Monesti tässä keskustelussa puhutaan pettämisestä, siihen on aina syynsä ja silloin pitäisi nähdä myös itse osallisuutensa etääntymiseen. Vasta tuo etääntyminen saa aikaan pettämisen.
No seurustelussa ollaan enempi kylki kyljessä ja sitä kautta opitaan tuntemaan toinen tässä mielessä.
Jää kuitenkin ymmärtämättä, että avioliitto on yhteistyö- aja avunantosopimus periaatteessa, siihen tulee mukaan arki. Siinä on talouden hoito, siihen liittyvät vaatimukset, jotka pitää myös hioa ja sopia, niistä saa oivan riidan aiheen ja sitä myötä etääntymisen, samoin on kaikki muu arkeen liittyvä, niitä asioita liittyy paljon yhteiseen kotiin ja elämään eli se ei riitä, että osataan viettää vapaa-aikaa ja matkustella ja harrastaa yhdessä ja seksi sujuu, nekin ovat tärkeitä, mutta monesti nousee tärkeämmiksi nuo yhteiseen kotiin liittyvät asiat, joten keskustelkaa ja luokaa yhteiset mielikuvat kodistanne niissä puitteissa, joihin on varaa.
Sitten on vaara siinä, että usko, että palkat ja tulot on yhteisiä, niin ei todellakaan ole, jokainen saa oman tulonsa ja niin on sovittava, miten yhteisiä asioita hoidetaan.
Ei voi rakentaa hienoa kotia ja komeaa puutarhaa toisen varoilla, kyllä suunnitelma pitää olla yhteinen .
Varsinkin vaikeaa on jos uusi liitto on jo toinen ja perhettä on edellisestä liitosta, silloin on entistä tärkeämpää suunnitella talouden puoli niin, että se toimii.
Täytyy myös hyväksyä toisen lapsen, vaikka mitä luultavammin heillä on erilaisia näekemyksiä kuin omilla, eläväthän he toisenlaisen perheen kanssa puoliksi elämäänsä.
Toivon jokaiseen uuteen perheeseen oli se se ensimmäinen tai toinen opnnellisuutta, joka takaa sen, että pettäminen ei tule mieleen. sillä aika usein se paha mieli vie iltoja istumaan muualle ja siellä kyllä aina löytyy pään silittäjiä, vaikka ei se elämä siitä korjaanu, vaan heillä ei ole vaatimuksia. Uusi liitto tuo nämä samat asiat aina tulleessaan.

Vastaukset 30
Vanhimmat
Helpointa on kun ei ala suhteeseen kenenkään kanssa, vaan elää yksin.
Hyvin kiteytetty 👍
Vaikka asiat olisivat kuinka helvetin huonosti tahansa niin koskaan ei ole pakko pettää. Aina voi erota ensiksi ja säätää vasta sen jälkeen. Pettäjä on aina itse vastuussa pettämisistään.
Pettämistä on monenlaista!
Ei ole.
Kyllä se kylmettynyt läheisyyden tappaja on aina vastuussa siitä, että ajaa rakastumaan toiseen, ja pettäminen on ainoa oikea keino, kun ei halua jättää lapsia, muuttaa kotoa ylihintaiseen ja kusiseen yksiöön kaupungin laitamilla.
Jättäisin, jos mun rakastettuni tuntisi mua kohtaan samoin, mutta en aio jättää, koska jos en sitä rakastettua saa, niin sitten mulle on parempi jatkaa näin.
Petän, kun mä tarvitsen läheisyyttä. En aio käyttää tätä elämää käteen vetämiseen.
Totta. Meillä alkoholi on ollut mieheni rakastajatar jo vuosia, joten minä haen yksinäisyyteeni läheisyyttä muualta.
Ja ihan kaikenlaisesta pettämisestä on vastuussa pettäjä itse.
Kyllä on. Pettämisestä on vastuussa tasan ja tarkkaan vain ja ainostaan pettäjä. Parisuhteen toinen osapuoli on toki osaltaan vastuussa parisuhteen tilasta, vaan aikunen ihminen on silti ihan itse vastuussa tekemisistään. Toisen vastuulle sitä pettämistään on aivan turha yrittää sälyttää. Aina voi erota eikä koskaan ole pakko pettää. Asiassa ei ole mitään epäselvää, vaan tässä on asia, joka on niin maan valtavan yksinkertainen. Pettäjä vastaa ihan itse omista tekemisistään ja piste.
Niin eli sen sijaan, että yrittäisit erota hyvissä väleissä ja asiallisesti, sinä olet päättänyt odottaa sitä, kun saatte aikaiseksi oikein kunnon sodan ihan kaikesta. Ennemmin tai myöhemmin jäät kiinni ja lopputulos on varma.
Läheisyyden tappaja on yksin ja ainoastaan yksin vastuussa läheisyyden tappamisesta. Sitä on ihan turha yrittää sälyttää muiden viaksi. Aina ei ole pakko erota ja joskus pettäminen on eroamista parempi. Jos toinen tappaa läheisyyden, MINUN ei tarvitse muuttaa ja erota lapsistani!!! Asiassa ei ole mitään epäselvää. Läheisyyden tappaja on itse vastuussa ja saa kantaa itse tämän vastuun ja piste!!!
Juurikin näin.👏
Eroa hyvä ihminen.
Oho, mitä hömppää , puolisosta erotaan , ei lapsista ,vanhemmuus jatkuu hautaan asti, minä olen eronnut vain vaimosta, mutta yhdessä rakastamme ja hoidamme lapsiamme ja olemme heille vanhemmat. Olemme molemmat jo uusissa suhteissa ja lapset tykkää kummankin uusista puolisoista , lapset vuoroviikoin luonamme , olen exäni kanssa hyvissä väleissä.
Tyypillisiä pettäjän selityksiä nämä. Sinä petät koska haluat pettää. Niin yksinkertaista!
Eroa ja hae uus muija toope.
Kuulostaa siltä, että sun kannattaa pysytellä logiikasta kaukana. 😂😂😂😂
Ja niin noiden muidenkin lukutaidottomien.
Sen lauluja laulat jonka leipää syöt..
Kuka on puhunut muuttamisesta tai lapsista "eroamisesta"? Puolisosta erotaan, ei lapsista. Asiallisella erolla suurella todennäköisyydellä välttää isot riidat noista aiheista ja saa asiat sovittua yhdessä. Pettämällä varmistaa helvetillisen riidan jokikisestä asiasta. Omahan on elämäsi.
Minä.
Jos ero tulee, näen harvemmin lapsia, ja heillekään se ei ole mukava yllätys.
Ja edelleen, en halua asua kusisessa yksiössä kaupungin laitamilla.
Jos en saa rakastamaani naista, se on mulle sama, vaikka asuisin näinkin.
Ja puhu sä vain omasta puolestasi, mä osaan käyttäytyä.
”MINUN ei tarvitse muuttaa ja erota lapsistani!!! Asiassa ei ole mitään epäselvää. Läheisyyden tappaja on itse vastuussa ja saa kantaa itse ”
Tämä tyyppi puhu lapsista eromisesta.
Voithan sinä olla se lähivanhempi ,jolloin lapset asuvat pääasiassa sinun kanssa.
Osta kaksio, tai kolmio, onko pakko muuttaa johonkin vanhaan yksiöön joka on kustu.
Osta kunnon asunto ja ota lapsesi sinne asumaan kanssasi ja vaimosta tulisi etävanhempi.
Ymmärsinkö oikein , että sulla on kaksi naista ja kumpikaan ei oikeen välitä susta, toinen on vain sun lastesi äiti ja kodinhoitaja, ja toinen panokaveri, ja kumpaakaan et saa , ja yksin et osaa asua ja olla, et joku pitää olla , vaikka se huono vaimokin kelpaa jollei muuta saa.
Ota ero ja anna sille vaimollekin vapaus, sekin voi vielä onnensa löytää, niin voit sinakin, jätä molemmat ja hae eron jälkeen se oikea.
Paskamyrsky täytyy saada aikaiseksi, siitä kärsii kaikki.
Hän aloitti, hän saa erota jos tahtoo.
Älä oleta minusta mitään. Kaikki sun oletukset menivät pieleen.
Kuten sanoin:
En välitä asua kusisessa vuokrakämpässä. Voisin asua, mutta kun ei ole syytä, niin jatkan mieluummin tässä asunnossa.
Älä sitten valita, jatkat samaan tyyliin , maailman tappiin.
Heitä akka pihalle, maksa hänet ulos kämpästä, ja tuo se uus tilalle ja mukulat pysyy sun kaa.
Hyvin yksinkertainen asia. Kun on todettu, että suunnilleen kaikki arkiset asiat kulkevat samoja latusia pitkin niin on muutakin yhteistä kuin kiima.
Ennen lasten hankkimista sanoin vaimolleni, että jos hän löytää jostakin minua paremman aviomiehen niin hänen velvollisuutensa on tarttua tilaisuuteen!
Kaikki on ollut aina yhteistä ilman mitään tilivelvollisuuksia.
Tulomme ovat jakautuneet erittäin epätasaisesti joka tietenkin näkyy myös eläkkeissämme, mutta se ei ole koskaan aiheuttanut vähäisintäkään kitkaa.
Olen onnistunut välttämään pettämiselle altistavat tilanteet.
Nyt lähestyn 8-kymppiä joten viime vuosina se onkin ollut helppoa.
Pettäjä tekee päätöksen pettämisestä, yleensä salaa ja kysymättä lupaa. Kyse on sopimusrikkomuksesta. Pettäjä on vastuussa teostaan. Suhteen läheisyydestä/etäisyydestä vastuussa ovat molemmat.
Minulle suhde oli onnellinen yli 20 vuotta. Toisella paikkakunnalla työssä käynti etäännytti niin, että mies oli kirjautunut nettideitti-palveluun. Seksiä meillä oli joka viikko, puutteesta ei siis ollut kyse. Ennemminkin vaihtelun tarpeesta. Mietin mitä olisin voinut tehdä paremmin. Johtopäätös oli se, että ikääntyvä mieheni etsi nuoruuttaan. En olisi voinut tehdän mitään paremmin. Päätös lähti hänestä. Päätimme jatkaa, mutta en ole enää 100 prosenttisesti tässä suhteessa. Hengailen vain ja mietin miten erota miehestä, joka muuttuu erokeskustelun aikana itkevän lapsen tasolle.
Avioliitossa pätee YYA sopimus, eli ystävyys ,yhteistyö ja avunanto.