Kalorienlaskentaa

Päätin kokeilla tuota otsikossa lukevaa kalorienlaskentaa selvittääksini ruokavalioni koostumuksen, jotta tarvittaessani voin ohjata sitä oikeaan suuntaan. Tavoitteenani on suurinpiirtein seuraavanlainen kokonaisenergiansaanti: 44 % hiilareista, 26 % protskuista (2g/painokilo) 30 % rasvoista. Omat tiedot: mies, 175cm, 70 kg ja liikuntaa 4 - 6 kertaa viikossa.

Olen ajatellut, että jos nyt ainakin aluksi söisi noin 2500 kcal päivässä. Miinuksilla mennään, mutta kun kesäkin on tulossa =). No kuitenkin alkoi ilmetä ongelmia. EnergyNetin mukaan pitäisi syödä reilut 3000 kcal!

Ensinnäkin kuinka noin paljon voi yleensäkin syödä? Eli ilmeisesti olen syönyt liian vähän ruokaa - terveellistä ruokaa siis. Olen nyt jättänyt vaaleat viljat yms. pullat ja karkit pois, jotka selvastikkin ovat täyttäneet aiemmin energiantarpeeni. =)

Toiseksi kuinka arvioida koulu / työruokailun kalorit ja sisältö? Kaippa tuohonkin voi harjaantua, mutta ainakin näin aluksi on tosi vaikeaa.

Yhdeksi ongelmaksi voisi vielä mainita protsku / hiilari / rasva suhteen. Aluksi näytti siltä, että hiilareita tulee tuhottomasti. Piti vähentää leivän syöntiä. Mitä tilalle? Ja jos vielä mietitään kuituja niin mistä niitä sitten tulee jos ei voi leipää syödä paljoa. Aamupuuro on kuvioissa mukana.

Sitten kun hiilarien määrän olin saanut kohdalleen niin alkoi olla energiavajetta ja nimenomaan rasvoista ja protskuista. Lisäsin kylmäpuristettua rypsäriä 3 rkl/päivä ja purkin rahkaa. Vieläkin on vajetta noissa. Kananmuniakaan ei viitsisi syödä päivittäin.

Vinkkejä?
2363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tonnikala, raejuusto, rahka, liha, kana, maito yms. yms. sisältävät runsaasti protskuja!

kannattaa muuten vilkaista www.pakkotoisto.com

paljon hyviä vinkkejä protskun saantiin ja paljon muuta!
on myös olemassa (kuten varmaan tiedätkin) proteiinijuomia,-jauheita, joita saa isoista marketeista ja luontaistuotekaupoista

Äänestä

mittarit osaa energiankulutustasi laskea.Niiden tuloksessa voi olla heittoa jopa 1000kcal.Jos painosi on pysynyt sillä 2500 kalorilla samana niin kulutuksesi on silloin se.Vai mahdatko edes tietää minkä verran olet normaalisti syönyt?Ellet niin pidä koepäivä.Syö normaalisti ja punnitse kaikki.Sitten syötät kaikki vaikka siihen energynettiin,vaikka se onkin aika kehno energialaskuri.

Eikä tuo makroravinnejakokaan niin prosentin päälle ole.Eli ota tavoitteeksi pyöreä n.30p-40hh-30r.Menettele niin että syöt hiilariruokia aamulla ja päivällä ja proderuokia illalla.Rasvoista syntyvä vaje on helppo korjata öljyillä ja prodevaje tonnikalalla,raejuustolla tai vaikka lisäravinnejauholla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pera kirjoitti:

Päätin kokeilla tuota otsikossa lukevaa kalorienlaskentaa selvittääksini ruokavalioni koostumuksen, jotta tarvittaessani voin ohjata sitä oikeaan suuntaan. Tavoitteenani on suurinpiirtein seuraavanlainen kokonaisenergiansaanti: 44 % hiilareista, 26 % protskuista (2g/painokilo) 30 % rasvoista. Omat tiedot: mies, 175cm, 70 kg ja liikuntaa 4 - 6 kertaa viikossa.

Olen ajatellut, että jos nyt ainakin aluksi söisi noin 2500 kcal päivässä. Miinuksilla mennään, mutta kun kesäkin on tulossa =). No kuitenkin alkoi ilmetä ongelmia. EnergyNetin mukaan pitäisi syödä reilut 3000 kcal!

Ensinnäkin kuinka noin paljon voi yleensäkin syödä? Eli ilmeisesti olen syönyt liian vähän ruokaa - terveellistä ruokaa siis. Olen nyt jättänyt vaaleat viljat yms. pullat ja karkit pois, jotka selvastikkin ovat täyttäneet aiemmin energiantarpeeni. =)

Toiseksi kuinka arvioida koulu / työruokailun kalorit ja sisältö? Kaippa tuohonkin voi harjaantua, mutta ainakin näin aluksi on tosi vaikeaa.

Yhdeksi ongelmaksi voisi vielä mainita protsku / hiilari / rasva suhteen. Aluksi näytti siltä, että hiilareita tulee tuhottomasti. Piti vähentää leivän syöntiä. Mitä tilalle? Ja jos vielä mietitään kuituja niin mistä niitä sitten tulee jos ei voi leipää syödä paljoa. Aamupuuro on kuvioissa mukana.

Sitten kun hiilarien määrän olin saanut kohdalleen niin alkoi olla energiavajetta ja nimenomaan rasvoista ja protskuista. Lisäsin kylmäpuristettua rypsäriä 3 rkl/päivä ja purkin rahkaa. Vieläkin on vajetta noissa. Kananmuniakaan ei viitsisi syödä päivittäin.

Vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu