Kaikki alko joskus tammikuussa, kun mää päätin ottaa yhteyttä mun vanhaan luokkakaveriin, joka oli ollu "kadoksissa" noin 10v. Onnistuin saamaan sen numeron ja tekstasin sille. No me vaihdettiin sit päivittäin kuulumisia ja pikkuhiljaa viestien määrät nousi, niin et jossain vaiheessa niitä saatto olla 50/päivä... Me ei olla nähty kertaakaan ton kymmenen vuoden aikana, koska meidän välillä on 500 km. matkaa, mut silti meistä molemmista alko tuntua siltä et pelkkä kaveruus ei riitä, vaan me haluttiin rakastua ja niin siinä sit lopulta kävikin, ainakin mun kohdalla. Mää uskon et sillon tunne oli molemmin puolinen ja mää todella elin taivaissa. sitä jatku ehkä kuukauden, mut sit tää mun kaveri alko muuttuun hiljasemmaks ja tuntu siltä et sitä ei enää kiinnosta. mä kyl kysyin sitä, mut aina se vakuutti et kaikki on ennallaan, mut sillä vaan on huonopäivä. aluks mä jopa uskoin sitä, koska se on nainen jota mä oikeesti haluaisin rakastaa. nykyään me textataan ehkä kerran viikossa ja nekin viestit on sellasia mitäänsanomattomia "velvollisuuksia". mää en tiedä mitä mun pitäis tehä, kun en pysty oleen ajattelematta sitä naista, mut kun tuntuu siltä et sitä ei kiinnosta yhtään. Nykyään mä toisaalta toivon ja toisaalta pelkään et se sanois suoraan jos sitä ei kiinnosta, kun sit se olis ehkä helpompi unohtaa. Mää en haluais olla sille naiselle vaivaks, mut en haluu myöskään ite lopettaa tätä kaikkee, kun en jaksa uskoo, et se kaikki ihanuus vois loppua näin nopeesti... Mitä mun sit pitäis tehä? Se on ainoo ihminen jonka takia mää oon itkeny (vaikka oonkin mies, joidenka ei kuuluis tunteiden takia itkee) ja se on ainoo ihminen jota mää jaksan rakastaa, vaikka en saakkaan vastarakkautta... Mää en pysty unohtaan sitä, mut en halua myöskään jatkaa tällästä piinaavaa epätietoisuutta...
Nii ja jos jotain kiinnostaa, nii me ollaan molemmat 19v.
Nii ja jos jotain kiinnostaa, nii me ollaan molemmat 19v.
Vastaukset 6
Vanhimmat
musta ei oo sulle kyllä yhtään apua, mutta halusin kertoa että tarinas kosketti ja toivon että tavalla tahi toisella kaikki ratkeaa parhain päin sun osaltas.
mutta en ole samaa mieltä kanssas siitä että miesten ei kuuluis itkeä tunteidensa takia. naispuolisena olisin otettu jos jollain miehellä olis niin suuria tunteita mua kohtaan, enkä pitäis sitä mitenkään epämiehekkäänä. enkä usko että monikaan nainen.
mutta kuten sanoin, ei minusta ole neuvojaksi tässä asiassa... sori:) oon teistä vielä vuotta nuorempi enkä ole koskaan ollu edes oikeasti rakastunut... mutta lykkyä sulle joka tapauksessa!
heips.. mun mielestä kans miesten pitää osata ja uskaltaa itkeä! Se ei oo mies eikä mikään mun silmissä jos ei näytä tunteitaan. Onnekseni omistan ihanan lutusen miehen joka näyttää tunteensa.. ja itkee..on myös muutenki tunteikas..ja romanttinen..mut ei liikaa. :)
Voimia sulle ja kaikille muillekki!
Voi sinua ressukkaa. Olen kokenut samantapaisesti miesten suhteen. Kyllä kiinnostus kertoo onko kaveri kiinnostunut. Sellainen joka on, pitää todella yhteyttä ja haluaa olla kanssasi, osoittaa sen. Älä roiku ja pidä kiinni olemattomasta. Tekee kipeää katsoa totuutta silmiin, siksi itsensä tuudittautuu epätietoisuuteen. Katso totuutta silmiin ja jatka elämääsi. Nurkan takana voi olla vaikka mitä ihanaa. Tämä ei vain ollut se oikea sinulle, ole siitä kiitollinen. Se oikea tulee ajallaan, ja paikallaan. Ihminen on vain niin malttamaton. Olisi ihana tuntea olla rakastettu ja ettei tarvisi olla yksin.Kun tämä toive vesittyy, se koskee. Tsemppiä sinulle!!! Jatka elämääsi ja iloitse, että sellainen suhde ei toteutunut, jolla ei olisi ollut mahdollisuuksia toimia.
Valitettavasti se tyttö selvästi osoittaa ettei ole sinusta kiinnostunut..
Naisethan tavallisesti osoittavat tunteensa suoremmin, joten tuollainen vältteleminen on aina naisten puolelta huono merkki..
Voit ihan suoraan kysyä hältä, että miten on, haluaako jatkaa vai ei.
Sitä hän ilmeisesti odottaakin sinun kysyvän, todennäköisesti voidakseen sanoa että kiitos, mutta ei kiitos..
Varaudu siihen ja varaudu myös siihenkin, että tulet sen kuulemaan elämäsi aikana vielä monen monta kertaa..
Tällaista se elämä vaan valitettavasti on.
Onnittelen Sokrates.ihan tosissaan.olethan juuri läpikäynyt kaukorakkauden kokemuksen.
Ne on pojilla harvinaisempi ku tytöillä.Siksi tytöt ovatkin taitavanpia tunteidensa käsittelyssä.
Ne kun pääsevät näin harjoittelemaan rakkauden tunteiden kanssa elämistä.
Nyt sait kokea rakstumisen tuoman ilon ja tuskan.
Monet sen eri vivahteet ja sävyt.Se on ollut hieno kokemus.samalla hyvin tärkeä sinun tulevaisuutesi
tähden.Opettele poika vaan nyt suremaan tuo tyttö pois kuvioista.Mut kysy ensin mikä suhteessa ei hänen mielestään toiminut, ku tuli tämmönen tyssäys.
pikku hiljaa toinen hiljenee ja asiat tuntuu velvollisuuksilta ja sit sitä ei meinaa uskaltaa kysyä mitn kuitenkaan.. lopulta kysyin ja mies selitti että ei ehkä haluaisikaan kaukosuhdetta.. :( sattuu kovasti.. :( itsekään en ole tuntenut koskaan tällasta samanlaista ketään kohtaan! enkä itkeny koskaan näin paljoo koko elämäni aikana..