pitkästä aikaa... mikä tilanne siellä?
meillä jatketaan samaa rataa... viime lauantaina tuli puhelu, humalainen tosin, sitä ennen ei oltu missään yhteyksissä reiluun viikkoon... maanantai aamuna sain pari viestiä...
sen jälkeen ei mitään..
haavat alkaa ehkä pikku hiljaa parantua, yritin vastailla viesteihin mahdollisimman tylysti. Toisaalta haluaisin ettei hän pitäisi yhteyttä, toisaalta en mitään muuta niin paljon odota kuin viestiä tai puhelua...
vieläkin tietysti sattuu ja tunteet ja ajatukset menee vuorstorataa, välillä on ihan hyvä näin, välillä itkettää pelkkä nimen kuuleminen... jospa kuitenki aika parantaa... hope so..
meillä jatketaan samaa rataa... viime lauantaina tuli puhelu, humalainen tosin, sitä ennen ei oltu missään yhteyksissä reiluun viikkoon... maanantai aamuna sain pari viestiä...
sen jälkeen ei mitään..
haavat alkaa ehkä pikku hiljaa parantua, yritin vastailla viesteihin mahdollisimman tylysti. Toisaalta haluaisin ettei hän pitäisi yhteyttä, toisaalta en mitään muuta niin paljon odota kuin viestiä tai puhelua...
vieläkin tietysti sattuu ja tunteet ja ajatukset menee vuorstorataa, välillä on ihan hyvä näin, välillä itkettää pelkkä nimen kuuleminen... jospa kuitenki aika parantaa... hope so..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heipä hei! Ei täälläkään muutoksia. Viimeisin viesti hautajaispäivästä on parin viikon takaa. Hautajaiset ovat nyt ohitse, mutta muuten asiat eivät ole edistyneet. Uutta yhteydenottoa ei ole tullut, enkä tiedä tuleekokaan. Kai tässä pitää vähitellen ruveta totuttelemaan ajatukseen että kaikki loppui ennenkuin kunnolla alkoikaan. No, ensi viikon olen päättänyt antaa aikaa. Sen jälkeen täytyy kai aloittaa aktiivinen surutyö. Nyt olen mieluiten vain ajattelematta tilannetta.
Yritä jaksella. Minä yritän selvitellä päätäni. Ehkäpä tämä tästä.
olin lauantaista sunnuntaihin yötä hänen luonaan... molemmat selvinpäin ja juteltiin taas kuin "vanhoina hyvinä aikoina..." ei tosin meistä eikä muista ihmisistä, mutta kaikesta yleisestä, ajatuksista, mielipiteistä... ym.. nyt ei taas sitten mitään sunnuntain jälkeen, mut haluan ajatella että se oli ensimmäinen askel.. matka on pitkä mutta hiljaa hyvä tulee...
itse asiassa oli täysi vahinko että "eksyin" hänen luokseen, puhuin kaverini kanssa puhelimessa ja hän sattui olemaan kaverini vieressä (jota en tosin edes tiennyt hänen tuntevan) ja halusi jutella, pyysi sitten käymään sunnuntaina ja lupasin mennä, puhelun jälkeen rupesin miettimään että testaan ja kysyn josko kelpaisin viereen yöksi ja hän sanoi heti että tervetuloa vaan...
liitelen...
harmi että teillä ei muutoksia.. tai että ei kuulu, jos asiat sanoisi suoraan, niin ne voisi olla helpompi käsitellä, tai sitten ei, omasta kokemuksesta.. tosin voi olla etten luovuttanut siksi, koska aistin hänen kuitenkin välittävän vielä ja taisin olla oikeassa..
Karmeaa hehkuttaa onnea, kun toisella menee huonosti ja kun omatkin asiat ovat kuitenkin sekaisin, ei tiedä mitä toinen haluaa..
jospa tämä tästä...
tekisi mieli pyytää ettei hän enää satuttaisi, mutta en uskalla, jos karkotan hänet sillä tavalla kokonaan, jos hän nyt vaan tarvitsee hiukan aikaa miettiä ja selvitellä ajatuksiaan...