Uskovilla ei ole esittää yhtä ainoaa todistetta yliluonnollisesta tapahtumasta, koska objektiivisia havaintoja ja näyttöä ei ole. Kaikki voidaan selittää luonnollisista syistä tapahtuneiksi, ja vaikka selitystä ei tunneta, on yliluonnollisen pitäminen selityksenä vastoin tietoa typerää uskoa.
Typerää on hihujen usko, jossa kiittävät luonnonilmiöistä, sattumasta ja fysiikan lakien mukaisista tapahtumista Jumalaa, vaikka tämä ei olemattomuutensa vuoksi ole voinut mitään tehdä. Luonnonilmiöiden takana ei ole Jumala vaan fysiikan lait. Avaimet löytyvät sattumalta niin kuin hukkuvatkin, työpaikkaa ei tarvitse rukoilla, jotta sen saisi, suojelusta on Taikajimiltä turha rukoilla, koska hän ei ole olemassa.
Yliluonnollisesta ei ole havaintoja
349
1777
Vastaukset
- Anonyymi
Tuohan on tiedetty juttu, kannattiko aloitusta tehdä?
- Anonyymi
Kol.1:15 Joka näkymättömän Jumalan kuva on, esikoinen ennen kaikkia luontokappaleita. Biblia (1776)
- Anonyymi
Jos kerrot mitä oli ennen alkuräjähdystä niin kuuntelen mielelläni. Mistä tuli se tila, kaiken olevaisuus?
Sattumaltako oli tyhjä tila?
STSelitäpä itse, miten Auringo voi olla miljardien vuosien ikäinen? Kakki se hiili olisi pitänyt palaa jo muutamassa tuhannessa vuodessa?
Näin perustelivat aateveljesi vielä 1930 luvulla maailman 6000 vuoden ikää. Silloin ei nimittäin vielä tunnettu atomien fissiota ja fuusiota.
Samoin nyt emme tunne sitä fysiikkaa, mikä vallitsi siinä singulariteetissa, josta kaikki syntyi. Toivottavasti se selviää seuraavan sadan vuoden aikana, kun kvanttitietokoneet tulevat avuksi.
Se on kutenkin täysin varmaa, ettei mitään jumal-olentoja tarvita selittelyn avuksi.- Anonyymi
Universumi on syntynyt ilman mitään alkusyytä tai luojaa täysin tyhjästä, joka on kirjaimellisesti "ei mitään", mutta siellä ajan ja avaruuden ulkopuolella toisessa ulottuvuudessa kvanttimeri poreilee, ja aina silloin tällöin sieltä purskahtaa esiin pisara, josta kehittyy kokonainen uusi universumi...
ja tätä tyhjiöenergian väreilyä tapahtuu paikassa, jota ei ole olemassa, ja ajassa, joka ei etene: se on täysin riippumatonta ajasta ja avaruudesta. Tiede on todistanut tämän teorian todeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Universumi on syntynyt ilman mitään alkusyytä tai luojaa täysin tyhjästä, joka on kirjaimellisesti "ei mitään", mutta siellä ajan ja avaruuden ulkopuolella toisessa ulottuvuudessa kvanttimeri poreilee, ja aina silloin tällöin sieltä purskahtaa esiin pisara, josta kehittyy kokonainen uusi universumi...
ja tätä tyhjiöenergian väreilyä tapahtuu paikassa, jota ei ole olemassa, ja ajassa, joka ei etene: se on täysin riippumatonta ajasta ja avaruudesta. Tiede on todistanut tämän teorian todeksi.Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul.
Olen kuullut tuon väitteen ennenkin mutta tosiasiassa tiede ei tiedä sanoo Kari Enqvistikin.
Eikä tuon myöntäminen vie tieteeltä pohjaa pois vaan silläkin on paikkansa ja tarkoituksensa.
En ole tiedevastainen mutta tykkään että asioista puhutaan factoina eikä esitetä väittämiä vain sen vuoksi että on niin suuri halu olla oikeassa.
ST
ST - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul.

STJotain luettavaa tähän kopsasin.
"Elämän etsintään on alkanut liittyä samanlaisia piirteitä kuin Jumalan olemassaolon todisteluun
1800-luvun lopulta alkaen Marsissa oltiin näkevinään keinotekoisia kanaaleja. Niihin haluttiin uskoa niin paljon, että marspinnan satunnaiset uurteet tulkittiin kuivuvaa planeettaa asuttavan rodun viimeiseksi ponnistukseksi. 1930-luvun Yhdysvalloissa Orson Welles aiheutti jopa valtaisan hysterian marsilaisten hyökkäyksestä kertovalla radiokuunnelmallaan.
Sen jälkeen elämää on aurinkokunnasta haravoitu kuin neulaa heinäsuovasta. Mitään ei ole löytynyt. 1960-luvulta alkaen avaruutta on kuunneltu radioteleskoopein siinä toivossa, että jokin kaukainen rotu viestittelisi olemassaolostaan. Avaruus on kuitenkin pysynyt mykkänä.
Elämän etsintään on alkanut liittyä samanlaisia piirteitä kuin Jumalan olemassaolon todisteluun. Jumala ei löydy koskaan sieltä, minne kriittinen katseemme kohdistuu vaan lymyää tieteen aukkopaikoissa. Aukkojen elämä on samanlajista: milloin on katsottu väärästä paikkaa, milloin kuunneltu vääriä radiotaajuksia – ja ehkä elämä ei muualla perustukaan hiileen vaan piihin?
Tietomme elämän synnystä ovat vajavaiset, sillä esimerkkinä meillä on vain oma maapallomme. Mutta sen perusteella voimme yrittää hahmottaa kahta keskeistä kysymystä: Mikä on pitkä aika? Ja toisaalta: mikä on lyhyt aika?
Evoluutiolla ei ole mitään suuntaa. Se ei pyri älyn kehittämiseen
Maapallo on neljä ja puoli miljardia vuotta vanha: se on pitkä aika.
Elämän ensimmäisten merkkien uskotaan syntyneen vain joitakin satoja miljoonia vuosia maapallon syntymästä. Se on lyhyt aika. Tämä viittaa siihen, että elämän syntyminen ei ole vaikeaa; että galaksimme miljardien planeettojen joukossa on monia, joissa on elämää.
Merissä elämää on ollut neljä miljardia vuotta. Silti sinne ei ole ilmestynyt yhtään älypäätä. Tyhmä kuin kala, tapaamme sanoa. Vasta kun eliöt pungersivat maalle reilut neljäsataa miljoonaa vuotta sitten, alkoi tapahtua.
Neljäsataa miljoonaa vuotta on pitkä aika. Maaeläinten kehitys ei silti tarkoittanut älyllistä elämää. Ilman 65 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalle iskeytynyttä asteroidia ihmissukua ei luultavasti olisi olemassa.
Ihmisäly syntyi hyvin, hyvin nopeasti, laskentatavasta riippuen joissakin miljoonissa vuosissa. Niin nopeasti, että pitkien vuosimiljardien rinnalla se vaikuttaa sattuman oikulta.
Evoluutiolla ei ole mitään suuntaa. Se ei pyri älyn kehittämiseen. Siksi on täysin mahdollista, että omassa Linnunradassamme olemme ainoa älykäs rotu.
Mitä jos he anelisivat meiltä neuvoja saastuneen, kuolevan kotiplaneettansa pelastamiseksi?
Mutta me haluamme uskoa kosmisiin sisaruksiimme. Heille on sälytetty vapahtajan rooli: he tulevat ja ratkaisevat ylivertaisella älyllään kaikki ongelmamme. He ovat hyväntahtoisia ja lempeitä, eteeristen jumalien kaltaisia.
Mutta avaruus on niin valtaisa, että luultavimmin tähtien välisen kuilun voivat ylittää vain koneet. Ja vaikka avaruusmatkailu onnistuisikin, vaikka joskus saisimmekin yhteyden tähtirotuun, on aivan mahdollista, että he osoittautuvat meitä tyhmemmiksi.
Mitä tekisimme, jos heidän mielestään orjuus olisi normaalia ja luonnon täyshävittäminen kunniallista? Mitä jos he anelisivat meiltä neuvoja saastuneen, kuolevan kotiplaneettansa pelastamiseksi? Miten osaisimme opettaa heitä, kun emme osaa opettaa edes itseämme?
Toisin sanoen: taivaalta on turha odottaa ihmeitä. Meidän on paras tottua pärjäämään omin voimin."
Kari Enqvist - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotain luettavaa tähän kopsasin.

Kari EnqvistKarikin sen sanoo:,, "Taivaalta on turha odottaa ihmettä."
Karikin ymmärtää enemmän kuin moni ihmeiden perässä juoksija.
Eipä taida Karikaan tietää kuinka usein hän todistaa ja on todistanut minulle Jumalasta.
ST - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul.
Olen kuullut tuon väitteen ennenkin mutta tosiasiassa tiede ei tiedä sanoo Kari Enqvistikin.
Eikä tuon myöntäminen vie tieteeltä pohjaa pois vaan silläkin on paikkansa ja tarkoituksensa.
En ole tiedevastainen mutta tykkään että asioista puhutaan factoina eikä esitetä väittämiä vain sen vuoksi että on niin suuri halu olla oikeassa.
ST
STAteistien ja teistien usko eroaa vain yhdessä asiassa: ateisti uskoo maailman syntyneen tyhjästä ilman taikuria, mutta kristitty uskoo taikurin taikoneen sen tyhjästä.
Teistin usko on järkevämpää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistien ja teistien usko eroaa vain yhdessä asiassa: ateisti uskoo maailman syntyneen tyhjästä ilman taikuria, mutta kristitty uskoo taikurin taikoneen sen tyhjästä.
Teistin usko on järkevämpää.En tiijä. Minusta on niin turhaa kilpailla sellaisesta asiasta kuin jörkevyys koska tekisit tai uskoisit mitä tahansa niin jörkevyyskin on aina omakohtainen kokemus sillä aina löytyy niitä jotka eivät pidä valintojasi jörkevänä.
Pää asia minun mielestäni olisi että tekee valintoja omantunnon mukaan niin että aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa kellekkään niillä valinnoillaan.
En näe hedelmällisenä asetelmaa jossa järki ja usko asetetaan vastakkain koska kummallakaan ei saa aikaan mitään hyvää jos niitä käyttää väärin tai muita vastaan.
Ennemminkin miettisin miten rakentaa yhteistä hyvää kuin sitä onko tuo vieruskaveri tyhmä
ST Anonyymi kirjoitti:
Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul.
Olen kuullut tuon väitteen ennenkin mutta tosiasiassa tiede ei tiedä sanoo Kari Enqvistikin.
Eikä tuon myöntäminen vie tieteeltä pohjaa pois vaan silläkin on paikkansa ja tarkoituksensa.
En ole tiedevastainen mutta tykkään että asioista puhutaan factoina eikä esitetä väittämiä vain sen vuoksi että on niin suuri halu olla oikeassa.
ST
ST"Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul. "
Niin. Entä sitten? Keskustelun aihe oli, että yliluonnollisesta ei ole (objektiivisia) havaintoja. Se, että jotain asiaa ei tiedetä, todistaa vain, että tätä asiaa ei tiedetä. Tietämättömys ei todista mistään yliluonnollisesta, vielä vähemmän siitä jumalasta, johon sinä satut uskomaan.
"Eikä tuon myöntäminen vie tieteeltä pohjaa pois vaan silläkin on paikkansa ja tarkoituksensa. "
Aivan. Tieteessä myönnetään avoimesta, jos jotain asiaa ei tiedetä. Se, että tiedettä tehdään on itsessään tietämättömyyden myöntämistä, koska tiedettä ei tarvittaisi, jossa kaikki tiedettäisiin- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karikin sen sanoo:,, "Taivaalta on turha odottaa ihmettä."
Karikin ymmärtää enemmän kuin moni ihmeiden perässä juoksija.
Eipä taida Karikaan tietää kuinka usein hän todistaa ja on todistanut minulle Jumalasta.
STMiten ateisti voi "todistaa Jumalasta" taikauskoiselle hörhölle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ateisti voi "todistaa Jumalasta" taikauskoiselle hörhölle?
Sanoppa se.Ihmettä kerrakseen ja taas on yksi todistus lisää. Sinäpä sen aukaisitbja todistit.
Tiesitkös onko Enqvist ateisti?
ST - Anonyymi
Goodfellow kirjoitti:
Selitäpä itse, miten Auringo voi olla miljardien vuosien ikäinen? Kakki se hiili olisi pitänyt palaa jo muutamassa tuhannessa vuodessa?
Näin perustelivat aateveljesi vielä 1930 luvulla maailman 6000 vuoden ikää. Silloin ei nimittäin vielä tunnettu atomien fissiota ja fuusiota.
Samoin nyt emme tunne sitä fysiikkaa, mikä vallitsi siinä singulariteetissa, josta kaikki syntyi. Toivottavasti se selviää seuraavan sadan vuoden aikana, kun kvanttitietokoneet tulevat avuksi.
Se on kutenkin täysin varmaa, ettei mitään jumal-olentoja tarvita selittelyn avuksi.Ei ole tarvetta selittää mitään enkä näe koko asiaa olellisena sen kannalta mitä me ihmisinä olemme.
Ihmisellä voi olla vaikka koko maailman tieto eikä hän siltikään eläisi sen viisaammin vaan sortaa toinen toistaan käyden kimppuun vertaistaan.
ST - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ateisti voi "todistaa Jumalasta" taikauskoiselle hörhölle?
Tähän laittaisin tämän kopsaisin joskus lukemani artikkelin. Muitakin toki samanamsuuntaisia artikkeleita löytyy.
"Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist korosti puhuvansa uskonnottomuudesta, muttei edustavansa ateismia. Enqvistin mukaan ihmiskunta kysyi muutaman ensimmäisen vuosituhannen suuria kysymyksiä, joihin ei saatu vastauksia. Muutos tuli vasta, kun nämä hylättiin ja alettiin kysyä pieniä kysymyksiä ja saada niihin luotettavia vastauksia. Muutoksen airuena toiminutta Galileoa seurasi Newtonin myötä todellinen tieteellinen murros ja modernimaailma, jota ei tavoitettu enää lavealla pensselillä vaan pilkkomalla kysymykset yhä pienempiin osiin.
Monilla on kuitenkin harhainen käsitys tieteestä ja erityisesti Enqvistin edustamasta luonnontieteestä. Tiede ei ole kaiken tietomme summa vaan tapa saada tietoa – ei mitään mystistä vaan tarkaksi hiottua arkiajattelua. Luonnontiede pyrkii välttämään ’ranskalaisen filosofian puuroa’ ja käyttämään sen sijaan yksiselitteistä matematiikan kieltä. Empiirisen tiedon ylivertaisuudelle ei ole mitään loogista pakkoa. Jumalallinen ilmoitus voisi aivan yhtä hyvin olla parempi tiedonhankinnan tapa, joskin tulokset puhuvat toista. Järki sanelee senkin uskommeko ilmoituksen aitouteen vaiko emme."
ST - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ateisti voi "todistaa Jumalasta" taikauskoiselle hörhölle?
Ja koska sinulla ei ole pointtina niinkään tiedonnjano vaan uskovien "todistaminen" hörhöiksi käyttäen "järkeä" keppihevosena totean tämän keskustelumme hedelmättömäksi.
ST - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul. "
Niin. Entä sitten? Keskustelun aihe oli, että yliluonnollisesta ei ole (objektiivisia) havaintoja. Se, että jotain asiaa ei tiedetä, todistaa vain, että tätä asiaa ei tiedetä. Tietämättömys ei todista mistään yliluonnollisesta, vielä vähemmän siitä jumalasta, johon sinä satut uskomaan.
"Eikä tuon myöntäminen vie tieteeltä pohjaa pois vaan silläkin on paikkansa ja tarkoituksensa. "
Aivan. Tieteessä myönnetään avoimesta, jos jotain asiaa ei tiedetä. Se, että tiedettä tehdään on itsessään tietämättömyyden myöntämistä, koska tiedettä ei tarvittaisi, jossa kaikki tiedettäisiinTieteen tarkoitus on tutkia mitä emme tiedä, sen tarkoitus ei ole osoittaa Jumalaan uskovat tyhmiksi.
Tällä palstallakin törmää usein siihen, että pidetään ihmisiä tyhminä ja vedotaan keskusteluissa toisen mielenterveyteen käyttäen tiedettä ikään kuin lyömäaseena jolla voi ruoskia toisin ajattelevia.
Muttei tämä ole ainooa paikka, jossa tuota tehdään. Kerran eräässä seminaarissa ollessani tuo meni melkeimpä itse päätarkoitukseksi, kun alustuksen aikana osa yleisöstä ryhtyi esittämään satiirisia kannanottojaan koskien uskovaisten maailmankatsomusta.
Alustuksen aiheena oli lyhyesti maailmojen synty.
Alustaja lähti mukaan yleisön esittämiin uskovaisten halventamisiin naureskellen. Lopulta alustus muuttui esitykseksi jossa alustuksen pitäjän ja yleisön välille muodostui kilpailu siittä kuka keksii nasevimman lohkaisun siittä miten tyhmää uskominen Jumalaan on. Ympäris salia kuului tirskahduksia ja naurua.
Tunnelma alkoi muistuttamaan yläkoululaisten teinien biologiantuntia.
Tuollainen suhtautuminen on inhimillistä, muttei se ole tekemisissä tieteen kanssa paitsi jos tutkitaan ihmisen käyttäytymistä.
Toisen väheksyminen ja lyttääminen ei kuulu tieteeseen muutoin kuin sitä kautta että se osoittaa noin käyttäytyvän olevan altis sellaisille aivojen signaaleille, jotka laittavat ihmisen noin ajattelemaan ja käyttäytymään.
Mikä se signaali sitten kullakin ihmisellä on heijastus, muisto omasta menneisyydestään, muistijälki ja kokemus jota vasten peilaa nykytapahtumia. Tuo saa ihmisen käyttäytymään tietyllä tapaa eikä tuo tapa ole aina se paras mahdollinen eikä ihmiskuntaa palveleva
ST - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul. "
Niin. Entä sitten? Keskustelun aihe oli, että yliluonnollisesta ei ole (objektiivisia) havaintoja. Se, että jotain asiaa ei tiedetä, todistaa vain, että tätä asiaa ei tiedetä. Tietämättömys ei todista mistään yliluonnollisesta, vielä vähemmän siitä jumalasta, johon sinä satut uskomaan.
"Eikä tuon myöntäminen vie tieteeltä pohjaa pois vaan silläkin on paikkansa ja tarkoituksensa. "
Aivan. Tieteessä myönnetään avoimesta, jos jotain asiaa ei tiedetä. Se, että tiedettä tehdään on itsessään tietämättömyyden myöntämistä, koska tiedettä ei tarvittaisi, jossa kaikki tiedettäisiinKyllä, olet oikeassa. Moni ja yleisesti tieteessä myönnetään avoimesti tieteeten piirissä, jos jotain asiaa ei tiedetä, mutta nyt olikin kyse niiden asenteesta, jotka eivät sitä myönnä. Tuo on tiede uskovaisuutta jos uskoo tieteen olevan aina absoluuttisen oikeassa ja erehtymätön. Sekin tosin suotakoon heille, mutta oman uskomuksensa vuoksi ei ole hedelmällistä alkaa sättimään ja halveksimaan muiden uskoa näuden tiedeuskovaistenkaan.
ST Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, olet oikeassa. Moni ja yleisesti tieteessä myönnetään avoimesti tieteeten piirissä, jos jotain asiaa ei tiedetä, mutta nyt olikin kyse niiden asenteesta, jotka eivät sitä myönnä. Tuo on tiede uskovaisuutta jos uskoo tieteen olevan aina absoluuttisen oikeassa ja erehtymätön. Sekin tosin suotakoon heille, mutta oman uskomuksensa vuoksi ei ole hedelmällistä alkaa sättimään ja halveksimaan muiden uskoa näuden tiedeuskovaistenkaan.
ST”Tieteen tarkoitus on tutkia mitä emme tiedä, sen tarkoitus ei ole osoittaa Jumalaan uskovat tyhmiksi.”
Mutta siinä ohessa on tullut osoitettua, että uskovaiset ovat keskimäärin ateisteja tyhmempiä:
https://www.is.fi/tiede/art-2000000647575.html
Ja tuossa ei siis ole kyse yhdestä tutkimuksesta, vaan metatutkimuksesta, jossa on tarkasteltu kuuttakymmentä tutkimusta 90:n vuoden ajalta.
” Tällä palstallakin törmää usein siihen, että pidetään ihmisiä tyhminä ja vedotaan keskusteluissa toisen mielenterveyteen käyttäen tiedettä ikään kuin lyömäaseena jolla voi ruoskia toisin ajattelevia.”
Totta. En kuitenkaan näe tällaisessa käytöksessä mitään ongelmaa, jos nuo väitteet perustellaan. Paljon on kyllä perustelemattomiakin syytöksiä.
”Kerran eräässä seminaarissa ollessani…”
Eräässä tarkemmin määrittelemättömässä tapahtumassa erään tarkemmin määrittelemättömän henkilön alustuksen aikana esitettiin eräitä ikäviä huomioita, joiden sisältöä ei tarkemmin kerrota. Joopa joo, tällaiset ”eräs tiedemies” –tarinat menevät ehkä läpi uskovaisille, mutta ei muille.
”Moni ja yleisesti tieteessä myönnetään avoimesti tieteeten piirissä, jos jotain asiaa ei tiedetä, mutta nyt olikin kyse niiden asenteesta, jotka eivät sitä myönnä. Tuo on tiede uskovaisuutta jos uskoo tieteen olevan aina absoluuttisen oikeassa ja erehtymätön.”
Missä näihin tiedeuskovaisiin pääsee tutustumaan? Lukemattomat kerrat olen kysynyt sitä tiedeuskovaisista puhuvilta, mutta koskaan en ole saanut vastausta (ellei lueta kiertelyä tyyliin ”no lue viestejä, täälläkin vaikka kuinka monta!”). Näyttää että tieteeseen sokeasti luottavia ei oikeasti ole muualla kuin uskovaisten kertomuksissa.
Muuten, et kertonut miksi otit puheeksi tieteen tietämättömyyden kaiken alusta, vaikka keskustelun aihe on se, ettei yliluonnollisesta ole todisteita. Miten tuo liittyy aloitukseen?Alkuräjähtystä sellaista ole ollut,raamattu ei anna mitää perustusta sellaiselle väiteelle,se vain ilmaisee näkymättämästä maaillmasta luotii näkväinen maailma,hän teki näkymättömän ja näkyväisen . Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.
Anonyymi kirjoitti:
Universumi on syntynyt ilman mitään alkusyytä tai luojaa täysin tyhjästä, joka on kirjaimellisesti "ei mitään", mutta siellä ajan ja avaruuden ulkopuolella toisessa ulottuvuudessa kvanttimeri poreilee, ja aina silloin tällöin sieltä purskahtaa esiin pisara, josta kehittyy kokonainen uusi universumi...
ja tätä tyhjiöenergian väreilyä tapahtuu paikassa, jota ei ole olemassa, ja ajassa, joka ei etene: se on täysin riippumatonta ajasta ja avaruudesta. Tiede on todistanut tämän teorian todeksi.Entä kun Jumala on ollut ennen aikojen alkuakin,siis enne mitään universumia,ei taita ajatus maailma riitää enään. Onko mielestänne maailman kaikeudella mihin päättyy siis raja ei ole.
Anonyymi kirjoitti:
Jotain luettavaa tähän kopsasin.
"Elämän etsintään on alkanut liittyä samanlaisia piirteitä kuin Jumalan olemassaolon todisteluun
1800-luvun lopulta alkaen Marsissa oltiin näkevinään keinotekoisia kanaaleja. Niihin haluttiin uskoa niin paljon, että marspinnan satunnaiset uurteet tulkittiin kuivuvaa planeettaa asuttavan rodun viimeiseksi ponnistukseksi. 1930-luvun Yhdysvalloissa Orson Welles aiheutti jopa valtaisan hysterian marsilaisten hyökkäyksestä kertovalla radiokuunnelmallaan.
Sen jälkeen elämää on aurinkokunnasta haravoitu kuin neulaa heinäsuovasta. Mitään ei ole löytynyt. 1960-luvulta alkaen avaruutta on kuunneltu radioteleskoopein siinä toivossa, että jokin kaukainen rotu viestittelisi olemassaolostaan. Avaruus on kuitenkin pysynyt mykkänä.
Elämän etsintään on alkanut liittyä samanlaisia piirteitä kuin Jumalan olemassaolon todisteluun. Jumala ei löydy koskaan sieltä, minne kriittinen katseemme kohdistuu vaan lymyää tieteen aukkopaikoissa. Aukkojen elämä on samanlajista: milloin on katsottu väärästä paikkaa, milloin kuunneltu vääriä radiotaajuksia – ja ehkä elämä ei muualla perustukaan hiileen vaan piihin?
Tietomme elämän synnystä ovat vajavaiset, sillä esimerkkinä meillä on vain oma maapallomme. Mutta sen perusteella voimme yrittää hahmottaa kahta keskeistä kysymystä: Mikä on pitkä aika? Ja toisaalta: mikä on lyhyt aika?
Evoluutiolla ei ole mitään suuntaa. Se ei pyri älyn kehittämiseen
Maapallo on neljä ja puoli miljardia vuotta vanha: se on pitkä aika.
Elämän ensimmäisten merkkien uskotaan syntyneen vain joitakin satoja miljoonia vuosia maapallon syntymästä. Se on lyhyt aika. Tämä viittaa siihen, että elämän syntyminen ei ole vaikeaa; että galaksimme miljardien planeettojen joukossa on monia, joissa on elämää.
Merissä elämää on ollut neljä miljardia vuotta. Silti sinne ei ole ilmestynyt yhtään älypäätä. Tyhmä kuin kala, tapaamme sanoa. Vasta kun eliöt pungersivat maalle reilut neljäsataa miljoonaa vuotta sitten, alkoi tapahtua.
Neljäsataa miljoonaa vuotta on pitkä aika. Maaeläinten kehitys ei silti tarkoittanut älyllistä elämää. Ilman 65 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalle iskeytynyttä asteroidia ihmissukua ei luultavasti olisi olemassa.
Ihmisäly syntyi hyvin, hyvin nopeasti, laskentatavasta riippuen joissakin miljoonissa vuosissa. Niin nopeasti, että pitkien vuosimiljardien rinnalla se vaikuttaa sattuman oikulta.
Evoluutiolla ei ole mitään suuntaa. Se ei pyri älyn kehittämiseen. Siksi on täysin mahdollista, että omassa Linnunradassamme olemme ainoa älykäs rotu.
Mitä jos he anelisivat meiltä neuvoja saastuneen, kuolevan kotiplaneettansa pelastamiseksi?
Mutta me haluamme uskoa kosmisiin sisaruksiimme. Heille on sälytetty vapahtajan rooli: he tulevat ja ratkaisevat ylivertaisella älyllään kaikki ongelmamme. He ovat hyväntahtoisia ja lempeitä, eteeristen jumalien kaltaisia.
Mutta avaruus on niin valtaisa, että luultavimmin tähtien välisen kuilun voivat ylittää vain koneet. Ja vaikka avaruusmatkailu onnistuisikin, vaikka joskus saisimmekin yhteyden tähtirotuun, on aivan mahdollista, että he osoittautuvat meitä tyhmemmiksi.
Mitä tekisimme, jos heidän mielestään orjuus olisi normaalia ja luonnon täyshävittäminen kunniallista? Mitä jos he anelisivat meiltä neuvoja saastuneen, kuolevan kotiplaneettansa pelastamiseksi? Miten osaisimme opettaa heitä, kun emme osaa opettaa edes itseämme?
Toisin sanoen: taivaalta on turha odottaa ihmeitä. Meidän on paras tottua pärjäämään omin voimin."
Kari EnqvistJumalan olemassa oloa ei tarvitse todistella kosa se on totellisuutta,sinä yksi olet sen todiste
olemassa olosta,ei tarvitse pitkälle mennä.kotikuus kirjoitti:
Jumalan olemassa oloa ei tarvitse todistella kosa se on totellisuutta,sinä yksi olet sen todiste
olemassa olosta,ei tarvitse pitkälle mennä."Jumalan olemassa oloa ei tarvitse todistella kosa se on totellisuutta"
Jos jokin on todellisuutta, siitä pitäisi olla saatavilla todisteita.
"sinä yksi olet sen todiste
olemassa olosta,ei tarvitse pitkälle mennä."
Miten niin? Unohdit nyt kokonaan perustella, miksi anonyymi kommentoija on todiste jumalstasi.Michelarkangelo kirjoitti:
"Jumalan olemassa oloa ei tarvitse todistella kosa se on totellisuutta"
Jos jokin on todellisuutta, siitä pitäisi olla saatavilla todisteita.
"sinä yksi olet sen todiste
olemassa olosta,ei tarvitse pitkälle mennä."
Miten niin? Unohdit nyt kokonaan perustella, miksi anonyymi kommentoija on todiste jumalstasi.Jumala on kaikkien jumala,kieltääsen tai ei,kos kaikki on lähtöisin jumalasta tässä ajassa.
Elämä on suotu ihmiselle,on saanut sen lahjana,mitä voi ottaa jos sitä ei anneta.kotikuus kirjoitti:
Jumala on kaikkien jumala,kieltääsen tai ei,kos kaikki on lähtöisin jumalasta tässä ajassa.
Elämä on suotu ihmiselle,on saanut sen lahjana,mitä voi ottaa jos sitä ei anneta."Jumala on kaikkien jumala,kieltääsen tai ei,kos kaikki on lähtöisin jumalasta tässä ajassa."
No niin, nyt sinun tulisi todistää väitteesi päteväksi. Olet vain hokenut uskonvaraisia väitteitä.
"Elämä on suotu ihmiselle,on saanut sen lahjana,mitä voi ottaa jos sitä ei anneta."
Uskonvaraisen väitteen perustelu uskonvaraisella väitteellä ei ole todiste.Michelarkangelo kirjoitti:
"Jumala on kaikkien jumala,kieltääsen tai ei,kos kaikki on lähtöisin jumalasta tässä ajassa."
No niin, nyt sinun tulisi todistää väitteesi päteväksi. Olet vain hokenut uskonvaraisia väitteitä.
"Elämä on suotu ihmiselle,on saanut sen lahjana,mitä voi ottaa jos sitä ei anneta."
Uskonvaraisen väitteen perustelu uskonvaraisella väitteellä ei ole todiste.On todiste
Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.Tuli suuri kansa israel.
Uskon voimasta sortuivat Jerikon muurit, kun niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää. Hepr.11:30. siinä on joitaki esimerkkejäkotikuus kirjoitti:
On todiste
Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.Tuli suuri kansa israel.
Uskon voimasta sortuivat Jerikon muurit, kun niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää. Hepr.11:30. siinä on joitaki esimerkkejä"On todiste"
Uskonnollinen myytti ei ole todiste uskonnon väitteiden paikkansapitävyydestä.
"siinä on joitaki esimerkkejä"
Niin, esimerkkejä uskonvaraisista väitteistä, ei objektiivista todisteista.
Perustelet, että Raamatun väitteet ovat totta, koska Raamattu kertoo että ne ovat totta. Tätä kutsutaan kehäpäättelyksi ja tismalleen samalla lailla voi "todistaa" ihan minkä tahansa uskonnon olevan oikeassa.Michelarkangelo kirjoitti:
"On todiste"
Uskonnollinen myytti ei ole todiste uskonnon väitteiden paikkansapitävyydestä.
"siinä on joitaki esimerkkejä"
Niin, esimerkkejä uskonvaraisista väitteistä, ei objektiivista todisteista.
Perustelet, että Raamatun väitteet ovat totta, koska Raamattu kertoo että ne ovat totta. Tätä kutsutaan kehäpäättelyksi ja tismalleen samalla lailla voi "todistaa" ihan minkä tahansa uskonnon olevan oikeassa.Se on ihmiesen tekemä päätelä,evankeljumin ja jumalan ilmoituksen kannalta,ole mitään mekitystä,kehäpäätelynnekanssa. Uskonto on vain opetus välinen mitä opetetaan.
Goodfellow kirjoitti:
Selitäpä itse, miten Auringo voi olla miljardien vuosien ikäinen? Kakki se hiili olisi pitänyt palaa jo muutamassa tuhannessa vuodessa?
Näin perustelivat aateveljesi vielä 1930 luvulla maailman 6000 vuoden ikää. Silloin ei nimittäin vielä tunnettu atomien fissiota ja fuusiota.
Samoin nyt emme tunne sitä fysiikkaa, mikä vallitsi siinä singulariteetissa, josta kaikki syntyi. Toivottavasti se selviää seuraavan sadan vuoden aikana, kun kvanttitietokoneet tulevat avuksi.
Se on kutenkin täysin varmaa, ettei mitään jumal-olentoja tarvita selittelyn avuksi.Kuka oli todistettavasti mittaamassa aikaa , vaikka aikaa ei edes ollut kuin vain noin 6000 vuotta. Sitä ennen oli ikuisuus, jonka Jumala on selvästi ilmoittanut.
Jumala loin tämän meidän nykyisen maailmamme noin 6000 vuotta sitten. Sen todistaa meille monet asiat.
Tämä nykyinen fyysinen maailma loppuu , kun Jumala sen lopettaa ja sen jälkeen alkaa ikuisuus, jossa ihminen elää iankaikkisesti sen tuomion mukaisesti, minkä Jumala tuomitsee. Toiset Jumalan luons ja toiset tulessa. Voit tarkentaa asiaa Raamatusta, joka on Jumalan ilmoitus.
Room. 8:
18. Tuleva kirkkaus
Päättelen siis, etteivät tämän nykyisen ajan kärsimykset ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19. Koko luomakunta ikävöi ja odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.
20. Luomakunta on näet alistettu katoavaisuuden valtaan, ei omasta tahdostaan vaan alistajan, kuitenkin sen toivon varaan,
21. että itse luomakuntakin vapautetaan turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22. Me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa aina tähän hetkeen asti.
23. Eikä vain se vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, huokaamme sisimmässämme ja odotamme lapseksi ottamista, ruumiimme lunastusta.
24. Toivossa me olemme pelastetut. Mutta toivo, jonka näkee toteutuneen, ei enää ole toivo. Kuka sellaista toivoo, minkä näkee!
25. Mutta jos toivomme sitä, mitä emme näe, me odotamme sitä kärsivällisesti.kotikuus kirjoitti:
Se on ihmiesen tekemä päätelä,evankeljumin ja jumalan ilmoituksen kannalta,ole mitään mekitystä,kehäpäätelynnekanssa. Uskonto on vain opetus välinen mitä opetetaan.
"Se on ihmiesen tekemä päätelä"
Aivan. Uskomukset ovat tosiaan vain ihmisten päätelmiä.
"evankeljumin ja jumalan ilmoituksen kannalta,ole mitään mekitystä,kehäpäätelynnekanssa."
No kyllä niillä on, jos niiden totuusarvoa puolustetaan kehäpäättelyllä.
"Uskonto on vain opetus välinen mitä opetetaan."
Niin, uskomukset pysyvät uskomuksina, jos niille ei löydy objektiivisia todisteita.- Anonyymi
kotikuus kirjoitti:
On todiste
Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.Tuli suuri kansa israel.
Uskon voimasta sortuivat Jerikon muurit, kun niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää. Hepr.11:30. siinä on joitaki esimerkkejäPässinsarvilla puhallettiin muuri nurin Jerikossa?
Kuka tosissaan uskoo?
Ja että Jumala olisi ollut iäti.Miehen näköinen partainen köriläs, munat ja kaikki?
Rukoilkaamme. Goodfellow kirjoitti:
Selitäpä itse, miten Auringo voi olla miljardien vuosien ikäinen? Kakki se hiili olisi pitänyt palaa jo muutamassa tuhannessa vuodessa?
Näin perustelivat aateveljesi vielä 1930 luvulla maailman 6000 vuoden ikää. Silloin ei nimittäin vielä tunnettu atomien fissiota ja fuusiota.
Samoin nyt emme tunne sitä fysiikkaa, mikä vallitsi siinä singulariteetissa, josta kaikki syntyi. Toivottavasti se selviää seuraavan sadan vuoden aikana, kun kvanttitietokoneet tulevat avuksi.
Se on kutenkin täysin varmaa, ettei mitään jumal-olentoja tarvita selittelyn avuksi.Kun Jumala jonkun loi , ei siinä tarvinnut aikaa ollenkaan.
Mistä se hiilikin , jota uskot olleen, olisi tullut , jollei mitään ollut.
Mistä palamisiilmiö olisi tullut. Miksi aurinko säteilee lämpöä ja valoa, jollei joku olisi sitä luonut ja antanut sille tehtävän ja voiman.
Jumala on kaiken luonut, mitä luotu on.
Jumala on määrännyt kaikelle luoduille luonnonlait,Anonyymi kirjoitti:
Universumi on syntynyt ilman mitään alkusyytä tai luojaa täysin tyhjästä, joka on kirjaimellisesti "ei mitään", mutta siellä ajan ja avaruuden ulkopuolella toisessa ulottuvuudessa kvanttimeri poreilee, ja aina silloin tällöin sieltä purskahtaa esiin pisara, josta kehittyy kokonainen uusi universumi...
ja tätä tyhjiöenergian väreilyä tapahtuu paikassa, jota ei ole olemassa, ja ajassa, joka ei etene: se on täysin riippumatonta ajasta ja avaruudesta. Tiede on todistanut tämän teorian todeksi.Mistä se avaruuden ulkopuoli on tullut
mistä se kvanttimeri on tullut ja miksi se poireilee
mistä se pisara on tullut.
miksi se kehittyi ja mistä se sai kaiken mitä kehittymiseen tarvitaan.
Ilman Luojaa on kaikki luodun olemassaolo mahdotonta.Anonyymi kirjoitti:
Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul.
Olen kuullut tuon väitteen ennenkin mutta tosiasiassa tiede ei tiedä sanoo Kari Enqvistikin.
Eikä tuon myöntäminen vie tieteeltä pohjaa pois vaan silläkin on paikkansa ja tarkoituksensa.
En ole tiedevastainen mutta tykkään että asioista puhutaan factoina eikä esitetä väittämiä vain sen vuoksi että on niin suuri halu olla oikeassa.
ST
STKaikki tieteessä, mikä voi olla faktaa, on perustuttava Luojan luomaan luonnonlakiin.
Koko tiedettä ei voisi olla, jollei Luoja olisi luonnut luonnonlakeja.Anonyymi kirjoitti:
Ateistien ja teistien usko eroaa vain yhdessä asiassa: ateisti uskoo maailman syntyneen tyhjästä ilman taikuria, mutta kristitty uskoo taikurin taikoneen sen tyhjästä.
Teistin usko on järkevämpää.Mikään taikuri ei luontoa ole luonut, vaan Jumala. Jumala ei ole niin pieni, että ihmismieli voisi Häntä määritellä. Me ihmiset emme saa tehdä Jumalan kuvia. Jumala itse on tehnyt meistä Jumalan kuvia, mutta ihminen itse on rikkonut Jumalan tahtoa ja on nyt alennustilassa.
Jumala on kaiken luonut, mitä luotu on.Anonyymi kirjoitti:
En tiijä. Minusta on niin turhaa kilpailla sellaisesta asiasta kuin jörkevyys koska tekisit tai uskoisit mitä tahansa niin jörkevyyskin on aina omakohtainen kokemus sillä aina löytyy niitä jotka eivät pidä valintojasi jörkevänä.
Pää asia minun mielestäni olisi että tekee valintoja omantunnon mukaan niin että aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa kellekkään niillä valinnoillaan.
En näe hedelmällisenä asetelmaa jossa järki ja usko asetetaan vastakkain koska kummallakaan ei saa aikaan mitään hyvää jos niitä käyttää väärin tai muita vastaan.
Ennemminkin miettisin miten rakentaa yhteistä hyvää kuin sitä onko tuo vieruskaveri tyhmä
STJuuri näin kuin ST kirjoitti.
Michelarkangelo kirjoitti:
"Tiede ei ole vielä päässyt tietoisuuteen siittä mistä tuo tyhjä tila tuli., on vain olettamuksia. Todistetusti mitään sellaista ei ole todistettu joja kertoisi mistä yuo tyhjä tila tul. "
Niin. Entä sitten? Keskustelun aihe oli, että yliluonnollisesta ei ole (objektiivisia) havaintoja. Se, että jotain asiaa ei tiedetä, todistaa vain, että tätä asiaa ei tiedetä. Tietämättömys ei todista mistään yliluonnollisesta, vielä vähemmän siitä jumalasta, johon sinä satut uskomaan.
"Eikä tuon myöntäminen vie tieteeltä pohjaa pois vaan silläkin on paikkansa ja tarkoituksensa. "
Aivan. Tieteessä myönnetään avoimesta, jos jotain asiaa ei tiedetä. Se, että tiedettä tehdään on itsessään tietämättömyyden myöntämistä, koska tiedettä ei tarvittaisi, jossa kaikki tiedettäisiin"
Aivan. Tieteessä myönnetään avoimesta, jos jotain asiaa ei tiedetä"
Tiedeuskonnossa ei myönnetä kyseistä asiaa. Tiedeuskonnossa selitetään arvailuilla se mitä ei tiedetä. Erikseen on rehellinen tiede ja tiedeuskonto.
Näyttää siltä, että mitä vähemmän tieteestä tietää eikä halua uskoa totuutteen, vaan vain ihmisen järkeen, sitä enemmän tiedettä paikkaillaan mielikuvituksella.
Room. 10:
13. Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.
14. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen häntä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat hyvää sanomaa!"
16. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Jesaja sanookin: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17. Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
18. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Varmasti ovat:
"Heidän äänensä on kantautunut- kaikkiin maihin ja heidän sanansa maailman ääriin asti."Anonyymi kirjoitti:
Jotain luettavaa tähän kopsasin.
"Elämän etsintään on alkanut liittyä samanlaisia piirteitä kuin Jumalan olemassaolon todisteluun
1800-luvun lopulta alkaen Marsissa oltiin näkevinään keinotekoisia kanaaleja. Niihin haluttiin uskoa niin paljon, että marspinnan satunnaiset uurteet tulkittiin kuivuvaa planeettaa asuttavan rodun viimeiseksi ponnistukseksi. 1930-luvun Yhdysvalloissa Orson Welles aiheutti jopa valtaisan hysterian marsilaisten hyökkäyksestä kertovalla radiokuunnelmallaan.
Sen jälkeen elämää on aurinkokunnasta haravoitu kuin neulaa heinäsuovasta. Mitään ei ole löytynyt. 1960-luvulta alkaen avaruutta on kuunneltu radioteleskoopein siinä toivossa, että jokin kaukainen rotu viestittelisi olemassaolostaan. Avaruus on kuitenkin pysynyt mykkänä.
Elämän etsintään on alkanut liittyä samanlaisia piirteitä kuin Jumalan olemassaolon todisteluun. Jumala ei löydy koskaan sieltä, minne kriittinen katseemme kohdistuu vaan lymyää tieteen aukkopaikoissa. Aukkojen elämä on samanlajista: milloin on katsottu väärästä paikkaa, milloin kuunneltu vääriä radiotaajuksia – ja ehkä elämä ei muualla perustukaan hiileen vaan piihin?
Tietomme elämän synnystä ovat vajavaiset, sillä esimerkkinä meillä on vain oma maapallomme. Mutta sen perusteella voimme yrittää hahmottaa kahta keskeistä kysymystä: Mikä on pitkä aika? Ja toisaalta: mikä on lyhyt aika?
Evoluutiolla ei ole mitään suuntaa. Se ei pyri älyn kehittämiseen
Maapallo on neljä ja puoli miljardia vuotta vanha: se on pitkä aika.
Elämän ensimmäisten merkkien uskotaan syntyneen vain joitakin satoja miljoonia vuosia maapallon syntymästä. Se on lyhyt aika. Tämä viittaa siihen, että elämän syntyminen ei ole vaikeaa; että galaksimme miljardien planeettojen joukossa on monia, joissa on elämää.
Merissä elämää on ollut neljä miljardia vuotta. Silti sinne ei ole ilmestynyt yhtään älypäätä. Tyhmä kuin kala, tapaamme sanoa. Vasta kun eliöt pungersivat maalle reilut neljäsataa miljoonaa vuotta sitten, alkoi tapahtua.
Neljäsataa miljoonaa vuotta on pitkä aika. Maaeläinten kehitys ei silti tarkoittanut älyllistä elämää. Ilman 65 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalle iskeytynyttä asteroidia ihmissukua ei luultavasti olisi olemassa.
Ihmisäly syntyi hyvin, hyvin nopeasti, laskentatavasta riippuen joissakin miljoonissa vuosissa. Niin nopeasti, että pitkien vuosimiljardien rinnalla se vaikuttaa sattuman oikulta.
Evoluutiolla ei ole mitään suuntaa. Se ei pyri älyn kehittämiseen. Siksi on täysin mahdollista, että omassa Linnunradassamme olemme ainoa älykäs rotu.
Mitä jos he anelisivat meiltä neuvoja saastuneen, kuolevan kotiplaneettansa pelastamiseksi?
Mutta me haluamme uskoa kosmisiin sisaruksiimme. Heille on sälytetty vapahtajan rooli: he tulevat ja ratkaisevat ylivertaisella älyllään kaikki ongelmamme. He ovat hyväntahtoisia ja lempeitä, eteeristen jumalien kaltaisia.
Mutta avaruus on niin valtaisa, että luultavimmin tähtien välisen kuilun voivat ylittää vain koneet. Ja vaikka avaruusmatkailu onnistuisikin, vaikka joskus saisimmekin yhteyden tähtirotuun, on aivan mahdollista, että he osoittautuvat meitä tyhmemmiksi.
Mitä tekisimme, jos heidän mielestään orjuus olisi normaalia ja luonnon täyshävittäminen kunniallista? Mitä jos he anelisivat meiltä neuvoja saastuneen, kuolevan kotiplaneettansa pelastamiseksi? Miten osaisimme opettaa heitä, kun emme osaa opettaa edes itseämme?
Toisin sanoen: taivaalta on turha odottaa ihmeitä. Meidän on paras tottua pärjäämään omin voimin."
Kari EnqvistJo on merkillistä, että arvostettu tiedemies puhuu ”tähtirodusta”!
Kaikkien aikojen yllätys olisi nimittäin juuri se, jos jostain muualta löytyisi oman lajimme edustajia.Anonyymi kirjoitti:
Ateistien ja teistien usko eroaa vain yhdessä asiassa: ateisti uskoo maailman syntyneen tyhjästä ilman taikuria, mutta kristitty uskoo taikurin taikoneen sen tyhjästä.
Teistin usko on järkevämpää.>Teistin usko on järkevämpää.
No ehkä ei, koska taikurin synnyn pohtiminen on vielä pahempi rasti.Välva kirjoitti:
Kun Jumala jonkun loi , ei siinä tarvinnut aikaa ollenkaan.
Mistä se hiilikin , jota uskot olleen, olisi tullut , jollei mitään ollut.
Mistä palamisiilmiö olisi tullut. Miksi aurinko säteilee lämpöä ja valoa, jollei joku olisi sitä luonut ja antanut sille tehtävän ja voiman.
Jumala on kaiken luonut, mitä luotu on.
Jumala on määrännyt kaikelle luoduille luonnonlait,>Jumala on määrännyt kaikelle luoduille luonnonlait,
…ja sitten jätti niistä kertomatta tai antoi täysin harhaanjohtavaa tietoa.Välva kirjoitti:
"
Aivan. Tieteessä myönnetään avoimesta, jos jotain asiaa ei tiedetä"
Tiedeuskonnossa ei myönnetä kyseistä asiaa. Tiedeuskonnossa selitetään arvailuilla se mitä ei tiedetä. Erikseen on rehellinen tiede ja tiedeuskonto.
Näyttää siltä, että mitä vähemmän tieteestä tietää eikä halua uskoa totuutteen, vaan vain ihmisen järkeen, sitä enemmän tiedettä paikkaillaan mielikuvituksella.
Room. 10:
13. Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.
14. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen häntä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat hyvää sanomaa!"
16. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Jesaja sanookin: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17. Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
18. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Varmasti ovat:
"Heidän äänensä on kantautunut- kaikkiin maihin ja heidän sanansa maailman ääriin asti.">Erikseen on rehellinen tiede ja tiedeuskonto.
Satunnaisille kävijöille pitää tässä selvittää, että ”rehellinen tiede” tarkoittaa siis fundamentalistista kristinuskoa, joka on tunnetusti saanut aikaan lähinnä vahinkoa ja eriarvoisuutta.
”Tiedeuskonto” taas on sitä tiedettä, jolla lennetään avaruuteen, surffaillaan netissä, parannetaan sairaita ja keitetään kahvia.Välva kirjoitti:
"
Aivan. Tieteessä myönnetään avoimesta, jos jotain asiaa ei tiedetä"
Tiedeuskonnossa ei myönnetä kyseistä asiaa. Tiedeuskonnossa selitetään arvailuilla se mitä ei tiedetä. Erikseen on rehellinen tiede ja tiedeuskonto.
Näyttää siltä, että mitä vähemmän tieteestä tietää eikä halua uskoa totuutteen, vaan vain ihmisen järkeen, sitä enemmän tiedettä paikkaillaan mielikuvituksella.
Room. 10:
13. Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.
14. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen häntä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat hyvää sanomaa!"
16. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Jesaja sanookin: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17. Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
18. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Varmasti ovat:
"Heidän äänensä on kantautunut- kaikkiin maihin ja heidän sanansa maailman ääriin asti."” Tiedeuskonnossa ei myönnetä kyseistä asiaa. Tiedeuskonnossa selitetään arvailuilla se mitä ei tiedetä. Erikseen on rehellinen tiede ja tiedeuskonto.”
Entä sitten? Niin ja missä tämän tiedeuskon oppeihin voi tutustua ja ketkä ovat sen kannattajia? Olet nyt kolmas uskovainen, joka tässä keskustelussa viittaa tiedeuskoon tai tiedeuskovaisiin. Kaksi aiempaa pakenivat raukkamaisesti tarkentavia kysymyksiä tiedeuskovaisuudesta, mutta sinä varmasti kykenet vastaamaan.
”Näyttää siltä, että mitä vähemmän tieteestä tietää eikä halua uskoa totuutteen, vaan vain ihmisen järkeen, sitä enemmän tiedettä paikkaillaan mielikuvituksella.”
Tässä olet aivan oikeassa: ei ole mitenkään harvinaista, että kreationisti, joka ei tiedä edes peruskoulun oppimäärää luonnontieteistä, keksii mielikuvituksellisia valheita kreationismin ”todistamiseen”, koska tosiasiat ovat hänen uskoaan vastaan.
Vielä muutaman hajakommentti muille osoittamistasi kommenteistasi:
” Kaikki tieteessä, mikä voi olla faktaa, on perustuttava Luojan luomaan luonnonlakiin.
Koko tiedettä ei voisi olla, jollei Luoja olisi luonnut luonnonlakeja.”
No niin, olet esittänyt väitteen. Seuraavaksi sinun tulisi perustella se A: todistamalla että olemassa Jumala ja B: että hän on luonut luonnonlait.
Nyt vain perustelet uskomustasi, että Jumala on luoja, sillä että julistat Jumalan olevan luoja.
” Kun Jumala jonkun loi , ei siinä tarvinnut aikaa ollenkaan.”
Jos maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten, miksi Jumala huijaa ihmisiä väärentämällä sen paljon vanhemman näköiseksi?
” Miksi aurinko säteilee lämpöä ja valoa, jollei joku olisi sitä luonut ja antanut sille tehtävän ja voiman.”
Tässä on erinomainen esimerkki siitä miten tieteestä vähän tietämätön paikkailee tiedettä mielikuvituksella. Ei auringon valoa ja lämpöä ole tarvinnut luoda eikä sille ole tarvinnut antaa mitään tehtävää, vaan nuo asiat voidaan selittää täysin tyhjentävästi ilman jumaluuksia: Painovoima vetää vetyä (ja muutakin) kokoon ja kun vetypallo on tarpeeksi suuri, siinä käynnistyy fuusioreaktio, joka synnyttää valoa ja lämpöä.Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
>Jumala on määrännyt kaikelle luoduille luonnonlait,
…ja sitten jätti niistä kertomatta tai antoi täysin harhaanjohtavaa tietoa.Jumala ei ole jättänyt kertomatta tahtoaan , eikä antanut mitään harhaanjohtavaa tietoa.
Room.1:
19. Se, mitä Jumalasta voidaan tietää, on kuitenkin ilmeistä heidän keskuudessaan. Onhan Jumala ilmoittanut sen heille, sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja ymmärrettävissä hänen teoissaan. Siksi he eivät voi mitenkään puolustautua.
Novum kommentaari
19. Vaikka pakanoilla ei ollut mitään kirjoitettua ilmoitusta Jumalalta, heillä oli selvä jumalatietoisuus. Jumala oli ilmoittanut itsensä luomistyössä. Kaikkialla heidän ympärillään oli hänen jättämiään jälkiä. Tämä yleinen ilmoitus on annettu kaikille riippumatta siitä, onko Jumalan sanaa saatavilla vai ei. Luomakunta todistaa ikuisesta, näkymättömästä ja kaikkivaltiaasta Jumalasta. Se paljastaa hänen olemassaolonsa. Syynä Jumalan vihan ilmestymiseen (j. 18) oli se, että he tunsivat totuuden, mutta eivät silti kunnioittaneet Jumalaa.Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
>Erikseen on rehellinen tiede ja tiedeuskonto.
Satunnaisille kävijöille pitää tässä selvittää, että ”rehellinen tiede” tarkoittaa siis fundamentalistista kristinuskoa, joka on tunnetusti saanut aikaan lähinnä vahinkoa ja eriarvoisuutta.
”Tiedeuskonto” taas on sitä tiedettä, jolla lennetään avaruuteen, surffaillaan netissä, parannetaan sairaita ja keitetään kahvia.En ole samaa mieltä kanssasi tuosta kommentistasi.
Kristinusko sanaa käytetään paljon väärin. Kristitty ei toimi noin kuin kerroit. jos seurauksena on vahinkoa ja eriarvoisuutta, kyseessä ei ole kristinusko.
Tiedesukonnolla tarkoitan vaurauksetonta luottmiste tieteen kulloiseenkin asiaan.
Silloin kun tiede ei ole ristiriidassa luonnon kanssa, eikä seuraamuksien kanssa, se voi siltäosin olla hyvä.
Moni tiedemiehistä on kristittyjä, tai juutalaisia.
Kulloisen tieteen osa-alueen hedelmät kertovat sen laadun.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karikin sen sanoo:,, "Taivaalta on turha odottaa ihmettä."
Karikin ymmärtää enemmän kuin moni ihmeiden perässä juoksija.
Eipä taida Karikaan tietää kuinka usein hän todistaa ja on todistanut minulle Jumalasta.
STPuhut aina ihmeiden perässä juoksijoista,ihmeet kuuluivat Jeesuksen julistukseen,sinä et tunne Jeesusta,olet kuiva itseäsi täynnä oleva kitisevä farisealainen.
Välva kirjoitti:
En ole samaa mieltä kanssasi tuosta kommentistasi.
Kristinusko sanaa käytetään paljon väärin. Kristitty ei toimi noin kuin kerroit. jos seurauksena on vahinkoa ja eriarvoisuutta, kyseessä ei ole kristinusko.
Tiedesukonnolla tarkoitan vaurauksetonta luottmiste tieteen kulloiseenkin asiaan.
Silloin kun tiede ei ole ristiriidassa luonnon kanssa, eikä seuraamuksien kanssa, se voi siltäosin olla hyvä.
Moni tiedemiehistä on kristittyjä, tai juutalaisia.
Kulloisen tieteen osa-alueen hedelmät kertovat sen laadun.Vastausesi oli osoitettu Repelle, mutta kommentoin sitä, kun siinä on tietoa, jota kyselin.
"Tiedesukonnolla tarkoitan vaurauksetonta luottmiste tieteen kulloiseenkin asiaan."
No missä näihin tiedeuskovaisiin voi törmätä? Aiemmin sanoit, että tiedeuskovat eivät voi myöntää että asiaa, jota ei tiedetä, ei tiedetä, vaan korvaavat tiedonpuutteen arvauksilla. Missä tähän käytökseen pääsee tutustumaan?
"Kristinusko sanaa käytetään paljon väärin. Kristitty ei toimi noin kuin kerroit. jos seurauksena on vahinkoa ja eriarvoisuutta, kyseessä ei ole kristinusko."
Yleensä kristinuskolla tarkoitetaan sitä, että uskotaan Apostolisen uskontunnustukset opit. Jos lähdet lisäämään siihen näistä riippumattomia "yksikään oikea kristitty ei tee näin tai noin" -väitteitä, syyllistyt argumentointivirheeseen:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yksikään_todellinen_skotti
Jännä juttu, kun minulle lukemattomat kristityt ovat väittäneet, että kristitytkin ovat syntisiä ja epätäydellisiä ihmsiä, jotka voivat sortua vääryyksiin. Ilmeisesti sinun oppisuunnassasi kristityt ovat täydellisiä ihmisiä.
"Silloin kun tiede ei ole ristiriidassa luonnon kanssa, eikä seuraamuksien kanssa, se voi siltäosin olla hyvä. "
Niinhän se on. Eivät laitteet, joilla käymme tätä keskustelua, toimisi, jos luonnontieteet olisivat luonnon kanssa ristiriidassa.
"Moni tiedemiehistä on kristittyjä, tai juutalaisia."
Hyvä että myönnät tämän. Joskus törmää uskovaisten väitteisiin, että tieteentekijäöt ovat Jumalan vastustajia yms. Mutta uskovia tiedemiehiä löytyy. Erittäin huomionarvoista on kuitenkin se, että yksikään heistä ei ole kyennyt todistamaan Jumalaa, vedenpaisumusta, luomista jne. vaikka heilla kuinka olisi oikea usko.
"Kulloisen tieteen osa-alueen hedelmät kertovat sen laadun."
Aivan. Esimerkiksi luonnontieteiden puolesta puhuu erittäin vahvasti se, että kykenemme käymään tätä keskustelua laitteilla, joiden valmistaminen ja toimiminen vaatii laajaa ymmärrystä monesta eri luonnontieteen osa-alueesta. Missäs muuten onkaan kreationistitieteiden, esim. ID-tutkimuksen tai tulvageologian hedelmät?
- Anonyymi
1Moos.8:22 Niin kauvan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö. Saarnaaja. 1:4 Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Ps.104:5. 119:90. Saarnaaja.3:14 Mutta tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä vähemtämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin. Ps.33:11. Jes.46:10 Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen. Jes.42:9
- Anonyymi
Jes.43:10-14. Jer.28:8-9. Joh.10:8
- Anonyymi
Vaikka kuinka rällästät raamattua et tee tyhjäksi. Yritäjiä on aina ollut. Esim. Voltaire,1694-1778, Ranskan valistuskirjailija. Tutkipa hänen kuolemaansa. Ajatuksesi kyllä kalpenevat. Kristinusko ei sinuun kaadu. Varo omalla tielläsi.
- Anonyymi
Jos aloittajalla ei ole todistetta tai havaintoa yliluonnollisesta, se on hänen oma tragediansa.
Monet uskovat kuitenkin ovat, yliluonnollisen omilla ehdoilla, pyrkineet myös todistamaan asiaa, mutta jos henkilö itse on hengellisesti sokea, uskovat eivät voi asialle mitään.
Uskovien "velvollisuus" ei ole todistaa yliluonnollisen olemusta. Jumalattomat saisivat olla kiitollisia, että joku yleensä edes yrittää auttaa heitä. Jokaisen oma velvollisuus on itse etsiä ja selvittää nämä asiat itselleen. Yliluonnollinen myös itse ilmoittaa itsensä valitsemilleen ihmisille. Se ei vastaa pilkkaajilleen. Näin on jo uskovien kohdalla tapahtunutkin: itse etsimme, näimme vaivaa, ja löysimme.
Hengellisesti epäraittiit helluntailaiset ovat aina menneet ohi Jumalan sanan eli kaikissa opinkappaleissaan ryhtyneet itse Jumalaa viisaammiksi ja jatkuvilla, ylpeillä, oman uskontonsa tyrkytyksillä luoneet sen mielikuvan, ettei jumalattoman itse tarvitsisi tehdä mitään. Näinhän toimii myös hellari Hursti, jonka epäraitis "laupeudentyö" (tod. itsensä korotus) on aikaansaanut enenevän ongelman köyhien parissa, jotka jo kuvittelevat, että heidän ei itse tarvitse elättää itseään, vaan muilla muka olisi tämä velvollisuus! Kun näin ei elävässä elämässä kuin harvoin tapahdu, on tuo muutoin perseillään viinaa vetävä, työnteosta kiinnostumaton ja kieltäytyvä sakki vajonnut entistä alemmaksi. Ongelma on heidän omansa.
Mahdollisuudet hyvään elämään on Suomessa kaikilla. Mutta se vaatii myös omaa viitseliäisyyttä. Myös uskonasioiden / yliluonnollisen kohdalla. Mahdollisuus löytää Jumala on ollut kaikilla, mutta monet ovat itse polttaneet siltansa siihen suuntaan.
Ota vastuu omasta elämästäsi!- Anonyymi
Mitä vaivaa Mooses näki löytääkseen Jumalan, kun tämä ilmestyi hänelle tulta palavassa pensaassa?
Mitä vaivaa Paavali näki, kun vainosi Jumalan seurakuntaa ja sillä tiellä kulkiessaan Jeesus ilmestyi hänelle? ” Jos aloittajalla ei ole todistetta tai havaintoa yliluonnollisesta, se on hänen oma tragediansa.”
Kenelläkään ei ole objektiivisia todisteita tai havaintoja mistään yliluonnollisesta, tai jos on, he ovat pitäneet ne visusti piilossa.
”Monet uskovat kuitenkin ovat, yliluonnollisen omilla ehdoilla, pyrkineet myös todistamaan asiaa, mutta jos henkilö itse on hengellisesti sokea, uskovat eivät voi asialle mitään.”
Todistus ei ole todiste. Olen havainnut että uskovaisten puheissa ”hengellinen sokeus” tarkoittaa sitä, ettei ole valmis uskomaan sokeasti ja kritiikittä täysin perusteettomia väittämiä.
Mutta jos jollakulla on tarjota ihan oikeita, objektiivisia todisteita, niin mä en niitä torju. Ei vaan kukaan ole tullut tarjoamaan, vaikka kovasti olen kysellyt.
” Jokaisen oma velvollisuus on itse etsiä ja selvittää nämä asiat itselleen.”
Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
” Yliluonnollinen myös itse ilmoittaa itsensä valitsemilleen ihmisille.”
Jumala siis itse leikkii kuurupiiloa ihmisten kanssa, ja sitten rankaisee ikuisella kidutuksella niitä, joille ei itse halunnut näyttäytyä. Sellainen rakastava ja oikeidenmukainen jumala.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vaivaa Mooses näki löytääkseen Jumalan, kun tämä ilmestyi hänelle tulta palavassa pensaassa?
Mitä vaivaa Paavali näki, kun vainosi Jumalan seurakuntaa ja sillä tiellä kulkiessaan Jeesus ilmestyi hänelle?Matteus 6:33
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Matt. 7:7
Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
Luuk. 11: 5-9
5 Ja hän sanoi heille: "Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: 'Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää,
6 sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä';
7 ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: 'Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle' -
8 minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee.
9 Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
Luuk. 12:31
Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa.
☀️ - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Jos aloittajalla ei ole todistetta tai havaintoa yliluonnollisesta, se on hänen oma tragediansa.”
Kenelläkään ei ole objektiivisia todisteita tai havaintoja mistään yliluonnollisesta, tai jos on, he ovat pitäneet ne visusti piilossa.
”Monet uskovat kuitenkin ovat, yliluonnollisen omilla ehdoilla, pyrkineet myös todistamaan asiaa, mutta jos henkilö itse on hengellisesti sokea, uskovat eivät voi asialle mitään.”
Todistus ei ole todiste. Olen havainnut että uskovaisten puheissa ”hengellinen sokeus” tarkoittaa sitä, ettei ole valmis uskomaan sokeasti ja kritiikittä täysin perusteettomia väittämiä.
Mutta jos jollakulla on tarjota ihan oikeita, objektiivisia todisteita, niin mä en niitä torju. Ei vaan kukaan ole tullut tarjoamaan, vaikka kovasti olen kysellyt.
” Jokaisen oma velvollisuus on itse etsiä ja selvittää nämä asiat itselleen.”
Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
” Yliluonnollinen myös itse ilmoittaa itsensä valitsemilleen ihmisille.”
Jumala siis itse leikkii kuurupiiloa ihmisten kanssa, ja sitten rankaisee ikuisella kidutuksella niitä, joille ei itse halunnut näyttäytyä. Sellainen rakastava ja oikeidenmukainen jumala.Katso taivaalle. Näetkö auringon? Näetkö kuun ja tähdet? Jos näet, niin olet saanut todisteen Jumalasta. Katso sitten sisällesi ja mieti millainen olet. Saat siten todistuksen saatanasta, Jumalan vastustajasta ja vihollisesta. Näin tulevat todistetuksi Jumala ja saatana, Raamatun kirjoitusten mukaan.
Anonyymi kirjoitti:
Katso taivaalle. Näetkö auringon? Näetkö kuun ja tähdet? Jos näet, niin olet saanut todisteen Jumalasta. Katso sitten sisällesi ja mieti millainen olet. Saat siten todistuksen saatanasta, Jumalan vastustajasta ja vihollisesta. Näin tulevat todistetuksi Jumala ja saatana, Raamatun kirjoitusten mukaan.
"Jos näet, niin olet saanut todisteen Jumalasta."
Miten aurino, kuu ja tähdet todistavat Jumalasta? Unohdit kokonaan perustella julistuksesi.
"Näin tulevat todistetuksi Jumala ja saatana, Raamatun kirjoitusten mukaan."
Mä puhuin kylläkin objektiivista todisteista, jos et sattunut huomaamaan. Kyllähän jokaisessa uskonnossa on näitä uskontojen omiin väitteisiin perustuvia todisteita: on Koraanin mukaisia todisteita siitä, miten Muhammed on Allahin profeetta ja on Veda-kirjojen mukaisia todisteita siitä, miten hindujumalat ovat olemassa.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Jos aloittajalla ei ole todistetta tai havaintoa yliluonnollisesta, se on hänen oma tragediansa.”
Kenelläkään ei ole objektiivisia todisteita tai havaintoja mistään yliluonnollisesta, tai jos on, he ovat pitäneet ne visusti piilossa.
”Monet uskovat kuitenkin ovat, yliluonnollisen omilla ehdoilla, pyrkineet myös todistamaan asiaa, mutta jos henkilö itse on hengellisesti sokea, uskovat eivät voi asialle mitään.”
Todistus ei ole todiste. Olen havainnut että uskovaisten puheissa ”hengellinen sokeus” tarkoittaa sitä, ettei ole valmis uskomaan sokeasti ja kritiikittä täysin perusteettomia väittämiä.
Mutta jos jollakulla on tarjota ihan oikeita, objektiivisia todisteita, niin mä en niitä torju. Ei vaan kukaan ole tullut tarjoamaan, vaikka kovasti olen kysellyt.
” Jokaisen oma velvollisuus on itse etsiä ja selvittää nämä asiat itselleen.”
Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
” Yliluonnollinen myös itse ilmoittaa itsensä valitsemilleen ihmisille.”
Jumala siis itse leikkii kuurupiiloa ihmisten kanssa, ja sitten rankaisee ikuisella kidutuksella niitä, joille ei itse halunnut näyttäytyä. Sellainen rakastava ja oikeidenmukainen jumala.>>Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.<<
Miksi sinä syytät uskovia siitä, ettemme ole tilivelvollisia ateisteille omasta uskostamme?
En minä yritä todistaa sinulle yhtään mitään. Minulle riittää ne todisteet, jotka olen itse saanut. Elän omassa uskossani. Onko se jotenkin sinulta pois? Sinulla on ollut samat mahdollisuudet löytää Jumala, mutta olet vain pilkannut. Ehkä sitä mahdollisuutta ei sinulla enää ole, en tiedä, enkä edes välitä.
Mitä sinä meiltä kyselet? Etsi itse todisteet Jumalasta. Jos et niitä saa... No, mitä se meille kuuluu? Me uskomme, uskotte te tai ette. Keskustelemme tostemme kanssa omasta uskostamme. Anonyymi kirjoitti:
>>Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.<<
Miksi sinä syytät uskovia siitä, ettemme ole tilivelvollisia ateisteille omasta uskostamme?
En minä yritä todistaa sinulle yhtään mitään. Minulle riittää ne todisteet, jotka olen itse saanut. Elän omassa uskossani. Onko se jotenkin sinulta pois? Sinulla on ollut samat mahdollisuudet löytää Jumala, mutta olet vain pilkannut. Ehkä sitä mahdollisuutta ei sinulla enää ole, en tiedä, enkä edes välitä.
Mitä sinä meiltä kyselet? Etsi itse todisteet Jumalasta. Jos et niitä saa... No, mitä se meille kuuluu? Me uskomme, uskotte te tai ette. Keskustelemme tostemme kanssa omasta uskostamme.” Miksi sinä syytät uskovia siitä, ettemme ole tilivelvollisia ateisteille omasta uskostamme?”
Siksi, että sillä, joka väittää jonkin olevan olemassa, on todistustaakka. Jos väittää Jumalan olevan olemassa, on turha valittaa kun väitteelle pyydetään perusteluita.
”En minä yritä todistaa sinulle yhtään mitään.”
Niin, se on tullut hyvin selväksi. Pistää epäilemään, että yrityksen puute johtuu siitä ettei todisteita ole. En näe mitään syytä mikset iskisi todisteita pöytään, jos sinulla sellaisia olisi tarjota.
”Minulle riittää ne todisteet, jotka olen itse saanut.”
Ovatko saamasi todisteet objektiivisia vai subjektiivisia?
”Elän omassa uskossani. Onko se jotenkin sinulta pois?”
Ei sinänsä, mutta jos tulet puhumaan uskostasi julkiselle keskustelupalstalle ja levittämään perustelemattomia väitteitä, niin kyllä se häiritsee minua. Olen toki huomannut että monelle uskovaiselle ei törkeäkään valehtelu merkitse yhtään mitään, jos sillä vain puolustaa uskoa.
”Sinulla on ollut samat mahdollisuudet löytää Jumala, mutta olet vain pilkannut.”
En minä ole yhtäkään jumalaa pilannut, kun en yhteenkään usko. Uskovaisten väitteitä jumalista olen kyllä arvostellut (mitä varmaan tarkoitat pilkkaamisella).
”Ehkä sitä mahdollisuutta ei sinulla enää ole, en tiedä, enkä edes välitä.”
”Mitä sinä meiltä kyselet?”
Siksi että te väitätte Jumalan olevan olemassa. Oletan että teillä perusteita. Sitä kutsutaan keskusteluksi.
Siksi, että väitettä että todisteita on olemassa Jumalasta, on aivan perusteltua kysyä, että mitä ne ovat. Se on aivan normaalia aloittaa etsintä sieltä, missä tietoa väitetään olevan. Valitettavasti tietoa ei ole koskaan tarjottu, vain sokeita uskomuksia.
Miksi itse puhut todisteista ja sitten valitat kun niistä seuraa jatkokysymyksiä? Jos sinua ei kiinnosta saanko minä todisteita, miksi kehotat etsimään niitä?
”Etsi itse todisteet Jumalasta.”
Mistä näitä pitäisi etsiä? Jännä juttu, kun uskovat toistuvasti kehottavat etsimään todisteita, mutta eivät kerro että mistä niitä löytää. Vielä jännempää on, että uskovat, jotka väittävät saaneensa itse todisteet eivät sitten niin millään suostu jakamaan niitä.
Miksi et suostu jakamaan itse saamiasi todisteita? Vai eivätkö ne ole todisteita laisinkaan, vaan pelkkää sokeaa uskoa?
”Jos et niitä saa... No, mitä se meille kuuluu?”
No kun te väitätte että todisteta on, niin luulisi teidän seisovan sanojenne takana.
”Me uskomme, uskotte te tai ette.”
Joo. En näe mikä pointti on hokea tällaisia itsestäänselvyyksiä.
”Keskustelemme tostemme kanssa omasta uskostamme.”
Uskon kohteiden olemassaolon perusteet kyllä kuuluvat selvästi uskosta keskusteluun.
Ja voihan nyt sentään, et vastannut kysymykseen:
Miten aurino, kuu ja tähdet todistavat Jumalasta? Unohdit kokonaan perustella julistuksesi.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Miksi sinä syytät uskovia siitä, ettemme ole tilivelvollisia ateisteille omasta uskostamme?”

Miten aurino, kuu ja tähdet todistavat Jumalasta? Unohdit kokonaan perustella julistuksesi.Sivusta kysyn, et onko sinun vaikea hyväksyä sitä, etttä joku uskoo Jumalaan? Itse näkisin niin jos olisin ateisti, että jokainen saa uskoa mihin haluaa.
En ymmärrä mitä sillä haetaan että puututaan niin kiivaasti toisen maailmankatsomukseen. Tai tuollainen tuo mieleen, että halutaan vain niin kivasti olla itse oikeassa, että unohtuu itse tarkoitus. Ja mikä se tarkoitus itse kullekkin on, mutta näkisin sen niin, että tarkoitus on selvitä yhdessä eikä tuhota toisia saman lajin jäseniä.
Niin uskonto kuin tiede, jos niitä nyt kannattaa edes vastakkain asettaa, voivat olla molemmat tuhoavia eikä rakentavia, jos haluamme niin voimakkaasti olla oikeassa että unohdamme että toisellakin on vapaus elää tällä planeetalla tulematta väheksytyksi, syrjityksi tai jopa uhatuksi maailmankatsomuksensa vuoksi.
ST Anonyymi kirjoitti:
Sivusta kysyn, et onko sinun vaikea hyväksyä sitä, etttä joku uskoo Jumalaan? Itse näkisin niin jos olisin ateisti, että jokainen saa uskoa mihin haluaa.
En ymmärrä mitä sillä haetaan että puututaan niin kiivaasti toisen maailmankatsomukseen. Tai tuollainen tuo mieleen, että halutaan vain niin kivasti olla itse oikeassa, että unohtuu itse tarkoitus. Ja mikä se tarkoitus itse kullekkin on, mutta näkisin sen niin, että tarkoitus on selvitä yhdessä eikä tuhota toisia saman lajin jäseniä.
Niin uskonto kuin tiede, jos niitä nyt kannattaa edes vastakkain asettaa, voivat olla molemmat tuhoavia eikä rakentavia, jos haluamme niin voimakkaasti olla oikeassa että unohdamme että toisellakin on vapaus elää tällä planeetalla tulematta väheksytyksi, syrjityksi tai jopa uhatuksi maailmankatsomuksensa vuoksi.
ST” Sivusta kysyn, et onko sinun vaikea hyväksyä sitä, etttä joku uskoo Jumalaan?”
Ei ole. Sen sijaan minun on vaikea hyväksyä, että usko vaatii tuekseen selkärangatonta kysymysten pakoilua. Tai että se vaatii tuekseen raukkamaista käytöstä, jossa heitetään jotain väitteitä mutta sitten ei aleta perustella niitä. Tai että se tekee uskovaisesta muuten vaan kyvyttömän minkäänlaiseen älyllisesti rehelliseen keskusteluun. Tai että se vaatii tuekseen suoranaista valehtelua.
” Itse näkisin niin jos olisin ateisti, että jokainen saa uskoa mihin haluaa.”
Näin se minunkin mielestäni on. Sen sijaan en näe, että uskon varjolla täytyisi olla suojattu kovaltakin kritiikiltä, joka koskee uskon nimissä harrastettua selkärangottomuutta, keskustelukyvyttömyyttä, älyllistä epärehellisyyttä tai valehtelua.
”En ymmärrä mitä sillä haetaan että puututaan niin kiivaasti toisen maailmankatsomukseen.”
Mutta enhän minä anonyymin maailmankatsomukseen puuttunut. Minä vastasin hänen kysymyksiinsä perustellen vastaukseni ja esitin puolestani omiani ja esitin esim. ihan aiheellista ihmettelyä siitä, miksi todisteita ei jaa, jos niitä kerran on. Mitä tein mielestäsi väärin? Siteeraisitko sinua häirinneet kohdat ja kertoisitko mikä niissä on väärin. Varmasti osaat perustella väitteesi.
” Tai tuollainen tuo mieleen, että halutaan vain niin kivasti olla itse oikeassa, että unohtuu itse tarkoitus.”
Ei. Kyseessä on ihan vaan se, että minulla ei ole tippaakaan sietokykyä saati kunnioitusta tuollaisella anonyymin edustamalla keskustelukäyttäytymiselle. Jos anonyymi haluaa minulta kiltimpää keskustelua, niin hänen ei tarvitse mitään muuta tehdä, kuin alkaa käydä asiallista keskustelua esim. vastaamalla suoraan ja kiertelemättä hänelle esittämiini kysymyksiin raukkamaisen pakoilun sijaan, tai sitten rehellisesti myöntää, että kysymykset ovat liian kiusallisia hänen uskolleen. Sellaista rehellisyyttä kunnioittaisin.
”Unohdamme että toisellakin on vapaus elää tällä planeetalla tulematta väheksytyksi, syrjityksi tai jopa uhatuksi maailmankatsomuksensa vuoksi.”
Eli kysymyksiin vastaaminen perusteiden kanssa ja vastakysymysten esittäminen on väheksyntää, syrjää ja uhan luontia? Minä kutsun sitä keskusteluksi.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Jos aloittajalla ei ole todistetta tai havaintoa yliluonnollisesta, se on hänen oma tragediansa.”
Kenelläkään ei ole objektiivisia todisteita tai havaintoja mistään yliluonnollisesta, tai jos on, he ovat pitäneet ne visusti piilossa.
”Monet uskovat kuitenkin ovat, yliluonnollisen omilla ehdoilla, pyrkineet myös todistamaan asiaa, mutta jos henkilö itse on hengellisesti sokea, uskovat eivät voi asialle mitään.”
Todistus ei ole todiste. Olen havainnut että uskovaisten puheissa ”hengellinen sokeus” tarkoittaa sitä, ettei ole valmis uskomaan sokeasti ja kritiikittä täysin perusteettomia väittämiä.
Mutta jos jollakulla on tarjota ihan oikeita, objektiivisia todisteita, niin mä en niitä torju. Ei vaan kukaan ole tullut tarjoamaan, vaikka kovasti olen kysellyt.
” Jokaisen oma velvollisuus on itse etsiä ja selvittää nämä asiat itselleen.”
Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
” Yliluonnollinen myös itse ilmoittaa itsensä valitsemilleen ihmisille.”
Jumala siis itse leikkii kuurupiiloa ihmisten kanssa, ja sitten rankaisee ikuisella kidutuksella niitä, joille ei itse halunnut näyttäytyä. Sellainen rakastava ja oikeidenmukainen jumala.Jumala on omassa kaikkivaltiudessaan valinnut sen tien, että uskon kautta ihminen pelastuu.
Jos Jumala olisi halunnut toisin, hän voisi todistaa jokaiselle ihmiselle vastaansanomattomasti olemassaolonsa.
Jumala ei valintansa mukaan pakota ketään uskomaan, vaan uskon kautta seuloo hänelle uskolliset perimään iankaikkisen elämän hänen kanssaan.
Olen siinä uskontietoisuudessa, että ainakin minulle koko hänen luomakuntansa ja koko olemassa oleva maailmankaikkeus julistaa hänen kunniaansa. Eli todisteita kyllä on, kunhan ne vaan tahtoo nähdä. - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Sivusta kysyn, et onko sinun vaikea hyväksyä sitä, etttä joku uskoo Jumalaan?”
Ei ole. Sen sijaan minun on vaikea hyväksyä, että usko vaatii tuekseen selkärangatonta kysymysten pakoilua. Tai että se vaatii tuekseen raukkamaista käytöstä, jossa heitetään jotain väitteitä mutta sitten ei aleta perustella niitä. Tai että se tekee uskovaisesta muuten vaan kyvyttömän minkäänlaiseen älyllisesti rehelliseen keskusteluun. Tai että se vaatii tuekseen suoranaista valehtelua.
” Itse näkisin niin jos olisin ateisti, että jokainen saa uskoa mihin haluaa.”
Näin se minunkin mielestäni on. Sen sijaan en näe, että uskon varjolla täytyisi olla suojattu kovaltakin kritiikiltä, joka koskee uskon nimissä harrastettua selkärangottomuutta, keskustelukyvyttömyyttä, älyllistä epärehellisyyttä tai valehtelua.
”En ymmärrä mitä sillä haetaan että puututaan niin kiivaasti toisen maailmankatsomukseen.”
Mutta enhän minä anonyymin maailmankatsomukseen puuttunut. Minä vastasin hänen kysymyksiinsä perustellen vastaukseni ja esitin puolestani omiani ja esitin esim. ihan aiheellista ihmettelyä siitä, miksi todisteita ei jaa, jos niitä kerran on. Mitä tein mielestäsi väärin? Siteeraisitko sinua häirinneet kohdat ja kertoisitko mikä niissä on väärin. Varmasti osaat perustella väitteesi.
” Tai tuollainen tuo mieleen, että halutaan vain niin kivasti olla itse oikeassa, että unohtuu itse tarkoitus.”
Ei. Kyseessä on ihan vaan se, että minulla ei ole tippaakaan sietokykyä saati kunnioitusta tuollaisella anonyymin edustamalla keskustelukäyttäytymiselle. Jos anonyymi haluaa minulta kiltimpää keskustelua, niin hänen ei tarvitse mitään muuta tehdä, kuin alkaa käydä asiallista keskustelua esim. vastaamalla suoraan ja kiertelemättä hänelle esittämiini kysymyksiin raukkamaisen pakoilun sijaan, tai sitten rehellisesti myöntää, että kysymykset ovat liian kiusallisia hänen uskolleen. Sellaista rehellisyyttä kunnioittaisin.
”Unohdamme että toisellakin on vapaus elää tällä planeetalla tulematta väheksytyksi, syrjityksi tai jopa uhatuksi maailmankatsomuksensa vuoksi.”
Eli kysymyksiin vastaaminen perusteiden kanssa ja vastakysymysten esittäminen on väheksyntää, syrjää ja uhan luontia? Minä kutsun sitä keskusteluksi.Voin vastata, uskon raamatun ilmoitukseen. Jos perustelen uskoani raamatunlausein, uskon sen olevan totta.
Jos niin teen, riittääkö sinulle raamatunlausein tehdyt perustelut vai pidätkö sitä vastaamisen pakoiluna tms?
ST Anonyymi kirjoitti:
Jumala on omassa kaikkivaltiudessaan valinnut sen tien, että uskon kautta ihminen pelastuu.
Jos Jumala olisi halunnut toisin, hän voisi todistaa jokaiselle ihmiselle vastaansanomattomasti olemassaolonsa.
Jumala ei valintansa mukaan pakota ketään uskomaan, vaan uskon kautta seuloo hänelle uskolliset perimään iankaikkisen elämän hänen kanssaan.
Olen siinä uskontietoisuudessa, että ainakin minulle koko hänen luomakuntansa ja koko olemassa oleva maailmankaikkeus julistaa hänen kunniaansa. Eli todisteita kyllä on, kunhan ne vaan tahtoo nähdä.”Jos Jumala olisi halunnut toisin, hän voisi todistaa jokaiselle ihmiselle vastaansanomattomasti olemassaolonsa.”
Onko Jumalasta objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei. Se on tämän keskustelun aihe.
” Jumala ei valintansa mukaan pakota ketään uskomaan, vaan uskon kautta seuloo hänelle uskolliset perimään iankaikkisen elämän hänen kanssaan.”
Niin, väitetty Jumala leikkii kuurupiiloa, ja rankaisee ikuisella kärsimyksellä niitä, joille ei itse halunnut antaa uskoa. Sellainen rakastava ja oikeudenmukainen jumala.
”Olen siinä uskontietoisuudessa, että ainakin minulle koko hänen luomakuntansa ja koko olemassa oleva maailmankaikkeus julistaa hänen kunniaansa. Eli todisteita kyllä on, kunhan ne vaan tahtoo nähdä.”
No miksi et sitten esitä niitä todisteita? Vai ovatko ne sellaisia ”todisteita” että pitää jo valmiiksi uskoa Jumalaan, jotta ”todisteet” voisi nähdä?Anonyymi kirjoitti:
Voin vastata, uskon raamatun ilmoitukseen. Jos perustelen uskoani raamatunlausein, uskon sen olevan totta.
Jos niin teen, riittääkö sinulle raamatunlausein tehdyt perustelut vai pidätkö sitä vastaamisen pakoiluna tms?
ST”Voin vastata, uskon raamatun ilmoitukseen. Jos perustelen uskoani raamatunlausein, uskon sen olevan totta.”
Eihän kukaan sinun uskoasi ole epäillyt. Tässä keskustelussa on kyse siitä, onko uskon kohteesta, eli sinun tapauksessasi kristinuskon Jumalasta, mitään objektiivisia todisteita. Vaikka sinun uskosi olisi kuinka vilpitöntä ja aitoa tahansa, ei se tee jumalastasi yhtään todistetumpaa.
”Jos niin teen, riittääkö sinulle raamatunlausein tehdyt”
Mieluummin kyllä lukisin omat vastauksesi. En totta puhuen näe, että miten voit Raamatulla perustella vastauksesi näihin kysymyksiin, joita pakenit:
-Mitä tein mielestäsi väärin? Siteeraisitko sinua häirinneet kohdat ja kertoisitko mikä niissä on väärin.
-kysymyksiin vastaaminen perusteiden kanssa ja vastakysymysten esittäminen on väheksyntää, syrjää ja uhan luontia?
” pidätkö sitä vastaamisen pakoiluna”
No mutta se riippuu ihan puhtaasti siitä, pakoiletko raamatunsitaatteja suoltamalla vastaamasta suoraan ja kiertelemättä kysymyksiin. Jos lainauksesta käy selkeästi ilmi kantasi asiaan, niin sitten en pidä sitä pakoiluna.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
”Jos Jumala olisi halunnut toisin, hän voisi todistaa jokaiselle ihmiselle vastaansanomattomasti olemassaolonsa.”
Onko Jumalasta objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei. Se on tämän keskustelun aihe.
” Jumala ei valintansa mukaan pakota ketään uskomaan, vaan uskon kautta seuloo hänelle uskolliset perimään iankaikkisen elämän hänen kanssaan.”
Niin, väitetty Jumala leikkii kuurupiiloa, ja rankaisee ikuisella kärsimyksellä niitä, joille ei itse halunnut antaa uskoa. Sellainen rakastava ja oikeudenmukainen jumala.
”Olen siinä uskontietoisuudessa, että ainakin minulle koko hänen luomakuntansa ja koko olemassa oleva maailmankaikkeus julistaa hänen kunniaansa. Eli todisteita kyllä on, kunhan ne vaan tahtoo nähdä.”
No miksi et sitten esitä niitä todisteita? Vai ovatko ne sellaisia ”todisteita” että pitää jo valmiiksi uskoa Jumalaan, jotta ”todisteet” voisi nähdä?Avaat vain silmäsi ja katsot, niin näet todisteet Jumalan olemassaolosta.
Uskoisin sinulla sen verran ymmärrystä olevan, mutta jos olet tietoisesti tehnyt jo edeltä käsin valinnan, että et usko, olet sokeuden tilassa, etkä voi nähdä todisteita. Anonyymi kirjoitti:
Mitä vaivaa Mooses näki löytääkseen Jumalan, kun tämä ilmestyi hänelle tulta palavassa pensaassa?
Mitä vaivaa Paavali näki, kun vainosi Jumalan seurakuntaa ja sillä tiellä kulkiessaan Jeesus ilmestyi hänelle?Moosta vaivasi kansa joka on orjuudessa egytissä,halus vapautaa omilla voimillaan ei onnistunut,koska aika ei ollut kypsä eikä moose siihen valmis.
Anonyymi kirjoitti:
Avaat vain silmäsi ja katsot, niin näet todisteet Jumalan olemassaolosta.
Uskoisin sinulla sen verran ymmärrystä olevan, mutta jos olet tietoisesti tehnyt jo edeltä käsin valinnan, että et usko, olet sokeuden tilassa, etkä voi nähdä todisteita."Avaat vain silmäsi ja katsot, niin näet todisteet Jumalan olemassaolosta."
Mihin pitää katsoa ja mitä ne todisteet ovat? Etkö itse ole nähnyt niitä, et ilmeisesti kykene kertomaan mitä ovat?
"mutta jos olet tietoisesti tehnyt jo edeltä käsin valinnan, että et usko"
En ole tehnyt valintaa, vaan johtopäätöksen. Se, etten usko Jumalaan, on johtopäätös todisteiden puuttesta. Olen valmis muuttamaan kantaani heti, kun joku tarjoaa minulle objektiivisia todisteita Jumalasta.
No niin, ilmeisesti vastaus kysymykseeini "ovatko ne sellaisia ”todisteita” että pitää jo valmiiksi uskoa Jumalaan, jotta ”todisteet” voisi nähdä?" on että juuri sellaisia "todisteita" ne ovat, eivät mitään oikeita objektiivisia todisteita.
Toistan mitä sanoin jo aiemmin keskustelussa: Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
Voihan nyt sentään, unohdit vastata yksinkertaiseem kysymykseeni: Onko Jumalasta objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
”Voin vastata, uskon raamatun ilmoitukseen. Jos perustelen uskoani raamatunlausein, uskon sen olevan totta.”
Eihän kukaan sinun uskoasi ole epäillyt. Tässä keskustelussa on kyse siitä, onko uskon kohteesta, eli sinun tapauksessasi kristinuskon Jumalasta, mitään objektiivisia todisteita. Vaikka sinun uskosi olisi kuinka vilpitöntä ja aitoa tahansa, ei se tee jumalastasi yhtään todistetumpaa.
”Jos niin teen, riittääkö sinulle raamatunlausein tehdyt”
Mieluummin kyllä lukisin omat vastauksesi. En totta puhuen näe, että miten voit Raamatulla perustella vastauksesi näihin kysymyksiin, joita pakenit:
-Mitä tein mielestäsi väärin? Siteeraisitko sinua häirinneet kohdat ja kertoisitko mikä niissä on väärin.
-kysymyksiin vastaaminen perusteiden kanssa ja vastakysymysten esittäminen on väheksyntää, syrjää ja uhan luontia?
” pidätkö sitä vastaamisen pakoiluna”
No mutta se riippuu ihan puhtaasti siitä, pakoiletko raamatunsitaatteja suoltamalla vastaamasta suoraan ja kiertelemättä kysymyksiin. Jos lainauksesta käy selkeästi ilmi kantasi asiaan, niin sitten en pidä sitä pakoiluna.Ei minulla ole tarvetta todistaa sinulle. Voin vain kertoa että minä uskon Jumalaan. Tuo riittää minulle ihan hyvin ja olen tyytyväinen ja onnellinen.
No eihän se noin mene että uskobainen pakoilee kysymyksiä raamatunsitaatteihin höpsö. Kerran me uskivaiset pidämmw raamattua totena, on nuo raamatusra katsotut vastaukset meille ihan factaa ja tosia. Sinä et vain usko niihin. Eli kyse ei ole siittä että uskovainen ei vastaa sinulle tai kieroilee, venkoilee tms vaan kyse on uskosta. Hän on rehellinen uskoessaan raamattuunja antaessaan vastauksia raamatusta.
Kyse on vain siittä että sinä et usko raamattuun joten sinulle ei kelpaa ne vastaukset.
Kysyisin, ei ole tietenkään pakko vastata. Koetko ylemmyydentuntoa väitellessäsi ?
Mikä väittelyissa viehättää sinua?
Miksi haluat todisteita Jumalasta?
Oletko koskaan uskonut Jumalaan?
Koetko että olet viisaampi kuin uskovaiset?
ST Anonyymi kirjoitti:
Ei minulla ole tarvetta todistaa sinulle. Voin vain kertoa että minä uskon Jumalaan. Tuo riittää minulle ihan hyvin ja olen tyytyväinen ja onnellinen.
No eihän se noin mene että uskobainen pakoilee kysymyksiä raamatunsitaatteihin höpsö. Kerran me uskivaiset pidämmw raamattua totena, on nuo raamatusra katsotut vastaukset meille ihan factaa ja tosia. Sinä et vain usko niihin. Eli kyse ei ole siittä että uskovainen ei vastaa sinulle tai kieroilee, venkoilee tms vaan kyse on uskosta. Hän on rehellinen uskoessaan raamattuunja antaessaan vastauksia raamatusta.
Kyse on vain siittä että sinä et usko raamattuun joten sinulle ei kelpaa ne vastaukset.
Kysyisin, ei ole tietenkään pakko vastata. Koetko ylemmyydentuntoa väitellessäsi ?
Mikä väittelyissa viehättää sinua?
Miksi haluat todisteita Jumalasta?
Oletko koskaan uskonut Jumalaan?
Koetko että olet viisaampi kuin uskovaiset?
ST” Ei minulla ole tarvetta todistaa sinulle.”
Okei. Mulle kyllä riittää, että vastaisit esittämiini kysymyksiini. Mutta ilmeisesti et myöskään tunne tarvetta vastata suoraan ja kiertelemättä sinulle esitettyihin kysymyksiin.
”Voin vain kertoa että minä uskon Jumalaan.”
Joo, ymmärsin ensimmäisellä kerralla. Miksi katsot tarpeelliseksi hokea yhä uudestaan samaa, itsestään selvää asiaa?
”Tuo riittää minulle ihan hyvin ja olen tyytyväinen ja onnellinen.”
Niin. Entä sitten? Tässä ei ollut puhe sinun uskostasi tai siitä oletko siihen tyytyväinen, vaan siitä, onko yliluonnollisesta ylipäätänsä tai Jumalasta erityisesti objektiivisia todisteita.
”No eihän se noin mene että uskobainen pakoilee kysymyksiä raamatunsitaatteihin höpsö.”
Se riippuu täysin siitä käyttääkö hän niitä antaakseen suoran vastauksen vai ei.
”Kerran me uskivaiset pidämmw raamattua totena, on nuo raamatusra katsotut vastaukset meille ihan factaa ja tosia.”
Niin. Se ei tarkoita, että ne automaattisesti olisivat suora ja kiertelemätön vastaus.
”Sinä et vain usko niihin.”
Niin. Mutta se, että minä en usko niihin, ei muuta niitä suoraksi vastaukseksi, jos ne sitä eivät ole.
”Eli kyse ei ole siittä että uskovainen ei vastaa sinulle tai kieroilee, venkoilee tms vaan kyse on uskosta.”
Ei, kyllä niissä on kyse kieroilusta ja venkoilusta. Et sinäkään ole mitään raamatunlauseita tarjonnut, vaan yhä uudestaan ja uudestaan jättänyt täysin huomiotta tässä keskustelussa esittämiäni kysymyksiäni, vaikka olisin jopa toistanut ne. Olet siis paennut niitä raukkamaisesti.
”Hän on rehellinen uskoessaan raamattuunja antaessaan vastauksia raamatusta.”
Niin, paitsi jos hän vastaa niihin turvautuen kysymyksen vierestä. Usko Raamattuun ei edelleenkään ole mittari Raamattuun perustuvan vastauksen suoruudelle.
”Kyse on vain siittä että sinä et usko raamattuun joten sinulle ei kelpaa ne vastaukset.”
Minä en ole koskaan väittänyt raamatunsitaattia pakoiluksi tai venkoiluksi vain siksi, etten uskoisi siihen. Miksi valehtelet?
Mikä muuten mahtaa olla uskontosi? Oletin että olet kristitty, mutta olen ilmeisesti väärässä, ainakin päätellen siitä, että kristittyjen Herran ja Vapahtajan selkeä käsky olla antamatta väärää todistusta lähimmäisestä ei selvästi merkitsee sinulle mitään.
”Koetko ylemmyydentuntoa väitellessäsi ?”
En. Miksi ihmeessä kukaan tuntisi ylemmyyttä siitä, että kykenee käymään tavallista keskustelua? Ei se niin vaikeaa ole, vaikka monelle tämänkin keskustelun uskovaiselle se kyllä tuntuu olevan ylivoimaista.
”Mikä väittelyissa viehättää sinua?”
Uskovaisten loputon venkoilu, kysymysten pakoilu ja älyllinen epärehellisyys ovat mielenkiintoista seurattavaa. Siinä on jotain kiehtovaa. Toki myös toivon, että ainakin sivustaseuraajille tulee selväksi, miten useasti uskonto ei ole mitään viatonta uskoa, vaan vaatii tuekseen ihan aktiivista älyllistä epärehellisyyttä etenkin kysymysten pakoilun muodossa. On minulla myös hatara toivo, että joku näistä pakoilijoista pysähtyisi miettimään tyyliin ”jos uskon kohteeni on totta, miksi joudun yhä uudestaan pakoilemaan siihen liittyviä kysymyksiä” ja tekisi siitä johtopäätöksiä.
”Miksi haluat todisteita Jumalasta?”
Siksi että uskovat väittävät hänen olevan olemassa. On aivan normaalia pyytää perusteluja, tässä tapauksessa objektiivisia todisteita, jos joku esittää väitteen, johon kysyjä ei usko. Ilmeisesti ”keskustelu” on sinulle uusi käsite. Ei siinä mitään, monelle muullekin tämän viestiketjun uskovaiselle kommentoijalle se tuntuu olevan tuntematon asia.
”Oletko koskaan uskonut Jumalaan?”
Olen.
”Koetko että olet viisaampi kuin uskovaiset?”
En koe. Vaikea näet sanoa kun en ÄO:tani tiedä. Mutta varmasti olen älyllisesti rehellisempi ja muutenkin suoraselkäisempi kuin tämän keskustelun uskovaiset, sinä mukaan luettuna.
No voi voi, kovat olivat puheesi kysymyksiin vastaamisesta, mutta niin vaan pakenit niitä. Sen sijaan sinulla oli intoa itsestäänselvyyksien hokemiseen. No, annetaan taas mahdollisuus:
-Mitä tein mielestäsi väärin viestissäni, joka on lähetetty 11.07.2021 10:21? Siteeraisitko sinua häirinneet kohdat ja kertoisitko mikä niissä on väärin.
-onko kysymyksiin vastaaminen perusteiden kanssa ja vastakysymysten esittäminen on väheksyntää, syrjintää ja uhan luontia?
Ja eräästä aiemmasta viestistäni:
-Missä mainitsemiisi tiedeuskovaisiin pääsee tutustumaan?
-Miksi otit puheeksi tieteen tietämättömyyden kaiken alusta, vaikka keskustelun aihe on se, ettei yliluonnollisesta ole todisteita. Miten tuo liittyy aloitukseen?Michelarkangelo kirjoitti:
” Ei minulla ole tarvetta todistaa sinulle.”

-Miksi otit puheeksi tieteen tietämättömyyden kaiken alusta, vaikka keskustelun aihe on se, ettei yliluonnollisesta ole todisteita. Miten tuo liittyy aloitukseen?Korjaus tuohon yhteen kohtaan, nyt vasta tajusin että kysymys koski viisautta eikä älykkyyttä.
”Koetko että olet viisaampi kuin uskovaiset?”
Kyllä. Ainakin siis jos tarkoitetaan olenko viisaampi kuin uskovaiset keskimäärin. Mielestäni älyllinen rehellisyys on oleellinen osa viisautta. Tämäkin viestiketju todistaa, miten harvinaista se uskovaisilla on.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
Korjaus tuohon yhteen kohtaan, nyt vasta tajusin että kysymys koski viisautta eikä älykkyyttä.
”Koetko että olet viisaampi kuin uskovaiset?”
Kyllä. Ainakin siis jos tarkoitetaan olenko viisaampi kuin uskovaiset keskimäärin. Mielestäni älyllinen rehellisyys on oleellinen osa viisautta. Tämäkin viestiketju todistaa, miten harvinaista se uskovaisilla on.Jumala voi todistaa olemassaolonsa joillekin valitsemilleen ihmisille, jos hän katsoo sen aiheelliseksi syystä tai toisesta. Tämä lienee kuitenkin äärimmäisen harvinaista.
Minulle Jumala on ilmoittanut itsensä kirkkaana valona pilvien läpi ja puhutellen minua nimeltä ja ilmoittamalla olevansa Jumala. Eikä se ollut aurinko, koska Jumalan puheen jälkeen se liikkui tai liukui pois taivaalla. Suuri ihme oli sekin, että kun kysyin, niin kukaan sillä kertaa seurassani ollut ei nähnyt eikä kuullut sitä. Sen lisäksi olen nähnyt enkelin yhden kerran valkeissa vaatteissaan.
En tiedä, miksi minulle näin tapahtui, mutta haluan sen sinulle epäilevä kertoa.
Hyvin todennäköistä on, että et minua usko, koska Jeesuskin sanoi, että vaikka kuolleet nousisivat ylös ilmoittamaan, mitä kuoleman jälkeen on, ei heitä uskottaisi.
Toivon kuitenkin, että lukisit Raamattua avoimin sydämin, sillä todellinen usko tulee Jumalan sanan kuulemisen/lukemisen kautta. Room:10:17 Anonyymi kirjoitti:
Jumala voi todistaa olemassaolonsa joillekin valitsemilleen ihmisille, jos hän katsoo sen aiheelliseksi syystä tai toisesta. Tämä lienee kuitenkin äärimmäisen harvinaista.
Minulle Jumala on ilmoittanut itsensä kirkkaana valona pilvien läpi ja puhutellen minua nimeltä ja ilmoittamalla olevansa Jumala. Eikä se ollut aurinko, koska Jumalan puheen jälkeen se liikkui tai liukui pois taivaalla. Suuri ihme oli sekin, että kun kysyin, niin kukaan sillä kertaa seurassani ollut ei nähnyt eikä kuullut sitä. Sen lisäksi olen nähnyt enkelin yhden kerran valkeissa vaatteissaan.
En tiedä, miksi minulle näin tapahtui, mutta haluan sen sinulle epäilevä kertoa.
Hyvin todennäköistä on, että et minua usko, koska Jeesuskin sanoi, että vaikka kuolleet nousisivat ylös ilmoittamaan, mitä kuoleman jälkeen on, ei heitä uskottaisi.
Toivon kuitenkin, että lukisit Raamattua avoimin sydämin, sillä todellinen usko tulee Jumalan sanan kuulemisen/lukemisen kautta. Room:10:17”Jumala voi todistaa olemassaolonsa joillekin valitsemilleen ihmisille, jos hän katsoo sen aiheelliseksi syystä tai toisesta. Tämä lienee kuitenkin äärimmäisen harvinaista.”
Mutta eihän Jumalan tarvitsisi tehdä muuta kuin antaa todisteet yhdelle ainoalla ihmiselle, ja tämä voisi sitten jakaa ne muille. Siis olettaen että kyseessä ovat oikeat, objektiiviset todisteet. Subjektiivisilla todisteilla ei tee yhtään mitään, koska niillä voi ”todistaa” keskenään ristiriitaisia asioita. Kaikki maailman uskonnot voivat ”todistaa” jumalansa subjektiivisilla todisteilla.
”Minulle Jumala on ilmoittanut…”
Millä keinolla kykenet tarkistamaan, että kyseessä oli todella Jumalan ilmoitus? Vai uskotko vain sokeasti niin olleen?
” Suuri ihme oli sekin, että kun kysyin, niin kukaan sillä kertaa seurassani ollut ei nähnyt eikä kuullut sitä.”
Eli kokemuksesi ei tapahtunut pääsi ulkopuolella. Se olisi ollut vakuuttavampaa, että seurassasi olleet ihmiset olisivat nähneet saman.
” En tiedä, miksi minulle näin tapahtui, mutta haluan sen sinulle epäilevä kertoa.”
En mä sinun kokemuksiasi epäile. Sen sijaan epäilen sitä, että ne eivät ole Jumalan aiheuttamia. Kuvitteletko ihan vilpittömästi, että minulle tulee uutena asiana, että ihmisillä on uskonnollisia kokemuksia?
” Hyvin todennäköistä on, että et minua usko”
Kyllä mä uskon sinun kokemustesi olevan aitoja. Sen sijaan en usko että ne ovat jumalan lähettämiä, vaan oman mielesi luomia. Ihmisaivot kun nyt kykenevät luomaan kokijalle täysin vakuuttavia, mutta täysin todellisuuteen perustumattomia kokemuksia.
Pidätkö sinä muiden uskontojen edustajien kokemuksia omista jumalistaan todisteina? Tai pidätkö aitoina niiden kokemuksia, jotka ovat mielestään tavanneet avaruusolentoja tai joutuneet näiden kaappaamiksi?
” koska Jeesuskin sanoi, että vaikka kuolleet nousisivat ylös ilmoittamaan, mitä kuoleman jälkeen on, ei heitä uskottaisi.”
Kyllä mä uskon heti kun tarjotaan objektiiviset todisteet. Ei vaan ole näkynyt. Kuten olen jo muille keskustelijoille tässä huomauttanut: Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
” Toivon kuitenkin, että lukisit Raamattua avoimin sydämin,”
Raamatun olen lukenut useampaan kertaan. Mitä tuo ”avoimin sydämin lukeminen” tarkoittaa tässä tapauksessa? Olen huomannut että usein kun uskova kehottaa lukemaan Raamattua avoimin sydämin tai vastaavaa, hän käytännössä tarkoittaa ”usko kaikki sokeasti ja kritiikittä”.
”sillä todellinen usko tulee Jumalan sanan kuulemisen/lukemisen kautta. Room:10:17”
Se voi myös viedä uskon. Juuri Raamatun lukeminen avoimin mielin (ilmeisesti se on eri asia kuin avoimin sydämin) oli aikoinaan keskeinen syy uskoni menetykseen. Samaa olen huomannut usean muunkin ateistin sanovan.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
”Jumala voi todistaa olemassaolonsa joillekin valitsemilleen ihmisille, jos hän katsoo sen aiheelliseksi syystä tai toisesta. Tämä lienee kuitenkin äärimmäisen harvinaista.”
Mutta eihän Jumalan tarvitsisi tehdä muuta kuin antaa todisteet yhdelle ainoalla ihmiselle, ja tämä voisi sitten jakaa ne muille. Siis olettaen että kyseessä ovat oikeat, objektiiviset todisteet. Subjektiivisilla todisteilla ei tee yhtään mitään, koska niillä voi ”todistaa” keskenään ristiriitaisia asioita. Kaikki maailman uskonnot voivat ”todistaa” jumalansa subjektiivisilla todisteilla.
”Minulle Jumala on ilmoittanut…”
Millä keinolla kykenet tarkistamaan, että kyseessä oli todella Jumalan ilmoitus? Vai uskotko vain sokeasti niin olleen?
” Suuri ihme oli sekin, että kun kysyin, niin kukaan sillä kertaa seurassani ollut ei nähnyt eikä kuullut sitä.”
Eli kokemuksesi ei tapahtunut pääsi ulkopuolella. Se olisi ollut vakuuttavampaa, että seurassasi olleet ihmiset olisivat nähneet saman.
” En tiedä, miksi minulle näin tapahtui, mutta haluan sen sinulle epäilevä kertoa.”
En mä sinun kokemuksiasi epäile. Sen sijaan epäilen sitä, että ne eivät ole Jumalan aiheuttamia. Kuvitteletko ihan vilpittömästi, että minulle tulee uutena asiana, että ihmisillä on uskonnollisia kokemuksia?
” Hyvin todennäköistä on, että et minua usko”
Kyllä mä uskon sinun kokemustesi olevan aitoja. Sen sijaan en usko että ne ovat jumalan lähettämiä, vaan oman mielesi luomia. Ihmisaivot kun nyt kykenevät luomaan kokijalle täysin vakuuttavia, mutta täysin todellisuuteen perustumattomia kokemuksia.
Pidätkö sinä muiden uskontojen edustajien kokemuksia omista jumalistaan todisteina? Tai pidätkö aitoina niiden kokemuksia, jotka ovat mielestään tavanneet avaruusolentoja tai joutuneet näiden kaappaamiksi?
” koska Jeesuskin sanoi, että vaikka kuolleet nousisivat ylös ilmoittamaan, mitä kuoleman jälkeen on, ei heitä uskottaisi.”
Kyllä mä uskon heti kun tarjotaan objektiiviset todisteet. Ei vaan ole näkynyt. Kuten olen jo muille keskustelijoille tässä huomauttanut: Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
” Toivon kuitenkin, että lukisit Raamattua avoimin sydämin,”
Raamatun olen lukenut useampaan kertaan. Mitä tuo ”avoimin sydämin lukeminen” tarkoittaa tässä tapauksessa? Olen huomannut että usein kun uskova kehottaa lukemaan Raamattua avoimin sydämin tai vastaavaa, hän käytännössä tarkoittaa ”usko kaikki sokeasti ja kritiikittä”.
”sillä todellinen usko tulee Jumalan sanan kuulemisen/lukemisen kautta. Room:10:17”
Se voi myös viedä uskon. Juuri Raamatun lukeminen avoimin mielin (ilmeisesti se on eri asia kuin avoimin sydämin) oli aikoinaan keskeinen syy uskoni menetykseen. Samaa olen huomannut usean muunkin ateistin sanovan."Se voi myös viedä uskon. Juuri Raamatun lukeminen avoimin mielin (ilmeisesti se on eri asia kuin avoimin sydämin) oli aikoinaan keskeinen syy uskoni menetykseen. Samaa olen huomannut usean muunkin ateistin sanovan."
Näin keskustelun ulkopuolisena voin todeta, että itseltänikin hävisi viimeisetkin uskon rippeet kun oikeasti luin Raamatun. En vain voi olla itselleni niin epärehellinen, että voisin ottaa sitä tosissani. Jotenkin välillä epäilyttää, että nämä jotka pyytävät lukemaan Raamatun ovat itse oikeasti lukeneet sitä.
-C Anonyymi kirjoitti:
"Se voi myös viedä uskon. Juuri Raamatun lukeminen avoimin mielin (ilmeisesti se on eri asia kuin avoimin sydämin) oli aikoinaan keskeinen syy uskoni menetykseen. Samaa olen huomannut usean muunkin ateistin sanovan."
Näin keskustelun ulkopuolisena voin todeta, että itseltänikin hävisi viimeisetkin uskon rippeet kun oikeasti luin Raamatun. En vain voi olla itselleni niin epärehellinen, että voisin ottaa sitä tosissani. Jotenkin välillä epäilyttää, että nämä jotka pyytävät lukemaan Raamatun ovat itse oikeasti lukeneet sitä.
-C"Jotenkin välillä epäilyttää, että nämä jotka pyytävät lukemaan Raamatun ovat itse oikeasti lukeneet sitä."
Itsellänikin on välillä vastaava epäilys.
Tähän liittyen Yhdysvalloissa on tehty tutkimus, jossa kävi ilmi, että ateistit tuntevat Kristinuskon ja Raamatun paremmin kuin kristityt keskimäärin.
https://www.pewforum.org/2010/09/28/u-s-religious-knowledge-survey/
Se on huvittavaa kun aina silloin tällöin uskovainen naureskelee tyyliin "Ateistit eivät ymmärrä yhtään vertauskuvia, he varmaan luulevat että ehtoollisleipä ja -viini ovat oikeasti Jeesuksen ruumista ja verta!" ja sitten joutuvat noloon tilanteeseen kun heille kertoo että maailman suurin kirkkokunta opettaa virallisesti että ehtoollisaineet ovat ihan oikeasti Jeesuksen ruumis ja veri. Myös esim. ortodoksin ja luterilaiset opettavat näin.Anonyymi kirjoitti:
Katso taivaalle. Näetkö auringon? Näetkö kuun ja tähdet? Jos näet, niin olet saanut todisteen Jumalasta. Katso sitten sisällesi ja mieti millainen olet. Saat siten todistuksen saatanasta, Jumalan vastustajasta ja vihollisesta. Näin tulevat todistetuksi Jumala ja saatana, Raamatun kirjoitusten mukaan.
Et taida ymmärtää, että kasvettuaan yli nelivuotiaaksi ihmisen tulisi päästä eroon noin järkyttävän lapsellisesta ajattelusta.
Michelarkangelo kirjoitti:
” Miksi sinä syytät uskovia siitä, ettemme ole tilivelvollisia ateisteille omasta uskostamme?”
Siksi, että sillä, joka väittää jonkin olevan olemassa, on todistustaakka. Jos väittää Jumalan olevan olemassa, on turha valittaa kun väitteelle pyydetään perusteluita.
”En minä yritä todistaa sinulle yhtään mitään.”
Niin, se on tullut hyvin selväksi. Pistää epäilemään, että yrityksen puute johtuu siitä ettei todisteita ole. En näe mitään syytä mikset iskisi todisteita pöytään, jos sinulla sellaisia olisi tarjota.
”Minulle riittää ne todisteet, jotka olen itse saanut.”
Ovatko saamasi todisteet objektiivisia vai subjektiivisia?
”Elän omassa uskossani. Onko se jotenkin sinulta pois?”
Ei sinänsä, mutta jos tulet puhumaan uskostasi julkiselle keskustelupalstalle ja levittämään perustelemattomia väitteitä, niin kyllä se häiritsee minua. Olen toki huomannut että monelle uskovaiselle ei törkeäkään valehtelu merkitse yhtään mitään, jos sillä vain puolustaa uskoa.
”Sinulla on ollut samat mahdollisuudet löytää Jumala, mutta olet vain pilkannut.”
En minä ole yhtäkään jumalaa pilannut, kun en yhteenkään usko. Uskovaisten väitteitä jumalista olen kyllä arvostellut (mitä varmaan tarkoitat pilkkaamisella).
”Ehkä sitä mahdollisuutta ei sinulla enää ole, en tiedä, enkä edes välitä.”
”Mitä sinä meiltä kyselet?”
Siksi että te väitätte Jumalan olevan olemassa. Oletan että teillä perusteita. Sitä kutsutaan keskusteluksi.
Siksi, että väitettä että todisteita on olemassa Jumalasta, on aivan perusteltua kysyä, että mitä ne ovat. Se on aivan normaalia aloittaa etsintä sieltä, missä tietoa väitetään olevan. Valitettavasti tietoa ei ole koskaan tarjottu, vain sokeita uskomuksia.
Miksi itse puhut todisteista ja sitten valitat kun niistä seuraa jatkokysymyksiä? Jos sinua ei kiinnosta saanko minä todisteita, miksi kehotat etsimään niitä?
”Etsi itse todisteet Jumalasta.”
Mistä näitä pitäisi etsiä? Jännä juttu, kun uskovat toistuvasti kehottavat etsimään todisteita, mutta eivät kerro että mistä niitä löytää. Vielä jännempää on, että uskovat, jotka väittävät saaneensa itse todisteet eivät sitten niin millään suostu jakamaan niitä.
Miksi et suostu jakamaan itse saamiasi todisteita? Vai eivätkö ne ole todisteita laisinkaan, vaan pelkkää sokeaa uskoa?
”Jos et niitä saa... No, mitä se meille kuuluu?”
No kun te väitätte että todisteta on, niin luulisi teidän seisovan sanojenne takana.
”Me uskomme, uskotte te tai ette.”
Joo. En näe mikä pointti on hokea tällaisia itsestäänselvyyksiä.
”Keskustelemme tostemme kanssa omasta uskostamme.”
Uskon kohteiden olemassaolon perusteet kyllä kuuluvat selvästi uskosta keskusteluun.
Ja voihan nyt sentään, et vastannut kysymykseen:
Miten aurino, kuu ja tähdet todistavat Jumalasta? Unohdit kokonaan perustella julistuksesi.Aika loistavaa perustelemista tässä. 👍🏻
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on omassa kaikkivaltiudessaan valinnut sen tien, että uskon kautta ihminen pelastuu.
Jos Jumala olisi halunnut toisin, hän voisi todistaa jokaiselle ihmiselle vastaansanomattomasti olemassaolonsa.
Jumala ei valintansa mukaan pakota ketään uskomaan, vaan uskon kautta seuloo hänelle uskolliset perimään iankaikkisen elämän hänen kanssaan.
Olen siinä uskontietoisuudessa, että ainakin minulle koko hänen luomakuntansa ja koko olemassa oleva maailmankaikkeus julistaa hänen kunniaansa. Eli todisteita kyllä on, kunhan ne vaan tahtoo nähdä.Jumala on siis valinnut osoittaa olevaisuutensa tavalla joka on lähtökohtaisesti täsmälleen samanlainen kuin jos Häntä ei olisi olemassa lainkaan.
Olen vuosien mittaan lukenut näiltä palstoilta kymmeniä tuhansia ilmeisen tosissaan kirjoitettuja uskovien aitokristittyjen kommentteja. Juuri ainoankaan jälkeen ei käy edes mielen nurkassa, että tuo ihminen olisi ehkä löytänyt jotain sellaista mitä kohti kannattaisi pyrkiä.Anonyymi kirjoitti:
Avaat vain silmäsi ja katsot, niin näet todisteet Jumalan olemassaolosta.
Uskoisin sinulla sen verran ymmärrystä olevan, mutta jos olet tietoisesti tehnyt jo edeltä käsin valinnan, että et usko, olet sokeuden tilassa, etkä voi nähdä todisteita.Aivan pöhköä kehäpäättelyä. Todiste joko on tai ei ole, ja se on aina kaikille samanlainen tai se ei ole todiste lainkaan.
Anonyymi kirjoitti:
Jumala voi todistaa olemassaolonsa joillekin valitsemilleen ihmisille, jos hän katsoo sen aiheelliseksi syystä tai toisesta. Tämä lienee kuitenkin äärimmäisen harvinaista.
Minulle Jumala on ilmoittanut itsensä kirkkaana valona pilvien läpi ja puhutellen minua nimeltä ja ilmoittamalla olevansa Jumala. Eikä se ollut aurinko, koska Jumalan puheen jälkeen se liikkui tai liukui pois taivaalla. Suuri ihme oli sekin, että kun kysyin, niin kukaan sillä kertaa seurassani ollut ei nähnyt eikä kuullut sitä. Sen lisäksi olen nähnyt enkelin yhden kerran valkeissa vaatteissaan.
En tiedä, miksi minulle näin tapahtui, mutta haluan sen sinulle epäilevä kertoa.
Hyvin todennäköistä on, että et minua usko, koska Jeesuskin sanoi, että vaikka kuolleet nousisivat ylös ilmoittamaan, mitä kuoleman jälkeen on, ei heitä uskottaisi.
Toivon kuitenkin, että lukisit Raamattua avoimin sydämin, sillä todellinen usko tulee Jumalan sanan kuulemisen/lukemisen kautta. Room:10:17Kyllä minä sinun kokemuksesi uskon. Oletan myös, että se oli tietämättäsi valitsemasi kristinuskon suunnan jumalakuvan mukaan omassa päässäsi rakentunut tapahtuma.
Se, että kukaan seurassasi ollut ei huomannut mitään, on varsin aukoton näyttö siitä että tapahtuma oli oman kuuppasi luomus.
>Hyvin todennäköistä on, että et minua usko, koska Jeesuskin sanoi, että vaikka kuolleet nousisivat ylös ilmoittamaan, mitä kuoleman jälkeen on, ei heitä uskottaisi.
Ja tällekään väitteelle ei ole mitään todisteita. Yhtäkään kertaa eivät kuolleet ole tulleet kokeilemaan, uskotaanko heitä. Sitä odotellessa…
- Anonyymi
Saarn.1:9-10 Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta aurigon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: Katso, tämä on uutta, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Saanr.3:15 Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin. Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä.
- Anonyymi
Matt.19:28 Niin Jeesus sanoi heille: Totisesti minä sanon teille; siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Luuk.22:28-30 Mutta te olette pysyneet minun kanssani minun kiusauksissani; ja minä säädin teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan, niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. 1Kor.3:2-3 Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita. Ilm.3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
- Anonyymi
Joh.20:22-23 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Matt.16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa. Matt.18:18 Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, mitkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.
- Anonyymi
Luoppa sinä elämää, ota vaikka tiedemiehesi poppapapit mukaan ja taikasauvat.
Ei ole elämää.
Mutta, se mitä katsot yliluonnolliseksi on juuri se luotu elämä.
Ei sinun pässinpäälle tarvii muuta sanoa.
Olette auttamattomasti pihalla asioista.
Luojamme istuu Valtaistuimella ja on Valta ja Valtakunta, sekä laki.
TEillä istuu vastustaja perkele, joka käy kauppaa sieluistanne, kiillottaa maaliman kiiltoa ,että kuokkuu käytte kalana. Myytte sielunne maailmalle ja luulette, että osaatte suistaa Jumalan valtaistuimelta.
Älä luule, sinä olet tomua ja tuhkaa, jalkojen alle tallattava jumalaton. Ei elämää, ei viisautta, ei järkeä. Perkele - tämän maan hallitsija on sekoittanut päänne.
Lue, mitä virkavalta puhuu siihen miten perkele vie maailmaanne, kuin pässiä narusta ja sinä olet siinä narussa kiinni.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008113293.html- Anonyymi
vastaus oli aloitukseen
Kun totesin, että aitouskovat eivät koskaan osoita saavuttaneensa jotain sellaista jota kohti ihmisen selvästi kannattaisi pyrkiä, sinä oletkin kirjoittanut tänne mitä tyypillisimmän tuon arvioni oikeaksi todistavan viestin.
Kuka haluaisi muuttua tällaiseksi ihmiseksi?
- Anonyymi
Aloittaja
Sinulta on hukassa luetun ymmärtäminen. Tämän osuuden tarkoitus on keskustella helluntalaisuudesta. Hiippailet aivan väärällä osastolla. Vapaa-ajattelu, vasemmistoliitto. Suomen kommunistipuolue. Miksi et pysy jollain näillä osastoilla? Sinne kuulut, tiedät itsekin vallan hyvin. Kyllä sinulle löytyy osasto ja kavereita. Olet pelle.- Anonyymi
Eikö yliluonnollisesta kuten uskolla parantamisesta ole lupa keskustella helluntailaisten palstalla?
Olen sitä mieltä, että tämä on juuri oikea paikka tälle keskustelulle.
Vaikka hulluttelu ei lopu järkipuheeseen, niin on toisten järjettömyys silti hyvä osoittaa heille. Harhaisuutta ei pidä tukea... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö yliluonnollisesta kuten uskolla parantamisesta ole lupa keskustella helluntailaisten palstalla?
Olen sitä mieltä, että tämä on juuri oikea paikka tälle keskustelulle.
Vaikka hulluttelu ei lopu järkipuheeseen, niin on toisten järjettömyys silti hyvä osoittaa heille. Harhaisuutta ei pidä tukea...Ensiksi aloittaja ei usko mihinkään yliluonnolliseen. Raamattu on täynnä ihmeitä. Emme usko professori Miettisen kirjoituksiin ihmeistä. Uskomme Jumalan Sanaan. Siksi aloittajan paikka on jokin kolmesta mainitsemastani ryhmästä. Siellä löytyy kyllä toveria ja kaveria. Aloittaja on häirikkö. Jumala vastasi Elialle, Elisalle jne. Hän vastaa myös tämän päivän kristityille. Epäuskoinen aloittaja ei saa Jumalalta mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö yliluonnollisesta kuten uskolla parantamisesta ole lupa keskustella helluntailaisten palstalla?
Olen sitä mieltä, että tämä on juuri oikea paikka tälle keskustelulle.
Vaikka hulluttelu ei lopu järkipuheeseen, niin on toisten järjettömyys silti hyvä osoittaa heille. Harhaisuutta ei pidä tukea...Ai sekö aloituksessa olikin pointtina ❤️ no niinpä, sehän se on usein että uskovien tyhmiksi osoittaminen kohottaa sitä.omaa egoa.
Jos se saa ihmisen voimaan hyvin, toisen tyhmäksi sanominen niin siittä vain. Joillekkin tuollainen toiminta tuottaa suurtakin iloa. Minun on vaikea sitä käsittää.
Mutta toisaalta kun ottaa huomioon ihmisluonteen niin kait se on ihan sisäsyntyistä kyseisenlainen pokkurointi.
Liittyy ehkä laumakäyttäytymiseen siinä mielessä, että kun saa toiset haukuttua tyhmäksi niin kuvittelee itsensä viisaammaksi ja paremmaksi jopa.
Heikommalla itsetunnolla varustetuilla on ollut aina tarve kohottaa omanarvontuntoaan muiden kustannuksella. Tällä palstalla se tapahtuu usein juurikin noin eli uskovien jär kevyyden tai mielenterveyden kyseenalaistamisella.
Toisaalta voidaan loppuseltaan pohtia kumpiko on järkevämpää, toisten tyhmäksi osoittaminen vaiko Junalaan uskominen. Tuota voi pohtia kukin tykönänsä tehden päätöksensä ihan oman arvomaailmansa mukaan.
ST - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sekö aloituksessa olikin pointtina ❤️ no niinpä, sehän se on usein että uskovien tyhmiksi osoittaminen kohottaa sitä.omaa egoa.
Jos se saa ihmisen voimaan hyvin, toisen tyhmäksi sanominen niin siittä vain. Joillekkin tuollainen toiminta tuottaa suurtakin iloa. Minun on vaikea sitä käsittää.
Mutta toisaalta kun ottaa huomioon ihmisluonteen niin kait se on ihan sisäsyntyistä kyseisenlainen pokkurointi.
Liittyy ehkä laumakäyttäytymiseen siinä mielessä, että kun saa toiset haukuttua tyhmäksi niin kuvittelee itsensä viisaammaksi ja paremmaksi jopa.
Heikommalla itsetunnolla varustetuilla on ollut aina tarve kohottaa omanarvontuntoaan muiden kustannuksella. Tällä palstalla se tapahtuu usein juurikin noin eli uskovien jär kevyyden tai mielenterveyden kyseenalaistamisella.
Toisaalta voidaan loppuseltaan pohtia kumpiko on järkevämpää, toisten tyhmäksi osoittaminen vaiko Junalaan uskominen. Tuota voi pohtia kukin tykönänsä tehden päätöksensä ihan oman arvomaailmansa mukaan.
STEn pidä sinun uskoasi muuta kuin teeskentelynä,onko miehet juosseet perässä,pörröttäneet ihania hiuksiasi,tyhjänpuhuja.
- Anonyymi
Jes.22:22 Ja minä panen Daavidin huoneen avaimet hänen olallensa; ja hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa. Ilm.3:7 Ja Fildelfian seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa. Ilm.5:5 Ja yksi vanhemmista sanoi minulle: Älä itke; katso, jalopeura Juudaan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä. Ilm.22:16
- Anonyymi
Jes.55:3-4 Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän siulunne saa elää. Minä teen teidän kansanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot. Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi.Ps.2:8. 72:8.
- Anonyymi
Hän on Jumala vaikka monikaan ei usko. Hän ei lakkaa silti olemasta.
- Anonyymi
Job.7:8 Ken minut näki, sen simä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
- Anonyymi
Job.22:12-14 Eikö Jumala ole korkea kuin taivas? Katso, kuika korkealla on tähtien päälaki. Ja niin sinä sanot: Mitäpä Jumala tietää? Voiko hän tuomita synkkäin pilvien takaa? Pilvet ovat hänellä verhona, niin ettei hän näe; ja taivaanrannalla hän käyskentelee. Ps.94:7-9 Ja he sanovat: Ei Herra sitä näe, ei Jaakobin Jumala sitä huomaa. Ymmärtäkää, te kansan järjettömät, ja te tomppelit - milloin te tulette järkiinne? Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi? Joka on silmän luonnut, hänkö ei näkisi. Sananl.20:12 Kuulevan korvan ja näkevän silmän - molemmat on Herra luonnut.
- Anonyymi
Kirjoituksesi esitti vain omat subjektiiviset uskomuksesi. Me uskovat olemme erimieltä, koska meillä on omakohtaisia kiistämättömiä uskonnollisia kokemuksia riittävästi uskon varmuuteen asti. En nimittele sinua, tuntematonta ihmistä typeräksi, kuten sinä uskovia, vaikkei sinulla ole pienintäkään kokemusta suhteesta Jumalan kanssa. Voit uskoa mitä haluat, omapa on asiasi, niin mekin teemme. Emme me ole velvollisia tuputtamaan vastahakoiselle mitään, näin lopun aikana. ilm. kirja sanoo; Jumalaton rypeköön saastassaan ja vanhurskas kasvakoon uskossaan. Kohta tukehdumme, tänne tunkkaiseen ja ylikansoitettuun maapalloon kuitenkin. Mutta Jeesuksen armo on tarjolla myös teillekin pilkkaajille, kun aikananne teidänkin silmät avautuvat yliluonnollisille.
"Kirjoituksesi esitti vain omat subjektiiviset uskomuksesi. "
Väärin. Aloittaja esitti objektiivisen faktan: yliluonnollisista asioista ei ole objektiivisia todisteita.
"Me uskovat olemme erimieltä, koska meillä on omakohtaisia kiistämättömiä uskonnollisia kokemuksia riittävästi uskon varmuuteen asti."
Aloittaja puhui objektiivisista todisteista. Nuo eivät ole sellaisia. Jännä juttu kun olet ainakin jo toinen uskovainen tässä viestiketjussa, jolle ei ole ollut selvää että puhe on objektiivisista todisteista.
"Emme me ole velvollisia tuputtamaan vastahakoiselle mitään"
Ei tietenkään, mutta ehkä et tiedä, että tavallisessa keskustelussa yleensä odotetaan valmiutta perustella omat väitteensä. Ja toki herättää ihmetystä, että jos sinulla on peräti kiistattomia todisteita, niin miksi ihmeessä et halua jakaa niitä. (Jännä juttu kun toinenkin anonyymi pari päivää sitten kirjoitteli aika vastaavalla tavalla kuin sinäkin.)- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Kirjoituksesi esitti vain omat subjektiiviset uskomuksesi. "
Väärin. Aloittaja esitti objektiivisen faktan: yliluonnollisista asioista ei ole objektiivisia todisteita.
"Me uskovat olemme erimieltä, koska meillä on omakohtaisia kiistämättömiä uskonnollisia kokemuksia riittävästi uskon varmuuteen asti."
Aloittaja puhui objektiivisista todisteista. Nuo eivät ole sellaisia. Jännä juttu kun olet ainakin jo toinen uskovainen tässä viestiketjussa, jolle ei ole ollut selvää että puhe on objektiivisista todisteista.
"Emme me ole velvollisia tuputtamaan vastahakoiselle mitään"
Ei tietenkään, mutta ehkä et tiedä, että tavallisessa keskustelussa yleensä odotetaan valmiutta perustella omat väitteensä. Ja toki herättää ihmetystä, että jos sinulla on peräti kiistattomia todisteita, niin miksi ihmeessä et halua jakaa niitä. (Jännä juttu kun toinenkin anonyymi pari päivää sitten kirjoitteli aika vastaavalla tavalla kuin sinäkin.)Objektiiviset uskomuksesi, ovat vain sinun subjektiivisia käsityksiäsi, joitte olemassaolemattomuutta et pysty todistamaan mitenkään . Olet allerginen subjektiivisille käsityksille, joten ei kannata tuhlata aikaa.
Anonyymi kirjoitti:
Objektiiviset uskomuksesi, ovat vain sinun subjektiivisia käsityksiäsi, joitte olemassaolemattomuutta et pysty todistamaan mitenkään . Olet allerginen subjektiivisille käsityksille, joten ei kannata tuhlata aikaa.
"Objektiiviset uskomuksesi, ovat vain sinun subjektiivisia käsityksiäsi, joitte olemassaolemattomuutta et pysty todistamaan mitenkään ."
Täytyy myöntää, etten oikein ymmärrä mitä tarkoitat tällä.
Ei ole mikään minun käsitykseni, vaan objektiivinen fakta, että yliluonnollisesta ei ole olemassa objektiivisia todisteita. Tietenkin myönnän olevani väärässä, heti kun joku ne objektiiviset todisteet tarjoaa. Ei vaan ole näkynyt.
Eikä minun tarvitse todistella mitään olemassaolemattomuuksia, koska todistustaakka on positiivisen väitteen ("asia X on olemassa") esittäjällä, sillä olemattomuutta ei voi useinkaan todistaa. Niin kauan kuin jostain asiasta ei ole (oikeita, objektiivisia) todisteita, on perusteltua olla uskomatta siihen.
"Olet allerginen subjektiivisille käsityksille"
En suinkaan. Sen sijaan subjektiivisille todisteilla olen allerginen. Toki tämän allergian voi parantaa kertomalla, että miten subjektiivisten todisteiden paikkansapitävyyden voi tarkistaa.
"joten ei kannata tuhlata aikaa."
Miksi sitten tulit kirjoittelemaan keskusteluun, joka käsittelee objektiivisia todisteita, jos sinua kiinnostaa vain subjektiiviset käsitykset?
Luonon ilmiöten takanakin jo Jumala joten fysikan laikikin on jumalan asettama ei itsetään ole syntynyt,ukkon ilma tuli veden paisumuksen jälkee.
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Nämä sönkötyksesi antavat uskovaisista todella surullisen kuvan.
Et tunne kirjoitusksia vähkääkään väiät sellaistä jolla ei ole mitään perää uskovatkin sen ymmärtää täysin mitä Jumala on tehnyt ihmisen pitää puuttuja asioihin joita se ei kuuluisi sotkee ahneutessaan kaiken.
- Anonyymi
on.
- Anonyymi
No pitäisikö sen olla yliluonnollista.
Eikö riitä, että on niin paljon luonnollista, siinäkin on jo tarpeeksi tervejärkiselle ihmettelemistä.
Puhutaan luonnon laeista ja fysiikan niin kyllä se on niin merkillistä.
Papit, jotta saavat leipää ja rahaa, helpolla, elättävät ihmisillä itseään, on muodostettu virkoja.
Tuntuu niin merkilliseltä, etsiä tapahtumista ja kaikkea muuta, mistä nyt voitaisiin kertoa ihmisille, on totta, että ei parhaalla mahdollisella tavalla tuokaan ihmiselämä mene. On juoppoja ja muuuta, että ei nekään mene lakien mukaan, yllä piderään mistä sitten voidaan saarnata ja puhua, ikäänkuin todella omalehmä olisi ojassa, on se niin tärkeää tuo raha ja muutenkin maallinen mammona, jota koi ja ruoste sitten raiskaavat ja niin nainen tietenkin, lihan himo ja siitäkös ne sitten vihreät puhuvat, väestöongelma. Puhuisivat siitä, eivätkä pursuisivat lisää, kuleljettaisivat pakolaisia. - Anonyymi
Mitä eroa on ali ja yliluonnollisella?
ST - Anonyymi
Jos yliluonnollisia ilmiöitä haluat niin etsi niitä itse. Ei uskovaisilla ole mitään velvollisuutta esitellä sinulle yliluonnollisia asioita.
"Jos yliluonnollisia ilmiöitä haluat niin etsi niitä itse."
Mistä niitä löytyisi? Kumma juttu kun useampi anonyymi on kehottanut vastaavaan, mutta sitten itsepintaisesti kietäytyy antamasta mitään lisätietoja.
"Ei uskovaisilla ole mitään velvollisuutta esitellä sinulle yliluonnollisia asioita."
Ei tietenkään ole, mutta jos he haluavat, että heidän väitteensä otetaan vakavasti, heidän tulisi todistaa ne. Heillä on todistustaakka Jumalan olemassaolon suhteen. Jännä juttu että niin monelle anonyymille tässä keskustelussa tuntuu olevan aivan uusi asia, että normaaliin keskusteluun kuuluu perustella väitteensä.
Entä kykenisitkö sinä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, joka on ollut aivan ylivoimainen kaikille tähän ketjuun kirjottaneille uskoville: Onko Jumalasta olemassa objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Jos yliluonnollisia ilmiöitä haluat niin etsi niitä itse."
Mistä niitä löytyisi? Kumma juttu kun useampi anonyymi on kehottanut vastaavaan, mutta sitten itsepintaisesti kietäytyy antamasta mitään lisätietoja.
"Ei uskovaisilla ole mitään velvollisuutta esitellä sinulle yliluonnollisia asioita."
Ei tietenkään ole, mutta jos he haluavat, että heidän väitteensä otetaan vakavasti, heidän tulisi todistaa ne. Heillä on todistustaakka Jumalan olemassaolon suhteen. Jännä juttu että niin monelle anonyymille tässä keskustelussa tuntuu olevan aivan uusi asia, että normaaliin keskusteluun kuuluu perustella väitteensä.
Entä kykenisitkö sinä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, joka on ollut aivan ylivoimainen kaikille tähän ketjuun kirjottaneille uskoville: Onko Jumalasta olemassa objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei.Jos haluat Jumalasta todisteita niin hanki niitä itse, kysy vaikka Jumalalta. Kenelläkään ei ole velvollisuutta esittää sinulle mitään todisteita.
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluat Jumalasta todisteita niin hanki niitä itse, kysy vaikka Jumalalta. Kenelläkään ei ole velvollisuutta esittää sinulle mitään todisteita.
"Jos haluat Jumalasta todisteita niin hanki niitä itse, kysy vaikka Jumalalta. "
Joo, kysytty on, ei ole toiminut. Jos sanot, että en pyytänyt vilpittömästi, niin en tietenkään: en mä voi pyytää vilpittömästi mitään taholta, jonka olemassaoloon en usko.
Ilmeisesti sinäkään et ole saanut todisteita, kun et niitä tarjonnut.
"Kenelläkään ei ole velvollisuutta esittää sinulle mitään todisteita."
Ei tietenkään ole, mutta jos he haluavat, että heidän väitteensä otetaan vakavasti, heidän tulisi todistaa ne. Heillä on todistustaakka Jumalan olemassaolon suhteen. Jännä juttu että niin monelle anonyymille tässä keskustelussa tuntuu olevan aivan uusi asia, että normaaliin keskusteluun kuuluu perustella väitteensä. Sinua ennen kommentoineelle anonyymillekin asia oli uusi. Kylläpä teitä on paljon.
Aikaisempi anonyymi ei ainakaan vieelä ole vastannut, mutta kykenisitkö sinä puolestasi vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, joka on ollut aivan ylivoimainen kaikille tähän ketjuun kirjottaneille uskoville: Onko Jumalasta olemassa objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Jos haluat Jumalasta todisteita niin hanki niitä itse, kysy vaikka Jumalalta. "
Joo, kysytty on, ei ole toiminut. Jos sanot, että en pyytänyt vilpittömästi, niin en tietenkään: en mä voi pyytää vilpittömästi mitään taholta, jonka olemassaoloon en usko.
Ilmeisesti sinäkään et ole saanut todisteita, kun et niitä tarjonnut.
"Kenelläkään ei ole velvollisuutta esittää sinulle mitään todisteita."
Ei tietenkään ole, mutta jos he haluavat, että heidän väitteensä otetaan vakavasti, heidän tulisi todistaa ne. Heillä on todistustaakka Jumalan olemassaolon suhteen. Jännä juttu että niin monelle anonyymille tässä keskustelussa tuntuu olevan aivan uusi asia, että normaaliin keskusteluun kuuluu perustella väitteensä. Sinua ennen kommentoineelle anonyymillekin asia oli uusi. Kylläpä teitä on paljon.
Aikaisempi anonyymi ei ainakaan vieelä ole vastannut, mutta kykenisitkö sinä puolestasi vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, joka on ollut aivan ylivoimainen kaikille tähän ketjuun kirjottaneille uskoville: Onko Jumalasta olemassa objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei.Jos sinä olet niin vittumainen jätkä, ettei Jumalakaan ole halunnut sinulle mitään todisteita esittää, niin turhahan sinun on ihmisiltä mitään kysellä.
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä olet niin vittumainen jätkä, ettei Jumalakaan ole halunnut sinulle mitään todisteita esittää, niin turhahan sinun on ihmisiltä mitään kysellä.
"niin turhahan sinun on ihmisiltä mitään kysellä."
Se on turhaa vain siinä tapauksessa, jos hän ei ole kenellekään niitä antanut. Ilmeisesti siis kaikki ovat yhtä vittumaisia kuin minä kerta kenelläkään niitä ei ole antaa kysyvälle.
Aikaisemmat anonyymit eivät ainakaan vielä ole vastanneet, mutta kykenisitkö sinä puolestasi vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, joka on ollut aivan ylivoimainen kaikille tähän ketjuun kirjottaneille uskoville: Onko Jumalasta olemassa objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"niin turhahan sinun on ihmisiltä mitään kysellä."
Se on turhaa vain siinä tapauksessa, jos hän ei ole kenellekään niitä antanut. Ilmeisesti siis kaikki ovat yhtä vittumaisia kuin minä kerta kenelläkään niitä ei ole antaa kysyvälle.
Aikaisemmat anonyymit eivät ainakaan vielä ole vastanneet, mutta kykenisitkö sinä puolestasi vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, joka on ollut aivan ylivoimainen kaikille tähän ketjuun kirjottaneille uskoville: Onko Jumalasta olemassa objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei.Onko Junalaa vastaan olevia todisteita?
Sivupersoona kyselee heltern pekähmentämänä ja nauttii aivan kaikesta mitä Luoja on luonut. Kiitos Herran ❤️ kiitos myös sinusta, piristät päivääni sinäkin. Olen onnellinen. Anonyymi kirjoitti:
Onko Junalaa vastaan olevia todisteita?
Sivupersoona kyselee heltern pekähmentämänä ja nauttii aivan kaikesta mitä Luoja on luonut. Kiitos Herran ❤️ kiitos myös sinusta, piristät päivääni sinäkin. Olen onnellinen."Onko Junalaa vastaan olevia todisteita?"
Ei. Aivan samalla lailla kun ei ole todisteita keijuja, tonttuja, hindujumalia tai vastaavia vastaan. Jumalasi on ihan samalla viivalla näiden muiden kanssa. Sillä, joka väittää jotain olevan olemassa, on todistustaakka. Niin kauan, kun jostain ei ole objektiivisia todisteita, on perusteltu syy olla uskomatta siihen.
Aikaisemmat anonyymit eivät ainakaan vielä ole vastanneet, mutta kykenisitkö sinä puolestasi vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, joka on ollut aivan ylivoimainen kaikille tähän ketjuun kirjottaneille uskoville: Onko Jumalasta olemassa objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei.Anonyymi kirjoitti:
Jos haluat Jumalasta todisteita niin hanki niitä itse, kysy vaikka Jumalalta. Kenelläkään ei ole velvollisuutta esittää sinulle mitään todisteita.
Todisteet Jumalastahan on aitouskovien mukaan jo hankittu miljoonia kertoja. Ongelma on siinä, että ette suostu jakamaan niitä, vaan jokaisen pitäisi hankkia aina uudestaan samat todisteet, jotka siis ovat jo olemassa ja saadut mutta joita varjellaan mustasukkaisesti toisten katseilta.
Normaalin logiikan mukaan teillä tietenkään ei ole mitään todisteita, mutta hyväntahtoisina ihmisinä emme sano asiaa näin vaan annamme teille aina mahdollisuuden esittää saamiksenne väittämänne todisteet.Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä olet niin vittumainen jätkä, ettei Jumalakaan ole halunnut sinulle mitään todisteita esittää, niin turhahan sinun on ihmisiltä mitään kysellä.
Lämpötila aitouskovan kuupassa alkaa selvästi kohota. 🥵
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Junalaa vastaan olevia todisteita?
Sivupersoona kyselee heltern pekähmentämänä ja nauttii aivan kaikesta mitä Luoja on luonut. Kiitos Herran ❤️ kiitos myös sinusta, piristät päivääni sinäkin. Olen onnellinen.On näyttänyt sinun aivot pehmetä,kun et osaa kirjoittaa.
Ei tiede kaikkialle yllä vaikka siihen uskotkin kympillä ✌️👍
Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
Michelarkangelo kirjoitti:
Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
Katso ympärillesi , luulisi valkenevan vaan tuskinpa ...tiedeuskovaiset kun ovat melko suppeaa sakkia 🤗
Migone kirjoitti:

"Katso ympärillesi"
Joo, katselen koko ajan. Miten tämä liittyy aiheeseen?
"luulisi valkenevan vaan tuskinpa"
Niin siis minkä luulisi valkenenavan? Kummallista miten teille uskovaisille tuntuu olevan aivan ylivoimaista sanoa sanottavat asiat suoraan.
"tiedeuskovaiset kun ovat melko suppeaa sakkia"
Jaa, keitäs he mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan. (Samaa kysyin myöskin tiedeuskovaisista puhuneelta ST:ltä, mutta hän valitettavasti pakeni raukkamaisesti kysymystä, mutta sinä varmasti kykenet vastaamaan.)
Voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymykseeni:
Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?Michelarkangelo kirjoitti:
"Katso ympärillesi"
Joo, katselen koko ajan. Miten tämä liittyy aiheeseen?
"luulisi valkenevan vaan tuskinpa"
Niin siis minkä luulisi valkenenavan? Kummallista miten teille uskovaisille tuntuu olevan aivan ylivoimaista sanoa sanottavat asiat suoraan.
"tiedeuskovaiset kun ovat melko suppeaa sakkia"
Jaa, keitäs he mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan. (Samaa kysyin myöskin tiedeuskovaisista puhuneelta ST:ltä, mutta hän valitettavasti pakeni raukkamaisesti kysymystä, mutta sinä varmasti kykenet vastaamaan.)
Voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymykseeni:
Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?Havainnoit ympäristöä siten miten on opetettu , luovu siitä ja katso uudelleen .
Silloin kaikki on yhtä yliluonnollista .
Luuletko kun muurahaiseen verrattava olento keksii selityksiä universumin toiminnasta että ne pitäisi paikkansa ?
Sinulla on kova luotto ihmiseen ainakin mutta niinhän sinut on "koodattu" 🤭
Kannattaa katsoa ympärilleen vaan .Migone kirjoitti:
Havainnoit ympäristöä siten miten on opetettu , luovu siitä ja katso uudelleen .
Silloin kaikki on yhtä yliluonnollista .
Luuletko kun muurahaiseen verrattava olento keksii selityksiä universumin toiminnasta että ne pitäisi paikkansa ?
Sinulla on kova luotto ihmiseen ainakin mutta niinhän sinut on "koodattu" 🤭
Kannattaa katsoa ympärilleen vaan ."Havainnoit ympäristöä siten miten on opetettu , luovu siitä ja katso uudelleen .
Silloin kaikki on yhtä yliluonnollista ."
Okei, tällä tavalla siis ei ole mahdollista saada objektiivisia todisteita, vaan pelkkää fiilistelyä. Keskustelun aloitusviestissä, johon alkujaan kommentoit, oli puhe objektiivista todisteista.
Olen jo monella uskovaisella tässä keskustelussa todennut seuraavaa:
Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
"Luuletko kun muurahaiseen verrattava olento keksii selityksiä universumin toiminnasta että ne pitäisi paikkansa ?"
Eivät uskonnolliset selitykset yleensä pidäkään paikkaansa. Sen sijaan esim. luonnontieteen selitykset voidaan testata ja ne selviämään kritiikistä. Ne sitten ovatkin jo paljon luotettavampia kuin uskonnolliset selitykset. Me käymme tätä keskustelua ihmisen keksimien selitys varassa toimivalla teknologialla, joten kyllä se näyttää toimivan kohtuullisen luotettavasti.
Ja vaikka ihmisten selitykset olisivat kuinka pielessä tahansa, se ei mitenkään tee Jumalasta sen todistetumpaa.
"Sinulla on kova luotto ihmiseen ainakin mutta niinhän sinut on "koodattu" "
Mitä tarkoitat tällä?
No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
-keitä tiedeuskovaiset mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan.Michelarkangelo kirjoitti:
"Havainnoit ympäristöä siten miten on opetettu , luovu siitä ja katso uudelleen .
Silloin kaikki on yhtä yliluonnollista ."
Okei, tällä tavalla siis ei ole mahdollista saada objektiivisia todisteita, vaan pelkkää fiilistelyä. Keskustelun aloitusviestissä, johon alkujaan kommentoit, oli puhe objektiivista todisteista.
Olen jo monella uskovaisella tässä keskustelussa todennut seuraavaa:
Älä syytä ateisteja siitä, uskovat ovat kyvyttömiä todistamaan väitteensä. Älä syytä ateisteja siitä, että jumalasi on liian haluton, kyvytön tai olematon todistamaan itsensä ateisteille.
"Luuletko kun muurahaiseen verrattava olento keksii selityksiä universumin toiminnasta että ne pitäisi paikkansa ?"
Eivät uskonnolliset selitykset yleensä pidäkään paikkaansa. Sen sijaan esim. luonnontieteen selitykset voidaan testata ja ne selviämään kritiikistä. Ne sitten ovatkin jo paljon luotettavampia kuin uskonnolliset selitykset. Me käymme tätä keskustelua ihmisen keksimien selitys varassa toimivalla teknologialla, joten kyllä se näyttää toimivan kohtuullisen luotettavasti.
Ja vaikka ihmisten selitykset olisivat kuinka pielessä tahansa, se ei mitenkään tee Jumalasta sen todistetumpaa.
"Sinulla on kova luotto ihmiseen ainakin mutta niinhän sinut on "koodattu" "
Mitä tarkoitat tällä?
No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
-keitä tiedeuskovaiset mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan.Luonnontieteellisistä selityksistä jotka ihminen (apina) on päästään keksinyt ei taida löytyä yliluonnollisia joten jankkaaminen kanssasi ei tuota koskaan tulosta koska et kykene noista raameista irrottamaan✌️
Niin sinut on opetettu ja niiden oppien kyseenalaistaminen nähtävästi mahdotonta 🤗
Se on melko yleistä 🤭Migone kirjoitti:
Havainnoit ympäristöä siten miten on opetettu , luovu siitä ja katso uudelleen .
Silloin kaikki on yhtä yliluonnollista .
Luuletko kun muurahaiseen verrattava olento keksii selityksiä universumin toiminnasta että ne pitäisi paikkansa ?
Sinulla on kova luotto ihmiseen ainakin mutta niinhän sinut on "koodattu" 🤭
Kannattaa katsoa ympärilleen vaan .En kyllä löydä tästä aatoksen virrasta mitään tolkkua. 🤔
Migone kirjoitti:
Luonnontieteellisistä selityksistä jotka ihminen (apina) on päästään keksinyt ei taida löytyä yliluonnollisia joten jankkaaminen kanssasi ei tuota koskaan tulosta koska et kykene noista raameista irrottamaan✌️
Niin sinut on opetettu ja niiden oppien kyseenalaistaminen nähtävästi mahdotonta 🤗
Se on melko yleistä 🤭Enkä tästäkään. 😬
Migone kirjoitti:
Luonnontieteellisistä selityksistä jotka ihminen (apina) on päästään keksinyt ei taida löytyä yliluonnollisia joten jankkaaminen kanssasi ei tuota koskaan tulosta koska et kykene noista raameista irrottamaan✌️
Niin sinut on opetettu ja niiden oppien kyseenalaistaminen nähtävästi mahdotonta 🤗
Se on melko yleistä 🤭"Luonnontieteellisistä selityksistä jotka ihminen (apina) on päästään keksinyt ei taida löytyä yliluonnollisia"
Aivan! Vaikka asiaa on tutkittu esim. rukouksien tehoa tai väitettyjä ihmeparanemisia tutkimalla, koskaan ei ole löydetty mitään yliluonnollista. Kyllä luonnontieteissä yliluonnolliet asiat otetaan heti huomioon, kun niistä on tajolla jotain objektiivista näyttöä tai edes testattava hypoteesi.
" joten jankkaaminen kanssasi ei tuota koskaan tulosta "
No jos et halua jankuttaa, mikset sitten vastaa kysymyksiin ja perustele väitteitäsi ja lyö todisteita pöytään? Minunkin mielestäni olisi hirveän paljon kivempaa jos keskustelu etenisi, siksi yritän saada sinulta vastauksia, jotta päästäisiin eteenpäin.
"koska et kykene noista raameista irrottamaan"
Mistä raameista? Kerro miten niistä irtaudutaan sen sijaan että heittelet epämääräisiä vihjailuja. MIkä siinä on niin kamalaa sanoa sanottavansa suoraan ja kiertelemättä?
"Niin sinut on opetettu ja niiden oppien kyseenalaistaminen nähtävästi mahdotonta "
Rohkenetko vihdoin ja viimein paljastaa, että mihin minut on opetettu ja minkä kyseenalaistaminen on minulle mahdotonta.
"Se on melko yleistä"
Niin, se on tosi yleistä, että uskovat heittelevät epämääräisiä väitteita ja syytöksiä ja sitten pakoilevat raukkamaisesti niihin liittyviin kysymyksiin vastaamista.
No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
-keitä tiedeuskovaiset mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan.
-Mitä tarkoitat sillä että minuun on koodattu kova luotto ihmisiin?Michelarkangelo kirjoitti:
"Luonnontieteellisistä selityksistä jotka ihminen (apina) on päästään keksinyt ei taida löytyä yliluonnollisia"
Aivan! Vaikka asiaa on tutkittu esim. rukouksien tehoa tai väitettyjä ihmeparanemisia tutkimalla, koskaan ei ole löydetty mitään yliluonnollista. Kyllä luonnontieteissä yliluonnolliet asiat otetaan heti huomioon, kun niistä on tajolla jotain objektiivista näyttöä tai edes testattava hypoteesi.
" joten jankkaaminen kanssasi ei tuota koskaan tulosta "
No jos et halua jankuttaa, mikset sitten vastaa kysymyksiin ja perustele väitteitäsi ja lyö todisteita pöytään? Minunkin mielestäni olisi hirveän paljon kivempaa jos keskustelu etenisi, siksi yritän saada sinulta vastauksia, jotta päästäisiin eteenpäin.
"koska et kykene noista raameista irrottamaan"
Mistä raameista? Kerro miten niistä irtaudutaan sen sijaan että heittelet epämääräisiä vihjailuja. MIkä siinä on niin kamalaa sanoa sanottavansa suoraan ja kiertelemättä?
"Niin sinut on opetettu ja niiden oppien kyseenalaistaminen nähtävästi mahdotonta "
Rohkenetko vihdoin ja viimein paljastaa, että mihin minut on opetettu ja minkä kyseenalaistaminen on minulle mahdotonta.
"Se on melko yleistä"
Niin, se on tosi yleistä, että uskovat heittelevät epämääräisiä väitteita ja syytöksiä ja sitten pakoilevat raukkamaisesti niihin liittyviin kysymyksiin vastaamista.
No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
-keitä tiedeuskovaiset mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan.
-Mitä tarkoitat sillä että minuun on koodattu kova luotto ihmisiin?-Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
-keitä tiedeuskovaiset mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan.
-Mitä tarkoitat sillä että minuun on koodattu kova luotto ihmisiin?
Hänen uskomuksessaan kaiken pystyy selittämään ihminen tavalla tai toisella joten yliluonnollisuuksiin ei jää mahdollisuuksia .
Siis korottaa itsensä kaikkitietäväksi , apina .
Kouluissahan tuota opetetaan , yhtä näkökulmaa ja moni sen nielee sellaisenaan.
Sinuun on koodattu vain yksi näkökulma , maailmankuva ...Katso sen ohitse maailmaa niin saattaa jotakin nähdäkin .- Anonyymi
Migone kirjoitti:
-Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
-keitä tiedeuskovaiset mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan.
-Mitä tarkoitat sillä että minuun on koodattu kova luotto ihmisiin?
Hänen uskomuksessaan kaiken pystyy selittämään ihminen tavalla tai toisella joten yliluonnollisuuksiin ei jää mahdollisuuksia .
Siis korottaa itsensä kaikkitietäväksi , apina .
Kouluissahan tuota opetetaan , yhtä näkökulmaa ja moni sen nielee sellaisenaan.
Sinuun on koodattu vain yksi näkökulma , maailmankuva ...Katso sen ohitse maailmaa niin saattaa jotakin nähdäkin .Yliluonnolliseen jää paljon mahdollisuuksia. Jos esimerkiksi herätät kuolleita ja parannat elimellisesti sairaita tai siirrät vuoria tai vaikutat luonnonilmiöitä "sanan voimalla" ja "uskon kautta", niin toki pidän totena objektiivisten tarkkailijoiden havainnot tästä.
t. avaaja Migone kirjoitti:
-Miten aloittajan usko tieteeseen liittyy siihen, ettei yliluonnollisista asioista ole objektiivisia todisteita?
-keitä tiedeuskovaiset mahtavat olla ja missä heihin pääsee tutustumaan.
-Mitä tarkoitat sillä että minuun on koodattu kova luotto ihmisiin?
Hänen uskomuksessaan kaiken pystyy selittämään ihminen tavalla tai toisella joten yliluonnollisuuksiin ei jää mahdollisuuksia .
Siis korottaa itsensä kaikkitietäväksi , apina .
Kouluissahan tuota opetetaan , yhtä näkökulmaa ja moni sen nielee sellaisenaan.
Sinuun on koodattu vain yksi näkökulma , maailmankuva ...Katso sen ohitse maailmaa niin saattaa jotakin nähdäkin ."Hänen uskomuksessaan kaiken pystyy selittämään ihminen tavalla tai toisella joten yliluonnollisuuksiin ei jää mahdollisuuksia"
Aloittajan näkemys ei ole mikään kirous, joka estää sinua tarjoamasta hänellä tai muille objektiivisia todisteita Jumalasta. Sinulla on varaa valittaa vasta sitten, kun objektiivisista todisteista kieltäydytään.
"Siis korottaa itsensä kaikkitietäväksi , apina ."
Minulta meni valitettavasti ohi missä hän korotti itsensä kaikkitietäväksi. Hän vain totesi sen faktan, että Jumalasta ei ole näkynyt objektiivisia todisteita. Toki kovasti on väitteitä, että oikeita todisteita olisi, mutta jostain kumman syystä kukaan ei vaan ole kyennyt lyömään niitä pöytään vaan tyytynyt vain valittamaan. Kuten sinäkin: sen sijaan tarjoaisit todisteita, syytät minua.
Voisitko siteerata missä kohtaa tuo itsekorotus tapahtui? Et varmasti kristittynä antaisi väärää todistusta lähimmäisestästäsi, joten varmasti kykenet perustelemaan väitteesi.
"Sinuun on koodattu vain yksi näkökulma , maailmankuva ...Katso sen ohitse maailmaa niin saattaa jotakin nähdäkin ."
Miksi valitat jankkaamisesta, kun itse vain jankkaat? Kysyin mitä tarkoittaa että minuun on koodattu yksi näkökulma, vastasit, että se tarkoittaa että minuun on koodattu yksi näkökulma. Olen aiemmin kysynyt että miten voin nähdä sen mitä kehotat minua katsomaan eri alilla, ja sinä toistat vain kehotuksen katsoa eri lailla.
No, kun ilmeisesti sinulla on eri näkökulma, niin tehdäänkö niin, että sinä katsot ympärillesi ja sitten kerrot että mitä todisteita näit ja miten ne todistavat Jumala? Katsos jos sinun menetelmälläsi on mahdollista saada päteviä todisteita, riittää että jos vain yhdelläkin ihmisellä on kyky nähdä ne ja hän voi sitten jakaa ne muille. Jos niitä ei voi jakaa muille, niin eiväthän ne sitten mitään tietoa ole, vaan pelkkää fiilistelyä ja sokeaa uskoa, jolla ei ole mitään todistearvoa.
Kykenisitkö muuten sinä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, johon yksikään keskustelun uskovainen ei ole kyennyt vastaamaan, vaan paennut sitä raukkamaisesti: Onko Jumalasta objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei?Michelarkangelo kirjoitti:
"Hänen uskomuksessaan kaiken pystyy selittämään ihminen tavalla tai toisella joten yliluonnollisuuksiin ei jää mahdollisuuksia"
Aloittajan näkemys ei ole mikään kirous, joka estää sinua tarjoamasta hänellä tai muille objektiivisia todisteita Jumalasta. Sinulla on varaa valittaa vasta sitten, kun objektiivisista todisteista kieltäydytään.
"Siis korottaa itsensä kaikkitietäväksi , apina ."
Minulta meni valitettavasti ohi missä hän korotti itsensä kaikkitietäväksi. Hän vain totesi sen faktan, että Jumalasta ei ole näkynyt objektiivisia todisteita. Toki kovasti on väitteitä, että oikeita todisteita olisi, mutta jostain kumman syystä kukaan ei vaan ole kyennyt lyömään niitä pöytään vaan tyytynyt vain valittamaan. Kuten sinäkin: sen sijaan tarjoaisit todisteita, syytät minua.
Voisitko siteerata missä kohtaa tuo itsekorotus tapahtui? Et varmasti kristittynä antaisi väärää todistusta lähimmäisestästäsi, joten varmasti kykenet perustelemaan väitteesi.
"Sinuun on koodattu vain yksi näkökulma , maailmankuva ...Katso sen ohitse maailmaa niin saattaa jotakin nähdäkin ."
Miksi valitat jankkaamisesta, kun itse vain jankkaat? Kysyin mitä tarkoittaa että minuun on koodattu yksi näkökulma, vastasit, että se tarkoittaa että minuun on koodattu yksi näkökulma. Olen aiemmin kysynyt että miten voin nähdä sen mitä kehotat minua katsomaan eri alilla, ja sinä toistat vain kehotuksen katsoa eri lailla.
No, kun ilmeisesti sinulla on eri näkökulma, niin tehdäänkö niin, että sinä katsot ympärillesi ja sitten kerrot että mitä todisteita näit ja miten ne todistavat Jumala? Katsos jos sinun menetelmälläsi on mahdollista saada päteviä todisteita, riittää että jos vain yhdelläkin ihmisellä on kyky nähdä ne ja hän voi sitten jakaa ne muille. Jos niitä ei voi jakaa muille, niin eiväthän ne sitten mitään tietoa ole, vaan pelkkää fiilistelyä ja sokeaa uskoa, jolla ei ole mitään todistearvoa.
Kykenisitkö muuten sinä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, johon yksikään keskustelun uskovainen ei ole kyennyt vastaamaan, vaan paennut sitä raukkamaisesti: Onko Jumalasta objektiivisia todisteita? Kyllä vai ei?Ei tarvitse muuta tehdä kun katsoa ympärilleen niin huomaa selvästi että suurempia voimia on olemassa kuin ihminen , eikä ihminen niitä ylläpidä .
Kovasti yrittää ne itselleen selitellä ja vakuutella selityksensä oikeiksi vaan hutiin menee apinan selitykset .
Katsot sieltä maailmaa , apinan selityksien maailmasta ja saat sen pitää .
Se on sinusta kiinni , ei minusta .- Anonyymi
Migone kirjoitti:
Ei tarvitse muuta tehdä kun katsoa ympärilleen niin huomaa selvästi että suurempia voimia on olemassa kuin ihminen , eikä ihminen niitä ylläpidä .
Kovasti yrittää ne itselleen selitellä ja vakuutella selityksensä oikeiksi vaan hutiin menee apinan selitykset .
Katsot sieltä maailmaa , apinan selityksien maailmasta ja saat sen pitää .
Se on sinusta kiinni , ei minusta .Niitä suurempia voimia kutsutaan fysiikan laeiksi. Etkö tätä tiennyt? Luonnon lait on toinen nimi samalle asialle. Ei mitään yliluonnollista siis. Singulariteetti.
Anonyymi kirjoitti:
Niitä suurempia voimia kutsutaan fysiikan laeiksi. Etkö tätä tiennyt? Luonnon lait on toinen nimi samalle asialle. Ei mitään yliluonnollista siis. Singulariteetti.
Fysiikan lait on apina keksinyt , etkö parempaan pysty ?
Anonyymi kirjoitti:
Niitä suurempia voimia kutsutaan fysiikan laeiksi. Etkö tätä tiennyt? Luonnon lait on toinen nimi samalle asialle. Ei mitään yliluonnollista siis. Singulariteetti.
Sama kuin muurahainen keksisi omia "lakejaan" 🤭
Migone kirjoitti:
Ei tarvitse muuta tehdä kun katsoa ympärilleen niin huomaa selvästi että suurempia voimia on olemassa kuin ihminen , eikä ihminen niitä ylläpidä .
Kovasti yrittää ne itselleen selitellä ja vakuutella selityksensä oikeiksi vaan hutiin menee apinan selitykset .
Katsot sieltä maailmaa , apinan selityksien maailmasta ja saat sen pitää .
Se on sinusta kiinni , ei minusta ."Ei tarvitse muuta tehdä kun katsoa ympärilleen niin huomaa selvästi että suurempia voimia on olemassa kuin ihminen , eikä ihminen niitä ylläpidä ."
Ei pelkkä katselu näytä riittävän, kun se ei ole antanut sinun huomata väittämäsi asian selvyyttä. Jos olisi, niin miksi ihmeessä sinä et suoraan ja kiertelemättä perustele väitteitäsi? Oikeissa todisteissa on se hauska ominaisuus, että ne ovat päteviä riippumatta siitä, kuka ne esittää. Jos kyseessä taas on pelkkä subjektiivinen fiilistely, niin ei sillä ole mitään todistearvoa.
"Kovasti yrittää ne itselleen selitellä ja vakuutella selityksensä oikeiksi vaan hutiin menee apinan selitykset ."
Voisitko ystävällisesti kertoa ihan suoraan ja kiertelemättä, että mikä niissä menee hutiin ja miksi? Epämääräisten vihjailujen tarkoituksen arvailu ei innosta.
"Se on sinusta kiinni , ei minusta ."
Älä syytä minua siitä, että uskovilla ei tarjota ensimmäistäkään objektiivista todistetta jumalastaan.Michelarkangelo kirjoitti:
"Ei tarvitse muuta tehdä kun katsoa ympärilleen niin huomaa selvästi että suurempia voimia on olemassa kuin ihminen , eikä ihminen niitä ylläpidä ."
Ei pelkkä katselu näytä riittävän, kun se ei ole antanut sinun huomata väittämäsi asian selvyyttä. Jos olisi, niin miksi ihmeessä sinä et suoraan ja kiertelemättä perustele väitteitäsi? Oikeissa todisteissa on se hauska ominaisuus, että ne ovat päteviä riippumatta siitä, kuka ne esittää. Jos kyseessä taas on pelkkä subjektiivinen fiilistely, niin ei sillä ole mitään todistearvoa.
"Kovasti yrittää ne itselleen selitellä ja vakuutella selityksensä oikeiksi vaan hutiin menee apinan selitykset ."
Voisitko ystävällisesti kertoa ihan suoraan ja kiertelemättä, että mikä niissä menee hutiin ja miksi? Epämääräisten vihjailujen tarkoituksen arvailu ei innosta.
"Se on sinusta kiinni , ei minusta ."
Älä syytä minua siitä, että uskovilla ei tarjota ensimmäistäkään objektiivista todistetta jumalastaan.Selväähän tuo vaan ei sinulle 🤗
Migone kirjoitti:
Selväähän tuo vaan ei sinulle 🤗
"Selväähän tuo vaan ei sinulle "
No hyvä! Sittenhan sinulla ei varmasti ole ongelmia katsella ympärillesi ja perustella väitteesi siitä, että tuo katselu todistaa yliluonnollisen. Jos taas et kykene jakamaan tuolla tavalla saatua todistetta muille, niin eihän se sitten mikään todiste ole. Todisteet kun pysyvät todisteina riippumatta siitä, kuka ne esittää ja kenelle. Miksi ihmeessä sinä et suoraan ja kiertelemättä perustele väitteitäsi, jos kerran pelkkä katselu riittää sinulle väittämäsi selvyyden huomaamiseen?
Voi voi, unohdit vastata kysymykseen:
Voisitko ystävällisesti kertoa ihan suoraan ja kiertelemättä, että mikä apinan selityksissä menee hutiin ja miksi?Michelarkangelo kirjoitti:
"Selväähän tuo vaan ei sinulle "
No hyvä! Sittenhan sinulla ei varmasti ole ongelmia katsella ympärillesi ja perustella väitteesi siitä, että tuo katselu todistaa yliluonnollisen. Jos taas et kykene jakamaan tuolla tavalla saatua todistetta muille, niin eihän se sitten mikään todiste ole. Todisteet kun pysyvät todisteina riippumatta siitä, kuka ne esittää ja kenelle. Miksi ihmeessä sinä et suoraan ja kiertelemättä perustele väitteitäsi, jos kerran pelkkä katselu riittää sinulle väittämäsi selvyyden huomaamiseen?
Voi voi, unohdit vastata kysymykseen:
Voisitko ystävällisesti kertoa ihan suoraan ja kiertelemättä, että mikä apinan selityksissä menee hutiin ja miksi?Tokihan apinan selitykset kelpaa hänelle itselleen vaan eivät ne päde muualla kuin apinan mielikuvituksessa .
Melko simppeliä ? 🤗
Totuus on sitten ihan kaikenkattava ja apina liian rajoittunut ymmärtääkseen muuta kuin pieniä piirejään pienessä päässään 🤗Migone kirjoitti:
Tokihan apinan selitykset kelpaa hänelle itselleen vaan eivät ne päde muualla kuin apinan mielikuvituksessa .
Melko simppeliä ? 🤗
Totuus on sitten ihan kaikenkattava ja apina liian rajoittunut ymmärtääkseen muuta kuin pieniä piirejään pienessä päässään 🤗"Tokihan apinan selitykset kelpaa hänelle itselleen vaan eivät ne päde muualla kuin apinan mielikuvituksessa .
Melko simppeliä ?"
Ahaa, eli siis apinan selityksia eivät suinkaan ole kaikki ihmisten selitykset, vaan ainoastaan sellaiset, jotka eivät päde ihmisten mielikuvituksen ulkopuolella. Siis esim. luonnontieteelliset selitykset eivät ole apinan selityksia, koska ne pätevät myös ihmismielen ulkopuolella (tai muuten emme voisi käydä tätä keskustelua laitteilla, joita siihen käytmme), mutta sitten taas uskonnolliset selitykset ovat apinan selityksia, sillä yliluonnollista on olemassa vain siihen uskovien mielikuvituksessaa, mutta todellisuudessa sitä ei näy. Jos ymmärsin oikein, niin kyllähän tuo on melko simppeliä.
"Totuus on sitten ihan kaikenkattava ja apina liian rajoittunut ymmärtääkseen muuta kuin pieniä piirejään pienessä päässään "
Kyllä. Onhan se naurettavaa, että esim. Jumalaan uskovat luulevat ymmärtävänsä jotain maailmasta tukeutuen sokeaan uskoonsa.
Sinulla ei siis ollut tarjota kuin apinan selityksia väitteidesi tueksi? Jos selvyyden saaminen yliluonnollisesta ympärilleen katselemalla toimii vain katselijan mielikuvituksessa ilman että siitä saa perusteluja ja tietoa, jotka voi välittää muille, niin sehän on sinun määritelmäsi mukainen apinan selitys.Michelarkangelo kirjoitti:
"Tokihan apinan selitykset kelpaa hänelle itselleen vaan eivät ne päde muualla kuin apinan mielikuvituksessa .
Melko simppeliä ?"
Ahaa, eli siis apinan selityksia eivät suinkaan ole kaikki ihmisten selitykset, vaan ainoastaan sellaiset, jotka eivät päde ihmisten mielikuvituksen ulkopuolella. Siis esim. luonnontieteelliset selitykset eivät ole apinan selityksia, koska ne pätevät myös ihmismielen ulkopuolella (tai muuten emme voisi käydä tätä keskustelua laitteilla, joita siihen käytmme), mutta sitten taas uskonnolliset selitykset ovat apinan selityksia, sillä yliluonnollista on olemassa vain siihen uskovien mielikuvituksessaa, mutta todellisuudessa sitä ei näy. Jos ymmärsin oikein, niin kyllähän tuo on melko simppeliä.
"Totuus on sitten ihan kaikenkattava ja apina liian rajoittunut ymmärtääkseen muuta kuin pieniä piirejään pienessä päässään "
Kyllä. Onhan se naurettavaa, että esim. Jumalaan uskovat luulevat ymmärtävänsä jotain maailmasta tukeutuen sokeaan uskoonsa.
Sinulla ei siis ollut tarjota kuin apinan selityksia väitteidesi tueksi? Jos selvyyden saaminen yliluonnollisesta ympärilleen katselemalla toimii vain katselijan mielikuvituksessa ilman että siitä saa perusteluja ja tietoa, jotka voi välittää muille, niin sehän on sinun määritelmäsi mukainen apinan selitys.Sinä tukeudut myös omaan uskoosi 🤗
Ajan höpinöihin vaan näetkö sen läpi ?Migone kirjoitti:
Sinä tukeudut myös omaan uskoosi 🤗
Ajan höpinöihin vaan näetkö sen läpi ?"Sinä tukeudut myös omaan uskoosi"
Niin, uskooni, jonka perustella. Uskooni, jota koskevia kysymyksiä en joudu pakoilemaan.
"Ajan höpinöihin vaan näetkö sen läpi ?"
Pahoittelen, mutten ymmärrä mitä tarkoitat. Olisiko se niin vaikeaa epämääräisten vihjailujen sijaan kertoa suoraan ja kiertelemättä että mikä uskomuksissani on mielestäsi vialla ja miksi?
Kummallista, että moitit "apinoiden selityksiä", mutta tähän mennessä olet kyennyt tarjoamaan oman uskosi tueksi vain apinoiden selityksiä.Michelarkangelo kirjoitti:
"Sinä tukeudut myös omaan uskoosi"
Niin, uskooni, jonka perustella. Uskooni, jota koskevia kysymyksiä en joudu pakoilemaan.
"Ajan höpinöihin vaan näetkö sen läpi ?"
Pahoittelen, mutten ymmärrä mitä tarkoitat. Olisiko se niin vaikeaa epämääräisten vihjailujen sijaan kertoa suoraan ja kiertelemättä että mikä uskomuksissani on mielestäsi vialla ja miksi?
Kummallista, että moitit "apinoiden selityksiä", mutta tähän mennessä olet kyennyt tarjoamaan oman uskosi tueksi vain apinoiden selityksiä.Pystyt perustelemaan sen vain apinan kehittelemin selityksin jotka eivät päde muualla kuin apinan mielikuvitusmaailmassa.
Miksi ?
Kuvittelet ihmisapinan kaikkein tietäväisimmäksi lajiksi vaikka kyseinen näyttää käyttäytyvän hyvinkin typerästi .
Senkin näkee ihan selvästi kunhan luopuu siitä ihmisen palvonnasta 👍
Perusteluillasi ei ole mitään arvoa todellisessa elämässä , senkus jankkaat vain tavua toisen perään kun muut elää 🤗Migone kirjoitti:
Pystyt perustelemaan sen vain apinan kehittelemin selityksin jotka eivät päde muualla kuin apinan mielikuvitusmaailmassa.
Miksi ?
Kuvittelet ihmisapinan kaikkein tietäväisimmäksi lajiksi vaikka kyseinen näyttää käyttäytyvän hyvinkin typerästi .
Senkin näkee ihan selvästi kunhan luopuu siitä ihmisen palvonnasta 👍
Perusteluillasi ei ole mitään arvoa todellisessa elämässä , senkus jankkaat vain tavua toisen perään kun muut elää 🤗” Pystyt perustelemaan sen vain apinan kehittelemin selityksin jotka eivät päde muualla kuin apinan mielikuvitusmaailmassa.
Miksi ?”
Siksi että niiden periaatteisiin tukeutuen voi saada testattavasti toimivaa tietoa. Objektiivisten vaatiminen ja positiivisen väitteen esittäjän todistustaakkaan vetoaminen on ne perusteet, johon tiede perustuu. Se sama tiede, jonka perusteella on kehitetty nämä laitteet, joilla tätä keskustelua käymme. Kun kyse on tiedon hankinnasta ja sen arvioinnista, ”apinan selityksen”, joihin vetoan, siis pätevät muuallakin kuin apinan mielikuvituksessa.
Voin muuten esittää sinulle tismalleen saman kysymyksen, ja vielä suuremmalla syyllä:
Pystyt perustelemaan väitteesi vain apinan kehittelemin selityksin jotka eivät päde muualla kuin apinan mielikuvitusmaailmassa.
Miksi ?
”Kuvittelet ihmisapinan kaikkein tietäväisimmäksi lajiksi vaikka kyseinen näyttää käyttäytyvän hyvinkin typerästi .”
Se, että ihmiset käyttäytyvät typerästi, ei kumoa sitä. että heillä on tietoa. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Ja kyllä, kuvittelen ihmiset kaikkein tietäväisimmäksi lajiksi ihan siihen perustuen, ettei ole tietoa tietävämmistä lajeista. Tietenkin muutan kantaani heti, kun tulee todisteita yhdestä tai useammasta tietävämmästä lajista.
” Senkin näkee ihan selvästi kunhan luopuu siitä ihmisen palvonnasta”
Siis minkä näkee? Senkö ettei ihminen ole tietäväisin laji? No mutta ilmeisesti sinäkään et ole sitä nähnyt, kun et kykene esittämään näölläsi saamia todisteita tai muita perusteita asiasta. Älä syytä minua siitä, että olet kyvytön todistamaan väitteesi.
” Perusteluillasi ei ole mitään arvoa todellisessa elämässä , senkus jankkaat vain tavua toisen perään kun muut elää”
Jännä juttu, kun samoilla periaatteilla kuitenkin on saatu tehtyä nämä laitteet joilla tätä keskustelua käymme. Kyllä perusteluillani näyttää olevan kovasti vaikutusta. Mitenkäs muuten sinun mainostamasi oikeilla lailla katsomalla saatava tieto vaikuttaa todellisessa elämässä?Michelarkangelo kirjoitti:
” Pystyt perustelemaan sen vain apinan kehittelemin selityksin jotka eivät päde muualla kuin apinan mielikuvitusmaailmassa.
Miksi ?”
Siksi että niiden periaatteisiin tukeutuen voi saada testattavasti toimivaa tietoa. Objektiivisten vaatiminen ja positiivisen väitteen esittäjän todistustaakkaan vetoaminen on ne perusteet, johon tiede perustuu. Se sama tiede, jonka perusteella on kehitetty nämä laitteet, joilla tätä keskustelua käymme. Kun kyse on tiedon hankinnasta ja sen arvioinnista, ”apinan selityksen”, joihin vetoan, siis pätevät muuallakin kuin apinan mielikuvituksessa.
Voin muuten esittää sinulle tismalleen saman kysymyksen, ja vielä suuremmalla syyllä:
Pystyt perustelemaan väitteesi vain apinan kehittelemin selityksin jotka eivät päde muualla kuin apinan mielikuvitusmaailmassa.
Miksi ?
”Kuvittelet ihmisapinan kaikkein tietäväisimmäksi lajiksi vaikka kyseinen näyttää käyttäytyvän hyvinkin typerästi .”
Se, että ihmiset käyttäytyvät typerästi, ei kumoa sitä. että heillä on tietoa. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Ja kyllä, kuvittelen ihmiset kaikkein tietäväisimmäksi lajiksi ihan siihen perustuen, ettei ole tietoa tietävämmistä lajeista. Tietenkin muutan kantaani heti, kun tulee todisteita yhdestä tai useammasta tietävämmästä lajista.
” Senkin näkee ihan selvästi kunhan luopuu siitä ihmisen palvonnasta”
Siis minkä näkee? Senkö ettei ihminen ole tietäväisin laji? No mutta ilmeisesti sinäkään et ole sitä nähnyt, kun et kykene esittämään näölläsi saamia todisteita tai muita perusteita asiasta. Älä syytä minua siitä, että olet kyvytön todistamaan väitteesi.
” Perusteluillasi ei ole mitään arvoa todellisessa elämässä , senkus jankkaat vain tavua toisen perään kun muut elää”
Jännä juttu, kun samoilla periaatteilla kuitenkin on saatu tehtyä nämä laitteet joilla tätä keskustelua käymme. Kyllä perusteluillani näyttää olevan kovasti vaikutusta. Mitenkäs muuten sinun mainostamasi oikeilla lailla katsomalla saatava tieto vaikuttaa todellisessa elämässä?Moni eläin elää tasapainossa maan ja luonnon kanssa , ihminen ei joten tieto jonka hän omaa on vääristynyttä ja epäkelpoa .
Se on sitä mitä sinä arvostat , siinä meitin ero 🤗
Ei sitä tarvitse todistella muuten kuin katsomalla .
Sinä tarvitset siihen uskontosi opinkappaleita että edes jotain hiukan käsittäisit ja senkin väärin 🤭Migone kirjoitti:
Moni eläin elää tasapainossa maan ja luonnon kanssa , ihminen ei joten tieto jonka hän omaa on vääristynyttä ja epäkelpoa .
Se on sitä mitä sinä arvostat , siinä meitin ero 🤗
Ei sitä tarvitse todistella muuten kuin katsomalla .
Sinä tarvitset siihen uskontosi opinkappaleita että edes jotain hiukan käsittäisit ja senkin väärin 🤭” Moni eläin elää tasapainossa maan ja luonnon kanssa , ihminen ei joten tieto jonka hän omaa on vääristynyttä ja epäkelpoa .”
Mutta eihän se, miten tietoa käytetään, osoita tietoa perättömäksi. Ei esim. ydinreaktioon liittyvä tieto muutu sen epäluotettavammaksi kun sitä käytetään ydinaseiden valmistukseen energiantuottamisen sijaan.
” Se on sitä mitä sinä arvostat , siinä meitin ero”
No kyllä sinäkin selvästi arvostat ”vääristynyttä” tietoa kun kerran käytät laitteita, joilla tätä keskustelua käymme. Kovasti sinulle vaan tuntuu ihmistieto kelpaavan.
” Ei sitä tarvitse todistella muuten kuin katsomalla”
Siinä mielessä olet ihan oikeassa, että kun katsoo kummalla lailla saa luotettavaa ja toimivaa tietoa maailmasta, niin näkeehän sen, että tiese tuottaa sitä, mutta uskonnollinen fiilistely ei.
"Sinä tarvitset siihen uskontosi opinkappaleita "
Mikä minun uskontoni on ja mitä nämä opinkappaleet väittävät?
"että edes jotain hiukan käsittäisit ja senkin väärin"
Silti minä en ole meistä se, joka pakoilee kysymyksiin vastaamista.
Jätit vastaamatta kysymyksiin:
-Pystyt perustelemaan väitteesi vain apinan kehittelemin selityksin jotka eivät päde muualla kuin apinan mielikuvitusmaailmassa. Miksi? (Minulle tähän vastaaminen ei tuottanut ongelmia, joten varmasti sinäkin kykenet siihen.)
-Miten sinun mainostamasi oikeilla lailla katsomalla saatava tieto vaikuttaa todellisessa elämässä?
Ja ilmeisesti sinulla ei edelleenkään ole tarjotaan minkäänlaista objektiivista todistetta yliluonnollisesta.
- Anonyymi
Tarvitset kaksi euroisesi😥
Aloittaja valehtelee,puhuu pilkaten asioista joista ei tiedä tai halua tietää.
Minä olen nähnyt lukemattoman joukon todisteita, tapathtumista joita voi vain Jumala tehdä. Monista näistä on lääkärit dokumentoineet .
Joh 14:22. Juudas - se toinen, ei Iskariot - sanoi hänelle: "Herra, miksi teet niin? Miksi ilmaiset itsesi vain meille etkä maailmalle?"
Joh. 14:
20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä.
21. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
22. Juudas - se toinen, ei Iskariot - sanoi hänelle: "Herra, miksi teet niin? Miksi ilmaiset itsesi vain meille etkä maailmalle?"
23. Jeesus vastasi:
"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Ilm. 3:20
24. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25. "Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne.
26. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Luuk. 24:49- Anonyymi
Minäkin olen kuullut monista ihmeparanemisista ja kuolleiden herättämisestä - ja osasta ovat jopa "lääkärit dokumentoineet" - mutta kun näistä pyydetään aitoja todisteita, niin kumman hiljaista on "todistajien markkinoilla".
- Anonyymi
,, "yliluonnollisesta ei ole havaintoja"
On toki. Jos ei olisi niin koko sanaa ei olisi keksitty.
Mikä taas on sitten luonnollista ja.mikä ei on asia erikseen.
Joku alkuasukas voi pitää puhelinta yliluonnollisena.
Jame voimme pitää vaikkapa ajatuksensiiryoa yliluonnollisena.
On niin paljon tutkimatonta aluetta, uskon.
Uskon ettei ihminen tiedä juuri mitään muilta tasoilta vaan sillä on vain joitakin häivähdyksiä asioista.
Uskon että elämä on paljon monitasoisempaa kuin mitä ihminen kykenee tutkimaan.
Ja me täällä pöllämystyneenä suu auki sanomme nähdessämme jotain noita häiväjdyksiö, että ohhoh, yliluonnollista niin kuin alkuasukkaat ihmettelevät puhelinta.
ST- Anonyymi
Vai ei "sanaa" olisi keksitty, jos yliluonnollista ei olisi tapahtunut. Tiedätkö reppana edes sitä, että juutalaisilla on paljon muitakin taruja kuin vain ne, jotka ovat Raamatussa? Ja että maailmassa on paljon jumaltaruja, joten ovatko nekin todistus yliluonnollisesta ja "sanaa"?
- Anonyymi
Roomalaiskirje:
1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, - Anonyymi
Merkityksiä ei ole. Tarkoitusta ei ole. Arvoja ei ole.
Ne ovat vain mielikuvituksen tuotetta, puhdasta epätotta.
-DeadManWalks- Anonyymi
Paviaaniksiko synnyit? Arvomaailma on vain eläimellinen. Siksikö maailma - riistää elämänkin toiselta, koska arvomaailma on mielikuvituksen tuotetta, puhdasta epätotta.
Siis, jos joku vaikka ottaa henkesi, siitä vaan kuoppaan, eikä mitään tutkintaa, koska elämäsi oli aivan arvoton, sekä tarkoitukseton, vahinko, jonka sai tuhota. Anonyymi kirjoitti:
Paviaaniksiko synnyit? Arvomaailma on vain eläimellinen. Siksikö maailma - riistää elämänkin toiselta, koska arvomaailma on mielikuvituksen tuotetta, puhdasta epätotta.
Siis, jos joku vaikka ottaa henkesi, siitä vaan kuoppaan, eikä mitään tutkintaa, koska elämäsi oli aivan arvoton, sekä tarkoitukseton, vahinko, jonka sai tuhota.Mikään minkä Jumala loi, ei ole arvotonta. Kaiken minkä Jumala loi on arvokasta.
Ihminen erottuu luomakunnasta sillä, että Jumala puhalsi ihmiseen Elämän Hengen ja ihmisestä tuli elävä sielu.
Sielu ei koskaan katoa, vaan se palaa Jumalan luokse
1.Moos.2:
7. Sitten Herra Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Näin ihmisestä tuli elävä sielu.
Saarn. 12:
6. Muista Luojaasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
7. Tomu palaa maahan, josta se on tullutkin, ja henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.Välva kirjoitti:
Mikään minkä Jumala loi, ei ole arvotonta. Kaiken minkä Jumala loi on arvokasta.
Ihminen erottuu luomakunnasta sillä, että Jumala puhalsi ihmiseen Elämän Hengen ja ihmisestä tuli elävä sielu.
Sielu ei koskaan katoa, vaan se palaa Jumalan luokse
1.Moos.2:
7. Sitten Herra Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Näin ihmisestä tuli elävä sielu.
Saarn. 12:
6. Muista Luojaasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
7. Tomu palaa maahan, josta se on tullutkin, ja henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.Lue kokonaan 1.Kor.15. luku .
1.Kor.15:
Jae 1 alkaen. Kristuksen ylösnousemus . Evankeliumi.
Jae 12. alkaen . Kuolleiden ylösnousemus
Jae 35. alkaen. Ylösnousemusruumis- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Lue kokonaan 1.Kor.15. luku .
1.Kor.15:
Jae 1 alkaen. Kristuksen ylösnousemus . Evankeliumi.
Jae 12. alkaen . Kuolleiden ylösnousemus
Jae 35. alkaen. Ylösnousemusruumishyvä neuvo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paviaaniksiko synnyit? Arvomaailma on vain eläimellinen. Siksikö maailma - riistää elämänkin toiselta, koska arvomaailma on mielikuvituksen tuotetta, puhdasta epätotta.
Siis, jos joku vaikka ottaa henkesi, siitä vaan kuoppaan, eikä mitään tutkintaa, koska elämäsi oli aivan arvoton, sekä tarkoitukseton, vahinko, jonka sai tuhota.Näin se näyttää olevan keskustelun aloittajan perspektiivistä.
-DeadManWalks
- Anonyymi
Toisaalta ei ole myöskään todisteita, että yliluonnollisia ilmiöitä ei ole olemassa.
- Anonyymi
Luomakunta on itsessään todiste yliluonnollisesta. Jos ei tunnu siltä, niin alkaa vain taikoa elämää esiin, niin siitä vain.
Mutta, jos ei onnistu - pidä vain luominen jo sinällään yliluonnollisena.
Ei tämä sen vaikeempaa ole."Luomakunta on itsessään todiste yliluonnollisesta"
Millä lailla luomakunta todistaa yliluonnollisesta? Unohdit nyt kokonaan perustella väitteesi.
"Jos ei tunnu siltä, niin alkaa vain taikoa elämää esiin, niin siitä vain."
Yritätkö jotenkin vihjata, että kun ei tiedetä miten elämä on syntynyt, se jotenkin todistaisi yliluonnollisen
"Ei tämä sen vaikeempaa ole."
Objektiivisten todisteiden tarjoaminen ainakin on ollut täysin ylivoimaista kaikille keskusteluun kirjoittaneille uskovaisille.Michelarkangelo kirjoitti:
"Luomakunta on itsessään todiste yliluonnollisesta"
Millä lailla luomakunta todistaa yliluonnollisesta? Unohdit nyt kokonaan perustella väitteesi.
"Jos ei tunnu siltä, niin alkaa vain taikoa elämää esiin, niin siitä vain."
Yritätkö jotenkin vihjata, että kun ei tiedetä miten elämä on syntynyt, se jotenkin todistaisi yliluonnollisen
"Ei tämä sen vaikeempaa ole."
Objektiivisten todisteiden tarjoaminen ainakin on ollut täysin ylivoimaista kaikille keskusteluun kirjoittaneille uskovaisille.>Objektiivisten todisteiden tarjoaminen ainakin on ollut täysin ylivoimaista kaikille keskusteluun kirjoittaneille uskovaisille.
Olen jo luovuttanut objektiivisten todisteiden odottelun suhteen, mutta kun edes auttavasti järjellisiä perusteluja niiden puuttumiselle ei ole, niin se on ehkä vielä huolestuttavampaa.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
>Objektiivisten todisteiden tarjoaminen ainakin on ollut täysin ylivoimaista kaikille keskusteluun kirjoittaneille uskovaisille.
Olen jo luovuttanut objektiivisten todisteiden odottelun suhteen, mutta kun edes auttavasti järjellisiä perusteluja niiden puuttumiselle ei ole, niin se on ehkä vielä huolestuttavampaa.Kun vain te ateistit osaisitte jotenkin todistaa aukottomasti, että henkivaltoja ei ole olemassa, niin asiahan olisi sillä selvä - ei tarvitsisi teidän enää täälläkään jatkuvasti vinkua ja ulista siitä, että muilta puuttuvat ne objektiiviset todisteet. Mutta kun ei, eihän teillä ole mitään todisteita yhtään mistään.
Siis nimenomaan juuri teillä ei mitään.
Meillä uskovilla sentään on usein ainakin jotain omakohtaista kokemusta henkivalloista ja niiden toiminnasta elämässämme eli ainakin sitä ns. subjektiivista todistusta tästä asiasta. Anonyymi kirjoitti:
Kun vain te ateistit osaisitte jotenkin todistaa aukottomasti, että henkivaltoja ei ole olemassa, niin asiahan olisi sillä selvä - ei tarvitsisi teidän enää täälläkään jatkuvasti vinkua ja ulista siitä, että muilta puuttuvat ne objektiiviset todisteet. Mutta kun ei, eihän teillä ole mitään todisteita yhtään mistään.
Siis nimenomaan juuri teillä ei mitään.
Meillä uskovilla sentään on usein ainakin jotain omakohtaista kokemusta henkivalloista ja niiden toiminnasta elämässämme eli ainakin sitä ns. subjektiivista todistusta tästä asiasta.Jos olisit käynyt edes yliopiston vessassa, varmaan tietäisit että mitään ei voida todistaa ehdottomasti olemattomaksi. Ei jumaliakaan, ne voivat olla olemassa vaikka kaikki jollain tavalla jota emme vielä ymmärrä, vaikka todennäköisempää toki on ettei ole yksikään.
Tästä syystä tiede ei myöskään voi väittää mitään absoluuttisesti todeksi. On pienen pieni mahdollisuus esimerkiksi sille, että vain kuvittelemme olevamme olemassa ja olemme esimerkiksi pelin tai simulaation osia. Tai jonkin mitä emme pysty kuvittelemaankaan.
Tiede kuitenkin olettaa lähtökohtanaan että havainnot ovat todellisia ja kuuppamme toimii, koska muuten missään ei olisi mitään järkeä, ja omasta vinkkelistämme kuitenkin selvästi on, kun kerran tiede tuottaa ympärillemme valtavia tuloksia – enimmäkseen hyviä, mutta evolutiivisesta ahneudestamme johtuen myös huonoja.
Subjektiivisia "todistuksianne" ei todellakaan kiistä kukaan. Niillä ei ilman objektiivisuutta vain ole mitään arvoa muille kuin itsellenne. Toki se arvo voi olla suurikin, jos uskoontulo on esimerkiksi nostanut ihmisen katuojasta työtätekeväksi kansalaiseksi. Harva meistä kuitenkin on tyrinyt elämänsä täydellisesti.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Jos olisit käynyt edes yliopiston vessassa, varmaan tietäisit että mitään ei voida todistaa ehdottomasti olemattomaksi. Ei jumaliakaan, ne voivat olla olemassa vaikka kaikki jollain tavalla jota emme vielä ymmärrä, vaikka todennäköisempää toki on ettei ole yksikään.
Tästä syystä tiede ei myöskään voi väittää mitään absoluuttisesti todeksi. On pienen pieni mahdollisuus esimerkiksi sille, että vain kuvittelemme olevamme olemassa ja olemme esimerkiksi pelin tai simulaation osia. Tai jonkin mitä emme pysty kuvittelemaankaan.
Tiede kuitenkin olettaa lähtökohtanaan että havainnot ovat todellisia ja kuuppamme toimii, koska muuten missään ei olisi mitään järkeä, ja omasta vinkkelistämme kuitenkin selvästi on, kun kerran tiede tuottaa ympärillemme valtavia tuloksia – enimmäkseen hyviä, mutta evolutiivisesta ahneudestamme johtuen myös huonoja.
Subjektiivisia "todistuksianne" ei todellakaan kiistä kukaan. Niillä ei ilman objektiivisuutta vain ole mitään arvoa muille kuin itsellenne. Toki se arvo voi olla suurikin, jos uskoontulo on esimerkiksi nostanut ihmisen katuojasta työtätekeväksi kansalaiseksi. Harva meistä kuitenkin on tyrinyt elämänsä täydellisesti.Aivan turhahan teidän ateistien on puhua tieteiden olemuksesta niin kauan kuin koko ateistinen ajattelunne perustuu vain toisten uskomukset ja kokemukset kieltäviin uskomuksellisiin mielipiteisiin.
Mutta uskon kyllä, että juuri sinä olet hyvinkin saattanut käydä yliopiston vessassa - sekä lukea ja omaksua siellä seinäkirjoituksista, että on todennäköisempää, ettei jumalia ole sitä yhtäkään, kuin että olisi edes yksi. :D Anonyymi kirjoitti:
Aivan turhahan teidän ateistien on puhua tieteiden olemuksesta niin kauan kuin koko ateistinen ajattelunne perustuu vain toisten uskomukset ja kokemukset kieltäviin uskomuksellisiin mielipiteisiin.
Mutta uskon kyllä, että juuri sinä olet hyvinkin saattanut käydä yliopiston vessassa - sekä lukea ja omaksua siellä seinäkirjoituksista, että on todennäköisempää, ettei jumalia ole sitä yhtäkään, kuin että olisi edes yksi. :DAteistinen ajattelu päinvastoin EI kiellä uskomuksia ja niihin liittyviä kokemuksia. Se vain asettaa ne oikeaan mittasuhteeseensa ja viitekehykseensä.
Yliopiston vessasta luettua:
"I should be sitting and thinking, but i'm just shiting and stinking."- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Ateistinen ajattelu päinvastoin EI kiellä uskomuksia ja niihin liittyviä kokemuksia. Se vain asettaa ne oikeaan mittasuhteeseensa ja viitekehykseensä.
Yliopiston vessasta luettua:
"I should be sitting and thinking, but i'm just shiting and stinking."Höpö höpö, tiedät aivan hyvin itsekin, että useimpien ajattelu kieltää, mutta tuo vessanseinälainaus on kyllä tosi hyvä :)
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
>Objektiivisten todisteiden tarjoaminen ainakin on ollut täysin ylivoimaista kaikille keskusteluun kirjoittaneille uskovaisille.
Olen jo luovuttanut objektiivisten todisteiden odottelun suhteen, mutta kun edes auttavasti järjellisiä perusteluja niiden puuttumiselle ei ole, niin se on ehkä vielä huolestuttavampaa."Olen jo luovuttanut objektiivisten todisteiden odottelun suhteen, mutta kun edes auttavasti järjellisiä perusteluja niiden puuttumiselle ei ole, niin se on ehkä vielä huolestuttavampaa."
Jotta voisi alkaa perustella niiden puutetta, pitäisi ensin myöntää kyseinen puute ja se on selvästi ylitsepääsemätöntä tämän keskustelun uskovaisille.Jos väitetty yliluonnollinen voidaan havaita, se on todennäköisesti luonnollisesti selitettävissä, kunhan havaintoa tutkitaan riittävästi. Tätä ei kuitenkaan voida sanoa varmasti, kun yliluonnollisia ilmiöitä koskevia havaintoja ei vielä tunneta eikä niitä siis voida tutkiakaan.
Jos taas väitettyä yliluonnollista ilmiötä ei voida havaita, se siirtyy luonnontieteiden piiristä psykologian tai psykiatrian piiriin.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Jos olisit käynyt edes yliopiston vessassa, varmaan tietäisit että mitään ei voida todistaa ehdottomasti olemattomaksi. Ei jumaliakaan, ne voivat olla olemassa vaikka kaikki jollain tavalla jota emme vielä ymmärrä, vaikka todennäköisempää toki on ettei ole yksikään.
Tästä syystä tiede ei myöskään voi väittää mitään absoluuttisesti todeksi. On pienen pieni mahdollisuus esimerkiksi sille, että vain kuvittelemme olevamme olemassa ja olemme esimerkiksi pelin tai simulaation osia. Tai jonkin mitä emme pysty kuvittelemaankaan.
Tiede kuitenkin olettaa lähtökohtanaan että havainnot ovat todellisia ja kuuppamme toimii, koska muuten missään ei olisi mitään järkeä, ja omasta vinkkelistämme kuitenkin selvästi on, kun kerran tiede tuottaa ympärillemme valtavia tuloksia – enimmäkseen hyviä, mutta evolutiivisesta ahneudestamme johtuen myös huonoja.
Subjektiivisia "todistuksianne" ei todellakaan kiistä kukaan. Niillä ei ilman objektiivisuutta vain ole mitään arvoa muille kuin itsellenne. Toki se arvo voi olla suurikin, jos uskoontulo on esimerkiksi nostanut ihmisen katuojasta työtätekeväksi kansalaiseksi. Harva meistä kuitenkin on tyrinyt elämänsä täydellisesti.Hyvä Repe. Sinäkin näköjään turhauduit tähän typerään eipäs-juupas aiheeseen. Minäkin kyllästyin ihan alussa. Olemme erimieltä, tyydytään siihen. Henkiolennosta ei tietenkään voi olla tieteellistä objektiivista todistetta kaltaisillenne. Samoin teillä ei ole todisteita Jumalan olemassa olemattomuudesta. En tiedä, onko ateisteilla kokemusperäinen subjektiivinen käsitys Jumalan olematta olosta? Kristityillä on tietenkin järkkymätön, monin kertaisesti varmistunut persoonallinen suhde Taivaan Isään, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen, joka valaisee Raamatun sanoma ehdottoman totuuden.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä Repe. Sinäkin näköjään turhauduit tähän typerään eipäs-juupas aiheeseen. Minäkin kyllästyin ihan alussa. Olemme erimieltä, tyydytään siihen. Henkiolennosta ei tietenkään voi olla tieteellistä objektiivista todistetta kaltaisillenne. Samoin teillä ei ole todisteita Jumalan olemassa olemattomuudesta. En tiedä, onko ateisteilla kokemusperäinen subjektiivinen käsitys Jumalan olematta olosta? Kristityillä on tietenkin järkkymätön, monin kertaisesti varmistunut persoonallinen suhde Taivaan Isään, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen, joka valaisee Raamatun sanoma ehdottoman totuuden.
>Henkiolennosta ei tietenkään voi olla tieteellistä objektiivista todistetta kaltaisillenne.
Objektiiviset todisteet ovat samanlaisia kaikille, eivät vain jonkin kaltaisille.
>Samoin teillä ei ole todisteita Jumalan olemassa olemattomuudesta.
Toistetaan taas tuhannetta kertaa, että olemassaolemattomuudesta ei koskaan voi olla täysin varmoja todisteita eikä sitä edes tarvitse todistaa, vaan olemassa oleminen. Todistustaakka on aina positiivisen väitteen esittäjällä.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
>Henkiolennosta ei tietenkään voi olla tieteellistä objektiivista todistetta kaltaisillenne.
Objektiiviset todisteet ovat samanlaisia kaikille, eivät vain jonkin kaltaisille.
>Samoin teillä ei ole todisteita Jumalan olemassa olemattomuudesta.
Toistetaan taas tuhannetta kertaa, että olemassaolemattomuudesta ei koskaan voi olla täysin varmoja todisteita eikä sitä edes tarvitse todistaa, vaan olemassa oleminen. Todistustaakka on aina positiivisen väitteen esittäjällä.Todistustaakka on aina positiivisen väitteen esittäjällä? Lankesitpa aíka halpaan yleistykseen, jota et pysty perustelemaan erimieltä olevalle. Kuten näet, nämä väittelyt ovat tietenkin hauskoja, mutta eivät johda mihinkään. En tiedä sinusta, mutta minun uskoni ei ole järkkynyt hituistakaan, eikä tule järkkymäänkään ikuisiin aikoihin.
Anonyymi kirjoitti:
Todistustaakka on aina positiivisen väitteen esittäjällä? Lankesitpa aíka halpaan yleistykseen, jota et pysty perustelemaan erimieltä olevalle. Kuten näet, nämä väittelyt ovat tietenkin hauskoja, mutta eivät johda mihinkään. En tiedä sinusta, mutta minun uskoni ei ole järkkynyt hituistakaan, eikä tule järkkymäänkään ikuisiin aikoihin.
Eihän kukaan yritä uskoasi järkyttää, se kun on yksityisasiasi. Todistustaakan on tietenkin pakko olla positiivisen väitteen esittäjällä, koska negatiivistä väitettä ei koskaan voida täysin aukottomasti oikeaksi todistaa. Kai sentään tämän ymmärrät?
Luuletko muuten tosissasi että minä tämän taakanjaon keksin? Kaikessa inhimillisessä kanssakäymisessä on pohjimmiltaan sama lähtökohta ja tieteessä aivan erityisesti.Anonyymi kirjoitti:
Todistustaakka on aina positiivisen väitteen esittäjällä? Lankesitpa aíka halpaan yleistykseen, jota et pysty perustelemaan erimieltä olevalle. Kuten näet, nämä väittelyt ovat tietenkin hauskoja, mutta eivät johda mihinkään. En tiedä sinusta, mutta minun uskoni ei ole järkkynyt hituistakaan, eikä tule järkkymäänkään ikuisiin aikoihin.
"Lankesitpa aíka halpaan yleistykseen"
Ei Repe mihinkään yleistykseen syyllistynyt, vaan viittasi ihan yleiseen käytäntöön.
"jota et pysty perustelemaan erimieltä olevalle."
Luepa uudestaan kommentoimasi viesti. Siinä Repe esitti selväsanaisen perustelun: olemassaolemattomuudesta ei koskaan voi olla täysin varmoja todisteita eikä sitä edes tarvitse todistaa, vaan olemassa oleminen.
"Kuten näet, nämä väittelyt ovat tietenkin hauskoja, mutta eivät johda mihinkään."
Ei niin, kun uskovaisilla ei koskaan ole tarjota objektiivisia todisteita Jumalasta. Hankala siitä on edetä.
"eikä tule järkkymäänkään ikuisiin aikoihin."
Eli ilmeisesti et ole valmis muuttamaan kantaasi minkäänlaisten todisteiden edessä?- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Eihän kukaan yritä uskoasi järkyttää, se kun on yksityisasiasi. Todistustaakan on tietenkin pakko olla positiivisen väitteen esittäjällä, koska negatiivistä väitettä ei koskaan voida täysin aukottomasti oikeaksi todistaa. Kai sentään tämän ymmärrät?
Luuletko muuten tosissasi että minä tämän taakanjaon keksin? Kaikessa inhimillisessä kanssakäymisessä on pohjimmiltaan sama lähtökohta ja tieteessä aivan erityisesti.Kaksi väitettä:
"Elämää on vain maapallolla."
"Elämää on myös muualla kuin maapallolla."
Molemmat ovat positiivisia väitteitä, mutta kumman esittäjällä on todistustaakka?
Saman asian voi esittää monella eri tavalla, mutta esitystapa ei välttämättä kerro sitä, kenellä on "velvollisuus todistaa" väite todeksi, ja kenellä ei. Sekään ei ole selvää, mikä väite on positiivinen ja mikä negatiivinen. Vai onko? (ks. edelliset väitteet)
"Elämää ei ole muualla kuin maapallolla."
"Elämää on muualla kuin maapallolla."
Tässä jälkimmäinen väite on ns. positiivinen ja ensimmäinen negatiivinen. Todistustaakka on siten vain jälkimmäisen väitteen esittäjällä, vaikka molemmat väitteet voidaan esittää ns. positiivisina aiemman esimerkin mukaan.
Todistustaakka on positiivisen väitteen esittäjällä oikeudessa. Jos syytät toista rikoksesta, niin sinun täytyy pystyä osoittamaan syytöksen sisältämät väitteet todeksi. Jokainen on syytön siihen asti, kunnes toisin todistetaan "oikeudessa".
"Olet murhannut Liisan."
"En ole murhannut Liisaa."
Vain syyttäjällä on todistustaakka, mutta syytetyllä ei ole. Siitä huolimatta myös syytetty pyrkii todistamaan syyttömyytensä esittämällä perusteluja sille, miksi ei ole murhannut tai edes voinut murhata "Liisaa".
Koko idea todistustaakasta "positiivisen väitteen" esittäjälle on kyseenalainen ja sitä sovelletaan tarkoitushakuisesti oman maailmankuvan ja uskon tueksi. Väite "Jumalaa ei ole olemassa" on mahdoton todistaa epätodeksi, mutta mahdollista todistaa todeksi. Jännä, että sitä ei ole todistettu todeksi, vaikka se mahdollista olisi, sikäli kuin Jumala on todellinen, eikä vain fiktiota.
Miten suhtaudut väitteisiin "Maailma on luotu" ja "Maailmaa ei ole luotu?" - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Lankesitpa aíka halpaan yleistykseen"
Ei Repe mihinkään yleistykseen syyllistynyt, vaan viittasi ihan yleiseen käytäntöön.
"jota et pysty perustelemaan erimieltä olevalle."
Luepa uudestaan kommentoimasi viesti. Siinä Repe esitti selväsanaisen perustelun: olemassaolemattomuudesta ei koskaan voi olla täysin varmoja todisteita eikä sitä edes tarvitse todistaa, vaan olemassa oleminen.
"Kuten näet, nämä väittelyt ovat tietenkin hauskoja, mutta eivät johda mihinkään."
Ei niin, kun uskovaisilla ei koskaan ole tarjota objektiivisia todisteita Jumalasta. Hankala siitä on edetä.
"eikä tule järkkymäänkään ikuisiin aikoihin."
Eli ilmeisesti et ole valmis muuttamaan kantaasi minkäänlaisten todisteiden edessä?Uskoontulleiden elämäntavan ja arvojen muutos on objektiivinen todiste, mutta se, mikä sen on vaikuttanut, on subjektiivinen näkemys. Uskova sanoo, että Jumala; muut sanovat, että muutoksen takana ei ole Jumala - se voi olla esimerkiksi usko, joka vaikuttaa plasebon tavoin, ja sama lopputulos (elämän muutos) voidaan saavuttaa myös ilman uskoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi väitettä:
"Elämää on vain maapallolla."
"Elämää on myös muualla kuin maapallolla."
Molemmat ovat positiivisia väitteitä, mutta kumman esittäjällä on todistustaakka?
Saman asian voi esittää monella eri tavalla, mutta esitystapa ei välttämättä kerro sitä, kenellä on "velvollisuus todistaa" väite todeksi, ja kenellä ei. Sekään ei ole selvää, mikä väite on positiivinen ja mikä negatiivinen. Vai onko? (ks. edelliset väitteet)
"Elämää ei ole muualla kuin maapallolla."
"Elämää on muualla kuin maapallolla."
Tässä jälkimmäinen väite on ns. positiivinen ja ensimmäinen negatiivinen. Todistustaakka on siten vain jälkimmäisen väitteen esittäjällä, vaikka molemmat väitteet voidaan esittää ns. positiivisina aiemman esimerkin mukaan.
Todistustaakka on positiivisen väitteen esittäjällä oikeudessa. Jos syytät toista rikoksesta, niin sinun täytyy pystyä osoittamaan syytöksen sisältämät väitteet todeksi. Jokainen on syytön siihen asti, kunnes toisin todistetaan "oikeudessa".
"Olet murhannut Liisan."
"En ole murhannut Liisaa."
Vain syyttäjällä on todistustaakka, mutta syytetyllä ei ole. Siitä huolimatta myös syytetty pyrkii todistamaan syyttömyytensä esittämällä perusteluja sille, miksi ei ole murhannut tai edes voinut murhata "Liisaa".
Koko idea todistustaakasta "positiivisen väitteen" esittäjälle on kyseenalainen ja sitä sovelletaan tarkoitushakuisesti oman maailmankuvan ja uskon tueksi. Väite "Jumalaa ei ole olemassa" on mahdoton todistaa epätodeksi, mutta mahdollista todistaa todeksi. Jännä, että sitä ei ole todistettu todeksi, vaikka se mahdollista olisi, sikäli kuin Jumala on todellinen, eikä vain fiktiota.
Miten suhtaudut väitteisiin "Maailma on luotu" ja "Maailmaa ei ole luotu?"<<"Elämää on vain maapallolla."
"Elämää on myös muualla kuin maapallolla."
Molemmat ovat positiivisia väitteitä, mutta kumman esittäjällä on todistustaakka?>>
Todistustaakka on jälkimmäisen väitteen esittäjällä, koska ei tiedetä sitä, onko elämää muualla, vai ei. Se tiedetään, että elämää on maapallolla.
Mitä Jumalaan ja luomiseen tulee, niin todistustaakka on uskovilla: ei niillä, jotka eivät usko. Jos todisteita esitettäisiin, niin usko kävisi tarpeettomaksi, koska silloin tieto korvaisi uskon. Niin kauan kuin Jumala ei todista itsestään ja luomista ei voida osoittaa todeksi, ei niihin ole mitään syytä uskoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<"Elämää on vain maapallolla."
"Elämää on myös muualla kuin maapallolla."
Molemmat ovat positiivisia väitteitä, mutta kumman esittäjällä on todistustaakka?>>
Todistustaakka on jälkimmäisen väitteen esittäjällä, koska ei tiedetä sitä, onko elämää muualla, vai ei. Se tiedetään, että elämää on maapallolla.
Mitä Jumalaan ja luomiseen tulee, niin todistustaakka on uskovilla: ei niillä, jotka eivät usko. Jos todisteita esitettäisiin, niin usko kävisi tarpeettomaksi, koska silloin tieto korvaisi uskon. Niin kauan kuin Jumala ei todista itsestään ja luomista ei voida osoittaa todeksi, ei niihin ole mitään syytä uskoa.Jumala on todistanut meille Pojastaan Jeesuksesta, jonka on herättänyt kuolleista. Mitä muuta todisteita vielä kaipaat? Eikö tuo mukamas riitä?
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on todistanut meille Pojastaan Jeesuksesta, jonka on herättänyt kuolleista. Mitä muuta todisteita vielä kaipaat? Eikö tuo mukamas riitä?
Kokeiles, riittääkö tuollainen "todistelu" tavallisessa alioikeudessa. Jos siinä on kaikki, se on ei-mitään.

Todista se, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista!
Et voi raukka todistaa edes sitä, että kyseinen Jeesus on historian henkilö. - Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Kokeiles, riittääkö tuollainen "todistelu" tavallisessa alioikeudessa. Jos siinä on kaikki, se on ei-mitään.
Jos mies katoaa haudastaan selittämättömällä tavalla ja monet vilpittömät todistajat sanovat nähneensä hänet sen jälkeen toisen muotoisena, niin se kelpaa oikeudessa todisteeksi, sillä onhan todisteena monen silminnäkijän yhtäpitävä todistus ja tyhjä hauta (ja vielä käärinliinat!).
Anonyymi kirjoitti:
Uskoontulleiden elämäntavan ja arvojen muutos on objektiivinen todiste, mutta se, mikä sen on vaikuttanut, on subjektiivinen näkemys. Uskova sanoo, että Jumala; muut sanovat, että muutoksen takana ei ole Jumala - se voi olla esimerkiksi usko, joka vaikuttaa plasebon tavoin, ja sama lopputulos (elämän muutos) voidaan saavuttaa myös ilman uskoa.
” Uskoontulleiden elämäntavan ja arvojen muutos on objektiivinen todiste”
Aivan. Se on todiste uskon vaikutuksesta.
”mutta se, mikä sen on vaikuttanut, on subjektiivinen näkemys.”
Mutta koska tämän subjektiivisen näkemyksen totuusarvoa ei voi tarkistaa, vaan siihen pitää vain sokeasti uskoa, se ei ole todiste uskon kohteen olemassaolosta. Ja lisäksi eri ihmisten subjektiiviset näkemykset ovat keskenään ristiriidassa, joten vähintään osan niistä täytyy olla väärässä. Niin kauan kuin ei ole keinoa selvittää mitkä ovat oikeassa, subjektiivisilla todisteilla ole mitään arvoa.
”Uskova sanoo, että Jumala; muut sanovat, että muutoksen takana ei ole Jumala - se voi olla esimerkiksi usko, joka vaikuttaa plasebon tavoin, ja sama lopputulos (elämän muutos) voidaan saavuttaa myös ilman uskoa.”
Näinhän se. Milläs sitten erottaa jonkin yliluonnollisen tahon aiheuttaman muutoksenpelkän uskon aiheuttamasta muutoksesta? Silläkin uhalla, että laitan sanoja suuhusi, eikös vaan olekin niin, että itse et pidä muiden uskontojen edustajien elämäntavan ja arvojen muutoksia objektiivisina todisteita näiden uskontojen uskonkohteiden olemassaolosta? Ja jos tismalleen samat todisteet eivät kelpaa sinulle muiden jumalista, niin miksi muille pitäisi kelvata nämä todisteet, kun kyse on sinun jumalastasi?
Niin ja miten on? Etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?Anonyymi kirjoitti:
Jos mies katoaa haudastaan selittämättömällä tavalla ja monet vilpittömät todistajat sanovat nähneensä hänet sen jälkeen toisen muotoisena, niin se kelpaa oikeudessa todisteeksi, sillä onhan todisteena monen silminnäkijän yhtäpitävä todistus ja tyhjä hauta (ja vielä käärinliinat!).
"Jos mies katoaa haudastaan selittämättömällä tavalla ja monet vilpittömät todistajat sanovat nähneensä hänet sen jälkeen toisen muotoisena"
Oikeastaan asia on niin, että puolueelliset lähteet väittävät että tällaisia silminnäkijälausuntoja on. Evankeliumithan eivät ole mikään riippumaton, puolueeton lähde, vaan ne kirjoitettu kristinuskon levittämiseksi.
"niin se kelpaa oikeudessa todisteeksi, sillä onhan todisteena monen silminnäkijän yhtäpitävä todistus ja tyhjä hauta (ja vielä käärinliinat!)."
Itse asiassa oikeudessa tiedostetaan, miten epäluotettavia silminnäkijätodistukset ovat. Miten luotettavina voi pitää kertomuksia, jotka ovat yksityiskohdissa ristiriitaisia: keitä tuli haudalle, keille kerrottiin, kuinka monta enkeliä oli, olivatko ne / se haudassa vai sen ulkopuolella, olivatko heti paikalla, vai tulivatko myöhemmin, oliko kivi paikallaan vai ei naisten tullessa.
Siksi silminnäkijän todistusta ei välttämättä hyväksytä todisteeksi. Ja edelleen, ei ole mitään silminnäkijätodistuksia, vaan väitteita, että sellaisia on. Ja nämä parhaimmillaankin toisen käden lähteet ovat ristiriitaisia keskenään.
Sitten toisaalta tiedetään, että vahvasti johonkin liikkeeseen uskonoilla on tyypillistä kehittää erilaisia selityksiä sille, miksi kävi muuta kuin piti käydä: adventismi syntyi kun maailmanlopun ennuste meni pieleen, mutta uskovat keksivät hätäselityksen, että Jeesus kyllä tuli, mutta aloitti vasta tutkivan tuomion ja sen jälkeen tulee maailmanloppu sitten joskus. Tai juutalainen dömneläisyys syntyi, kun messiaaksi uskottu Shabbatai Tsevi kääntyi islamiin, mutta hänen seuraajansa selittivät, että ei hän oikeasti kääntynyt ja että näennäinen kääntymys vain täydellisti hänen messiaan roolinsa.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Uskoontulleiden elämäntavan ja arvojen muutos on objektiivinen todiste”
Aivan. Se on todiste uskon vaikutuksesta.
”mutta se, mikä sen on vaikuttanut, on subjektiivinen näkemys.”
Mutta koska tämän subjektiivisen näkemyksen totuusarvoa ei voi tarkistaa, vaan siihen pitää vain sokeasti uskoa, se ei ole todiste uskon kohteen olemassaolosta. Ja lisäksi eri ihmisten subjektiiviset näkemykset ovat keskenään ristiriidassa, joten vähintään osan niistä täytyy olla väärässä. Niin kauan kuin ei ole keinoa selvittää mitkä ovat oikeassa, subjektiivisilla todisteilla ole mitään arvoa.
”Uskova sanoo, että Jumala; muut sanovat, että muutoksen takana ei ole Jumala - se voi olla esimerkiksi usko, joka vaikuttaa plasebon tavoin, ja sama lopputulos (elämän muutos) voidaan saavuttaa myös ilman uskoa.”
Näinhän se. Milläs sitten erottaa jonkin yliluonnollisen tahon aiheuttaman muutoksenpelkän uskon aiheuttamasta muutoksesta? Silläkin uhalla, että laitan sanoja suuhusi, eikös vaan olekin niin, että itse et pidä muiden uskontojen edustajien elämäntavan ja arvojen muutoksia objektiivisina todisteita näiden uskontojen uskonkohteiden olemassaolosta? Ja jos tismalleen samat todisteet eivät kelpaa sinulle muiden jumalista, niin miksi muille pitäisi kelvata nämä todisteet, kun kyse on sinun jumalastasi?
Niin ja miten on? Etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?<< Niin ja miten on? Etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä? >>
Miksi minun pitäisi muuttaa näkemykseni? Olen ateisti. :)
Sinä olet puolestasi vainoharhainen, kun sanot uskovaksi kristityksi ketä tahansa tänne kirjoittavaa, vaikka hänen viestinsä ei anna mitään syytä olettaa hänen olevan uskovainen. - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Jos mies katoaa haudastaan selittämättömällä tavalla ja monet vilpittömät todistajat sanovat nähneensä hänet sen jälkeen toisen muotoisena"
Oikeastaan asia on niin, että puolueelliset lähteet väittävät että tällaisia silminnäkijälausuntoja on. Evankeliumithan eivät ole mikään riippumaton, puolueeton lähde, vaan ne kirjoitettu kristinuskon levittämiseksi.
"niin se kelpaa oikeudessa todisteeksi, sillä onhan todisteena monen silminnäkijän yhtäpitävä todistus ja tyhjä hauta (ja vielä käärinliinat!)."
Itse asiassa oikeudessa tiedostetaan, miten epäluotettavia silminnäkijätodistukset ovat. Miten luotettavina voi pitää kertomuksia, jotka ovat yksityiskohdissa ristiriitaisia: keitä tuli haudalle, keille kerrottiin, kuinka monta enkeliä oli, olivatko ne / se haudassa vai sen ulkopuolella, olivatko heti paikalla, vai tulivatko myöhemmin, oliko kivi paikallaan vai ei naisten tullessa.
Siksi silminnäkijän todistusta ei välttämättä hyväksytä todisteeksi. Ja edelleen, ei ole mitään silminnäkijätodistuksia, vaan väitteita, että sellaisia on. Ja nämä parhaimmillaankin toisen käden lähteet ovat ristiriitaisia keskenään.
Sitten toisaalta tiedetään, että vahvasti johonkin liikkeeseen uskonoilla on tyypillistä kehittää erilaisia selityksiä sille, miksi kävi muuta kuin piti käydä: adventismi syntyi kun maailmanlopun ennuste meni pieleen, mutta uskovat keksivät hätäselityksen, että Jeesus kyllä tuli, mutta aloitti vasta tutkivan tuomion ja sen jälkeen tulee maailmanloppu sitten joskus. Tai juutalainen dömneläisyys syntyi, kun messiaaksi uskottu Shabbatai Tsevi kääntyi islamiin, mutta hänen seuraajansa selittivät, että ei hän oikeasti kääntynyt ja että näennäinen kääntymys vain täydellisti hänen messiaan roolinsa.Silminnäkijöiden todistukset kelpaavat edelleen todisteeksi oikeudessa, vaikka ne ovat yksityiskohdiltaan hieman toisistaan poikkeavia. Pääkohdat ratkaisevat:
- keitä nähtiin tai kuka nähtiin tapahtumapaikalla
- mitä oli tapahtunut
- milloin kaikki tapahtui (suurin piirtein, noin)
Kyllä nämä seikat ovat riittävän yhtä pitäviä evankeliumeissa, jotta ne eivät kumoudu "ristiriitojen" ja "virheiden" vuoksi. Jotta ne kumoutuisivat, tulisi löytää muita perusteluja. Edes "puolueellisuus" ei riitä todisteeksi, vaikka sen avulla voidaan herättää epäilyjä ja kyseenalaistaa todistusten arvo. Ja pitäisi tosiaan pystyä osoittamaan, että alkuperäisiä todellisia historian henkilöitä olisi ollut todistajien joukossa,...
Sitten on tämä Paavalin todistus. Hän ainoana sanoo nähneensä kirkastetun Herran Jeesuksen, jota piti Kristuksena. Sekin todistus pitäisi pystyä kumoamaan tai osoittamaan se riittämättömäksi. Pystytkö? Miten selität Paavalin uskon ja hänen kirjeidensä sanoman, ellei hän todella nähnyt Jeesusta ja saanut evankeliumia häneltä? Anonyymi kirjoitti:
Jos mies katoaa haudastaan selittämättömällä tavalla ja monet vilpittömät todistajat sanovat nähneensä hänet sen jälkeen toisen muotoisena, niin se kelpaa oikeudessa todisteeksi, sillä onhan todisteena monen silminnäkijän yhtäpitävä todistus ja tyhjä hauta (ja vielä käärinliinat!).
Toki, mutta erittäin tarkkaan tutkitaan mitä on todella tapahtunut. Tekniset todisteet ovat täysin keskeisessä osassa, sillä toisin kuin silminnäkijät, ne eivät osaa valehdella edes tiedostamattomasti.
Mitään kuulopuheita ei myöskään kelpuuteta, vaan silminnäkijät kuulustellaan perusteellisesti. Erityisesti väitteet, joiden mukaan kuollut on ollut toisen muotoinen, ovat sellaiset että niiden kelpuuttamiselle näytöksi jostain on mitä melkoisin kynnys. Tiedämmehän, että ihmiset eivät enää heräile kuoltuaan verenhukkaan eivätkä etenkään toisen muotoisina.
Jos sekä tekniset todisteet että silminnäkijäkertomukset osoittavat vääjäämättä että haudattu on kadonnut haudastaan (joka jostain kumman syystä oli tässä tapauksessa varakkaille tyypillinen kammio) selittämättömällä tavalla ja esiintynyt myöhemmin toisenlaisena, silloin näin on tapahtunut. Sitä odotellessa.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Toki, mutta erittäin tarkkaan tutkitaan mitä on todella tapahtunut. Tekniset todisteet ovat täysin keskeisessä osassa, sillä toisin kuin silminnäkijät, ne eivät osaa valehdella edes tiedostamattomasti.
Mitään kuulopuheita ei myöskään kelpuuteta, vaan silminnäkijät kuulustellaan perusteellisesti. Erityisesti väitteet, joiden mukaan kuollut on ollut toisen muotoinen, ovat sellaiset että niiden kelpuuttamiselle näytöksi jostain on mitä melkoisin kynnys. Tiedämmehän, että ihmiset eivät enää heräile kuoltuaan verenhukkaan eivätkä etenkään toisen muotoisina.
Jos sekä tekniset todisteet että silminnäkijäkertomukset osoittavat vääjäämättä että haudattu on kadonnut haudastaan (joka jostain kumman syystä oli tässä tapauksessa varakkaille tyypillinen kammio) selittämättömällä tavalla ja esiintynyt myöhemmin toisenlaisena, silloin näin on tapahtunut. Sitä odotellessa.Evankeliumien uskottavuutta syö yhtenä asiana mm. se, että opetuslapset eivät ensin tunnistaneet häntä, koska hän oli "toisen muotoinen" (näytti siis erilaiselta). Onko siis mahdollista, että joku muu esiintyi Jeesuksena, mutta ei ollut Jeesus? Tunsi hänet kuitenkin niin hyvin, että "meni täydestä" opetuslapsiin...?
Anonyymi kirjoitti:
Evankeliumien uskottavuutta syö yhtenä asiana mm. se, että opetuslapset eivät ensin tunnistaneet häntä, koska hän oli "toisen muotoinen" (näytti siis erilaiselta). Onko siis mahdollista, että joku muu esiintyi Jeesuksena, mutta ei ollut Jeesus? Tunsi hänet kuitenkin niin hyvin, että "meni täydestä" opetuslapsiin...?
Kuten sekin, että Luukkaan ja Matteuksen evankeliumit perustuvat suurelta osalta Markukseen, joten tietysti tarinatkin ovat varsin samanlaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista se, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista!
Et voi raukka todistaa edes sitä, että kyseinen Jeesus on historian henkilö.Nyt kyllä osoitit täydellisen tietämättömyytesi tosiasioista.
Kannattaa katsoa esim.
https://www.youtube.com/watch?v=os8SnH19rrM
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/jeesuksen-ylosnousemuksen-nelja-todistetta/ Anonyymi kirjoitti:
Silminnäkijöiden todistukset kelpaavat edelleen todisteeksi oikeudessa, vaikka ne ovat yksityiskohdiltaan hieman toisistaan poikkeavia. Pääkohdat ratkaisevat:
- keitä nähtiin tai kuka nähtiin tapahtumapaikalla
- mitä oli tapahtunut
- milloin kaikki tapahtui (suurin piirtein, noin)
Kyllä nämä seikat ovat riittävän yhtä pitäviä evankeliumeissa, jotta ne eivät kumoudu "ristiriitojen" ja "virheiden" vuoksi. Jotta ne kumoutuisivat, tulisi löytää muita perusteluja. Edes "puolueellisuus" ei riitä todisteeksi, vaikka sen avulla voidaan herättää epäilyjä ja kyseenalaistaa todistusten arvo. Ja pitäisi tosiaan pystyä osoittamaan, että alkuperäisiä todellisia historian henkilöitä olisi ollut todistajien joukossa,...
Sitten on tämä Paavalin todistus. Hän ainoana sanoo nähneensä kirkastetun Herran Jeesuksen, jota piti Kristuksena. Sekin todistus pitäisi pystyä kumoamaan tai osoittamaan se riittämättömäksi. Pystytkö? Miten selität Paavalin uskon ja hänen kirjeidensä sanoman, ellei hän todella nähnyt Jeesusta ja saanut evankeliumia häneltä?"Silminnäkijöiden todistukset kelpaavat edelleen todisteeksi oikeudessa, vaikka ne ovat yksityiskohdiltaan hieman toisistaan poikkeavia. Pääkohdat ratkaisevat:
- keitä nähtiin tai kuka nähtiin tapahtumapaikalla
- mitä oli tapahtunut
- milloin kaikki tapahtui (suurin piirtein, noin)"
Jokainen noista on aivan ristiriidassa evankeliumeissa. Ja koita nyt edelleen muistaa, että evankeliumeissa ei ole silminnäkijätodisteita, vaan parhaimmillaankin toisen käden väitteitä silminnäkijätodisteista, jotka kirjoitettu muistiin vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen.
"Kyllä nämä seikat ovat riittävän yhtä pitäviä evankeliumeissa, jotta ne eivät kumoudu "ristiriitojen" ja "virheiden" vuoksi."
Miksi kirjoitat "ristiriidat" lainausmerkeissä? Eikö sinusta ole ristiriitaista evankeloiumista riippuen seuraavat seikat vaihtelevat: haudalle menijoitten määrä ja henkilöllisyys; se oliko hauta auki vai vielä kiinni heidän saapuessaan; enkeleiden määrä; se kohtasivatko menijät enkelit heti vai vasta jonkin aikaa paikalla oltuaan; ja tapahtuiko se haudan sisällä vai sen ulkopuolella?
"Miten selität Paavalin uskon ja hänen kirjeidensä sanoman, ellei hän todella nähnyt Jeesusta ja saanut evankeliumia häneltä?"
Siten että hän sai subjektiivisen kokemuksen. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Miten sinä selität muiden uskontojen kannattajien uskonnolliset kokemukset? Jos sinä olet valmis kiistämään ne, miksi tismalleen samat todisteet pitäisi hyväksyä kristinuskon kohdalla?
"Sekin todistus pitäisi pystyä kumoamaan tai osoittamaan se riittämättömäksi."
Ei, vaan kyllä todistustaakka on edelleen uskovaisilla, jos he väittävät, että Paavalin kokemus oli yliluonnollisen tahon aiheuttama. Aivan samalla lailla kuin vaikka niiden kokemuksia, jotka ovat kokeneet avaruusolentojen kohtaamisen, ei tarvitse kumota.
"Pystytkö?"
En. En myöskään pysty kumoamaan esim. sitä islaminuskoisten väitettä, että Allah vei Muhammedin taivasmatkalle.Anonyymi kirjoitti:
<< Niin ja miten on? Etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä? >>
Miksi minun pitäisi muuttaa näkemykseni? Olen ateisti. :)
Sinä olet puolestasi vainoharhainen, kun sanot uskovaksi kristityksi ketä tahansa tänne kirjoittavaa, vaikka hänen viestinsä ei anna mitään syytä olettaa hänen olevan uskovainen."Miksi minun pitäisi muuttaa näkemykseni?"
Ei minkään takia. En vaatinut sinua muuttamaan näkemyksiäsi. Sen sijaan esitin yksinkertaisen kysymyksen: Etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?
"Olen ateisti. :)"
Pyydän anteeksi. Luulin että olit tämän viestin kirjoittaja ( https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034427/yliluonnollisesta-ei-ole-havaintoja#comment-109101717 ), joka viittaa ateisteihin "teillä ei ole" ja joka puhuu kritittyjen uskon järkkymättömyydestä ja seuraavassa viestissä sanoo itsellään olevan järkkymätön usko. Tuota on hankala tulkita muuksi kristityn kirjoittamaksi. Suosittelen että rekisteröisit nimimerkkisi tai ilmaisisit viestissäsi, että olet eri kirjoittaja kuin aikaisempi. Nyt saat syyttää sekaannuksesta itseäsi.
Mistä muuten sitten pidät uskon aiheuttamia muutoksia objektiivisena todisteena jos et Jumalasta? Muuten olettaisin, että pitäisit niitä objektoiviisina todisteina uskosta, mutta heti perään esität että niiden pitäminen uskosta kumpuavina asioina on toinen vaihtoehto.
"Sinä olet puolestasi vainoharhainen, kun sanot uskovaksi kristityksi ketä tahansa tänne kirjoittavaa"
Kyllä se vainoharha taitaa olla sinulla. Minä en näet ole sanonut yhtäkään tähän keskusteluun osallistunutta "uskovaksi kristityksi". Uskovaiseksi kyllä olen sanonut useita, ja kai kristityiksikin, mutta nimenomaan tuota termia en ole käyttänyt.
No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Milläs sitten erottaa jonkin yliluonnollisen tahon aiheuttaman muutoksen pelkän uskon aiheuttamasta muutoksesta?
-Jos tismalleen samat todisteet eivät kelpaa sinulle muiden jumalista, niin miksi muille pitäisi kelvata nämä todisteet, kun kyse on sinun kristinuskon Jumalasta?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Miksi minun pitäisi muuttaa näkemykseni?"
Ei minkään takia. En vaatinut sinua muuttamaan näkemyksiäsi. Sen sijaan esitin yksinkertaisen kysymyksen: Etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?
"Olen ateisti. :)"
Pyydän anteeksi. Luulin että olit tämän viestin kirjoittaja ( https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034427/yliluonnollisesta-ei-ole-havaintoja#comment-109101717 ), joka viittaa ateisteihin "teillä ei ole" ja joka puhuu kritittyjen uskon järkkymättömyydestä ja seuraavassa viestissä sanoo itsellään olevan järkkymätön usko. Tuota on hankala tulkita muuksi kristityn kirjoittamaksi. Suosittelen että rekisteröisit nimimerkkisi tai ilmaisisit viestissäsi, että olet eri kirjoittaja kuin aikaisempi. Nyt saat syyttää sekaannuksesta itseäsi.
Mistä muuten sitten pidät uskon aiheuttamia muutoksia objektiivisena todisteena jos et Jumalasta? Muuten olettaisin, että pitäisit niitä objektoiviisina todisteina uskosta, mutta heti perään esität että niiden pitäminen uskosta kumpuavina asioina on toinen vaihtoehto.
"Sinä olet puolestasi vainoharhainen, kun sanot uskovaksi kristityksi ketä tahansa tänne kirjoittavaa"
Kyllä se vainoharha taitaa olla sinulla. Minä en näet ole sanonut yhtäkään tähän keskusteluun osallistunutta "uskovaksi kristityksi". Uskovaiseksi kyllä olen sanonut useita, ja kai kristityiksikin, mutta nimenomaan tuota termia en ole käyttänyt.
No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Milläs sitten erottaa jonkin yliluonnollisen tahon aiheuttaman muutoksen pelkän uskon aiheuttamasta muutoksesta?
-Jos tismalleen samat todisteet eivät kelpaa sinulle muiden jumalista, niin miksi muille pitäisi kelvata nämä todisteet, kun kyse on sinun kristinuskon Jumalasta?"Mistä muuten sitten pidät uskon aiheuttamia muutoksia objektiivisena todisteena jos et Jumalasta? "
Täh?
Opettele suomea ennen kuin alat viestiä tällä palstalla.
On kiistaton fakta, että monien uskoon tulleiden elämän tavat ja arvot ovat muuttuneet. Ne ovat ns. objektiivisia todisteita, koska myös ateisti voi todeta tämän muutoksen tapahtuneen. Minä ja monet muut ateistit olemme havainneet tämän muutoksen ihmisen elämässä. Etkö ole tietoinen tästä? - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Miksi minun pitäisi muuttaa näkemykseni?"
Ei minkään takia. En vaatinut sinua muuttamaan näkemyksiäsi. Sen sijaan esitin yksinkertaisen kysymyksen: Etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?
"Olen ateisti. :)"
Pyydän anteeksi. Luulin että olit tämän viestin kirjoittaja ( https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034427/yliluonnollisesta-ei-ole-havaintoja#comment-109101717 ), joka viittaa ateisteihin "teillä ei ole" ja joka puhuu kritittyjen uskon järkkymättömyydestä ja seuraavassa viestissä sanoo itsellään olevan järkkymätön usko. Tuota on hankala tulkita muuksi kristityn kirjoittamaksi. Suosittelen että rekisteröisit nimimerkkisi tai ilmaisisit viestissäsi, että olet eri kirjoittaja kuin aikaisempi. Nyt saat syyttää sekaannuksesta itseäsi.
Mistä muuten sitten pidät uskon aiheuttamia muutoksia objektiivisena todisteena jos et Jumalasta? Muuten olettaisin, että pitäisit niitä objektoiviisina todisteina uskosta, mutta heti perään esität että niiden pitäminen uskosta kumpuavina asioina on toinen vaihtoehto.
"Sinä olet puolestasi vainoharhainen, kun sanot uskovaksi kristityksi ketä tahansa tänne kirjoittavaa"
Kyllä se vainoharha taitaa olla sinulla. Minä en näet ole sanonut yhtäkään tähän keskusteluun osallistunutta "uskovaksi kristityksi". Uskovaiseksi kyllä olen sanonut useita, ja kai kristityiksikin, mutta nimenomaan tuota termia en ole käyttänyt.
No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Milläs sitten erottaa jonkin yliluonnollisen tahon aiheuttaman muutoksen pelkän uskon aiheuttamasta muutoksesta?
-Jos tismalleen samat todisteet eivät kelpaa sinulle muiden jumalista, niin miksi muille pitäisi kelvata nämä todisteet, kun kyse on sinun kristinuskon Jumalasta?<< No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Milläs sitten erottaa jonkin yliluonnollisen tahon aiheuttaman muutoksen pelkän uskon aiheuttamasta muutoksesta?
-Jos tismalleen samat todisteet eivät kelpaa sinulle muiden jumalista, niin miksi muille pitäisi kelvata nämä todisteet, kun kyse on sinun kristinuskon Jumalasta? >>
En unohtanut vastata. En pitänyt tarpeellisena vastata. Miksi minun olisi pitänyt vastata? En yleensäkään vastaa kaikkiin kysymyksiin, olivatpa ne sitten mitä tahansa ja mistä syystä tahansa esitetyt. Tässä tapauksessa pidin vastaamista turhana, koska hakkasit olkiukkoa: pidit minua uskovaisena, vaikka en ole. Olen ateisti.
Muutoksen vaikuttaja on usko Jumalaan ja Jeesukseen niiden kohdalla, jotka uskovat, mutta muiden kohdalla muutoksen syy on jokin muu. Jos et tätä ymmärrä ja tivaat minulta jotakin vastauksia typeriin kysymyksiisi, niin syy on sinun ymmärtämättömässä mielessäsi, ei minussa. Olet vain tyhmä. Ei muuta. Se on nähty. - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Miksi minun pitäisi muuttaa näkemykseni?"
Ei minkään takia. En vaatinut sinua muuttamaan näkemyksiäsi. Sen sijaan esitin yksinkertaisen kysymyksen: Etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?
"Olen ateisti. :)"
Pyydän anteeksi. Luulin että olit tämän viestin kirjoittaja ( https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034427/yliluonnollisesta-ei-ole-havaintoja#comment-109101717 ), joka viittaa ateisteihin "teillä ei ole" ja joka puhuu kritittyjen uskon järkkymättömyydestä ja seuraavassa viestissä sanoo itsellään olevan järkkymätön usko. Tuota on hankala tulkita muuksi kristityn kirjoittamaksi. Suosittelen että rekisteröisit nimimerkkisi tai ilmaisisit viestissäsi, että olet eri kirjoittaja kuin aikaisempi. Nyt saat syyttää sekaannuksesta itseäsi.
Mistä muuten sitten pidät uskon aiheuttamia muutoksia objektiivisena todisteena jos et Jumalasta? Muuten olettaisin, että pitäisit niitä objektoiviisina todisteina uskosta, mutta heti perään esität että niiden pitäminen uskosta kumpuavina asioina on toinen vaihtoehto.
"Sinä olet puolestasi vainoharhainen, kun sanot uskovaksi kristityksi ketä tahansa tänne kirjoittavaa"
Kyllä se vainoharha taitaa olla sinulla. Minä en näet ole sanonut yhtäkään tähän keskusteluun osallistunutta "uskovaksi kristityksi". Uskovaiseksi kyllä olen sanonut useita, ja kai kristityiksikin, mutta nimenomaan tuota termia en ole käyttänyt.
No voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
-Milläs sitten erottaa jonkin yliluonnollisen tahon aiheuttaman muutoksen pelkän uskon aiheuttamasta muutoksesta?
-Jos tismalleen samat todisteet eivät kelpaa sinulle muiden jumalista, niin miksi muille pitäisi kelvata nämä todisteet, kun kyse on sinun kristinuskon Jumalasta?<< kun kyse on sinun kristinuskon Jumalasta? >>
Olen ateisti niin kuin aiemmin kirjoitin. Etkö usko sanojani? :) Anonyymi kirjoitti:
<< kun kyse on sinun kristinuskon Jumalasta? >>
Olen ateisti niin kuin aiemmin kirjoitin. Etkö usko sanojani? :)” "Mistä muuten sitten pidät uskon aiheuttamia muutoksia objektiivisena todisteena jos et Jumalasta? "
Täh?”
Pidät uskon aiheuttamaa muutoista objektiivisena todisteena. Puhut erikseen siitä, että muutoksia voi pitää myös pelkän uskon aiheuttamana asiana. Näin ollen ilmeisimmin tarkoitat, että uskon aiheuttama muutos on objektiivinen todiste jostain muusta, kuin pelkästä uskosta. Mistä uskon aiheuttama muutos on objektiivinen todiste? (Ilmeisesti kuitenkin ymmärsit kysymyksen, kun annoit alempana vastauksen. Tarkoitit siis, että se on todiste uskon vaikutuksesta, jota kukaan keskustelija ei ole kieltänyt).
” On kiistaton fakta, että monien uskoon tulleiden elämän tavat ja arvot ovat muuttuneet.”
Niin. Eihän tätä ole kukaan kiistänyt.
” Ne ovat ns. objektiivisia todisteita, koska myös ateisti voi todeta tämän muutoksen tapahtuneen.”
Aivan.
” Etkö ole tietoinen tästä?”
Olen.
Ei tässä keskustelussa kukaan ole kyseenalaistanut sitä, että usko aiheuttaa muutoksia. Tämän keskustelun aiheena on ollut se, onko yliluonnollisesta objektiivisia todisteita.
” Miksi minun olisi pitänyt vastata?”
Siksi että tavallisessa keskustelussa on tapana perustella väitteensä kun pyydetään.
” Muutoksen vaikuttaja on usko Jumalaan ja Jeesukseen niiden kohdalla, jotka uskovat, mutta muiden kohdalla muutoksen syy on jokin muu”
Niin, eli siis usko ei ole mielestäsi objektiivinen todiste muusta kuin itse uskosta.
” Jos et tätä ymmärrä”
Niin, tämä on ollut koko ajan minulle täysin selvä.
”Olen ateisti niin kuin aiemmin kirjoitin. Etkö usko sanojani? :)”
Kyllä epäilen kun tunnut asettavan kristinuskon Jumalan eri asemaan kuin kaikki muut Jumalat. Epäilykseni olisivat haihtuneet, mikäli olisit suoraan ja kiertelemättä vastannut kysymykseeni, että muiden uskontojen uskovaisten usko ei todista heidän jumalistaan sen enempää kuin kristittyjen usko. En ymmärrä mitä syytä ateistilla olisi kiemurrella tämän kysymyksen edessä.
Niin ja se on aika hankalaa tietää mitä kaikkea olet aikaisemmin kirjoittanut, kun en tiedä missä kohtaa vankkaa uskoaan vakuutellut kristitty poistui ja sinä tulit tilalle. Jos et ole valmis kirjoittamaan muuten kuin anonyyminä, niin sinun on turha valittaa jos sinut sekoitetaan toisiin anonyymeihin.
Ihan riippumatta siitä oletko ateisti vai, niin etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Lankesitpa aíka halpaan yleistykseen"
Ei Repe mihinkään yleistykseen syyllistynyt, vaan viittasi ihan yleiseen käytäntöön.
"jota et pysty perustelemaan erimieltä olevalle."
Luepa uudestaan kommentoimasi viesti. Siinä Repe esitti selväsanaisen perustelun: olemassaolemattomuudesta ei koskaan voi olla täysin varmoja todisteita eikä sitä edes tarvitse todistaa, vaan olemassa oleminen.
"Kuten näet, nämä väittelyt ovat tietenkin hauskoja, mutta eivät johda mihinkään."
Ei niin, kun uskovaisilla ei koskaan ole tarjota objektiivisia todisteita Jumalasta. Hankala siitä on edetä.
"eikä tule järkkymäänkään ikuisiin aikoihin."
Eli ilmeisesti et ole valmis muuttamaan kantaasi minkäänlaisten todisteiden edessä?Negatiivinen väitekin on väite ja se pitää todistaa aivan samoin, kuin te vaaditte omasta mielestänne olemattoman todistamista. Kuten huomaatte, me vain olemme erimieltä, emmekä pysty vakuuttamaan, emmekä perustelemaan kantojamme järjellisesti toisillemme. Repekin jo turhautui vihdoin, kunnioitan siitä sinua, vaikkakin se tuli pahasti viiveellä.
Anonyymi kirjoitti:
Negatiivinen väitekin on väite ja se pitää todistaa aivan samoin, kuin te vaaditte omasta mielestänne olemattoman todistamista. Kuten huomaatte, me vain olemme erimieltä, emmekä pysty vakuuttamaan, emmekä perustelemaan kantojamme järjellisesti toisillemme. Repekin jo turhautui vihdoin, kunnioitan siitä sinua, vaikkakin se tuli pahasti viiveellä.
"Negatiivinen väitekin on väite ja se pitää todistaa aivan samoin, kuin te vaaditte omasta mielestänne olemattoman todistamista. "
Jos joku väittää voittaneensa lotossa 10 miljoonaa ja sinä et usko häntä, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai sillä, joka väittää voittaneensa?
"Kuten huomaatte, me vain olemme erimieltä, emmekä pysty vakuuttamaan, emmekä perustelemaan kantojamme järjellisesti toisillemme"
Minä pystyn perustelmaan järjellisesti kantani: jos jostain asiasta ei ole objektiivisia todisteita tai edes testattavaa hypoteesia, on perusteltu kanta olla uskomatta siihen. Koska sitä tukevaa objektiivista ei ole ja koska subjektiivisella näytöllä ei ole mitään todistearvoa, koska sillä voi "todistaa" mitä tahansa. Nuo ovat perusteluni. Sinulla sen sijaan on tarjota pelkkää sokeaa uskoa.
Ja kyllä sinä pystyt vakuuttamaan minut. Sen kun vaan isket pöytään objektiiviset todisteet Jumalasta. Ei se sen vaikeampaa ole (ellei sitten ole niin, että jumalastasi ei ole mitään objektiivista näyttööä). Minun ateismini on johtopäätös todisteiden puutteesta ja olen valmis muuttamaan sitä objektiivisten todisteiden edessä. Entä sinä? Oletko sinä valmis muuttamaan kantaasi minkäänlaisten todisteiden edessä?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Negatiivinen väitekin on väite ja se pitää todistaa aivan samoin, kuin te vaaditte omasta mielestänne olemattoman todistamista. "
Jos joku väittää voittaneensa lotossa 10 miljoonaa ja sinä et usko häntä, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai sillä, joka väittää voittaneensa?
"Kuten huomaatte, me vain olemme erimieltä, emmekä pysty vakuuttamaan, emmekä perustelemaan kantojamme järjellisesti toisillemme"
Minä pystyn perustelmaan järjellisesti kantani: jos jostain asiasta ei ole objektiivisia todisteita tai edes testattavaa hypoteesia, on perusteltu kanta olla uskomatta siihen. Koska sitä tukevaa objektiivista ei ole ja koska subjektiivisella näytöllä ei ole mitään todistearvoa, koska sillä voi "todistaa" mitä tahansa. Nuo ovat perusteluni. Sinulla sen sijaan on tarjota pelkkää sokeaa uskoa.
Ja kyllä sinä pystyt vakuuttamaan minut. Sen kun vaan isket pöytään objektiiviset todisteet Jumalasta. Ei se sen vaikeampaa ole (ellei sitten ole niin, että jumalastasi ei ole mitään objektiivista näyttööä). Minun ateismini on johtopäätös todisteiden puutteesta ja olen valmis muuttamaan sitä objektiivisten todisteiden edessä. Entä sinä? Oletko sinä valmis muuttamaan kantaasi minkäänlaisten todisteiden edessä?Olen saanut syntini anteeksi. Se on objektiivinen todiste Jumalasta. Millä kumoat sen?
- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” "Mistä muuten sitten pidät uskon aiheuttamia muutoksia objektiivisena todisteena jos et Jumalasta? "
Täh?”
Pidät uskon aiheuttamaa muutoista objektiivisena todisteena. Puhut erikseen siitä, että muutoksia voi pitää myös pelkän uskon aiheuttamana asiana. Näin ollen ilmeisimmin tarkoitat, että uskon aiheuttama muutos on objektiivinen todiste jostain muusta, kuin pelkästä uskosta. Mistä uskon aiheuttama muutos on objektiivinen todiste? (Ilmeisesti kuitenkin ymmärsit kysymyksen, kun annoit alempana vastauksen. Tarkoitit siis, että se on todiste uskon vaikutuksesta, jota kukaan keskustelija ei ole kieltänyt).
” On kiistaton fakta, että monien uskoon tulleiden elämän tavat ja arvot ovat muuttuneet.”
Niin. Eihän tätä ole kukaan kiistänyt.
” Ne ovat ns. objektiivisia todisteita, koska myös ateisti voi todeta tämän muutoksen tapahtuneen.”
Aivan.
” Etkö ole tietoinen tästä?”
Olen.
Ei tässä keskustelussa kukaan ole kyseenalaistanut sitä, että usko aiheuttaa muutoksia. Tämän keskustelun aiheena on ollut se, onko yliluonnollisesta objektiivisia todisteita.
” Miksi minun olisi pitänyt vastata?”
Siksi että tavallisessa keskustelussa on tapana perustella väitteensä kun pyydetään.
” Muutoksen vaikuttaja on usko Jumalaan ja Jeesukseen niiden kohdalla, jotka uskovat, mutta muiden kohdalla muutoksen syy on jokin muu”
Niin, eli siis usko ei ole mielestäsi objektiivinen todiste muusta kuin itse uskosta.
” Jos et tätä ymmärrä”
Niin, tämä on ollut koko ajan minulle täysin selvä.
”Olen ateisti niin kuin aiemmin kirjoitin. Etkö usko sanojani? :)”
Kyllä epäilen kun tunnut asettavan kristinuskon Jumalan eri asemaan kuin kaikki muut Jumalat. Epäilykseni olisivat haihtuneet, mikäli olisit suoraan ja kiertelemättä vastannut kysymykseeni, että muiden uskontojen uskovaisten usko ei todista heidän jumalistaan sen enempää kuin kristittyjen usko. En ymmärrä mitä syytä ateistilla olisi kiemurrella tämän kysymyksen edessä.
Niin ja se on aika hankalaa tietää mitä kaikkea olet aikaisemmin kirjoittanut, kun en tiedä missä kohtaa vankkaa uskoaan vakuutellut kristitty poistui ja sinä tulit tilalle. Jos et ole valmis kirjoittamaan muuten kuin anonyyminä, niin sinun on turha valittaa jos sinut sekoitetaan toisiin anonyymeihin.
Ihan riippumatta siitä oletko ateisti vai, niin etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?En minä aseta kristinuskon Jumalaa muulla tavalla eri asemaan kuin mikä luonnollista ja järkevää on: eihän se ole sama jumaluus kuin muiden uskontojen jumalat, joten totta kai se pitää asettaa eri asemaan muiden kanssa, ja jos ei niin tee, niin sitten on täysi idiootti.
kristinuskon Jumala on siis aivan eri asia kuin esimerkiksi pastasiivilä päässään kulkevan pastafarin palvoma Lentävä Spagettihirviö. Eivät nämä ole "samalla viivalla" tai edes samassa kategoriassa muuten kuin "uskon" kautta: ne ovat fiktiota molemmat. Tätä ei kukaan varmasti tiedä, mutta näin siis uskotaan. Voihan se nimittäin olla mahdollista, että Lentävä Spagettihirviö on saanut salatulla tavalla häneen uskovat kirjoittamaan ja todistamaan hänestä, vaikka nämä pitävät sitä parodiana, eivätkä oikeasti uskokaan... :)
Olen tietenkin valmis muuttamaan näkemykseni, jos hyviä perusteluja ja todisteita (näyttöä) löytyy. Nyt ei ole sellaista esitetty, joten jatkan ateistina niin kuin tähän asti olen elämäni aikana tehnyt. Kukaan ei ole saanut koskaan minua vakuutetuksi yliluonnollisesta. Siksi myös avaukseni kirjotin. Tiesitkö edes sitä, että olen avausviestin kirjoittaja? Tuskinpa vain, kun olet niin saatanan tyhmä ja luulosairas vielä kaupan päälle, vaikka ei tässä kauppaa tehdä; kunhan vain ilmaiseksi vittuillaan. :)
Sinä olet molopää. - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” "Mistä muuten sitten pidät uskon aiheuttamia muutoksia objektiivisena todisteena jos et Jumalasta? "
Täh?”
Pidät uskon aiheuttamaa muutoista objektiivisena todisteena. Puhut erikseen siitä, että muutoksia voi pitää myös pelkän uskon aiheuttamana asiana. Näin ollen ilmeisimmin tarkoitat, että uskon aiheuttama muutos on objektiivinen todiste jostain muusta, kuin pelkästä uskosta. Mistä uskon aiheuttama muutos on objektiivinen todiste? (Ilmeisesti kuitenkin ymmärsit kysymyksen, kun annoit alempana vastauksen. Tarkoitit siis, että se on todiste uskon vaikutuksesta, jota kukaan keskustelija ei ole kieltänyt).
” On kiistaton fakta, että monien uskoon tulleiden elämän tavat ja arvot ovat muuttuneet.”
Niin. Eihän tätä ole kukaan kiistänyt.
” Ne ovat ns. objektiivisia todisteita, koska myös ateisti voi todeta tämän muutoksen tapahtuneen.”
Aivan.
” Etkö ole tietoinen tästä?”
Olen.
Ei tässä keskustelussa kukaan ole kyseenalaistanut sitä, että usko aiheuttaa muutoksia. Tämän keskustelun aiheena on ollut se, onko yliluonnollisesta objektiivisia todisteita.
” Miksi minun olisi pitänyt vastata?”
Siksi että tavallisessa keskustelussa on tapana perustella väitteensä kun pyydetään.
” Muutoksen vaikuttaja on usko Jumalaan ja Jeesukseen niiden kohdalla, jotka uskovat, mutta muiden kohdalla muutoksen syy on jokin muu”
Niin, eli siis usko ei ole mielestäsi objektiivinen todiste muusta kuin itse uskosta.
” Jos et tätä ymmärrä”
Niin, tämä on ollut koko ajan minulle täysin selvä.
”Olen ateisti niin kuin aiemmin kirjoitin. Etkö usko sanojani? :)”
Kyllä epäilen kun tunnut asettavan kristinuskon Jumalan eri asemaan kuin kaikki muut Jumalat. Epäilykseni olisivat haihtuneet, mikäli olisit suoraan ja kiertelemättä vastannut kysymykseeni, että muiden uskontojen uskovaisten usko ei todista heidän jumalistaan sen enempää kuin kristittyjen usko. En ymmärrä mitä syytä ateistilla olisi kiemurrella tämän kysymyksen edessä.
Niin ja se on aika hankalaa tietää mitä kaikkea olet aikaisemmin kirjoittanut, kun en tiedä missä kohtaa vankkaa uskoaan vakuutellut kristitty poistui ja sinä tulit tilalle. Jos et ole valmis kirjoittamaan muuten kuin anonyyminä, niin sinun on turha valittaa jos sinut sekoitetaan toisiin anonyymeihin.
Ihan riippumatta siitä oletko ateisti vai, niin etkö ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi minkäänlaisten todisteiden edessä?On typerää kirjoittaa nimimerkillä. Älykäs ihminen kirjoittaa vain Anonyymina. Minä olen sellainen älykäs ihminen, mutta sinä olet älykääpiö.
t.avaaja
Minut tunnetaan myös nimimerkillä heh ! Anonyymi kirjoitti:
Olen saanut syntini anteeksi. Se on objektiivinen todiste Jumalasta. Millä kumoat sen?
"Olen saanut syntini anteeksi. Se on objektiivinen todiste Jumalasta. Millä kumoat sen?"
En millään: perusteettomia väitteitä ei tarvitse kumota. Ne voi vaan ohittaa perustelematta. Miten tarkistat tai osoitat saaneesi syntisi anteeksi? Vai onko kyseessä pelkkä sokea usko?
Onko mielestäsi se, että muslimi pitää Koraania täysin ainutlaatuisena kirjana, jonka kirjoittaminen on mahdotonta muille kuin Allahille, objektiivinen todiste Allahista?Anonyymi kirjoitti:
En minä aseta kristinuskon Jumalaa muulla tavalla eri asemaan kuin mikä luonnollista ja järkevää on: eihän se ole sama jumaluus kuin muiden uskontojen jumalat, joten totta kai se pitää asettaa eri asemaan muiden kanssa, ja jos ei niin tee, niin sitten on täysi idiootti.
kristinuskon Jumala on siis aivan eri asia kuin esimerkiksi pastasiivilä päässään kulkevan pastafarin palvoma Lentävä Spagettihirviö. Eivät nämä ole "samalla viivalla" tai edes samassa kategoriassa muuten kuin "uskon" kautta: ne ovat fiktiota molemmat. Tätä ei kukaan varmasti tiedä, mutta näin siis uskotaan. Voihan se nimittäin olla mahdollista, että Lentävä Spagettihirviö on saanut salatulla tavalla häneen uskovat kirjoittamaan ja todistamaan hänestä, vaikka nämä pitävät sitä parodiana, eivätkä oikeasti uskokaan... :)
Olen tietenkin valmis muuttamaan näkemykseni, jos hyviä perusteluja ja todisteita (näyttöä) löytyy. Nyt ei ole sellaista esitetty, joten jatkan ateistina niin kuin tähän asti olen elämäni aikana tehnyt. Kukaan ei ole saanut koskaan minua vakuutetuksi yliluonnollisesta. Siksi myös avaukseni kirjotin. Tiesitkö edes sitä, että olen avausviestin kirjoittaja? Tuskinpa vain, kun olet niin saatanan tyhmä ja luulosairas vielä kaupan päälle, vaikka ei tässä kauppaa tehdä; kunhan vain ilmaiseksi vittuillaan. :)
Sinä olet molopää.kristinuskon Jumala on siis aivan eri asia kuin esimerkiksi pastasiivilä päässään kulkevan pastafarin palvoma Lentävä Spagettihirviö. Eivät nämä ole "samalla viivalla" tai edes samassa kategoriassa muuten kuin "uskon" kautta: ne ovat fiktiota molemmat.”
No mutta onko Jumala eri asia kuin vaikka hindujumalat? Tai Allah (mikäli hänet laskee eri jumalaksi kuin Jumala, niin kuin monet tekevät)? Oletko sitä mieltä, että muiden uskontojen uskovaisten usko ei todista heidän jumalistaan sen enempää kuin kristittyjen usko?
”Tätä ei kukaan varmasti tiedä, mutta näin siis uskotaan. Voihan se nimittäin olla mahdollista, että Lentävä Spagettihirviö on saanut salatulla tavalla häneen uskovat kirjoittamaan ja todistamaan hänestä, vaikka nämä pitävät sitä parodiana, eivätkä oikeasti uskokaan... :)”
Aivan, tuo juuri osoittaa, että olemattomuuden todistaminen on monesti aivan mahdotonta. Aina voi keksiä ”mutta entä jos”-selityksen. Siksi todistustaakka on positiivisen väitteen esittäjällä.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Negatiivinen väitekin on väite ja se pitää todistaa aivan samoin, kuin te vaaditte omasta mielestänne olemattoman todistamista. "
Jos joku väittää voittaneensa lotossa 10 miljoonaa ja sinä et usko häntä, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai sillä, joka väittää voittaneensa?
"Kuten huomaatte, me vain olemme erimieltä, emmekä pysty vakuuttamaan, emmekä perustelemaan kantojamme järjellisesti toisillemme"
Minä pystyn perustelmaan järjellisesti kantani: jos jostain asiasta ei ole objektiivisia todisteita tai edes testattavaa hypoteesia, on perusteltu kanta olla uskomatta siihen. Koska sitä tukevaa objektiivista ei ole ja koska subjektiivisella näytöllä ei ole mitään todistearvoa, koska sillä voi "todistaa" mitä tahansa. Nuo ovat perusteluni. Sinulla sen sijaan on tarjota pelkkää sokeaa uskoa.
Ja kyllä sinä pystyt vakuuttamaan minut. Sen kun vaan isket pöytään objektiiviset todisteet Jumalasta. Ei se sen vaikeampaa ole (ellei sitten ole niin, että jumalastasi ei ole mitään objektiivista näyttööä). Minun ateismini on johtopäätös todisteiden puutteesta ja olen valmis muuttamaan sitä objektiivisten todisteiden edessä. Entä sinä? Oletko sinä valmis muuttamaan kantaasi minkäänlaisten todisteiden edessä?Jos joku väittää, ettei hän ole voittanut 10 miljoonaa lotossa ja sinä et uskot, ettei hän ole voittanut, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai hänellä, joka väittää, ettei ole voittanut? Iske pöytään objektiivinen todistus varmasta uskomuksestasi. Tietenkään minä en muuta varmaa tietoani Taivaan Isäni olemassa olosta, koska tiedän sen varmasti. Tiedän myös, että sinä et tiedä varmasti onko Jumala olemassa, vaikka vaadit objektiivisia todisteitasi periaatteellisella jääräpäisyydellä.
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku väittää, ettei hän ole voittanut 10 miljoonaa lotossa ja sinä et uskot, ettei hän ole voittanut, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai hänellä, joka väittää, ettei ole voittanut? Iske pöytään objektiivinen todistus varmasta uskomuksestasi. Tietenkään minä en muuta varmaa tietoani Taivaan Isäni olemassa olosta, koska tiedän sen varmasti. Tiedän myös, että sinä et tiedä varmasti onko Jumala olemassa, vaikka vaadit objektiivisia todisteitasi periaatteellisella jääräpäisyydellä.
"Jos joku väittää, ettei hän ole voittanut 10 miljoonaa lotossa ja sinä et uskot, ettei hän ole voittanut, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai hänellä, joka väittää, ettei ole voittanut?"
Minulla tietenkin. Minähän olisin tuossa tapauksessa se, joka uskoo että hän voitti. Sanapelit kaksoiskielloilla eivät muuta asiaa.
" Iske pöytään objektiivinen todistus varmasta uskomuksestasi."
Ilmeisesti et halunnut jotain tiettyä uskomusta, vaan esimerkin jostain tuollaisesta. Korjaa jos olen väärässä. Oletan myös että tarkoitat todistuksella todistetta. Korjaa taas, jos olen väärässä.
Otetaan esimerkiksi uskomus, että yksisoluinen elämänmuoto voi muuttua monisoluiseksi. Tästä on objektiivinen todiste tutkimuksessa, jossa havainnoitiin sitä miten yksisoluinen elämänmuoto muuttui monisoluiseksi (juttu sisältää linkin alkuperäiseen tutkimukseen): https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034427/yliluonnollisesta-ei-ole-havaintoja#comment-109167018
Tuo on siis objektiivisesti varmasta uskomuksestani.
Kas näin helppoa se on lyödä objektiivinen todiste pöytään, jos siis sellainen on olemassa.
"Tietenkään minä en muuta varmaa tietoani Taivaan Isäni olemassa olosta, koska tiedän sen varmasti. "
Et siis ole valmis muuttamaan kantaasi minkäänlaisten todisteiden edessä. Minä puolestani olen valmis siihen. Miten muuten olet varmistanut tietosi paikkansapitävyyden? Vai tarkoitatko että uskot sokeasti sen olevan varmaa tietoa?
"Tiedän myös, että sinä et tiedä varmasti onko Jumala olemassa"
Aivan, minä vain uskon, ettei jumalia ole olemassa. Varmuudella en voi sitä tietää, mutta kuten jo totesin, objektiivisten todisteiden puute on perusteltu syy olla uskomatta asiaan. Olen valmis muuttamaan kantaani, heti kun siitä todisteita löytyy.
"vaikka vaadit objektiivisia todisteitasi periaatteellisella jääräpäisyydellä."
Niin, se on aivan normaalia pyytää todisteita, kun joku esittää väitteen, johon toinen osapuoli ei usko. Hämmästyttävää miten monelle tähän keskusteluun osallistuneella uskovaiselle tämä tuntuu olevan aivan uusi.
Lisäksi tuo yksinkertaisen asiallisen kysymyksen pakoilu tekee sivullisille lukijoille erittäin hyvin selväksi, että "vankkumaton" usko ei oikeasti kestä pohdintaa. Jos usko on vankka, miksi sitten on niin ylivoimaisen vaikeaa todeta suoraaj ja kiertelemättä "Jumalasta ei ole olemassa ensimmäistäkään objektiiviista todistetta".
Kummallista. Esitit minulle muunnoksen kysymyksestäni, mutta et vastannut minun kysymykseeni. Miksi odotat minulta vastausta, jos et ole itse valmis vastaamaan? Vastaisitko nyt kiertelemättä kysymykseeni:
Jos joku väittää voittaneensa lotossa 10 miljoonaa ja sinä et usko häntä, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai sillä, joka väittää voittaneensa?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Olen saanut syntini anteeksi. Se on objektiivinen todiste Jumalasta. Millä kumoat sen?"
En millään: perusteettomia väitteitä ei tarvitse kumota. Ne voi vaan ohittaa perustelematta. Miten tarkistat tai osoitat saaneesi syntisi anteeksi? Vai onko kyseessä pelkkä sokea usko?
Onko mielestäsi se, että muslimi pitää Koraania täysin ainutlaatuisena kirjana, jonka kirjoittaminen on mahdotonta muille kuin Allahille, objektiivinen todiste Allahista?Uskonnolliset tekstit eivät tietenkään ole mikään objektiivinen todiste niin kuin eivät uskovien todistukset ja kokemukset. Se kuitenkin erottaa muslimit kristityistä, että kristityt ovat saaneet syntinsä anteeksi ja muslimit eivät. Toki eroja löytyy myös "pyhinä pidetyistä" teksteistä ja Raamatun eduksi. Se kun ei ole väärennettyä ja muokattua juutalaisuutta ja kristinuskoa, mutta Koraani ja Mohammedin puheet ovat: se tiedetään.
- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
kristinuskon Jumala on siis aivan eri asia kuin esimerkiksi pastasiivilä päässään kulkevan pastafarin palvoma Lentävä Spagettihirviö. Eivät nämä ole "samalla viivalla" tai edes samassa kategoriassa muuten kuin "uskon" kautta: ne ovat fiktiota molemmat.”
No mutta onko Jumala eri asia kuin vaikka hindujumalat? Tai Allah (mikäli hänet laskee eri jumalaksi kuin Jumala, niin kuin monet tekevät)? Oletko sitä mieltä, että muiden uskontojen uskovaisten usko ei todista heidän jumalistaan sen enempää kuin kristittyjen usko?
”Tätä ei kukaan varmasti tiedä, mutta näin siis uskotaan. Voihan se nimittäin olla mahdollista, että Lentävä Spagettihirviö on saanut salatulla tavalla häneen uskovat kirjoittamaan ja todistamaan hänestä, vaikka nämä pitävät sitä parodiana, eivätkä oikeasti uskokaan... :)”
Aivan, tuo juuri osoittaa, että olemattomuuden todistaminen on monesti aivan mahdotonta. Aina voi keksiä ”mutta entä jos”-selityksen. Siksi todistustaakka on positiivisen väitteen esittäjällä.<< No mutta onko Jumala eri asia kuin vaikka hindujumalat? Tai Allah >>
Tietenkin on eri asia. Vähänpä sinä uskontoja tunnet... Anonyymi kirjoitti:
Uskonnolliset tekstit eivät tietenkään ole mikään objektiivinen todiste niin kuin eivät uskovien todistukset ja kokemukset. Se kuitenkin erottaa muslimit kristityistä, että kristityt ovat saaneet syntinsä anteeksi ja muslimit eivät. Toki eroja löytyy myös "pyhinä pidetyistä" teksteistä ja Raamatun eduksi. Se kun ei ole väärennettyä ja muokattua juutalaisuutta ja kristinuskoa, mutta Koraani ja Mohammedin puheet ovat: se tiedetään.
”Uskonnolliset tekstit eivät tietenkään ole mikään objektiivinen todiste niin kuin eivät uskovien todistukset ja kokemukset.”
Miksi sitten tarjoat kokemustasi siitä, että olet saanut syntisi anteeksi, objektiivisena todisteena? Se on kokemus, joka perustuu uskonnolliseen tekstiin. Perustelet uskomustasi, että Jeesus on Jumalan poika, joka antaa synnit anteeksi, sillä että uskot saaneesi syntisi anteeksi. Kysyin jo aiemmin, että miten kykenet tarkistamaan tai osoittamaan todeksi, että oletko saanut syntisi anteeksi? Vai onko kyseessä vain sokea usko?
”Se kuitenkin erottaa muslimit kristityistä, että kristityt ovat saaneet syntinsä anteeksi ja muslimit eivät.”
Ei, vaan kristityt uskovat saaneensa syntinsä anteeksi. Aivan samalla lailla kuin muslimit uskovat että vain Allah on voinut kirjoittaa koraanin.
”Toki eroja löytyy myös "pyhinä pidetyistä" teksteistä ja Raamatun eduksi. Se kun ei ole väärennettyä ja muokattua juutalaisuutta ja kristinuskoa, mutta Koraani ja Mohammedin puheet ovat: se tiedetään.”
Kyllä Uusi Testamentti nimenomaan on muokattua juutalaisuutta. Esim. juutalaiset pitävät messiasta maallisena hallitsija, eikä minään kristinuskon taivasten valtakunnan kuninkaana, joka vapahtaa synnit. Vanha testamentti taas on monelta osin, etenkin 1. Moos. alkupuolen osalta, muunnos vanhemmasta Lähi-Idän tarustosta. Se tiedetään.Anonyymi kirjoitti:
<< No mutta onko Jumala eri asia kuin vaikka hindujumalat? Tai Allah >>
Tietenkin on eri asia. Vähänpä sinä uskontoja tunnet...” Tietenkin on eri asia. Vähänpä sinä uskontoja tunnet...”
Huomasitko miten tuo lainaamasi kohta jatkui: ”Oletko sitä mieltä, että muiden uskontojen uskovaisten usko ei todista heidän jumalistaan sen enempää kuin kristittyjen usko?”
Suosittelen lukemaan koko viestin (ja sitä edeltäneen keskustelun) ennen kuin kommentoit. Jos olisit vaivautunut tekemään näin, olisit huomannut, että kysymys oli siitä, voiko hindujumaliin tai Allahiin soveltaa samaa periaatetta, kuin mitä toinen keskustelija sovelsi kristinuskon Jumalaa. Eli että onko myös muihin jumaliin uskovien usko todiste uskon kohteista.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Jos joku väittää, ettei hän ole voittanut 10 miljoonaa lotossa ja sinä et uskot, ettei hän ole voittanut, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai hänellä, joka väittää, ettei ole voittanut?"
Minulla tietenkin. Minähän olisin tuossa tapauksessa se, joka uskoo että hän voitti. Sanapelit kaksoiskielloilla eivät muuta asiaa.
" Iske pöytään objektiivinen todistus varmasta uskomuksestasi."
Ilmeisesti et halunnut jotain tiettyä uskomusta, vaan esimerkin jostain tuollaisesta. Korjaa jos olen väärässä. Oletan myös että tarkoitat todistuksella todistetta. Korjaa taas, jos olen väärässä.
Otetaan esimerkiksi uskomus, että yksisoluinen elämänmuoto voi muuttua monisoluiseksi. Tästä on objektiivinen todiste tutkimuksessa, jossa havainnoitiin sitä miten yksisoluinen elämänmuoto muuttui monisoluiseksi (juttu sisältää linkin alkuperäiseen tutkimukseen): https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034427/yliluonnollisesta-ei-ole-havaintoja#comment-109167018
Tuo on siis objektiivisesti varmasta uskomuksestani.
Kas näin helppoa se on lyödä objektiivinen todiste pöytään, jos siis sellainen on olemassa.
"Tietenkään minä en muuta varmaa tietoani Taivaan Isäni olemassa olosta, koska tiedän sen varmasti. "
Et siis ole valmis muuttamaan kantaasi minkäänlaisten todisteiden edessä. Minä puolestani olen valmis siihen. Miten muuten olet varmistanut tietosi paikkansapitävyyden? Vai tarkoitatko että uskot sokeasti sen olevan varmaa tietoa?
"Tiedän myös, että sinä et tiedä varmasti onko Jumala olemassa"
Aivan, minä vain uskon, ettei jumalia ole olemassa. Varmuudella en voi sitä tietää, mutta kuten jo totesin, objektiivisten todisteiden puute on perusteltu syy olla uskomatta asiaan. Olen valmis muuttamaan kantaani, heti kun siitä todisteita löytyy.
"vaikka vaadit objektiivisia todisteitasi periaatteellisella jääräpäisyydellä."
Niin, se on aivan normaalia pyytää todisteita, kun joku esittää väitteen, johon toinen osapuoli ei usko. Hämmästyttävää miten monelle tähän keskusteluun osallistuneella uskovaiselle tämä tuntuu olevan aivan uusi.
Lisäksi tuo yksinkertaisen asiallisen kysymyksen pakoilu tekee sivullisille lukijoille erittäin hyvin selväksi, että "vankkumaton" usko ei oikeasti kestä pohdintaa. Jos usko on vankka, miksi sitten on niin ylivoimaisen vaikeaa todeta suoraaj ja kiertelemättä "Jumalasta ei ole olemassa ensimmäistäkään objektiiviista todistetta".
Kummallista. Esitit minulle muunnoksen kysymyksestäni, mutta et vastannut minun kysymykseeni. Miksi odotat minulta vastausta, jos et ole itse valmis vastaamaan? Vastaisitko nyt kiertelemättä kysymykseeni:
Jos joku väittää voittaneensa lotossa 10 miljoonaa ja sinä et usko häntä, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai sillä, joka väittää voittaneensa?Esitin täysin selvän kysynyksen. Sinun saivartelusi ja valikoiva asenteesi positiivisen ja negatiivisen väitteen todistus velvollisuudesta, kumoutui omaan illuusioosi ylivertaisesta älystäsi, jolla yrität opettaa jääräpäisesti viisaampiasi.
- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Tietenkin on eri asia. Vähänpä sinä uskontoja tunnet...”
Huomasitko miten tuo lainaamasi kohta jatkui: ”Oletko sitä mieltä, että muiden uskontojen uskovaisten usko ei todista heidän jumalistaan sen enempää kuin kristittyjen usko?”
Suosittelen lukemaan koko viestin (ja sitä edeltäneen keskustelun) ennen kuin kommentoit. Jos olisit vaivautunut tekemään näin, olisit huomannut, että kysymys oli siitä, voiko hindujumaliin tai Allahiin soveltaa samaa periaatetta, kuin mitä toinen keskustelija sovelsi kristinuskon Jumalaa. Eli että onko myös muihin jumaliin uskovien usko todiste uskon kohteista.Ei, vaan sinä et erota toisistaan Jumalaa, hindujen jumalia ja Allahia, joten et ole pätevä kommentoimaan tai kritisoimaan näistä yhtäkään. :)
- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Tietenkin on eri asia. Vähänpä sinä uskontoja tunnet...”
Huomasitko miten tuo lainaamasi kohta jatkui: ”Oletko sitä mieltä, että muiden uskontojen uskovaisten usko ei todista heidän jumalistaan sen enempää kuin kristittyjen usko?”
Suosittelen lukemaan koko viestin (ja sitä edeltäneen keskustelun) ennen kuin kommentoit. Jos olisit vaivautunut tekemään näin, olisit huomannut, että kysymys oli siitä, voiko hindujumaliin tai Allahiin soveltaa samaa periaatetta, kuin mitä toinen keskustelija sovelsi kristinuskon Jumalaa. Eli että onko myös muihin jumaliin uskovien usko todiste uskon kohteista.ihmisen usko ei todista muusta kuin uskosta, mutta voi joskus osua oikeaan. olet itse esimerkiksi omasta mielestäsi oikeassa, kun uskot, että jumaluuksia ei ole olemassa. jos olisit väärässä, niin silloin teistit olisivat oikeassa uskossaan. joku on siis oikeassa ja muut väärässä, mutta ei se usko mitään muuta todista kuin uskosta.
Anonyymi kirjoitti:
Esitin täysin selvän kysynyksen. Sinun saivartelusi ja valikoiva asenteesi positiivisen ja negatiivisen väitteen todistus velvollisuudesta, kumoutui omaan illuusioosi ylivertaisesta älystäsi, jolla yrität opettaa jääräpäisesti viisaampiasi.
"Esitin täysin selvän kysynyksen."
Ja esitin täysin selkeän ja yksiselitteisen vastauksen. Ja sen jälkeen perustelin sen lyhyesti parilla lauseella.
"Sinun saivartelusi"
Nyt taidat sekoittaa meidät keskenään. Muistatko, että se olit sinä, joka yritit saivarrella yrittämällä muuttaa positiivisen väitteen negatiiviseksi kaksoiskiellon avulla.
"ja valikoiva asenteesi positiivisen ja negatiivisen väitteen todistus velvollisuudesta"
Ei se ole valikoivaa, vaan täysin johdonmukaista: positiivisen väitteen esittäjällä todistustaakka, negatiivisen esittäjällä ei.
"kumoutui omaan illuusioosi ylivertaisesta älystäsi, jolla yrität opettaa jääräpäisesti viisaampiasi."
Mikä ihmeen illuusio yliuvertaisesta älystä? Minusta se, että käyttää ihan normaalia logiikkaa tavallisessa keskustelussa ei vaadi ylivertaista älyä. Suoran ja kiertelemättömän vastauksen antaminen ei vaadi ylivertaista älyä. Sen huomaaninen, että keskustelukumppani pakoilee kysymyksiä, ei vaadi ylivertaista älyä. Niin ja ottaen huomioon miten ylivoimaisia ihan tavallisella perusjärjelle perustuvat kysymykseni näyttävät olevan vastakeskustelijoille, niin eivät he kovin viisailta vaikuta.
Ja sinänhän minun motiiveillani ja luuloillani itsestäni ei ole mitään väliä sen kannalta, ovatko kirjoittamani väitteet päteviä vai ei. Nyt vain julistit että saivartelu on kumottu mutta et A: osoittanut mikä se saivartelu oli ja B: miten illuusioni kumosivat sen saivartelun.
Ja kun moitit minua minun vastauksestani, niin miten paljon kovemmin moitit itseasi siitä, että et ole lainkaan saanut vastattua minun esittämääni kysymykseeni:
Jos joku väittää voittaneensa lotossa 10 miljoonaa ja sinä et usko häntä, niin kummalla mielestäsi on todistustaakka, sinulla vai sillä, joka väittää voittaneensa?Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan sinä et erota toisistaan Jumalaa, hindujen jumalia ja Allahia, joten et ole pätevä kommentoimaan tai kritisoimaan näistä yhtäkään. :)
"Ei, vaan sinä et erota toisistaan Jumalaa, hindujen jumalia ja Allahia, joten et ole pätevä kommentoimaan tai kritisoimaan näistä yhtäkään. :)"
Itse asiassa en olen kommentoinut tai kritisoinut näitä jumalia, vaan kyselin heihin uskovien ihmisten uskon todistearvosta.
(oletan että seuraava vastaus oli samalta ihmiseltä)
"ihmisen usko ei todista muusta kuin uskosta"
No niin! Kiitos!
"mutta voi joskus osua oikeaan. "
Voihan se. Mutta sillä ei mitään tekemista sen kanssa, onko usko jumaliin todiste näistä jumalista.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Ei, vaan sinä et erota toisistaan Jumalaa, hindujen jumalia ja Allahia, joten et ole pätevä kommentoimaan tai kritisoimaan näistä yhtäkään. :)"
Itse asiassa en olen kommentoinut tai kritisoinut näitä jumalia, vaan kyselin heihin uskovien ihmisten uskon todistearvosta.
(oletan että seuraava vastaus oli samalta ihmiseltä)
"ihmisen usko ei todista muusta kuin uskosta"
No niin! Kiitos!
"mutta voi joskus osua oikeaan. "
Voihan se. Mutta sillä ei mitään tekemista sen kanssa, onko usko jumaliin todiste näistä jumalista.Eihän täällä kukaan muu ole väittänyt uskon olevan todiste jumalista kuin sinä. Vain sinä olet niin tyhmä, että sellaiseen argumenttiin turvaat.
Sen sijaan henkilökohtaiset kokemukset ovat objektiivisia todisteita, sillä mitä muutakaan ne voisivat olla? Ei se ihminen itse itselleen syntejä anteeksi anna: Jumala sen tekee! Ja miten mikään havainto voisi olla jotakin muuta kuin objektiivinen, koska kaikki tarkkailijat ovat subjekteja ja tekevät vain subjektiivisia havaintoja, jotka kelpaavat sitten objektiiviseksi todisteeksi, koska elämän muutos ja syntien anteeksisaaminen eivät selity subjektiivisilla syillä: tarvitaan ulkopuolinen tekijä saamaan se kaikki aikaan.
Jumala on jo aikoja sitten todistettu, eikä sitä tarvitse sen kummemmin enää todistaa. Jos Jumalaa ei olisi, niin ei olisi mitään muutakaan. Varma objektiivinen todiste sekin siis. Kaikki todistaa Jumalasta eikä mikään Häntä vastaan. Jopa sinä todistat Jumalasta, sillä mitä järkeä olisi vängätä olematonta vastaan? Vai vänkäävätkö ihmiset noin yleensäkin Hämähäkkimiestä ja Aku Ankkaa vastaan? Älä naurata, pelle. :) Anonyymi kirjoitti:
Eihän täällä kukaan muu ole väittänyt uskon olevan todiste jumalista kuin sinä. Vain sinä olet niin tyhmä, että sellaiseen argumenttiin turvaat.
Sen sijaan henkilökohtaiset kokemukset ovat objektiivisia todisteita, sillä mitä muutakaan ne voisivat olla? Ei se ihminen itse itselleen syntejä anteeksi anna: Jumala sen tekee! Ja miten mikään havainto voisi olla jotakin muuta kuin objektiivinen, koska kaikki tarkkailijat ovat subjekteja ja tekevät vain subjektiivisia havaintoja, jotka kelpaavat sitten objektiiviseksi todisteeksi, koska elämän muutos ja syntien anteeksisaaminen eivät selity subjektiivisilla syillä: tarvitaan ulkopuolinen tekijä saamaan se kaikki aikaan.
Jumala on jo aikoja sitten todistettu, eikä sitä tarvitse sen kummemmin enää todistaa. Jos Jumalaa ei olisi, niin ei olisi mitään muutakaan. Varma objektiivinen todiste sekin siis. Kaikki todistaa Jumalasta eikä mikään Häntä vastaan. Jopa sinä todistat Jumalasta, sillä mitä järkeä olisi vängätä olematonta vastaan? Vai vänkäävätkö ihmiset noin yleensäkin Hämähäkkimiestä ja Aku Ankkaa vastaan? Älä naurata, pelle. :)"Eihän täällä kukaan muu ole väittänyt uskon olevan todiste jumalista kuin sinä. Vain sinä olet niin tyhmä, että sellaiseen argumenttiin turvaat. "
Nyt sekoitat minut johonkin toiseen. Olen päin vastoin useassa viestissäni korostanut, että usko ei ole todiste uskon kohteen olemassaolosta. Olen kyllä useasti kysynyt, että jos kristittyjen usko on todiste Jumalasta, päteekö uskoon vetoaminen todisteena muihin uskontoihin.
"Sen sijaan henkilökohtaiset kokemukset ovat objektiivisia todisteita, sillä mitä muutakaan ne voisivat olla?"
Subjektiivisia todisteita.
"Ei se ihminen itse itselleen syntejä anteeksi anna: Jumala sen tekee!"
Syntien anteeksianto ja Jumala on uskomuksia. Perustelet uskomuksesi Jumalasta uskomuksella syntien anteeksiannosta. Vai onko sinulla uskosta riippumatonta keinoa tarkistaa onko synteja anteeksiannettu?
"Ja miten mikään havainto voisi olla jotakin muuta kuin objektiivinen, koska kaikki tarkkailijat ovat subjekteja ja tekevät vain subjektiivisia havaintoja, jotka kelpaavat sitten objektiiviseksi todisteeksi, koska elämän muutos ja syntien anteeksisaaminen eivät selity subjektiivisilla syillä: tarvitaan ulkopuolinen tekijä saamaan se kaikki aikaan."
Kummallista. Aluksi totesit perättömästi että olisin väittänyt uskon olevan todiste Jumalasta, ja sitten itse alat väittää uskon olevan todiste Jumalasta. Onko mielestäsi hindujen tai muslimien uskosta johtuva elämäntavan muutos objektiivinen todiste heidän jumaliensa olemassaolosta? Kyllä vai ei?
"Jumala on jo aikoja sitten todistettu, eikä sitä tarvitse sen kummemmin enää todistaa. "
No hienoa, sittenhän sinä voit varmasti kertoa, missä näihin todisteisiin pääsee tutustumaan? Minulta kun ne valitettavasti ovat menneet ohi.
" Jos Jumalaa ei olisi, niin ei olisi mitään muutakaan."
Miten niin? Heitit vain julistuksen perustelematta sitä lainkaan.
"Kaikki todistaa Jumalasta eikä mikään Häntä vastaan. "
No miten vaikkapa pöydälläni oleva kahvikuppi todistaa Jumalasta?
" Jopa sinä todistat Jumalasta, sillä mitä järkeä olisi vängätä olematonta vastaan?"
Miten niin? Taas heitit julistuksen perustelematta sitä lainkaan.
"Vai vänkäävätkö ihmiset noin yleensäkin Hämähäkkimiestä ja Aku Ankkaa vastaan?"
Eivät tietääkseni. Katsos kun kukaan ei taida väittää noita todellisiksi olennoiksi.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Eihän täällä kukaan muu ole väittänyt uskon olevan todiste jumalista kuin sinä. Vain sinä olet niin tyhmä, että sellaiseen argumenttiin turvaat. "
Nyt sekoitat minut johonkin toiseen. Olen päin vastoin useassa viestissäni korostanut, että usko ei ole todiste uskon kohteen olemassaolosta. Olen kyllä useasti kysynyt, että jos kristittyjen usko on todiste Jumalasta, päteekö uskoon vetoaminen todisteena muihin uskontoihin.
"Sen sijaan henkilökohtaiset kokemukset ovat objektiivisia todisteita, sillä mitä muutakaan ne voisivat olla?"
Subjektiivisia todisteita.
"Ei se ihminen itse itselleen syntejä anteeksi anna: Jumala sen tekee!"
Syntien anteeksianto ja Jumala on uskomuksia. Perustelet uskomuksesi Jumalasta uskomuksella syntien anteeksiannosta. Vai onko sinulla uskosta riippumatonta keinoa tarkistaa onko synteja anteeksiannettu?
"Ja miten mikään havainto voisi olla jotakin muuta kuin objektiivinen, koska kaikki tarkkailijat ovat subjekteja ja tekevät vain subjektiivisia havaintoja, jotka kelpaavat sitten objektiiviseksi todisteeksi, koska elämän muutos ja syntien anteeksisaaminen eivät selity subjektiivisilla syillä: tarvitaan ulkopuolinen tekijä saamaan se kaikki aikaan."
Kummallista. Aluksi totesit perättömästi että olisin väittänyt uskon olevan todiste Jumalasta, ja sitten itse alat väittää uskon olevan todiste Jumalasta. Onko mielestäsi hindujen tai muslimien uskosta johtuva elämäntavan muutos objektiivinen todiste heidän jumaliensa olemassaolosta? Kyllä vai ei?
"Jumala on jo aikoja sitten todistettu, eikä sitä tarvitse sen kummemmin enää todistaa. "
No hienoa, sittenhän sinä voit varmasti kertoa, missä näihin todisteisiin pääsee tutustumaan? Minulta kun ne valitettavasti ovat menneet ohi.
" Jos Jumalaa ei olisi, niin ei olisi mitään muutakaan."
Miten niin? Heitit vain julistuksen perustelematta sitä lainkaan.
"Kaikki todistaa Jumalasta eikä mikään Häntä vastaan. "
No miten vaikkapa pöydälläni oleva kahvikuppi todistaa Jumalasta?
" Jopa sinä todistat Jumalasta, sillä mitä järkeä olisi vängätä olematonta vastaan?"
Miten niin? Taas heitit julistuksen perustelematta sitä lainkaan.
"Vai vänkäävätkö ihmiset noin yleensäkin Hämähäkkimiestä ja Aku Ankkaa vastaan?"
Eivät tietääkseni. Katsos kun kukaan ei taida väittää noita todellisiksi olennoiksi.En ole havainnut muiden väittävän uskon olevan todiste muusta kuin uskosta.
Kaikki havainnot ovat subjektiivisia ja sen vuoksi myös objektiivisia, kun havaitaan vaikutuksen tulevan ihmisen ulkopuolelta eikä hänestä itsestään.
Nimeni on taivasten kirjoissa, joten se on objektiivinen tapa tarkistaa asia. Ja lukeehan se Raamatussakin, että olen Jumalan lapsi ja Kristuksen kanssaperillinen. Raamattukin on objektiivinen todiste. Kaikki minut tuntevat tietävät, että en ole itse itseäni muuttanut: Jumala muutti minut, kun tuli minuun henkenä asumaan.
Hindujen ja muslimien elämäntavan muutos ei ole todiste siitä, että heidän palvomansa jumalat olisivat todellisia. Nehän tiedetään fiktioksi (Allah on väärennös Raamatun Jumalasta ja alkujaan kuunjumala, jonka Mohammed muutti korkeimmaksi).
Höpsistä. Se, että jotakin on olemassa, on objektiivinen todiste Jumalasta ja luomisesta. Mikään muu ei tätä kaikkea selitä.
Kahvikuppisi todistaa Jumalasta näin: mistä sait sen? Mistä sen raaka-aineet ovat peräisin? Mistä ne ovat tulleet maapallolle? Jumala teki sen. :)
Kyllä sinä vänkäät Jumalaa vastaan ja olisit täysi idiootti, jos vänkäisit olematonta vastaan.
Ateistit väittävät Hämähäkkimiestä ja Aku Ankkaa todelliseksi, mutta eivät vänkää näitä vastaan: Jumalaa vastaan vänkäävät, koska tietävät, että Jumala on todellinen, mutta nuo muut eivät, joten niitä vastaan ei tarvitse vängätä ja voi huoletta sanoa niiden olevan todellisia, koska kukaan ei usko sellaisia väitteitä. Yli 2,4 miljardia uskoo Jumalaan. Ateisteja on ehkä parisataa koko maailmassa. Hah hah. :) Anonyymi kirjoitti:
En ole havainnut muiden väittävän uskon olevan todiste muusta kuin uskosta.
Kaikki havainnot ovat subjektiivisia ja sen vuoksi myös objektiivisia, kun havaitaan vaikutuksen tulevan ihmisen ulkopuolelta eikä hänestä itsestään.
Nimeni on taivasten kirjoissa, joten se on objektiivinen tapa tarkistaa asia. Ja lukeehan se Raamatussakin, että olen Jumalan lapsi ja Kristuksen kanssaperillinen. Raamattukin on objektiivinen todiste. Kaikki minut tuntevat tietävät, että en ole itse itseäni muuttanut: Jumala muutti minut, kun tuli minuun henkenä asumaan.
Hindujen ja muslimien elämäntavan muutos ei ole todiste siitä, että heidän palvomansa jumalat olisivat todellisia. Nehän tiedetään fiktioksi (Allah on väärennös Raamatun Jumalasta ja alkujaan kuunjumala, jonka Mohammed muutti korkeimmaksi).
Höpsistä. Se, että jotakin on olemassa, on objektiivinen todiste Jumalasta ja luomisesta. Mikään muu ei tätä kaikkea selitä.
Kahvikuppisi todistaa Jumalasta näin: mistä sait sen? Mistä sen raaka-aineet ovat peräisin? Mistä ne ovat tulleet maapallolle? Jumala teki sen. :)
Kyllä sinä vänkäät Jumalaa vastaan ja olisit täysi idiootti, jos vänkäisit olematonta vastaan.
Ateistit väittävät Hämähäkkimiestä ja Aku Ankkaa todelliseksi, mutta eivät vänkää näitä vastaan: Jumalaa vastaan vänkäävät, koska tietävät, että Jumala on todellinen, mutta nuo muut eivät, joten niitä vastaan ei tarvitse vängätä ja voi huoletta sanoa niiden olevan todellisia, koska kukaan ei usko sellaisia väitteitä. Yli 2,4 miljardia uskoo Jumalaan. Ateisteja on ehkä parisataa koko maailmassa. Hah hah. :)”En ole havainnut muiden väittävän uskon olevan todiste muusta kuin uskosta.”
Niin no, tarkalleen ottaen on väitetty, että uskon aiheuttama muutos on todiste Jumalasta.
”Kaikki havainnot ovat subjektiivisia ja sen vuoksi myös objektiivisia, kun havaitaan vaikutuksen tulevan ihmisen ulkopuolelta eikä hänestä itsestään.”
Mutta tässä oli puhe todisteista, eikä havainnoista.
”Nimeni on taivasten kirjoissa, joten se on objektiivinen tapa tarkistaa asia.”
Sepä hyvä. Missä taivasten kirjojen sisällön voi tarkistaa?
”Ja lukeehan se Raamatussakin, että olen Jumalan lapsi ja Kristuksen kanssaperillinen. Raamattukin on objektiivinen todiste.”
Mistä on se objektiivinen todiste? Tietenkin siitä, että siinä väitetään tuollaista, mutta tarkoitat varmaan jotain muuta.
”Kaikki minut tuntevat tietävät, että en ole itse itseäni muuttanut: Jumala muutti minut, kun tuli minuun henkenä asumaan.”
Ja miten voit tarkistaa, että juuri Jumala joka muutti sinut?
”Hindujen ja muslimien elämäntavan muutos ei ole todiste siitä, että heidän palvomansa jumalat olisivat todellisia. Nehän tiedetään fiktioksi (Allah on väärennös Raamatun Jumalasta ja alkujaan kuunjumala, jonka Mohammed muutti korkeimmaksi).”
Millä perusteella Allah tai hindujumalat tiedetään fiktioksi? Jos perusteena Allahin fiktionaalisuudelle on Koraanin syntyhistoria, niin samalla perusteella Raamatun Jumalakin on fiktiota: Toora, etenkin Mooseksen ensimmäinen kirja, on väärennös Lähi-Idän taruperinteestä ja Jahve on alkujaan tulivuorten jumala. Kristittyjen Uusi Testamentti väärentää juutalaisten maallisena kuninkaan toimivan messiaan henkisen taivasten valtakunnan kuninkaaksi, jolla ei ole maallista valtaa. UT myö smuuttaa juutalaisten tiukan monoteistisen Jumalan jonkinlaiseksi monoteismin ja polyteismin välimuodoksi.
”Höpsistä. Se, että jotakin on olemassa, on objektiivinen todiste Jumalasta ja luomisesta. Mikään muu ei tätä kaikkea selitä.”
No esimerkiksi hindujen Brahma selittää sen ihan tismalleen yhtä hyvin kuin Raamatun Jumala. Ja sitä paitsi se, että jotain ei osata selittää, ei ole todiste aukkojen jumalan olemassaolosta.
”Kahvikuppisi todistaa Jumalasta näin: mistä sait sen? Mistä sen raaka-aineet ovat peräisin? Mistä ne ovat tulleet maapallolle? Jumala teki sen. :)”
Varmaan olen saanut sen lahjaksi. Raaka-aineet ovat jostain päin Suomea (Kermansavi on valmistanut sen). Raaka-aineet ovat tulleet protoplanetaarisen kiekon muodostuessa Maaksi ja muuttuneet lopulta saveksi eroosion takia. Ennen Maahan päätymistä ne syntyivät tähtien ydinsynteesissä vedystä, joka syntyi alkuräjähdyksestä. Sitä mikä aiheutti alkuräjähdyksen, ei tiedetä, mutta tiedon puute ei todista kuin tiedon puutteesta. Mulle jäi epäselväksi, että missä kohtaa Jumalan puuttui peliin.
”Kyllä sinä vänkäät Jumalaa vastaan ja olisit täysi idiootti, jos vänkäisit olematonta vastaan.”
Eipä ole näkynyt jumalia, joita vastaan vängätä. Sen sijaan uskovaisten jumaliaan koskevia väitteitä vastaan kyllä vänkään.
Allah ja hindujumalat ovat ilmeisesti logiikallasi todellisia, koska ethän sinä olematonta vastaan vänkäisi.
”Ateistit väittävät Hämähäkkimiestä ja Aku Ankkaa todelliseksi”
En ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän noin.
”mutta eivät vänkää näitä vastaan”
Se johtuu siitä, että kukaan ei väitä todellisiksi
”Jumalaa vastaan vänkäävät, koska tietävät, että Jumala on todellinen, mutta nuo muut eivät”
Okei, sinä siis vänkäät hindujumalia ja Allahia vastaan siksi, että tiedät ne todellisiksi?
Väitit, että Jumala on todistettu jo ajat sitten. Minua kiinnostaisi edelleen tietää, että missä näihin todisteisiin pääsee tutustumaan? Minulta kun ne valitettavasti ovat menneet ohi.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
”En ole havainnut muiden väittävän uskon olevan todiste muusta kuin uskosta.”

Väitit, että Jumala on todistettu jo ajat sitten. Minua kiinnostaisi edelleen tietää, että missä näihin todisteisiin pääsee tutustumaan? Minulta kun ne valitettavasti ovat menneet ohi.Lue Raamattua ja uskovia ihmisiä. Se kaikki todistaa Jumalasta objektiivisella tavalla.

Väitit, että Jumala on todistettu jo ajat sitten. Minua kiinnostaisi edelleen tietää, että missä näihin todisteisiin pääsee tutustumaan? Minulta kun ne valitettavasti ovat menneet ohi."Niin no, tarkalleen ottaen on väitetty, että uskon aiheuttama muutos on todiste Jumalasta."
Valehtelit. Olet siis valehtelija. Anonyymi kirjoitti:
Lue Raamattua ja uskovia ihmisiä. Se kaikki todistaa Jumalasta objektiivisella tavalla.
"Lue Raamattua ja uskovia ihmisiä. Se kaikki todistaa Jumalasta objektiivisella tavalla"
Olen lukenut Raamatun useampaan kertaan. Minulta on kokonaan mennyt ohi kohta, jossa annetaan objektiivinen todiste Jumalasta. Samaten yksikään uskovainen ei ole sellaista kyennyt tarjoamaan, vaikka useasti (tässäkin keskustelussa) olen kysynyt.
Voihan nyt sentään: unohdit vastata kysymyksiin:
Vänkäätkö hindujumalia ja Allahia vastaan siksi, että tiedät ne todellisiksi?
Väitit, että Jumala on todistettu jo ajat sitten. Minua kiinnostaisi edelleen tietää, että missä näihin todisteisiin pääsee tutustumaan? Minulta kun ne valitettavasti ovat menneet ohi.
Missä taivasten kirjojen sisällön voi tarkistaa?
Niin ja sinulla ei ilmeisesti ollut kertoa, että missä vaiheessa Jumala puuttui kahvikuppini syntyyn, eli väitteesi "kaikki todistaa Jumalasta" ei siis päde, kun kerran esim. kahvikuppini ei todista hänestä.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Lue Raamattua ja uskovia ihmisiä. Se kaikki todistaa Jumalasta objektiivisella tavalla"
Olen lukenut Raamatun useampaan kertaan. Minulta on kokonaan mennyt ohi kohta, jossa annetaan objektiivinen todiste Jumalasta. Samaten yksikään uskovainen ei ole sellaista kyennyt tarjoamaan, vaikka useasti (tässäkin keskustelussa) olen kysynyt.
Voihan nyt sentään: unohdit vastata kysymyksiin:
Vänkäätkö hindujumalia ja Allahia vastaan siksi, että tiedät ne todellisiksi?
Väitit, että Jumala on todistettu jo ajat sitten. Minua kiinnostaisi edelleen tietää, että missä näihin todisteisiin pääsee tutustumaan? Minulta kun ne valitettavasti ovat menneet ohi.
Missä taivasten kirjojen sisällön voi tarkistaa?
Niin ja sinulla ei ilmeisesti ollut kertoa, että missä vaiheessa Jumala puuttui kahvikuppini syntyyn, eli väitteesi "kaikki todistaa Jumalasta" ei siis päde, kun kerran esim. kahvikuppini ei todista hänestä.Raamatun kirjoittajat ovat objektiivisia Jumalan todistajia.
En vänkää epäjumalia vastaan, koska se on tyhmää. Jos joku ei tiedä niitä fiktioksi, niin mitä sitten?
Kaikki todistaa Jumalasta. Miten et ole huomannut kaiken olevan olemassa?
Taivasten kirjan sisällön voi tarkistaa kysymällä sitä Jumalalta.
Jumala puuttui kahvikuppisi syntyyn monta kertaa matkan varrella, mutta ethän sinä sitä voi tunnustaa, koska olet denialisti ja uskossasi harhaan joutunut. Anonyymi kirjoitti:
Raamatun kirjoittajat ovat objektiivisia Jumalan todistajia.
En vänkää epäjumalia vastaan, koska se on tyhmää. Jos joku ei tiedä niitä fiktioksi, niin mitä sitten?
Kaikki todistaa Jumalasta. Miten et ole huomannut kaiken olevan olemassa?
Taivasten kirjan sisällön voi tarkistaa kysymällä sitä Jumalalta.
Jumala puuttui kahvikuppisi syntyyn monta kertaa matkan varrella, mutta ethän sinä sitä voi tunnustaa, koska olet denialisti ja uskossasi harhaan joutunut."Raamatun kirjoittajat ovat objektiivisia Jumalan todistajia. "
Toditus ei edelleenkään ole todiste, saati objektiivinen todiste.
"En vänkää epäjumalia vastaan, koska se on tyhmää."
Okei, mutta Allahia ja hindujumalia vastaan kuitenkin vänkäät.
"Jos joku ei tiedä niitä fiktioksi, niin mitä sitten?"
Niin, kyllä minun mielestäni kaikki jumalat ovat ihan tismalleen samoilla kriteereillä fiktiota: ei Allahista tai hindujumalista ole yhtään sen parempia perusteita kuin kristittyjen Jumalasta. Sinunkin kriteereilläsi Allahin fiktionaalisuudesta, myös Jumala on fiktiota sekä juutalaisena että kristittynä versiona.
"Kaikki todistaa Jumalasta. Miten et ole huomannut kaiken olevan olemassa?"
Huomaan kyllä kaiken olevan olemassa, mutta kun kukaan ei ole kyennyt kertomaan että miten kaikki todistaa luojasta ilman,e ttä pitäisi jo valmiiksi uskoa kaiken todistavan luojasta.
"Taivasten kirjan sisällön voi tarkistaa kysymällä sitä Jumalalta. "
Kysyin. Ei tullut vastausta. Ei siis ole ilmeisesti mitään keinoa, jolla kuka tahansa voi tarkistaa asian, vaan se vaatii sokeaa uskoa Jumalaan.
"Jumala puuttui kahvikuppisi syntyyn monta kertaa matkan varrella"
Peräti monta kertaa, mutta edes yhtä et kyennyt osoittamaan.
"mutta ethän sinä sitä voi tunnustaa, koska olet denialisti ja uskossasi harhaan joutunut."
Mutta enhän minä voi olla denialisti ennen kuin voin kohdistaa denialisminin objektiivisiin todisteisiin, siis sellaisiin, joiden ei vaadi etukäteen uskoa Jumalaan. Eipä vaan niitä ole edelleenkään näkynyt. Se, ettei ole valmis uskomaan sokeasti uskonnollisia dogmenja (kuten "Jumala on luonut kaiken") ei ole denialismia.
Vänkäätkö hindujumalia ja Allahia vastaan siksi, että tiedät ne todellisiksi?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Raamatun kirjoittajat ovat objektiivisia Jumalan todistajia. "

Vänkäätkö hindujumalia ja Allahia vastaan siksi, että tiedät ne todellisiksi?Minä en vänkää. Allah ja hindujumalat tiedetään saduksi (Allah on vääristelty muoto Raamatun Jumalasta).
Ei Jumala puhu jumalattomille, joten mitä sinun hyödyttää kysyä mitään Jumalalta? Tiedät muuten vastauksen kysymättäkin: sinun nimesi ei ole kirjoitettu taivaissa, koska sinä et usko Jumalaan ja Jeesukseen. Et voi siis iloita... :)
Osoittamaan mitä (kahvikupistasi)? Eihän se taivaasta taikomalla sinulle tullut vaan Jumala loi aineet ja ihmiset, jotka sen sitten tekivät. Selvä kuin pläkki.
Maailma jo itsessään osoittaa sen olevan luotu ja maapallolla etenkin selvää käyttötarkoitusta varten. Loisetkin ovat Jumalan luomia, samoin kuin tautien aiheuttajat, joita Jumala käyttää rangaistakseen ja piinatakseen ihmisiä, sillä "omalla saa tehdä mitä haluaa" ja se on aivan oikein, vaikka tappaisi kaikki ihmiset, niin kuin teki Nooan päivinä kahdeksaa sielua lukuun ottamatta. Jumala on Herra ja on hyvä olla hänelle alamainen. :)
Olet denialisti, kun kiellät kaiken todistavan Jumalasta, joka on luonut tämän maailman. Miksi jankutat? :)
- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣
Room. 8:
.......
10. Jos (JOS) taas Kristus on teissä, ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elävä vanhurskauden tähden.
11. Jos (JOS) nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, tekee eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
....- Anonyymi
Oli miten oli mutta Loimaa ja Saimaa ovat maapallon vanhimmat paikat.
>>> Uskovilla ei ole esittää yhtä ainoaa todistetta yliluonnollisesta tapahtumasta...
Jeesuksen aikaan polkupyörällä ajamimista olisi tulkittu yliluonnolliseksi. Lutherin aikaan maan pyörimistä Auringon ympäri jne. Mitä pidetään nykyään yliluonnollisena?>Mitä pidetään nykyään yliluonnollisena?
Ei ole todistettuja ilmiöitä, joita olisi pidettävä yliluonnollisina. Tähän on tultu, sanoi Hitler pyyhettä.
- Anonyymi
Linkissä mielenkiintoinen yleisönosastokirjoitus aiheesta:
https://www.ts.fi/lukijoilta/811263/Nakyva ja nakymaton todellisuus
Turun Sanomilla on vaan ikävä tapa tunkea mainoksia tekstien väliin. Tuossakin kirjoituksessa mainos katkaisee tekstin, joka jatkuu mainoksen jälkeen.- Anonyymi
Oli hyvä teksti.
Olipa tyhjää jauhamista. Kirjoituksen kantava pointti oli, että pitää uskoa näkymätön todellisuus, jotta siihen voi uskoa. Pitää uskoa että näkymätön todellisuus on olemassa, jotta voi saada todisteet siitä. Eli tämä on juuri sitä, että syytellään ateisteja (ja muita kristinuskoon uskomattomia) siitä, että uskovaisilla ei ole tarjota ensimmäistäkään oikeaa todistetta, vaan heilla tarjolla vain sokeaa uskoa. Ja sitten valitetaan kun ateistit eivät pidä tätä sokeaa uskoa järkevänä.
Loppukaneetti on hyvä esimerkki omahyväisyydestä, jossa oma sokea ja kritiikitön usko nostetaan muka joksikin ymmärrykseksi:
"Hengellisyys on enemmän kuin järjellisyys. Korkeimmin oppineen tohtorinkin on tunnustettava, että on vielä asioita, jotka ovat hänen tietopiirinsä ulkopuolella. Vain uskoon tulleet voivat ymmärtää molemmat todellisuudet."Anonyymi kirjoitti:
Oli hyvä teksti.
Mutta ei sentään niin hyvä, että osaisit siitä jotenkin keskustella kuten Michelarkangelo yllä.😏
Michelarkangelo kirjoitti:
Olipa tyhjää jauhamista. Kirjoituksen kantava pointti oli, että pitää uskoa näkymätön todellisuus, jotta siihen voi uskoa. Pitää uskoa että näkymätön todellisuus on olemassa, jotta voi saada todisteet siitä. Eli tämä on juuri sitä, että syytellään ateisteja (ja muita kristinuskoon uskomattomia) siitä, että uskovaisilla ei ole tarjota ensimmäistäkään oikeaa todistetta, vaan heilla tarjolla vain sokeaa uskoa. Ja sitten valitetaan kun ateistit eivät pidä tätä sokeaa uskoa järkevänä.
Loppukaneetti on hyvä esimerkki omahyväisyydestä, jossa oma sokea ja kritiikitön usko nostetaan muka joksikin ymmärrykseksi:
"Hengellisyys on enemmän kuin järjellisyys. Korkeimmin oppineen tohtorinkin on tunnustettava, että on vielä asioita, jotka ovat hänen tietopiirinsä ulkopuolella. Vain uskoon tulleet voivat ymmärtää molemmat todellisuudet."Jopa hellarimittareilla päätöntä höpötystä. Samaa logiikkaa on kuitenkin tyrkytetty täällä tuhansia kertoja.
On aina yhtä kiehtovaa, että tarjoillaan ajattelua jossa ei ole päätä eikä häntää ja sitten de facto vaaditaan vielä uskomaan siihen, tai muuten.
Tämän jälkeen taivastellaan, kun se ajattelu ei enää käy kaupaksi. Lopuksi syyllistetään kuluttajat tuotteen surkeudesta.- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Jopa hellarimittareilla päätöntä höpötystä. Samaa logiikkaa on kuitenkin tyrkytetty täällä tuhansia kertoja.
On aina yhtä kiehtovaa, että tarjoillaan ajattelua jossa ei ole päätä eikä häntää ja sitten de facto vaaditaan vielä uskomaan siihen, tai muuten.
Tämän jälkeen taivastellaan, kun se ajattelu ei enää käy kaupaksi. Lopuksi syyllistetään kuluttajat tuotteen surkeudesta.Miten voit tietää, että heroiinitrippi on pahasta, ellet itse kokeile?
Miten voit tietää, että usko Jumalaan ja Jeesukseen on... ?
Sama logiikka taustalla: vain "sisäpuolella olevat" tietävät ja ymmärtävät, koska ovat kokeneet (ja kokeilleet), mutta "ulkopuolella olevat" eivät tiedä eivätkä ymmärrä.
Samalla tavalla huijataan ihmerohdoilla ja ravintolisillä, joiden väitetään edistävän terveyttä ja jopa parantavan sairauksia tai ainakin ehkäisevän niitä.
"Uskolla huijaaminen" on yleistä ja helppoa, niin kauan kuin on hyväuskoisia hölmöjä, kuten kristittyjä uskovia. Pitävät totena jopa parantamisihmeet, vaikka ne on todistettu huijaukseksi... ei voi kuin ihmetellä huijauksen voimaa. Ja uskoivathan ne Hannu Kailajärvenkin uhrit systeemin olleen todellinen vielä sen jälkeen, kun WinCapita oli todettu ponzihuijaukseksi ja petokseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten voit tietää, että heroiinitrippi on pahasta, ellet itse kokeile?
Miten voit tietää, että usko Jumalaan ja Jeesukseen on... ?
Sama logiikka taustalla: vain "sisäpuolella olevat" tietävät ja ymmärtävät, koska ovat kokeneet (ja kokeilleet), mutta "ulkopuolella olevat" eivät tiedä eivätkä ymmärrä.
Samalla tavalla huijataan ihmerohdoilla ja ravintolisillä, joiden väitetään edistävän terveyttä ja jopa parantavan sairauksia tai ainakin ehkäisevän niitä.
"Uskolla huijaaminen" on yleistä ja helppoa, niin kauan kuin on hyväuskoisia hölmöjä, kuten kristittyjä uskovia. Pitävät totena jopa parantamisihmeet, vaikka ne on todistettu huijaukseksi... ei voi kuin ihmetellä huijauksen voimaa. Ja uskoivathan ne Hannu Kailajärvenkin uhrit systeemin olleen todellinen vielä sen jälkeen, kun WinCapita oli todettu ponzihuijaukseksi ja petokseksi.Oikeastaan "huijauksen voimaa" ei tarvitse ihmetellä, vaan "uskovien typeryyttä".
Korjaan... :) - Anonyymi
Tämä oli selvää.
- Anonyymi
Onneksi on olemassa poliisilaitos ja vapaa-ajattelijainliitto.
- Anonyymi
Saatana, joka hallitsee ateistien ajatusmaailmaa, ei kunnioita mitää vapaa-ajattelijainliittoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana, joka hallitsee ateistien ajatusmaailmaa, ei kunnioita mitää vapaa-ajattelijainliittoja.
Saatana on mielikuvitusolento ja niin on myös Jumala. Niillä ei ole mitään vaikutusta muiden kuin niihin uskovien elämään ja näiden kautta sitten muuhun maailmaan: ne eivät ole todellisia, mutta taikausko saa ihmiset toimimaan fiktiivisten olentojen käskyjen ja ohjeiden mukaan - tämä näkyy uskonvainoina, väkivaltana, syrjintänä, sortona, kidutuksena, vankeutena ja tappamisena. "Jumalan nimessä"... ja Jahve on kunnostautunut tällä alueella eniten... kun tiedetään, että Jahve, kristinuskon Jumala ja Allah ovat peräisin samasta satukokoelmasta (ovat siis sama fiktiivinen jumaluus).

Voisitko jo päättää, oletko uskova vai ateisti. Syytät Jumalaa kuvailemistasi julmuuksista, vaikka Häntä ei ole olemassakaan. sinun mielestäsi. Jäljelle jää vain kaltaisesi ateistien raakalaisuus, joka poliittisin päämäärin ,ovelasti hyödyntää kaltaisiasi ihmisiä tekemään kauheita tekoja, hyötyäkseen niistä. Latelemasi teesit tepsivät vain niihin, jotka eivät tunne Raamattua. Heihin uppoaa kaikki kertomasi valheet.

En minä syytä olematonta jumalaa yhtään mistään. Syytän olemattomaan jumalaan uskovia heidän tekemistään hirmuteoista, joita tämä fiktiivinen jumala on käskenyt Raamatussa tehdä. Tajuatko?
Se on vähän sama asia kuin että jos Hämähäkkimies käskisi tappaa kaikki lepakkoja vihaavat tai pelkäävät ihmiset, niin sen käskyn antaja ei ole todellinen, mutta ne ihmiset ovat todellisia, jotka ovat sen käskyn sarjikseen kirjoittaneet. Syytän siis Raamatun kirjoittajia.
On kuvottavaa, että te uskovaiset kristityt pidätte heidän oikeustajuaan ja moraaliaan hyvänä, vaikka se on kaikkea muuta: hyi helvetti!
Teidät pitäisi vangita, koska olette vaaraksi muille ihmisille (hyville ihmisille, jotka eivät pidä hyvänä Jahven hirmutekoja ja tappamiseen kehottavia ja muita huonoja käskyjä Raamatussa).
Jeesuksen tekmättunnusteot niitä ette voi selittää,mikä niissä vaikutti,paljon muuta on vaille selitystä.
- Anonyymi
Mitkä tunnusteot ja ihmeet? Yleinen historia ei tunne yhtä ainoaa Jeesuksen todella tekemää ihmettä. Jos hän olisi parantanut "kaikki sairaat" ja herättänyt kuolleita, niin toki siitä olisi myös puolueettomien tarkkailijoiden todistuksia historiassa, mutta kun ei ole.
Ja sama pätee apostolien väitettyihin ihmetekoihin. Miksi mikään muu lähde ei tunnusta niitä todellisiksi kuin uskonnolliset tekstit, jotka sisältävät taruja? Ja mihin katosivat mm. ne miehet, jotka olivat Paavalin mukana ja näkivät tai kuulivat (kumpi?) kirkastetun Jeesuksen Damaskon tiellä? Ja miksi kuolleista herätettyjen omakohtaisia todistuksia ei ole mainittu?
Kyllä nämä Raamatun ja Uuden testamentinkin ihmeet ja merkit kuulostavat tekaistuilta ja keksityiltä samoin kuin muiden tarujen ja liioiteltujen historian kertomusten vastaavat kohdat. Onhan tunnettua, että jopa todellisten historian henkilöiden (kuninkaat, sotapäälliköt, jne) ansioksi luettiin ihmeitä ja tekoja, joita ei tapahtunut? Miksi myös Jeesukseen ei olisi liitetty tällaisia "satuja"?
Itse asiassa aika monet "uskovat kristityt" eivät pidä todellisena historiana suurta osaa Raamatun kertomuksista. Tämä ei silti estä heitä uskomasta (mikä tosin ihmetyttää minua). Anonyymi kirjoitti:
Mitkä tunnusteot ja ihmeet? Yleinen historia ei tunne yhtä ainoaa Jeesuksen todella tekemää ihmettä. Jos hän olisi parantanut "kaikki sairaat" ja herättänyt kuolleita, niin toki siitä olisi myös puolueettomien tarkkailijoiden todistuksia historiassa, mutta kun ei ole.
Ja sama pätee apostolien väitettyihin ihmetekoihin. Miksi mikään muu lähde ei tunnusta niitä todellisiksi kuin uskonnolliset tekstit, jotka sisältävät taruja? Ja mihin katosivat mm. ne miehet, jotka olivat Paavalin mukana ja näkivät tai kuulivat (kumpi?) kirkastetun Jeesuksen Damaskon tiellä? Ja miksi kuolleista herätettyjen omakohtaisia todistuksia ei ole mainittu?
Kyllä nämä Raamatun ja Uuden testamentinkin ihmeet ja merkit kuulostavat tekaistuilta ja keksityiltä samoin kuin muiden tarujen ja liioiteltujen historian kertomusten vastaavat kohdat. Onhan tunnettua, että jopa todellisten historian henkilöiden (kuninkaat, sotapäälliköt, jne) ansioksi luettiin ihmeitä ja tekoja, joita ei tapahtunut? Miksi myös Jeesukseen ei olisi liitetty tällaisia "satuja"?
Itse asiassa aika monet "uskovat kristityt" eivät pidä todellisena historiana suurta osaa Raamatun kertomuksista. Tämä ei silti estä heitä uskomasta (mikä tosin ihmetyttää minua).Merkitseurra niitä jotka uskoskovat,tunnus teot toiset ovat historian kirjoissa toiset eivät.
kotikuus kirjoitti:
Merkitseurra niitä jotka uskoskovat,tunnus teot toiset ovat historian kirjoissa toiset eivät.
"Merkitseurra niitä jotka uskoskovat"
Eli yhtäkään uskovaista ei ilmeisesti ole olemassa, kun ei ole mitään objektiivista näyttöä vaikkapa ihmeparanemisista.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä tunnusteot ja ihmeet? Yleinen historia ei tunne yhtä ainoaa Jeesuksen todella tekemää ihmettä. Jos hän olisi parantanut "kaikki sairaat" ja herättänyt kuolleita, niin toki siitä olisi myös puolueettomien tarkkailijoiden todistuksia historiassa, mutta kun ei ole.
Ja sama pätee apostolien väitettyihin ihmetekoihin. Miksi mikään muu lähde ei tunnusta niitä todellisiksi kuin uskonnolliset tekstit, jotka sisältävät taruja? Ja mihin katosivat mm. ne miehet, jotka olivat Paavalin mukana ja näkivät tai kuulivat (kumpi?) kirkastetun Jeesuksen Damaskon tiellä? Ja miksi kuolleista herätettyjen omakohtaisia todistuksia ei ole mainittu?
Kyllä nämä Raamatun ja Uuden testamentinkin ihmeet ja merkit kuulostavat tekaistuilta ja keksityiltä samoin kuin muiden tarujen ja liioiteltujen historian kertomusten vastaavat kohdat. Onhan tunnettua, että jopa todellisten historian henkilöiden (kuninkaat, sotapäälliköt, jne) ansioksi luettiin ihmeitä ja tekoja, joita ei tapahtunut? Miksi myös Jeesukseen ei olisi liitetty tällaisia "satuja"?
Itse asiassa aika monet "uskovat kristityt" eivät pidä todellisena historiana suurta osaa Raamatun kertomuksista. Tämä ei silti estä heitä uskomasta (mikä tosin ihmetyttää minua).Kirjoituksesi perustelut ovat selvästi omia luulojasi ja uskomuksiasi. Väität monen kristityn pitävän epätodellisena Raamatun kertomuksia. Miten sinä näet toisten pään sisäiset asiat? Jeesuksen tekemillä ihmeillä oli jopa tuhansia todistajia. Voitko todella väittää, etteivät ne olisi tosia, kun perusteenasikin on, että ne kuulostavat tekaistuiltaja keksityiltä? Millä todistat tämän. onko sinulla objektiivisia todisteita?
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoituksesi perustelut ovat selvästi omia luulojasi ja uskomuksiasi. Väität monen kristityn pitävän epätodellisena Raamatun kertomuksia. Miten sinä näet toisten pään sisäiset asiat? Jeesuksen tekemillä ihmeillä oli jopa tuhansia todistajia. Voitko todella väittää, etteivät ne olisi tosia, kun perusteenasikin on, että ne kuulostavat tekaistuiltaja keksityiltä? Millä todistat tämän. onko sinulla objektiivisia todisteita?
Raamtatun illmoitus on objektiinisin todiste,sen parempaa ei ole,Jeesuksen tunnusteoista.
Ne olivat tunnus tekoja sillä nimellä raamattu kertoon.Michelarkangelo kirjoitti:
"Merkitseurra niitä jotka uskoskovat"
Eli yhtäkään uskovaista ei ilmeisesti ole olemassa, kun ei ole mitään objektiivista näyttöä vaikkapa ihmeparanemisista.Uskova eivä tehneet tunnustekoja,jauama läytti uskovien välityksella niitä harvoja tunnustekoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoituksesi perustelut ovat selvästi omia luulojasi ja uskomuksiasi. Väität monen kristityn pitävän epätodellisena Raamatun kertomuksia. Miten sinä näet toisten pään sisäiset asiat? Jeesuksen tekemillä ihmeillä oli jopa tuhansia todistajia. Voitko todella väittää, etteivät ne olisi tosia, kun perusteenasikin on, että ne kuulostavat tekaistuiltaja keksityiltä? Millä todistat tämän. onko sinulla objektiivisia todisteita?
Ei minun tarvitse nähdä toisten pään sisäisiä asioita, kun kuuntelen uskovien kristittyjen puheita ja luen heidän kirjoituksiaan. He tuovat siten julki oman päänsä ajatuksia, eivätkä ne mitään salaisuuksia ole. Monet uskovat kristityt pitävät osaa Raamatun kertomuksista taruina, legendoina ja myytteinä, jotka eivät totta ole. Tunnustavat myös virheet Raamatussa. Sinä et ehkä siihen pysty, koska et rakasta totuutta, vaikka väittäisit sitä rakastavasi. Väite "Raamattu on kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa" on nimittäin epätosi ja sen todeksi väittävä ihminen valehtelee, kun hänelle on osoitettu Raamatun virheet ja epätodet tarinat sen sisällä. Mahdatko tietää tämän? Estääkö uskosi tutkimasta ja koettelemasta Raamattua, onko se kokonaan Jumalan sanaa vai ei? Eikö sellainen usko ole tyhmää, joka kieltää koettelun ja tutkimisen - etenkin Raamatun?
- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Merkitseurra niitä jotka uskoskovat"
Eli yhtäkään uskovaista ei ilmeisesti ole olemassa, kun ei ole mitään objektiivista näyttöä vaikkapa ihmeparanemisista.Arkady sanoi Jeesuksen parantaneen hänet kuolinvuoteella vatsavaivoista, mitä todistuksen sanaa ei tarvitse lainkaan epäillä, koska hän on anestesialääkäri. Sellainen ei voi valehdella, joten totta se on. Kysy vaikka Espoosta, niin löydät tämän ukrainalaisen uskovan lääkärin, jonka Jeesus on parantanut. Hän on nähnyt Jeesuksen kaksi kertaa omin silmin. Totta joka sana. :)
Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tarvitse nähdä toisten pään sisäisiä asioita, kun kuuntelen uskovien kristittyjen puheita ja luen heidän kirjoituksiaan. He tuovat siten julki oman päänsä ajatuksia, eivätkä ne mitään salaisuuksia ole. Monet uskovat kristityt pitävät osaa Raamatun kertomuksista taruina, legendoina ja myytteinä, jotka eivät totta ole. Tunnustavat myös virheet Raamatussa. Sinä et ehkä siihen pysty, koska et rakasta totuutta, vaikka väittäisit sitä rakastavasi. Väite "Raamattu on kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa" on nimittäin epätosi ja sen todeksi väittävä ihminen valehtelee, kun hänelle on osoitettu Raamatun virheet ja epätodet tarinat sen sisällä. Mahdatko tietää tämän? Estääkö uskosi tutkimasta ja koettelemasta Raamattua, onko se kokonaan Jumalan sanaa vai ei? Eikö sellainen usko ole tyhmää, joka kieltää koettelun ja tutkimisen - etenkin Raamatun?
Uskovat ei pitä raamatun sanomaa taruina,jonka jumala on ilmoittanut,jos niin he eivät ole aitoja kristittyjä ovat nimi kristittyjä.
- Anonyymi
kotikuus kirjoitti:
Uskovat ei pitä raamatun sanomaa taruina,jonka jumala on ilmoittanut,jos niin he eivät ole aitoja kristittyjä ovat nimi kristittyjä.
Aimo T Nikolainen piti epätosina legendoina itämaan tietäjiä ja jouluevankeliumia. Hän oli aito kristitty loppuun asti. Uskovainen.
Anonyymi kirjoitti:
Arkady sanoi Jeesuksen parantaneen hänet kuolinvuoteella vatsavaivoista, mitä todistuksen sanaa ei tarvitse lainkaan epäillä, koska hän on anestesialääkäri. Sellainen ei voi valehdella, joten totta se on. Kysy vaikka Espoosta, niin löydät tämän ukrainalaisen uskovan lääkärin, jonka Jeesus on parantanut. Hän on nähnyt Jeesuksen kaksi kertaa omin silmin. Totta joka sana. :)
En nyt ole ihan varma oliko tämä viesti vitsi, mutta kommentoin sitä aitona.
"Arkady sanoi Jeesuksen parantaneen hänet kuolinvuoteella vatsavaivoista, mitä todistuksen sanaa ei tarvitse lainkaan epäillä, koska hän on anestesialääkäri. "
Se, että ihminen on anestesialääkäri, ei tee hänestä immuunia perättömille kokemuksille tai suoranaisella valehtelulle.
"Kysy vaikka Espoosta, niin löydät tämän ukrainalaisen uskovan lääkärin, jonka Jeesus on parantanut. "
En. Minun tehtäväni ei ole todistaa uskovaisten väitteitä. Se on heidän tehtävänsä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tarvitse nähdä toisten pään sisäisiä asioita, kun kuuntelen uskovien kristittyjen puheita ja luen heidän kirjoituksiaan. He tuovat siten julki oman päänsä ajatuksia, eivätkä ne mitään salaisuuksia ole. Monet uskovat kristityt pitävät osaa Raamatun kertomuksista taruina, legendoina ja myytteinä, jotka eivät totta ole. Tunnustavat myös virheet Raamatussa. Sinä et ehkä siihen pysty, koska et rakasta totuutta, vaikka väittäisit sitä rakastavasi. Väite "Raamattu on kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa" on nimittäin epätosi ja sen todeksi väittävä ihminen valehtelee, kun hänelle on osoitettu Raamatun virheet ja epätodet tarinat sen sisällä. Mahdatko tietää tämän? Estääkö uskosi tutkimasta ja koettelemasta Raamattua, onko se kokonaan Jumalan sanaa vai ei? Eikö sellainen usko ole tyhmää, joka kieltää koettelun ja tutkimisen - etenkin Raamatun?
Aiemmin vaadit keskustelua. kun alan keskustelemaan, alat nimittelemään minua ja kerrot mitä minä muka ajattelen. Tiedän tasantarkkaan mitä kiirjoitan. Yksikään uskova kristitty ei väitä Raamatun sanomaa kuvailemasi kaltaiseksi. Hölynpölysi todistaa, ettet tiedä Raamatusta muuta, kuin mitä mestarisi saatanan,"raamatun virheet", kertovat. Kaikki virheet ovat täydellisesti kumottu jo aikoja sitten. Minä en koettele Raamattua, mutta Raamattu on koetellut minut tuhansia kertoja ja ollut aina olkeassa. En usko sinua vähääkään, sillä demoni on luikerrellut mieleesi ja teetää sinulla kadotukseen vieviä asioita. Ala hyvä mies etsiä Jeesusta. Pyydä Häntä näyttämään totuus. Mutta pyydä kelvollisesti.

Siinä on oikeaa ajattu mallia henkiöille jotka ova pimeyden johtateltavissa tässä maailmassa.
Kyllä paholainen yrittä vesitää Raamatun sanomaa,miloin miksikin.Anonyymi kirjoitti:
Aiemmin vaadit keskustelua. kun alan keskustelemaan, alat nimittelemään minua ja kerrot mitä minä muka ajattelen. Tiedän tasantarkkaan mitä kiirjoitan. Yksikään uskova kristitty ei väitä Raamatun sanomaa kuvailemasi kaltaiseksi. Hölynpölysi todistaa, ettet tiedä Raamatusta muuta, kuin mitä mestarisi saatanan,"raamatun virheet", kertovat. Kaikki virheet ovat täydellisesti kumottu jo aikoja sitten. Minä en koettele Raamattua, mutta Raamattu on koetellut minut tuhansia kertoja ja ollut aina olkeassa. En usko sinua vähääkään, sillä demoni on luikerrellut mieleesi ja teetää sinulla kadotukseen vieviä asioita. Ala hyvä mies etsiä Jeesusta. Pyydä Häntä näyttämään totuus. Mutta pyydä kelvollisesti.
Käsityksesi keskustelusta näyttää olevan vastakkaisten mielipiteiden esittäjien demonisointi. Ei jatkoon.
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoituksesi perustelut ovat selvästi omia luulojasi ja uskomuksiasi. Väität monen kristityn pitävän epätodellisena Raamatun kertomuksia. Miten sinä näet toisten pään sisäiset asiat? Jeesuksen tekemillä ihmeillä oli jopa tuhansia todistajia. Voitko todella väittää, etteivät ne olisi tosia, kun perusteenasikin on, että ne kuulostavat tekaistuiltaja keksityiltä? Millä todistat tämän. onko sinulla objektiivisia todisteita?
>Jeesuksen tekemillä ihmeillä oli jopa tuhansia todistajia.
Kuulopuheilla ei ole mitään todistusvoimaa. Todistajan pitää kertoa itse, mitä näki. On hyvin poikkeuksellista, että toisen tai kolmannen käden tieto kävisi todisteesta.
Jos Jeesuksen ihmeillä oli tuhansia todistajia, miksi nämä myöhemmin vaativat Jeesusta tapettavaksi?- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Käsityksesi keskustelusta näyttää olevan vastakkaisten mielipiteiden esittäjien demonisointi. Ei jatkoon.
Sinunkin Repe, pitäisi jo tietää, miten demoni rellestää sisälläsi. Kirjoituttaa sinulla ihmeellisiä väitteitä ja panee sinut pilkkaamaan Pyhää Jumalaa. On yli luonnollista, että saatana on antanut sinulle ylensyönnin kirouksen. olet hikoillut koneesi ääressä ilman paitaa ja pyyhkinyt hikeä ahmimisen välillä. Tämä on yliluonnollinen näky sinusta. Pyydä Jeesusta puhdistamaan mielesi tuosta demonista ja antamaan Pyhän Hengen raikkaat ja iloiset ajatukset tilalle.
- Anonyymi
Määräajat hoitaa uskovansa. Kunnia Herralle
- Anonyymi
Saksassa ei ole sanoja luonnon järkkyessä.
- Anonyymi
Näkyvä ja näkymätön todellisuus.
Turun Sanomissa kirjoitettiin siitä:
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/811263/Nakyva ja nakymaton todellisuusOlet jo toinen keskustelija, joka viittaa tähän kirjoitukseen.
Kai sinulla jokin syy oli sen linkkaamiseen. Linkkasitko sen siksi, että halusit korostaa sitä, miten uskovaisilla on tarjota vain sokeaa uskoa oikeiden todisteiden sijaan? Vai oliko se mielestäsi niin hyvä, että halusit jakaa sen? Jos pidit sitä hyvänä, niin miksi?
Kommentoin sitä jo aiemmassa viestissäni (ja sitä seuraavissa viesteissä myös Repen ja anonyymin kommentit. Kummallista, että ensimmäinen linkkaaja ei sitten halunnutkaan keskustella kirjoituksesta.) Tässä uudestaan aiempi kommenttini parilla korjauksella ja yhdellä lisäyksellä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034427/yliluonnollisesta-ei-ole-havaintoja#comment-109116071
Olipa tyhjää jauhamista. Kirjoituksen kantava pointti oli, että pitää uskoa näkymätön todellisuus, jotta siihen voi uskoa. Pitää uskoa että näkymätön todellisuus on olemassa, jotta voi saada todisteet siitä. Eli tämä on juuri sitä, että syytellään ateisteja (ja muita kristinuskoon uskomattomia) siitä, että uskovaisilla ei ole tarjota ensimmäistäkään oikeaa todistetta, vaan heillä on tarjolla vain sokeaa uskoa. Ja sitten valitetaan kun ateistit eivät pidä tätä sokeaa uskoa järkevänä.
Loppukaneetti on hyvä esimerkki omahyväisyydestä, jossa oma sokea ja kritiikitön usko nostetaan muka joksikin ymmärrykseksi. Huvittavaa miten korostetaan nöyryyttä tiedon puutteen edessä, mutta samalla nostetaan oma sokea usko järkeä korkeammaksi ja peräti parempaa ymmärrystä antavaksi asiaksi ilman mitään nöyryyttä:
"Hengellisyys on enemmän kuin järjellisyys. Korkeimmin oppineen tohtorinkin on tunnustettava, että on vielä asioita, jotka ovat hänen tietopiirinsä ulkopuolella. Vain uskoon tulleet voivat ymmärtää molemmat todellisuudet."- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
Olet jo toinen keskustelija, joka viittaa tähän kirjoitukseen.
Kai sinulla jokin syy oli sen linkkaamiseen. Linkkasitko sen siksi, että halusit korostaa sitä, miten uskovaisilla on tarjota vain sokeaa uskoa oikeiden todisteiden sijaan? Vai oliko se mielestäsi niin hyvä, että halusit jakaa sen? Jos pidit sitä hyvänä, niin miksi?
Kommentoin sitä jo aiemmassa viestissäni (ja sitä seuraavissa viesteissä myös Repen ja anonyymin kommentit. Kummallista, että ensimmäinen linkkaaja ei sitten halunnutkaan keskustella kirjoituksesta.) Tässä uudestaan aiempi kommenttini parilla korjauksella ja yhdellä lisäyksellä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034427/yliluonnollisesta-ei-ole-havaintoja#comment-109116071
Olipa tyhjää jauhamista. Kirjoituksen kantava pointti oli, että pitää uskoa näkymätön todellisuus, jotta siihen voi uskoa. Pitää uskoa että näkymätön todellisuus on olemassa, jotta voi saada todisteet siitä. Eli tämä on juuri sitä, että syytellään ateisteja (ja muita kristinuskoon uskomattomia) siitä, että uskovaisilla ei ole tarjota ensimmäistäkään oikeaa todistetta, vaan heillä on tarjolla vain sokeaa uskoa. Ja sitten valitetaan kun ateistit eivät pidä tätä sokeaa uskoa järkevänä.
Loppukaneetti on hyvä esimerkki omahyväisyydestä, jossa oma sokea ja kritiikitön usko nostetaan muka joksikin ymmärrykseksi. Huvittavaa miten korostetaan nöyryyttä tiedon puutteen edessä, mutta samalla nostetaan oma sokea usko järkeä korkeammaksi ja peräti parempaa ymmärrystä antavaksi asiaksi ilman mitään nöyryyttä:
"Hengellisyys on enemmän kuin järjellisyys. Korkeimmin oppineen tohtorinkin on tunnustettava, että on vielä asioita, jotka ovat hänen tietopiirinsä ulkopuolella. Vain uskoon tulleet voivat ymmärtää molemmat todellisuudet."Miksi pidät mahdottomana yliluonnollisen? Pidätkö järjettömänä dualistisen uskon hengen ja materian luonteesta? Entä jumalat tai Jumalan, joka on luonut maailman ja vaikuttaa siinä/ ei vaikuta luomisen jälkeen? Onko deismi typerää teismiä? Paljonko kello on?
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pidät mahdottomana yliluonnollisen? Pidätkö järjettömänä dualistisen uskon hengen ja materian luonteesta? Entä jumalat tai Jumalan, joka on luonut maailman ja vaikuttaa siinä/ ei vaikuta luomisen jälkeen? Onko deismi typerää teismiä? Paljonko kello on?
"Miksi pidät mahdottomana yliluonnollisen? "
En sinänsä pidä mahdottomana sitä. En vain usko että sitä on olemassa. Epäuskoni on johtopäätös todisteiden puutteesta
"Pidätkö järjettömänä dualistisen uskon hengen ja materian luonteesta?"
Kyllä. Tosin käyttäisin sanaa "perusteeton".
"Entä jumalat tai Jumalan, joka on luonut maailman ja vaikuttaa siinä/ ei vaikuta luomisen jälkeen?"
Ihan yhtä järjetöntä. Se on näet perusteeton kuin muut jumalväiteet.
"Onko deismi typerää teismiä?"
Ihan yhtä typerää se on kuin teismikin. (Tosin tässäkin käyttäisin ennemmin tarkempaa ilmausta "perusteeton")
"Paljonko kello on?"
Tätä kirjoittaessani 22:11
Huomaatko, ei kysymyksiin vastaaminen ole tämän vaikeampaa. En ymmärrä miksi se vaikuttaa olevan niin ylivoimaista monelle uskovaiselle.
- Anonyymi
Välittömästi kun saadaan ensimmäinen todistettu havainto jostakin yliluonnollisesta ilmiöstä, se tuodaan julkisuuteen valtavan kohun saattelemana. Vaikkapa ihmiseltä amputoidun raajan uudelleen kasvaminen olisi sellainen. Tai kielilläpuhumisen tallenteesta löytyvä jumalallinen viesti. Mahdollisuuksia on rajattomasti.
Nou hätä että ihmeet pysyisivät hetkeäkään salaisuuksina. Viimeistään kapitalistinen markkinatalous pitää siitä huolen. Tai uskovaisten äärimmäinen kaipuu todistaa juuri heidän uskonsa yliluonnollinen todellisuus.- Anonyymi
Yksi uskova puhui kielillä ja sanoi selvästi:
"äläpäs ny kylmaar mä turuus ja seki simmottii men tekemää"
Kyllä se oli Jumala kun nuo sanat lausui ja heti toimin niiden ohjeiden mukaan. ostin pullon konjakkia ja juotin sen sioille. tuli hyvää liekitettyä possua siten.
- Anonyymi
Ensimmäinen objektiivinen todiste Jumalasta on saatu! Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja se on Jumalan ihme! Enää ei tarvitse uskoa, kun tietää todeksi! :)
- Anonyymi
vielä ihmeellisempää tuo on sen vuoksi, että minä rukoilin pilvetöntä poutapäivää ja sain sen, mitä pyysin.
- Anonyymi
Näin eilen sen, kun aurinko laski taivaanrannan taakse. Selvä todiste Jumalasta! Raamattukin tuntee auringonlaskun! :)
- Anonyymi
Uusi keskustelija (eri näkökulma). ;)
- Ensinnäkin miksiköhän tämä aloitus yliluonnollisuudesta liittyisi helluntalaisuuteen, tai asia jotenkin sen alaisuuteen, kohdistuisi tiettyyn uskontoon tai ryhmään.?
Toiseksi määrittäisin heti kättelyssä yliluonnollisen. Eli tarkoitammeko yliluonnollisella tässä "luonnontieteellistä selitystä vailla olevaa, normaalin tai luonnollisen rajat ylittävää.." ?
Esimerkkinä yliluonnollinen tapahtuma on silloin vaikka pallosalaman ilmestyminen. Niillehän on lukuisia silminnäkijöitä ja hyvin luotettavan oloisia havaintoraportteja, kuin yhtälailla myös ufoille, humanoideille tai henkiolennoille.
Kaikille näille on yhteistä että ne rikkovat tai ylittävät luonnollisena pidetyn tieteen luomalle todellisuuskuvalle asettamia rajoja. Ne ovat siis ns. yliluonnollisia.
Tieteellisen näytön puute ei tietenkään tarkoita yhtäkuin 'ei olemassa olevaa'. Nyt "tuntematon" yliluonnollinen tapahtuma / -ilmiö voi olla aivan todellisista todellisin, siinä missä väittelemänne Jumalan olemassaolokin...
Kun ilmiön ilmestyminen (tähän tuntemaanne todellisuuteen) on esimerkiksi lyhytaikainen, täysin satunnainen, tai jopa vielä tieteelle tuntematonta muotoa kuin henkeä - tieteellisen todisteen saaminen on tietenkin hyvin ongelmallista, jollei jopa tieteellenne mahdottomuus.
Mitä tulee sitten Jumalan olemassaoloon, se on aina luonteeltaan ilmoituksellinen tieto. Ilmoittajina ja tiedon välittäjinä toimivat lukuisat erilaiset henkiolennot tai yksi Jumalan lukuisista Pojista, silloin kun hän ottaa sen tehtäväkseen.
Jumalan olemassolo ei missään nimessä ole "pienen" eli puuttelisin tiedoin varustetun ihmisen tehtävä todistaa, tai muille edes jotenkin vakuuttaa, muuten kuin jokainen itse itsellensä.
Ja se vaatii aluksi vähäisen uskon kipinän, ei sokeaa tai pakotettua, vaan sisäiseen varmuuteen perustuvaa uskoa että asiat ovat niin kuin ne Hengen alaiset henkivoimat teille esittävät.
Ja ilman uskoa olevaa vastaanottavaa mieltä, tällainen annettu ylevä ilmoitus on tällaisen kielteisen asenteen omaavalle, -täysin merkityksetöntä, kutsuisitte "huuhaaksi".
Siinä missä Jumalan Pyhä Henki saattaa vaikuttaa ihmismieleen sitä inspiroiden, Jumalan ja Hengen objektiviinen todentaminen ei sitä ole.
Lopuksi muutama Jeesuksen opetuksellinen sana (Urantia-Ilmoituksesta) ...:
(1733.2) 155:6.14 - "Mutta älkää tehkö sitä virhettä, että yritätte muille ihmisille todistaa löytäneenne Jumalan."
- "Ette voi tietoisesti tuottaa tällaista pätevää todistetta, vaikka kaksi positiivista ja voimallista todistusta siitä tosiasiasta onkin olemassa, että olette Jumalaa tuntevia, ja nämä ovat:
1. Jumalan hengen hedelmät, jotka tulevat näkyviin päivittäisessä arkielämässänne.
2. Se tosiseikka, että koko elämäntapanne tarjoaa positiivisen todisteen siitä, että olette kuoleman jälkeisen eloonjäämislöytöretken vuoksi panneet varauksetta alttiiksi kaiken, mitä olette ja mitä teillä on, toteuttaessanne toivettanne sen ikuisuuden Jumalan löytämisestä, jonka läsnäolosta olette saaneet esimakua jo ajallisuudessa."
[JK] - Anonyymi
Jalostajan lihakeittoa on purkeissa.
- Anonyymi
Linkissä on ymmärrettävä selitys:
" Näkyvä ja näkymätön todellisuus.
Turun Sanomien mielipidepalstalla on ollut tänä kesänä kirjoituksia, joissa halventavasti kritisoidaan raamatullista kristinuskoa järjettömäksi. Nuo kirjoittajat kaipaisivat kristinuskon sisintä olemusta tieteelliseksi ja pelkästään järjen tasolla ymmärrettäväksi materialismiksi.
Heidän toivomustaan ei kuitenkaan ole mahdollista täyttää. Näkymätöntä todellisuutta ei voida nähdä (käsittää) materiaa olevilla silmillä.Näkymätön todellisuus näkyy vain uskoon tulossa avatuilla sydämen silmillä. ”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” Hebr. 11:3.
Sisäisen näkökyvyn voivat saada vain uskoon tulleet, näkymättömästä todellisuudesta käsin syntyneet ihmiset. Joh. 3:3. Raamattu sanoo: ”Yksikään jumalaton ei ymmärrä tätä!” Dan. 12:10. ”Mutta meille (uskoon tulleille) Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.” 1 Kor. 2:10.
Kristinuskon keskeisen sisällön omaksuminen ei edellytä teologian opintoja, vaan Jeesukselle Kristukselle antautunutta sydäntä.
Mikäli joku siis tahtoo ymmärtää näkymätöntä todellisuutta, on hänen tultava siihen sisälle.
Silloin näemme ajallisen todellisuuden katoavaksi ja vajavaiseksi sekä näkymättömän todellisuuden ikuiseksi. Tämän tähden me uskoon tulleet ”emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.” 2 Kor. 4:18.
Mielestäni kristinusko ei kuitenkaan ole järjetöntä, mutta sen sisin olemus on järjen ulottumattomissa. Hengellisyys on enemmän kuin järjellisyys. Korkeimmin oppineen tohtorinkin on tunnustettava, että on vielä asioita, jotka ovat hänen tietopiirinsä ulkopuolella. Vain uskoon tulleet voivat ymmärtää molemmat todellisuudet."” Linkissä on ymmärrettävä selitys:”
Tämä on jo kolmas kerta, kun tämä mielipidekirjoitus tuodaan tähän keskusteluun. Kahdella aikaisemalla kerralla siihen viitanneet ovat paenneet keskustelusta kommentoimatta mitenkään.
Mutta joo, kyllähän tuo kirjoitus antaa erittäin ymmärrettävän selityksen aloitusviestiin: yliluonnollisesta ei ole tarjolla objektiivisia todisteita, koska se perustuu vain ja ainoastaan sokeaan uskoon.
Tässä vielä jälleen kerran aikaisempi kommenttini tuosta mielipidekirjoituksesta:
Olipa tyhjää jauhamista. Kirjoituksen kantava pointti oli, että pitää uskoa näkymätön todellisuus, jotta siihen voi uskoa. Pitää uskoa että näkymätön todellisuus on olemassa, jotta voi saada todisteet siitä. Eli tämä on juuri sitä, että syytellään ateisteja (ja muita kristinuskoon uskomattomia) siitä, että uskovaisilla ei ole tarjota ensimmäistäkään oikeaa todistetta, vaan heillä on tarjolla vain sokeaa uskoa. Ja sitten valitetaan kun ateistit eivät pidä tätä sokeaa uskoa järkevänä.
Loppukaneetti on hyvä esimerkki omahyväisyydestä, jossa oma sokea ja kritiikitön usko nostetaan muka joksikin ymmärrykseksi. Huvittavaa miten korostetaan nöyryyttä tiedon puutteen edessä, mutta samalla nostetaan oma sokea usko järkeä korkeammaksi ja peräti parempaa ymmärrystä antavaksi asiaksi ilman mitään nöyryyttä:
"Hengellisyys on enemmän kuin järjellisyys. Korkeimmin oppineen tohtorinkin on tunnustettava, että on vielä asioita, jotka ovat hänen tietopiirinsä ulkopuolella. Vain uskoon tulleet voivat ymmärtää molemmat todellisuudet."
- Anonyymi
Aivan ympärillämme on todistus yliluonnollisesta tapahtumasta.
So. luominen ja elämä. Enempää ei tarvitse selittää.
Jos se jotenkin tuntuu, että ei ole, niin siitä vaan, alkaa luomaan elämää. Palataan senjälkeen asiaan.” Aivan ympärillämme on todistus yliluonnollisesta tapahtumasta.
So. luominen ja elämä.”
Ensinnäkin mikä luominen? Tarkoitatko, että koska sinulla on sokea usko siihen, että maailma on luotu, se todistaa, että maailma luotu?
Toisekseen, miten elämä todistaa yliluonnollisen? Jatkosta (”Jos se jotenkin tuntuu, että ei ole, niin siitä vaan, alkaa luomaan elämää.”) saa sen käsityksen, että tietämättömyys elämän alkuperästä jotenkin todistaisi, että elämän täytyy olla yliluonnollista perua. Eihän se tietenkään todista: tietämättömyys elämän synnystä todistaa vain sen, ettei elämän syntyä tiedetä.
” Enempää ei tarvitse selittää.”
Kyllä tarvitsisi, koska heitit vain tyhjän julistuksen, jonka perusteena on korkeintaan tiedon aukkoihin vetoaminen.
” niin siitä vaan, alkaa luomaan elämää. Palataan senjälkeen asiaan.”
Jos tiede onnistuu joskus luomaan elämää elottomasta, myönnätkö, että elämä ei todista yliluonnollisesta?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Aivan ympärillämme on todistus yliluonnollisesta tapahtumasta.
So. luominen ja elämä.”
Ensinnäkin mikä luominen? Tarkoitatko, että koska sinulla on sokea usko siihen, että maailma on luotu, se todistaa, että maailma luotu?
Toisekseen, miten elämä todistaa yliluonnollisen? Jatkosta (”Jos se jotenkin tuntuu, että ei ole, niin siitä vaan, alkaa luomaan elämää.”) saa sen käsityksen, että tietämättömyys elämän alkuperästä jotenkin todistaisi, että elämän täytyy olla yliluonnollista perua. Eihän se tietenkään todista: tietämättömyys elämän synnystä todistaa vain sen, ettei elämän syntyä tiedetä.
” Enempää ei tarvitse selittää.”
Kyllä tarvitsisi, koska heitit vain tyhjän julistuksen, jonka perusteena on korkeintaan tiedon aukkoihin vetoaminen.
” niin siitä vaan, alkaa luomaan elämää. Palataan senjälkeen asiaan.”
Jos tiede onnistuu joskus luomaan elämää elottomasta, myönnätkö, että elämä ei todista yliluonnollisesta?Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta, koska nero ihminen ei ole siihen pystynyt, vaikka täydet mahdollisuudet ja riittävä aika on annettu.
On siis tieteellisesti todistettu fakta, että luomista ei ole tapahtunut, eikä luojaa ole olemassa.
Jos ihminen pystyisi luomaan elottomasta elävää, niin se todistaisi vain luomisen ja luojan, ei mitään muuta. Anonyymi kirjoitti:
Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta, koska nero ihminen ei ole siihen pystynyt, vaikka täydet mahdollisuudet ja riittävä aika on annettu.
On siis tieteellisesti todistettu fakta, että luomista ei ole tapahtunut, eikä luojaa ole olemassa.
Jos ihminen pystyisi luomaan elottomasta elävää, niin se todistaisi vain luomisen ja luojan, ei mitään muuta."Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta,"
Minulta onkin mennyt tämä aivan ohi. Voisitko ystävällisesti linkata tutkimuksen, jossa on näin todettu?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta,"
Minulta onkin mennyt tämä aivan ohi. Voisitko ystävällisesti linkata tutkimuksen, jossa on näin todettu?Ihminen on yrittänyt luoda elämää jo yli 50 vuotta elottomasta aineesta eikä ole siinä onnistunut. Näin on todistettu luominen ja luoja mahdottomaksi. Jos et näitä kokeita tunne, niin syytön minä siihen olen.
Michelarkangelo kirjoitti:
"Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta,"
Minulta onkin mennyt tämä aivan ohi. Voisitko ystävällisesti linkata tutkimuksen, jossa on näin todettu?” Ihminen on yrittänyt luoda elämää jo yli 50 vuotta elottomasta aineesta eikä ole siinä onnistunut.”
Niin on. Mutta se, että ihminen ei ole siinä onnistunut, ei vielä itsessään todista, että se olisi mahdotonta.
”Näin on todistettu luominen ja luoja mahdottomaksi.”
Se, ettei tiedetä, miten elämää saa aikaan, ei todista muusta kuin että sitä ei tiedetä. Se ei todista, että elämän luominen on mahdotonta.
”Jos et näitä kokeita tunne”
Kyllä minä tiedän että on ollut erilaisia kokeita elämän syntyyn liittyen, eikä niissä ole saatu aikaan elämää, mutta sen sijaan en tunne ainoatakaan koetta, jossa on todistettu ”että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta"
” niin syytön minä siihen olen”
Kyllä olet syyllinen, koska sinä juuri pimität minulta tietoa, jonka ilmeisesti vain sinä tiedät, kun muualta sitä ei löydy. Vai onko niin että sinulla ei ole mainita edes yhtä tutkimusta, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Ihminen on yrittänyt luoda elämää jo yli 50 vuotta elottomasta aineesta eikä ole siinä onnistunut.”
Niin on. Mutta se, että ihminen ei ole siinä onnistunut, ei vielä itsessään todista, että se olisi mahdotonta.
”Näin on todistettu luominen ja luoja mahdottomaksi.”
Se, ettei tiedetä, miten elämää saa aikaan, ei todista muusta kuin että sitä ei tiedetä. Se ei todista, että elämän luominen on mahdotonta.
”Jos et näitä kokeita tunne”
Kyllä minä tiedän että on ollut erilaisia kokeita elämän syntyyn liittyen, eikä niissä ole saatu aikaan elämää, mutta sen sijaan en tunne ainoatakaan koetta, jossa on todistettu ”että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta"
” niin syytön minä siihen olen”
Kyllä olet syyllinen, koska sinä juuri pimität minulta tietoa, jonka ilmeisesti vain sinä tiedät, kun muualta sitä ei löydy. Vai onko niin että sinulla ei ole mainita edes yhtä tutkimusta, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?Jos pidät elämän luomista elottomasta aineesta mahdollisena, niin uskot luomiseen ja olet älykääpiö hihhuli. Ei tästä sen enempää. Vai etkö tollo tajua sitä, että jos tunnustat jonkin asian mahdolliseksi, niin se varmasti on tapahtunut, on annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia? Luuletko, ettei luomiseen ole annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia, häh? Idiootti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos pidät elämän luomista elottomasta aineesta mahdollisena, niin uskot luomiseen ja olet älykääpiö hihhuli. Ei tästä sen enempää. Vai etkö tollo tajua sitä, että jos tunnustat jonkin asian mahdolliseksi, niin se varmasti on tapahtunut, on annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia? Luuletko, ettei luomiseen ole annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia, häh? Idiootti.
siis jos tunnustat luomisen mahdolliseksi, tunnustat uskovasi sen tapahtuneen.
jos tunnustat luojan mahdolliseksi, tunnustat sen olevan olemassa.
näin yksinkertaista se on. Katsopas kun "mahdollinen" tarkoittaa samaa kuin se, että jos jokin on mahdollista, niin se ennen pitkää aina tapahtuu, ellei ole jo tapahtunut.
opettele vähän termejä, vajakki. :) Anonyymi kirjoitti:
Jos pidät elämän luomista elottomasta aineesta mahdollisena, niin uskot luomiseen ja olet älykääpiö hihhuli. Ei tästä sen enempää. Vai etkö tollo tajua sitä, että jos tunnustat jonkin asian mahdolliseksi, niin se varmasti on tapahtunut, on annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia? Luuletko, ettei luomiseen ole annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia, häh? Idiootti.
"Jos pidät elämän luomista elottomasta aineesta mahdollisena, niin uskot luomiseen"
En suinkaan usko luomiseen. Aivan samalla lailla kuin se, että pidän mahdollisena, että olisin voinut voittaa päävoiton viime lottarvonnassa, ei tarkoita, että uskon voittaneeni päävoiton viime viikon lottoarvonnassa.
" Vai etkö tollo tajua sitä, että jos tunnustat jonkin asian mahdolliseksi, niin se varmasti on tapahtunut, on annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia?"
Ei. Uskon että jos aikaa ja mahdollisuuksia on rajattomasti, mahdollinen asia tulee tapahtumaan vääjäämättä. Jos lottoan tarpeeksi kauan, saan lopulta päävoiton. Jos elämää koitetaan luoda tarpeeksi kauan, se lopulta onnistuu. Sen sijaan en näe miten mahdollisuus, että jotain voi tehdä, tarkoittaa, että sen täytyy olla tapahtunut rajallisessa menneisyydessä.
" Luuletko, ettei luomiseen ole annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia, häh?"
No ei. Ja oletan että luomisella tarkoitetaan tässä yhteydessä elämän luomista tieteellisen metelmän avulla (kun siitähän tässä oli puhe). Vähän riippuen siitä, mistä nykytieteen katsotaan alkavan, tieteellä on ollut aikaa vasta 400-150 vuotta.
Voisitko nyt vihdoin paljastaa edes yhden tutkimuksen, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Jos pidät elämän luomista elottomasta aineesta mahdollisena, niin uskot luomiseen"
En suinkaan usko luomiseen. Aivan samalla lailla kuin se, että pidän mahdollisena, että olisin voinut voittaa päävoiton viime lottarvonnassa, ei tarkoita, että uskon voittaneeni päävoiton viime viikon lottoarvonnassa.
" Vai etkö tollo tajua sitä, että jos tunnustat jonkin asian mahdolliseksi, niin se varmasti on tapahtunut, on annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia?"
Ei. Uskon että jos aikaa ja mahdollisuuksia on rajattomasti, mahdollinen asia tulee tapahtumaan vääjäämättä. Jos lottoan tarpeeksi kauan, saan lopulta päävoiton. Jos elämää koitetaan luoda tarpeeksi kauan, se lopulta onnistuu. Sen sijaan en näe miten mahdollisuus, että jotain voi tehdä, tarkoittaa, että sen täytyy olla tapahtunut rajallisessa menneisyydessä.
" Luuletko, ettei luomiseen ole annettu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia, häh?"
No ei. Ja oletan että luomisella tarkoitetaan tässä yhteydessä elämän luomista tieteellisen metelmän avulla (kun siitähän tässä oli puhe). Vähän riippuen siitä, mistä nykytieteen katsotaan alkavan, tieteellä on ollut aikaa vasta 400-150 vuotta.
Voisitko nyt vihdoin paljastaa edes yhden tutkimuksen, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?<<Uskon että jos aikaa ja mahdollisuuksia on rajattomasti, mahdollinen asia tulee tapahtumaan vääjäämättä.>>
Uskot siis luomiseen ja sen toteuttajaan (luojaan), koska tämä on ikuinen ilman alkua ja sillä on ollut ääretön mahdollisuus luoda maailma.
Se, että tunnustaa tuollaisen mahdolliseksi, tekee sinusta typerän hihhulin ja kretupellen. Etkö osaa edes hävetä sokeaa uskoasi? Anonyymi kirjoitti:
<<Uskon että jos aikaa ja mahdollisuuksia on rajattomasti, mahdollinen asia tulee tapahtumaan vääjäämättä.>>
Uskot siis luomiseen ja sen toteuttajaan (luojaan), koska tämä on ikuinen ilman alkua ja sillä on ollut ääretön mahdollisuus luoda maailma.
Se, että tunnustaa tuollaisen mahdolliseksi, tekee sinusta typerän hihhulin ja kretupellen. Etkö osaa edes hävetä sokeaa uskoasi?"Uskot siis luomiseen ja sen toteuttajaan (luojaan), koska tämä on ikuinen ilman alkua ja sillä on ollut ääretön mahdollisuus luoda maailma. "
Ei, kun minä en edelläänkään usko mihinkään jumalaan. Jos osoitat että A: olemassa jumala, joka B: on ollut ikuisesti ja jolla C: on ollut äärettömästi mahdollisuuksia luomiseen, niin sitten toki uskon luomisen ja luojan. Väitteesi, että on luoja, joka on ilman alkua, on täysin uskonvarainen.
"Se, että tunnustaa tuollaisen mahdolliseksi, tekee sinusta typerän hihhulin ja kretupellen."
Joo, kyllä minua sitten saa sanoa kretupelleksi kun ensin osoittaa että on olemassa jumala, jolla on ollut äärettömästi aikaa ja mahdollisuuksia luomiseen.
"Etkö osaa edes hävetä sokeaa uskoasi?"
Niin siis mitä sokeaa uskoani? Edes mahdollinen luomisen uskomiseni ei olisi sokeaa vaan perusteltua. Mutta sen pohtimenen on tietenkin ennenaikasta kun mitään äärettömästi olleita luojia ei osoitettu olemassaollleiksi.
Eikö sinulla vieläkään ei ole mainita edes yhtä tutkimusta, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Uskot siis luomiseen ja sen toteuttajaan (luojaan), koska tämä on ikuinen ilman alkua ja sillä on ollut ääretön mahdollisuus luoda maailma. "

Eikö sinulla vieläkään ei ole mainita edes yhtä tutkimusta, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?Miller Urayn koe ja kaikki sen jälkeen osoittavat, että luomista ei ole voinut tapahtua.
Onko mahdollista, että elämää on muualla kuin maapallolla? On, ja sitä silloin on myös olemassa.
Onko mahdollista, että tämä universumi ei ole kaikki, mitä on olemassa? On, ja sen vuoksi on olemassa jotakin muuta kuin tämä universumi.
Juuri tuollaiset olkiukot ovat kaltaisesi kretuhihhulin perusteluja sille, että tiede ei muka olisi jo aikoja sitten todistanut luomista mahdottomaksi ja luojaa epätodelliseksi.
Minä puolestani tiedän tiedemiesten tapaan sen, että luominen ja sen toteuttanut tekijä ovat mahdottomia ollakseen totta. Tämä universumi on ainoa, mitä on olemassa, ja sen synty ilman jumaluuksia tiedetään tarkasti Planckin aikaan asti. Jos et usko tiedettä, niin minkä sille kukaan mahtaa? Olet vain säälittävä kretupelle. Michelarkangelo kirjoitti:
"Uskot siis luomiseen ja sen toteuttajaan (luojaan), koska tämä on ikuinen ilman alkua ja sillä on ollut ääretön mahdollisuus luoda maailma. "
Ei, kun minä en edelläänkään usko mihinkään jumalaan. Jos osoitat että A: olemassa jumala, joka B: on ollut ikuisesti ja jolla C: on ollut äärettömästi mahdollisuuksia luomiseen, niin sitten toki uskon luomisen ja luojan. Väitteesi, että on luoja, joka on ilman alkua, on täysin uskonvarainen.
"Se, että tunnustaa tuollaisen mahdolliseksi, tekee sinusta typerän hihhulin ja kretupellen."
Joo, kyllä minua sitten saa sanoa kretupelleksi kun ensin osoittaa että on olemassa jumala, jolla on ollut äärettömästi aikaa ja mahdollisuuksia luomiseen.
"Etkö osaa edes hävetä sokeaa uskoasi?"
Niin siis mitä sokeaa uskoani? Edes mahdollinen luomisen uskomiseni ei olisi sokeaa vaan perusteltua. Mutta sen pohtimenen on tietenkin ennenaikasta kun mitään äärettömästi olleita luojia ei osoitettu olemassaollleiksi.
Eikö sinulla vieläkään ei ole mainita edes yhtä tutkimusta, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?” Miller Urayn koe ja kaikki sen jälkeen osoittavat, että luomista ei ole voinut tapahtua.”
Ne ovat todistaneet, että elämän luominen (tai syntyminen) ei onnistu niistä lähtökohdista, joita on testattu. Se, että elämää ei voi luoda jostain, ei tarkoita, ettei sitä voi luoda mistään.
” Onko mahdollista, että elämää on muualla kuin maapallolla? On, ja sitä silloin on myös olemassa.”
Eihän se tietenkään mene noin. Vaikka on mahdollista, että saan voittoarvan ostaessani arvan, se ei tarkoita että ostamani arpa on voittoarpa.
” Juuri tuollaiset olkiukot ovat kaltaisesi kretuhihhulin perusteluja sille”
Siteeraisitko missä kohtaa olen esittänyt tuon tapaisia olkiukkoja? Vai kävikö niin että päätit turvautua valehteluun.
Ilmeisesti et näe mitään kritisoitavaa aiemman viestini esimerkkien logiikassa kun kerran joudut vaihtamaan aihetta joiden ”kaltaisteni” väitettyihin sanomisiin.
” että tiede ei muka olisi jo aikoja sitten todistanut luomista mahdottomaksi ja luojaa epätodelliseksi.”
Ei, kun minulla on kaksi perustetta: 1. Tiede ei ole todistanut mahdottomaksi luomista ja 2. Negatiivisia on sitä paitsi usein mahdoton todistaa perättömiksi.
Eikö sinulla vieläkään ei ole mainita edes yhtä tutkimusta, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Miller Urayn koe ja kaikki sen jälkeen osoittavat, että luomista ei ole voinut tapahtua.”
Ne ovat todistaneet, että elämän luominen (tai syntyminen) ei onnistu niistä lähtökohdista, joita on testattu. Se, että elämää ei voi luoda jostain, ei tarkoita, ettei sitä voi luoda mistään.
” Onko mahdollista, että elämää on muualla kuin maapallolla? On, ja sitä silloin on myös olemassa.”
Eihän se tietenkään mene noin. Vaikka on mahdollista, että saan voittoarvan ostaessani arvan, se ei tarkoita että ostamani arpa on voittoarpa.
” Juuri tuollaiset olkiukot ovat kaltaisesi kretuhihhulin perusteluja sille”
Siteeraisitko missä kohtaa olen esittänyt tuon tapaisia olkiukkoja? Vai kävikö niin että päätit turvautua valehteluun.
Ilmeisesti et näe mitään kritisoitavaa aiemman viestini esimerkkien logiikassa kun kerran joudut vaihtamaan aihetta joiden ”kaltaisteni” väitettyihin sanomisiin.
” että tiede ei muka olisi jo aikoja sitten todistanut luomista mahdottomaksi ja luojaa epätodelliseksi.”
Ei, kun minulla on kaksi perustetta: 1. Tiede ei ole todistanut mahdottomaksi luomista ja 2. Negatiivisia on sitä paitsi usein mahdoton todistaa perättömiksi.
Eikö sinulla vieläkään ei ole mainita edes yhtä tutkimusta, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?On aivan järjetöntä uskoa, että elämää voitaisiin luoda, kun tiedetään sen aivan varmasti syntyneen itsestään luonnonlakien ja sattuman tuloksena. Nuo elämän synnyttämisen kokeet osoittavat nimen omaan toteen sen, että elämää ei voida luoda, vaikka tietoa ja taitoa olisi kokonaisen tiedeyhteisön verran. Luominen on täten mahdottomaksi todistettu ja se on jo ajatuksena aivan järjetön, koska edellyttäisi aineettoman ja tietoisen hengen olemassa oloa, mistä ei ole ensimmäistäkään havaintoa tehty ja se on kaikkea tieteellistä tietoa vastaan. Vai tunnetaanko tietoisuus ja äly aineen ulkopuolisessa henkien maailmassa?
Vaikka huomasitkin, että puhuin "kaltaistesi" idioottien argumenteista – sanotte itseänne agnostikoiksi, vaikka olette kretu-pellejä – niin itse asia ei siitä miksikään muutu. Se, että pidätte luomista mahdollisena, tarkoittaa käytännössä sitä, että uskotte luomiseen ja sen toteuttaneeseen deistijumaluuteen, koska sillähän on ollut aivan vitusti aikaa ja mahdollisuuksia, ja kun siitä ei tarvita mitään havaintoja, niin sitä ei muka ole mahdollista kumota. Kumottu on ja monta kertaa: aineen ulkopuolista henkeä ja älyä ei ole olemassa, eikä kai kukaan järkevä ihminen tarjoa "luojaksi" materiaalista olentoa?
Ne olkiukot ovat juuri noita saatanan mahdollisena pitämisen tyhjiä argumentteja, joilla ette todista yhtään mitään, mutta uskotte kiven kovaan, että "joo, kun annetaan tarpeeksi aikaa ja mahdollisuuksia, niin kyllä sitten tapahtuu", ja näin olette todistaneet uskostanne deistien satujumalaan. Eikö sua saatana edes hävetä tuollainen paskan jauhaminen tällä palstalla ja häpäiset tuolla tavalla ateistit, jotka pitävät mahdottomana moisen älyttömyyden.
Jos pidät aineettoman hengen ja sen tietoisuuden ja älyn mahdollisena, niin tunnustat uskovasi siihen. Dualismi on jo aikoja sitten osoitettu tietämättömien antiikin ihmisten harhaksi, eikä sitä oteta tieteessä huomioon edes hypoteettisena "selityksenä" olevaisen luonteesta, koska siitä ei ole mitään havaintoja ja se on nykytietämyksen valossa aivan järjetön oletus, jonka perusta on teismissä (uskonnoissa) eikä tieteessä (antiikin filosofit olivat järkiään teistejä). - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Miller Urayn koe ja kaikki sen jälkeen osoittavat, että luomista ei ole voinut tapahtua.”
Ne ovat todistaneet, että elämän luominen (tai syntyminen) ei onnistu niistä lähtökohdista, joita on testattu. Se, että elämää ei voi luoda jostain, ei tarkoita, ettei sitä voi luoda mistään.
” Onko mahdollista, että elämää on muualla kuin maapallolla? On, ja sitä silloin on myös olemassa.”
Eihän se tietenkään mene noin. Vaikka on mahdollista, että saan voittoarvan ostaessani arvan, se ei tarkoita että ostamani arpa on voittoarpa.
” Juuri tuollaiset olkiukot ovat kaltaisesi kretuhihhulin perusteluja sille”
Siteeraisitko missä kohtaa olen esittänyt tuon tapaisia olkiukkoja? Vai kävikö niin että päätit turvautua valehteluun.
Ilmeisesti et näe mitään kritisoitavaa aiemman viestini esimerkkien logiikassa kun kerran joudut vaihtamaan aihetta joiden ”kaltaisteni” väitettyihin sanomisiin.
” että tiede ei muka olisi jo aikoja sitten todistanut luomista mahdottomaksi ja luojaa epätodelliseksi.”
Ei, kun minulla on kaksi perustetta: 1. Tiede ei ole todistanut mahdottomaksi luomista ja 2. Negatiivisia on sitä paitsi usein mahdoton todistaa perättömiksi.
Eikö sinulla vieläkään ei ole mainita edes yhtä tutkimusta, jonka lopputulos on ollut väittämäsi ”Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?Mitä jos esittäisit edes yhden järkevän perustelun sille, miksi luomista tulisi pitää mahdollisena? Etkö pysty? No se ei minua ihmetytä, koska sellaista järkevää perustelua ei ole vielä koskaan esitetty.
Anonyymi kirjoitti:
On aivan järjetöntä uskoa, että elämää voitaisiin luoda, kun tiedetään sen aivan varmasti syntyneen itsestään luonnonlakien ja sattuman tuloksena. Nuo elämän synnyttämisen kokeet osoittavat nimen omaan toteen sen, että elämää ei voida luoda, vaikka tietoa ja taitoa olisi kokonaisen tiedeyhteisön verran. Luominen on täten mahdottomaksi todistettu ja se on jo ajatuksena aivan järjetön, koska edellyttäisi aineettoman ja tietoisen hengen olemassa oloa, mistä ei ole ensimmäistäkään havaintoa tehty ja se on kaikkea tieteellistä tietoa vastaan. Vai tunnetaanko tietoisuus ja äly aineen ulkopuolisessa henkien maailmassa?
Vaikka huomasitkin, että puhuin "kaltaistesi" idioottien argumenteista – sanotte itseänne agnostikoiksi, vaikka olette kretu-pellejä – niin itse asia ei siitä miksikään muutu. Se, että pidätte luomista mahdollisena, tarkoittaa käytännössä sitä, että uskotte luomiseen ja sen toteuttaneeseen deistijumaluuteen, koska sillähän on ollut aivan vitusti aikaa ja mahdollisuuksia, ja kun siitä ei tarvita mitään havaintoja, niin sitä ei muka ole mahdollista kumota. Kumottu on ja monta kertaa: aineen ulkopuolista henkeä ja älyä ei ole olemassa, eikä kai kukaan järkevä ihminen tarjoa "luojaksi" materiaalista olentoa?
Ne olkiukot ovat juuri noita saatanan mahdollisena pitämisen tyhjiä argumentteja, joilla ette todista yhtään mitään, mutta uskotte kiven kovaan, että "joo, kun annetaan tarpeeksi aikaa ja mahdollisuuksia, niin kyllä sitten tapahtuu", ja näin olette todistaneet uskostanne deistien satujumalaan. Eikö sua saatana edes hävetä tuollainen paskan jauhaminen tällä palstalla ja häpäiset tuolla tavalla ateistit, jotka pitävät mahdottomana moisen älyttömyyden.
Jos pidät aineettoman hengen ja sen tietoisuuden ja älyn mahdollisena, niin tunnustat uskovasi siihen. Dualismi on jo aikoja sitten osoitettu tietämättömien antiikin ihmisten harhaksi, eikä sitä oteta tieteessä huomioon edes hypoteettisena "selityksenä" olevaisen luonteesta, koska siitä ei ole mitään havaintoja ja se on nykytietämyksen valossa aivan järjetön oletus, jonka perusta on teismissä (uskonnoissa) eikä tieteessä (antiikin filosofit olivat järkiään teistejä).” Se, että pidätte luomista mahdollisena, tarkoittaa käytännössä sitä, että uskotte luomiseen ja sen toteuttaneeseen deistijumaluuteen, koska sillähän on ollut aivan vitusti aikaa ja mahdollisuuksia, ja kun siitä ei tarvita mitään havaintoja, niin sitä ei muka ole mahdollista kumota.”
Edelleenkään, minä en usko teistiseen enkä deistiseen luojajumalaan, enkä siihen että jollakulla tuollaisella olisi ollut rajattomasti mahdollisuuksia.
” Ne olkiukot ovat juuri noita saatanan mahdollisena pitämisen tyhjiä argumentteja”
Mutta et siltikään osannut siteerata yhtäkään kohtaa, missä olen esittänyt tuon tapaisia olkiukkoja. Vai kävikö niin että päätit turvautua valehteluun? Ilmeisesti et näe mitään kritisoitavaa aiemman viestini esimerkkien logiikassa kun kerran joudut vaihtamaan aihetta joiden ”kaltaisteni” väitettyihin sanomisiin.Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos esittäisit edes yhden järkevän perustelun sille, miksi luomista tulisi pitää mahdollisena? Etkö pysty? No se ei minua ihmetytä, koska sellaista järkevää perustelua ei ole vielä koskaan esitetty.
"Mitä jos esittäisit edes yhden järkevän perustelun sille, miksi luomista tulisi pitää mahdollisena? Etkö pysty?"
No se, että olematonta ei voi todistaa olemattomaksi. Siis se ihan normaali todistustaakan periaate.
"No se ei minua ihmetytä, koska sellaista järkevää perustelua ei ole vielä koskaan esitetty."
Aivan, niin kauan kuin luomisesta tai luojasta ei ole ensimmäistäkään objektiivista todistetta, on perusteltua olla uskomatta niihin. Se, että luominen voisi periaatteessa olla mahdollista, ei tarkoita että siihen olisi mitään järkeä uskoa.
Mitä jos esittäisin edes yhden tutkimuksen, jossa on todettu "Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
” Se, että pidätte luomista mahdollisena, tarkoittaa käytännössä sitä, että uskotte luomiseen ja sen toteuttaneeseen deistijumaluuteen, koska sillähän on ollut aivan vitusti aikaa ja mahdollisuuksia, ja kun siitä ei tarvita mitään havaintoja, niin sitä ei muka ole mahdollista kumota.”
Edelleenkään, minä en usko teistiseen enkä deistiseen luojajumalaan, enkä siihen että jollakulla tuollaisella olisi ollut rajattomasti mahdollisuuksia.
” Ne olkiukot ovat juuri noita saatanan mahdollisena pitämisen tyhjiä argumentteja”
Mutta et siltikään osannut siteerata yhtäkään kohtaa, missä olen esittänyt tuon tapaisia olkiukkoja. Vai kävikö niin että päätit turvautua valehteluun? Ilmeisesti et näe mitään kritisoitavaa aiemman viestini esimerkkien logiikassa kun kerran joudut vaihtamaan aihetta joiden ”kaltaisteni” väitettyihin sanomisiin.Se, että pidät luomista täysin mahdollisena, tarkoittaa käytännössä sitä, että uskot luomiseen, etenkin kun mainitulla jumaluudella on ollut rajattomasti aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa suunnitelmansa. En näe mitään järkeä rajata kyseisen entiteetin potentiaalia, kun sellaiseen kerran uskoo (pitää sitä mahdollisena).
En jaksa puuttua jokaiseen epäloogisuuteen viesteissäsi. Yleensäkin kaltaisesi lapsellisen inttäjän kanssa "keskustelu" on kuta kuinkin turhaa ajan haaskausta. No, aina ei ole parempaakaan tekemistä, ja on mahdollista, että joku lukija tulee järkiinsä, kun osoitan uskosi typeryyden ja turhuuden. - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Mitä jos esittäisit edes yhden järkevän perustelun sille, miksi luomista tulisi pitää mahdollisena? Etkö pysty?"
No se, että olematonta ei voi todistaa olemattomaksi. Siis se ihan normaali todistustaakan periaate.
"No se ei minua ihmetytä, koska sellaista järkevää perustelua ei ole vielä koskaan esitetty."
Aivan, niin kauan kuin luomisesta tai luojasta ei ole ensimmäistäkään objektiivista todistetta, on perusteltua olla uskomatta niihin. Se, että luominen voisi periaatteessa olla mahdollista, ei tarkoita että siihen olisi mitään järkeä uskoa.
Mitä jos esittäisin edes yhden tutkimuksen, jossa on todettu "Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?Miten niin olematonta ei voi todistaa olemattomaksi? Tietenkin voi. Järjettömyyksiä ei tarvitse edes olemattomaksi todistaa, ne kun eivät epäloogisuutensa vuoksi voi mitenkään olla todellisuutta. Ei ole esimerkiksi mitään tarvetta todistaa olemattomaksi nelikulmaista ympyrää, koska sellaisia ei voi edes teoriassa olla olemassa. Tai pitkätukkaista kaljua.
Kyllähän tosi ateistilla täytyy olla kanttia sanoa suoraan, että ei ole agnostinen luomisen mahdollisuuden suhteen, olipa kyseessä sitten tuntematon tai tunnettu luomisen ja sen toteuttaneen jumaluuden malli. Agnostikko on vain epävarma uskossaan, kun pitää ruokkia kaiken maailman järjettömyyksien mahdollisuutta kannan otoissaan. On käytännössä deisti, kun pitää mahdollisena rajattoman ajan ja mahdollisuudet luomiselle, niin kuin esimerkiksi tämä deistinen älyttömyys, johon sinä siis todellisuudessa uskot, kun pidät sitä mahdollisena.
Toisaalta on hyvä olla agnostinen järkevien vaihtoehtojen mahdollisuuden suhteen. En minäkään ole täysin varma siitä, onko olemassa Flatus-niminen jumala Nihilo-nimisellä planeetalla, joka on luonut lukemattoman määrän universumeja ulottuuvuksiin, joissa ei ole aikaa ja tilaa. Mahdollisesti sellainen on olemassa, ja on arveltu sen jopa muistuttavan ulkonäöltään juoppoa noin 1,5 metriä pitkää ja satakiloista miestä. Tällainen on sentään paljon mahdollisempi luojajumalana kuin joku aivan älytön Raamattu-uskovien "deistinen jumaluus", jolla nämä nykyään uskoaan perustelevat ID-teorian mukaan.
Olet vain pelkuri, kun et uskalla suoraan tyrmätä luomisen mahdollisuutta, ja pidät sitä täysin mahdollisena, jopa todennäköisenä, niin kuin olen osoittanut, koska annat sille rajattomasti aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa luominen. Sen olemassa oloahan ei tarvitse todistaa, koska pelkkä mahdollisuus riittää ja sitä on kaltaistesi idioottien mielestä mahdoton kumota. Ei voi kuin ihmetellä sitä, mistä kaltaisiasi vajakkeja oikein sikiää... Anonyymi kirjoitti:
Se, että pidät luomista täysin mahdollisena, tarkoittaa käytännössä sitä, että uskot luomiseen, etenkin kun mainitulla jumaluudella on ollut rajattomasti aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa suunnitelmansa. En näe mitään järkeä rajata kyseisen entiteetin potentiaalia, kun sellaiseen kerran uskoo (pitää sitä mahdollisena).
En jaksa puuttua jokaiseen epäloogisuuteen viesteissäsi. Yleensäkin kaltaisesi lapsellisen inttäjän kanssa "keskustelu" on kuta kuinkin turhaa ajan haaskausta. No, aina ei ole parempaakaan tekemistä, ja on mahdollista, että joku lukija tulee järkiinsä, kun osoitan uskosi typeryyden ja turhuuden."etenkin kun mainitulla jumaluudella on ollut rajattomasti aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa suunnitelmansa"
Sinulla tuntuu olevan vaikeuksia käsittää, että pelkkä määritelmä ei riitä, vaan määritelmä pitäisi osoittaa todeksi. Kun sanon, että uskoisin luojajumalaan, jos olisi jumala, jolla on ollut rajattomasti aikaa ja mahdollisuuksia luomiseen, niin minusta ei tule uskovaista sillä, että keksit määritellä, että väitetyllä luojajumalalla on rajattomasti mahdollisuuksia. Jotta uskoisin tuohon, tuo kyseinen määritelmä pitäisi osoittaa paikkansapitäväksi.
"En jaksa puuttua jokaiseen epäloogisuuteen viesteissäsi. "
Aika outoa, että sinulla kuitenkin o aikaa alkaa puuttua joidenkin toisten olkiukkoihin.
"Yleensäkin kaltaisesi lapsellisen inttäjän kanssa "keskustelu" on kuta kuinkin turhaa ajan haaskausta."
Niin on. Nimittäin minä intän, jos vastapuoli pakenee kysymyksiä. Jos haluat käydä keskustelua inttämisen sijaan, vastaa kysymyksiin (eli käy sitä keskustelua), niin minun tarvitse inttää. Minunkin sellainen olisi hauskempaa. Jos et ole valmis perustelemaan väitteitäisi, ei sitten kannata esittää niitä.
Mitä jos esittäisin edes yhden tutkimuksen, jossa on todettu "Tiede on jo todistanut, että älykäs suunnittelija ei voi luoda elämää elottomasta”?Anonyymi kirjoitti:
Miten niin olematonta ei voi todistaa olemattomaksi? Tietenkin voi. Järjettömyyksiä ei tarvitse edes olemattomaksi todistaa, ne kun eivät epäloogisuutensa vuoksi voi mitenkään olla todellisuutta. Ei ole esimerkiksi mitään tarvetta todistaa olemattomaksi nelikulmaista ympyrää, koska sellaisia ei voi edes teoriassa olla olemassa. Tai pitkätukkaista kaljua.
Kyllähän tosi ateistilla täytyy olla kanttia sanoa suoraan, että ei ole agnostinen luomisen mahdollisuuden suhteen, olipa kyseessä sitten tuntematon tai tunnettu luomisen ja sen toteuttaneen jumaluuden malli. Agnostikko on vain epävarma uskossaan, kun pitää ruokkia kaiken maailman järjettömyyksien mahdollisuutta kannan otoissaan. On käytännössä deisti, kun pitää mahdollisena rajattoman ajan ja mahdollisuudet luomiselle, niin kuin esimerkiksi tämä deistinen älyttömyys, johon sinä siis todellisuudessa uskot, kun pidät sitä mahdollisena.
Toisaalta on hyvä olla agnostinen järkevien vaihtoehtojen mahdollisuuden suhteen. En minäkään ole täysin varma siitä, onko olemassa Flatus-niminen jumala Nihilo-nimisellä planeetalla, joka on luonut lukemattoman määrän universumeja ulottuuvuksiin, joissa ei ole aikaa ja tilaa. Mahdollisesti sellainen on olemassa, ja on arveltu sen jopa muistuttavan ulkonäöltään juoppoa noin 1,5 metriä pitkää ja satakiloista miestä. Tällainen on sentään paljon mahdollisempi luojajumalana kuin joku aivan älytön Raamattu-uskovien "deistinen jumaluus", jolla nämä nykyään uskoaan perustelevat ID-teorian mukaan.
Olet vain pelkuri, kun et uskalla suoraan tyrmätä luomisen mahdollisuutta, ja pidät sitä täysin mahdollisena, jopa todennäköisenä, niin kuin olen osoittanut, koska annat sille rajattomasti aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa luominen. Sen olemassa oloahan ei tarvitse todistaa, koska pelkkä mahdollisuus riittää ja sitä on kaltaistesi idioottien mielestä mahdoton kumota. Ei voi kuin ihmetellä sitä, mistä kaltaisiasi vajakkeja oikein sikiää...”Miten niin olematonta ei voi todistaa olemattomaksi? Tietenkin voi. Järjettömyyksiä ei tarvitse edes olemattomaksi todistaa, ne kun eivät epäloogisuutensa vuoksi voi mitenkään olla todellisuutta.”
Siksi että aina voi keksiä jonkun selityksen joka mitätöi kumoamisen esim. ”mutta kun Jumala on salattu”, ”Jumalaa ei voi käsitellä ihmislogiikalla” tms. Miten todistat aukottomasti ettei keijuja ole olemassa?
”On käytännössä deisti”
Edelleenkään, en usko yhteenkään teistiseen tai deistiseen jumaluuteen.
”kun pitää mahdollisena rajattoman ajan ja mahdollisuudet luomiselle”
Minun mielestäni luomisella ei ollut rajattomasti aikaa tai mahdollisuuksia. Sen sijaan jos (huomaa sana ”jos”) joku osoittaa näin olevan, muutan kantaani ja myönnän että maailma on luotu. Eipä ole näkynyt todisteita, joiden perusteella minun pitäisi muuttaa kantaani.
”pidät sitä täysin mahdollisena, jopa todennäköisenä”
En pidä sitä todennäköisenä, Lopeta valehtelu, kiitos.
”niin kuin olen osoittanut, koska annat sille rajattomasti aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa luominen.”
Edelleenkään, en anna. Ilmeisesti sinä et ymmärrä, mitä jossittelu on. Olen kertonut mitä ehtoja pitäisi täyttyä, jotta uskoisin luomiseen ja luojaan.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
”Miten niin olematonta ei voi todistaa olemattomaksi? Tietenkin voi. Järjettömyyksiä ei tarvitse edes olemattomaksi todistaa, ne kun eivät epäloogisuutensa vuoksi voi mitenkään olla todellisuutta.”
Siksi että aina voi keksiä jonkun selityksen joka mitätöi kumoamisen esim. ”mutta kun Jumala on salattu”, ”Jumalaa ei voi käsitellä ihmislogiikalla” tms. Miten todistat aukottomasti ettei keijuja ole olemassa?
”On käytännössä deisti”
Edelleenkään, en usko yhteenkään teistiseen tai deistiseen jumaluuteen.
”kun pitää mahdollisena rajattoman ajan ja mahdollisuudet luomiselle”
Minun mielestäni luomisella ei ollut rajattomasti aikaa tai mahdollisuuksia. Sen sijaan jos (huomaa sana ”jos”) joku osoittaa näin olevan, muutan kantaani ja myönnän että maailma on luotu. Eipä ole näkynyt todisteita, joiden perusteella minun pitäisi muuttaa kantaani.
”pidät sitä täysin mahdollisena, jopa todennäköisenä”
En pidä sitä todennäköisenä, Lopeta valehtelu, kiitos.
”niin kuin olen osoittanut, koska annat sille rajattomasti aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa luominen.”
Edelleenkään, en anna. Ilmeisesti sinä et ymmärrä, mitä jossittelu on. Olen kertonut mitä ehtoja pitäisi täyttyä, jotta uskoisin luomiseen ja luojaan.Hah, tietenkin luojajumalallasi on ollut rajattomasti aikaa suunnitella ja toteuttaa luominen, kun hänellä ei ole alkua. Kun tuollaiseen uskot, niin pidät luomisen itse asiassa varmana. Näin mahdollisena pitäminen osoittautuu niin ikään varmaksi uskoksi.
Jos jokin on mahdollista, niin se toteutuu. Ja sinä voit valita vain kahdesta vaihtoehdosta: on mahdollinen, ei ole mahdollinen. Se on sama asia kuin pitää täysin mahdollisena tai ei lainkaan mahdollisena. Miksi sinun on niin vaikea vastata: onko luominen mahdollista?
Niin, ei keijuihin ja luojajumaliin uskovan tarvitse esittää mitään todisteita uskonsa puolesta. Riittää, että uskoo niihin. Järkevä ihminen tietää ne kuitenkin saduiksi. Luojajumalasi on yhtä todennäköinen kuin mainitsemani Flatus-jumala Nihilo-planeetalta.
Vai pidätkö luojajumalaasi jotenkin uskottavampana? Anonyymi kirjoitti:
Hah, tietenkin luojajumalallasi on ollut rajattomasti aikaa suunnitella ja toteuttaa luominen, kun hänellä ei ole alkua. Kun tuollaiseen uskot, niin pidät luomisen itse asiassa varmana. Näin mahdollisena pitäminen osoittautuu niin ikään varmaksi uskoksi.
Jos jokin on mahdollista, niin se toteutuu. Ja sinä voit valita vain kahdesta vaihtoehdosta: on mahdollinen, ei ole mahdollinen. Se on sama asia kuin pitää täysin mahdollisena tai ei lainkaan mahdollisena. Miksi sinun on niin vaikea vastata: onko luominen mahdollista?
Niin, ei keijuihin ja luojajumaliin uskovan tarvitse esittää mitään todisteita uskonsa puolesta. Riittää, että uskoo niihin. Järkevä ihminen tietää ne kuitenkin saduiksi. Luojajumalasi on yhtä todennäköinen kuin mainitsemani Flatus-jumala Nihilo-planeetalta.
Vai pidätkö luojajumalaasi jotenkin uskottavampana?Hah, tietenkin luojajumalallasi on ollut rajattomasti aikaa suunnitella ja toteuttaa luominen, kun hänellä ei ole alkua.”
Mutta tuohan on pelkkä tyhjä määritelmä. Nyt pitäisi osoittaa että on olemassa jumaluus, jolla ei ole alkua.
”Kun tuollaiseen uskot, niin pidät luomisen itse asiassa varmana.”
Ymmärrätkö sanojen ”jos” ja ”kun” eron”? Olen jossitellut.
”Jos jokin on mahdollista, niin se toteutuu.”
Vaikka on mahdollista, että voitan loton seuraavan päävoiton, se ei valitettavasi tarkoita, että voittoni toteutuu.
”Miksi sinun on niin vaikea vastata: onko luominen mahdollista?”
Ai, onko minulta mennyt kysymys ohi? Tietenkin luominen on periaatteessa mahdollista. Mutta niin kauan kun ei mitään (objektiivista) näyttöä sen puolesta, siihen ei ole mitään perusteltua syytä uskoa.
”Vai pidätkö luojajumalaasi jotenkin uskottavampana?”
En. (Tosin mua hämmentää, että mikä se luojajumalani on, mutta oikeastaan sama se, koska pidän kaikkia luojajumalia ihan yhtä epäuskottavina.)
- Anonyymi
Tieteellisten teorioiden selitysvoima on rajallinen, kuten kaikkien teorioiden selitysvoima on. Eri asia on sitten, miten ilmiöitä, joita tieteellisillä teorioilla ei voi kattavasti selittää, selitetään. Useimmiten tieteellinen selitys on "paras mahdollinen", kyseenalaista on tarjota korvaavaksi mitä tahansa selitystä selitysvoiman paikkaamiseksi.
"Tieteellisten teorioiden selitysvoima on rajallinen, kuten kaikkien teorioiden selitysvoima on."
Aivan. Se, että tiedettä ylipäätänsä tehdään, on tietämättömyyden myöntämista, koska tiedettä ei tarvittaisia, jos kaikki tiedettäsiin.
"Eri asia on sitten, miten ilmiöitä, joita tieteellisillä teorioilla ei voi kattavasti selittää, selitetään. Useimmiten tieteellinen selitys on "paras mahdollinen", kyseenalaista on tarjota korvaavaksi mitä tahansa selitystä selitysvoiman paikkaamiseksi."
Aivan. Se tosiaan on kyseenlaista, että uskovat (tässäkin keskustelussa) tietämättömyyden tilalle selitykseksi Jumalaa.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Tieteellisten teorioiden selitysvoima on rajallinen, kuten kaikkien teorioiden selitysvoima on."
Aivan. Se, että tiedettä ylipäätänsä tehdään, on tietämättömyyden myöntämista, koska tiedettä ei tarvittaisia, jos kaikki tiedettäsiin.
"Eri asia on sitten, miten ilmiöitä, joita tieteellisillä teorioilla ei voi kattavasti selittää, selitetään. Useimmiten tieteellinen selitys on "paras mahdollinen", kyseenalaista on tarjota korvaavaksi mitä tahansa selitystä selitysvoiman paikkaamiseksi."
Aivan. Se tosiaan on kyseenlaista, että uskovat (tässäkin keskustelussa) tietämättömyyden tilalle selitykseksi Jumalaa.Eihän se mitään tietämättömyyttä ole vaan tietoa, kun Jumala annetaan selitykseksi - se on ainoa järkevä selitys ja perustuu tietoon, koska Jumala on sen ilmoittanut valituille profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille. Ei ole epäilystäkään siitä, että nämä ovat kuulleet Jumalan puhuvan ja välittäneet Hänen sanansa meille. Totta jokainen sana Jumalan suusta lähteneenä ja niitä on riittävän paljon Raamatussa, jotta tiedämme tarkasti historian tapahtumat alusta asti tähän päivään saakka. Tulevatkin hän julistaa. :)
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se mitään tietämättömyyttä ole vaan tietoa, kun Jumala annetaan selitykseksi - se on ainoa järkevä selitys ja perustuu tietoon, koska Jumala on sen ilmoittanut valituille profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille. Ei ole epäilystäkään siitä, että nämä ovat kuulleet Jumalan puhuvan ja välittäneet Hänen sanansa meille. Totta jokainen sana Jumalan suusta lähteneenä ja niitä on riittävän paljon Raamatussa, jotta tiedämme tarkasti historian tapahtumat alusta asti tähän päivään saakka. Tulevatkin hän julistaa. :)
"Eihän se mitään tietämättömyyttä ole vaan tietoa, kun Jumala annetaan selitykseksi - se on ainoa järkevä selitys ja perustuu tietoon, koska Jumala on sen ilmoittanut valituille profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille. "
Tuo on nimenomaan sokeaa uskoa. Kukaan ei ole tarjonnut mitään uskosta riippumatonta keinoa tarkistaa, onko Jumalaa, joka on antanut profeetoille ilmoituksen.
"Totta jokainen sana Jumalan suusta lähteneenä ja niitä on riittävän paljon Raamatussa, jotta tiedämme tarkasti historian tapahtumat alusta asti tähän päivään saakka. Tulevatkin hän julistaa. :)"
Nyt sinun pitäisi osoittaa, että A: on olemassa Jumala ja B: Raamattu on hänen sanaansa.
Perustelet uskoasi, että Raamattu on Jumalan sanaa, sillä uskolla, että Raamattu on Jumalan sanaa.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Eihän se mitään tietämättömyyttä ole vaan tietoa, kun Jumala annetaan selitykseksi - se on ainoa järkevä selitys ja perustuu tietoon, koska Jumala on sen ilmoittanut valituille profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille. "
Tuo on nimenomaan sokeaa uskoa. Kukaan ei ole tarjonnut mitään uskosta riippumatonta keinoa tarkistaa, onko Jumalaa, joka on antanut profeetoille ilmoituksen.
"Totta jokainen sana Jumalan suusta lähteneenä ja niitä on riittävän paljon Raamatussa, jotta tiedämme tarkasti historian tapahtumat alusta asti tähän päivään saakka. Tulevatkin hän julistaa. :)"
Nyt sinun pitäisi osoittaa, että A: on olemassa Jumala ja B: Raamattu on hänen sanaansa.
Perustelet uskoasi, että Raamattu on Jumalan sanaa, sillä uskolla, että Raamattu on Jumalan sanaa.A. Jumala on luonut maailman.
B. Jumala puhuu Raamatussa.
C. Raamattu on Jumalan sanaa.
Näin yksinkertaista se on, kun ei ole pää sekaisin niin kuin kaltaisellasi ateistilla. Anonyymi kirjoitti:
A. Jumala on luonut maailman.
B. Jumala puhuu Raamatussa.
C. Raamattu on Jumalan sanaa.
Näin yksinkertaista se on, kun ei ole pää sekaisin niin kuin kaltaisellasi ateistilla."Näin yksinkertaista se on, kun ei ole pää sekaisin niin kuin kaltaisellasi ateistilla."
Niinpä niin: kun ateisti ei sokeasti usko, että maailma on Jumalan luoma ja että Raamattu on Jumalan sanaa, niin ateisti ei usko että maailma Jumalan luoma ja että Raamattu on Jumalan sanaa. Tämä on täysin selvää.
Sinulla ei siis ollut tarjota mitään objektiivisia todisteita Jumalan olemassaolosta tai siitä että maailma on luotu. Kaikki mitä pystyit tarjoamaan oli sokeaan uskoon perustuvia väitteitä. Voit toistaa näitä väitteitä niin paljon kuin haluat, mutta eivät ne todisteeksi muutu.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Näin yksinkertaista se on, kun ei ole pää sekaisin niin kuin kaltaisellasi ateistilla."
Niinpä niin: kun ateisti ei sokeasti usko, että maailma on Jumalan luoma ja että Raamattu on Jumalan sanaa, niin ateisti ei usko että maailma Jumalan luoma ja että Raamattu on Jumalan sanaa. Tämä on täysin selvää.
Sinulla ei siis ollut tarjota mitään objektiivisia todisteita Jumalan olemassaolosta tai siitä että maailma on luotu. Kaikki mitä pystyit tarjoamaan oli sokeaan uskoon perustuvia väitteitä. Voit toistaa näitä väitteitä niin paljon kuin haluat, mutta eivät ne todisteeksi muutu.Kaikki todistaa Jumalasta eikä mikään todista Häntä vastaan. Kun et tätä usko, niin minkä sille kukaan voi tehdä?
Kaikki todisteet ovat puolueettomia, objektiivisia. Kun kiellät niiden todistusarvon, niin se on sinun uskoasi tukeva valinta, mutta ei perustu tietoon (ja on käytännön denialismia, sokeaa uskoa eli tosiasioiden kieltämistä ja niiden selittämistä fiktiolla). Anonyymi kirjoitti:
Kaikki todistaa Jumalasta eikä mikään todista Häntä vastaan. Kun et tätä usko, niin minkä sille kukaan voi tehdä?
Kaikki todisteet ovat puolueettomia, objektiivisia. Kun kiellät niiden todistusarvon, niin se on sinun uskoasi tukeva valinta, mutta ei perustu tietoon (ja on käytännön denialismia, sokeaa uskoa eli tosiasioiden kieltämistä ja niiden selittämistä fiktiolla)."Kaikki todistaa Jumalasta eikä mikään todista Häntä vastaan."
Tätä toinen anonyymi jo väittikin.
"kun et tätä usko, niin minkä sille kukaan voi tehdä? "
Kertomalla että miten ne todistavat Jumalan. Tosin aiempi anonyymi ei kyennyt selittämään, miten kahvikuppini todistaa Jumalasta, vaan joutui vain vetoamaan uskoon, että Jumala on sen luonut. Kykenetkö sinä kertomaan, että miten kahvikuppini todistaa Jumalan?
"Kaikki todisteet ovat puolueettomia, objektiivisia."
Eivät ole. Esim. uskonnolliseen sisäiseen näkyyn perustuva todiste on subjektiivinen.
Muutetaan hieman kysymyksenasettelua: Onko sinulla sellaista todistetta Jumalasta, jonka hyväksyminen ei vaadi sitä, että jo valmiiksi uskoo Jumalaan?
" Kun kiellät niiden todistusarvon, niin se on sinun uskoasi tukeva valinta, mutta ei perustu tietoon "
Olen jo useita kertoja yrittänyt tiedustella, että miten subjektiivisten todisteiden totuusarvon voi tarkistaa. Kukaan ei vaan ole kyennyt kertomaan. Jos kukaan ei kykene tarkistamaan niiden totuusarvoa, miksi niitä olisi mitään järkeä pitää todisteina? Vai kykenetkö sinä kertomaan, millä keinolla uskonnollisten henkisten kokemusten totuusarvon voi tarkistaa?
"(ja on käytännön denialismia, sokeaa uskoa eli tosiasioiden kieltämistä ja niiden selittämistä fiktiolla)."
Minkä tosiasian olen selittänyt fiktiolla?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"Kaikki todistaa Jumalasta eikä mikään todista Häntä vastaan."

Minkä tosiasian olen selittänyt fiktiolla?"Muutetaan hieman kysymyksenasettelua: Onko sinulla sellaista todistetta Jumalasta, jonka hyväksyminen ei vaadi sitä, että jo valmiiksi uskoo Jumalaan?"
Maailma. Ei tarvitse uskoa Jumalaan voidakseen tietää sen, että maailma on luotu. Deistit mm. uskovat maailman olevan luodun ja Korkeampaan voimaan uskovat ajattelevat tämän tuntemattoman jumalan jopa vaikuttavan maailmassa vielä tänä päivänä. He tunnustavat siis objektiivisen todisteen (maailma), vaikka eivät tunne sen luojaa (Jumalaa).
Se, että maailma on luotu, on tosi uskomus, joka perustuu tietoon ja on siis tietoa. Olet kieltänyt tämän maailman olevan todiste Jumalasta (tai luojasta, jos et Jumalaa tunne) ja korvannut maailman olemuksen ja synnyn tietoon perustuvan selityksen fiktiolla, joka ei ole totta: kutsut sitä fiktiota harhaanjohtavasti "tieteeksi". Todellisuudessa se on vain vajavaisten ihmisten tekemiä virhepäätelmiä ja todistamatonta uskoa Jumalan olemattomuudesta ja siitä, että tämä ei olisi vaikuttanut mitään maailman historiassa.
Subjektiiviset kokemukset voidaan todistaa todellisiksi ja Jumalasta lähteneiksi lukemalla Raamattua ja katsomalla siellä, millaisia ne kokemukset profeetoilla, Jeesuksella ja apostoleilla olivat. Jos kokemuksesi on samanlainen ja edistää uskoa, niin se on Jumalasta, ja perustuu objektiiviseen lähteeseen, Jumalaan ja hänen sanaansa, joka on Raamatun pyhissä kirjoituksissa. Näin yksinkertaista on erottaa subjektiiviset kokemukset objektiiviseksi todisteeksi Jumalasta, jos vain tahtoo niin tehdä. Anonyymi kirjoitti:
"Muutetaan hieman kysymyksenasettelua: Onko sinulla sellaista todistetta Jumalasta, jonka hyväksyminen ei vaadi sitä, että jo valmiiksi uskoo Jumalaan?"
Maailma. Ei tarvitse uskoa Jumalaan voidakseen tietää sen, että maailma on luotu. Deistit mm. uskovat maailman olevan luodun ja Korkeampaan voimaan uskovat ajattelevat tämän tuntemattoman jumalan jopa vaikuttavan maailmassa vielä tänä päivänä. He tunnustavat siis objektiivisen todisteen (maailma), vaikka eivät tunne sen luojaa (Jumalaa).
Se, että maailma on luotu, on tosi uskomus, joka perustuu tietoon ja on siis tietoa. Olet kieltänyt tämän maailman olevan todiste Jumalasta (tai luojasta, jos et Jumalaa tunne) ja korvannut maailman olemuksen ja synnyn tietoon perustuvan selityksen fiktiolla, joka ei ole totta: kutsut sitä fiktiota harhaanjohtavasti "tieteeksi". Todellisuudessa se on vain vajavaisten ihmisten tekemiä virhepäätelmiä ja todistamatonta uskoa Jumalan olemattomuudesta ja siitä, että tämä ei olisi vaikuttanut mitään maailman historiassa.
Subjektiiviset kokemukset voidaan todistaa todellisiksi ja Jumalasta lähteneiksi lukemalla Raamattua ja katsomalla siellä, millaisia ne kokemukset profeetoilla, Jeesuksella ja apostoleilla olivat. Jos kokemuksesi on samanlainen ja edistää uskoa, niin se on Jumalasta, ja perustuu objektiiviseen lähteeseen, Jumalaan ja hänen sanaansa, joka on Raamatun pyhissä kirjoituksissa. Näin yksinkertaista on erottaa subjektiiviset kokemukset objektiiviseksi todisteeksi Jumalasta, jos vain tahtoo niin tehdä.”Maailma. Ei tarvitse uskoa Jumalaan voidakseen tietää sen, että maailma on luotu.”
Kyllä tarvitsee, koska kukaan ei ole vielä onnistunut kertomaan miten edes erottaa luotu luomattomasta.
”Deistit mm. uskovat maailman olevan luodun ja Korkeampaan voimaan uskovat ajattelevat tämän tuntemattoman jumalan jopa vaikuttavan maailmassa vielä tänä päivänä.”
Niin, he uskovat noin. Jälleen kerran kyse on uskosta.
”Se, että maailma on luotu, on tosi uskomus, joka perustuu tietoon ja on siis tietoa.”
Edelleenkään kukaan ei ole edes osannut kertoa, miten erottaa luotu luomattomasta, joten maailman luominen ei voi olla tietoon perustuva väite.
”Olet kieltänyt tämän maailman olevan todiste Jumalasta (tai luojasta, jos et Jumalaa tunne) ja korvannut maailman olemuksen ja synnyn tietoon perustuvan selityksen fiktiolla, joka ei ole totta: kutsut sitä fiktiota harhaanjohtavasti "tieteeksi". Todellisuudessa se on vain vajavaisten ihmisten tekemiä virhepäätelmiä ja todistamatonta uskoa Jumalan olemattomuudesta ja siitä, että tämä ei olisi vaikuttanut mitään maailman historiassa.”
Niin, kun kukaan ei ole kyennyt tarjoamaan uskosta riippumattomia todisteita sille, että maailma on todiste Jumalasta.
Et kyennyt osoittamaan edes yhtä kohtaa, jossa tiede on väärässä. Jännä juttu että mekin kykenemme käymään tätä keskustekua ”fiktioon perustuvilla selityksillä” toimivilla laitteilla.
”Subjektiiviset kokemukset voidaan todistaa todellisiksi ja Jumalasta lähteneiksi lukemalla Raamattua ja katsomalla siellä, millaisia ne kokemukset profeetoilla, Jeesuksella ja apostoleilla olivat.”
Jos tuo olisi totta, Raamattua lukemalla ei olisi syntynyt tuhansia eri kristinuskon suuntauksia, joiden sisällä on vielä erimielisyyksiä, jos Raamatun lukeminen tarjoaisi objektiivisen tavan tarkistaa, mikä on oikein ja mikä ei. Tai mikä sitten mielestäsi on se ainoaa oikeaa tulkintaa edustava kirkko, suuntaus, liike tai yksittäinen henkilö?
”Jos kokemuksesi on samanlainen ja edistää uskoa, niin se on Jumalasta, ja perustuu objektiiviseen lähteeseen, Jumalaan ja hänen sanaansa, joka on Raamatun pyhissä kirjoituksissa. Näin yksinkertaista on erottaa subjektiiviset kokemukset objektiiviseksi todisteeksi Jumalasta, jos vain tahtoo niin tehdä.”
Niin, eli pitää jo valmiiksi uskoa Jumala ja että Raamattu on Jumalan sanaa, jotta voi tarkistaa todisteet Jumalasta. Muistatko, kysyin että onko Jumalasta todisteita, jotka eivät valmiiksi vaadi uskoa Jumalaan.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
”Maailma. Ei tarvitse uskoa Jumalaan voidakseen tietää sen, että maailma on luotu.”
Kyllä tarvitsee, koska kukaan ei ole vielä onnistunut kertomaan miten edes erottaa luotu luomattomasta.
”Deistit mm. uskovat maailman olevan luodun ja Korkeampaan voimaan uskovat ajattelevat tämän tuntemattoman jumalan jopa vaikuttavan maailmassa vielä tänä päivänä.”
Niin, he uskovat noin. Jälleen kerran kyse on uskosta.
”Se, että maailma on luotu, on tosi uskomus, joka perustuu tietoon ja on siis tietoa.”
Edelleenkään kukaan ei ole edes osannut kertoa, miten erottaa luotu luomattomasta, joten maailman luominen ei voi olla tietoon perustuva väite.
”Olet kieltänyt tämän maailman olevan todiste Jumalasta (tai luojasta, jos et Jumalaa tunne) ja korvannut maailman olemuksen ja synnyn tietoon perustuvan selityksen fiktiolla, joka ei ole totta: kutsut sitä fiktiota harhaanjohtavasti "tieteeksi". Todellisuudessa se on vain vajavaisten ihmisten tekemiä virhepäätelmiä ja todistamatonta uskoa Jumalan olemattomuudesta ja siitä, että tämä ei olisi vaikuttanut mitään maailman historiassa.”
Niin, kun kukaan ei ole kyennyt tarjoamaan uskosta riippumattomia todisteita sille, että maailma on todiste Jumalasta.
Et kyennyt osoittamaan edes yhtä kohtaa, jossa tiede on väärässä. Jännä juttu että mekin kykenemme käymään tätä keskustekua ”fiktioon perustuvilla selityksillä” toimivilla laitteilla.
”Subjektiiviset kokemukset voidaan todistaa todellisiksi ja Jumalasta lähteneiksi lukemalla Raamattua ja katsomalla siellä, millaisia ne kokemukset profeetoilla, Jeesuksella ja apostoleilla olivat.”
Jos tuo olisi totta, Raamattua lukemalla ei olisi syntynyt tuhansia eri kristinuskon suuntauksia, joiden sisällä on vielä erimielisyyksiä, jos Raamatun lukeminen tarjoaisi objektiivisen tavan tarkistaa, mikä on oikein ja mikä ei. Tai mikä sitten mielestäsi on se ainoaa oikeaa tulkintaa edustava kirkko, suuntaus, liike tai yksittäinen henkilö?
”Jos kokemuksesi on samanlainen ja edistää uskoa, niin se on Jumalasta, ja perustuu objektiiviseen lähteeseen, Jumalaan ja hänen sanaansa, joka on Raamatun pyhissä kirjoituksissa. Näin yksinkertaista on erottaa subjektiiviset kokemukset objektiiviseksi todisteeksi Jumalasta, jos vain tahtoo niin tehdä.”
Niin, eli pitää jo valmiiksi uskoa Jumala ja että Raamattu on Jumalan sanaa, jotta voi tarkistaa todisteet Jumalasta. Muistatko, kysyin että onko Jumalasta todisteita, jotka eivät valmiiksi vaadi uskoa Jumalaan.Luodun voi erottaa luomattomasta siten, että se toimii ja on tarkoituksenmukaisesti rakennettu.
Intiaanit uskoivat yhteen luojaan, vaikka eivät tätä tunne: ei tarvitse siis uskoa Jumalaan voidakseen pitää luomisen faktana.
Uskossa on kyse tiedosta: "meillä kaikilla on tieto" ja vieläpä "meillä on kaikki tieto", sillä se tieto on Jumalassa ja kätkettynä Kristuksessa.
Ei kaikki tiede ole väärässä. Mistä moista sait päähäsi?
Tuhannet lahkot eivät todista Raamattua vastaan vaan Raamatusta.
Tunnen yhden ateistin, joka tuli uskoon. Ei tarvinnut valmiiksi uskoa voidakseen uskoa Jumalaan ja tietääkseen sen jälkeen, että Jumala on luonut maailman ja on kaiken Herra. Anonyymi kirjoitti:
Luodun voi erottaa luomattomasta siten, että se toimii ja on tarkoituksenmukaisesti rakennettu.
Intiaanit uskoivat yhteen luojaan, vaikka eivät tätä tunne: ei tarvitse siis uskoa Jumalaan voidakseen pitää luomisen faktana.
Uskossa on kyse tiedosta: "meillä kaikilla on tieto" ja vieläpä "meillä on kaikki tieto", sillä se tieto on Jumalassa ja kätkettynä Kristuksessa.
Ei kaikki tiede ole väärässä. Mistä moista sait päähäsi?
Tuhannet lahkot eivät todista Raamattua vastaan vaan Raamatusta.
Tunnen yhden ateistin, joka tuli uskoon. Ei tarvinnut valmiiksi uskoa voidakseen uskoa Jumalaan ja tietääkseen sen jälkeen, että Jumala on luonut maailman ja on kaiken Herra.”Luodun voi erottaa luomattomasta siten, että se toimii ja on tarkoituksenmukaisesti rakennettu.”
Tämä vaan herättää uuden kysymyksen: miten erottaa ”tarkoituksenmukaisesti rakennettu” tarkoituksenmukaisettomasta? Perinteinen esimerkki: nisäkkäiden kurkunpäänhermon lenkki. Se kyllä toimii, mutta sen älytön lenkki aortan kautta ei ole tarkoituksenmukainen. Eli siis ilmeisesti kaikki ei todista luomisesta.
”Intiaanit uskoivat yhteen luojaan, vaikka eivät tätä tunne: ei tarvitse siis uskoa Jumalaan voidakseen pitää luomisen faktana.”
Niin, ei tarvitse uskoa Jumalaan, mutta pitää kyllä jo valmiiksi uskoa luomiseen.
”Uskossa on kyse tiedosta: "meillä kaikilla on tieto" ja vieläpä "meillä on kaikki tieto", sillä se tieto on Jumalassa ja kätkettynä Kristuksessa.”
Se että sokeaa uskoa väittää tiedoksi, ei muuta sitä, että kyseessä on edelleen vain sokea usko.
”Ei kaikki tiede ole väärässä. Mistä moista sait päähäsi?”
Ei asia ole niin minunkaan mielestäni. Ilmeisesti kuitenkin aiemman kommentoijan mielestä oli: minä kysyin, minkä tosiasian olen selittänyt fiktiolla, ja hän otti sanoi, että olen ”korvannut maailman olemuksen ja synnyn tietoon perustuvan selityksen fiktiolla, joka ei ole totta: kutsut sitä fiktiota harhaanjohtavasti "tieteeksi".” Kuitenkaan hän ei kykennnyt osoittamaan ensimmäistäkään konkreettista virhettä. Se tiede, jolla on kehitetty nämä laitteet, joilla keskustelua käymme, on ihan tismalleen samaa tiedettä, jonka maailmanselityksiin tukeudun. Tästä syystä kommentoin sillä oletuksella, että hän tiedettä ylipäätänsä väärässä olevana.
”Tuhannet lahkot eivät todista Raamattua vastaan vaan Raamatusta.”
Niin, se todistaa siitä että Raamatusta ei löydy yhtä selkää totuutta, jonka sieltä voisi tarkistaa, toisin kuin väitit. Tai mikä sitten mielestäsi on se ainoaa oikeaa tulkintaa edustava kirkko, suuntaus, liike tai yksittäinen henkilö?
”Tunnen yhden ateistin, joka tuli uskoon. Ei tarvinnut valmiiksi uskoa voidakseen uskoa Jumalaan ja tietääkseen sen jälkeen, että Jumala on luonut maailman ja on kaiken Herra.”
No sitten sinä varmaan voit kertoa, että mitkä olivat ne objektiiviset todisteet, jotka saivat hänet vakuuttuneiksi luomisesta ja Jumalasta? Vai oliko niin, että hän kääntyi uskoon muista syistä?- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
”Luodun voi erottaa luomattomasta siten, että se toimii ja on tarkoituksenmukaisesti rakennettu.”
Tämä vaan herättää uuden kysymyksen: miten erottaa ”tarkoituksenmukaisesti rakennettu” tarkoituksenmukaisettomasta? Perinteinen esimerkki: nisäkkäiden kurkunpäänhermon lenkki. Se kyllä toimii, mutta sen älytön lenkki aortan kautta ei ole tarkoituksenmukainen. Eli siis ilmeisesti kaikki ei todista luomisesta.
”Intiaanit uskoivat yhteen luojaan, vaikka eivät tätä tunne: ei tarvitse siis uskoa Jumalaan voidakseen pitää luomisen faktana.”
Niin, ei tarvitse uskoa Jumalaan, mutta pitää kyllä jo valmiiksi uskoa luomiseen.
”Uskossa on kyse tiedosta: "meillä kaikilla on tieto" ja vieläpä "meillä on kaikki tieto", sillä se tieto on Jumalassa ja kätkettynä Kristuksessa.”
Se että sokeaa uskoa väittää tiedoksi, ei muuta sitä, että kyseessä on edelleen vain sokea usko.
”Ei kaikki tiede ole väärässä. Mistä moista sait päähäsi?”
Ei asia ole niin minunkaan mielestäni. Ilmeisesti kuitenkin aiemman kommentoijan mielestä oli: minä kysyin, minkä tosiasian olen selittänyt fiktiolla, ja hän otti sanoi, että olen ”korvannut maailman olemuksen ja synnyn tietoon perustuvan selityksen fiktiolla, joka ei ole totta: kutsut sitä fiktiota harhaanjohtavasti "tieteeksi".” Kuitenkaan hän ei kykennnyt osoittamaan ensimmäistäkään konkreettista virhettä. Se tiede, jolla on kehitetty nämä laitteet, joilla keskustelua käymme, on ihan tismalleen samaa tiedettä, jonka maailmanselityksiin tukeudun. Tästä syystä kommentoin sillä oletuksella, että hän tiedettä ylipäätänsä väärässä olevana.
”Tuhannet lahkot eivät todista Raamattua vastaan vaan Raamatusta.”
Niin, se todistaa siitä että Raamatusta ei löydy yhtä selkää totuutta, jonka sieltä voisi tarkistaa, toisin kuin väitit. Tai mikä sitten mielestäsi on se ainoaa oikeaa tulkintaa edustava kirkko, suuntaus, liike tai yksittäinen henkilö?
”Tunnen yhden ateistin, joka tuli uskoon. Ei tarvinnut valmiiksi uskoa voidakseen uskoa Jumalaan ja tietääkseen sen jälkeen, että Jumala on luonut maailman ja on kaiken Herra.”
No sitten sinä varmaan voit kertoa, että mitkä olivat ne objektiiviset todisteet, jotka saivat hänet vakuuttuneiksi luomisesta ja Jumalasta? Vai oliko niin, että hän kääntyi uskoon muista syistä?En tiedä hänen syitään uskoa, mutta julkisuuden henkilöistä esimerkiksi entinen ateisti filosofi Antony Flew uskoi ihan vain sen vuoksi, että piti älykkään suunnitelman ideaa ja luomista järkevänä selityksenä.
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä hänen syitään uskoa, mutta julkisuuden henkilöistä esimerkiksi entinen ateisti filosofi Antony Flew uskoi ihan vain sen vuoksi, että piti älykkään suunnitelman ideaa ja luomista järkevänä selityksenä.
"mutta julkisuuden henkilöistä esimerkiksi entinen ateisti filosofi Antony Flew uskoi ihan vain sen vuoksi, että piti älykkään suunnitelman ideaa ja luomista järkevänä selityksenä."
Hän kyllä taisi perustella kantansa ennemminkin sillä, että tiede ei kykene selittämään maailman ja elämän syntyä ja siksi hän kannattaa deististä jumaluutta. Loppujen lopuksi kyseessä on vain aukkojeen jumalaan vetoaminen. Ei Flew minkään objektiivisten todisteiden takia muuttanut kantaansa.- Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
"mutta julkisuuden henkilöistä esimerkiksi entinen ateisti filosofi Antony Flew uskoi ihan vain sen vuoksi, että piti älykkään suunnitelman ideaa ja luomista järkevänä selityksenä."
Hän kyllä taisi perustella kantansa ennemminkin sillä, että tiede ei kykene selittämään maailman ja elämän syntyä ja siksi hän kannattaa deististä jumaluutta. Loppujen lopuksi kyseessä on vain aukkojeen jumalaan vetoaminen. Ei Flew minkään objektiivisten todisteiden takia muuttanut kantaansa.Elämä, ekosysteemi ja maailma ovat objektiivisia todisteita. Sinä et niitä todisteeksi hyväksy.
Anonyymi kirjoitti:
Elämä, ekosysteemi ja maailma ovat objektiivisia todisteita. Sinä et niitä todisteeksi hyväksy.
"Elämä, ekosysteemi ja maailma ovat objektiivisia todisteita."
Niin, ne ovat objektiivisia todisteita elämästä, ekosysteemistä ja maailmasta. Vai tarkoitatko,e ttä ne ovat objektiivisia todisteita luojajumalasta tai vastaavasta? Miten?
"Sinä et niitä todisteeksi hyväksy."
Toki hyväksyt heti suvaitset kertoa, että mitä ja miten ne todistavat objektiivisesti. Vai vaatiiko niiden todisteeksi hyväksyminen, että jo valmiiksi hyväksyy ne todisteeksi? Tässä viestiketjussa on yhä uudelleen ja uudellen julistettu, että jokin asia on objektiivinen todiste jostain yliluonnollisesta, mutta sitten kun julistajan olisi pitänyt perustella väitteensä, hän joko ei ole edes yrittänyt, vaan paennut kysymystä, vedonnut aukkojen jumalaan tai sitten perustellut väitteensä uskoon vetoamalla.
- Anonyymi
Yliluonnollisesta on paljon havaintoja, sillä kaikki luonnollinen on syntyisin yliluonnollisesta Jumalasta.
- Anonyymi
Aamen. Jumala on luonut kaiken, joten kaikki todistaa Jumalasta, jopa hän itse, vaikka ei hän itseään ole luotu, luoja kun ei tarvitse luojaa ollakseen olemassa: hän, joka on kaiken alkusyy ja vaikuttaja, niin hyvän kuin pahan ja tämä Raamatun kirjoitusten mukaan.
Jumalalta tulee onni ja onnettomuus, terveys ja sairaus, elämä ja kuolema. Kaikki on Jumalan käsissä ja hallussa, jopa saatana on vain Jumalan juoksupoika, niin että toteuttaa hänen tahtoaan maan päällä korkeamman taivaallisen tahdon toteuttamiseksi tämän elämän jälkeen.
- Anonyymi
Yliluonnollinen kokemus — Tulkinta, merkitys ja vaikutus (tutkija Jeena Rancken):
"Ihmiset ovat kaikkina aikoina kertoneet kokemuksista, jotka he ovat mieltäneet tai tulkinneet yliluonnollisiksi tai ihmeen kaltaisiksi."
"Rationaalinen maailmankuva on ottanut vallan, mutta yliluonnollisista kokemuksista kerrotaan yhä."
"Yhteyksiä jumaliin, henkiolentoihin, ruumiista irtautumisia, poltergeisteja, ennenäkyjä ja ihmeitä. Yliluonnollisena pidetyt kokemukset eivät ole kadonneet, vaikka rationaalinen maailmankuva on ottanut vallan. Kokemukset eivät katso ikää eivätkä säätyä, vaan sellaisista raportoi edelleen 15-50 prosenttia ihmisistä. Ilmiö ei siis ole marginaalinen, tabu kylläkin."
"Useissa tutkimuksissa on huomattu, että näillä kokemuksilla kuvataan olevan vaikutuksia kertojiensa elämään.
Kokemuksen merkitys voi muodostua elämän mullistavaksi, jos sen ajatellaan olevan yliluonnollisten voimien tai olentojen aikaansaama eikä vaikkapa pelkkä tuulenpuuska tai sattuma. Uskoessaan olevansa mahtavien henkivoimien tai Jumalan tukema ihminen saattaa kyetä hämmästyttävän nopeasti suuriin muutosliikkeisiin, esimerkiksi parantumaan sairaudesta, pääsemään riippuvuudesta tai muuten uudistamaan elämänsä sisällön merkityksellisempään suuntaan."
"Yliluonnollisten ilmiöiden ongelma erityisesti tutkijan kannalta on niiden objektiivisen todennettavuuden vaikeus. Niiden olemassaoloa ei ole ollut mahdollista todistaa luonnontieteen vaatimukset täyttävällä tavalla." - Anonyymi
Yhdestäkään yliluonnollisesta tapahtumasta ei ole todisteita.
Paitsi väitteet pari tuhatta vuotta sitten kirjoitetussa tarinassa, jonka päähenkilöä kirjoittajat eivät koskaan nähneet.
Nämä väitteet uskon siksi kun minulle on ne lapsena opetettu.
Uskovia lainatakseni: "Herätkää"
Teitä on kusetettu.- Anonyymi
Juuri näin. Ainoa kirjoittaja, jonka tiedetään varmasti nähneen "Kristuksen", on Paavali, eikä hänkään nähnyt "historiallista Jeesusta", vaan ainoastaan henkiolennon, joka on selvä aistiharha.
Ja vaikka olisi ollut joku historian henkilö Kristus-sadun taustalla, niin se on kuollut, eikä varmasti herännyt kuolleista: sekin mies, jonka väitetään ilmestyneen "valituille" opetuslapsille "kuolleista heräämisen" jälkeen, oli eri näköinen kuin Jeesus, niin että opetuslapset eivät häntä ensin tunteneet. Vasta kun näkivät haavat, niin sitten uskoivat.
Tuo nyt ei todista yhtään mitään todellisesta kuolleista heräämisestä, vaikka joku olisi haavat näyttänyt. Silloinhan heppu ei olisi edes kuollut, kun vielä esiintyi ristiin naulitsemisen jälkeen! Tai sitten haavat olivat jonkun muun rosvon, ja niin valhe meni läpi, vaikka pärstäkerroin oli erilainen.
Valhetta koko evankeliumi siis, olipa sen kohteena sitten joku todellinen henkilö, tai ei. Jeesuksen opetuslapset todennäköisesti keksivät valheen jatkaakseen ihmisten rahastusta: raha, kun näytti olevan "apostoleille" tärkeää, niin kuin taru Ananiaasta ja Safiirasta todistaa. (Apost. teot 5)
Kristityt ovat niin tolloja, että eivät tajua sitä ristiriitaa, mikä on lihaa ja luuta olevan miehen ruumiin ylösnousemuksessa ja sillä ikuisella Jumalan Hengellä, jollaisena Jeesus kuvataan evankeliumeissa ja sitten kirjeissä. Se olento, joka ilmestyi haudasta nousemisen jälkeen, oli lihaa ja luuta, mutta se, joka on nyt taivaassa ja asuu Henkenä uskovissa, onkin Henki. Mihin se ruumis oikein katosi?
- Anonyymi
No johan tuli emävalhe heti avauksessa! Vai ei muka yliluonnollisesta ole havaintoja! Missä ihmeen kuplassa avaaja on oikein elänyt? Jo pelkästään kristinuskon ja juutalaisuuden historia on täynnä havaintoja yliluonnollisesta, ja kun siihen lisätään muut havainnot, niin havaintoja on niin paljon, että asiasta ei liene enää epäilystäkään. Yliluonnollinen on todellisuutta.
- Anonyymi
Ihmiset kuvittelevat yliluonnollisia voimia ja olentoja, mutta ei niitä ole olemassa. Kaikki mitä tapahtuu on fysiikan lakien ja sattuman tulosta.
- Anonyymi
On tämäkin ketju. Ateistit kinastelevat siitä, mikä satuolento on todennäköisemmin fiktiota, kun tietävät tasan tarkkaan ne kaikki keksityiksi. Vertaavat sitten näitä satuja luojaan. Varsinaisia pellejä nuo ateistit.
- Anonyymi
On tosi typerää verrata tunnettuja parodian ja satujen olentoja luomisen takana olevaan voimaan, joka on älykäs ja tietoinen olento. Nämä painivat eri sarjassa. Satuolennot tiedetään fiktioksi, mutta luomisen toteuttanutta voimaa ja älyä ei.
Ateistit paljastivat taas lapsellisuutensa ja typeryytensä inttämisellään. Eivät pidä luomista mahdollisena, vaikka se on järkevä oletus syyksi universumin olemassa ololle ja elämälle. On järkevämpää ajatella taikurin luoneen sen tyhjästä kuin uskoa sen syntyneen ilman syytä ja tekijää olemattomasta.- Anonyymi
Mitäpä muuta se on kuin luomisen pitämistä mahdottomana, kun sen toteuttajaa verrataan satuolentoihin, joiden tiedetään olevan fiktiota.
Jos joku pitää luomista mahdollisena, niin hän pitää luojaa tai luojia paremmin perusteltuna kuin keijuja ja menninkäisiä, jotka tiedetään saduiksi. Tuntematon jumala painii eri sarjassa.
- Anonyymi
A.) - "Ihmiset kuvittelevat yliluonnollisia voimia ja olentoja, mutta ei niitä ole olemassa. Kaikki mitä tapahtuu on fysiikan lakien ja sattuman tulosta."
B.) - TAI sitten ihmiset kokevat ja näkevät "yliluonnollisia voimia ja olentoja" koska ne ovat olemassa. Ilman kuvitelmia.
- Aineellinen todellisuutemme limittäytyisi toisen ns. henkisen todellisuuden kanssa.
- Aivan kuten ihminen koostuisi aineesta ja hengestä joka 'ilmenee meissä tietoisuutena'.
- Kaikki mitä tapahtuu noudattaisi Kosmisia Lakeja, sisältäen niin suunnitelmallisuutta, johdatusta, syyn ja seurauksen, kuin myös tietoisen olennon vapaan tahdon. (Mahdollistaisi valinnan mm. sisältäen pahuuden olemassaolon tai sen ilmenemisen, tai tietyn kielteisen ennakkoasenteen, tai kyvyn uskoon tai epäuskoon.)
[JK] - Anonyymi
Yliluonnollisesta ei ole objektiivisia havaintoja. Ei ole mitään syytä uskoa sellaista, mitä ei tiedetä ja voida todistaa. Avaaja on oikealla asialla.
- Anonyymi
Yliluonnollinen ei alistu petrimaljaan tai koetilaan. Siksi se täytyy kokea subjektiivisesti. Sitä voidaan jäljittää ja yrittää todentaa kojeilla, mutta ei se onnistu. On liian ovela tullakseen havaituksi ja todennetuksi. Tahtoo piileksiä ja ilmestyy vain valituille todistajille. Muuten usko kävisi tarpeettomaksi ja huijaus ei onnistuisi.
- Anonyymi
"Yliluonnollisesta ei ole objektiivisia havaintoja. Ei ole mitään syytä uskoa sellaista, mitä ei tiedetä ja voida todistaa. Avaaja on oikealla asialla."
Voidaan laajentaa myös muotoon: Minulla ei ole mistään yliluonnollisesta mitään omaa havaintoa.
Minulla ei myöskään ole mitään syytä uskoa sellaista, mitä ei tiede vielä tiedä tai voida tieteellisin tavoin ja metodein kiistattomasti todistaa.
Minä olen oikealla asialla!
- Anonyymi
Kultahippuja taivaasta, pyörätuolissa istuva väkisin ylös tuolista, terve ihminen julistetaan parantuneeksi, kiitos Jeesus, kiitos Jeesus,...
Tuossa tyypillisiä hellareiden ihmeitä. Loput ovat luonnollisia tapahtumia. Ihmeitä ei tapahdu. Juttuja piisaa, mutta yhtään todistetta ei ole esitetty.
Huijausta! - Anonyymi
Välinpitämättömyys on huomattavasti näkyvämpää ellei kukaan huomaa.
- Anonyymi
Missä sormesi on siellä on mielesikin.
- Anonyymi
Olen kuullut helluntailaisten saarnaajien todistavan Jumalan tekemistä ihmeistä mm. Afrikassa. Joku oli saanut uuden jalan amputoidun tilalle "luomisihmeenä", toinen uuden näkevän silmämunan.
Mitään todisteita ei näistä ihmeistä ikinä esitetty, mutta kuulijat huokuivat ihastusta ja kiittelivät Jeesusta hänen tekemistään valtavista ihmeistä.
Mistä johtuu, että helluntailaisia on niin helppo huijata? - Anonyymi
> Yliluonnollisesta ei ole havaintoja
Bidenin valinta presidentiksi oli selvästi yliluonnollista, koska eihän kukaan järkevä ihminen olisi häntä äänestänyt. :D
> Kaikki voidaan selittää luonnollisista syistä
Niin, en epäile hetkeäkään, että Jumalan kieltäjä voi keksiä tuhansia selityksiä. Selitysten olemassaolo ei tee niistä kuitenkaan automaattisesti totta.
Mutta, elämän olemassaolo on yksi yliluonnollinen asia, koska maailmassa itsessään ei ole ominaisuutta, joka saisi kuolleen materian eloon. - Anonyymi
"Kaikki voidaan selittää luonnollisista syistä tapahtuneiksi, ja vaikka selitystä ei tunneta, on yliluonnollisen pitäminen selityksenä vastoin tietoa typerää uskoa."
Kaikki on luonnollista, luonnollisesti. Tieteellä tosin on vielä varsin paljon selvitettävää, siis mielenkiintoisia aikoja on tuloillaan, näin arvelen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602047Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661698Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431379Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2331321Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421185- 811156
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3481097Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3181086