Syöpähoidot ohi, kaikki hyvin, mutta silti iski masennus

Minulta loppuivat tänään syöpähoidot. Eli kaikki hyvin. Mutta samalla iski masennus. Kun kävelin pois osastolta, tuntui kuin raskas möykky olisi ollut sisällä. Kukaan ei huomioinut, että minä olin saanut onnellisesti päätökseen nämä hoidot. En ymmärrä miksi olisin kaivannut tällä kertaa huomiota, kun en ole kaivannut sitä aiemminkaan. Koko aikana en ole ollut masentunut tai ahdistunut syövän takia. Ajattelin, että tälle en voi mitään, murehtimalla ei parane. Ajoittain on hoitojen aikana iskenyt päälle itsesääli, mutta sitten olen taas huomauttanut itselleni, että olen elänyt hyvän elämän, moni sairastunut on vasta elämänsä alussa. Tunnen itseni vain nyt niin yksinäiseksi ja hyätyksi. Tekisi mieli luopua kontrollikäynneistä, joita lienee tulossa. Minulle asiasta ei ole kukaan puhunut, mutta yleensä tähän syöpään kuuluvay tiheät kontrollit ensimmäisen 2 vuoden aikana. Minulla oli kauan sitten syövän esiaste (carsinoma in situ), joka leikattiin. Leikkauksen jälkeen en enää mennyt kontrolleihin. Peruin järjestelmällisesti kaikki kutsut. Olin raskaana ja yhdistelmä "syöpämahdollisuus ja lapsi" oli liian raskas. Varsinkin kun kaksi edellistä raskautta olivat päättyneet kesken. Ja siinä onnistuneessakin raskaudessa toinen kaksosista oli menehtynyt jo raskauden aikana. Siitäkään asiasta en ole koskaan puhunut kenellekkään. En kertonut edes miehellenikään, että en mennyt kontrolleihin. Sanoin vain, että hoidot ovat loppuneet. Minun lapsuusperheestäni (4 henkilöä) kaksi muuta kuollut nopeasti saman tyyppiseen syöpään, kuin minulla on nyt hoidettu. Eli meitä on nyt 3 sairastunutta. Olen seurannut vierestä loppuun asti millainen se polku on. Tekisi mieli luopua kaikesta. Heti alkuun tein suunnitelman ja minulla on keinot valmiina. Jos teen, teen sen harkiten. Jätän viestin, miksi siihen pääsyin, jos nyt koskaan päädynkään. Tiedän jo kokemuksesta, että ihmisen halu elää on suurimpia haluja, mitä ihminen elämänsä aikana kokee. Harva haluaa eutanasiaa, edes sellainen, joka paremmassa kunnosssaan on siitä puhunut, mutta kalkkiviivoilla ei enää edes ajattele. Mutta minä tiedän jotain, mitä he eivät tienneet.