Saamelaisten erikoisoikeudet vääristelyä

Anonyymi

Uusimpien tutkimusten mukaan puolet suomalaisten geeneistä on metsästäjä keräilijää ja osa saamelaistenkin geeneistä muita kuin sitä itseään.Maanviljelyskin on alkanut oletettua aikaisemmin,eikä mitään selkeätä ajanjaksoa muka volgan mutkasta tulleesta maanviljelijä ryhmästä ole joka tuli yhtenä joukkona tiettynä ajankohtana ,vaan vaihettumisvyöhyke alkuperäisväestöön on veteen piiretty viiva,genettisesti ja ajallisesti.Pakkohan euroopassa oli siirtyä maatalouteen väestön lisääntyessä jääkauden jälkeen koska metsästys ja myöhempi paimentolaisuus johon saamelaiset myöhemmin siirtyivät vie liikaa tilaa ison reviirin johdosta.Tietysti nimellä elinkeinopolitiikka on syytä harrastaa poronhoitoa mutta ei nimellä saamelaisten oikeudet.Kuinka vähän pitäisi olla sukua ensimmäisille eurooppalaisille että pitää pyytää anteeksi olemassaoloaan,jokainen on joskus elänyt sillä tasolla jos sitten myöhemmin on maan viljelyyn siirtynytkin,ilman siirtymistä ei paimentolaisuuteen olisi tilaa lainkaan,siis saamelaisten pitää olla meille kiitollisia eikä meidän pidä anteeksi pyytää.

12

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tässä totuus.

      Suomalaiset kuuluvat koko Euroopan alkuperäiskansoihin. Eli samaan ryhmään kuin esim. baskit, bretonit ja gaelit. Se on todistettu tieteellisestikin.

      Eli suomalaiset tulivat Suomenniemelle suunnilleen samaan aikaan kuin saamelaisetkin. Eli heti mannerjään vetäytymisen jälkeen.

      Kuitenkaan suomalaisia ei lasketa alkuperäiskansaksi, jota tulisi suojella muiden vastaavien tapaan!?

      Selitys siihen on selvä. En ala sitä tuomaan esiin, vaan jokaisen pitää tietää se. Ja jos ei tiedä, niin ryhtyköön ajattelemaan.

      • Anonyymi

        Suomalaisilla ei ole oikeutta omaan maahan, vaikka saamelaiset pitävät jänkiä omanaan. Jos saamelaiset saa, on suomalaistenkin saatava. Ei siis matutusta. Eikä se ole värirasismia vaan kulttuuriarvotusta.


    • Anonyymi

      Olen aina pitänyt outona saamelaisten "alkuperäiskansaksi" kutsumista. Ööh joo ei. Suomalaisissa ei ole mitään saamelaista, ollaan ihan kaksi eri ryhmää jotka samaan aikaan tallustelivat tällä maalla. Saamelaisia on myös ruotsin ja norjan lapissa joten huvittavaa kutsua niitä juurikin suomalaisiksi.
      Rinnastan saamelaiset romaneihin, vaikka pysyvätkin omilla alueillaan.

      • Anonyymi

        Mulle on tullu käsitys, että saamelaisia saattoi olla vähän etelämmässäkin, mutta väistyneet vähin äänin muiden lännestä tulleiden tieltä? Itä-Suomessa ovat eläneet rinnakkainkin, mutta silloisten uudisasukkaiden, kaskiviljelijöiden ja saamelaisten elintavat ei oikein sopineet yhteen ja he väistyivät taas pohjoisemmas? Ts. eivät halunneet ryhtyä maanviljelijöiksi eikä Ruotsin kruunukaan suosinut paimentolaisuutta koska silloin rajat olisi pysyneet häilyvämpänä kuin paikoilleen asettuvilla viljelijöillä. Geenejä on varmasti vaihtunut jonkin verran. Vieläkin saamelaisuus etnisenä elintapana ylittää rajat. Luultavimmin häviävä paimentolaiskulttuuri. Vapaasti laiduntavat porot ei löydä ruokaa ja ilmastonmuutos vaikuttaa luontoon ja asutukseen. Jos eivät sulaudu, edessä on tuo romanien kaltainen tulevaisuus?


    • Anonyymi

      Saamelaistuotteiden ostaminen haittaa
      "uutisten insertissä kerrottiin, että taustalla käsitöiden vähenevään menekkiin on ajoittain jopa tiukka keskustelu saamelaiskulttuurin hyödyntämisestä matkailussa"


      Saamelaistuotteiden ostaminen ja käyttäminen on rasismia
      Onko tämä tuotu selvästi esiin edistyksellisissä viherpunaisissa teorioissa?
      Saamelaisen katsominen on myös rasistista tuijotusta maalitusta

      • Anonyymi

        Joo ei saamelaista saa katsoa. Kuten ei Japanin keisariakaan. Kummasti tekeekin ykskaks mieli ostaa neljän tuulen lakki jostain krääsäpuodista. V... U kun ootte sekaisin.


    • Anonyymi

      Suomi asutettiin samaan aikaan joka puolilta maannerjään vetäytyessä.

      Kaikki suomalaiset ovat alkuperäiskansaa.

    • Anonyymi

      Ehkä olen tyhmä tai tietämätön, mutta anteeksi nyt vain: kuinka niitä saamelaisia syrjitään? Saamelaisten oikeudet on kirjattu lakiin ja heillä on kai oma parlamentti ja itsehallinto, mitä muuta haluavat? Oman rahan? Onko (taas) niin että vähemmistö haluaisi kävellä enemmistön yli ja vain silloin kun sattuu sopimaan omiin intresseihin mesotaan tasapuolisesta kohtelusta? En keksi miksi ja missä minä heitä syrjin mutta minähän olen automaattisesti ra sis ti kun en ole heikäläisiä ja tätä edes kirjoitan. Ja voihan sitä kaikenlaista kohtelua kerjätä, luultavasti siis voi vaikuttaa.

    • Anonyymi

      Saamelaiset saavat enemmän ääntään kuuluviin kuin tavallinen suomalainen oletetusti huonosta kohtelusta. Saamelaisten ongelmat saavat liikaakin palstatilaa isompien ongelmien ohi. Muistaakseni määritelmän mukaan jos vähemmistö kävelee enemmistön ylitse ja räätälöi edut mieleisikseen kyse on harvainvallasta, jota itse kyllä sanovat tasa-arvoksi tms. Orwell oli oikeilla jäljillä, uuskieli ja muunneltu totuus ym.

    • Anonyymi

      Ehdotan saamelaisille omaa valtiota. Laittavat asiat mieleisikseen eikä kukaan riistä. Suomihan vaan kuppaa ja loppuu se rippaaminen kun Suomi on heille pelkkä kehityksen jarru. Voi olla voitto molemmille osapuolille. Pärjäävätkin varmaan paremmin ilman niitä riistäviä tulonsiirtoja ja tukia ym

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      vähemmistö luokitteluun saa etuja 🤔 ryhdy vähemmistöön tai keksi omasi rahantuloa ei voi estää , savolaisten etujärjestö 🤣🤣🤣

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      22
      2297
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      87
      1413
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1208
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1110
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      889
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      831
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      822
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      202
      799
    9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      17
      792
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      765
    Aihe