Hyvät muistot? Huonot muistot?

Ehkä keskityt vääriin seikkoihin menneessä elämässä. - Nm. Selätä trauma

Jokainen ”muistaa” tavallaan!

Tuttuni muistaa olleensa lapsena vaaleatukkainen. Valokuvat kertovat toista. Sanoo aina olleensa allerginen ”melkein kaikelle”. Kävi allergiatesteissä, eikä ole allerginen millekään. Ym., ym. samanlaista ”muistamista”.

Sillälailla ne luonteet ehkä muodostuu; kuka blokkaa minkäkin muistijäljen.

Pääasiassa hyvät muistot. Yhteiset lauluillat ovat jääneet kauniina muistoina. Ja kaikki se missä puhallettiin yhteen hiillen eli tehtiin yhdessä, myös touhut naapurin lasten kanssa.
Olen vieläkin porukkahenkinen, parhaita ovat ryhmämatkat, vaikka toritapahtumat ja talkoot.
Ikävänä muistan kun vanhemmillani oli yhden naapurin kanssa riitaa, lähisukulaiset. Pari yksityiskohtia, vahvaa riitaa, tappelukin. On suorastaan kärventynyt mieleen, ilmeisesti vaikuttanut minuun tramatisoivasti. Pystyn vieläkin kokemaan sen pelottavan tunteen, mikä silloin oli.
Vaikeinta onkin ollut jos sisarusten kanssa on epäsopua, minä annan periksi ja teen sovinnon olematta syyllinenkään, koska huonot välit läheisten kanssa ahdistavat. Ulkopuolisen luonteeseeni sopimattoman ihmisen jätän taakse jämäkästi mutta ystävällisesti.

Eipä ole tarvetta muistella sen enempää lapsuusaikoja kuin koulu- ja nuoruusaikojakaan. Itse en saanut valita miten ne olisin halunnut viettää niin muistotkaan ei niin ruusuisia joita haluaisin muistella.

ei toivottu

Eiköhän ole itsestä kiinni, mitä haluaa muistella lapsuudestaan ja sen jälkeisestä elämästään? Minulle ei ole traumoja jäänyt vaikka olen allerginen mehiläisten ja ampiaisten pistoille ja sain niiden pistoja usein ja olin sen jälkeen "kuoleman kielissä". Isä veteli remmillä kinttuihin kun olin tuhma. Syystä veteli. Nykyaikana tämä on kiellettyä ja lapsia ei saa kuriin millään. Ei jäänyt traumoja enkä muistele pahalla. Minulle on jäänyt hyvät muistot lapsuudesta ja niitä vaalin ja ajattelen usein. 50- ja 60-luvulla elimme vielä köyhää aikaa. Lapset olivat iloisia pienestäkin. Esim muistan kun isoisä osti minulle elämäni ensimmäisen ilmapallon tai kun menimme yhdessä onkimaan. Menimme myös yhdessä kauppaan. Minä istuin mopon tarakalla ja pidin papasta tiukasti kiinni. Äiti osti kerran viikossa pienen suklaalevyn ja se jaettiin tasan kaikkien kuuden lapsen kesken joka lauantai saunan jälkeen. Se oli viikon kohokohta meille lapsille.
Viikko ennen äitini kuolemaa keskustelin hänen kanssaan hänen lapsuudenmuistoistaan. Päällimmäiseksi hänelle oli jäänyt hyvä muisto kun vietti lapsuuden kesiä isänsä ja äitinsä kanssa saaressa ja keittelivät kahvia nuotiolla. Hän ei muistellut sota-aikaa, pommisuojiin juoksemista jne eli sitä pahaa elämää, jota me nuorempi sukupolvi emme ole kokeneet.

Minä teen omaa historiikkia, kai realismi on ok.

On luonteesta varmaan kiinni, miten menneitä muistelee.
Olen luonteeltani niin sanotusti eteenpäin menevä.
Väkisinkin toki tulee mieleen asioita lapsuudesta, jos joku asiasta alkaa praataamaan.
Välillä tulee sitä mieleen ja välillä tätä, johtuen vastakeskustelijan jutuista.
Olin onnellinen aikanaan silloin ja silloin, kun pääsin perheestäni eroon. Olen edelleen onnellinen, kun lähdin hyvin nuorena pois.
Olin niin suojeltu lapsi kuin vain ikinä, että kuka tahansa lapsi olisi siitä ahdistunut.
Kaikki käyttäytymiset, kaikki esiintymiset (piano) vieraille, kaikki "ole-kunnolla"-asiat ja myös se, että kenenkä kanssa saan seurustella.
Ehkä se oli rakkautta? Kuka ties, mutta minua ahdisti sellainen ja onneksi löysin tulevan mieheni ja aloin elämään OMAA elämää.
Heikunkeikku

Kaikki vain yksi päivä häviää, muistot jää.

Minun elämässäni tärkein tapahtuma oli kun äiti toi minulle kaurapuuron huoneeseeni isän kuoleman jälkeisessä ajassa. Vasta silloin ymmärsin mitä rakkaus on, otin äidistä kiinni ja sanoin että pidän äidistä. Puhuimme hieman lähekkäin ja kaikki paha oli poissa.

Tämä tapahtuma muutti minut täysin, kaikista tärkein on rakkaus.

50-luvulla kun heinät oli ajettu latoon saatiin lapset kilo jäätelöä ,ja sunnuntaina sitten Korkeasaareen :) Olipa elämys ku stadissa kadulla näki mustan miehen :D

Per-kel

On vain huonoja muistoja joista muutaman harvan voi kääntää myönteiseksi käyttäen mielikuvitusta ja soveltaen myöhempään elämään.
Realismi.
Paksunahkaisuus.
Tinkimätön työn teko.
Rahan tärkeyden tajuaminen.

Asennettani kuvannee se, että kun äitini viimeisestä hoitopaikasta minulle soitettiin ilmoittaen, että jos haluan vielä nähdä hänet hengissä niin aikaa on pari tuntia.
Matkaan olisi mennyt noin 15 minuuttia mutta en nähnyt aihetta mennä katsomaan sitä pahansuopaista myrkkyä tihkuvaa naista.

Sinä kuitenkin muistat tuon hyvän tasaisen ja onnellisenkin, ethän muutoin osaisi siitä mainita. Jos nuo epämukavuudet olivat poikkeuksia ja siksi ne nousee päällimmäisenä mieleen.