä oiekastaan häiritsikin hieman, oli juurikin se, että kun ei se eroaminen ja ylipäätään toisen näkeminen siinä erotilanteessa tuntunut yhtään miltään. Ja että olisi nyt kuitenkin luullut edes, että siinä olisi ainakin jotain tuntemuksia tullut. Mutta ei.
Mutta syy noihin oli kyllä ihan sama kuin sinulla aloittaja, enempi oli negatiivista kuin positiivista ja mulle oli ihan itsestään selvä, ettei nää suhteet tule toimimaan eikä sitä kautta jatkumaan.

Eiköhän tämä ole ihan normaalia, jos on itsellä ollut pidempään huono olla suhteessa, jos on kunnolla punninnut suhteen hyviä ja huonoja puolia suhteen aikana ennen eropäätöstä, kun huonoja päiviä on alkanut olla selkeästi enemmän. Ja varsinkin jos itse on ollut se aloitteellinen osapuoli, joka haluaa lopettaa suhteen. Tälläisestä ei vain kauheasti puhuta, varmaankin juuri kun ei siitä ole mitään haittaa, vaan aina iltapäivälehdissä on vinkkejä miten päästä erosta yli. Niissä on varmaan kyse jätetystä osapuolesta, sekä ehkä vielä yllätyksenä tulleesta eroilmoituksesta, jos itse ei ole halunnut erota. Mutta niistä on varmaan tullut sellainen kuvitelma, että ero pitäisi aina sattua ja siitä pitäisi toipua pitkään.

Kuten täällä moni sanonut, jos suhteen aikana on jo surtu ja kärsitty, ero on vain helpotus ja heti sen jälkeen voi olla valmis jatkamaan elämää, jos siltä tuntuu. Mitä sitä siis turhia ihmettelemään, elämä jatkukoon vaan!

Itse erosin edellisestä miehestäni 6 vuotta sitten. Muutin erossa toiseen kaupunkiin ja muistan vieläkin kuinka tuulettelin ajaessani viimeistä kuormaa uuteen kotiin. Olin tehnyt henkistä eroa miehestä jo parisen vuotta. Tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan, vaikka suhdetta oli takana jo 12 vuotta. Pahemmalta tuntui kun kuulin, miten kurja olo hänelle oli jäänyt. Erosin miehestä, mutta sain hänestä elinikäisen ystävän.

Pelottavinta on huomata nyt samoja helpottumisen ja ilon tunteita kun kuvittelen eroa nykyisestä miehestäni. Ei ole oikea kai hänkään. Sitä se on kun oikein kovasti haluaa rakastua, sen kai kuvittelee itselleen. Onneksi tätä suhdetta takana vain reilun vuoden.