Sisarukseni hylkäsi

Anonyymi

Veljelläni on ylempi amk-tutkinto ja siskoni kävi yliopiston.
Itselleni ei oppi mennyt päähän ja 6,5 keskiarvolla pääsin rakennuspuolelle ammattikouluun.
Meillä meni ihan hienosti kunnes alkoi nämä sosiaaliset mediat yleistyä. Seurasin heitä ja aina vain hienompia kuvia tuli instagramiin ja elämää hehkutettiin.

Kun olimme juhlissa niin he halusivat kuviin kaikkien paitsi minun kanssa. Ajattelin että ei siinä mitään.

Sitten he eivät enää vastanneet puheluihin eikä tekstiviesteihin.
Kun oltiin samaan aikaan vanhemmillamme ja yritin jutella niin eivät he oikeastaan edes päin katsoneet. Ajattelin taas että ihmisillä on omia huolia ja ehkä heilläkin. He ottivat paljon kuvia toisistaan yhdessä ja vanhempiemme kanssa. Itse en kuviin päässyt.

Mutta sitten päätin kysyä vanhemmiltani että miksi he eivät enää ole kanssani tekemisissä. Sain kuulla että he eivät pidä työläisistä. Vahempani ovat myös paremmin koulutettuja joten ehkä sen vuoksi he ovat väleissä.

Tajusin että en ole heidän arvoinen heidän mahtavaan somessa jaettavaan elämään.
He viettävät aikaa todella paljon keskenään ja kuvien teksteissä on aina "ihana sisko" ja "rakas veli" ja paljon sydämiä ja paljon viiniä ja hienoja juustoja ja hyviä ystäviä.

En ole kuitenkaan enää katkera ja olen hyväksynyt sen että olen heitä huonompi ihminen.
Onneksi minulla on harrastuksena hyväntekeväisyys (josta en huutele muille somessa) ja tapaan lapsia ja vanhuksia. He ovat hyviä ihmisiä jotka ottavat aina vastaan hymyllä.

5

909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei, tiedän tunteen kun sisaret hylkäävät. Itselläni senkin ollut monen vuoden vaikea prosessi. Meillä kävi niin, että vanhemmat antoivat ennakkoperinnön ettei sitten josku tulisi riitaa, mutta riitaahan siitä tuli jo monta vuotta aikaisemmin. Sain heidän mukaansa enemmän. Jos sisaruksesi ovat korkeasti koulutettuja luulisi, että he osaisivat myös käyttäytyä. Ja heillä olisi ymmärrystä, että kaikkia ammatteja tarvitaan, että tämä maailma pyörii. Todella hieno juttu, että teet hyväntekeväisyys työtä. Se on varmasti palkitsevaa ja tuo itsellesikin hyvän mielen. Paljon jaksamista sinulle ja todellakaan et ole sen huonompi kuin kukaan muukaan. Minusta on todella naurettavaa, että vielä nykypäivänä joku jaottelee ihmiset työn perusteella, ihan naurettavaa!!

    • Anonyymi

      Olen itse akateemisesti koulutettu. Ei sukulaisistani läheskään kaikki ole koulutettuja, jokunen kyllä on. Tuo, mitä kerrot, on todella surullista. Missä on ihmisyys ? Missä on sydämen sivistys? Näiltä ihmisiltä puuttuu se tärkein eli sydämen sivistys. Tutkinnot ja muu materia on vain materiaa. Tärkeintä on olla ihminen ihmiselle. Kaikki ihmisiä ja ammatteja tarvitaan, jotta tämä yhteiskunta pyörisi. Hienoa, että teet vapaaehtoistyötä. Uskon, että nämä ihmiset, ehkä vasta valitettavasti vuosien päästä, havahtuvat omaan typeryyteensä ja sydämettömyyteensä. Sinua tarvitaan, meitä kaikkia tarvitaan tämän yhteiskunnan pyörittämiseen. Ei ihmisen arvoa mitata rahalla tai muulla. Ihminen on tärkeä pelkästään siksi, että on syntynyt ihmiseksi tänne maailmaan. Ylpeys käy aina lankeemuksen edellä. Jokaisen meidän pitää tuntea oma arvomme ja luulisi, ettei sukulaisten välillä ole tuollaista typerää jaottelua. Mutta näköjään on. Sietäisivät hävetä.

    • Anonyymi

      Minulla taasen aikanaan kävi niin että amiksen jälkeen työllistyin heti vakituiseen työsuhteeseen. Rakensin talon ja asuntolaina oli maksettu 36-vuotiaana, velaton uusi BMW pihassa ja vaimollani melkoisen tuore Mersu.
      Meillä on pari lasta jotka harrastavat ratsastusta ja muutamaa joukkuelajia.
      Vanhempi sisareni kävi lukion jonka jälkeen vielä 6-v lisää opintoja. Hän valittelee aina opintovelastaan, vuokralla asumisestaan ja työttömyysjaksoistaan.
      Heillä on myös kaksi lasta eikä kuulemma ole varaa harrastaa mitään.
      Yläasteelta päästyämme oli meillä todistusten keskiarvot melkein samat, menin ammattikouluun koska olen enemmän tekijä kuin lukija vaikka koulu on aina helpolta tuntunutkin.
      Nyt aikuisena sisareni on minulle avoimen katkera kaikesta mitä olen elämässäni aikaan saanut. Ikävintä on se että katkeruus ulottuu myös lapsiimme.
      En tiedä miten voisin korjata välimme
      Että edes lapsemme voisivat iloita serkuistaan puolin ja toisin.

    • Anonyymi

      Näköjään ns. elintasokilpailu pilaa monia ihmissuhteita.

    • Aika julmaa sillai..
      Ei ketään pidä arvostella ammatin takia syrjiä.
      Säkin vain yrität tienata elantos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe